Elämää, ei koulua varten.

Ikäviä juttujahan kaikki lakkautukset, poispotkimiset ja taloudellisten seikkojen takia aiheutuneet kärsimykset aina ovat, siitä ei pääse mihinkään. Lienee kuitenkin varmaa, että kukaan kaupunginvaltuustossa ei tee ikävää päätöstä kärsimyksen lisäämiseksi, vaan kyllä taustalla on aina, tai ainakin on ollut, ajatus hyödyn kohdentamisesta mahdollisimman suurelle joukolle.

Todelliset syrjäkylät, jotka ovat sinänsä erittäin merkittävä osa Iisalmelaista kulttuurihistoriaa, ovat valitettavasti sellainen kohde, jossa ns. "yhteiset" rahat kohdentuvat hyötynäkökulmasta liian pienelle joukolle. Voisi ajatella, että kunnan näkökulmasta Syrjäkylän kouluun sijoitettu euro on tavallaan hukkaan heitetty. Tämä siksi, koska Iisalmea kuntana taloudellisesti tulevaisuudessa hyödyttävän koulutettavan kykypotentiaalin prosentuaalinen osuus syrjäkylillä keskustan lähialueisiin verraten on huomattavan pieni. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Syrjäkylällä olisi lainkaan Iisalmea kuntana tulevaisuudessa hyödyttäviä ihmisiä, vaan kysymys on puhtaasti määrällisen pääoman tuottavuuteen perustuvasta ajattelusta. Tässä on syytä muistaa, ettei kunnan talouden olemassaolo perustu humaaniin ajatteluun, vaan riippuvuuteen suuremmista taloudellisista mekanismeista. Asian ymmärtämiseksi voisi ajatella, että kaupunki on tavallaan asiakkaidensa omistama kauppaketju, joka myy palvelujaan tilanteeseen nähden optimoituun asiakasomistajahintaan. Pääsääntöisesti niin, että sen oma talous kuntana pysyy kannattavana.

Kirjaston tiski on kieltämättä kallis. Se on kuitenkin kaikkien kuntalaisten käytettävissä ja sen käyttöikä lienee muun Kulttuurikeskuksen rakennehistorian tulevaisuuden mittainen. Jos arvioidaan tuoksi ajanjaksoksi vaikkapa 25 vuotta, on kunnan maksettava tiskistä päivittäin huikaisevat 6.57 euroa (ilman korkotason ja valuuttakurssien vaihtelujen huomiointia). Kyse on mielestäni siten melko marginaalisesta kustannuserästä, kun otetaan huomioon marmorin kulutuksen kestävyys, käytännöllisyys ja ennen kaikkea edustavuuteen vaikuttavat esteettiset näkökulmat.

Sitä paitsi: jos kirjaston tiskiä pidetään pelkästään edustuksellisena esineenä ja verrataan sen merkitystä vaikkapa Lapinlahden liikenneympyrässä sijaitsevaan aurinkotuulimonumenttiin (joka muuten maksoi euroissa muistaakseni 50 000), voidaan havaita että tiskin olemassaolo on huomattavasti helpommin ymmärrettävissä. Kun edustuksellisuuteen ja PR-arvoon lisätään käytännöllisyydessä saavutettavat edut, voidaan havaita että tiski on suorastaan järkevä hankinta.

Kulttuurikeskus on Iisalmessa ainoa laatuaan. Se edustaa nimensä mukaisesti Ylä-Savon henkistä pääomaa ja arvoja, joita ei voi rahassa mitata. Vaikka se oli rakennettaessa kallis, voidaanko siellä ja sieltä saatua käytännön hyötyä mitata suoraan rahassa? Ne ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneet musiikista, taiteesta, opiskelusta, kirjastopalveluista tai keskuksesta paikalliskulttuurin käytännöllisenä esiintuojana, voivat perustellusti arvostella kulttuurikeskukseen ja kirjastoon sijoittamista. Arvostelijat voisivat kuitenkin tehdä verrannon siitä, kuinka moni vastaavasti suosii edellä mainittuja asioita tai ainakin osaa niistä ja mikä on heidän määränsä suhde ensin mainittuihin. Lopuksi arvostelijat voisivat tehdä laskelman siitä, miten näiden kahden ryhmän kunnalle maksamat veromäärät eroavat toisistaan.

Varmaa on, että koulutettu kirjallisuuden harrastaja on maksanut marmorin palasesta leijonan osan suhteessa pienituloiseen duunariin. Varmaa on myös se, että koulutettu kulttuurinharrastaja on maksanut leijonan osan kouluttamattomien matalapalkkaisten käyttämistä sairaanhoitopalveluista. Näin ollen, eikö ole täysin kohtuullista, että kouluttamaton väki maksaa osansa käyttämättömistään kulttuuripalveluista, jos kerran hyvätuloiset joutuvat suorittamaan matalasti koulutettujen, pienipalkkaisten valtaviksi paisuneet sosiaali- ja terveyskustannukset? Verrannon tekoa voisi halutessaan jatkaa tupakoinnin, alkoholin käytön ja epäterveellisen ruokavalion yleisyyteen ja pohtia terveyssyiden ja henkilökohtaisten valintojen suhdetta toisiinsa. Tekisi mieli väittää, että korkeasti koulutettujen hyvätuloisten joukossa elämäntavoista johtuvien vakavien sairauksien hoitokustannukset ovat verrokkiryhmään nähden huomattavasti paremmalla tasolla. Tästä voimme vetää omat johtopäätöksemme.

--

Pätevän opettajan palkkaaminen maksaa kunnalle n.2000-3000 euroa kuukaudessa. Koulukiinteistön ylläpito-, ruoka- ja terveydenhuoltokustannusten vaikutus riippuu koulun koosta ja oppilaiden määrästä. Joka tapauksessa niidenkin osuus on huomattava.

Syrjäytyminen on tutkitusti nykypäivän ongelma. Edistääkö vai haittaako pienessä koulussa yhteiskuntaan kasvamisen aloittaminen ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojen oppimista? Valmentaako ”kaukana kaikesta pahasta” ideologia lasta siihen todellisuuteen, joka kohtaa nuorta viimeistään peruskoulusta lähdettäessä? Edistääkö kyläkoulussa muutaman kaverin kanssa eläminen maailmankansalaisuutta, monikulttuuristen arvojen hyväksymistä tai tervettä suhtautumista etnisten ryhmien edustajiin? Miten lapsi selviää tulevaisuuden haasteista, jos hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä kehittyvät lintukodon hygienisessa ympäristössä?

