tilanne on siis tämä...
sain kuulla vähä aikaa sitten että tyttöystäväni saattaa olla raskaana eikä välttämättä uskalla ottaa aborttia sillä on kuullut mitä kaikkea kamalaa tapahtuu abortin jälkeen, itse en halua vielä näin nuorena isäksi sillä olen vasta 16v mitä teen? tarvitsen apua, miten saisin tyttöystäväni suostumaan aborttiin?
sain kuulla vähä aikaa sitten että tyttöystäväni saattaa olla raskaana eikä välttämättä uskalla ottaa aborttia sillä on kuullut mitä kaikkea kamalaa tapahtuu abortin jälkeen, itse en halua vielä näin nuorena isäksi sillä olen vasta 16v mitä teen? tarvitsen apua, miten saisin tyttöystäväni suostumaan aborttiin?
Vastaukset 12
Vanhimmat
jotka vetelee paljaalla: isiksi.
Olis kannattannu ajatella ensin, ettei halua isäksi. Turhaa nyt pyristelet, kun on jo pulla uunissa.
Paa nyt se nakkis solmuun, ettei tule lissää työtapaturmia.
mutta siinä onkin juju että tyttöystäväni syö e-pillereitä mutta uusi kuuri oli alkanut samana päivänä kun panimme eikä hän kertonut sitä silloin
Mutta kyllähän e-pillereiden aikaan pitäisi saada harrastaa seksiä koko ajan, vaikka olis taukopäivät tai laatan eka kuuri. Teidän pitäisi minun mielestäni mennä yhdessä keskustelemaan jonkun lääkärin kanssa. Jos tunnette itsenne liian nuoriksi, niin kannattaako se sitten. Voi harmi!
Ei sillä ole mitään merkitystä onko listan ensimmäinen vai viimeinen pilleri kaikki päivät ovat yhtä varmoja, mutta tiesithän varmaan että varmuus on vain n.98-99% kaikkina päivinä eli olis kannattanut käyttää kortsua lisäksi, jos ei lapsia halua. Ehkä viisastuit tästä.
Nyt ensinäkin, kun joulupyhien(mikäli auki, niin heti!) jälkeen aukeaa apteekin kipinkapin apteekkiin. Tyttöystäväsi voi myös varata terveyskeskukseen lääkärillä ajan, joka taas puolestaan lähettää tyttöystäväsi testiin.
Abortti on suht.turvallinen täällä Suomessa, koska sen tekevät asiantuntevat lääkärit. Abortin jälkeen voi esiintyä juuri jälkivuotoa yms. Kannattaa hakea tietoja juuri mm. lääkärisivuilta.
16-vuotias on todella nuori (itse tulin raskaaksi 16-vuotiaana, nyt seitsemäntoista). Jotkut 16-vuotiaat ovat kasvaneet muita enemmän, eivätkä käyttäydy niin tyhmästi kuitenkaan. Moni muuttaa pois kotoa ja ottaa vastuun itselleen.
Et voi sinäänsä pakottaa tyttöystävääsi aborttiin. Eikä se ole ainoa keino. Suomessa meillä on adoptiojärjestelmä. Mutta nyt olisi teidän syytä keskustella tästä, että ehkä tyttöystäväsi on raskaana. Teidän täytyy kummankin tuoda mielipiteenne esille. Varmasti olette keskustelleetkin, mutta ehkä nyt olisi hyvä viettää pari päivää toisistaan erossa ja saisi mietittyä. Mutta ehkäpä haette sen testin, ennenkuin alatte miettimään enempää!
Menkkojen myöhästyminen voi johtua muunmuassa vaikka stressistä.
Ja tuolle toiselle, joka oli vastannut tähän keskusteluun: Tuo ei ollut aikuisen puhetta.
huiskivat sen nakkinsa kanssa miten sattuu mistään välittämättä. Ja niinkuin niille vatkataan, osta kondomi, ettei tuu lapsia, niin eikös aina yks oo vinkumassa, että musta tulee isi....vaikka en halunnut! Halunnut ja halunnut, jotakin ne on halunneet, ei ne isiksi noinvaan muutu. Muuten olis taivas täynnänsä niitä kuuluisia itämaan tähtiä, pitkin vuotta!
Mutta tätä varten on keksitty ehkäisy, jottei lapsia syntyisi :) Ja en tosiaan mene sanomaan mitään toisen ehkäisyasioista, kun en tiedä ihmisestä mitään.
Mutta erittäin hyvät joulut sullekin! :))
Saattaa ja sdaattaa,just niin.
Ja jos on pakswuna niin ite mietitte mitä teette,mielelään yhdessä.
Abortista erikseen,paljon helpompi ja riskittömämpi operaat8io kuin leikkaukset yleensä,miksi muuten luulette että niitä tehdään alaikäisille ilman huoltajan kanssa tehtyä sopiusta erikseen?
Ja jos joku menee pieleen(30 000 vuodessa)voidaankin pestä omat pikku kätöset koko hommasta ja jättääå muiden ihmeteltäväksi.Ja toi äskeinen luku oli siis abortien yhteismääerä n. jotenkuten,ei siis pieleenmenneiden mahdollisien vasnhempien omien retkaisujen.
Annan kokemuksen sävyttämän neuvon,jos odottaa.niin äkkiä perhesuunnitteluklinikalle,keskeytykseen vaan,ehditte myöhemminkin.
miksi nuorten on niin älyvaikeaa olla minkäänlaisessa yhteistyössä muka aikuisten kanssa. Ne pitävät itseään niin hel--n viisaina että saavat sillä varjolla puhua miten tahtovat nuorelle, välittämättä että samaan aikaan ovat jättäneet lapsensa kasvamaan omin neuvoin.
