Ja kiitos tästä vuodesta, jatketaan samaan malliin ensi vuonna!
Hyvää joulua,
kaikille kummeille!
3284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
puolet unohti kummilapsensa tänä vuonna ja osa syystä joka ei ole kiinni kenestäkään meidän perheessä vaan edesmenneissä esi-isissä... tai yksi kummeistakin jo lepäilee ikuista!
Onneksi lapset ymmärtävät jo asian ihan oikeasti vaikka se vaikealta tuntuukin. Onpahan yksi homma vähemmän ensi vuonna kun ei"tarvitse" kummeja muistaa? Jäljelle jääneet ovat sitten kyllä niitä jyviä akanoiden joukossa!
Ja aikanaan kun kummeja valittiin niin nimenomaan pidettiin sääntönä sitä että ollaan muutenkin tekemisissä kuin kummiuden kautta - metsään meni.. no, serkulla kummi ei muistanut 8:aan vuoteen vaikka oli sylikummi..
Itse muistin kummilapsia, toisen vanhemmilta sain kovasti kiitosta lahjoista ja kortista. Toisesta ei ole vielä ainakaan kuulunut mitään...Myös kummilasten sisaruksille ostin pienet lahjat.
Mitään ylitsevuotavaista kiitosta ei varmaan kukaan kaipaa, mutta mukava on, jos muistetaan myös kummia:) itse ainakin kovasti mietin,millainen lahja kellekin sopii ja on mieluisa. Itse olisi ollut kivointa saada vaikka kuva/kuvia lapsesta lahjaksi, kun itse ei pääse ottamaan vähään aikaan...kaukana kun ovat...
tämä olikin eka vuosi kun kummit jäi ilman kuvaa.. ovat sellaista valokuvahöpöä sakkia nuo kaikkikin kummit joten lasten koulukuvat on aina laitettu kortin väliin... Inhottavinta asiassa onkin se että lapsi tekee tohinalla korttia ja miettii pakettia jota ei tulla hakemaan ja viimevuotisesta viisastuneena/ vitt.. emme mekään taivalta taittaneet, onneksi posti kulki ja vei kortin..
On aika epäreilua odottaa kummiltakaan mitään jos ei itse kummia muista edes kiitoksella! Meillä kummit ovat vielä olleet lapsille niin tärkeitä ja on siis edelleenkin, vaikka kuinka kauan jos ei muisteta? Joku kohta sanoo, että auto kulkee toiseenkin suuntaan, mutta kun meillä todella on noita lapsia useampi ja itsellä vuorotyö, mies reissuhommassa niin jää kinkku laittamatta jos joka vuosi taival tehdään. Siksi on ollut tavallan vinkkinä siitä että me emme ole tulossa käymään se, että kortti tulee jo postissa eikä sitä viedä joulutervehdyksessä..