Me emme elä enää valitettavasti agraariyhteiskunnassa. Maatalous- ja luonnonvara-ala hiipuu hiipumistaan EU:n entisestään tiukentuvien säädösten vuoksi. Suuri osa maaseudun elämästä siirtyy viimeisten työpaikkojen mukana kaupunkiin, palvelujen ja muun yhteisön äärelle. Haluammeko silti jättää kyläkoulujen kasvattien vastuulle Suomen ja samalla koko EU alueen talous- ja työpolitiikan uudistamisen ja maatalouden palauttamisen Suomen pääasialliseksi tulonlähteeksi? Tulevaisuuteen on katsottava, mutta ovatko keinot ajanmukaiset?

Minusta ikävät asiat voidaan opettaa lapselle hänen kriittisimpinä vuosinaan kahdella tavalla: huonosti ja vielä huonommin. Vanhempien käsitykset lintukotomaisesta yhteiskunnasta saattavat pahimmillaan aiheuttaa kestämättömiä vaikutuksia tynnyriin teljetyssä lapsessa, joka ei edes osaa haaveilla ”pahemmasta”. Tietysti jokainen vanhempi yrittää suojella lastaan maailman (kaupungin) villityksiltä, mutta unohtaen samalla sen tosiasian, ettei väistämätöntä voi sivuuttaa. Pyrkimyksistä huolimatta, lapsen elämä ei ole hänen vanhempansa elämä.

--

Ihmismieli on kovin merkillinen. Voidaanko löytää perusteltu syy sille, miksi jonkun ostaessa 300 euroa maksavaa Tiklasta, toinen sijoittaa lähes samalta näyttävään Brioniin jopa 10 000 euroa? Voidaanko löytää järkevä perustelu sille, miksi joku hankkii kotiinsa JVC:n elektroniikkaa, naapurin kelpuuttaessa vain ja ainoastaan B&O:n valmistamia laitteita?

Kaikkia asioita ei voi perustella niin kutsutuilla järkisyillä, vaikka varmasti jokainen kyseisiä esimerkkihankintoja tekevä tietää mitä on tekemässä. Sama pätee myös kunnallispolitiikassa, vaikka vallankäyttäjät eivät henkilökohtaista etuaan ajakaan. Heidän työhönsä kuuluu kunnan tai kaupungin eduista huolehtiminen, mutta työhön kiinteästi kytkeytyvään päätöksentekoon vaikuttavat henkilökohtaiset käsitykset asioista. Kaupungin johdon mukaan parin koulun lakkauttaminen palvelee suurinta osaa kaupungin väestöstä.

--

PR-vaikutus, mainonta, pääoman tuotto, kasvuhakuisuus ja voiton tavoittelu ovat sanoja, joiden merkitysten pohtiminen saa aikaan monissa häkämyrkytyksestä tuttuja oireita. Silti materialismi ja markkinatalous ovat voimia, joita vastaan Ihmisen, Perheen, Syrjäkylän, Kaupungin tai edes Pienen Maan on turha yksin taistella. Minusta Iisalmen Kirjaston hieno tiski on hyvä indikaattori tästä yhteiskunnan ja maailman yleisestä kehityksestä, jossa bling bling, turhikkeet, viihde-elektroniikka ja elämää helpottavien materialististen nautintojen tavoittelu työn lisäksi täyttää ihmisten arjen juhlahumusta puhumattakaan.

Maailman ja itsensä pelastamiseksi syrjäkylien lienee mahdollista perustavaa omat "alihallinnolliset elimensä" ja alkaa pyörittämään kouluja suurimmaksi osaksi erilaisin keinoin itse hankitulla rahoituksella. Uskoisin emäkunnan osallistuvan kustannuksiin suhteutettuna sillä summalla, mikä oppilaasta suuremmassa koulussa aiheutuisi. Tietysti tässä pitäisi huomioida alennusindeksit, joilla vuosittaista tukimäärää alennettaisiin, jotta tukiosuuden irrotuksen irrotuksen vaikutukset eivät olisi kohtuuttomia sen isomman koulun ylläpidon kannalta.
Hyöty ennen kaikkea...
312565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

iso mies.

Äänestä

Täyttä paskaa puhut noiden koulujen lakkautuksesta ja samoin tuosta tiskistä!

Harju nimen omaan ei osaa tehdä mitään oikeita pätöksiä, varsinkin kun Lyyra on kätyrinä.

Äänestä

Se oli Tommi hyvä kirjoitus! Oikeastaan liian hyvä tänne ja olet sen jo huomannutkin.

Äänestä

Edellisessä esitettiin kysymyksiä. Kuinka järkevää on tunkea 30 täysin erilaisista lähtökohdista tulevaa murrosikäistä kehittyvää lasta samaan luokkaan päivästä toiseen tunnista toiseen?
Paljonhan oppimistulokset riippuvat opettajastakin, mutta kyllä opettajat ovat aika kovilla tämän systeemin armoilla. Elokuusta toukokuuhun he lähtevät viitenä päivänä viikossa kohtaamaan tällaisen yhteiskunnallisen tilanteen ja pyörittävät tulevaisuuden yhteiskuntaa parhaan kykynsä ja taitonsa mukaisesti. Eilen oli uutisissa, että Helsingissä missä varmasti näitä isoja luokkia on paljon jo 10% oppilaista saa erityisopetusta. On aivan ihana utopia, että meillä kaikilla olisi samanlainen puhelin ja samanlainen koulupuku ja samanlainen uskonto, mutta näinhän ei ole ja siitä seuraa monenlaisia haasteita. Sinänsä mielenkiintoista, että opettajia koulutetaan aika paljon pienessä maassamme ja kuitenkin heidän työpaikkojaan ollaan vähentämässä koko ajan. Mutta saavatpahan ainakin taksikuskit töitä.

Äänestä
  • Edellisessä esitettiin kysymyksiä. Kuinka järkevää on tunkea 30 täysin erilaisista lähtökohdista tulevaa murrosikäistä kehittyvää lasta samaan luokkaan päivästä toiseen tunnista toiseen?

    - "Järkevyys" riippuu oman näkemykseni mukaan hyvin monista asioista. Meillä Suomessa luokkakoko lienee suoraan verrannollinen käytöshäiriöiden määrään, mutta esimerkiksi niillä Afrikan tai Intian alueilla, jossa köyhien saama kouluopetus on suuri etuoikeus, luokkakoot voivat olla ilman ongelmia samanlaisia tai suurempia. Motivaatioko, joka syntyy kolikon toiseen puoleen tutustumisesta, saa aikaan ihmeitä?

