Kiintymys lapseen?

kyllä nyt kun rv 27, niin masulle juttelee ja liikkeiden seuraaminen on mukavaa. Mutta ei kannata odottaa mitään taivasta raskaudesta, se on vaan (yksi erilainen) vaihe elämässä. Ja kyllä toiset rakastuvatkin "poks" ja toisilla se kiintymyksen kehittely kestää kaemmin. Erilaisia ollaan, JIPPII sille.

Lapsi on kovin toivottu ja yli vuoden yritettiin enne kuin tärppäsi raskaaksi tulo mutta ei silti tullut sellaista huikeaa fiilistä mitä kuvittelin. Nyt rv 25 ja en voi sanoa että sinäänsä rakastaisin lasta vielä, kyllä kai jonkunlaista kiintymystä tunnen ja haluan että lapsi voi hyvin mutta en jotenkin koe että se on vielä lapsi tai jotain sinne päin, vaikea selittää. En osaa jutella masulle tai muuta semmoista.

Toisaalta jos ilmenisi jotain häikkää tai että lapsella olisi joku pahasti niin olisin varmasti kuolla huolesta. Mutta tiedän että kun saan nyytin syliini niin varmasti rakastun siihen, en tiedä tuleeko nekään tunteet silloin samantien vai kehittyykö pikku hiljaa mutta en kauheasti ole edes asiaa miettinyt. Iloinen jokatapauksessa olen raskaudesta ja eiköhän se kiintymyskin kasva pikku hiljaa.

on jo yksi 6 vuotias poika ja kyllä mulla kiintyminen alkoi heti kun sain tietää olevani raskaana ja synnärillä rakastuin lapseeni. Vuosien varrella kiintymys on lisääntynyt ja lapsi on ehdottomasti rakkain kaikista. Nyt on sitten vatsassa toinen, katsotaan miten rakkautta riittää kahdelle... :)

omaan lapseen on jotain niin vahvaa, että sitä ei voi ymmärtää vasta kun saa oman lapsen ja sen kokee henk. kohtasesti. Parasta elämässä!!!

itse myös raskaana tässä ollessa olen kyllä jo kiintynyt lapseeni ja huolissani jos jotain tapahtuu .. kuulostelen jne. alkussa sitä ei edes uskonut miten ihmeellistä se voisi olla, mutta ultrien sydänäänten yms. jälk. siihen oikein heräsi ja varsinkin kun vielä rakkaus mol.puolin parisuhteessa kukoistaa lapsi saa todellisen merkityksen

Hei,
minulla on nyt 1 kk:n ikäinen suloinen esikoispoika, mutta rakkauden tunne ei ole läheskään niin voimakas kuin olisin kuvitellut. Raskausaikana kesti pitkään ennen kuin tosissaan uskoi vauvan tuloon (yritetty oli yli vuosi). Ja kyllä siihen kiintyi ja alkoi juttelemaan masullekin, mutta silti olisin kuvitellut vähän enemmän onnen auvomaata tämän tunteen osalta, erityisesti syntymän jälkeen.

Varsinkin sitä ihmettelen, että voin olla useitakin tunteja poissa kotoa (esim. ostoksilla) eikä tule kovin kummoinen ikävä. Useimmat äidit eivät käsittääkseni kestä olla juuri hetkeäkään erossa.

Veikkaisin, että johtuu osittain siitä, että tähän asti aika on ollut aika työntäyteistä, joten ei ole ehtinyt oikein nauttia yhteiselosta. Ajatukset täyttää pelkät velvollisuudet. Tai sitten asiaan voi myös vaikuttaa se, ettei imetys ole onnistunut. Mutta eiköhän se tästä muutu, kun viettää enemmän aikaa kultsin kanssa.

Mulla ei ollut raskausaika mitään onnenhuumaa ja usein, varsinkin alkupuolella, toivoin ettei olisi tullut hankkiuduttuakaan raskaaksi..mutta lapsen synnyttyä kiintymys on kasvanut päivä päivältä suuremmaksi, ei tullut heti sinä hetkenä kun lasta näytettiin, mutta alkoi jo synnärillä lapseen tutustuessa ja nyt vauva on rakkain aarre maailmassa :-)