Terve kaikille paimenkoirien omistajille.
Olen miettinyt monesti koiran hankkimista tulevaisuudessa, mutta rotua en oikein osaa päättää, joten kun huomasin tämän osaston ajattelin vähän kiusia teitä :)
Mielessä olisi lähinnä seuraavat rodut:
-belkkari
-hollanninpaimenkoira
-saksanpaimenkoira
... lähinnä siitä syystä että olen aina pitänyt niiden ulkonäöstä :) Jonkin verran luonnekokemusta on saksanpaimenkoirista, mutta ei mitään syvällistä. Ne ainakin tuntuivat olevan varsin kilttejä, ja tuskin niitä on isommin opetettu koska omistajat ovat olleet vanhempia sukulaisiani.
Kiinostaisi siis tietää että miten kovakalloisia nuo ovat, eli miten vaikeata niitä on kouluttaa ja miten johtamishaluisia ne tavallisesti ovat. En nimittäin haluaisi hirveätä jöötä pitää, vaan haluaisin että käyttäytymissäännöt menisivät aika helposti jakeluun ja komentaminen tavallisella puheäänellä riittäisi.
Eli miten on, onko paimenkoirat liian "vaikeita" ensikertalaiselle? Monesti olen nimittäin nähnyt että ensimmäiseksi koiraksi suositellaan labrista tai kultaista noutajaa.
Kiitoksia vastauksista :)
Paimenkoirat & ensikertalainen
8
1644
Vastaukset
- jolly mc jumper
Ensimmäisellä koirallaan voi voittaa esim. palveluskoirien suomenmestaruuden. Vastaavasti viidennen koiran kanssa voi vielä toistaa samoja virheitä kuin ekankin kanssa ja eteneminen on tosi nahkeaa. Kysymys on siitä, minkä verran haluaa asioihin paneutua ja uutta oppia. Tietoa löytyy, jos sitä haluaa löytää. Ehdottomasti tehokkainta ja erittäin suositeltavaa on hankkiutua uuden pennun kanssa alan harrastajien keskuuteen, vaikka ei mitään kilpailullisia tavoitteita olisikaan. Pelisilmä kehittyy nopeammin, eikä tarvitse joka asiaa opetella kantapään kautta ja pilata suhdetta koiraansa.
Ulkonäön takia (pelkästään) ei rotua kannata valita. Mieti ensin, mitä koirasi kanssa olet ajatellut puuhailla, millaisia tavoitteita sille asetat, millaisessa ympäristössä sen kanssa elelet jne jne... Pitääkö koiran olla hyvä vahti? Pitääkö sen tulla kaikkien kanssa juttuun? Pitääkö sen olla aktiivinen ja kyvykäs liikkuja vai mieluummin rauhallinen loikoilija? Pitääkö olla iso vai pieni? Pärjätä ulkosalla talvisaikaan jne jne... Paljon asioita pitäisi osata hahmottaa jo ennen rotuvalintaa.
Kun mietintäsi olet tehnyt, niin sitten rotuoppaita selailemaan, rotujärjestöjen kotisivuja tutkailemaan ja kasvattajia haastattelemaan. Lopuksi joudut vielä valitsemaan sen yhden pennun pentueesta. Sen kanssa sitten vietät elämästäsi 10-15 vuotta.
Tuosta rodun kuuliaisuudesta ja ohjattavuudesta jonkin kuvan saattaisi antaa vaikka rodun historiaan perehtyminen: jos koiraa on jalostettu toimimaan selkeästi ihmisen ohjeita noudattavana "työparina" (paimenkoirat, lintukoirat), niin se keskimäärin on vastaanottavaisempi opastukselle tänäänkin kuin rodut, joita on jalostettu toimimaan täysin omin päin (ajokoirat, vinttikoirat).
Rodun sisällä on myös suuria eroja. Paljon viettivoimaisempia ja vaativampia ovat ns. käyttölinjaiset rodun edustajat, joiden jalostusvalinnoissa pääosaa ovat jo pitkään näytelleet käyttö- tai työominaisuudet. Voivat olla rasittavia toimettomina kotikoirina. Vastaavasti esim. saksanpaimenkoiran, jonka vanhemmat jo monessa sukupolvessa on valittu enemmänkin kauniin ulkomuodon takia, voi olla vaikeampi yltää huipputuloksiin suojelukoirana, jollaisena henkistä kapasiteettia tarvitaan.
Rodun ja auton valinnassa on yhtäläisyyksiä. Eläkeläiselle voi olla epämiellyttävää ajaa kauppaan Ferrarilla, joka on tehty toisenlaisiin nopuksiin ja käyttöön. Toisaalta Kimi Räikkönen ei myöskään riemusta kiljuisi sinänsä luotettavan ja miellyttävän corollan kanssa Monacon katuradalla.
Onnea ja menestystä valintaasi! Hei!