    Ymmärtääkseni 50 vuotta sitten Euroopan kouluissa ei tunnettu nykyistä käsitettä "käytöshäiriö". Oppimisympäristön rauhallisuudesta huolehtivat nykypäivään verraten ankarat opettajat, jotka saattoivat tarvittaessa turvautua jopa fyysiseen rankaisuvaltaan. Tuolloin jo alakoulun oppimisympäristö vaati hyvää paineensieto- ja oppimiskykyä, sekä sellaisia sosiaalisia ominaisuuksia, jotka mahdollistivat tiukan kurin ja valvonnan alla tapahtuvan ”terveen” kasvamisen. Asian kääntöpuoli oli tietysti se, että erityispedagogiaa vaativat oppilaat jäivät auttamattomasti jälkeen. Ikäluokathan olivat silloinkin ominaisuuksiltaan normaalijakautuneita.

    --

    Nykyään melkein jokaisella pitää olla "korkeakoulututkinto." Aikaisemmin se ei ollut mitenkään mahdollista, sillä kansakoulu-oppikoulu-lukio-yliopisto putki karsi armotta sellaiset yksilöt, joiden oppimiskykyyn vaikuttavat ominaisuudet eivät olleet riittävällä tasolla. Karsinta oli mielestäni tasapuolista ja inhimillistä, sillä se tapahtui nimenomaan vuosien aikana oppimiseen liittyvien haasteiden seurauksena, osin jopa itseohjautuvasti. Aikaisemmin yksilölliset uravalinnat ja elämänsuunnittelu oli valtaväestölle helpompaa: jokaisella oli tiedossaan suunta jota kohta ei ainakaan voinut kulkea. Mallin huono puoli oli se, että köyhän perheen lahjakkaalla lapsella ei ollut mahdollista kouluttautua suhteellisten korkeiden kustannusten vuoksi.

    Nykyään, kiitos opetusministeriön didaktisten multihuipennusten, meillä on ammattikorkeakoulujärjestelmä, avoin yliopisto, väylämahdollisuus, kolmiportainen koulutusjärjestelmä, JOO-sopimus ja pisteenä Ii:n päälle Bolognan sopimuksen tutkintouudistukset. Nykyisin koulunkäynti on varsin helppoa, sillä millään välivaiheella ei ole karsivaa vaikutusta seuraavalle portaalle pyrittäessä. Liekö mielestäni parhaan koulutusjärjestelmän purkamisen syynä ollut pyrkimys päästä eroon yhteiskunnan luokka-ajattelusta ja koulutettujen ihmisten elitismiiin vivahtavista rooleista niin työelämässä kuin yksityishenkilöinä? Vai olisiko kenties niin, että yleistä ihmisoikeusjulistusta on luettu hieman liian kirjaimellisesti ja että humanistisissa fantasioissa on oikeasti kuviteltu kaikkien ihmisten syntyvän vapaina ja tasavertaisina myös kykyjen ja ominaisuuksien osalta?

    Oli miten oli. Veteraanien antamalla turvatakuulla suuret ikäluokat ryhtyivät työhön. Tämän hetken jo rakoilevan huippuyhteiskuntamme ovat rakentaneet ne lahjakkaat, motivoituneet ihmiset, jotka selvisivät ankarasta karsinnasta kunnialla. Mitä meidän sukupolvemme aikoo, sillä kuinka monella ”korkeasti koulutetulla” riittää motivaatiota tekemään ammatti- tai peruskoulun osaamista edellyttävää ruohonjuuritason työtä? Koneet eivät nykyisen kehityksen jatkuessa ehdi koskaan korvata ihmistä käytännön ammateissa.

    Vertailu, vaikkapa huvin vuoksi:

    Armeijassa peruskoulun luokkaan verrattava jaos/joukkue voi koostua jopa 40 yksilöstä. Vertailu voi tietysti tuntua kaukaa haetulta, mutta minusta yhtäläisyyksiä ylä-asteen ja varusmiespalveluksen suorittamisessa on melko paljon.

    Sekä peruskoulussa, että varusmiespalveluksessa:

    - Opetettavana on koko ikäluokka, joka on tasapäistetty vain marginaaliryhmien osalta.
    - Massojen koulutus liittyy matalan tason perusasioihin. Aiemmin opituista tarvitaan alimmillaan vain luku- ja kirjoitustaitoa.
    - Yhteisön merkitys pärjäämisessä on suuri. Sosiaalinen kyvyttömyys aiheuttaa väistämättä ongelmia.
    - Opetuksen vastaanottaminen perustuu lainsäädännölliseen pakkoon: oppi- ja asevelvollisuuteen.
    - Lahjakkaimmat ja motivoituneimmat etenevät kykyjensä ja halujensa mukaisesti
    - Lahjattomimmat ja motivoitumattomimmat saavat mahdollisuuksien mukaan eriytettyä opetusta
    - 10 % osuus joukosta on potentiaalista ongelma-ainesta.

    Suurimmat erot peruskoulun ja armeijan välillä ovat:

    - Armeija on hierarkkinen laitos, jossa käyttäytymistä ohjaa "tiukka" sotilaskuri
    - Peruskoulun ”organisaatio” pyritään murtamaan ja kaikkien asemaa pidetään muihin nähden samanarvoisena.

    - Peruskoulussa vallitsee humanistinen ideologia: kaveri ei saa lyödä sinua.
    - Armeijassa sotilaskurin filosofia: sinä et saa lyödä kaveria.

    - Peruskoulussa korostetaan yksilöllisyyttä
    - Armeijassa harjoitellaan tekemään asioita joukon edestä

    - Kaikkein suurin ero on se, että armeijassa töppäilystä rangaistaan reilussa kurinpitohengessä. Peruskoulussa ongelmatapaukset ohjataan kalliiseen erityisopetukseen, mikä on useimmiten erillään ”normaalikoulusta”. Peruskoulu aloittaa sen, mikä jatkuu myöhemmin ”aikuisten yhteiskunnassa”. Lapsena hyssyttelyyn tottunut vanha koira Ongelmatapaus ei opi uusia temppuja. Siksi hänet aikuisenakin töppäyksen jälkeen ohjataan jälleen ”erityisopetukseen”, jota annetaan vankilassa. Niillä opeilla saattaa vapauden koittaessa pärjätä hetken aikaa, mutta vain seuraavaan töppäykseen asti. Nykyvankilat eivät paikkoina muistuta rangaistuslaitoksia. Vankiloiden sisäinen rikollisuus rehottaa ja sen kitkeminen on lähes mahdotonta. Vankeinhoitolaitos tekee tietysti parhaansa, mutta rikoskierretilastot ja vankiloiden täyttöaste kertovat karua kieltään jalojen pyrkimysten toteutumisesta. Minusta ongelmatapausten hoito on ”hyssyttelyn” keinoin epäonnistunutta.

