Olen huomannut että täällä palstalla jotkut henkilöt tuomitsevat itsemurhan tehneet ihmiset itsekkäiksi koska heidän mielestään itsemurhan tekevät pilaavat läheistensä ihmisten elämän tappamalla itsensä.
Noh läheisten elämän laatu voi siitä heiketä mutta entä tämä ihminen joka on päättänyt päättää päivänsä?
Onko hän vain itsekäs? oiskiko hänellä jokin muu vaihtoehto välttää tämä karmiva teko? vai tekeekö hän sen vain hetken mielijohteesta ajattelettamatta seurauksia? Vai voiko olla että hänellä ei todellakaan ole muita vaihtoehtoja? Kipu on vain sietämätöntä, jotain käsittämätöntä niin todellista että sitä voi koskettaa.
Oma isäni sairasti vakavaa masennusta minun ja siskoni syntymästä asti. Lapsesta asti sen sekoilua sai seurata, milloin ajoi lääketokkurassa ojaan autolla otettuaan monta purkkia masennus lääkkeitä, milloin kuorsasi kieli suusta ulos törröttäen valkoinen kuola suun pielessä otettuaan pari purkkia "tennareita" ja "levareita". Päivät sohvalla maaten ja nähden hallusinaatioita itkien, nukkuen, tuskissaan huutaen kuin demonit olisivat riivanneet.
Itsaria yritettiin hakkaamalla lasista tuhkakuppia päähän paskaksi jne.....tätä kaikkea sain seurata syntymästäni asti kunnes täytin 19-vuotta. Silloin isäni oli ollut jo vuoden avo-osastolla yritettyään itsaria tieskuinka monta kertaa.
Asuin tuohon aikaan vielä kotona ja auttelin äitiäni eräänä päivänä kun minun piti töiden jälkeen olla lähdössä katsomaan isää sairaalaan äidilleni tuli puhelu avohoito-osaston lääkäriltä ,jossa kerrottiin isäni lähteneen kävelylle metsään ja viipyneen siellä jo kuusi tuntia.
Lääkäri kehoitti meitä lähtemään etsimään äitini kanssa isää koska asia ei kuulunut sairaalan väelle ,koska avohoidossa oltiin omasta vapaasta tahdosta eikä etsintä työ näin ollen kuulunut henkilökunnalle.
Saavuin autollani hoitolaitoksen pihaan ja lähden etsimään isääni metsästä, oli syksyinen yö ja satoi rankasti, kävelin metsässä useita tunteja etsien isääni tuloksetta. pelkopahimmasta sai Pienet kyynel karpalot valumaan poskeani pitkin sadeveden yhtyessä niihin.Kiristelin vihaisena hampaita ja naamaa, (viha on tehokas polttoaine) Tunnit kuluivat nopeasti.
menen seuraavana päivänä töihin väsyneenä rämmittyäni yön metsässä ihmis"kiikkua" tuloksetta etsien. Olen aivan sekaisin päästäni.Kahvi tunnilla naama on vakava kuin kuolemaan tuomitulla iloinen poikamaisuus tipotiessä, ei vittu ajattelen:mitäköhän muut musta kelaa, varmaan et oon ihan pimee.
Yritän esittää työkavereille kuin mitään ei olisi tapahtunut, hymyilen asiakkaille teennäisesti virnistellen peitelläkseni ahdistusta, verenpaineeni on korkea, otsa suonet pinnas, leukalihas säikeet erottuu naaman ollessa kireä, puhelin soi ja äitini on siellä, isä on löytynyt hirttäytyneenä puuhun sairaalan aamutakin vyöhön, tipun lattialle polvilleni mutta en itke. viisi vuotta tapahtuman jälkeen kävin töissä, ostin oman asunnon, oli kuntosalikortit, harrastukset, kaikki oli päälle päin hyvin.
nyt aikaa on kulunut en tiedä johtuuku tämän hetkinin masentunut olotila menneisyydestä vai omasta aivokemiasta, itselläni on samat oireet kuin isälläni vaikka uskoin etten koskaan alentuisi hänen tasolle,
en pysty enää käymään töissä, en pysty lähtemään kämpästä ulos, kaupassa käynti pelottaa kun ei uskalla nähdä ihmisiä,Elämässä ei tunnu olevan mitään mieltä eikä järkeä, ei elämän halua ei elämänjanoa, vanhoja kavereita ei viitsi ottaa vastaan kun heitä ei viitsi masentaa näyttämällä hapanta naamaa, voisin nukkua ja maata vaikka loppuelämän, Kaikkea on kokeiltu masennus lääkkeitä, päihteitä, urheilua, uskontoa, jne....
