Olen ollut 3 kuukautta au pairina espanjalaisessa perheessä, ja epäilen erittäin vahvasti että perheen 7-vuotiaalla pojalla on aspergerin syndrooma. Olen hoitanut lapsia todella paljon, mutta ikinä se ei ole ollut näin vaikeaa. Poika on erittäin tietoviisas ja suorastaan pikkuvanha, mutta käytännön hommat eivät suju millään. Olen monesti todella turhautunut kun tuntuu että en saa häneen kontaktia, vaikka kaikki keinot olen käyttänyt. Olen myös ollut huolissani siitä ettei hän leiki, vaan lukee vain paksuja kirjoja tai kinuaa saada katsoa telkkaria. Perheen vanhemmat eivät ole juuri koskaan kotona, ja hoidan tämän pojan lisäksi myös vuotta nuorempaa tyttöä.
Pidän perheestä kovasti ja haluaisin jäädä toukokuun loppun asti niinkuin ollaan sovittu, mutta tuntuu että en jaksa enää. Ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen tuntuu että kaikki energia minusta on käytetty.
Olen myös nähnyt unia joissa se poika pyytää ammattiapua.
Vanhemmat tietävät että poika käyttäytyy usein hankalasti, mutta eivät varmasti edes epäile että sillä olisi mitään todellista ongelmaa, koska eivät ole ikinä kotona. (toinen asia jota en jaksa enää seurata)
Mutta mitä ihmettä minä voin nyt tehdä? Kuinka voin sanoa vanhemmille että hei, teidän pojalla muuten on aspergerin syndrooma?!
Minusta tuntuu että minun pitäisi sekä sen pojan että itseni takia sanoa jotain, mutta en tiedä miten. Kaipaan kovasti neuvoja! Miten siis puhua vanhemmille, jotka eivät halua kuulla?! Nyt olen lyhyellä joululomalla Suomessa, ja lievästi kauhistuttaa jo takaisin meno kun en jaksa enää hakata päätäni seinään joka ikinen päivä. Auttakaa please! Olisi kiva kuulla esim. aspergerilasten vanhempien kommentteja.
Pidän perheestä kovasti ja haluaisin jäädä toukokuun loppun asti niinkuin ollaan sovittu, mutta tuntuu että en jaksa enää. Ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen tuntuu että kaikki energia minusta on käytetty.
Olen myös nähnyt unia joissa se poika pyytää ammattiapua.
Vanhemmat tietävät että poika käyttäytyy usein hankalasti, mutta eivät varmasti edes epäile että sillä olisi mitään todellista ongelmaa, koska eivät ole ikinä kotona. (toinen asia jota en jaksa enää seurata)
Mutta mitä ihmettä minä voin nyt tehdä? Kuinka voin sanoa vanhemmille että hei, teidän pojalla muuten on aspergerin syndrooma?!
Minusta tuntuu että minun pitäisi sekä sen pojan että itseni takia sanoa jotain, mutta en tiedä miten. Kaipaan kovasti neuvoja! Miten siis puhua vanhemmille, jotka eivät halua kuulla?! Nyt olen lyhyellä joululomalla Suomessa, ja lievästi kauhistuttaa jo takaisin meno kun en jaksa enää hakata päätäni seinään joka ikinen päivä. Auttakaa please! Olisi kiva kuulla esim. aspergerilasten vanhempien kommentteja.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kerro avoimesti havainnoistasi ja siitä, että lapsi tarvitsee tutkimuksia. Pane se ehdoksi työsuhteen jatkumiselle.
todellakaan voikkaan sanoa, et lapsellanne on as! Eiköhän ammatti-ihmiset koulussa sitten aikanaan huomaa, jos epäilevät jotain. Lapsi voi tietysti olla vaan erityisen lahjakas, jolloin leikkiminen ei välttämättä kiinnosta.