    --

    ”Elokuusta toukokuuhun he lähtevät viitenä päivänä viikossa kohtaamaan tällaisen yhteiskunnallisen tilanteen ja pyörittävät tulevaisuuden yhteiskuntaa parhaan kykynsä ja taitonsa mukaisesti. Eilen oli uutisissa, että Helsingissä missä varmasti näitä isoja luokkia on paljon jo 10% oppilaista saa erityisopetusta.”

    - Opettajilla on muihin pedagogisiin ammattiryhmiin nähden 2 kuukautta enemmän lomaa. Silloin kun koulussa ei ole oppilaita, siellä ei ole myöskään opettajia. Näin siis esimerkiksi jouluna, hiihtolomalla, pääsiäisenä tai pitkien viikonloppujen lisäpäivinä. Lisäksi opettajien työviikot eivät koskaan ole 40 tuntisia. Nähdäkseni myös opettajiin kohdistuvat vastuukysymykset ovat verraten vähäisiä: heidän on opetettava lapset lukemaan, laskemaan ja hallitsemaan elämässä tarvittava muu perustietous. Periaatteessa tehtävästä pitäisi selvitä kenen tahansa vanhemman. Vastuu on tietysti suhteellinen käsite ja erittäin moniulotteisesti tulkittavissa. Tässä tapauksessa vastuulla tarkoitettaneen kuitenkin sitä, että ihminen saadaan pysymään hengissä ja kasvamaan tasapainoiseksi yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

    Joten: vertaapa opettajan työtä esimerkiksi Puolustusvoimissa palvelevan henkilöstön työhön. Kouluttajien työ on pääasiassa opetusta(koulutusta), mutta erilaisin välinein erilaisessa ympäristössä. Heidän työhönsä liittyy todellinen vastuu ihmishengistä ja kuten tiedetään, kuoleman ja vakavan vammautumisen riski on ammatissa läsnä liian usein. Kouluttajilta vaaditaan koulutustaidon lisäksi johtamistaitoa, jonka harjoittelua ja ylläpitoa toteutetaan maasto-olosuhteissa jopa 100 vuorokautta vuodessa. Palkka vastavalmistuneella kouluttajalla on noin 1400 euroa kuukaudessa, kun taas vastavalmistunut opettaja pääsee 1850 euron ansioihin. Lomapäivät määräytyvät yleisten standardien mukaisesti ja lomapäiviä kertyy vuodessa noin 5 viikon edestä.

    Opettajalla on oltava kasvatustyössään vanhempaa muistuttava rooli, eikä ongelmatilanteissa voi vedota oppijan vielä kehitysasteella olevaan harkinta- ja vastuunottokapasiteettiin. Verrokkitapauksissa opetusta saava kohderyhmä on pääasiassa laillisessa vastuussa tekemisistään ja harkintakyky on peruskoulun oppilaisiin verrattuna huomattavasti kehittyneempi. Yleisen oikeustajun mukaan ”aikuisten” koulutettavien opettajat näyttäisivät siis pääsevän helpommalla. Eri asia on kuitenkin se, miten oikeuslaitos suhtautuu asiaan esimerkiksi varusmieskoulutukseen liittyvissä tapaturmissa: vastuulliseksi määritelty kantahenkilökuntaan kuuluva todetaan oikeuskäsittelyssä usein syylliseksi, vaikka hänellä ei olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa vahingon aiheuttaman onnettomuuden syntyyn. Kaikki asiat käsitellään kuitenkin tapauskohtaisesti.

    En siis missään tapauksessa kiistä peruskoulun opettajien työn haastavuutta. Halusin vain esittää näkemyksen siitä, että kyllä yhteiskunnallisessa mittapuussa haasteellisia tehtäviä löytyy myös muualta.

    Otin kyllä tietoisin riskin käyttäessäni Puolustusvoimia esimerkkinä pedagogisten alojen työnkuvan haasteellisuudesta. Tein sen kuitenkin siksi, että kyseisen organisaation olemassaolo kytkeytyy mielestäni erittäin oleellisesti kysymyksiin globaalista tasapainottelusta ”ongelmayksilöiden” olemassaolon kanssa.

    Jos maailmassa kaikki ihmiset käyttäytyisivät humanististen aatteiden mukaisesti, meillä ei olisi rajavalvottuja valtioita, eikä niiden etuja valvomaan rakennettuja väkivaltakoneistoja. Siksi utopioita on pidettävä toistaiseksi saavuttamattomina tavoiteltuina tiloina.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    Tommi on käsitellyt kasvatustehtävää koulun opettajan ja armeijan kouluttajan näkökulmasta. Oppijan oli hän opiskelija, sotilas tai jossakin ammatissa toimiva työntekijä, kohdalla on kyse kasvuprosessista. Ja tähän prosessiiin suurimmat ja tärkeimmät eväät tulevat oppijan kotoa, kotikasvatuksesta. On turhaa asettaa hienoja ja hyviä kasvutavoitteita jos tarttumapintaa ei ole. kasvatusmielessä koulun, sotilaan ja työelämän kasvutavoitteet ja metodit ovat paljolti samanlaisia. En ryhdy niitä tässä sen kummemmin analysoimaan, nyt olemme joululomalla. Hyvää ja Rauhaisaa Joulua ja onnellista Uutta Vuotta.

    Äänestä

  • perusta kirjoitti:

    Analysoi toki joskus myöhemmin.
    Hyvää joulua sinullekin.

    Kiitos Tommi pohdinnoistasi. Luin kirjoituksesi mielenkiinnolla, vaikka en koulujen lakkautuksista ja kirjaston marmoripöydän hankkimisen kannattavuudesta ole samaa mieltä. Ikävät päätökset ovat vaikeita niellä, mutta kaikissa asioissa on monta puolta ja elämä jatkuu.
    Päätökset ovat olleet demokraattisia. Kansa valitsee edustajansa seuraavissakin vaaleissa. Oma ehdokkaani tulee vaihtumaan. Hyvä keskustella asioista, vaikka sitten täällä.
    Kaikesta huolimatta Hyvää Joulua!

