Päänahan hilseilystä

jore

Ongelmani on n. 13-vuotiaasta asti ollut päänahan hilseily. Pahimmillaan hilseily on esiintynyt lähes koko päänahassa ja runsaina laattamaisina keskittyminä. Parhaimmillaan hilseily on olematonta tai tosi huomaamatonta. Suurimman osan ajasta hilseilyä esiintyy hieman ja vain otsan alueen hiusrajoissa. Kuitenkaan en vuosien varrella ole kokonaan tästä vaivasta päässyt eroon, vaikka olen käyttänyt kuuriluontoisesti hilseshampoota, kortison-tippoja, ja käynyt allergiatesteissä poissulkeakseni allergian mahdollisen osuuden ihon kuivumiseen. Vaikken tiedäkään, mikä hilseilyn aiheuttaa, olen huomannut veden runsaan juomisen ja stressittömän mielentilan vaikuttavan myönteisesti hilseilyä vähentäen. Silti haluaisin päästä kokonaan eroon hilseestä ja kaipaisin vinkkejä niiltä, jotka epäilevät voivansa auttaa. Kiitos jo etukäteen.

17

13670

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psoriaasis riesana

      Kannattaisi käydä Ihotautilääkärillä ja jos hän toteaa sen olevan psoriasista niin saat häneltä oikeat lääkereseptit. Itselleni psori tulee juuri päänahkaan ja hiusrajoihin. Muut hoidot eivät auta siitä epäilen juuri sinullekkin puhjenneen. minulla se puhkesi, kun olin 14v.

      • jore

        Epäilyttää kuitenkin koska hilseilevä päänahka ei ole yleensä punoittanut ollenkaan, mikä ei kai viittaisi psoriin? Vaan hilse on ilmennyt hiusrajoissa ohuena kerroksena ja paikoitellen paakkuina, joita raapiessa hiuksia on hilseen mukana irronnut "kimppuina".

        Entäpä - pystytkö sanomaan, kuullostaako tuo kuvaukseni psoriasikselta, ja saako terveyskeskuslääkäriltä helposti lähetteen ihotautilääkärille??
        Muitakin vinkkejä kuulisin mielellään!

      • Psoriaasis...
        jore kirjoitti:

        terv.keskuksen lääkäriltä lähetteen. Mulle kyllä tulee ja ei tule noita punaisia läikkä alueita, joten hanki ihmeessä se lähete niin saat oikeat hoidot ja helpotusta päänahkaasi. Itselläni Psori ei oikein muuten oireile, joskus 1 läikkä siellä toinen täällä.

        Yöksi voisit levittää ruokaöljyä hiuspohjaa. Hiero kunnolla ja laita joku suoja päähäsi ettei tyynyliinasi " lillu " öljyssä. Aamulla peset pois ja ensin hiero shampoolla ja sitten vasta kastelet hiukset niin saat ihanan pehmeän kuoritun päänahan. Suosittelen. Mutta muista tuo pesuohje siis ensin shamppoolla hieronta ja sitten vasta saat kastella hiukset. Muuten käy niin, että öljy " lilluu " hiuksissasi ja ei meinaa lähteä pesemällä millään pois. Kokeile.

        Yöksi laita esim. kaupan hedelmäpussi suojaamaan tyynyliinaasi ja laita vaikka kuminauhalla se kiinni. Jos kokeilet kerro tehosiko.

      • ...
        Psoriaasis... kirjoitti:

        Psoriasikselta kuulostaa.

        Minulla ei ollut mitään ongelmia saada lähetettä ihotautipolille, mitä kautta vasta saa kunnon myrkyt. Totesin aikanaan nuo apteekin / elintarvikekauppojen hilseshampoot shampoosta riippuen joko turhiksi tai päänahkaa ärsyttäviksi.

        Tuo rypsiöljy-jippo saattaa toimia, en epäile, mutta reseptillä saa _taatusti_ toimivia myrkkyjä.

      • teemue
        Psoriaasis... kirjoitti:

        terv.keskuksen lääkäriltä lähetteen. Mulle kyllä tulee ja ei tule noita punaisia läikkä alueita, joten hanki ihmeessä se lähete niin saat oikeat hoidot ja helpotusta päänahkaasi. Itselläni Psori ei oikein muuten oireile, joskus 1 läikkä siellä toinen täällä.

        Yöksi voisit levittää ruokaöljyä hiuspohjaa. Hiero kunnolla ja laita joku suoja päähäsi ettei tyynyliinasi " lillu " öljyssä. Aamulla peset pois ja ensin hiero shampoolla ja sitten vasta kastelet hiukset niin saat ihanan pehmeän kuoritun päänahan. Suosittelen. Mutta muista tuo pesuohje siis ensin shamppoolla hieronta ja sitten vasta saat kastella hiukset. Muuten käy niin, että öljy " lilluu " hiuksissasi ja ei meinaa lähteä pesemällä millään pois. Kokeile.

        Yöksi laita esim. kaupan hedelmäpussi suojaamaan tyynyliinaasi ja laita vaikka kuminauhalla se kiinni. Jos kokeilet kerro tehosiko.

        Kuinka hyvin tuo ruokaöljykikka tepsii jos on pitkät (yli olkapäiden) hiukset... eli kuinka hyvin öljy lähtee hiuksista pois?

    • Testattu on.

      Terve.
      Itsellänikin on ollut jo vuosia arka, kuiva
      ja hilseilevä päänahka, (olen myös hajusteille allerginen), tavalliset hilseshampoot on liian tymäkkää tavaraa meikäläisen päänahkaan (ärtyy entistä enemmän!!!) mutta onnksi vihdoin löysin SIM-tuotteet!
      Aivan loistokamaa ja ekan kerran elämässäni ei oo heti pari minuuttia hiustenpesun jälkeen kuiva hilsekerros hiusrajassa. Testaa nämä, jos vaikka auttais! Nää on totaalisesti pelastanu mun päänahan ja hermot. :)

      Löytyy ainakin H:gin seudulla asematunnelin Sitruuna kampaamokaupoista ja Sanomatalon Salon Sensitivestä. (Nettisivuilla tietoa enemmän.)

      -Therapeutic Climbazole & Hydrogenol Shampoo 2
      Värikäsitellyille ja kuiville hiuksille ja hiuspohjalle. Psoriaatikoille ja atoopikoille

      -Therapeutic Oil Cure O
      Kaikille hiuslaaduille

      hilseshampoothttp://www.sim.fi/System4/so.html

    • mulla tepsii

      Olen 35 vuotias nainen ja olen kärsinyt samoista ongelmista. Isälläni on paha psoriasis eli samaa perimää minullakin on vaikken ole Psoriasista saanut.

      Minulla ko. oireet ilmenevät ainoastaan talvisin ja saan ne nykyään pysymään poissa huuhtelemalla päänahkani merivesisuolaliuoksella. Laitappa karkeaa merisuolaa seuraavaan kylpyammeveteen.
      Tai tee merivesiliuos limupulloon ja kaada liuosta päänahkaasi. Anna vaikuttaa vaikka vartin ja tämän jälkeen pese hiuksesi normaalisti.

      • paskasukka

        kiva ku kerroit. et vaan saa tätä ku tää sun viestis on melkei viis vuotta vanha, mutta mutt kiituss

    • Mitä tuotteita olet käyttänyt päänahkaasi?
      Itselläni päänahkaan on auttanut 4systems sarjan oil cure hoito ja siihen kuuluva shamppoo!Tämä tuotesarja on suunniteltu juuri herkkäihoisille joten siihen ei ole lisätty hajuste-aineita lainkaan!Sitä pitää sitten pistää päänahkaan runsaasti ja antaa vaikuttaa n.30 minuuttia ellei kauemminkin.On vesiliukoinen joten ei jätä päätä rasvaiseksi ja lähtee hyvin pois! Tässä olisi valmistajan sivut:http://www.sim.fi/System4/system4.html

      Tämäkin on sitten taas yksillöllinen juttu,että tehoaako jos ei niin sitten en osaa auttaa!