Kyllä tästä vielä noustaan, kaikella on tarkoituksensa, ei kipua ilman kasvua. Prkl....sisulla
Pieni kipu on aina nautinto:)?
Noh läheisten elämän laatu voi siitä heiketä mutta entä tämä ihminen joka on päättänyt päättää päivänsä?
Onko hän vain itsekäs? oiskiko hänellä jokin muu vaihtoehto välttää tämä karmiva teko? vai tekeekö hän sen vain hetken mielijohteesta ajattelettamatta seurauksia? Vai voiko olla että hänellä ei todellakaan ole muita vaihtoehtoja? Kipu on vain sietämätöntä, jotain käsittämätöntä niin todellista että sitä voi koskettaa.
Oma isäni sairasti vakavaa masennusta minun ja siskoni syntymästä asti. Lapsesta asti sen sekoilua sai seurata, milloin ajoi lääketokkurassa ojaan autolla otettuaan monta purkkia masennus lääkkeitä, milloin kuorsasi kieli suusta ulos törröttäen valkoinen kuola suun pielessä otettuaan pari purkkia "tennareita" ja "levareita". Päivät sohvalla maaten ja nähden hallusinaatioita itkien, nukkuen, tuskissaan huutaen kuin demonit olisivat riivanneet.
Itsaria yritettiin hakkaamalla lasista tuhkakuppia päähän paskaksi jne.....tätä kaikkea sain seurata syntymästäni asti kunnes täytin 19-vuotta. Silloin isäni oli ollut jo vuoden avo-osastolla yritettyään itsaria tieskuinka monta kertaa.
Asuin tuohon aikaan vielä kotona ja auttelin äitiäni eräänä päivänä kun minun piti töiden jälkeen olla lähdössä katsomaan isää sairaalaan äidilleni tuli puhelu avohoito-osaston lääkäriltä ,jossa kerrottiin isäni lähteneen kävelylle metsään ja viipyneen siellä jo kuusi tuntia.
Lääkäri kehoitti meitä lähtemään etsimään äitini kanssa isää koska asia ei kuulunut sairaalan väelle ,koska avohoidossa oltiin omasta vapaasta tahdosta eikä etsintä työ näin ollen kuulunut henkilökunnalle.
Saavuin autollani hoitolaitoksen pihaan ja lähden etsimään isääni metsästä, oli syksyinen yö ja satoi rankasti, kävelin metsässä useita tunteja etsien isääni tuloksetta. pelkopahimmasta sai Pienet kyynel karpalot valumaan poskeani pitkin sadeveden yhtyessä niihin.Kiristelin vihaisena hampaita ja naamaa, (viha on tehokas polttoaine) Tunnit kuluivat nopeasti.
menen seuraavana päivänä töihin väsyneenä rämmittyäni yön metsässä ihmis"kiikkua" tuloksetta etsien. Olen aivan sekaisin päästäni.Kahvi tunnilla naama on vakava kuin kuolemaan tuomitulla iloinen poikamaisuus tipotiessä, ei vittu ajattelen:mitäköhän muut musta kelaa, varmaan et oon ihan pimee.
Yritän esittää työkavereille kuin mitään ei olisi tapahtunut, hymyilen asiakkaille teennäisesti virnistellen peitelläkseni ahdistusta, verenpaineeni on korkea, otsa suonet pinnas, leukalihas säikeet erottuu naaman ollessa kireä, puhelin soi ja äitini on siellä, isä on löytynyt hirttäytyneenä puuhun sairaalan aamutakin vyöhön, tipun lattialle polvilleni mutta en itke. viisi vuotta tapahtuman jälkeen kävin töissä, ostin oman asunnon, oli kuntosalikortit, harrastukset, kaikki oli päälle päin hyvin.
nyt aikaa on kulunut en tiedä johtuuku tämän hetkinin masentunut olotila menneisyydestä vai omasta aivokemiasta, itselläni on samat oireet kuin isälläni vaikka uskoin etten koskaan alentuisi hänen tasolle,
en pysty enää käymään töissä, en pysty lähtemään kämpästä ulos, kaupassa käynti pelottaa kun ei uskalla nähdä ihmisiä,Elämässä ei tunnu olevan mitään mieltä eikä järkeä, ei elämän halua ei elämänjanoa, vanhoja kavereita ei viitsi ottaa vastaan kun heitä ei viitsi masentaa näyttämällä hapanta naamaa, voisin nukkua ja maata vaikka loppuelämän, Kaikkea on kokeiltu masennus lääkkeitä, päihteitä, urheilua, uskontoa, jne....