    Äänestä

miestä ja arvostelee muiden kirjhoituksia ja mielipiteitä. Kyllä täällä onmuitakin akateemisia. Tämmä palsta ei ole pätemisen/pätevyyden osoittamista varten.

Äänestä
  • ketä? Leikkiipi tahi sitte ei mutta on tuossa asiaaki on vaan joskus vaikeeta myöntää tommosii juttui ja jos on akateemikkoja enämpikin nii eiku rohkeesti kurjalistoa sivistämään eikä kätketä sitä tiedonvaloo sinne vakan alle kun on siitä kallis hintakin maksettu. Missäs muutes on kielletty jos haluais täällä osoittaa pätöä? Eioo pakko lukee tahi kirjottaa vastaan ja samaa mieltäkin saapi ihan vapaasti olla...eikä aina erimieltä.

    Äänestä

  • Just tuollaisia koheltajia sieltä jussiahon kepulaisesta huumekoulusta tulee.

    Äänestä

  • selvin päin kirjoitti:

    Just tuollaisia koheltajia sieltä jussiahon kepulaisesta huumekoulusta tulee.

    tuotoksija.

    Äänestä

  • selvin päin kirjoitti:

    Just tuollaisia koheltajia sieltä jussiahon kepulaisesta huumekoulusta tulee.

    ...jos ei oo muuta annattavaa.On se kumma juttu että aina löytyy niitä joille mikään ei ole hyvä. Kirjoitti kuka hyvänsä mitä hyvänsä niin aina nää paskapäät on rääpimässä ja ittellään ei sitten olekaan muuta annettavaa maailmalle kuin tuo paskan jauhanta..jolle muuten on oma osastonsa. Muita arvostellaan ja yleistetään ja ollaan itte niin maan perk....en hyviä. Eikö sinullakaan joka muka "selvin päin" kirjoitat ole tuon parempaa käsitystä kouluista? Mitä kouluja olet itse käynyt ja oliko ne huumeettomia ei kepulaisia? Millaisia on kepulaiset huume koulut?

    Äänestä

  • edes selvin päin kirjoitti:

    eli Iisalamen Sanomoo.Viisastut pivusti.

    Äänestä

  • mullia kirjoitti:

    eli Iisalamen Sanomoo.Viisastut pivusti.

    ne on ne jotka käyttää pillereitä ja mömmöjä! Katsoisivat vanhemmat pentujensa perään ja kantaisivat heistä huolta ja vastuuta! Kotoa se lähtee se ihmiseksi kasvaminen tai kasvamatta jättäminen. Entisvanhaan Iisalmen Sanomia sanottiin mullikaksi.

    Äänestä

  • pentuja kirjoitti:

    Kyllä ne pillerikauppiaat pyöri Jussi Ahossa välitunnilla jo 70-luvulla. Kerroin asiasta silloin välitunnin valvojalle, joka ei asiaa noteerannut millään lailla.

    Äänestä

  • iiman kirjoitti:

    hys...hys..ei saa tuollaisia puhua...politrukki suuttuu....huumeet tabu jostain syystä............mutta koko kylä tietää ja ihmettelee....hys..hys....

    Äänestä

Täyttä potaskaa.Tommi voi lähteä nyt lomalle ja selvittää pikku päätään ja älä tule ainakaan tänne Iisalmeen enää ,joohan.

Äänestä
  • suosiollisella suojeluksella Sinäkin tyhjää täynnä olevan viestisi kirjoitit.Tommilla sentään oli jotain asiaakin. Sinulla ei mitään.

    Äänestä

  • Turha rypistellä, kun on paskat housussa! Päätös on tehty ja nyt on aika suunnata eteenpäin. Paljon on tehtävä, että muutokset onnistuvat mahdollisimman kivuttomasti. Nähtäväksi jää miten kaikki toteutetaan.
    Kyllä me Iisalmessa Tommiakin tarvitsemme. Tämä on pieni paikka ja väki vähenee koko ajan, valitettavasti syrjäkyliltä nopeimmin. Minä olen viimeinen joka lähtee. Ehkä sitten jalat edellä...

    Äänestä

  • vapauden kirjoitti:

    suosiollisella suojeluksella Sinäkin tyhjää täynnä olevan viestisi kirjoitit.Tommilla sentään oli jotain asiaakin. Sinulla ei mitään.

    Pääni ole yhtä tyhjä kuin sinulla ja kamullasi Turmiolan -Tommilla, muuttakaa yhteen asumaan ja puhukaa tuota siansaksaanne ihan rauhassa.
    Voitte pohtia miten maaseudun saa nopeimmin tyhjäksi.
    Tuollaisia lampaita kuin sinä olet tarvitaan yhtävähän kuin tuota Turmiolan -Tommia

    Äänestä

  • Ei sentään kirjoitti:

    että sinutkin on varustettu kallon sisäisellä vekottimella nimellä aivot joita saa ihan vapaasti käyttää kehittävään ajatteluun ja positiivisella asenteella saa paljon enemmän aikaan kuin jatkuvalla pessimismillä. Onko sinulla mitään parempaa tarjota tällekään yhteisölle kuin tuo mitä kirjoitit? No...itsehän määräät mihin päätäsi käytät...jos mihinkään. Luulen että itse kuljet isomman lammaslauman mukana kuin minä. Ja...Tommin juttuja ei ole pakko lukea!!

    Äänestä

  • huomannut kirjoitti:

    Mutta luulo ei ole tiedon väärti.Mietippä tätä, kepu on ollut maakuntien johdossa jo vuosikymmeniä ja maasuetu tyhjentynyt vauhdilla.
    Juuri tuommoiset Tommit ja hänen kaltaisensa ovat niitä jotka ajavat vain omia etujaan ja paskat välittävät muista ihmisistä.Tommihan puhuu "massoista" joilla hän tarkoittaa ilmeisesti ihmisiä.
    Tiedän kyllä mistä puhun ,sillä olin itse aikoinaan koulukuljetusten varassa ja päivät venyivät lapselle aika pitkiksi, mutta siitähän sinä ja Turmiolan -Tommi vähät välitätte ,mikä lapsille on parasta.
    Onneksi en ole kuin sinä ja Tommi.