Nyt kyllä sanon, että mieti kahteen kertaan! Noi kaikki kolme rotua on tunnettuja PALVELUSKOIRIA = vaatii paljon toimintaa. Ulkonäön perusteella ei koiraa saa valita. Ota toki saku tai belgi tai holsku, jos olet valmis roikkuun koulutuskentillä tuulessa ja tuiskussa, satoi tai paistoi... Tietty näistäkin voi saada kivan kotikoirankin, mutta on todennäköistä, että saa myös turhautuneen ja turhauttavan ongelmakoiran. Etenkin belgi on tosi vilkas ja vaatii kunnon koulutuksen ja paljon virikkeitä, kaikki kasvattajat eivät varmaankaan edes suosittele sitä ekaksi koiraksi.
Belgi on ainakin nopeaoppinen ja, kun suhde ihmisiin on kunnossa, tottelevainen. Näitä näkeekin paljon koulutuskentillä, agilityn ja tokon palkintopalleilla; vastakohtana rotua pidetään hermoheikkona ja pelkopurijana, joten jos loppujen klopuksi päädyt palveluskoiraan, valitse kasvattaja kunnolla, liity koirakerhoon, käy koulutuksissa, tutustu rotuun tosi hyvin ja jos vielä haluat pk-rotuisen, kouluta se huolella!
Ja nämä roduthan on jalostettu ihmisen kuunteluun ja tottelemiseen. Joten näistä saa uskollisen ja tottelevaisen kaverin, mutta jokaikisen hienon palveluskoiran takana on lukuisa joukko työtunteja.- juddha
niin no ei kannata sanoa yleisesti haluavansa paimenkoiraa koska paimenkoiria on aika moneen lähtöön!!!
eli on helpommin koulutettavia ja vaikeammin´.
ja kun otat koiran kannattaa tutustua kenneliin mistä otat sen, ja koska kerran haluat "helpon" koiran niin kannattaa kysyä kasvattajalta onko tulossa rauhallisempaa pentuetta.
itse sain juuri ensimmäisen koirani (islannnlammaskoira) rauhallisemmasta pentueesta kun toisessa pennut olisivat olleet paljon kova päisemoiä.
eli kannattaa tutustua hyvin pentujen vanhempiin ja ottaa juuri semmoisesta pentueesta joidenka vanhemmat ovat olleet lempeitä eli kannattaa kirjoitella kasvattajien sähköpostiin tai vieraskirjaan!!!
ja vaikka saksanpaimenkoirat yms. ovat helppo opettaa ne voivat (erityisesti urokset) voivat yrittää erityisesti murrosiässä havitella johtajan paikkaa joten kannatta (niin kuin kaikkienkin koirien suhteen) olla selvä ja johdonmukainen johtaja.
ja sanon vielä sen että mikään koira ei ole periaatteessa kiltti ja käyttäytyy nätisti ilman koulutusta, eli koirat eivät opi( " ihmisten haluamille") tavoille itsestään.
sinulle suosittelisin vähänpienempää koiraa koska ensikertalaisen voi olla helpompi hallita hiukan pienempää koiraa (koska kun otat ison koiran on parasta opettaa nopeasti ettei vedä yms, ja opettaa myös että omistaja on "vahvempi"
koska jos pentu ei tätä opi se voi käyttää tätä hyväksi päästäkseen johtajan paikalle->muistakaa aina olla viisaampia ja ajatella ennen koiraa niin useimmiten selviää ongelmilta)
ja nämä kyseiset rodut siis todellakin kaipaavat tätä toimintaa ja yleensä ei vain perustottelevaisuutta vaan koska ne kaipaavat runsasta virikkeisyyttä niin kuin suurin osa paimenkoirista tarvitsevat muutakin tekemistä lenkkien lisäksi!!!
joten kannattaa enemmänkin ajatella mitä pystyt tarjoamaan koirallesi kuin että miltä se näyttää kanssani. ja onhan niitä saman tyyppisiä koiria pienois koossakin joten eikun vaan uudestaan koirakirja käteen ja miettimään mitä oikeasti kaipaa koiralta ja mitä voi tarjota sillä että sillä olisi hyvä elämä. - kamisama
Moro, ja kiitoksia vastauksista :)
En todellakaan aio lisätä eläinkotien asukkien lukumäärää yhdellä vain sen takia että ottaisin liian vaikean koiran jonka kanssa en pystyisi tulemaan toimeen, joten pelko pois sen suhteen :)
Paras pointti mikä tuli ilmi oli tuo että ainakin nuo mainitut paimenkoirat vaativat paljon toimintaa etteivät pitkästy. Liikunnan suhteen en usko että ongelmia tulisi, mutta en halua omistaa elämääni koiralle/tokolle/muille oheisaktiviteeteille, joten pitänee varmaankin katsella muitakin rotuja.
Vahtiominaisuuksia ja suojelukoirantapaista en siis ole hakemassa, ja luulen että fyysistikin pystyisin käsittelemään kohtuusuuria koiria ilman ongelmia ( mies kun olen ). Ja eiköhän se johtajuusongelmakin ratkeaisi, ainakin jos rotu olisi sellainen "helposti" oppiva, eli ei tarvitse hieroa sataa vuotta että koiralle menee jakeluun kumpi on pomo. Rotweilereillä ja niitten sekarotuisilla jälkeläisillä tuo ainakin tuntuu olevan monesti ongelma... ne eivät tunnu oppivan kirveelläkään.