      • jore

        Vuosien varrella on tullut käytettyä lyhyinä kuureina nizoral- ja bio (vaikeille hiuspohjan häiriöille) -shampoita ja esim. hydrokortison liuosta. Lyhytkestoista apua olen huomannut ainakin tuosta bio -shampoosta saavani, mutta pidempikestoista helpotusta toivoisin silti jostain tuotteesta löytäväni. Vaikka tuosta mainitsemastasi tai jostain muusta tässä keskustelussa suositelluista.

    • m.a

      Olin juuri aikeissa kirjoittaa samanlaisen viestin kuin sä, mutta nyt ei tarvikaan.

      Pojallani on juuri tuollainen vaiva päänahassa kuin kerroit. Se ei taida olla tavallista hilsettä koska kaikki hilseaineet on kokeiltu apteekista ostettuja ja parturiliikkeistä, myös erilaisia hilsesampoita on testattu-ei apua.

      Jos laittaa jotain apteekin rasvaista rasvaa päänahkaan, se irrottaa "hilsemöykkyjä" ja ne möykyt pysyy aika hyvin pois, jos muistetaan rasvata joka päivä. Jos ei muisteta, niin äkkiä tulee takaisin ja ne kutisee ja sitten poika raapii, niin että voi tulla pikkasen verta.
      Huomasin, että tuo ruokaöljy on aika kiva keksintö, vaikka suttaista olikin :)Mutta eipä nuo rasvaiset rasvat myöskään kovin siistejä ole :)
      Poikani on varmaan aika rasvaletti näky koulussa, kun ei jaksa joka väli pestä hiuksia.No onneksi sitä ei ole koko päänahassa vaan tietyissä kohdissa.

      • jore

        Itse en ole osannut olla kuin hämmentynyt tämän kiusallisen vaivani kanssa. Vaikeaa on kun ei edes sen aiheuttajaa tiedä: Onko kyseessä kuiva ihotyyppi vai psoriasis vai ihoa kuivattava ruoka-aine-allergia (olen noudattanut vuosia erilaisia diettejä, kuten maidotonta ja gluteenitonta, enkä osaa varmasti sanoa, olenko niistä hyötynyt) Joka tapauksessa tässä ketjussa saamieni vastausten perusteella aion jatkossa kokeilla joitakin hoitoshampoita, kenties tuota ruokaöljy-jippoa, ja ehkä myös ihotautilääkärillä käyntiä...

        m.a: Saattaapa pojallasi olla hyvinkin samankaltainen iho-ongelma kuin mulla. Tsemppiä teille ja onnea pysyvän ratkaisun etsintään! (toi öljyllä lutraaminen kuulostaa melko raisulta, joskin ehkä tehokkaalta konstilta)

    • mmm

      Hei

      Oletko kokeillut tervashampoota ?
      Käytä säännöllisesti vähintään 2-3- viikkoa, niit näet auttaako. Valitse sellainen shampoo jonka ph on korkeintaan 5,5. Jos mainitaan että ph on normaali, niin se tarkoittaa = ph 7 !!! eli aivan liian emäksinen, jossa bakteerit ym viihtyvät, "vaikkei sitten silmiä kirvelisi... ;-)"

      • jore

        Tere

        Muistan joskus kokeilleeni, mutta saattoipa olla yksittäinen kerta. Onkelma noitten erilaisten shampoiden kanssa on niiden suuri valikoima. No, täytyy kipasta jonkun parturin pakeille ja kysellä lisää.

      • jore kirjoitti:

        Olisko kyseessä psoriasis?ei tuo ainakaan normaalilta kuulosta...Kokeilitko 4systemsiä?Auttoiko?

      • jore
        Leena kirjoitti:

        Olisko kyseessä psoriasis?ei tuo ainakaan normaalilta kuulosta...Kokeilitko 4systemsiä?Auttoiko?

        Kokeilin tänään ensimmäisen kerran ostamaani 4system-shampoota (nr.2 - ilmeisesti 2. tehokkain tjsp.). Vielä on vaikea antaa lopullista arviota, mutta kohtuu hyvin näyttäisi toimivan. Joten kiitos vinkistä!

    • lumisade972460

      Kannattaa lukea artikkeli hilseestä www.terveysportti.fi/terveyskirjasto!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      63
      1732
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1179
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      831
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      618
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      79
      610
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      575
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      518
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      495
    Aihe