Pieni tulitikku tyttö
Oli vuoden viimeinen ilta. Kaupungin jokaisesta ikkunasta loistivat kynttilät. Ihmiset olivat kerääntyneet yhteen hyvästelemään vanhaa vuotta ja ottamaan uutta vastaan. Kadulle kantautui iloista naurua ja musiikkia, ja joidenkin ikkunoiden läpi saattoi nähdä hienosti pukeutuneita naisia ja pöytiä, jotka notkuivat paistien, piiraiden herkullisten jälkiruokien painon alla. Hienot posliinit ja hopeat kiiltelivät kynttilöiden valossa.
Ulkona kadut olivat hiljaisia, ei kuulunut kuin lumen narskuntaa vieraisille kiiruhtavien ihmisten jalkojen alla. Oli jäätävä pakkanen ja lumihiutaleita putoili hiljalleen.
Pimeässä ja kylmässä kulki pieni yksinäinen tyttö, avojaloin, yllään vain repaleisia rääsyjä. Lumihiutaleet leijailivat hänen keltaisille hiuksilleen. Hän oli viluinen ja nälissään.
Hän oli kävellyt kaupungin kaduilla koko päivän, hänen jalkansa ja kätensä olivat kylmästä sinipunaiset. Rintaansa vasten hän puristi pieniä tulitikkunippuja, joita hän oli yrittänyt myydä. Mutta kukaan ei ollut niitä ostanut, ja nyt kadut tulivat yhä autiommiksi. Köyhä tyttö ymmärsi, ettei ostajia enää olisikaan.
Vaikka tyttö oli aivan uupunut ja kylmän kohmettama, hän ei uskaltanut palata kotiinsa. Hän tiesi, että häntä kuritettaisiin, jos hän saapuisi myymättömien tulitikkujen kanssa.
Hän kyyristyi lepäämään nurkkaukseen kahden talon kulmaan, veti jalat alleen niitä lämmittääkseen ja hieroi kylmiä käsiään yhteen. Tulitikkuniput hän laski maahan eteensä. Silloin hänen mieleensä juolahti jotakin. Kunpa hän uskaltaisi ottaa nipusta edes yhden tikun ja lämmittää sen loimussa käsiään. Niin kylmä hänellä oli, että hän raapaisi seinästä tikkuun tulen.
Se leimahti palamaan kirkkaasti, ja tyttönen katsoi syvälle liekkiin. Silloin hän näki itsensä lämpimässä huoneessa, ison kaminan edessä. Valkea paloi iloisesti ja lämmitti tyttöä.
Tikku paloi kuitenkin hetkessä loppuun, ja tyttö oli taas yksin kylmällä kadulla.
Hän raapaisi toisen tulitikun palamaan ja näki nyt olevansa suuressa, lämpöisessä huoneessa, katetun pöydän ääressä. Hän ojensi kättään tarttuakseen hanhenpaistiin ja hedelmiin, mutta silloin tulitikun liekki alkoi väristä ja sammui.
Kolmannen tikun valossa hän näki kauniisti koristellun joulukuusen, josta roikkui värikkäitä palloja ja karamelleja. Joka oksan päässä paloi kynttilä. Tyttönen ojensi kätensä koslettaakseen kuusta, mutta samassa tulitikku oli palanut loppuun ja kaikki musteni.
Tyttö nosti katseensa öiselle tähtitaivaalle. Silloin yksi tähdistä putosi ja piirsi kaaren taivaalle. "Nyt joku kuolee jossakin", hän kuiskasi.
Hänen jo kuollut isoäitinsä, joka oli ollut ainut hänelle hyvä ja ystävällinen ihminen, oli kertonut hänelle, että kun tähti putoaa, kohoaa joku sielu Jumalan luo. Tyttö ei ollut milloinkaan unohtanut isoäitinsä sanoja.
Hän sytytti uuden tulitikun ja tällä hän näki isoäidin, joka hymyili hänelle lempeästi. "Älä jätä minua, kun liekki sammuu!" pieni tulitikkutyttö huudahti. "Jää luokseni, olen niin yksin ja kylmissäni."
Kun liekki alkoi lepattaa, hän raapaisi palamaan tikun toisensa jälkeen, jotta isoäiti olisi hänen edessään koko ajan.
Isoäitiä ympäröi ihmeellinen valokehä. Hän ojensi ryppyiset kätensä pikkuista kohti ja nosti tämän käsivarrelleen. He kohosivat yhdessä korkealle, korkealle taivaalle, paikkaan, jossa oli valoisaa ja turvallista. Siellä pienen tulitikkutytön ei milloinkaan tarvitsisi kärsiä vilua eikä nälkää - he olivat Jumalan luona.
Kun tytön sielu lensi taivaaseen, kaupungin kirkonkellot alkoivat soida. Ne lausuivat hyvästit kuluneelle vuodelle ja toivottivat uuden vuoden tervetulleeksi.
Uuden vuoden päivän kylmänä aamuna löydettiin kadulta pienen tulitikkutytön eloton ruumis. Hänen ympärillään oli myymättömiä tulitikkunippuja, ja palaneet tikut lojuivat hajallan hänen vieressään.
"Lapsiparka, hän on yrittänyt lämmitellä", sanoivat ihmiset, jotka olivat hänet löytäneet. "Pieni tulitikkutyttöraukka."
He ihmettelivät työn huulilla viipyvää onnellista hymyä. Kuinka he olisivatkaann tienneet, että hän oli päässyt onnellisempaan paikkaan?
Oli vuoden viimeinen ilta. Kaupungin jokaisesta ikkunasta loistivat kynttilät. Ihmiset olivat kerääntyneet yhteen hyvästelemään vanhaa vuotta ja ottamaan uutta vastaan. Kadulle kantautui iloista naurua ja musiikkia, ja joidenkin ikkunoiden läpi saattoi nähdä hienosti pukeutuneita naisia ja pöytiä, jotka notkuivat paistien, piiraiden herkullisten jälkiruokien painon alla. Hienot posliinit ja hopeat kiiltelivät kynttilöiden valossa.
Ulkona kadut olivat hiljaisia, ei kuulunut kuin lumen narskuntaa vieraisille kiiruhtavien ihmisten jalkojen alla. Oli jäätävä pakkanen ja lumihiutaleita putoili hiljalleen.
Pimeässä ja kylmässä kulki pieni yksinäinen tyttö, avojaloin, yllään vain repaleisia rääsyjä. Lumihiutaleet leijailivat hänen keltaisille hiuksilleen. Hän oli viluinen ja nälissään.
Hän oli kävellyt kaupungin kaduilla koko päivän, hänen jalkansa ja kätensä olivat kylmästä sinipunaiset. Rintaansa vasten hän puristi pieniä tulitikkunippuja, joita hän oli yrittänyt myydä. Mutta kukaan ei ollut niitä ostanut, ja nyt kadut tulivat yhä autiommiksi. Köyhä tyttö ymmärsi, ettei ostajia enää olisikaan.
Vaikka tyttö oli aivan uupunut ja kylmän kohmettama, hän ei uskaltanut palata kotiinsa. Hän tiesi, että häntä kuritettaisiin, jos hän saapuisi myymättömien tulitikkujen kanssa.
Hän kyyristyi lepäämään nurkkaukseen kahden talon kulmaan, veti jalat alleen niitä lämmittääkseen ja hieroi kylmiä käsiään yhteen. Tulitikkuniput hän laski maahan eteensä. Silloin hänen mieleensä juolahti jotakin. Kunpa hän uskaltaisi ottaa nipusta edes yhden tikun ja lämmittää sen loimussa käsiään. Niin kylmä hänellä oli, että hän raapaisi seinästä tikkuun tulen.
Se leimahti palamaan kirkkaasti, ja tyttönen katsoi syvälle liekkiin. Silloin hän näki itsensä lämpimässä huoneessa, ison kaminan edessä. Valkea paloi iloisesti ja lämmitti tyttöä.
Tikku paloi kuitenkin hetkessä loppuun, ja tyttö oli taas yksin kylmällä kadulla.
Hän raapaisi toisen tulitikun palamaan ja näki nyt olevansa suuressa, lämpöisessä huoneessa, katetun pöydän ääressä. Hän ojensi kättään tarttuakseen hanhenpaistiin ja hedelmiin, mutta silloin tulitikun liekki alkoi väristä ja sammui.
Kolmannen tikun valossa hän näki kauniisti koristellun joulukuusen, josta roikkui värikkäitä palloja ja karamelleja. Joka oksan päässä paloi kynttilä. Tyttönen ojensi kätensä koslettaakseen kuusta, mutta samassa tulitikku oli palanut loppuun ja kaikki musteni.
Tyttö nosti katseensa öiselle tähtitaivaalle. Silloin yksi tähdistä putosi ja piirsi kaaren taivaalle. "Nyt joku kuolee jossakin", hän kuiskasi.
Hänen jo kuollut isoäitinsä, joka oli ollut ainut hänelle hyvä ja ystävällinen ihminen, oli kertonut hänelle, että kun tähti putoaa, kohoaa joku sielu Jumalan luo. Tyttö ei ollut milloinkaan unohtanut isoäitinsä sanoja.
Hän sytytti uuden tulitikun ja tällä hän näki isoäidin, joka hymyili hänelle lempeästi. "Älä jätä minua, kun liekki sammuu!" pieni tulitikkutyttö huudahti. "Jää luokseni, olen niin yksin ja kylmissäni."
Kun liekki alkoi lepattaa, hän raapaisi palamaan tikun toisensa jälkeen, jotta isoäiti olisi hänen edessään koko ajan.
Isoäitiä ympäröi ihmeellinen valokehä. Hän ojensi ryppyiset kätensä pikkuista kohti ja nosti tämän käsivarrelleen. He kohosivat yhdessä korkealle, korkealle taivaalle, paikkaan, jossa oli valoisaa ja turvallista. Siellä pienen tulitikkutytön ei milloinkaan tarvitsisi kärsiä vilua eikä nälkää - he olivat Jumalan luona.
Kun tytön sielu lensi taivaaseen, kaupungin kirkonkellot alkoivat soida. Ne lausuivat hyvästit kuluneelle vuodelle ja toivottivat uuden vuoden tervetulleeksi.
Uuden vuoden päivän kylmänä aamuna löydettiin kadulta pienen tulitikkutytön eloton ruumis. Hänen ympärillään oli myymättömiä tulitikkunippuja, ja palaneet tikut lojuivat hajallan hänen vieressään.
"Lapsiparka, hän on yrittänyt lämmitellä", sanoivat ihmiset, jotka olivat hänet löytäneet. "Pieni tulitikkutyttöraukka."
He ihmettelivät työn huulilla viipyvää onnellista hymyä. Kuinka he olisivatkaann tienneet, että hän oli päässyt onnellisempaan paikkaan?
Vastaukset 1
Vanhimmat
alkaa VITT AMAAN. No kyllä ehkä jaksetaan joulun yli.!!!!!