Lähinnä hakusessa on siis seurakoira ja lenkkikaveri. Kaupungissa joudun asustelemaan, joten yöt hauva viettäisi sisällä lämpimässä.
Vaatimuksena olisi siis että pitäisi olla aika lyhytkarvainen että sen jalat voi pestä kurakelien aikaan, kohtuullisen isokokoinen että se pysyy helposti juoksulenkeillä mukana rasittamatta itseään äärirajoille, helposti oppiva, ei haukkumakone, kiltti, ja loikoilemiseenkin pystyvä :)
Onko tuollaisia edes olemassa? Mitenkäs esim. lyhytkarvainen collie, vai onko sekin yhtä paljon virikkeitä vaativa kuin nuo jo mainitut paimenkoirat?- juddha
omasta mielestäni lk. collie ei tarvitse mitenkään erikoisenpaljon virikkeitä, tietenkin vilkkaampi kuin pitkäkarvainen (joka tässä tilanteessa parempi jos etsii myös ihan kunnon lenkki kamua...
muutes toi Kaanaankoirakin voisi sopia aika hyvin
noihin ehtoihin, vaikka onkin aika harvinaine , muttaj os kiinnostaa niin tuossa vähän tietoa..
http://kirifix.franx.fi/kaanaankoira_-_palveluskoira.html
mutta sanon vielä kerran sen että jos ottaa kennelistä pennun niin silloin voi aika hyvin valita mitenkä virikkeitä tarvitsevan koiran haluat,
koska toiset kasvattavat panostavat juuri siihen että koirat tarvitsevat paljon virikkeitä kun taas toiset yrittävät tehdä pentueita jotka sopivat paremmin kotikoiriksikin.(esim. vaikka labbikset jotka voidaan jakaa käyttökoiriin ja kotikoiriin (näyttelykoiriin)
joten kannattaa katsoa mitkä kasvattajan tavoitteena on ... - tyttö-72
juddha kirjoitti:
omasta mielestäni lk. collie ei tarvitse mitenkään erikoisenpaljon virikkeitä, tietenkin vilkkaampi kuin pitkäkarvainen (joka tässä tilanteessa parempi jos etsii myös ihan kunnon lenkki kamua...
muutes toi Kaanaankoirakin voisi sopia aika hyvin
noihin ehtoihin, vaikka onkin aika harvinaine , muttaj os kiinnostaa niin tuossa vähän tietoa..
http://kirifix.franx.fi/kaanaankoira_-_palveluskoira.html
mutta sanon vielä kerran sen että jos ottaa kennelistä pennun niin silloin voi aika hyvin valita mitenkä virikkeitä tarvitsevan koiran haluat,
koska toiset kasvattavat panostavat juuri siihen että koirat tarvitsevat paljon virikkeitä kun taas toiset yrittävät tehdä pentueita jotka sopivat paremmin kotikoiriksikin.(esim. vaikka labbikset jotka voidaan jakaa käyttökoiriin ja kotikoiriin (näyttelykoiriin)
joten kannattaa katsoa mitkä kasvattajan tavoitteena on ...Mitä tarkoitat sillä että pitkäkarvainen collie olisi parempi vaihtoehto jos haluaa lenkkikaveria? Vai tarkoititko vaan sitä että koska lyhytkarvainen on vilkkaampi ja kenties aktiivisempi se kuitenkin tarvitsisi enmmän aktivointia kuin pk collie? Ihan ystävällisesti vain kyselen kun jäin miettimään että kuinka tuo pehko olis kysyjälle nahkaa parempi. Mä taas nimittäin ajattelisin toisin päin ihan jo ton turkin määrän ja hoidon suhteen.
- juddha
tyttö-72 kirjoitti:
Mitä tarkoitat sillä että pitkäkarvainen collie olisi parempi vaihtoehto jos haluaa lenkkikaveria? Vai tarkoititko vaan sitä että koska lyhytkarvainen on vilkkaampi ja kenties aktiivisempi se kuitenkin tarvitsisi enmmän aktivointia kuin pk collie? Ihan ystävällisesti vain kyselen kun jäin miettimään että kuinka tuo pehko olis kysyjälle nahkaa parempi. Mä taas nimittäin ajattelisin toisin päin ihan jo ton turkin määrän ja hoidon suhteen.
ei kun tuo sulkeissa olleella kirjoituksella viittasin juuri tuohon lyhytkarvaiseen.. (laitoin vähän väärään kohtaan tuon sulkujutun :) anteeksi!)
niin siis juuri sen vilkaudeden ja useimmiten koska pk. on vähän arempi niin juuri siksi sopisi hänelle.
(mutta onhan niitä pk. collieita jotka ovat myös villkaita -> pitää vain katsoa vanhemmat joilla on, vaikka agility taustaa niin yleisin pentueestakin tulee vilkkaampi.) - lk collie
voisi sopia sinun vaatimuksiisi :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375076- 823606
- 302983
- 612975
- 92886
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562343- 411828
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91770- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1351629