Raittiutta arvostetaan ja se on se perusarvo, joka taotaan kaikille päähän.
Kuitenkin, jos olisi olemassa aine, jota voi käyttää päivittäin, loppuelämänsä ajan ja silti työskentelemään ja keskustelemaan normaalisti muiden kanssa. Vain oman pään sisällä itse tietää, että ei olla ihan selvinpäin. Miksei niin? Miksei sitä saisi olla joka ikinen hereilläolominuutti sekaisin, jos sellaisesta olotilasta tykkää? Jos on kokeillut raittiutta, sekä useita eri aineita, alkoholi mukaanlukien, mutta kokenut, että juuri tämän kuvailun kaltaisen aineen vaikutuksen alaisena elämä vaan on kivempaa, miksei näin saisi tehdä?
Mikä siinä selvänä olossa on niin tärkeää? Kenelle me sitten mennään kertomaan ylpeänä, kun kuolema koittaa, että minäpä olen ollut kiltisti kotona kutomassa sukkia koko ikäni, enkä mihinkään pahuuteen koskenut? Ja mitä sitten?
Valitettavasti olen vain kerran täällä, enkä edes vuosisataa, joten minulle kelpaisi se sekaisinolo. Todellisuutta on ihan riittävästi.
Kenelle minun pitää vastata siitä miten sekaisin elämäni kuljen?
(Ottaen huomioon, että työskentelen, ja jokaisessa työpaikassani olen saanut kehuja työpanoksestani. Keskustelen normaalisti muiden kanssa, eikä narkofobit jotka tapaan, edes osaa aavistaa minun olevan sekaisin kun keskustelen heidän kanssaan.)
Moraalikysymys, ei lakikysymys.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mietihän sanan 'sekaisin' merkitystä uudelleen.
Viittaat normaalilla selvänä olemiseen josta seuraa, että on mahdotonta toimia täysin normaalisti olematta selvä.
Vapaa-aika sitten erikseen.
Minä kyllä tunnistan jokaisen sekopään, joka tulee vastaan. Pilvikö on pehmentänyt jo niin paljon päätä, että luulet, etteivät muut huomaa, että olet sekaisin? Luuletko todella niin? Kyllä me huomataan.
"Jokaisessa työpaikassani olen saanut kehuja työpanoksestani." => Olet saanut kehuja siinä vaiheessa, kun olet vaihtamassa työpaikkaa. Ovat laittaneet vahingon kiertämään.
Elä Sinä vain pilviharhoissasi, saat olla sekaisin kuolemaasi saakka, mutta anna meidän viisaampien pyörittää tätä maailmaa, jookos.
Vastaukset olivatkin vähän sen suuntaan, mitä arvelin.
"Minä kyllä tunnistan jokaisen sekopään, joka tulee vastaan. Pilvikö on pehmentänyt jo niin paljon päätä, että luulet, etteivät muut huomaa, että olet sekaisin? Luuletko todella niin? Kyllä me huomataan."
Moni ei ole huomannut. Monelle polttamiseni tulee yllätyksenä. Ehkä sinä olet ollut niin paljon kontaktissa "sekopäitten" kanssa, että kykenet tunnistamaan. Itse en aina tunnista, eli aina ei "kyllä koira koiran tuntee" edes pidä paikkaansa.
"Olet saanut kehuja siinä vaiheessa, kun olet vaihtamassa työpaikkaa. Ovat laittaneet vahingon kiertämään."
Niin... Tai sitten olen saanut ylennyksiä, bonuksia, palkankorotuksia... Tämänhetkinen pomo käy, jos ei joka päivä, niin muutaman kerran viikossa kiittämässä työstäni. Se on vähän outoa, sillä jos en tee virheitä, en odota palautetta näin arkipäivisin. Oma mielipiteeni on, että on kolme turhaa asiaa: Nunnan nännit, paavin pallit ja pomon kiitos ilman palkankorotusta.
"Elä Sinä vain pilviharhoissasi, saat olla sekaisin kuolemaasi saakka, mutta anna meidän viisaampien pyörittää tätä maailmaa, jookos. "
Rohkeita sanoja herralta, joka on saattanut kääntyä minun puoleeni ongelmiensa kanssa, koska minun työ on selvittää niitä. (Ei kropan- / päänsisäisten ongelmien, en ole lääkäri.)
hahahaha kunnioitusta miljoonalla!!!!
aivan loistava viesti varsinkin " Oma mielipiteeni on, että on kolme turhaa asiaa: Nunnan nännit, paavin pallit ja pomon kiitos ilman palkankorotusta." kirvoitti loistavat naurut xD
EH puhuu ihan totta kyllä ne ganjan polttajatkin osaavat kunnollista työtä tehdä...jopa huomattavasti paremmin, kuin absolutistit ja alkoholiin turvvavat
"Oma mielipiteeni on, että on kolme turhaa asiaa: Nunnan nännit..."
Niin näistä nunnan nänneistä puheenollen. Tuli mieleen, että ne ovat tosiaankin toiminnallisuudeltaan turhat, sillä parisataa vuotta sitten vauvaahan nunna ei koskaan tullut imettämään. Sanonnan: "Turhat kuin nunnalla nännit" voi siis perustella näin.
Asialla on tosin kääntöpuolikin, nimittäin nunnan vartalosta jää hyötykäyttöön koko muu vartalo (pois lukien siis ne nännit) kaikenlaisten haureuksien toimittamiseen. Eihän ne nännit ole se ykkösjuttu haureuksia harrastettaessa. Voisiko tuon perustella myös siten ja todeta sanonnan olevan melko kaksimielinen?
(Toinen sanonta: "turhat kuin pallit paavilla". Analysoikaas toi samalla tavalla kuin olen analysoinnut tuon edellisen...
Ei olekaan siis ihme, että paavi on kirkommiesten keskuudessa niin suosittu mies.)
P.S.
Oliko tässä viestissä mitään järkeä?
Juuri näin. Jos kaikenmaailman joulupukkismit ovat sallittuja niin mitä siinä painaa joku kevyt päihde enää mitään?
Tarkoitan, ihmiset kokee uskonnon nojalla huomattavan vakavia hallusinaatioita eikä heistä haittaa ole.
Ihmiset saavat uskonnoista ym ideologioista enemmänkin kuin hallusinaatioita: psykoosiin joutuminen on myös suuri riski. Kuunnelkaapa fundamentalisteja, heidän aivoituksiaan ja järjenjuoksuaan. Hulluja olisivat, ellei suuria uskontoja ja muita vallitsevia ideologioita pidettäisi erityissuojeluksessa.
Haittaa näistä ismeistä sekaisin olevista on tälle maailmalle vaikka kuinka. George W. Bush on vain yksi esimerkki uskonnosta sekaisin olevasta raittiista. Mielestäni sellaisille selvin päin sekaisin oleville ei kertakaikkiaan pitäisi antaa minkäänlaista valtaa. Ei tosin muillekaan ylitse muiden.
Mikke on esimerkki siitä, että kannabiksen käyttö ei aiheuta pahemmin haittoja suorituskykyyn ja on mahdollista, että hänen ilmiömäinen kykynsä rumpujensoitossa johtuu kannabiksesta. Jos joku kuuluu jossain maailman parhaimmistoon, niin kyllä siihen kannattaa alkaa etsimään syytä.
tämä vaikutti jo vähän sarkastiselta?