    Äänestä

  • Voi luulla kirjoitti:

    se elämisen rikkaus että ollaan erilaisia :-)) !!!

    sitten sitä perimmäistä tietoa....omakohtaista kokemista vaan. Itsehän olette sinne valinneet suuntanne ja poliitikkonne ja kunnallismiehenne! Mietippä sitä! Oletko osallistunut päätöksen tekoon edes siinä määrin kuin pystyt rivikansalaisena? Äänestänyt.Teidän itsenne valitsemat henkilöt yrittävät todennäköisesti parhaansa mukaan pitää Iisalmi nimistä kaupunkia pystyssä. Jopa parjattu kaupunginjohtajakin. En usko että on helppo nakki nykyisin sekään. Täältä puskasta on helppoa huudella ja vihoitella ja syytellä muita. Oletko kysynyt äänestämiltäsi (?) edustajilta miksi ja miten kaikki menee noin kuin menee? Tommilla oli lopussa jopa ehdotusta kyläyhteisön omatoimisen koulujärjestelmän luontiin mutta olet tainnut ottaa jo nimimerkin nähtyäsi asenteeksi kielteisyyden. Tee jotain rakentavaa äläkä ruikuta!

    Äänestä

  • Sven Tuuva kirjoitti:

    Koulujen lakkauttaminen oli oiva esimerkki päätöksenteolle Iisalmessa. Kaupunginjohtaja päätti asian ja antoi toimeksiannon Lyyralle. Lautakunta ohitettiin ja valtuustossa päätös runnottiin läpi. Moni äänesti ryhmäpäätöksen mukaisesti, vaikka kertoi äänestäjilleen olevansa eri mieltä. Vain harva uskalsi avoimesti olla eri mieltä, hatunnosto heille!
    Millaisen kuvan tämä antaa rivikansalaiselle vaikutusmahdollisuuksista, saati sitten politiikasta? Sama vaikka äänestäisi Aku Ankkaa!

    Äänestä

  • Sven Tuuva kirjoitti:

    sitten sitä perimmäistä tietoa....omakohtaista kokemista vaan. Itsehän olette sinne valinneet suuntanne ja poliitikkonne ja kunnallismiehenne! Mietippä sitä! Oletko osallistunut päätöksen tekoon edes siinä määrin kuin pystyt rivikansalaisena? Äänestänyt.Teidän itsenne valitsemat henkilöt yrittävät todennäköisesti parhaansa mukaan pitää Iisalmi nimistä kaupunkia pystyssä. Jopa parjattu kaupunginjohtajakin. En usko että on helppo nakki nykyisin sekään. Täältä puskasta on helppoa huudella ja vihoitella ja syytellä muita. Oletko kysynyt äänestämiltäsi (?) edustajilta miksi ja miten kaikki menee noin kuin menee? Tommilla oli lopussa jopa ehdotusta kyläyhteisön omatoimisen koulujärjestelmän luontiin mutta olet tainnut ottaa jo nimimerkin nähtyäsi asenteeksi kielteisyyden. Tee jotain rakentavaa äläkä ruikuta!

    Sven Tuuva nimeä,koska se ei käy sinulle ollenkaan.Olet niitä joo joo miehiä joita täällä kyllä riittää.
    Olen äänestänyt ja äänestän edelleenkin ,mutta en ainakaan edustamaasi kepua, vaikka itkisit ja varmaan itketkin.
    Tämä valtuusto on täällä oikeata rupusakkia joita ei olisi ikinä pitänyt valita, ilman puoluerajoja.
    Oletko koskaan miettinyt miksi sinunkin pitää sanoa joo joo jokapaikaan ,eikö se ole alentavaa?

    Äänestä

  • Käytä väärin kirjoitti:

    poju. Minä käytän just sitä nimimerkkiä kun haluan! Ja toisekseen minun puolestani kepu saa mennä karjoineen ihan minne haluaa. Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta äänestää tai muutenkaan olla myötämielinen kepulle. Ja kolmanneksi minulle on loppujen lopuksi ihan sama mitä tommit tai muut puhuu-muodostan ihan oman näkemyksen ihan omilla aivoillani -tuli lopputuloksesta sitten millainen hyvänsä. Tässä tommi jutussa olen sitä mieltä että kaikille-sinullekin- tekee hyvää lukea toisenlaisiakin näkemyksiä kuin mitä aina näkee. Se antaa syvyyttä kokonaiskuvaan jos sellaista nyt sitten on syntyäkseen kenellekään. On niin äärettömän helppoa olla samaa mieltä kuin muut ja olla ajattelematta sen enempää muitakin näkökohtia asioihin.

    Koulujen lakkauttaminen on paska juttu-en sitä kiellä koskaan. Mutta jotkut syyt siihenkin on.Ei ne huvikseen mene tekemään sellaista. Valtuusto on JUURI SELLAINEN KUIN OLETTE ÄÄNESTÄNEET!! Tai jos hiukan ilkeästi sanoo..sellainen kuin olette ansainneet. Äänestäkää vaan samat henkilöt takaisin. Älkää koskaan soitelko heille (heillä on puhelimet!!)ja kyselkö mitä helvettiä ne on menneet tekemään. Älkää koskaan tehkö mitään-antakaa heidän tehdä omissa oloissaan kaikki päätökset niin voitte sitten huutaa ja parkua että teitä ei kukaan kuule ja valtuusto on perseestä.

    Sinun on turha yrittääkään muodostaa kuvaa siitä millainen olen-tämä palsta ei ole kuin hyttysen luraus valtameressä ja sen perusteella ei ihmisestä tehdä edes varjokuvaa.

    Ja sitäpaitsi; tämänkään palstan tarkoitus ei ole riitely tai henkilökohtaisuuksiin meneminen!! Tämän threadin aloitus oli pitkä juttu johon kantaa ottavia ihmisiä on kovin harvassa. Enemmän ollaan näköjään puututtu henkilöön joka on kirjoittanut jotain. Ja vielä se miten se tehdään on typerää! Itse asioista ette ole puhuneet vaan syytelleet ja sohineet sinne tänne kun ei ole kunnollista sanottavaa - ainoastaan piikittelyä ja nimittelyä!

    Hyvä kun olet vastuuntuntoinen äänestävä kansalainen :-)

    Kaikilla on oikeus mielipiteeseen, mutta mielipiteeni on edelleen ,että Tommi ei puhu asiaa vaan pötyä.
    Kaupunki ei ole mikään market joka myy palvelujaan ja mihinkään lapsen oppimiseen ja hyvinvointiin sijoitettu euro ei ole hukkaan heitetty.
    Rahasta on tehty oikea epäjumala joka ohittaa mennentullen niin lapset kuin vanhuksetkin.
    Toivon ,että vielä löytyy inhimillisiä ihmisiäkin päättäjissä ,eikä mitään robotteja.