Kyllä tästä vielä noustaan, kaikella on tarkoituksensa, ei kipua ilman kasvua. Prkl....sisulla
Pieni kipu on aina nautinto:)?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihmiset ovat yleensä aika itsekkäitä ja varsinki suomalaiset tekopyhät kristityt. "Jos jumalasta ei saa apua niin ei sit mistään" kuulostaa aika vanhoilliselta ajatukselta mut varmaan aika totta nyky suomessakin vaikkei enään kovin kristittyjä ollakaan. Ehkäpä läheisen itsemurhasta voi olla jollekin hyötyä?! Se voi avata ihmisen silmät näkemään elämän todellisuuden sumu pilven läpi.
Ei jäyhien suomalais ropottien keskellä eläminen ole kaikille helppoa. Ajatus että meidät on luotu yhteiskuntaa palveleviksi työ roboteiksi ei mee mun tajuntaan. Pitäis kai itekki sisäistää paremmin pää koppaan et työttömät on tän kapitalistisen yhteiskunnan reserviä.
No tulipa tekstiä vähän ohi aiheen, mut enivei;)
Jos meillä nyt jotakin oikeuksia on niin ainaskin omasta elämästä pitää saada jokaisen päättää ihan ite!!!
PS. Onnex joulu on koht ohi:)
"Onnex joulu on koht ohi:) "
Onneksi, tää on yhtä helvettiä.
Kirjoituksesi on koskettava, hyvin todentuntuinen.
Ammattilaiset sanoisivat, tuollaisten elämänkokemusten jälkeen usein tarvitaan
terapeuttista apua.
Arvelet "aivokemoiden" osuutta nykyiseen tilanteeseesi. Saattaa olla?
Näin masennustiloja tulkitaan.
Tilanteesi saamiseksi hyvälle tolalle asiantuntija-apu
lienee paikallaan.
Kuten itse toteat, nouset ojasta kunhan laadit sopivan strategian masennuksen voittamiseksi.
Noin välkky kirjoittaja ei ole syvällä depiksen suossa.
Valoisampaa jatkoa.
synnynnäinen depisman.
mutta ei noin raskasta sentään, jos nyt voi verrata tilanteita.Uskon että olet lapsesta asti ottanut aikuisen roolin, isäsi epävakaan käyttäytymisen vuoksi.Isäsi ei ollut sinulle rakastava ja turvallinen,joka kuuluisi lapsen oikeuksiin.Kasvoit selviytyjäksi ja siihen,että seuraavasta päivästä et tiedä,milloin koko pakka räjähtää.
Et ole surrut asiaa, ja nyt suret ja tavallaan toivut kokemuksistasi.Olen itse järkeillyt asian niin,että aivot jotka ovat ylivirittyneet ja stressaantuneet tarvitsevat tavallaan lepoaikansa.Serotoniinin eritys on mielenkiintoinen asia,onkohan geeneillä siihen osuutta? Mene ihmeessä terapiaan hyvä mies,jossa voit purkaa asioita.Itsekin luisunut masennukseen ja menin psykiatrille,pikkuhiljaa näkyy valoa tunnelin päässä.
tietämättömyydestä,ei osaa elää itseään säästäen,opetella täytyy elämään itselleen,joo mullaki meni15 vuotta ennen ko pääsi tasapainoon itsensä kans,turhat roolit romukoppaan ja olla oma itsensä
hei, kirjoitit raskaasta asiasta. Kipinälläsi voitat masennuksen ja pahan mielen. Olen huomanut , että ei kannata pitää sellaisia ystäviä masennuksen aikana, jotka eivat ymmärrä sitä. Lue kirjallisuutta ja kuuntele musiikkia - kokoile jos joku tuntuu hyvältä ja kannattaisi pitää edes jonkilaiset yhteydet ihmisiin, joiden kanssa voi sitten parempina päivinä olla enemmänkin yhteydessä. Aina on kuitenkin joku, joka ymmärätää elämää pintaa syvemmälle. Voi hyvin!
Tämä menee hiukan ohi aiheesta, mutta: olet hemmetin hyvä kirjoittaja. Käsittelet aikamuotoja tekstissäsi upeasti; vaihdat alun imperfektin hienovaraisesti preesensiin korostamaan tuskasi akuuttiutta etsiessäsi isääsi. Loppupätkä jossa kerrot tämänhetkisestä tilanteestasi on lähes tajunnanvirtaa. Hyvä!
Minä ehdotan, että ainakin kirjoittaisit tuskaasi ulos. Sinulla on lahjoja.