Vanhempien jatkuva poissaolo vaikuttaa yleensä myös lapseen. Viestittääkö hän kenties käytöksellään pahaa oloaan/ turhautumistaan?
No tottakai se vanhempien poissaolo vaikuttaa, ja olen sitä paljon ajatellut. Siksi minäkään en aluksi osannut epäillä mitään. Enkä minä mitään diagnoosia voikaan tietysti antaa. Olen kuitenkin lukenut aiheesta ja keskustellut aspergeristä paljon tietävän ystäväni kanssa, ja havainnut että pojalla on kaikki tyypilliset "oireet".
Pitäisikö minun siis olla hiljaa havainnoistani ja odottaa että siellä koulussa huomataan jotain?
Olen kuullut että siinä voi usein kestää vuosia ennen kuin kukaan huomaa tai sanoo mitään. Voin toki olla väärässäkin, mutta apua se lapsi joka tapauksessa tarvitsee. Onko kukaan muu ollut tällaisessa tilanteessa? Miten voin hienovaraisesti keskustella vanhempien kanssa jotka inhoavat pysähtymistä? Eiväthän sen perheen ongelmat pitäisi tietysti tulla minun ongelmikseni, mutta jos vain lähden niin sitten tulee taas uusi au pair-tyttö kokemaan saman, ja lapset kärsivät vain lisää. (edellisetkin tytöt ovat lähteneet pois suunniteltua aikaisemmin..)
jos koulusta ei ole asian tiimoilta otettu yhteyttä, niin luulisi ettei koulussa näitä oireita ilmaannu. Silloin ongelma voi johtua kotiolista, jossa lapsi oireilee..huom.kotirooli/koulurooli.
Usein As-oireista ei niinkään välitetä ja usein As huomataan vasta aikuisiässä, kun As henkilö itse alkaa kaivata apua ongelmiinsa, tai haluaa selvittää syytä erikoisuuksiinsa.
Se tapaamasi mahdollinen As-poika voi helposti elää koko elämänsä ilman diagnoosia, tai epäilystä mistään varsinaisesta häiriöstä.
Sinulla on kyseessä ilmeisesti melko agressiivinen ja yhteistyöhaluton lapsi, joten olet kärsinyt siitä.
Tietysti, jos on mahdollista, niin voisit vihjaista, että lapsi vaikkapa muistuttaa erästä tuntemaasi As-lasta, tai jotain sellaista.
Lapsesta ilmeisesti ei ole suurta haittaa muuten, kuin sinulle, koska häntä hoidat, tai hänen käyttäytymistään ei kukaan muu ymmärrä.
Juu, näin on. Vanhemmat kyllä tietävät että poika käyttäytyy usein hankalasti, ja ehkä siksi eivät itse jaksa olla kotona. Surullista mutta totta. Säännöt ja kuri kyllä on, mutta niitä on hiukan rankkaa yrittää pitää yksin yllä, kun eivät edes ole omia lapsia. Poika on hyvin itsepäinen ja usein agressiivinenkin, mutta sitä ei perheen äiti usko kullannupustaan. Vanhemmat tulevat usein kotiin myöhään illalla kun päivän kaikki taistelut on jo käyty..
Varmaan tämä kuulostaa siltä että lapsi reagoi vanhempien poissaoloon,(mikä on myös totta) mutta se tuskin aiheuttaa sitä ettei häneen usein saa kontaktia millään keinolla, eikä hän tunnu ymmärtävän muiden tunteita jne. Joskus kun saan kontaktin, eikä ole mitään häiriötekijöitä, käymme todella hyviä keskusteluja, mutta muun ajan sitten viestit eivät meinaa mennä perille ollenkaan.. Joskus toki saan vastaukseksi karjauksen.. (pojalla on mielikuvistusystävinä dinosauruksia)
Niin, As ei välttämättä aiheuta niin voimakasta agressiivisuutta, eli taitaa olla enemmän kyse persoonasta. Mutta As:han toimii kyllä pohjana ja parempana todennäköisyytenä agressiivisuudelle.
Se voi olla, että poika ei halua totella, kuin omia vanhempiaan. JA vanhempien poissa-olo voi tietty vaikuttaa normaaliinkin lapseen jo.
Se voi olla, että jos pojalla on AS, niin sen voimat riittää ajoittain keskittymään ja siten käyttäytymään kunnolla.
Lapsena As-henkilö ymmärtää yleensä vielä melko huonosti toisten tunteita, koska kommunikaatio ei pelaa.
Ja As lapsethan usein leikkivät mielessään ja heillä on mielikuvitusmaailman tyyppisiä. Hän on niin eläytynyt siihen maailmaansa, että karjuu sinullekkin.
Vaikeahan sellaista lasta on ymmärtää, mutta koita keksiä, mitä se ajattelee ja kuinka se toimii, niin ehkä saat ongelman ratkaistua.
As-diagnoosia ei meidän ikäisille ole annettu kovinkaan helposti ja sen saaminen on mahdollisesti jopa melko vaikeaa. Sen sijaan skitosfrenia tai persoonallisuushäiriö mixi annetaan aika helposti.
En sitten tiedä, miten asiat huomataan/hoidetaan Espanjan kouluissa.
Voit kertoa vanhemmille havainnoistasi ja kysyä, onko lapsi ollut oireilunsa vuoksi tutkimuksissa, ja onko perhe saanut hoitosuosituksia.
Asperger-lapsen oireet saatetaan diagnosoida lapsuuden skitsofreniaksi. Espanjassa ja Ranskassa tämä psykodynaaminen käsitys autismista on edelleen vahva. Sen mukaan lapsen oireilu johtuu vanhempien - etenkin äidin vääristyneestä vuorovaikutuksesta. Tällöin hoitajaksi tarvitaan ulkopuolinen henkilö tai laitos.
Pakko harvoin toimii hoitona. Se voi toimia tietyssä tilanteessa, mutta kun tilanne muuttuu opittu ei siirry ja ollaan pakkokierteessä. Jos kyseessä on autismi tai as - yhdessä sovitut säännöt toimivat parhaiten. Laadi hoidettavasi kanssa yhteiset kirjalliset säännöt, joiden mukaan toimitaan. Ongelmatilanteissa selkeyttää, kun voi kirjallisista säännöistä osoittaa mitä on yhdessä sovittu ongelman ratkaisuksi.
Molemmin puolinen ymmärryksen puute on autismin ja as suurin ongelma. Siihen olet jo itse törmännyt oppiessasi Espanjan kielen. Autisteilla ja as on sama ongelma, jonka olet itse kokenut. Voit ehkä paremmin ymmärtää hoidettavasi ongelmaa. Assi on muukalainen omassa maassaan.
Assien ongelmat juontavat aisti-informaation käsittelyyn. Aistiyliherkkyydet aiheuttavat jo sinänsä stressiä, jota sinulla ei ole. Se voi olla vaikeaa havaita tai ymmärtää, sillä oma kokemuksesi voi olla varsin erileinen kuin hoidettavallasi. Yritä tarkkailla lasta ja selvittää, mikä ärsyttää. Anna lapselle aikaa käsitellä viestisi. Älä turhan takia hoputa, vaan anna lapselle tilaisuus tehdä alotteita.
Liikunta ja varsinkin uinti ovat parhaita stressin poistajija myös autisteille ja auttavat jaksamaan.
poika pyöritä sinua 6-0. Käyttäytyy miten tahtoo, eikä halua tehdä niinkuin sinä vaadit.
Suosittelisin kerro epäilyksistäsi vasta kun keikkasi päättyy. Saattaa muutoin tulla vaikeuksia isäntäväen kanssa.
Saattavat käsittää väärin.
Varmaan olet kait kuullut että oma lapsi se kaikkein ....