    Äänestä

  • Jo että kirjoitti:

    etten kunnioita sinun mielipidettäsi? Ihan varmasti saat sen pitää. Omalta osaltasi olet oikeassa...niinkuin tommikin. Me muodostetaan kai oma näkemys asioista joka sitten on jostain siltä ja väliltä. Kaikilla erilainen ja ihan oma. Kaikenlaista informaatiota aiheesta kuin aiheesta saa olla ja jokainen siitä suodattaa itselleen oman tarpeensa.

    ""Rahasta on tehty oikea epäjumala joka ohittaa mennentullen niin lapset kuin vanhuksetkin.""

    Olen samaa mieltä!

    Kummallista olisi se etteivät päättäjät muka tietäisi mitä ihmiset haluavat? Kyllä he tietävät. Täytyy siis olla jotain muuta joka aiheuttaa tuollaisia päätöksiä. Onko joku kaupungin tuloslaskelma tai budjetti sellainen...mikä se on? Kysykää niiltä edusmiehiltänne! Hehän ovat velvollisia kertomaan teille. Eivät ne kaupungin instanssit mitään automaatteja ole vaan ihmisten käytössä olevia ihmisten tekemiä palveluja. Tehän ne olette sinne edelleenkin valinneet.

    Äänestä

  • iiman kirjoitti:

    Turha rypistellä, kun on paskat housussa! Päätös on tehty ja nyt on aika suunnata eteenpäin. Paljon on tehtävä, että muutokset onnistuvat mahdollisimman kivuttomasti. Nähtäväksi jää miten kaikki toteutetaan.
    Kyllä me Iisalmessa Tommiakin tarvitsemme. Tämä on pieni paikka ja väki vähenee koko ajan, valitettavasti syrjäkyliltä nopeimmin. Minä olen viimeinen joka lähtee. Ehkä sitten jalat edellä...

    Jaa että Iisalami on niin iso kaapunki että mualaispentu seleviää paremmin elämän huasteesta ku se kuletettaan Iisalameen kooluun.Höpön ja löpön teejän huasteehin kansa.Tiijän mittee se on kun koolumatka on pitkä ja tiijän sennii mittee on olla yksilö eekä tuntematonta massaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tommi kirjoitti:

Ikäviä juttujahan kaikki lakkautukset, poispotkimiset ja taloudellisten seikkojen takia aiheutuneet kärsimykset aina ovat, siitä ei pääse mihinkään. Lienee kuitenkin varmaa, että kukaan kaupunginvaltuustossa ei tee ikävää päätöstä kärsimyksen lisäämiseksi, vaan kyllä taustalla on aina, tai ainakin on ollut, ajatus hyödyn kohdentamisesta mahdollisimman suurelle joukolle.

Todelliset syrjäkylät, jotka ovat sinänsä erittäin merkittävä osa Iisalmelaista kulttuurihistoriaa, ovat valitettavasti sellainen kohde, jossa ns. "yhteiset" rahat kohdentuvat hyötynäkökulmasta liian pienelle joukolle. Voisi ajatella, että kunnan näkökulmasta Syrjäkylän kouluun sijoitettu euro on tavallaan hukkaan heitetty. Tämä siksi, koska Iisalmea kuntana taloudellisesti tulevaisuudessa hyödyttävän koulutettavan kykypotentiaalin prosentuaalinen osuus syrjäkylillä keskustan lähialueisiin verraten on huomattavan pieni. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Syrjäkylällä olisi lainkaan Iisalmea kuntana tulevaisuudessa hyödyttäviä ihmisiä, vaan kysymys on puhtaasti määrällisen pääoman tuottavuuteen perustuvasta ajattelusta. Tässä on syytä muistaa, ettei kunnan talouden olemassaolo perustu humaaniin ajatteluun, vaan riippuvuuteen suuremmista taloudellisista mekanismeista. Asian ymmärtämiseksi voisi ajatella, että kaupunki on tavallaan asiakkaidensa omistama kauppaketju, joka myy palvelujaan tilanteeseen nähden optimoituun asiakasomistajahintaan. Pääsääntöisesti niin, että sen oma talous kuntana pysyy kannattavana.

Kirjaston tiski on kieltämättä kallis. Se on kuitenkin kaikkien kuntalaisten käytettävissä ja sen käyttöikä lienee muun Kulttuurikeskuksen rakennehistorian tulevaisuuden mittainen. Jos arvioidaan tuoksi ajanjaksoksi vaikkapa 25 vuotta, on kunnan maksettava tiskistä päivittäin huikaisevat 6.57 euroa (ilman korkotason ja valuuttakurssien vaihtelujen huomiointia). Kyse on mielestäni siten melko marginaalisesta kustannuserästä, kun otetaan huomioon marmorin kulutuksen kestävyys, käytännöllisyys ja ennen kaikkea edustavuuteen vaikuttavat esteettiset näkökulmat.

Sitä paitsi: jos kirjaston tiskiä pidetään pelkästään edustuksellisena esineenä ja verrataan sen merkitystä vaikkapa Lapinlahden liikenneympyrässä sijaitsevaan aurinkotuulimonumenttiin (joka muuten maksoi euroissa muistaakseni 50 000), voidaan havaita että tiskin olemassaolo on huomattavasti helpommin ymmärrettävissä. Kun edustuksellisuuteen ja PR-arvoon lisätään käytännöllisyydessä saavutettavat edut, voidaan havaita että tiski on suorastaan järkevä hankinta.

Kulttuurikeskus on Iisalmessa ainoa laatuaan. Se edustaa nimensä mukaisesti Ylä-Savon henkistä pääomaa ja arvoja, joita ei voi rahassa mitata. Vaikka se oli rakennettaessa kallis, voidaanko siellä ja sieltä saatua käytännön hyötyä mitata suoraan rahassa? Ne ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneet musiikista, taiteesta, opiskelusta, kirjastopalveluista tai keskuksesta paikalliskulttuurin käytännöllisenä esiintuojana, voivat perustellusti arvostella kulttuurikeskukseen ja kirjastoon sijoittamista. Arvostelijat voisivat kuitenkin tehdä verrannon siitä, kuinka moni vastaavasti suosii edellä mainittuja asioita tai ainakin osaa niistä ja mikä on heidän määränsä suhde ensin mainittuihin. Lopuksi arvostelijat voisivat tehdä laskelman siitä, miten näiden kahden ryhmän kunnalle maksamat veromäärät eroavat toisistaan.