Ihan kuin nyt olisi valloilla sellainen vanhempien sukupolvi joka kostaa itse kokemansa vääryydet lapsilleen.
Mitä auttaa purkaa omaa pahaoloaan johonkin, joka täälläkin neuvoja kyselee ? Mieluusti soisi, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi omat vanhemmat sellaisia, joilta voisi kysyä neuvoja,kertoa asiansa, oli ne sitten hyviä tai vähemmän hyviä.
Ei varmaankaan ole tiedon puutetta, jos joku 16vuotiaana päätyy isäksi. Joskus on kiinni rahasta, joskus halusta, joskus silkasti uskosta; ei uskota että paljaaltapanemalla tulee isäksi. Oli syy mikä tahansa, jos on saattanut jonkun raskaksi, ei siinä vttuileminen tai haukkuminen mitään auta, sikiö on ja pysyy, raskaus jatkuu, vaikka ympäriltä ei ymmärrystä ja neuvoja satelisikaan.
Mitättömän näköisessä klöntissä on potentiaali miljoonan lapsen isäksi, mutta yksikin siittiö riittää. Yksi elämän mysteereitä, joka pitäisi vaan ottaa nöyrästi tosiasiana vastaan, ja toimia sen mukaan.
Tosin, jos pillereitä syö, ei pitäisi olla raskaaksitulon vaaraa heti kuukautisten jälkeen liuskan välisen tauon aikana,normaalikierrolla.
Hän jota suivitti pikkupojat jotka panevat paljaaltaan saisi miettiä, onko se vain pikkupoikien "ongelma", vaan tekeeköhän iältään isommat pikkupojat ihan samoin. Ei kaikki lapset ole teini-isien siittämiä, ei edes vahingot.
--
Siis kipinkapin testiä ostamaan. Epäilyksestä pääsee sillä. Raskaustestejä ei enää nykyään tarvi ostaa apteekista, vaan ihan tavallisissa ruokamarketeissakin on.
Riippumatta tuloksesta voi ainakin ottaa opikseen sen, että ihminen on luotu lisääntymään, luonto on pääsääntöisesti sen puolella. Se että rakastelu/paneminen/ naiminen on kivaa, on kuitenkin vain sivuseikka, enivei.
oletkos ikinä kuullut kondomeista??
Et saa mitenkään tyttöystävääsi halukkaaksi aborttiin, jos hän on sellainen ihminen joka sitä ei halua.
Pakottamalla voit tehdä todella suurta haittaa. Mutta sikäli se ei tietenkään ole sinun ongelmasi sillä voithan poistua tyttöystäväsi elämästa, kunhan olet saanut tahtosi läpi. Ja näinhän monet tekevätkin; suostuttelevat aborttiin ja helpotuksen tullessa jättävät kärsivän yksin.
Yksi kolmesta syystä, jotka aiheuttavat psyykkisiä ongelmia abortin jälkeen naiselle on juuri tuo pakottaminen. (Abortteja tehdään muuten vuosittain suomessa n. 10 500, ei 30 000, niinkuin joku tuolla väitti.) Pakottamalla naisen tekemään jotain mitä itse ei tahdo altistat kyseisen naisen kovalle psyykkiselle paineelle, saatat aiheuttaa pahaakin vahinkoa.
Tietysti voit itse valita kannatko vastuusi. Kannatko vastuusi vain siihen saakka että saat hänet tekemään keskeytyksen? Kannatko jopa sen yli, eli autat häntä selviämään tilanteesta? Olet paskiainen mikäli juttu on koohdaltasi ohi kun abortti on tehty, naisen kohdalta tilanne ei ole koskaan enää sen jälkeen ohi.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että abortti on kannaltanne paras ratkaisu. Lapsia ei koskaan pidä tehdä vasten tahtoa, ja olen itse kolmekymppinen ja lapseton, joten minun mielestäni se koulutus ja turvattu tulevaisuus täytyy lapselle olla ehdottomasti tarjota.
Suuri kysymys kuuluukin , että miten kannat vastuusi mokasta. Abortin jälkeen selviää paremmin mikäli kumppani on tukena. Ja jos tyttösi ei mitenkään siihen aborttiin ole suostuvainen, niin sitten sinun täytyy vain hyväksyä se, pakottamaan ei kannata alkaa. Keskustelemalla yhteisymmärryksessä täytyy syntyä päätös lähteä keskeytykseen. Vihoissa voitte erota, mikäli tyttö aikoo lapsen pitää. Sehän se on monesti nuorten äitien kohtalo, hoitaa lapsensa yksin, mikä on minusta aivan ymmärrettävää (minusta siis siksi, että olen aborttimyönteinen).
Toivottavasti opit jotain oleellista elämästä prosessisi aikana. Itselleni vahinkoraskaus opetti hyvin paljon suvaitsevaisuutta, olemmehan kaikki erehtyväisiä, jopa itselleen täytyy voida antaa anteeksi.
Varmasti kadutte paljon. olette peloissanne. Kaverini sai lapsen 17 vuotiaana, jätkä oli 15. Hyvin on pärjänneet. Aluksi molemmat pelkäsivät, abortti oli liian myöhäistä. Adoptioo harkitsivat kovasti. Mutta kuitenkin 9kk on pitkä aika. he tottuivat ajatukseen että heille tulee lapsi. Sitten alkoivat pelkäämään lapsen puolesta, kävivät terapioissa yms.
Voit rauhassa kirjoitella tänne. Yritän olla teiän puolellanne! tukena. yms.