Varmaa on, että koulutettu kirjallisuuden harrastaja on maksanut marmorin palasesta leijonan osan suhteessa pienituloiseen duunariin. Varmaa on myös se, että koulutettu kulttuurinharrastaja on maksanut leijonan osan kouluttamattomien matalapalkkaisten käyttämistä sairaanhoitopalveluista. Näin ollen, eikö ole täysin kohtuullista, että kouluttamaton väki maksaa osansa käyttämättömistään kulttuuripalveluista, jos kerran hyvätuloiset joutuvat suorittamaan matalasti koulutettujen, pienipalkkaisten valtaviksi paisuneet sosiaali- ja terveyskustannukset? Verrannon tekoa voisi halutessaan jatkaa tupakoinnin, alkoholin käytön ja epäterveellisen ruokavalion yleisyyteen ja pohtia terveyssyiden ja henkilökohtaisten valintojen suhdetta toisiinsa. Tekisi mieli väittää, että korkeasti koulutettujen hyvätuloisten joukossa elämäntavoista johtuvien vakavien sairauksien hoitokustannukset ovat verrokkiryhmään nähden huomattavasti paremmalla tasolla. Tästä voimme vetää omat johtopäätöksemme.

--

Pätevän opettajan palkkaaminen maksaa kunnalle n.2000-3000 euroa kuukaudessa. Koulukiinteistön ylläpito-, ruoka- ja terveydenhuoltokustannusten vaikutus riippuu koulun koosta ja oppilaiden määrästä. Joka tapauksessa niidenkin osuus on huomattava.

Syrjäytyminen on tutkitusti nykypäivän ongelma. Edistääkö vai haittaako pienessä koulussa yhteiskuntaan kasvamisen aloittaminen ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojen oppimista? Valmentaako ”kaukana kaikesta pahasta” ideologia lasta siihen todellisuuteen, joka kohtaa nuorta viimeistään peruskoulusta lähdettäessä? Edistääkö kyläkoulussa muutaman kaverin kanssa eläminen maailmankansalaisuutta, monikulttuuristen arvojen hyväksymistä tai tervettä suhtautumista etnisten ryhmien edustajiin? Miten lapsi selviää tulevaisuuden haasteista, jos hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä kehittyvät lintukodon hygienisessa ympäristössä?

Me emme elä enää valitettavasti agraariyhteiskunnassa. Maatalous- ja luonnonvara-ala hiipuu hiipumistaan EU:n entisestään tiukentuvien säädösten vuoksi. Suuri osa maaseudun elämästä siirtyy viimeisten työpaikkojen mukana kaupunkiin, palvelujen ja muun yhteisön äärelle. Haluammeko silti jättää kyläkoulujen kasvattien vastuulle Suomen ja samalla koko EU alueen talous- ja työpolitiikan uudistamisen ja maatalouden palauttamisen Suomen pääasialliseksi tulonlähteeksi? Tulevaisuuteen on katsottava, mutta ovatko keinot ajanmukaiset?

Minusta ikävät asiat voidaan opettaa lapselle hänen kriittisimpinä vuosinaan kahdella tavalla: huonosti ja vielä huonommin. Vanhempien käsitykset lintukotomaisesta yhteiskunnasta saattavat pahimmillaan aiheuttaa kestämättömiä vaikutuksia tynnyriin teljetyssä lapsessa, joka ei edes osaa haaveilla ”pahemmasta”. Tietysti jokainen vanhempi yrittää suojella lastaan maailman (kaupungin) villityksiltä, mutta unohtaen samalla sen tosiasian, ettei väistämätöntä voi sivuuttaa. Pyrkimyksistä huolimatta, lapsen elämä ei ole hänen vanhempansa elämä.

--

Ihmismieli on kovin merkillinen. Voidaanko löytää perusteltu syy sille, miksi jonkun ostaessa 300 euroa maksavaa Tiklasta, toinen sijoittaa lähes samalta näyttävään Brioniin jopa 10 000 euroa? Voidaanko löytää järkevä perustelu sille, miksi joku hankkii kotiinsa JVC:n elektroniikkaa, naapurin kelpuuttaessa vain ja ainoastaan B&O:n valmistamia laitteita?

Kaikkia asioita ei voi perustella niin kutsutuilla järkisyillä, vaikka varmasti jokainen kyseisiä esimerkkihankintoja tekevä tietää mitä on tekemässä. Sama pätee myös kunnallispolitiikassa, vaikka vallankäyttäjät eivät henkilökohtaista etuaan ajakaan. Heidän työhönsä kuuluu kunnan tai kaupungin eduista huolehtiminen, mutta työhön kiinteästi kytkeytyvään päätöksentekoon vaikuttavat henkilökohtaiset käsitykset asioista. Kaupungin johdon mukaan parin koulun lakkauttaminen palvelee suurinta osaa kaupungin väestöstä.

--

PR-vaikutus, mainonta, pääoman tuotto, kasvuhakuisuus ja voiton tavoittelu ovat sanoja, joiden merkitysten pohtiminen saa aikaan monissa häkämyrkytyksestä tuttuja oireita. Silti materialismi ja markkinatalous ovat voimia, joita vastaan Ihmisen, Perheen, Syrjäkylän, Kaupungin tai edes Pienen Maan on turha yksin taistella. Minusta Iisalmen Kirjaston hieno tiski on hyvä indikaattori tästä yhteiskunnan ja maailman yleisestä kehityksestä, jossa bling bling, turhikkeet, viihde-elektroniikka ja elämää helpottavien materialististen nautintojen tavoittelu työn lisäksi täyttää ihmisten arjen juhlahumusta puhumattakaan.

Maailman ja itsensä pelastamiseksi syrjäkylien lienee mahdollista perustavaa omat "alihallinnolliset elimensä" ja alkaa pyörittämään kouluja suurimmaksi osaksi erilaisin keinoin itse hankitulla rahoituksella. Uskoisin emäkunnan osallistuvan kustannuksiin suhteutettuna sillä summalla, mikä oppilaasta suuremmassa koulussa aiheutuisi. Tietysti tässä pitäisi huomioida alennusindeksit, joilla vuosittaista tukimäärää alennettaisiin, jotta tukiosuuden irrotuksen irrotuksen vaikutukset eivät olisi kohtuuttomia sen isomman koulun ylläpidon kannalta.
Hyöty ennen kaikkea...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu