gällivare

millainen on jeltsun joulu?
tuleeko uusia ohjeita ja määräyksiä vai pysytäänkö raamatun totuuksissa?
14716710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 147

Vanhimmat

Meidän on syytä rukoilla Jumalaa Jeesuksen nimessä, että Pyhä Henki avaisi Sanan oikealla tavalla.

Siellä on koolla niin laajalta alalta ihmisiä, että sen vaikutus on arvaamaton!

Tekee mieli kopioida alkuseurakunna rukouksen tänne:

Seurakunta rukoilee voimaa

23. Vapaaksi päästyään Pietari ja Johannes menivät omiensa luo ja kertoivat, mitä ylipapit ja kansan vanhimmat olivat heille sanoneet.
24. Sen kuultuaan kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa. He sanoivat: "Valtias, sinä joka olet luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on!
25. Sinä olet antanut Pyhän Henkesi puhua palvelijasi Daavidin, meidän isämme, suulla: - Miksi pakanat raivoavat, kansat punovat turhia juonia?
26. Maailman kuninkaat nousevat vastarintaan, hallitsijat liittoutuvat Herraa ja hänen Voideltuaan vastaan.
27. "Juuri näin on käynyt. Tässä kaupungissa Herodes ja Pontius Pilatus liittoutuivat pakanoiden ja Israelin kansan kanssa pyhää palvelijaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olit voidellut.
28. He toteuttivat sen, minkä sinä voimallasi ja päätökselläsi olit ennalta määrännyt tapahtuvaksi.
29. Katso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi.
30. Ojenna kätesi, niin että sairaat paranevat, että tapahtuu tunnustekoja ja ihmeitä pyhän palvelijasi Jeesuksen nimessä."
31. Kun he olivat päättäneet rukouksensa, vavahti paikka, jossa he olivat koolla, ja he kaikki täyttyivät Pyhästä Hengestä ja julistivat rohkeasti Jumalan sanaa.

Tapahtukoon Isä sinun tahtosi.

Äänestä
  • Onko sillä suurikin merkitys jonkun suunnan laestadiolaisille? Miten ne opetukset poikkeavat esimeriksi vl-opetuksista? Onko se jotenkin "pyhä paikka" heille jotka sinne kokoontuvat?
    Anteeksi kun kyselen tyhmiä, mutta tietoni on vajavaista, olenhan etelän ihmisiä, ja en ole kyseiseen paikkakuntaan törmännyt muualla kuin täällä palstalla.

    Äänestä

  • "Jällivaara"? kirjoitti:

    Onko sillä suurikin merkitys jonkun suunnan laestadiolaisille? Miten ne opetukset poikkeavat esimeriksi vl-opetuksista? Onko se jotenkin "pyhä paikka" heille jotka sinne kokoontuvat?

    Pyhyydestä en osaa sanoa, mutta sinne kokoontuu esikoisia pääasiallisesti Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Amerikasta ja Kanadasta. Joskus on jopitakin henkilköitä Venäjältä ja Keski-Euroopastakin, joten vaikuttavuudeltaan merkittävä.

    Vl-opetukseen en osaa verrata, kun en tunne vl-opetusta tarpeeksi. Kuitenkin uskon, että pohjavire on samanlainen, joitakin painotuksia saattaa olla erilaisia.

    Äänestä

  • Lasse-setä kirjoitti:

    Jeltsussa on tosi mahtava tunnelma ja siel on paljo nuoria esikoislestadiolaisia. (kaiken ikäisiä on, mut paljo nuoria) Itseäni harmittaa kun en nyt sinne päässyt.

    Äänestä

  • "Jällivaara"? kirjoitti:

    Onko sillä suurikin merkitys jonkun suunnan laestadiolaisille? Miten ne opetukset poikkeavat esimeriksi vl-opetuksista? Onko se jotenkin "pyhä paikka" heille jotka sinne kokoontuvat?
    Anteeksi kun kyselen tyhmiä, mutta tietoni on vajavaista, olenhan etelän ihmisiä, ja en ole kyseiseen paikkakuntaan törmännyt muualla kuin täällä palstalla.

    Esikoisten seurakuntaopin mukaan Ruotsin Lapin saarnaajille Jumala on antanut suuremman hengellisen viisauden. Suomessa uskotaan silloin oikein, kun luotetaan Lapin vanhimpiin ja heidän antamiinsa neuvoihin. Suomessa saarnaajat tekevät silloin oikeaa työtä, kun se on iloksi Lapin vanhimmille. Eriseuraiset ovat tätä luottamusta vailla ja tekevät noituuden synnin, "sillä kuuliaisuus on parempi kuin uhri".

    Äänestä

  • Gällivarentuttu kirjoitti:

    Gamalielin sanojako.

    Äänestä

  • Oikea. kirjoitti:

    Gamalielin sanojako.

    Tuskin. Näin on kristillisyyden saarnaajat ymmärtäneet.

    Äänestä

  • "Jällivaara"? kirjoitti:

    Onko sillä suurikin merkitys jonkun suunnan laestadiolaisille? Miten ne opetukset poikkeavat esimeriksi vl-opetuksista? Onko se jotenkin "pyhä paikka" heille jotka sinne kokoontuvat?
    Anteeksi kun kyselen tyhmiä, mutta tietoni on vajavaista, olenhan etelän ihmisiä, ja en ole kyseiseen paikkakuntaan törmännyt muualla kuin täällä palstalla.

    Perinteen mukaan Jellivaarassa on herätysliike saa-
    nut alkunsa ja siksi sillä on joidenkin mielestä
    ehkä erityinen merkitys. Siihen liitetään siellä
    olevien "Lapinvanhinten" korkein hengellinen viisaus.
    Toivon kuitenkin, ettei nykyisin olla ihan näin
    yksitotisen sokeita, koska vaarana on se, että
    vaikka L- vanhimpien puhe ei olisi raamatun kanssa
    yhtäpitävä, sitä pidettäisiin silti erehtymättömänä.
    Siitä seuraisi harhaoppisuus ja lahkolaisuus.

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Ihan noin muuten vaan: Jällivaarasssa herätysliike ei ole saanut alkuaan.

    Äänestä

  • Roomasta kirjoitti:

    Ihan noin muuten vaan: Jällivaarasssa herätysliike ei ole saanut alkuaan.

    Kirjoitinkin, että perinteen mukaan alkanut Jellivaarasta, en sitä mitä itse olen mieltä.

    Äänestä

  • Gällivarentuttu kirjoitti:

    Esikoisten seurakuntaopin mukaan Ruotsin Lapin saarnaajille Jumala on antanut suuremman hengellisen viisauden. Suomessa uskotaan silloin oikein, kun luotetaan Lapin vanhimpiin ja heidän antamiinsa neuvoihin. Suomessa saarnaajat tekevät silloin oikeaa työtä, kun se on iloksi Lapin vanhimmille. Eriseuraiset ovat tätä luottamusta vailla ja tekevät noituuden synnin, "sillä kuuliaisuus on parempi kuin uhri".

    "Eriseuraiset ovat tätä luottamusta vailla ja tekevät noituuden synnin, "sillä kuuliaisuus on parempi kuin uhri". "

    Ensimmäistä kertaa kuulen puhuttavan noituuden synnistä. Mitä tarkoitat? Väännätkö vielä rautalangasta meikäläiselle mitä tarkoittaa kuuliaisuus on parempi kuin uhri!

    Äänestä

  • el. kirjoitti:

    Jeltsussa on tosi mahtava tunnelma ja siel on paljo nuoria esikoislestadiolaisia. (kaiken ikäisiä on, mut paljo nuoria) Itseäni harmittaa kun en nyt sinne päässyt.

    Ainakin "Malmivaaralla"! El. nuoret laskettelevat ja pitävät muutenkin hauskaa, mökeissä asuen. "Jouluseurat" lieneekin valtaosalle vain tekosyy kokoontua "Jeltsuun".

    Äänestä

  • Gällivarentuttu kirjoitti:

    Esikoisten seurakuntaopin mukaan Ruotsin Lapin saarnaajille Jumala on antanut suuremman hengellisen viisauden. Suomessa uskotaan silloin oikein, kun luotetaan Lapin vanhimpiin ja heidän antamiinsa neuvoihin. Suomessa saarnaajat tekevät silloin oikeaa työtä, kun se on iloksi Lapin vanhimmille. Eriseuraiset ovat tätä luottamusta vailla ja tekevät noituuden synnin, "sillä kuuliaisuus on parempi kuin uhri".

    Eikös sarkasmi tällä palstalla ole kielletty?
    No, kun siihen kerran on - toivottavasti - edellä syyllistytty, niin:
    Amen, Gällivarentuttu!
    Raamattu ei tuota "iloksi Lapin vanhimmille" tehtyä työtä oikeaksi todista. Puhumattakaan, että "tätä luottamusta vailla" olevat olisivat Raamatun todistamn Jumalan Sanan mukaan "eriseuraisia"!
    Eikös olisikin käsittämätöntä, että "suurempi hengellinen viisaus" olisi jotenkin kasautunut maantieteellisesti ja vieläpä itselleen kuuliaisuutta perääville?

    Äänestä

  • nuoren iskä kirjoitti:

    Ainakin "Malmivaaralla"! El. nuoret laskettelevat ja pitävät muutenkin hauskaa, mökeissä asuen. "Jouluseurat" lieneekin valtaosalle vain tekosyy kokoontua "Jeltsuun".

    Siellä on myöskin aikoja jolloin ei seuroja ole, silloinhan on aikaa pitää myöskin yhteisiä kanssakäymisiä. Silloin kun minä olin Jellivaarassa nuoret täyttivät hyvissä ajoissa istuma paikat, jotta olisivat saaneet mahdollisimman hyvät kuuntelu mahdollisuudet. Näitä nuoria oli paljon, joten en usko monenkaan on jääneen tuntureille. Joten ei pidä yleistää eikä mustamaalata koko nuorisoa. Nuorissa on paljon joilla on sydän paikallaan uskonasioissa, toisin kuin näillä pilkkaajilla jotka täällä heittelevät solmioita ja muuta lokaa kristillisyyden päälle. Nämä nuoret ovat ohittaneet monet ymmärryksessä jo ikääntyneempiä, jotka pitävät itseään ymmärtäväisinä kirjoitellessaan täällä häväistys kirjoituksiaan.

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Kirjoitinkin, että perinteen mukaan alkanut Jellivaarasta, en sitä mitä itse olen mieltä.

    Mistä sinä sellaisesta perinteestä olet kuullut? Minä taas olen kuullut, että 1800-luvulla lestadiolainen heräys on saanut alkunsa Ruotsin lapista, joka on eri asia kuin Jellivaara. Mutta se on totta, että Jellivaarassa on pidetty kristittyjen kokouksia kauan ja jouluisinkin sinne on kokoonnuttu kohta 100 vuoden ajan. Myöskään kaikki lapinmaan vanhimmat eivät suinkaan asu Jellivaarassa, mutta kokoontuvat sinne jouluseuroihin. Samoin sinne kokoontuvat saarnaajat monista muista maista. Siellä luonnollisesti käydään keskusteluja kristillisyyteen kuuluvista asioista, kun kerran paljon saarnaajia on kokoontuneena. En ymmärrä, mitä väärää siinä on.
    Näillä palstoilla esiintyy joukko ihmisiä, jotka eivät ole mukana esikoislestadiolaisten toiminnassa. Mutta silti he saavat pääosan "hengellisestä ravinnostaan" esim. parjaamalla esikoislestadiolaisten saarnaajien pitämiä saarnoja. Heillä on myös tapana aivan surutta kertoa epätotuuksia ko. liikkeen toiminnasta. Lisäksi he vääristelevät ja liioittelevat, pilkaavat ja suorastaan valehtelevat. Mutta toivottavasti heillekin joskus tulee todellinen hengellinen hätä, niin heilläkin saattaisi silloin olla toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

    Äänestä

  • perinteen? kirjoitti:

    Perinnettä on kaikki se, mihin sinun esittämäsi näkemykset perustuvat.

    Äänestä

  • esitettyyn kysymykseen. kirjoitti:

    Perinnettä on kaikki se, mihin sinun esittämäsi näkemykset perustuvat.

    Joten sinun kaltaiset vastaukset voidaankin jättää maailmanlasten mielipiteiksi.

    Ainut perinne taisi olla, että on kokoonnuttu jouluna Jellivaaraan noin sadan vuoden ajan, mutta sekin Jumalan sanan tähden, joka on oikein.

    Toivottavasti pääset kokemaan omakohtaisen uskon omalla sydämellä.

    Äänestä

  • pöllönpoika kirjoitti:

    "Eriseuraiset ovat tätä luottamusta vailla ja tekevät noituuden synnin, "sillä kuuliaisuus on parempi kuin uhri". "

    Ensimmäistä kertaa kuulen puhuttavan noituuden synnistä. Mitä tarkoitat? Väännätkö vielä rautalangasta meikäläiselle mitä tarkoittaa kuuliaisuus on parempi kuin uhri!

    Silloin Samuel sanoi: -- Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva. Kapinointi on noituuden vertainen synti (Vanha käännös: tottelemattomuus on noituuden synti), röyhkeys on kuin pettävät jumalankuvat. Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi.

    Äänestä

  • jakeet 22-23 kirjoitti:

    Ei se tietenkään mikään noituuden synti ole.
    Se on paavilaisuutta.

    Äänestä

  • Armonmuru kirjoitti:

    Joten sinun kaltaiset vastaukset voidaankin jättää maailmanlasten mielipiteiksi.

    Ainut perinne taisi olla, että on kokoonnuttu jouluna Jellivaaraan noin sadan vuoden ajan, mutta sekin Jumalan sanan tähden, joka on oikein.

    Toivottavasti pääset kokemaan omakohtaisen uskon omalla sydämellä.

    Mitä sinä voit tietää minun uskostani?

    Kerro nyt aluksi, mikä Raamatunpaikka puhuu jelliksestä.

    Äänestä

  • Tullivaaran Gettu kirjoitti:

    Eikös sarkasmi tällä palstalla ole kielletty?
    No, kun siihen kerran on - toivottavasti - edellä syyllistytty, niin:
    Amen, Gällivarentuttu!
    Raamattu ei tuota "iloksi Lapin vanhimmille" tehtyä työtä oikeaksi todista. Puhumattakaan, että "tätä luottamusta vailla" olevat olisivat Raamatun todistamn Jumalan Sanan mukaan "eriseuraisia"!
    Eikös olisikin käsittämätöntä, että "suurempi hengellinen viisaus" olisi jotenkin kasautunut maantieteellisesti ja vieläpä itselleen kuuliaisuutta perääville?

    sitäkään, että maan magnetismi on maantieteelliseti keskittynyt navoille. Miksi näin?
    Niin myös taivaallinen valkeus on pohjoisella pallonpuoliskolla jostakin syystä ( joka vain Jumala tietää ) keskittynyt maantieteellisesti Ruotsin Lappiin. Eikös olekin järjeltä käsittämätöntä nuo Jumalan salaisuudet?

    Äänestä

  • Kuuntelen sinua kirjoitti:

    Mitä sinä voit tietää minun uskostani?

    Kerro nyt aluksi, mikä Raamatunpaikka puhuu jelliksestä.

    myös pilkkasanoja elävästä kristillisyydestä; tästä näkee sinun "uskosi ja sen hedelmät". Se riittänee todistukseksi.

    Äänestä

  • Sattain kirjoitti:

    Ei se tietenkään mikään noituuden synti ole.
    Se on paavilaisuutta.

    Jos Raamattu sanoo, että tottelemattomuus on noituuden synti, niin se on synti. Jos paavilaiset myös pitävät sen syntinä, niin ei se asiaa miksikään muuta.

    Sama huuto paavilaisuudesta kuin nykyään kuului jo 1800-luvun lopulla, kun eriseuraiset syyttivät esikoisia ja sanoivat, että Raattamaa istuu paavin istuimella. Mutta huutakoot, niin paljon kuin sielu sietää. Kristillisyys menee omaa menoaan ja kulkee maailmaa "vastaan Herran Sebaotin nimessä." Hän on sen sotajoukon Jumala, jota maailma on pilkannut.

    Kertokaapa nyt vielä, kuinka seuraava katkelma on vastoin Raamattua.
    "Mutta niinkuin Jeesus on syntynyt Betlehemin tallissa, samoiten on elävä kristillisyys syntynyt aikakaudessamme halvassa Ruotsin Lapissa, joka on esikoisseurakunta, joiden nimet taivaissa kirjoitetut ovat.
    Niin siis rakkaat veljet ja sisaret olette tulleet veripunaisen oven Herran Jeesuksen kautta esikoisten seurakunnan tykö, jotka esikoiset ovat ensinnä syntyneet Ruotsin Lapissa aikakaudellamme. En sano, että vanhemmat kristityt ovat paremmat kuin nuoremmat, mutta oikeassa seurakunnassa ne vain ovat, jotka ovat tulleet hengen yhteyteen esikoisseurakunnan kanssa, jossa seurakunnassa kaikki synnit anteeksi annetaan Karitsan veren kautta, amen."

    Äänestä

  • Kuuntelen sinua kirjoitti:

    Mitä sinä voit tietää minun uskostani?

    Kerro nyt aluksi, mikä Raamatunpaikka puhuu jelliksestä.

    Minä en kuvitellut, että vielä joskus näkisin tai kuulisin tuon typeryyden jonkun kynästä / suusta.

    Mikä paikka sinun Raamatussasi puhuu esim. Wittenbergistä tai Sipoosta tai Turusta? Onko kaikki jumalansana väärää, joka näissä paikoissa saarnataan?

    Äänestä

  • lapsellisuutta kirjoitti:

    Minä en kuvitellut, että vielä joskus näkisin tai kuulisin tuon typeryyden jonkun kynästä / suusta.

    Mikä paikka sinun Raamatussasi puhuu esim. Wittenbergistä tai Sipoosta tai Turusta? Onko kaikki jumalansana väärää, joka näissä paikoissa saarnataan?

    Viimeksi, kun kävin Wittenbergissä, linnankirkossa ei ollut jumalanpalvelusta, joten en voinut muodostaa kuvaa saarnatusta sanasta ja sen oikeellisuudesta ja kaupunkikirkossa en kerennyt käydä.Reformatoorista ja Luther-kirjallisuutta oli runsaasti myynnissä ja museot olivat auki. Kaupunki elää nykyisin turismista; n. 500000 turistia vuosittain. Se on paljon 15-20-tuhannen asukkaan kaupungille. Suosittelen käyntiä ja jos kiinnostaa, niin voit ostaa vaikka talon sieltä; ovat todella halpoja Suomen hintatasoon verraten.Kaupunkia on viimevuosina rajusti siivottu DDR:n jäljiltä ja ilme on parantunut oleellisesti. Katuja rakennetaan ja taloja kunnostetaan ja entisöidään. Unesco tukee hanketta ja EU myös.

    Mutta torilla oli melkoinen meno; maistelivat viiniä ja glökejä. Juopuneita en tosin nähnyt ainoatakaan; pitävät juoppouden syntinä, kuten lestadiolaisetkin. Joten yhtenevyyttä on.

    Nälkäsi voit siellä sammutaa esim. Luther-pihvillä Linnankirkon kellariravitolassa ja ryystää palanpainikkeeksi vaikka Katharina-olutta (jos omatuntosi antaa tässä myöten ).

    Sipoon osalta en tarkkaan tilannetta tunne; voit itse kysyä vaikkapa Pekalta.

    Turusta kuulin Joulurauhan julistuksen, jossa vieläkin Jumalamme nimi mainittiin ( ..jos Jumala suo.. ). Pidän tätä hyvänä merkkinä, mutta kuinka kauan turkkulaiset jaksaa ylläpitää tätä kaunista perinnettä. Saas nährä! Muuta en Turusta tiäräkään. Kertonet lisää.

    Äänestä

  • Artturi kirjoitti:

    Siellä on myöskin aikoja jolloin ei seuroja ole, silloinhan on aikaa pitää myöskin yhteisiä kanssakäymisiä. Silloin kun minä olin Jellivaarassa nuoret täyttivät hyvissä ajoissa istuma paikat, jotta olisivat saaneet mahdollisimman hyvät kuuntelu mahdollisuudet. Näitä nuoria oli paljon, joten en usko monenkaan on jääneen tuntureille. Joten ei pidä yleistää eikä mustamaalata koko nuorisoa. Nuorissa on paljon joilla on sydän paikallaan uskonasioissa, toisin kuin näillä pilkkaajilla jotka täällä heittelevät solmioita ja muuta lokaa kristillisyyden päälle. Nämä nuoret ovat ohittaneet monet ymmärryksessä jo ikääntyneempiä, jotka pitävät itseään ymmärtäväisinä kirjoitellessaan täällä häväistys kirjoituksiaan.

    Tiedän mistä puhun, Artturi, ja teen sen totuutta kaunistelematta/vääristelemättä. Tosin en tiedä millä vuosikymmenellä/-sadalla on tapahtunut tuo kertomasi "silloin, kun minä olin Jellivaarassa".
    Minun tietoni perustuu -90-lukuun.
    Tarkoitukseni ei ollut missään tapauksessa yleistää, eikä mustamaalata, vaan kertoa - nähtävästi joillekin sietämätön - totuus.
    Tosin en myöskään - "kristittynä" kristittynä - käsitä tuota "kristillisyyden" (l. esikoislestadiolaisuus) puolustamista ikäänkuin itseisarvona.

    Äänestä

  • Maxwell kirjoitti:

    sitäkään, että maan magnetismi on maantieteelliseti keskittynyt navoille. Miksi näin?
    Niin myös taivaallinen valkeus on pohjoisella pallonpuoliskolla jostakin syystä ( joka vain Jumala tietää ) keskittynyt maantieteellisesti Ruotsin Lappiin. Eikös olekin järjeltä käsittämätöntä nuo Jumalan salaisuudet?

    Käsittääkseni kysymys ei kuitenkaan ole siitä, miten "maan magnetismi on maantieteelliseti keskittynyt", joten ymmärtämättömyydestäni sen suhteen, en ole kovinkaan huolissani.

    Näkemyksessäsi, taivaallisen valkeuden maantieteellisesti Ruotsin Lappiin keskittymisen suhteen, on kuitenkin kysymys enemmänkin uskomuksesta, kuin uskosta "(joka vain Jumala tietää)".
    Todella järjeltä käsittämätöntä - niin Maxwellin, kuin Jumalankin salaisuudet.

    Äänestä

  • älä vääristele kirjoitti:

    Jos Raamattu sanoo, että tottelemattomuus on noituuden synti, niin se on synti. Jos paavilaiset myös pitävät sen syntinä, niin ei se asiaa miksikään muuta.

    Sama huuto paavilaisuudesta kuin nykyään kuului jo 1800-luvun lopulla, kun eriseuraiset syyttivät esikoisia ja sanoivat, että Raattamaa istuu paavin istuimella. Mutta huutakoot, niin paljon kuin sielu sietää. Kristillisyys menee omaa menoaan ja kulkee maailmaa "vastaan Herran Sebaotin nimessä." Hän on sen sotajoukon Jumala, jota maailma on pilkannut.

    Kertokaapa nyt vielä, kuinka seuraava katkelma on vastoin Raamattua.
    "Mutta niinkuin Jeesus on syntynyt Betlehemin tallissa, samoiten on elävä kristillisyys syntynyt aikakaudessamme halvassa Ruotsin Lapissa, joka on esikoisseurakunta, joiden nimet taivaissa kirjoitetut ovat.
    Niin siis rakkaat veljet ja sisaret olette tulleet veripunaisen oven Herran Jeesuksen kautta esikoisten seurakunnan tykö, jotka esikoiset ovat ensinnä syntyneet Ruotsin Lapissa aikakaudellamme. En sano, että vanhemmat kristityt ovat paremmat kuin nuoremmat, mutta oikeassa seurakunnassa ne vain ovat, jotka ovat tulleet hengen yhteyteen esikoisseurakunnan kanssa, jossa seurakunnassa kaikki synnit anteeksi annetaan Karitsan veren kautta, amen."

    Voi hyvänen aika sentään!!!!!
    Tottelemattomuus mille/kenelle?
    En ihan äkkiä rankkaisi tottelemattomuutta "Ristillisyyden Beetlehemille", eli Ruotsin Lapille noituuden synniksi!
    Sitävastoin tottelemattomuus Jumalan Sanalle, on raamatun mukaan noituuden synti.
    Tänäänkin kuultiin Gällivaren päiväseuroissa höpöttäneen suomalaissaarnaajan toimesta, miten tärkeää on luottamus "ristillisyytemme - nimenomaisesti - tämänpäivän "vanhimpiin".

    Äänestä

  • perinteen? kirjoitti:

    Mistä sinä sellaisesta perinteestä olet kuullut? Minä taas olen kuullut, että 1800-luvulla lestadiolainen heräys on saanut alkunsa Ruotsin lapista, joka on eri asia kuin Jellivaara. Mutta se on totta, että Jellivaarassa on pidetty kristittyjen kokouksia kauan ja jouluisinkin sinne on kokoonnuttu kohta 100 vuoden ajan. Myöskään kaikki lapinmaan vanhimmat eivät suinkaan asu Jellivaarassa, mutta kokoontuvat sinne jouluseuroihin. Samoin sinne kokoontuvat saarnaajat monista muista maista. Siellä luonnollisesti käydään keskusteluja kristillisyyteen kuuluvista asioista, kun kerran paljon saarnaajia on kokoontuneena. En ymmärrä, mitä väärää siinä on.
    Näillä palstoilla esiintyy joukko ihmisiä, jotka eivät ole mukana esikoislestadiolaisten toiminnassa. Mutta silti he saavat pääosan "hengellisestä ravinnostaan" esim. parjaamalla esikoislestadiolaisten saarnaajien pitämiä saarnoja. Heillä on myös tapana aivan surutta kertoa epätotuuksia ko. liikkeen toiminnasta. Lisäksi he vääristelevät ja liioittelevat, pilkaavat ja suorastaan valehtelevat. Mutta toivottavasti heillekin joskus tulee todellinen hengellinen hätä, niin heilläkin saattaisi silloin olla toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

    Kuulemani mukaan, tällä etsikkoajalla ensimmäinen
    kristityksi kääntynyt oli Jellivaarassa.
    Minulle tämä perinnekysymys on sinänsä, aivan yhden-
    tekevä, eikä tällaisista asioista pidäkään ruveta rakentamaan mitään opinkappaleita.
    Eihän siinä itsessään olekaan mitään väärää, että kokonutaan johonkin Sanaa kuuntelemaan, mutta jos
    jostain paikasta tai joistain henkilöistä tehdään hengellisesti muita viisaampia ja erehtymät-
    tömimpiä ilman, että asetetaan todellisesti ja rehellisesti raamatun auktoriteetin alle tutkittavaksi, onko uskonkäsitykset raamatun mukaisia. Puhumattakaan siitä, että julistusperin-
    teet alkavat aukrorisoida raamattua, jolloin ovet
    harhaoppeihin ja ihmisoppeihin ovat täysin auki.

    Äänestä

  • Maxwell kirjoitti:

    sitäkään, että maan magnetismi on maantieteelliseti keskittynyt navoille. Miksi näin?
    Niin myös taivaallinen valkeus on pohjoisella pallonpuoliskolla jostakin syystä ( joka vain Jumala tietää ) keskittynyt maantieteellisesti Ruotsin Lappiin. Eikös olekin järjeltä käsittämätöntä nuo Jumalan salaisuudet?

    Tuohan on aivan hirveää harhaoppia. Ei perustu lainkaan raamattuun.

    Äänestä

  • älä vääristele kirjoitti:

    Jos Raamattu sanoo, että tottelemattomuus on noituuden synti, niin se on synti. Jos paavilaiset myös pitävät sen syntinä, niin ei se asiaa miksikään muuta.

    Sama huuto paavilaisuudesta kuin nykyään kuului jo 1800-luvun lopulla, kun eriseuraiset syyttivät esikoisia ja sanoivat, että Raattamaa istuu paavin istuimella. Mutta huutakoot, niin paljon kuin sielu sietää. Kristillisyys menee omaa menoaan ja kulkee maailmaa "vastaan Herran Sebaotin nimessä." Hän on sen sotajoukon Jumala, jota maailma on pilkannut.

    Kertokaapa nyt vielä, kuinka seuraava katkelma on vastoin Raamattua.
    "Mutta niinkuin Jeesus on syntynyt Betlehemin tallissa, samoiten on elävä kristillisyys syntynyt aikakaudessamme halvassa Ruotsin Lapissa, joka on esikoisseurakunta, joiden nimet taivaissa kirjoitetut ovat.
    Niin siis rakkaat veljet ja sisaret olette tulleet veripunaisen oven Herran Jeesuksen kautta esikoisten seurakunnan tykö, jotka esikoiset ovat ensinnä syntyneet Ruotsin Lapissa aikakaudellamme. En sano, että vanhemmat kristityt ovat paremmat kuin nuoremmat, mutta oikeassa seurakunnassa ne vain ovat, jotka ovat tulleet hengen yhteyteen esikoisseurakunnan kanssa, jossa seurakunnassa kaikki synnit anteeksi annetaan Karitsan veren kautta, amen."

    Et nyt ymmärtänyt kaverin tarkoitusta:
    Se teidän tottelemattomuuden syntinne eli epäluottamus Lapin vanhimpiin, on pelkkä paavilainen oppi. Siitähän aikoinaan Johan Hussiakin syytettiin.
    Ei kellään saarnajalla ole oikeutta vaatia luottamusta itseensä, ellei suostu perstelemaan puheitaan pyhällä raamatulla.

    Äänestä

  • ??????????!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Voi hyvänen aika sentään!!!!!
    Tottelemattomuus mille/kenelle?
    En ihan äkkiä rankkaisi tottelemattomuutta "Ristillisyyden Beetlehemille", eli Ruotsin Lapille noituuden synniksi!
    Sitävastoin tottelemattomuus Jumalan Sanalle, on raamatun mukaan noituuden synti.
    Tänäänkin kuultiin Gällivaren päiväseuroissa höpöttäneen suomalaissaarnaajan toimesta, miten tärkeää on luottamus "ristillisyytemme - nimenomaisesti - tämänpäivän "vanhimpiin".

    että kuuliaisuutta pitäisi osoittaa jollekulle henkilölle? Ei minun korviini ole sellaista tullut. Nimenomaan jumalansanalle tulee osoittaa kuuliaisuutta ja sellaisille neuvoille, jotka ovat jumalansanan mukaisia. Onhan itse Jumalan poika sanonut, että "Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen." Sekin on Jumalansanaa ja voimme uskoa että myös se sana toteutuu vieläkin hänen seurakunnassaan.

    Äänestä

  • on sanottu kirjoitti:

    kun tuollaisia tyhmiä kyselet.
    Sen takia on saarnaajia pantu tarkkailuunkin

    Äänestä

  • Maxwell kirjoitti:

    sitäkään, että maan magnetismi on maantieteelliseti keskittynyt navoille. Miksi näin?
    Niin myös taivaallinen valkeus on pohjoisella pallonpuoliskolla jostakin syystä ( joka vain Jumala tietää ) keskittynyt maantieteellisesti Ruotsin Lappiin. Eikös olekin järjeltä käsittämätöntä nuo Jumalan salaisuudet?

    Tiedätkö?, että maan pohjoinen magneettinapa siirtyy koko ajan kohti etelää.
    Kuluu vain reilut sata vuotta, niin maan pohjoinen magneettinapa on siirtynyt lähelle etelänapaa.
    Tämä on faktinen totuus magneettisesta pohjoisnavasta, joka siirtyy jatkuvasti.

    Matematiikassa ja Fysiikassa, USKO on analyyttisen todistuksen tulos.

    Uskomisessa Kristukseen usko on sydämmen ja pyhänhengen todistuksen tulos armontilasta, eikä sitä voi matemaattisesti todistaa.

    Älä sotke näitä, sillä ihmisen suuri järki on perkeleellistynyt epäilysten tähden, jonka tähden siltä on autuuden asiassa silmät puhkaistava ja niskat taitettava. Lisäksi Laestadius opettaa, että kuollut usko asuu peruukissa, ja subjektiivinen, tunteeseen nojautuva usko asuu sydämessä, joka kestää kuolemassa.

    Luther joutui epätoivoon, juuri tämän järjen ja uskon välisestä taistelusta, koska järki näytti riistävän häneltä juuri tämän autuaaksi tekevän uskon.
    Kristityn kohdalla juuri tällä kriittisellä hetkellä käydään hirvittävää taistelua uskon ja järjen välillä. Perkele käy ympäri kuin kiljuva leijjona etsien, kenen hän voisi niellä, mikä merkitsee, että omavanhurskaus nousee järkeen syyttämään Jumalan lapsia yötä ja päivää ja herättää epäilyksiä sen vastakohtaisuuden takia, mikä vastaansanomattomasti sisältyy käsitteisiin syy ja syyttömyys. Järjen on mahdoton yhdistää yhteen kahta vastakkaista käsitettä, joista toinen kumoaa toisen käsitteen.
    On valittava toinen joko syy, tai syyttömyys.
    Jos toisen panee predikaatiksi minä subjektille, on toisen väistyttävä.
    Järki ja ymmärrys ei voi vastoin ajatuksen lakeja yhdistää samalla kertaa samaan minään syyllinen ja syytön predikaatteja.
    Tässä nyt nähdään miten miten järki eli ymmärrys ovat esteeksi uskonasioissa.

    Järjen avulla omallavanhurskaudella on kauhistuttava valtansa riistää ihmiseltä sydämmen usko.

    Kun omavanhurskaus nousee järjen alueelle, ja vaikuttaa siellä Jumalan armon epäilyjä, joutuu kristitty kyllin usein tuntemaan ristiriitaa järjen ja subjektiivisen uskon välillä, varsinkin kun korkeat tunteet, armon tuntemiset eli Pyhän Hengen todistus puuttuu.
    Silloin perkele ampuu tulisia nuoliansa sydänta kohden, joka siitä haavoittuu ja tulee kipeäksi, jonka jälkeen omavanhurskaus nousee järkeen syyttäen jumalan lapsia päivät ja yöt ja sanoo:
    Sinulle ei ole mitään armoa; sinä olet saatana ja perkele; sinun sydämmesi on täynnä huoruutta, murhaa,vihaa ja herjausta.

    Nämä ja sen kaltaiset kiusaukset ovat rationalistille ja armon varkaille täysin vieraita.
    Mutta juuri näinä ahdistuksen hetkinä usko joutuu hirvittävään ristiriitaan järjen kanssa kristityllä, ja silloin on hänen väännettävä niskat nurin järjeltä ja silmät puhkaista tuolta hirviöltä.

    Kristityn on temmattava Jumalan valtakunta itselleen väkivalloin tekemällä väärät omanvanhurskauden vakuutukset valheiksi ja sanomalla:

    Minä uskon väkisin ja pirulle kiusaksi.
    Ei ole taitokaan uskoa, kun armo virtaa ja perkele nukkuu, mutta kun se ampuu tulisia nuoliansa on taito uskoa.
    Tätä merkitsi Lutherin sota ja taistelu järjen, ja sydämmen uskon välillä.

    Äänestä

  • Taito kirjoitti:

    Aivan merkillisiä väitteitä magneettisesta pohjoisnavasta alkaen. Aivan satuja.

    Äänestä

  • tuollaista satua kirjoitti:

    Asian laidan voi tarkistaa hakukoneella vaikkapa hakusanalla: Eranto.

    Eranto on todellisen ja magneettisen pohjoisnavan ero asteina. Se on Suomessa paikasta riippuen 4-10 astetta ja kasvaa 0,1 astetta vuodessa.

    Ei kaikkea tarvitse mennä tarkistamaan.
    Ei magneettinen pohjoisnapa siirry edellä väitetyllä tavalla.

    Äänestä

  • tuollaista satua kirjoitti:

    Aivan merkillisiä väitteitä magneettisesta pohjoisnavasta alkaen. Aivan satuja.

    Että vajaa vähenee, ja täydellisyys lähenee, ikuinen lepo ja rauha kristuksen kautta jumalassa.

    Äänestä

  • Eisleben kirjoitti:

    Viimeksi, kun kävin Wittenbergissä, linnankirkossa ei ollut jumalanpalvelusta, joten en voinut muodostaa kuvaa saarnatusta sanasta ja sen oikeellisuudesta ja kaupunkikirkossa en kerennyt käydä.Reformatoorista ja Luther-kirjallisuutta oli runsaasti myynnissä ja museot olivat auki. Kaupunki elää nykyisin turismista; n. 500000 turistia vuosittain. Se on paljon 15-20-tuhannen asukkaan kaupungille. Suosittelen käyntiä ja jos kiinnostaa, niin voit ostaa vaikka talon sieltä; ovat todella halpoja Suomen hintatasoon verraten.Kaupunkia on viimevuosina rajusti siivottu DDR:n jäljiltä ja ilme on parantunut oleellisesti. Katuja rakennetaan ja taloja kunnostetaan ja entisöidään. Unesco tukee hanketta ja EU myös.

    Mutta torilla oli melkoinen meno; maistelivat viiniä ja glökejä. Juopuneita en tosin nähnyt ainoatakaan; pitävät juoppouden syntinä, kuten lestadiolaisetkin. Joten yhtenevyyttä on.

    Nälkäsi voit siellä sammutaa esim. Luther-pihvillä Linnankirkon kellariravitolassa ja ryystää palanpainikkeeksi vaikka Katharina-olutta (jos omatuntosi antaa tässä myöten ).

    Sipoon osalta en tarkkaan tilannetta tunne; voit itse kysyä vaikkapa Pekalta.

    Turusta kuulin Joulurauhan julistuksen, jossa vieläkin Jumalamme nimi mainittiin ( ..jos Jumala suo.. ). Pidän tätä hyvänä merkkinä, mutta kuinka kauan turkkulaiset jaksaa ylläpitää tätä kaunista perinnettä. Saas nährä! Muuta en Turusta tiäräkään. Kertonet lisää.

    Moro!
    Jos, ja kun olet se hauska mies hämeestä, niin kiitos matkaseurasta.

    Oli tosi hyvä reissu, ja jos Jumala suo ja voimia antaa, niin mennään uudestaan.

    Äänestä

  • on sanottu kirjoitti:

    että kuuliaisuutta pitäisi osoittaa jollekulle henkilölle? Ei minun korviini ole sellaista tullut. Nimenomaan jumalansanalle tulee osoittaa kuuliaisuutta ja sellaisille neuvoille, jotka ovat jumalansanan mukaisia. Onhan itse Jumalan poika sanonut, että "Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen." Sekin on Jumalansanaa ja voimme uskoa että myös se sana toteutuu vieläkin hänen seurakunnassaan.

    Gällivaressa, 25.12.2005, n. klo 13.00 alkaen Suomen aikaa.
    Sanoja: "vanhimman" toimesta palvelemaan pyydetty suomalainen lähetysmies (P.V.). Tämä tarina on tosi, minkä voivat kaikki kuulolla olleet allekirjoittaa.
    Joten juuri "Siellä" on sanottu, "on sanottu".

    Äänestä

  • ??????????!... kirjoitti:

    Gällivaressa, 25.12.2005, n. klo 13.00 alkaen Suomen aikaa.
    Sanoja: "vanhimman" toimesta palvelemaan pyydetty suomalainen lähetysmies (P.V.). Tämä tarina on tosi, minkä voivat kaikki kuulolla olleet allekirjoittaa.
    Joten juuri "Siellä" on sanottu, "on sanottu".

    siihen aikaan saarnannut. Minun tietääkseni hän puhui tapaninpäivänä, joka on 26.12.
    Näin ne jutut muuttuvat matkalla ja näin lyhyellä aikavälillä. Sekin kohta olisi hyvä ollut kuulla jonkun oikeamielisen korvilla.
    Etkä sinä ole ymmärtänyt, että luottamus tulee nimenomaan saarnatun sanan takia, juuri niinkuin apostolikin kehottaa: "Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät." Joka sanoo, että tämä ei olisi raamatullinen järjestys, puhuu vastoin Raamattua. Mutta kyseessä ei ole henkilöön kohdistuva palvonta. Kaikki ovat syntisiä ihmisiä.
    Ja vaikka syntinen ihminen olisi saarnaajana, on synti kutsua hänen saarnaansa "höpinäksi", niinkuin tässä eräs teki. Jos ko. nimittelijällä on yhtään tuntoa, hän menee ao. saarnaajan luo ja sanoo kuinka hän taitamattomuudessaan ja valvomattomuudessaan on päästänyt sellaisen sanan julkiselle palstalle nettiin kaikkien luettavaksi. Jos se ei tule hänelle synniksi, joutuu hän niine hyvineen iankaikkisuuteen. Siellä on aikaa höpinöidä...

    Äänestä

  • ainakaan kirjoitti:

    Raamatullinen järjestys. Aivan.
    Hyväksyihän Lutherkin paavin viran ja aseman.
    Mutta ei siihen kuulu hallitseminen ja opettaminen Jumalansanan ohitse.

    Äänestä

  • ainakaan kirjoitti:

    siihen aikaan saarnannut. Minun tietääkseni hän puhui tapaninpäivänä, joka on 26.12.
    Näin ne jutut muuttuvat matkalla ja näin lyhyellä aikavälillä. Sekin kohta olisi hyvä ollut kuulla jonkun oikeamielisen korvilla.
    Etkä sinä ole ymmärtänyt, että luottamus tulee nimenomaan saarnatun sanan takia, juuri niinkuin apostolikin kehottaa: "Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät." Joka sanoo, että tämä ei olisi raamatullinen järjestys, puhuu vastoin Raamattua. Mutta kyseessä ei ole henkilöön kohdistuva palvonta. Kaikki ovat syntisiä ihmisiä.
    Ja vaikka syntinen ihminen olisi saarnaajana, on synti kutsua hänen saarnaansa "höpinäksi", niinkuin tässä eräs teki. Jos ko. nimittelijällä on yhtään tuntoa, hän menee ao. saarnaajan luo ja sanoo kuinka hän taitamattomuudessaan ja valvomattomuudessaan on päästänyt sellaisen sanan julkiselle palstalle nettiin kaikkien luettavaksi. Jos se ei tule hänelle synniksi, joutuu hän niine hyvineen iankaikkisuuteen. Siellä on aikaa höpinöidä...

    Päivämäärä todellakin oli väärä. Muiltaosin tarina pitää paikkansa. Ko. henkilö nimenomaan korosti luottamuksen tärkeyttä tämänpäivän "vanhimpiin", verratessaan Jellivaaraa Bethlehemiin.
    Pysyäksemme asiassa, "ainakaan", käytin termiä "höpötti", , en "höpinä".
    Käsittääkseni jopa asiasta - oikeastakin - voi höpöttää. Höpinä (mitä termiä, kuten kerroin, en ainakaan minä ole käyttänyt) taas on otaksuakseni tyhjänpuhumista.
    Eikös vastauksesi ja ylläkerrottu osoitakin, miten erilailla "oikeamielisyytemme" määräytyy korva/silmäsyyhymme mukaan?

    Äänestä

  • ???????????!... kirjoitti:

    höpöttää = höpistä

    höpistä (rinn. höpöttää) puhua hiljaa itsekseen, löpistä; puhua turhia, perättömiä, höpsiä.

    höpsiä puhua perättömiä, höpistä

    höpinä (rinn. höpötys) höpöttävä, turha, perätön puhe

    Voisit nyt ainakin kertoa ko. saarnaajalle, että olet näin todennut hänen saarnastaan.
    "Että me siis tiedämme, että Herraa pitää peljättämän, niin me neuvomme ihmisiä, mutta Jumalalle olemme me julkiset: kuitenkin minä toivon, että me olemme myös julki teidänkin omassatunnossanne."

    Äänestä

  • perussanakirja kirjoitti:

    Olet juuri todistanut aksiooman "korvasyyhystä" tyylipuhtaimmillaan.

    Äänestä

on aina vaan yhtä miellyttävä ja antoisa; ehkö joka vuosi vielä edellistäkin mukavampi. Niille nimittäin, jotka sinne menevät Jumalan sanaa kuulemaan ja saamaan sielullensa virvoitusta. Kriitikot ei tietenkään mitään saa eivätkä kai tarvitsekaan; heillähän on itsellä niin paljon!

Toivotan onnellista matkaa ja Jumalan siunausta matkallenne; varsinkin Tampereen nuoret kristityt, jotka olette sydäntäni lähellä. Paljon terveisiä mukaanne.

Äänestä
  • Väärin sanottu!

    Ei meillä kriitikoilla mitään ole!
    Meillä on jumalansanan nälkä.
    Olemme aivan kuin erämaassa odottaen joka aamu mannaa taivaasta tai viiriäisiä.
    Emme kuitenkaan saa mitään siitä huutamisesta ja ihmisopista, jota te muuttumattomana jumalansanaksi luulette.

    Äänestä

  • varmaan täytys mennä sinne koska olen kuunnellut puhelimen välityksellä eikä siitä huutamisesta selvää saa tulkin päälle huudetaan ja toisinpäin
    huuto on voimakas mutta onko henki

    Äänestä

  • itsellä mitään kirjoitti:

    Väärin sanottu!

    Ei meillä kriitikoilla mitään ole!
    Meillä on jumalansanan nälkä.
    Olemme aivan kuin erämaassa odottaen joka aamu mannaa taivaasta tai viiriäisiä.
    Emme kuitenkaan saa mitään siitä huutamisesta ja ihmisopista, jota te muuttumattomana jumalansanaksi luulette.

    Olet aivan oikeassa, siinä että olette erämaassa. Olette jääneet korvenmatkaajien joukosta jälkeen ja nyt olette joutuneet Midianilaisten käsiin. Toivottavasti pääsette pakenemaan heiltä korvenmatkaajien yhteyteen, muutoin tulette haudatuksikin eerämaahan, kenties petojen ruuaksi.

    Äänestä

  • Joosua kirjoitti:

    Sinä et ymmärrä jumalansanaa.
    Kaikki me olemme erämaassa, meillä vaan ei ole omia eväitämme Egyptistä, kuten teillä.
    Rukoilemme leipää taivaasta.

    Laestadius puhuu nälkäisistä lampaista, jotka saavat vainioheinää. Huonoina aikoinahan ne saavat tyytyä varpuihin ja lehtiin.
    Sitä tämä aika on.

    Jeesus taas sanoo Pietarille, ruoki minun lampaitani.

    Mitä manna tai vainioheinä on? Onko se sitä kun huudetaan naama punaisena, että solmio, joulukuusi ja kuusenvalot syntiä? Pelotellaan ihmisiä ja kielletään kirkossa ja ehtoollisella käynti?

    Niin siinä lukikin että myös korvenmatkaajatkin ovat korvessa kulkemassa, ja te olette jääneet heistä jälkeen erämaassa midinialaisten käsiin. Tätä et ymmärtänyt edellisestä. Mutta pääjoukko matkaa edelleen luvattuun maahan ilman teitä.

    Äänestä

  • kertaalleen kirjoitti:

    Niin siinä lukikin että myös korvenmatkaajatkin ovat korvessa kulkemassa, ja te olette jääneet heistä jälkeen erämaassa midinialaisten käsiin. Tätä et ymmärtänyt edellisestä. Mutta pääjoukko matkaa edelleen luvattuun maahan ilman teitä.

    Kiitos, minäkin luen sen uudelleen.
    Mitä siitä itse ymmärrät?

    Tuollaista lapsellista Jumalan sanaan perustumatonta väittelyä voi harrastaa kuka tahansa.
    Israelin lapsia johti Luvattuun Maahan itse Kristus tulipatsaana ja savuna edellä kulkien.
    Solmiot, jouluvalot ja kuuset ja Nilivaaran kirje ei todellakaan ole mikään manna taivaasta.

    Kristuskaan ei ole sidottu minkään porukan kuuliaisuuteen, vaan Hän on Herra, vapaa Sanassa ja sakramenteissa kaikille, jotka Häneen turvaavat.

    Äänestä

  • Joosua kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa, siinä että olette erämaassa. Olette jääneet korvenmatkaajien joukosta jälkeen ja nyt olette joutuneet Midianilaisten käsiin. Toivottavasti pääsette pakenemaan heiltä korvenmatkaajien yhteyteen, muutoin tulette haudatuksikin eerämaahan, kenties petojen ruuaksi.

    Minä uskon, että kaikki jotka tuntevat jääneensä jälkeen saavat nähdä Herransa joka ratsastaa työaasin tammalla, mikä ei ole niin nopea etteikö mukana pysyisi. Ja myös tien varressa makaavat puolikuolleet pääsevät Herransa matkaan aasin selässä.
    Toivon myös että pääjoukkoa johtaa palavapensas eli iankaikkinen Jumalan sana, eikä ihmisryhmä tai ihmisten neuvot.
    Mutta niille jotka ovat sokaistuneet itsevarmuuteen ja vuorilta paistavaan kirkkaaseen valoon taitaisi olla parempi juosta niin lujaa että kompastuisivat, jotta ehtisivät nostaa katseensa siihen maasta ylennettyyn vaskikäärmeeseen.

    Äänestä

  • kirjoitettusana kirjoitti:

    Vaskikäärme on Kristus.
    Mitään muuta turvaa ei ole kuin Jeesus Kristus, joka on meille annettu Jumalan sanan lupauksissa.

    Äänestä

  • enempi leikittely kirjoitti:

    Kiitos, minäkin luen sen uudelleen.
    Mitä siitä itse ymmärrät?

    Tuollaista lapsellista Jumalan sanaan perustumatonta väittelyä voi harrastaa kuka tahansa.
    Israelin lapsia johti Luvattuun Maahan itse Kristus tulipatsaana ja savuna edellä kulkien.
    Solmiot, jouluvalot ja kuuset ja Nilivaaran kirje ei todellakaan ole mikään manna taivaasta.

    Kristuskaan ei ole sidottu minkään porukan kuuliaisuuteen, vaan Hän on Herra, vapaa Sanassa ja sakramenteissa kaikille, jotka Häneen turvaavat.

    Aivan: Hän; Kristus - eikä Nilivaaran kirje - "on Herra, vapaa Sanassa ja sakramenteissa kaikille, jotka Häneen turvaavat."
    Siinä eivät "Lapinvanhimmat" auta - olkoonkin he "manna taivaasta" kuuliaisilleen!

    Äänestä

  • hengittäkää välillä kirjoitti:

    varmaan täytys mennä sinne koska olen kuunnellut puhelimen välityksellä eikä siitä huutamisesta selvää saa tulkin päälle huudetaan ja toisinpäin
    huuto on voimakas mutta onko henki

    josta esim oulun suunnalla voi kuunnella?

    Äänestä

  • Gällivarentuttu kirjoitti:

    Sinä et ymmärrä jumalansanaa.
    Kaikki me olemme erämaassa, meillä vaan ei ole omia eväitämme Egyptistä, kuten teillä.
    Rukoilemme leipää taivaasta.

    Laestadius puhuu nälkäisistä lampaista, jotka saavat vainioheinää. Huonoina aikoinahan ne saavat tyytyä varpuihin ja lehtiin.
    Sitä tämä aika on.

    Jeesus taas sanoo Pietarille, ruoki minun lampaitani.

    Mitä manna tai vainioheinä on? Onko se sitä kun huudetaan naama punaisena, että solmio, joulukuusi ja kuusenvalot syntiä? Pelotellaan ihmisiä ja kielletään kirkossa ja ehtoollisella käynti?

    jos tietoa ollenkaan. Kuka kieltää ehtoollisella käynnin? Nytkin tänä iltana Jumalan lapset Jellivaarassa seurakokouksen jälkeen käyvät suurin joukoin viettämään HPE:tä.

    Äänestä

  • vaskikäärme kirjoitti:

    Vaskikäärme on Kristus.
    Mitään muuta turvaa ei ole kuin Jeesus Kristus, joka on meille annettu Jumalan sanan lupauksissa.

    Sinulle vaskikäärme voi olla kristus. Minulle se on vain tulevaisen Kristuksen esikuva; ei itse hyvyyden olento!

    Äänestä

  • LuottaMusta kirjoitti:

    jos tietoa ollenkaan. Kuka kieltää ehtoollisella käynnin? Nytkin tänä iltana Jumalan lapset Jellivaarassa seurakokouksen jälkeen käyvät suurin joukoin viettämään HPE:tä.

    että kysymys kommentissa, mihin varsin ylimielisesti ja "ylhäältä" vastasit, oli kysymys ehtoollisen vietosta kirkossa, joten ihmettelen sen esittäjän tiedon vähättelemistäsi.

    Äänestä

Sanoma.

Äänestä

Taas olemme saaneet kuulla kallista ja oikeata Jumalan sanaa. Neuvon-ja lohdutuksenäänet, jotka virvoittavat korvenmatkaajaa kulkemaan kohti luvattua maata. Kaikki ovat olleet niin kuin kautta aikojen muuttumaton pyhä Jumalan sana sukupolvesta toiseen.

Äänestä
  • Se on varmasti totta. Luetaanhan saarnateksti Raamatusta. Se on ikuisesti pysyvää jumalansanaa.
    Moni asia saarnassa kuitenkin on ihmismielen tuotosta ja muuttuvaa, sanoi kuka mitä hyvänsä.

    Äänestä

  • ON MUUTTUMATON kirjoitti:

    Se on varmasti totta. Luetaanhan saarnateksti Raamatusta. Se on ikuisesti pysyvää jumalansanaa.
    Moni asia saarnassa kuitenkin on ihmismielen tuotosta ja muuttuvaa, sanoi kuka mitä hyvänsä.

    Vieläkö ne jaksaa niistä ravateista..hameista..kukkasista..telkkareista...ym .hirveistä asioista siellä Jellivaarassa paasata

    Äänestä

  • Pepe kirjoitti:

    Vieläkö ne jaksaa niistä ravateista..hameista..kukkasista..telkkareista...ym .hirveistä asioista siellä Jellivaarassa paasata

    ...paasata noista "hirveistä" asioista!
    Minusta heillä on helppoa, jos nuo todellakin ovat heidän ongelmistaan suurimpia!

    Äänestä

  • kuulllut kirjoitti:

    ...paasata noista "hirveistä" asioista!
    Minusta heillä on helppoa, jos nuo todellakin ovat heidän ongelmistaan suurimpia!

    Jos kipeetä tekee, niin älä kuuntele; ei nimittäin ole pakko!

    Äänestä

  • KuulollaKans kirjoitti:

    Jos kipeetä tekee, niin älä kuuntele; ei nimittäin ole pakko!

    En ole kuunnellut enää vuosiin. Siitä tulee vain paha mieli. Valtavaa suggestoivaa huutamista. Ei juuri sanaakaan uskosta Jeesukseen. Ulkopuolisten haukkumista ja synnillä pelottelua.

    Äänestä

  • En jaksa kirjoitti:

    En ole kuunnellut enää vuosiin. Siitä tulee vain paha mieli. Valtavaa suggestoivaa huutamista. Ei juuri sanaakaan uskosta Jeesukseen. Ulkopuolisten haukkumista ja synnillä pelottelua.

    sanoa, että on valtavaa suggestoivaa huutamista, kun et ole moneen vuoteen kuunnellut? Ja vielä valehtelet, että ei juuri sanaakaan uskosta Jeesukseen.
    Minä olen kuunnellut ja kuullut uskon saarnaa enkä ole kenenkään kuullut huutavan tänäkään vuonna. Olisi kiva kuulla, mitä parempaa kuuntelemista sinulla on.
    Minä rukoilen Jumalaa, ettei synnin nuhde koskaan lakkaisi, vaikkei se vanhalle ihmiselle ole mieluista.

    Äänestä

  • voit kirjoitti:

    Onhan niitä pätkiä kuunneltu.
    Älä puhu synnin varoituksesta, ei siitä ole kysymys.
    Mutta vaatimalla ja pelottelulla ei tule yhtään oikeaa valvomista syntiä vastaan. Laista ei se voima tule, se tulee ainoastaan uskosta.
    Kristityille pitää saarnata uskoa.

    Äänestä

  • mistä on puhe kirjoitti:

    Tänäänkin saarnattiin voimallisesti uskosta !

    Äänestä

  • mistä on puhe kirjoitti:

    Onhan niitä pätkiä kuunneltu.
    Älä puhu synnin varoituksesta, ei siitä ole kysymys.
    Mutta vaatimalla ja pelottelulla ei tule yhtään oikeaa valvomista syntiä vastaan. Laista ei se voima tule, se tulee ainoastaan uskosta.
    Kristityille pitää saarnata uskoa.

    < Kristityille pitää saarnata uskosta >

    Tuttua tarinaa sadan vuoden takaa. Silloinkin tuli synnin- ja maailman rakastajille sama laulu, kun oppi elämän pyhityksestä ja kristillisestä vaelluksesta asetettiin eteen ja vanhan Adamin vaikutukset paljastettiin; tuli pistos hienojen "kristittyjen" korvaportteihin! "Saarnatkaa meille uskosta" he vaativat, kun parannussaarna ja synnin nuhde korvensi tunnossa! Varsinkin puhe maailmankaltaisuudesta ja elämän koreudesta oli heille varsinainen myrkky, kun kristityt vaativat elämän parannusta ja armolle avointa sydäntä.

    Äänestä

  • Stökkeli kirjoitti:

    ".... kristityt vaativat elämän parannusta ja armolle avointa sydäntä."

    Jes. 9:2   Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan.

    Jes. 9:3   Sillä heidän
    kuormansa ikeen,
    heidän olkainsa vitsan ja
    heidän käskijänsä sauvan

    ... sinä särjet niinkuin Midianin päivänä;

    Jes. 9:4   ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan.
    Jes. 9:5   Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

    Äänestä

  • voit kirjoitti:

    sanoa, että on valtavaa suggestoivaa huutamista, kun et ole moneen vuoteen kuunnellut? Ja vielä valehtelet, että ei juuri sanaakaan uskosta Jeesukseen.
    Minä olen kuunnellut ja kuullut uskon saarnaa enkä ole kenenkään kuullut huutavan tänäkään vuonna. Olisi kiva kuulla, mitä parempaa kuuntelemista sinulla on.
    Minä rukoilen Jumalaa, ettei synnin nuhde koskaan lakkaisi, vaikkei se vanhalle ihmiselle ole mieluista.

    Mark.16:15- 16
    ja sanoi heille: menkäät kaikkeen maailmaan, ja
    SAARNATKAA EVANKELIUMIA kaikille luoduille.

    Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta
    joka ei usko, se kadotetaan.

    Se oli Jeesuksen läheytyskäsky. Missä kohdassa käskettiin huutamaan ja pauhaamaan ulkonaisista asioista tai, edes nuhtelemaan synnistä?

    Julistushan pitäisi olla raamatullista.

    Äänestä

  • Stökkeli kirjoitti:

    < Kristityille pitää saarnata uskosta >

    Tuttua tarinaa sadan vuoden takaa. Silloinkin tuli synnin- ja maailman rakastajille sama laulu, kun oppi elämän pyhityksestä ja kristillisestä vaelluksesta asetettiin eteen ja vanhan Adamin vaikutukset paljastettiin; tuli pistos hienojen "kristittyjen" korvaportteihin! "Saarnatkaa meille uskosta" he vaativat, kun parannussaarna ja synnin nuhde korvensi tunnossa! Varsinkin puhe maailmankaltaisuudesta ja elämän koreudesta oli heille varsinainen myrkky, kun kristityt vaativat elämän parannusta ja armolle avointa sydäntä.

    Uskon saarnasta:
    Onhan se vanha virsi, sitä veisasivat jo aikoinaan Vapahtaja itse, sitten apostolit ja pitkän pimeyden kauden jälkeen Martti Luther.

    Äänestä

  • voit kirjoitti:

    sanoa, että on valtavaa suggestoivaa huutamista, kun et ole moneen vuoteen kuunnellut? Ja vielä valehtelet, että ei juuri sanaakaan uskosta Jeesukseen.
    Minä olen kuunnellut ja kuullut uskon saarnaa enkä ole kenenkään kuullut huutavan tänäkään vuonna. Olisi kiva kuulla, mitä parempaa kuuntelemista sinulla on.
    Minä rukoilen Jumalaa, ettei synnin nuhde koskaan lakkaisi, vaikkei se vanhalle ihmiselle ole mieluista.

    juu ei eilisiltainen huutamista ollut, mutta kiellettiin tällaisilla palstoilla uskosta keskustelu, koska siellä voi olla ketä tahansa. Keskustella pitää tavattaessa... Samoin pelkkä armosta uskominen ei riitä, se on omaa vanhurskautta, jos ei ole pyhitystä. Pilkkasi myös niitä, jotka sanovat pyhittyvänsä silloin, kun saavat armon uskoa. Oli kovin pahoillaan, kun oli ehtoolisella ollut naisia, joilla ei ollut huivia päässään. Kirkon kanssa toimiminenkin oli kovin paha asia.
    Saaarnan loputtua jäin myös ihmettelemään sitä valtavaa määrää ihmisiä, jotka olivat joutuneet tietokonepelien syntiin :-) tai ehkä ymmärsin jotain väärin...

    Äänestä

  • mmmmmmmmmmm

    kaikka. kirjoitti:

  • mmmmmmmmmmm kirjoitti:

    heprealaiskirjeestä:
    Noudattakaat rauhaa kaikkein kanssa ja pyhyyttä, paitsi jota ei yksikään saa Herraa nähdä.

    Äänestä

  • kaikka. kirjoitti:

    Tai ehkä ymmärsin väärin, sanon et ole ymmärtänyt lainkaan.

    Äänestä

  • Elizza kirjoitti:

    heprealaiskirjeestä:
    Noudattakaat rauhaa kaikkein kanssa ja pyhyyttä, paitsi jota ei yksikään saa Herraa nähdä.

    Mitä pyhyyttä se Elizzan tarkoittama pyhyys on?
    Se, jota ilman ei yksikään saa nähdä Herraa?

    Oma pyhä elämäkö? Sekö on meidän autuutemme ehto ja vaatimus?
    Ei se niin ole, hyvä Elizza!

    Jumala avatkoon sinulle sanansa oven.

    Meidän pyhyytemme on Kristuksessa, meidän elämämme ja vaelluksemme on Hänessä, niin kuin "rakkaan lapsen".
    Meidän pyhyytemme on uskosta, uskon hedelmä.

    Hedelmä ei kuitenkaan ole se, joka tekee uskon, vaan usko on se, joka tekee hedelmän.

    Kristillisyytemme on nyt Baabelin vankeudessa.
    Sille ei mitään voi, että se henki niin monet viettelee.
    Vanhurskauteen ei kuulu yksikään työ, vaikka Paavin kirkko ja Lapin vanhimmat muuta väittävätkin.

    Äänestä

  • mmmmmmmmmmm kirjoitti:

    "

    Äänestä

  • bbbbbbbbbbb kirjoitti:

    "

    Jaakob sanoo: USKO ILMAN TÖITÄ ON KUOLLUT:
    Te kiellätte apostoli Jaakobin kirjoitukset raamatussa olevan Jumalan sanaa. Tässä me näemme että teillä on eriseuranhenki peruukissa. Juuri nämä työt jotka tulevat uskon hedelminä ovat astumista pyhityksen tielle. Täytyhän eriseuran ilmi tulla jotta näkyy ketkä ovat totuuden uskoneet.

    Äänestä

  • Perusasioita kirjoitti:

    Kiitos sinulle ABC kommentistasi.

    Erehdyt!
    Ei se kiellä jumalansanaa, vaikka uskookin eri tavalla kuin sinä ja roomalaiskatolilaiset uskovat.

    Paavali sanoo, että me tulemme vanhurskaaksi uskon kautta, emme lain töiden kautta.

    Mietis itse tätä perusasiaa:

    - paljonko hedelmiä = töitä pitää olla,
    jotta se riittää taivaaseen pääsemiseksi?
    Kerrotko minulle mikä on ehdoton minimi?

    - syntyykö uskoa lisää hankkimalla hedelmiä
    näkyviin?

    - Meidän vanhurskautemme ei siis perustu
    hedelmiin.

    - Kun jokainen kristitty joutuu myöntämään
    että hedelmiä ei ole riittävästi, turvaa
    hän kuitenkin yksin armoon: siihen, että
    kaikki ne hedelmät, jotka ovat jääneet
    syntymättä, annetaan anteeksi.
    Jos siis kaikki toteutumaton hyvä työ ja
    käskyjen (I-X) täyttämättä jättäminen
    annetaan anteeksi, eikö perusta silloin
    ole yksin armo, yksin Kristuksen tähden.

    - Kun sinä ABC makaat kuolinvuoteellasi,
    kumpaan turvaat
    a) uskoni on osoittanut hyviä töitä,
    olen täyttänyt lain ainakin osittain,
    minulla on ollut hyviä hedelmiä

    b) olen ansioton, kykenemätön, ILMAN
    Kristuksen ansiota kadotettu, vailla
    mitään hyviä hedelmiä:
    MUTTA, sinä Herra olet minut lunastanut!

    Äänestä

  • Tutki ensin omat tekosi kirjoitti:

    Tai ehkä ymmärsin väärin, sanon et ole ymmärtänyt lainkaan.

    Totta puhut, ilmaisuni oli liian lievä; en ymmärtänyt eilistä saarnaa ollenkaan. Kaipaisin kuitenkin sellaista sanaa, johon voi luottaa, vaikkei ihan kaikkea ymmärtäisikään.

    Äänestä

  • Perusasioita kirjoitti:

    Jaakob sanoo: USKO ILMAN TÖITÄ ON KUOLLUT:
    Te kiellätte apostoli Jaakobin kirjoitukset raamatussa olevan Jumalan sanaa. Tässä me näemme että teillä on eriseuranhenki peruukissa. Juuri nämä työt jotka tulevat uskon hedelminä ovat astumista pyhityksen tielle. Täytyhän eriseuran ilmi tulla jotta näkyy ketkä ovat totuuden uskoneet.

    Joo, mutta olisivatkohan ne työt ennemminkin sellaisia kuten lähetystyö, vähäosaisten huomioiminen, "syntisten kanssa syöminen", lähimmäisten rakastaminen... Töitä, joita jotkut ihmiset tekevät uskon vaikuttamina, itse sitä edes huomaamatta.

    Tähän tuntuu perustuvan monet perinteiseen esikuvaan nojaavat säännökset: ulkoisen habituksen perusteella tiedetään ketkä ovat "eriseuraisia". Tällöin niistä teoista on tullut uskomisen edellytyksiä.

    Äänestä

  • Perusasioita kirjoitti:

    Jaakob sanoo: USKO ILMAN TÖITÄ ON KUOLLUT:
    Te kiellätte apostoli Jaakobin kirjoitukset raamatussa olevan Jumalan sanaa. Tässä me näemme että teillä on eriseuranhenki peruukissa. Juuri nämä työt jotka tulevat uskon hedelminä ovat astumista pyhityksen tielle. Täytyhän eriseuran ilmi tulla jotta näkyy ketkä ovat totuuden uskoneet.

    Eikö tuo yksinkertainen asia mene millään perille? Pitää olla usko, jotta voisi syntyä tekoja tuon uskon kautta.

    Voitko sinä nyt itse osoittaa teoillasi uskon, vai oletko sinä muiden vikoja ja heikkouksia vahtaava waatimusten populisti. Näitä weikkoja ei meiltä nimittäin puutu, jotka kaivavat ihmislihasta hedelmiä osoittaaksensa niillä hedelmillä uskonsa ITSELLEEN JA MUILLE.
    Pelastava usko on kuitenkin aivan muuta.

    No mitä usko on?

    Usko on se käsivarsi jolla kaikki pelastushyyvyydet otetaan vataan Kristukselta.

    Mistä me tiedämme onko joku uskova?

    Vastaus: Mark. 16:17-18   Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat:

    - minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia,
    - puhuvat uusilla kielillä,
    - nostavat käsin käärmeitä, ja
    - jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita;...

    ... he panevat kätensä sairasten päälle, ja
    - ne tulevat terveiksi."

    Äänestä

  • Perusasioita kirjoitti:

    Jaakob sanoo: USKO ILMAN TÖITÄ ON KUOLLUT:
    Te kiellätte apostoli Jaakobin kirjoitukset raamatussa olevan Jumalan sanaa. Tässä me näemme että teillä on eriseuranhenki peruukissa. Juuri nämä työt jotka tulevat uskon hedelminä ovat astumista pyhityksen tielle. Täytyhän eriseuran ilmi tulla jotta näkyy ketkä ovat totuuden uskoneet.

    Puhuuko Jaakob vanhurskauttamisesta. Eipä taida.
    Ensin ihminen saa uskon, joka on Jumalan lahja ja
    siitä uskosta tulevat hyvät työt.
    Sittenkään niitäkään töitä, tai tekoja ei saa liit-
    tää vanhurskauttamiseen, tai siitä tulee tekojen oppia.
    Uskon hedelmät e. Hengen hedelmät ovat taas niitä, jota Paavali luettelee Gal.5:22: "Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.
    Nämä kaikki ovat sisällisiä ominaisuusksia ei siis
    mitään ulkonaisia asioita.

    Jotenkin vierastan termin "Pyhityksen tie" käyttöä. Muut saavat sitä käyttää toki, itse vain en osaa.

    Tuntuisi siltä että se olisi kovaa kerskausta jos sanoisin olevani pyhityksen tiellä, siitä tulisi se maku että "olempa minä pyhä !"

    Siksi käytän termejä ja sanoja jotka tuntuvat enemmän omilta. Voi olla että sitä niin vierastetaan, oman itsen kuvaamista pyhittyväksi ja nöyräksi, tai toisten kuvaamista, että nousee sekomielinen vastarinta puuskuttamaan.

    Kun katsoin netistä Dannya täältä:
    http://www.vietajouludannynkanssa.fi/

    huomasin hetimiten eroavuutta lestadiolaiseen keskustelutyyliin. Danny tohti sanoa olevansa nöyrä. Siinä tajusin että kukaan el ei luonnehdi itseään niin. Samoin Danny rajoituksetta antoi tunnustusta tietyille henkilöille. Tästäkin vertailin että tämäkin tapa kuihtuu el:ssa, sen pelosta että kun lausuu arvostavia sanoja joistain, moni sitten syyttää palvonnasta.

    Kun olen lueskellut ulkomaalaisten kristittyjen kirjoituksia eri ajoilta, olen huomannut eroavuutta nykyiseen, suomalaiseen kristinuskoon. Meillä Suomessa on jotkin asiat muista maista ennen ja nyt, poiketen, eri lailla esillä. Ja on varmasti eroja herätysliikkeenkin sisällä.

    Muutama esimerkki:Suomessa kirkossa rakennetaan pääsiäispuhe paljolti aiheen "Tyhjä hauta" ympärille. Suomessa uskontoomme kuuluu Saarijärven Paavon tapaan kokea ja pohtia koettelemuksia.

    Anglosaksisessa kristinuskossa on usein esillä miten Daniel rohkeasti rukoili avoimen ikkunan äärellä kuuluvasti. Siellä on myös meille hyvin oudolta kuulostava "Kristuksen korottaminen". Samoin karsastamamme Hallelujaa.

    Ei pyhityksen tie välttämättä väärä ilmaus ole, tahdoin vain sanoa, etten osaa sitä käyttää. Ehkä jotkut eivät sitä tahdokaan tajuta vaan näkevät paaveja vilisevän kaikkialla, kuin Vilkkilässä kissoja.

    "Paavilausuus" merkitsee jonkun taikka joidenkin ihmisten korottamista - toisten ihmisten yläpuolelle, erehtymättömäksi tai lahes erehtymättömäksi ja muita ihmisiä enemmän ymmärtäväksi ihmiseksi/siksi.

    Jokainen kristitty - paavi mukaanlukien - on täysin samanarvoinen Jumalan sanan, -siis Jumalan - edessä. Pyhä Henki voi ilmoittaa yhtä suuria, taikka suurempiakin asioita mokin muorin kautta, kun vaikkapa seurakunnan vanhummiston
    kautta. Siksi seurakunnan johtajien tuleekin olla aina kuulevin korvin ja avoimin sydämin, (eikä vain teoriassa), seurakunnan pavelijoita.

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Mark.16:15- 16
    ja sanoi heille: menkäät kaikkeen maailmaan, ja
    SAARNATKAA EVANKELIUMIA kaikille luoduille.

    Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta
    joka ei usko, se kadotetaan.

    Se oli Jeesuksen läheytyskäsky. Missä kohdassa käskettiin huutamaan ja pauhaamaan ulkonaisista asioista tai, edes nuhtelemaan synnistä?

    Julistushan pitäisi olla raamatullista.

    vain kaksi jaetta???
    Hanki jo uusi täydellinen versio.

    "Missä kohdassa käskettiin huutamaan?"
    Jes. 58:1 :   
    Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit.

    Eivätkö nämä ole "ulkonaisia" asioita? Tai oikeastaan ne eivät ole ulkonaisia, vaan heijastuksia ihmisen sisäisestä tilasta ja hänen mielestään.

    "10 Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia.
    11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista,
    12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. [Room. 11:36]
    13 Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin.
    14 Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi
    15 mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi.
    16 Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla."

    "9 Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet..."

    "Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita."

    Te ette ikinä kommentoi näitä kohtia. Olisi hauska kuulla mielipiteenne, olivatko Paavali ja Pietari mahdollisesti lappiuskovaisia vai ei, kun saarnasivat ulkonaisista asioista - varsinaiset rääsysaarnaajat???

    Vai meinaatko Masa tosissaan, että ei synnin nuhtelu ole paikallaan???

    Äänestä

  • bbbbbbbbbb kirjoitti:

    Kiitos sinulle ABC kommentistasi.

    Erehdyt!
    Ei se kiellä jumalansanaa, vaikka uskookin eri tavalla kuin sinä ja roomalaiskatolilaiset uskovat.

    Paavali sanoo, että me tulemme vanhurskaaksi uskon kautta, emme lain töiden kautta.

    Mietis itse tätä perusasiaa:

    - paljonko hedelmiä = töitä pitää olla,
    jotta se riittää taivaaseen pääsemiseksi?
    Kerrotko minulle mikä on ehdoton minimi?

    - syntyykö uskoa lisää hankkimalla hedelmiä
    näkyviin?

    - Meidän vanhurskautemme ei siis perustu
    hedelmiin.

    - Kun jokainen kristitty joutuu myöntämään
    että hedelmiä ei ole riittävästi, turvaa
    hän kuitenkin yksin armoon: siihen, että
    kaikki ne hedelmät, jotka ovat jääneet
    syntymättä, annetaan anteeksi.
    Jos siis kaikki toteutumaton hyvä työ ja
    käskyjen (I-X) täyttämättä jättäminen
    annetaan anteeksi, eikö perusta silloin
    ole yksin armo, yksin Kristuksen tähden.

    - Kun sinä ABC makaat kuolinvuoteellasi,
    kumpaan turvaat
    a) uskoni on osoittanut hyviä töitä,
    olen täyttänyt lain ainakin osittain,
    minulla on ollut hyviä hedelmiä

    b) olen ansioton, kykenemätön, ILMAN
    Kristuksen ansiota kadotettu, vailla
    mitään hyviä hedelmiä:
    MUTTA, sinä Herra olet minut lunastanut!

    Mikä lienee tälläkohtaa viisastakin! ;)

    Äänestä

  • Realisti kirjoitti:

    Mikä lienee tälläkohtaa viisastakin! ;)

    Ei pidä antaa helmiä siolle........

    Äänestä

  • ABC kirjoitti:

    Ei pidä antaa helmiä siolle........

    Ajatelkaa hyvät essut, millaisen kuvan te annatte omasta hengellisestä kodistanne.
    Jos ette osaa keskustella uskonnosta, olkaa sitten vaiti. Ilkeyksien heittelyllä te likaatte vain oman kristillisyyden maineen.

    Mitkään helmet eivät ole ABC sinun annettavissasi. Evankeliumin sanan lähettää Jumala Henkensä kautta. "Missä ikinä meidän Herramme ja Jumalamme niin tahhtoo".

    Olen tätä keskustelua seurannut.
    Kukaan ei ole Jaakobin kirjaa pilkannut.
    Jaakobin puheet töistä eivät kuitenkaan kuulu vanhurskauttamiseen.

    Tämä asia on Gellivaren opetuksissa aivan epäselvä. Se on valitettava tosiasia, se johtaa kristityt orjuuteen. Ei ole ihme, että Galatalaiskirjeen selityksen lukeminen rukoushuoneella on muutamille suuri synti ja vastustettava asia.

    Kuvitteletteko te todella, että laista ja lain noudattamisesta tulee voima syntiä vastaan?

    Miettikää, miten olette sillä tiellä menestyneet!

    Miettikää, mitä tarkoitti vanha Raattamaa sanoessaan, "Katsokaa Golgatalle" tai "Herran Jeesuksen päälle".
    Häntä katsoessamme saamme uskoa, juuri sellaisina kuin olemme, syntisinä, epäonnistuneina. Silloinkin, kun meillä ei ole
    YHTÄÄN AINOAA hyvää työtä näyttää Jumalalle.
    Sillä Vapahtajamme veri puhuu parempia kuin Abelin veri, se ei huuda kostoa, vaan vakuuttaa meille Isän suosiota ja armoa. Kaikki on täytetty.

    Olkaa eri mieltä, mutta opetelkaa keskustelemaan ihmisten tavalla, osoittaen hyviä käytöstapoja.

    Äänestä

  • sinäkin vastuutasi kirjoitti:

    Totta on hallelujaa!! Kiitos kunnia ja ylistys sinulle Pyhä Kolmiyhteinen Jumala Isä poika ja Pyhä Henkin!

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Puhuuko Jaakob vanhurskauttamisesta. Eipä taida.
    Ensin ihminen saa uskon, joka on Jumalan lahja ja
    siitä uskosta tulevat hyvät työt.
    Sittenkään niitäkään töitä, tai tekoja ei saa liit-
    tää vanhurskauttamiseen, tai siitä tulee tekojen oppia.
    Uskon hedelmät e. Hengen hedelmät ovat taas niitä, jota Paavali luettelee Gal.5:22: "Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.
    Nämä kaikki ovat sisällisiä ominaisuusksia ei siis
    mitään ulkonaisia asioita.

    Mitä Laestadius sanoi näistä:

    Luterilainen Oppi uskosta ilman tekoja on sinänsä totta ja oikea, kun puhutaan sovituksesta tai vanhurskauttamisesta, mutta toisaalta… usko ilman tekoja on kuollut. (Hulluinhuonelainen § 1543-55)

    Eräässä saarnassaan Laestadius toteaa tästä samasta Jaakobin kirjeen kohdasta, että apostoli Jaakob puhuu kuolleesta uskosta, Paavali taas elävästä uskosta.

    Laestadiuksen koko opetusmetodin mukaisesti tässäkin korostetaan armonjärjestystä. Hän tuo näet esiin, että juuri
    armonjärjestyksen kokeminen on s e t e k o, jota ilman usko on kuollut.

    Tämä tulee esiin hänen käydessään rajankäyntiä katolilaisen käsityksen kanssa.

    Sen hän tekee eräässä saarnassaan puhuessaan uskon ja rakkauden suhteesta, vielä laajemmin arvostellessaan katolista käsitystä fides formata caritate. Luterilainen käsitys on Laestadiuksen mukaan oikea, caritas formata fide; usko käy ennen rakkautta. Tällaiseen väärään käsitykseen on Laestadiuksen mukaan paavilaisuudessa johtanut omavanhurskaus eli luottamus ihmisen kykyyn täyttää rakkauden lakia. Sama harha on hänen mukaansa väärän antropologisen perusajatuksen mukaan vallalla myös 1800-luvun luterilaisuudessa.
    Tätä seikkaa Laestadius tuo usein esiin perustellessaan atropologista malliaan ja tahdon sidottua ratkaisuvaltaa luterilaisen perinteen mukaisesti.
    (HH § 1452, 1461-64, 1487-97)

    On kysyttävä, onko nykyinen "muuttumaton oppi" pyhityselämstä itse asiassa samaa J Möllerin kirjassaan esittämää paavilaisuutta, jota Laestadius arvosteli.

    Äänestä

  • raamatussasi kirjoitti:

    vain kaksi jaetta???
    Hanki jo uusi täydellinen versio.

    "Missä kohdassa käskettiin huutamaan?"
    Jes. 58:1 :   
    Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit.

    Eivätkö nämä ole "ulkonaisia" asioita? Tai oikeastaan ne eivät ole ulkonaisia, vaan heijastuksia ihmisen sisäisestä tilasta ja hänen mielestään.

    "10 Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia.
    11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista,
    12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. [Room. 11:36]
    13 Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin.
    14 Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi
    15 mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi.
    16 Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla."

    "9 Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet..."

    "Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita."

    Te ette ikinä kommentoi näitä kohtia. Olisi hauska kuulla mielipiteenne, olivatko Paavali ja Pietari mahdollisesti lappiuskovaisia vai ei, kun saarnasivat ulkonaisista asioista - varsinaiset rääsysaarnaajat???

    Vai meinaatko Masa tosissaan, että ei synnin nuhtelu ole paikallaan???

    Paavali ei mainitse näitä synniksi.

    Äänestä

  • sinäkin vastuutasi kirjoitti:

    Ajatelkaa hyvät essut, millaisen kuvan te annatte omasta hengellisestä kodistanne.
    Jos ette osaa keskustella uskonnosta, olkaa sitten vaiti. Ilkeyksien heittelyllä te likaatte vain oman kristillisyyden maineen.

    Mitkään helmet eivät ole ABC sinun annettavissasi. Evankeliumin sanan lähettää Jumala Henkensä kautta. "Missä ikinä meidän Herramme ja Jumalamme niin tahhtoo".

    Olen tätä keskustelua seurannut.
    Kukaan ei ole Jaakobin kirjaa pilkannut.
    Jaakobin puheet töistä eivät kuitenkaan kuulu vanhurskauttamiseen.

    Tämä asia on Gellivaren opetuksissa aivan epäselvä. Se on valitettava tosiasia, se johtaa kristityt orjuuteen. Ei ole ihme, että Galatalaiskirjeen selityksen lukeminen rukoushuoneella on muutamille suuri synti ja vastustettava asia.

    Kuvitteletteko te todella, että laista ja lain noudattamisesta tulee voima syntiä vastaan?

    Miettikää, miten olette sillä tiellä menestyneet!

    Miettikää, mitä tarkoitti vanha Raattamaa sanoessaan, "Katsokaa Golgatalle" tai "Herran Jeesuksen päälle".
    Häntä katsoessamme saamme uskoa, juuri sellaisina kuin olemme, syntisinä, epäonnistuneina. Silloinkin, kun meillä ei ole
    YHTÄÄN AINOAA hyvää työtä näyttää Jumalalle.
    Sillä Vapahtajamme veri puhuu parempia kuin Abelin veri, se ei huuda kostoa, vaan vakuuttaa meille Isän suosiota ja armoa. Kaikki on täytetty.

    Olkaa eri mieltä, mutta opetelkaa keskustelemaan ihmisten tavalla, osoittaen hyviä käytöstapoja.

    Täsmälleen näin!

    Äänestä

  • raamatussasi kirjoitti:

    vain kaksi jaetta???
    Hanki jo uusi täydellinen versio.

    "Missä kohdassa käskettiin huutamaan?"
    Jes. 58:1 :   
    Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit.

    Eivätkö nämä ole "ulkonaisia" asioita? Tai oikeastaan ne eivät ole ulkonaisia, vaan heijastuksia ihmisen sisäisestä tilasta ja hänen mielestään.

    "10 Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia.
    11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista,
    12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. [Room. 11:36]
    13 Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin.
    14 Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi
    15 mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi.
    16 Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla."

    "9 Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet..."

    "Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita."

    Te ette ikinä kommentoi näitä kohtia. Olisi hauska kuulla mielipiteenne, olivatko Paavali ja Pietari mahdollisesti lappiuskovaisia vai ei, kun saarnasivat ulkonaisista asioista - varsinaiset rääsysaarnaajat???

    Vai meinaatko Masa tosissaan, että ei synnin nuhtelu ole paikallaan???

    Minä uskon, että Jesaja huusi "Jumalan äänellä",
    Jumalan Sanoja. Ei huutaminen sinänsä ole väärin, vaan se mikä sen sisältö on. Perustuuko se ehdottomasti raamattuun?
    Mainitsemasi jakeet taitavat olla 1.kor.11:10-16.
    Paavalihan kirjoitaa ensin vallan alaisuuden merkistä, joka tarkottaa jotain sisällistä, koska hän ei erikseen mainitse, mikä se on, ja ei ainakaan
    vaatetta.
    Sitten 13. jakeessa paavali vastaakin itse: "päätelkää itse."
    Sitten mainitset ilmeisesti Pietarin kirjeestä
    olevat jakeet. Siinähän Pietari kirjoitti juutalaiskristityille tilanteessa, jossa he ajat-
    telivat, että koska heillä oli tietyt juutalaisuuden ulkonaiset tunnukset, oli heidän autuutensa itsestään selvä.
    Juutalaisethan elivät valloittajien alaisina ja siksi heillä oli koko omaisuus muutettu kullaksi
    ja kultakoruiksi. Asiallisesti ottaen Pietari ei
    kirjoittanut ulkonaisista asioista vaan pelastusopista.
    Jos tarkastelemme raamatusta sitä mistä nimenomaan
    Jeesus seurakunnan perustaja käski saarnaamaan, oli ainoastaan kysymys evankeliumin julistuksesta.
    Oikean uskon olemuksen opettaminen saarnoissa pitää sisällään käasityksen siitä, mikä on raamatullisesti syntiä. Synnin nuhtelussa käy kovin usein niin, että se saa sisällökseen ihmisoppia, tai sen tarkoitus on hallita ihmisiä ja
    pitää kurinalaisessa elämänmuodossa julistajan henkilökohtaisten näkemysten mukaisesti.
    Pidän muuten tällaisesta keaskustelusta ja toivon
    sille jatkoa. Siunausta aina taivaaseen asti.

    Äänestä

  • tai vaietkaa kirjoitti:

    Mitä Laestadius sanoi näistä:

    Luterilainen Oppi uskosta ilman tekoja on sinänsä totta ja oikea, kun puhutaan sovituksesta tai vanhurskauttamisesta, mutta toisaalta… usko ilman tekoja on kuollut. (Hulluinhuonelainen § 1543-55)

    Eräässä saarnassaan Laestadius toteaa tästä samasta Jaakobin kirjeen kohdasta, että apostoli Jaakob puhuu kuolleesta uskosta, Paavali taas elävästä uskosta.

    Laestadiuksen koko opetusmetodin mukaisesti tässäkin korostetaan armonjärjestystä. Hän tuo näet esiin, että juuri
    armonjärjestyksen kokeminen on s e t e k o, jota ilman usko on kuollut.

    Tämä tulee esiin hänen käydessään rajankäyntiä katolilaisen käsityksen kanssa.

    Sen hän tekee eräässä saarnassaan puhuessaan uskon ja rakkauden suhteesta, vielä laajemmin arvostellessaan katolista käsitystä fides formata caritate. Luterilainen käsitys on Laestadiuksen mukaan oikea, caritas formata fide; usko käy ennen rakkautta. Tällaiseen väärään käsitykseen on Laestadiuksen mukaan paavilaisuudessa johtanut omavanhurskaus eli luottamus ihmisen kykyyn täyttää rakkauden lakia. Sama harha on hänen mukaansa väärän antropologisen perusajatuksen mukaan vallalla myös 1800-luvun luterilaisuudessa.
    Tätä seikkaa Laestadius tuo usein esiin perustellessaan atropologista malliaan ja tahdon sidottua ratkaisuvaltaa luterilaisen perinteen mukaisesti.
    (HH § 1452, 1461-64, 1487-97)

    On kysyttävä, onko nykyinen "muuttumaton oppi" pyhityselämstä itse asiassa samaa J Möllerin kirjassaan esittämää paavilaisuutta, jota Laestadius arvosteli.

    Siis kokemusko lopulta vanhurskauttaa?
    Tästä ei puutu enää, kuin peruslestadiolainen klise "oikeanalaisesta kokemuksesta."
    Kun uskon oikeellisuutta aletaan "mittaamaan" kokemuksen pohjalta, ollaan hyvin helposti hetteikköisellä pohjalla. Kokemukset ovat nimittäin useimmiten hyvin subjektiivisia e. henkilökohtaisia.
    Siitä johtuu se, ettei Luther mainitse pelastusopissaan kokemusta yhtenä sen osana.
    Olen esikoislestadiolaisuudessa kuullut hyvin monenlaisista kokemuksista.
    Vielä pahempi on se, että ruvetaan arvioimaan "vieressä" olijan uskoa hänen kokemustensa pohjalta, tai sen mukaan, miltä se minusta näyttää.

    Niin, miten paljon siitä sitten on erimielisyyttä luteeruksen ja lestaatiuksen välillä?

    Voiko ilman kokemista olla mitään vanhurskautta?
    Omantunnon herääminen, syyttävä omatunto,
    sovinnon kaipuu, Kristuksen omistaminen uskolla - eikö se ole kokemus, jota ilman ei mitään autuutta ole?

    Onko siinä jotakin liikaa?
    Eihan uskoa voi olla ilman tarvetta uskoon.
    Todellista uskoa siis.

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Minä uskon, että Jesaja huusi "Jumalan äänellä",
    Jumalan Sanoja. Ei huutaminen sinänsä ole väärin, vaan se mikä sen sisältö on. Perustuuko se ehdottomasti raamattuun?
    Mainitsemasi jakeet taitavat olla 1.kor.11:10-16.
    Paavalihan kirjoitaa ensin vallan alaisuuden merkistä, joka tarkottaa jotain sisällistä, koska hän ei erikseen mainitse, mikä se on, ja ei ainakaan
    vaatetta.
    Sitten 13. jakeessa paavali vastaakin itse: "päätelkää itse."
    Sitten mainitset ilmeisesti Pietarin kirjeestä
    olevat jakeet. Siinähän Pietari kirjoitti juutalaiskristityille tilanteessa, jossa he ajat-
    telivat, että koska heillä oli tietyt juutalaisuuden ulkonaiset tunnukset, oli heidän autuutensa itsestään selvä.
    Juutalaisethan elivät valloittajien alaisina ja siksi heillä oli koko omaisuus muutettu kullaksi
    ja kultakoruiksi. Asiallisesti ottaen Pietari ei
    kirjoittanut ulkonaisista asioista vaan pelastusopista.
    Jos tarkastelemme raamatusta sitä mistä nimenomaan
    Jeesus seurakunnan perustaja käski saarnaamaan, oli ainoastaan kysymys evankeliumin julistuksesta.
    Oikean uskon olemuksen opettaminen saarnoissa pitää sisällään käasityksen siitä, mikä on raamatullisesti syntiä. Synnin nuhtelussa käy kovin usein niin, että se saa sisällökseen ihmisoppia, tai sen tarkoitus on hallita ihmisiä ja
    pitää kurinalaisessa elämänmuodossa julistajan henkilökohtaisten näkemysten mukaisesti.
    Pidän muuten tällaisesta keaskustelusta ja toivon
    sille jatkoa. Siunausta aina taivaaseen asti.

    Juu, mutta kravatit, kalossit, hatut, jouluvalot sun muut eivät ole mitään muuta kuin
    skeetamunkkiuden kansanomaistettu muoto,
    eräänlainen omanvanhurskauden valitut palat

    Äänestä

  • asam asam kirjoitti:

    Juu, mutta kravatit, kalossit, hatut, jouluvalot sun muut eivät ole mitään muuta kuin
    skeetamunkkiuden kansanomaistettu muoto,
    eräänlainen omanvanhurskauden valitut palat

    sinulla on kravatit, kalossit, hatut ja jouluvalot ja sinä matkustat niine hyvinesi minne lie. Koska muuten sinulle on saarnattu kalosseista? On vain ilkeän luontosi tuotetta tuoda tänne tuollaisia luetteloita.
    Sitä paitsi ei minun korviini ole kuulunut, että jouluvalot olisi saarnattu synniksi. Sen sijaan ne, jotka ovat oikealla mielellä kuunnelleet, ovat voineet kuulla toteamuksen, että joillakin ihmisillä koko joulun sisältö on suunnilleen niissä valoissa. Sen voi todeta myös kysymällä ihmisiltä, mitä joulu heille merkitsee tai kuinka he viettävät joulunsa. Joulu on noin 90 prosentille suomalaisista jouluvalot, kuusi, runsas syöminen ja juominen sekä joulun suurin persoona joulupukki. Ja se henki meinaa tarttua suurelta osin myös kristittyihin, ainakin minuun. Minusta on enemmän kuin kohdallaan korostaa joulun todellista sanomaa ja merkitystä.

    En vain kykene ymmärtämään kuinka joidenkin on jokaisesta asiasta naputettava suutaan.

    Äänestä

  • Tarkennus kirjoitti:

    Paavali ei mainitse näitä synniksi.

    ...annetaan ohjeita vaellukseen, eikä suinkaan kaikkea luetella synniksi. Jos apostolit ovat niin tehneet, miksei niin voisi tehdä 2000-luvun kristityt myös.
    Kannattaa kuunella vilpittömällä mielellä.

    Äänestä

  • asia niin, että kirjoitti:

    Se on totta, kalosseista ei oo kuultu, muusta on.
    Kirkkokuorokin unohtu.
    Et ole kuunnellu tarkkaan, jos ei tuntunu tutulta. Kuunteleppa jussina.

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Minä uskon, että Jesaja huusi "Jumalan äänellä",
    Jumalan Sanoja. Ei huutaminen sinänsä ole väärin, vaan se mikä sen sisältö on. Perustuuko se ehdottomasti raamattuun?
    Mainitsemasi jakeet taitavat olla 1.kor.11:10-16.
    Paavalihan kirjoitaa ensin vallan alaisuuden merkistä, joka tarkottaa jotain sisällistä, koska hän ei erikseen mainitse, mikä se on, ja ei ainakaan
    vaatetta.
    Sitten 13. jakeessa paavali vastaakin itse: "päätelkää itse."
    Sitten mainitset ilmeisesti Pietarin kirjeestä
    olevat jakeet. Siinähän Pietari kirjoitti juutalaiskristityille tilanteessa, jossa he ajat-
    telivat, että koska heillä oli tietyt juutalaisuuden ulkonaiset tunnukset, oli heidän autuutensa itsestään selvä.
    Juutalaisethan elivät valloittajien alaisina ja siksi heillä oli koko omaisuus muutettu kullaksi
    ja kultakoruiksi. Asiallisesti ottaen Pietari ei
    kirjoittanut ulkonaisista asioista vaan pelastusopista.
    Jos tarkastelemme raamatusta sitä mistä nimenomaan
    Jeesus seurakunnan perustaja käski saarnaamaan, oli ainoastaan kysymys evankeliumin julistuksesta.
    Oikean uskon olemuksen opettaminen saarnoissa pitää sisällään käasityksen siitä, mikä on raamatullisesti syntiä. Synnin nuhtelussa käy kovin usein niin, että se saa sisällökseen ihmisoppia, tai sen tarkoitus on hallita ihmisiä ja
    pitää kurinalaisessa elämänmuodossa julistajan henkilökohtaisten näkemysten mukaisesti.
    Pidän muuten tällaisesta keaskustelusta ja toivon
    sille jatkoa. Siunausta aina taivaaseen asti.

    selittelyn makua. Miksei Raamatun sanan anneta olla sellaisena kuin se on. Minä uskon niin yksinkertaisesti, että jos meillä on Kristuksen ja apostolien oppi, niin me uskomme sen mitä he ovat opettaneet. Ei tarvita poisselityksiä. Ei aina kaikki sovi järjelle, ei lähimainkaan, mutta uskon kautta asiat voi ymmärtää. Emmekä edes tiedä kaikista asioista, mikä on Jumalan tarkoitus.

    Minustakin saarnan tulee perustua Raamattuun. Mutta kai sen ymmärtää jokainen, että Raamattu ei ihan nimellisesti mainitse kaikkia 2000-luvun tilanteita, joten Kristus on luvannut Pyhän Henkensä omilleen kirkastamaan oikeat neuvot ja sellaiset neuvot ovat yhtäpitävät Raamatun kanssa.

    Muuten lopussa lainaamani kohdat olivat sekä Pietarilta että Paavalilta. Paavalikin puhuu koreutta vastaan. Kai sinulla on hyvä selitys siihen, miksi se ei koskisi tämän päivän kristittyjä. Minulle ne on todellisuutta.

    Muuten, luepa mitä Luther selittää Pietarin kirjeen selityksessään ko. kohdasta. Hän sanoo, että vaikka Pietari puhuu koreudesta vaimoväelle, niin sama saarna koskee myös meitä miehiä. Hän ei sano mitään siitä valloittajien alaisuudessa elämisestä tai että Pietari siinä puhuisi vain pelastusopista.

    Äänestä

  • meidän seuroissamme kirjoitti:

    ...annetaan ohjeita vaellukseen, eikä suinkaan kaikkea luetella synniksi. Jos apostolit ovat niin tehneet, miksei niin voisi tehdä 2000-luvun kristityt myös.
    Kannattaa kuunella vilpittömällä mielellä.

    Kyllä, mutta näillä ohjeilla perusteltiin seuraavaa kommenttia:

    "Vai meinaatko Masa tosissaan, että ei synnin nuhtelu ole paikallaan??? "

    Äänestä

  • Make V. kirjoitti:

    Se on totta, kalosseista ei oo kuultu, muusta on.
    Kirkkokuorokin unohtu.
    Et ole kuunnellu tarkkaan, jos ei tuntunu tutulta. Kuunteleppa jussina.

    Kahden vuoden sisään on on eräs helsinkiläinen nuori puhuja varottanut kalossien vaaroista.

    Äänestä

  • meidän seuroissamme kirjoitti:

    ...annetaan ohjeita vaellukseen, eikä suinkaan kaikkea luetella synniksi. Jos apostolit ovat niin tehneet, miksei niin voisi tehdä 2000-luvun kristityt myös.
    Kannattaa kuunella vilpittömällä mielellä.

    Älä ystävä kallis väitä älyttömiä!

    Kristityn on siis tunnettava ahdistusta Jumalan edessä ja tuomittava itsensä kadotukseen siitä että on

    - tuonut kotiinsa joulukuusen
    - laulanut kirkkokuorossa
    - pistänyt kaulaansa kissanrusetin
    - naisena käyttänyt pitkiä housuja
    - soittanut pianoa tai urkuharmoonia

    Äänestä

  • Tarkennus kirjoitti:

    Kahden vuoden sisään on on eräs helsinkiläinen nuori puhuja varottanut kalossien vaaroista.

    Käyn usein Heksingissä ja käytän kalosseja. Kerran ne unohtuivat ratikkaan. Onhan se vaara sekin. Mitä muita? Kerro.

    Äänestä

  • Tarkennus kirjoitti:

    Kahden vuoden sisään on on eräs helsinkiläinen nuori puhuja varottanut kalossien vaaroista.

    Tuota nyt ei usko itse pirukaan, ehkä joku sen mielisistä, sanoi Raattamaa...

    Ihanko saarnatuolista, vai???

    Äänestä

  • Tarkennus kirjoitti:

    Kyllä, mutta näillä ohjeilla perusteltiin seuraavaa kommenttia:

    "Vai meinaatko Masa tosissaan, että ei synnin nuhtelu ole paikallaan??? "

    kysymyksen:
    Missä kohdassa käskettiin - - - edes nuhtelemaan synnistä?

    Hän meinasi, ettei Raamatussa ole kehotusta nuhdella synnistä. Voit lukea ketjua hieman taaksepäin.

    Äänestä

  • juttujasi kirjoittaja kirjoitti:

    Älä ystävä kallis väitä älyttömiä!

    Kristityn on siis tunnettava ahdistusta Jumalan edessä ja tuomittava itsensä kadotukseen siitä että on

    - tuonut kotiinsa joulukuusen
    - laulanut kirkkokuorossa
    - pistänyt kaulaansa kissanrusetin
    - naisena käyttänyt pitkiä housuja
    - soittanut pianoa tai urkuharmoonia

    sinä et oikeastaan ymmärrä näitä asioita.

    Ensinnäkin, minä en ole puhunut mitään ahdistuksesta, jota olisi tunnettava.

    Toiseksi, en ole puhunut mitään pianosta tai urkuharmonista. Minä en ole kuullut sanottavan pianon tai urkuharmonin soittamista synniksi, enkä varsinkaan Ruotsissa.

    Kolmanneksi, kissanrusetti on ruma ja jossain määrin naurettava kapistus

    Neljänneksi, olen laulanut kirkkokuorossa ja sen turhana hylännyt, koska kuoro lauloi enemmän ihmisten kuin Jumalan mieliksi tai kunniaksi.

    Viidenneksi, joku ei ahdistu joulukuusesta. Itsestäni en tiedä ahdistuisinko, en ole kokeillut. Tähän asti olen pärjännyt ilman.

    Kuka on sanonut että kristityn pitäisi tuomita itsensä kadotukseen em. asioista??? Minäkö? Missä?
    Onko todella niin vaikea pysyä totuudessa?

    Täällä oli puhetta siitä, kuinka apostolit saarnaavat kirjeissään kristityille turhamaisuudesta. Mutta sitten Masa kirjoitti jossain suunnilleen näin, että Pietari sanoo kyllä, että älkää kaunistako itseänne, mutta että hän ei tarkoita sitä. Hän puhuu sisäisestä ihmisestä, sanoi Masa. Mutta kun Pietari sanoo: "Älköön teidän kaunistuksenne olko ULKONAISTA, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista," (uusi käännös puhuu hiuslaitteista) niin en minä voi ymmärtää, etteikä hän nimenomaan tarkoita sitä. Olen verrannut tuota erikielisiin käännöksiin, ja kaikissa on sama lopputulos. Mutta minä olenkin sitä mieltä, että nuo asiat eivät ole niinkään ulkonaisia vaan enemmän kristityn siältä lähteviä. Niistä asioista tulee ongelma vain sellaiselle, jolla on sisäisessä tilassa jokin ongelma.

    Äänestä

  • todeta, että kirjoitti:

    .. naisilla kauniita palmikoita enemmän kuin muilla keskimäärin. Joten ajoit jälleen kerran omaan miinaasi (olet ilmeisesti näsäviisas äijä).

    Tutustupa seemiläiseen 2000 vuotta vanhaan kulttuuriin. Siellähän oli yhden naisen kimpussa monta orjaa kaunistamassa tätä yhtä rahakasta naista tuntitolkulla. Tällä ei ole mitään tekemistä ulökonäöstään huolehtivan suomalaisen naisen kanssa. Tässä Paavali puhuu varakkaiden naisten mielettömästä kaunistamisesta, kuten sanat, "kullan ympäri ripustaminen":kin tarkoittavat. Opettele lukemaan Jumalan sanaa ymmärryksellä äläkä oman vanhurskauden pimentävissä höyryissä.

    Äänestä

  • aivan selvästi kirjoitti:

    selittelyn makua. Miksei Raamatun sanan anneta olla sellaisena kuin se on. Minä uskon niin yksinkertaisesti, että jos meillä on Kristuksen ja apostolien oppi, niin me uskomme sen mitä he ovat opettaneet. Ei tarvita poisselityksiä. Ei aina kaikki sovi järjelle, ei lähimainkaan, mutta uskon kautta asiat voi ymmärtää. Emmekä edes tiedä kaikista asioista, mikä on Jumalan tarkoitus.

    Minustakin saarnan tulee perustua Raamattuun. Mutta kai sen ymmärtää jokainen, että Raamattu ei ihan nimellisesti mainitse kaikkia 2000-luvun tilanteita, joten Kristus on luvannut Pyhän Henkensä omilleen kirkastamaan oikeat neuvot ja sellaiset neuvot ovat yhtäpitävät Raamatun kanssa.

    Muuten lopussa lainaamani kohdat olivat sekä Pietarilta että Paavalilta. Paavalikin puhuu koreutta vastaan. Kai sinulla on hyvä selitys siihen, miksi se ei koskisi tämän päivän kristittyjä. Minulle ne on todellisuutta.

    Muuten, luepa mitä Luther selittää Pietarin kirjeen selityksessään ko. kohdasta. Hän sanoo, että vaikka Pietari puhuu koreudesta vaimoväelle, niin sama saarna koskee myös meitä miehiä. Hän ei sano mitään siitä valloittajien alaisuudessa elämisestä tai että Pietari siinä puhuisi vain pelastusopista.

    Jyristään kalosseista ja naisten asusteista, mutta tuomita saa kuitenkin Jeesuksen verellään ostamia Jumalan lapsia vapaasti, ja saa harjoittaa omaa vanhurskauttaankin, niin ettei kukaan nuhtele. Jeesukseen uskomisesta saa helposti monoa pyllyynsä ja omavanhurskaan stämbelin persuuksiinsa. On tuo oman vahurskauden harjoittaminen käynyt todella härskiksi. Eivät ymmärrä edes hävetä?

    Äänestä

  • Uskovainen jeesukseen kirjoitti:

    katsoa peiliin... Se olisi oikein ja kohtuullista.

    Tämäkin on suoranainen vale:
    "Jeesukseen uskomisesta saa helposti monoa pyllyynsä ja omavanhurskaan stämbelin persuuksiinsa."

    Äänestä

  • Napanderä kirjoitti:

    Tulkintasi on aivan absurdi.

    Pietari, Simon, Johanneksen poika, jolle Kristus sanoi että, nimesi on oleva Keefas" -- se merkitsee: Kallio.

    Mistä tiedät, ettet itse lue Raamattuasi lihallisen vapauden kylmetävissä höyryissä? Vai eikö ole sellaista mahdollisuutta, kun sinusta on kyse? Ja jokainen lukee Jumalan sanaa juuri sellaisella ymmärryksellä, joka hänelle on annettu.
    Mutta rehellisiä ollaksemme, Pietari ei tässä ollenkaan mainitse, että kyseessä olisi erityisen rahakkaat naiset tai mieletön kaunistaminen. Sinun on vaan pakko selitellä, kun et hyväksy sitä mitä siinä sanotaan. Lue itse myös koko asiayhteys.
    Muista, että sekä Paavali että Pietari ovat kirjoittaneet näistä asioista nimenomaan kristityille. Vaikka turhaan taisivat kirjoittaa, kun uskon tunnustajatkin heidän kirjoituksiaan pilkkaavat ja halveksivat.

    Äänestä

  • Uskovainen jeesukseen kirjoitti:

    Jyristään kalosseista ja naisten asusteista, mutta tuomita saa kuitenkin Jeesuksen verellään ostamia Jumalan lapsia vapaasti, ja saa harjoittaa omaa vanhurskauttaankin, niin ettei kukaan nuhtele. Jeesukseen uskomisesta saa helposti monoa pyllyynsä ja omavanhurskaan stämbelin persuuksiinsa. On tuo oman vahurskauden harjoittaminen käynyt todella härskiksi. Eivät ymmärrä edes hävetä?

    Kyllä me häpeämme teidänkin puolesta, että viitsittekin täällä julkisilla palstoilla valehdella aivan kuin itsekin uskoisitte omiin juttuihinne. Hieman kun käyttää aivosoluja, huomaa ettei noissa jutuissa voi olla mitään todellisuutta hitustakaan. Kerta kaikkiaan lapsellista kirjoittelua ja niistä viitsitään vielä väitellä.

    Äänestä

  • Napanderä kirjoitti:

    .. naisilla kauniita palmikoita enemmän kuin muilla keskimäärin. Joten ajoit jälleen kerran omaan miinaasi (olet ilmeisesti näsäviisas äijä).

    Tutustupa seemiläiseen 2000 vuotta vanhaan kulttuuriin. Siellähän oli yhden naisen kimpussa monta orjaa kaunistamassa tätä yhtä rahakasta naista tuntitolkulla. Tällä ei ole mitään tekemistä ulökonäöstään huolehtivan suomalaisen naisen kanssa. Tässä Paavali puhuu varakkaiden naisten mielettömästä kaunistamisesta, kuten sanat, "kullan ympäri ripustaminen":kin tarkoittavat. Opettele lukemaan Jumalan sanaa ymmärryksellä äläkä oman vanhurskauden pimentävissä höyryissä.

    Herrasi velkaa, kuten väärä huoneenhaltija neuvoi Herran velkamiehiä. Ja kiittihän Herra tätä huoneenhaltijaa toimellisuudesta!

    Laestadius sanoo, että kun Jumalan laki OIKEIN selitetään, niin opetuslapset tulevat suuriksi syntisiksi. Hän sanoo myös ( puhuessaan ehdollisista synneistä ), että "vähäinenkin koreus on kadottavainen synti, kun se tulee luvallisuuden alla tehdyksi". Eihän ihmiskoreilussa olekaan kyse "kullan" määrästä, vaan siitä hengestä, jolla soditaan Jumalan tahtoa vastaan. Vanhassa Testamentissa Herra lupaa profeetan kautta Sionin tyttärille (jotka tahtoivat kanssa koristella itseään monin turhuuksin ja kävivät kenossa kauloin... ) säkit ahtaan hameen sijaan ja rupisen pään kaharahiusten edestä.
    No, sinulla Napenteri varmaan on valmiina taas jokin hengellinen selitys ja oikea ymmärrys tämänkin Raamatunpaikan kiertämiseksi!

    Äänestä

  • Tomi H. kirjoitti:

    Et huomaa sotivasi täällä Jumalan tahtoa vastaan, vaikka kirjoittaisit juttusi säkissä ja rääsyissä.
    "Älä menet´ toivorikkauttas' kyl rätei ja lumpui piisaa.."

    Äänestä

  • esittänyt kirjoitti:

    kysymyksen:
    Missä kohdassa käskettiin - - - edes nuhtelemaan synnistä?

    Hän meinasi, ettei Raamatussa ole kehotusta nuhdella synnistä. Voit lukea ketjua hieman taaksepäin.

    Nimimerkki "raamatustasi" käytti juuri näitä jakeita esimerkkinä, jossa nuhdellaan synnistä. Mielestäni ainakaan tämä kohta ei käy tällaiseksi esimerkiksi.

    Äänestä

  • Tarkennus kirjoitti:

    Nimimerkki "raamatustasi" käytti juuri näitä jakeita esimerkkinä, jossa nuhdellaan synnistä. Mielestäni ainakaan tämä kohta ei käy tällaiseksi esimerkiksi.

    Oikeastaan tämä asia ei ole minulle ollenkaan tärkein, mutta tässä tulee kysymykseen suhtautuminen Raamatun sanaan. Siksi se on tärkeä.

    Tässä on vielä kolmas paikka. Tämä on Timoteuskirjeestä:
    "Puhun totta, en valehtele. Minut on pantu kansojen opettajaksi, opettamaan niille uskon totuutta. Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä. Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa."

    Paavali sanoo: Minä tahdon...jne ja lopuksi sanoo: ... niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa.

    Entä ne toiset, jotka eivät ole "niin kun sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa". He ovat luonnollisesti naisia, jotka EIVÄT tunnusta palvelevansa Jumalaa, oli sitten kyse synnistä tai ei...

    Minä luulen, etä tässä asiassa ei tule sovintoa. Nyt meistä osa uskoo Raamattuun ja toiset taas pitävät apostolien opetuksia - ainakin osittain - turhana jaaritteluna. Minusta se on vaarallinen tie, mutta ihmisjärjelle oikein sopiva. Ja sielunviholliselle.
    Ketkä täällä sanovat, että Raamattu se on kirjojen kirja, ei Laestadius tai Jönsson... Mutta kun oikein asiaa tutkitaan, niin ei se ole Raamattukaan heille kirjojen kirja... vaan... enpä taida sanokaan... olkoon.

    Äänestä

  • pitäisi kirjoitti:

    katsoa peiliin... Se olisi oikein ja kohtuullista.

    Tämäkin on suoranainen vale:
    "Jeesukseen uskomisesta saa helposti monoa pyllyynsä ja omavanhurskaan stämbelin persuuksiinsa."

    Nimittäin että se olisi vale. Olen hyvin murheellinen ja vihainenkin siitä että se on totta ja yhä todemmaksi tulee "lapin" vaikutuksen lisääntyessä.

    Kun seurakunnan toimia katselen, niin avuni ovat avoimet korvat ja vastaanottava mieli, joka ei kuitenkaan Kristuksesta suostu luopumaan edes vaadittaessa.

    Peilistä ei ole tässä asiassa mitään hyötyä, vaan rehellisyydestä, suostumisesta näkemään häpeämättä ja puolustelematta asiat sellaisina kun ne ovat, eikä sellaisina kun niiden toivottaisiin olevan.

    Äänestä

  • Unski kirjoitti:

    Kyllä me häpeämme teidänkin puolesta, että viitsittekin täällä julkisilla palstoilla valehdella aivan kuin itsekin uskoisitte omiin juttuihinne. Hieman kun käyttää aivosoluja, huomaa ettei noissa jutuissa voi olla mitään todellisuutta hitustakaan. Kerta kaikkiaan lapsellista kirjoittelua ja niistä viitsitään vielä väitellä.

    Infantiili olet sinä. Mitä te häpeätte? Ainakin totuuden höyryssä kirjoitetti Nilivaaran kirje hävisi bittiavaruuteen.

    Olen mukana eläen reilusti yli puoli vuosisataa seurannut hengellisen yhteisöni elämää, tiedän varmasti mitä puhun, sinun on turha yrittää poisselitellä mitään. Enkä suostu valehtelemaan ja vääristelemään seurakunnalle häpeällisiäkään asioita. Siitä ei tekopyhyyden takana piilotteleva "vain me virtahepo" tietenkään pidä, se on selvä asia.

    Mutta totuuden nimessä on heti sanottava etteivät läheskään kaikki ole "hyvä me virtahepoon" ja sen kätkettyyn salaisuuteen sidottuja.

    Äänestä

  • armonjäärjestyykseestää kirjoitti:

    Niin, miten paljon siitä sitten on erimielisyyttä luteeruksen ja lestaatiuksen välillä?

    Voiko ilman kokemista olla mitään vanhurskautta?
    Omantunnon herääminen, syyttävä omatunto,
    sovinnon kaipuu, Kristuksen omistaminen uskolla - eikö se ole kokemus, jota ilman ei mitään autuutta ole?

    Onko siinä jotakin liikaa?
    Eihan uskoa voi olla ilman tarvetta uskoon.
    Todellista uskoa siis.

    Kun Luther puhui uskon saamisesta, sanoi hän, että ihminen saa mukana uskonsisällön e. oikean "käsityksen" uskosta. Hän nimitti sitä KOKEMUKSESTA
    RIIPPUMATTOMAKSI USKONSISÄLLÖKSI.
    Uskonsisältö on siis se kirjoitetttu käsitys uskosta,jonka raamattu meille ilmoittaa. Se ei siis
    voi olla, eikä ole kokemusperusteinen asia, koska
    uskonsisältö e. oppi pitää olla muuttumaton.
    Joskus on käynyt jollekin ihmiselle niin, että hän
    on luullut olevansa synnintunnossa asiasta, joka ei raamatun mukaan ole synti. Miten se on mahdollista. Ihminen ei silloin erota sitä, mitä eroa on synnintunnolla ja syyllisyyden tunnolla(neuroottinen syyllisyys), jonka Laestadius sanoisi olevan pääkallossa.
    Jos siis keskustelemme siitä, kuuluuko pelastusoppiin kokemus, on oikea raamatullinen vastaus: Ei kuulu.

    Mikä kina täällä mahtaa olla meneillään?

    Nyt kinataan kokemuksista. Eikö ole muuta puuhaa?

    Tuskin on ilman armonjärjestyksen kokemusta mitään uskoakaan. Uskohan ei ole pelkkä tieto.

    Äänestä

  • raamatustasi kirjoitti:

    Oikeastaan tämä asia ei ole minulle ollenkaan tärkein, mutta tässä tulee kysymykseen suhtautuminen Raamatun sanaan. Siksi se on tärkeä.

    Tässä on vielä kolmas paikka. Tämä on Timoteuskirjeestä:
    "Puhun totta, en valehtele. Minut on pantu kansojen opettajaksi, opettamaan niille uskon totuutta. Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä. Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa."

    Paavali sanoo: Minä tahdon...jne ja lopuksi sanoo: ... niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa.

    Entä ne toiset, jotka eivät ole "niin kun sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa". He ovat luonnollisesti naisia, jotka EIVÄT tunnusta palvelevansa Jumalaa, oli sitten kyse synnistä tai ei...

    Minä luulen, etä tässä asiassa ei tule sovintoa. Nyt meistä osa uskoo Raamattuun ja toiset taas pitävät apostolien opetuksia - ainakin osittain - turhana jaaritteluna. Minusta se on vaarallinen tie, mutta ihmisjärjelle oikein sopiva. Ja sielunviholliselle.
    Ketkä täällä sanovat, että Raamattu se on kirjojen kirja, ei Laestadius tai Jönsson... Mutta kun oikein asiaa tutkitaan, niin ei se ole Raamattukaan heille kirjojen kirja... vaan... enpä taida sanokaan... olkoon.

    >Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa.">>>

    - minusta tässä ei puhuta mitään korujen ja tukkalaitteiden synnillisyydestä.

    -------------------
    Olkoon kristittyjen kaunistuksena vaatimattomuus, eikä mercedes benz..
    Tarkoittaako se, että Volvo ei ole syntiä, mutta mersu on?

    Äänestä

  • Uskovainen Jeesukseen kirjoitti:

    Infantiili olet sinä. Mitä te häpeätte? Ainakin totuuden höyryssä kirjoitetti Nilivaaran kirje hävisi bittiavaruuteen.

    Olen mukana eläen reilusti yli puoli vuosisataa seurannut hengellisen yhteisöni elämää, tiedän varmasti mitä puhun, sinun on turha yrittää poisselitellä mitään. Enkä suostu valehtelemaan ja vääristelemään seurakunnalle häpeällisiäkään asioita. Siitä ei tekopyhyyden takana piilotteleva "vain me virtahepo" tietenkään pidä, se on selvä asia.

    Mutta totuuden nimessä on heti sanottava etteivät läheskään kaikki ole "hyvä me virtahepoon" ja sen kätkettyyn salaisuuteen sidottuja.

    Et ehkä kuulunut siihen joukkoon, joka piti kirjettä totuutena. Joo kiitos ylläpidon edustajalle, yksi riita vähemmän.

    Äänestä

  • Tie totuus ja elämä. kirjoitti:

    Olet oikeassa.
    Kyllä riidat seurakunnassa lakkaavat heti kun lakataan pyytämästä puhdasta Jumalansanaa ja totuutta kuuluviin. Yksimielisyys ja luottamus ovat silloin horjumattomia.

    Äänestä

  • raamatustasi kirjoitti:

    Oikeastaan tämä asia ei ole minulle ollenkaan tärkein, mutta tässä tulee kysymykseen suhtautuminen Raamatun sanaan. Siksi se on tärkeä.

    Tässä on vielä kolmas paikka. Tämä on Timoteuskirjeestä:
    "Puhun totta, en valehtele. Minut on pantu kansojen opettajaksi, opettamaan niille uskon totuutta. Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä. Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa."

    Paavali sanoo: Minä tahdon...jne ja lopuksi sanoo: ... niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa.

    Entä ne toiset, jotka eivät ole "niin kun sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa". He ovat luonnollisesti naisia, jotka EIVÄT tunnusta palvelevansa Jumalaa, oli sitten kyse synnistä tai ei...

    Minä luulen, etä tässä asiassa ei tule sovintoa. Nyt meistä osa uskoo Raamattuun ja toiset taas pitävät apostolien opetuksia - ainakin osittain - turhana jaaritteluna. Minusta se on vaarallinen tie, mutta ihmisjärjelle oikein sopiva. Ja sielunviholliselle.
    Ketkä täällä sanovat, että Raamattu se on kirjojen kirja, ei Laestadius tai Jönsson... Mutta kun oikein asiaa tutkitaan, niin ei se ole Raamattukaan heille kirjojen kirja... vaan... enpä taida sanokaan... olkoon.

    Olet oikeassa on tärkeää, miten suhtautua raamatun sanaan.

    Mielestäni näiden siteerattujen kohtien merkitys ei ole yksityiskohdissa vaan kokonaisuudessa. Eli jos tartutaan esimerkiksi kultakoruihin tai helmiin, mennään metsään. Yksityiskohtiin takertumalla voidaan helmet näet korvata timanteilla ja kultakorut vielä hienommilla platinakoruilla.

    Ilmeisesti tässä on kysymys Jumalanpalvelustilanteesta.
    Nähdäkseni Paavalin ajatuksena on tässä asioiden tärkeysjärjestys. Eli kumpi on Jumalanpalveluksessa tärkeämpää: kanssasiskojen pukeutumisen, kaunistautumisen jne vertailu vaiko itse Jumalanpalvelus.

    Tässä valossa alla siteeeraamani lause on epätosi, sillä on myös vaihtoehto: "eivät ole niin kuin sopii, mutta tunnustavat palvelevansa Jumalaa". Luulen, että itsensä tuntevat uskovaiset kuuluvat tähän ryhmään.

    "Entä ne toiset, jotka eivät ole "niin kun sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa". He ovat luonnollisesti naisia, jotka EIVÄT tunnusta palvelevansa Jumalaa, oli sitten kyse synnistä tai ei... "

    Äänestä

  • Tie totuus ja elämä. kirjoitti:

    Et ehkä kuulunut siihen joukkoon, joka piti kirjettä totuutena. Joo kiitos ylläpidon edustajalle, yksi riita vähemmän.

    ... minulle Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä. Minä elän Kristuksessa ja hän minussa.
    Minun autuuteni ei ole rakennettu vaateriepujeni varaan, vaan Kristuksen lunastustyöhön.

    Kol. 2:18   Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ...

    - ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama

    Kol. 2:19   eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
    -----------------

    Kol. 2:20   Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa,

    - sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
    Kol. 2:21   "Älä tartu, älä maista, älä koske!"

    Kol. 2:22   - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?

    Kol. 2:23   Tällä kaikella tosin on viisauden maine

    *) itsevalitun jumalanpalveluksen ja
    *) nöyryyden vuoksi ja
    *) sentähden, ettei se ruumista säästä; ...

    ... mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

    Kol. 3:1   Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
    Kol. 3:2   Olkoon mielenne siihen, ...

    - mikä ylhäällä on,

    .. älköön siihen, ...

    - mikä on maan päällä.

    Äänestä

  • Siinä on neuvo kirjoitti:

    Olet oikeassa.
    Kyllä riidat seurakunnassa lakkaavat heti kun lakataan pyytämästä puhdasta Jumalansanaa ja totuutta kuuluviin. Yksimielisyys ja luottamus ovat silloin horjumattomia.

    Muista että Kristus on waatijan sauvan jo särkenyt!!!

    Heti kun seurakuntaan tuodaan Jeesus Kristus syntisten Vapahtajana, ja kertasuorituksena kaikkien syntiemme sovittajana, niin Haagarin pojilla, (jotka tekojensa vanhurskauteen luottavat), nousee raivo ja seuraa vaino *vapaaksi* tekojen(lain) orjuudesta ostettuja Jeesuksen omia kohtaan.

    Saaran ja Haagarin pojat tappelevat aina. Ne veljekset tappelevat jo jokaisen uskovan sisimmässäkin, saati sitten seurakuntaelämässä.

    Room. 4:4   Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,

    Room. 4:5   mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

    *) Room. 4:6   niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
    Room. 4:7   "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!

    Room. 4:8   Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"

    Äänestä

  • Siinä on neuvo kirjoitti:

    Olet oikeassa.
    Kyllä riidat seurakunnassa lakkaavat heti kun lakataan pyytämästä puhdasta Jumalansanaa ja totuutta kuuluviin. Yksimielisyys ja luottamus ovat silloin horjumattomia.

    Kaikki eriseurat kyllä tulevatkin, niin kuin ovat tulleetkin juuri oikean ymmärryksen ja puhtaan alkuperäisen opin haamussa, vaikka ulkoiset ja sisälliset hengenhedelmät ovat tuttuja maailmasta otettuja ilman totuuden häivää.

    Äänestä

  • rauhantienkulkija kirjoitti:

    Ei tajua itsekään fraasiensa sisältöä!!

    Äänestä

  • rauhantienkulkija kirjoitti:

    Kaikki eriseurat kyllä tulevatkin, niin kuin ovat tulleetkin juuri oikean ymmärryksen ja puhtaan alkuperäisen opin haamussa, vaikka ulkoiset ja sisälliset hengenhedelmät ovat tuttuja maailmasta otettuja ilman totuuden häivää.

    Kyllähän se niin kauan menee tämä linja kun ei tarvitse itse parannusta, vaan voi osoitella muita.

    Olisi varmaan todellinen yllätys kun tämäkin heppu menisi muiden uskovien pariin katsomaan ja tutustumaan heihin oikeasti.

    Ihmettelen lestadiolaisuuden sisällä viljeltävää häpeämätöntä populistista propagandaa muista uskovista. Käymällä tutustumassa heihin on helppo todeta että lestadiolaisten viljelemä populismi on sisällöltään valhetta. Minulle on ollut järkyttävää todeta että itseään ainoina oikeina uskovina pitävät henkilöt valehtelevat näin vastuuttomasta. Varmoina he julistavat julkiselta paikalta, tuntematta lainkaan muiden uskovien opetusta ja elämäntapoja.

    Äänestä

  • Tarkennus kirjoitti:

    Olet oikeassa on tärkeää, miten suhtautua raamatun sanaan.

    Mielestäni näiden siteerattujen kohtien merkitys ei ole yksityiskohdissa vaan kokonaisuudessa. Eli jos tartutaan esimerkiksi kultakoruihin tai helmiin, mennään metsään. Yksityiskohtiin takertumalla voidaan helmet näet korvata timanteilla ja kultakorut vielä hienommilla platinakoruilla.

    Ilmeisesti tässä on kysymys Jumalanpalvelustilanteesta.
    Nähdäkseni Paavalin ajatuksena on tässä asioiden tärkeysjärjestys. Eli kumpi on Jumalanpalveluksessa tärkeämpää: kanssasiskojen pukeutumisen, kaunistautumisen jne vertailu vaiko itse Jumalanpalvelus.

    Tässä valossa alla siteeeraamani lause on epätosi, sillä on myös vaihtoehto: "eivät ole niin kuin sopii, mutta tunnustavat palvelevansa Jumalaa". Luulen, että itsensä tuntevat uskovaiset kuuluvat tähän ryhmään.

    "Entä ne toiset, jotka eivät ole "niin kun sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa". He ovat luonnollisesti naisia, jotka EIVÄT tunnusta palvelevansa Jumalaa, oli sitten kyse synnistä tai ei... "

    Kun sanot: "Mielestäni näiden siteerattujen kohtien merkitys ei ole yksityiskohdissa vaan kokonaisuudessa. Eli jos tartutaan esimerkiksi kultakoruihin tai helmiin, mennään metsään", niin sinä olet sitä mieltä, että Paavali on mennyt metsään... Muuhun lopputulokseen ei voi tulla, koska nimenomaan hän niistä yksityiskohdista puhuu.

    "Yksityiskohtiin takertumalla voidaan helmet näet korvata timanteilla ja kultakorut vielä hienommilla platinakoruilla."
    Tämä on sellaisen ihmisen pohdiskelua, joka on kiinni näissä yksityiskohdissä sen takia, ettei ole täysin käsittänyt sydämellään kristityn vapautta.

    Huomasitko vielä, että käytit sanoja
    - Ilmeisesti
    - Nähdäkseni
    - Mielestäni
    eli kaikki oman järjen pohdintoja.

    Tämä viimeinen kommenttisi ("Eli kumpi on Jumalanpalveluksessa tärkeämpää: kanssasiskojen pukeutumisen, kaunistautumisen jne vertailu vaiko itse Jumalanpalvelus") on turha tai voihan sitä käyttää retorisena kysymyksenä. Ei kai kukaan kyseenalaista sitä, etteikö itse jumalanpalvelus ole oleellisempi. Tosin Paavali ei puhu tässä nimenomaisesti jumalanpalveluksesta. Ja näitä samoja asioita luettelee Paavali muuallakin ja lisäksi Pietari.

    Äänestä

  • hieman... kirjoitti:

    Kukaan ei ole sanonut, että Paavali on mennyt metsään.
    Korkeintaan voisi sanoa, että sinun ymmärryksesi Paavalin sanoista on metsässä.

    Se on eri juttu.

    Äänestä

  • aivan selvästi kirjoitti:

    selittelyn makua. Miksei Raamatun sanan anneta olla sellaisena kuin se on. Minä uskon niin yksinkertaisesti, että jos meillä on Kristuksen ja apostolien oppi, niin me uskomme sen mitä he ovat opettaneet. Ei tarvita poisselityksiä. Ei aina kaikki sovi järjelle, ei lähimainkaan, mutta uskon kautta asiat voi ymmärtää. Emmekä edes tiedä kaikista asioista, mikä on Jumalan tarkoitus.

    Minustakin saarnan tulee perustua Raamattuun. Mutta kai sen ymmärtää jokainen, että Raamattu ei ihan nimellisesti mainitse kaikkia 2000-luvun tilanteita, joten Kristus on luvannut Pyhän Henkensä omilleen kirkastamaan oikeat neuvot ja sellaiset neuvot ovat yhtäpitävät Raamatun kanssa.

    Muuten lopussa lainaamani kohdat olivat sekä Pietarilta että Paavalilta. Paavalikin puhuu koreutta vastaan. Kai sinulla on hyvä selitys siihen, miksi se ei koskisi tämän päivän kristittyjä. Minulle ne on todellisuutta.

    Muuten, luepa mitä Luther selittää Pietarin kirjeen selityksessään ko. kohdasta. Hän sanoo, että vaikka Pietari puhuu koreudesta vaimoväelle, niin sama saarna koskee myös meitä miehiä. Hän ei sano mitään siitä valloittajien alaisuudessa elämisestä tai että Pietari siinä puhuisi vain pelastusopista.

    Olen koko sydämestäni uskomassa raamattuun ja kehoitan meitä jokaista rukoilemaan itselleen ja meille kaikille sitä uskoa.
    Jos raamattu ei ole ehdoton uskon auktoriteetti,
    on enää hyvin lyhyt matka siihen, että oppi lahkolaistuu ja ei ole enää kristinuskoa. Kristus
    sovittajana lakkaa olemasta.
    On kuitenkin tärkätä se, että ottaessamme raamatusta
    jakeen, jakeita, tai paikan ja alkaessamme sillä selittämään ja vahvistamaan jotain käsitystä, on ehdottomasti tarkistettava asiasisältö.
    Luther muuten puhuu KONTEKSTUAALISESTA raamatun
    selityksestä e. tekstiuskollisesta ja asiasisällöllisestä raamatun tulkinnasta.
    Muutoihan raamatun "rivien väliin" voidaan selittää vaikka Väinämöinen maailman luojaksi.
    Myös siinä on suuri vaara, jos epäraamatulliset
    julistustraditiot alkavat auktorisoida raamattua
    e. raamattua "sovitetaan väkisin" vastoin asia- ja
    tekstisisältöä julistustraditioon sopivaksi.

    Harvinaisen selvää asiaa.

    Äänestä

  • hieman... kirjoitti:

    Kun sanot: "Mielestäni näiden siteerattujen kohtien merkitys ei ole yksityiskohdissa vaan kokonaisuudessa. Eli jos tartutaan esimerkiksi kultakoruihin tai helmiin, mennään metsään", niin sinä olet sitä mieltä, että Paavali on mennyt metsään... Muuhun lopputulokseen ei voi tulla, koska nimenomaan hän niistä yksityiskohdista puhuu.

    "Yksityiskohtiin takertumalla voidaan helmet näet korvata timanteilla ja kultakorut vielä hienommilla platinakoruilla."
    Tämä on sellaisen ihmisen pohdiskelua, joka on kiinni näissä yksityiskohdissä sen takia, ettei ole täysin käsittänyt sydämellään kristityn vapautta.

    Huomasitko vielä, että käytit sanoja
    - Ilmeisesti
    - Nähdäkseni
    - Mielestäni
    eli kaikki oman järjen pohdintoja.

    Tämä viimeinen kommenttisi ("Eli kumpi on Jumalanpalveluksessa tärkeämpää: kanssasiskojen pukeutumisen, kaunistautumisen jne vertailu vaiko itse Jumalanpalvelus") on turha tai voihan sitä käyttää retorisena kysymyksenä. Ei kai kukaan kyseenalaista sitä, etteikö itse jumalanpalvelus ole oleellisempi. Tosin Paavali ei puhu tässä nimenomaisesti jumalanpalveluksesta. Ja näitä samoja asioita luettelee Paavali muuallakin ja lisäksi Pietari.

    Tarvitsemme tosin lapsen kaltaista uskoa, että armosta ilman omaa ansiota olemme pelastetut, sillä tämä on vasta todella järjen vastaista.

    Raamatussa ei tietääkseni sinänsä kielletä järjen käyttöä. Päin vastoin itse Paavali sanoo: "älkää olko lapset ymmärrykseltänne".
    Kyllä meidän tulee pitää rukouksen ohella myös järki mukana tutkiessamme raamattua. Siellä on paljon kohtia, joista nykypäivän ihminen ei oikein saa kiinni tuntematta Jeesuksen aikaista lähi-idän kulttuuriympäristöä. Tällöin syntyy väärinkäsityksiä, jotka voivat elää jopa sukupolvesat toiseen.

    Alla olevan tyyppiset henkilöön kajoavat kommentit syntyvät aina kun keskustelijalta loppuvat eväät:
    "Tämä on sellaisen ihmisen pohdiskelua, joka on kiinni näissä yksityiskohdissä sen takia, ettei ole täysin käsittänyt sydämellään kristityn vapautta."

    Tällä pohdiskelulla pyrin juuri osoittamaan, että yksityiskohtiin takertumalla Paavalin ajatus ymmärretään todennäköisesti väärin ja johtaa siten harhaan, esimerkiksi juuri orjuuteen ja kristityn vapauden menettämiseen.

    Tässä keskustelun alla olevassa kohdassa edellisessä lauseessa puhutaan nimenomaan miesten Jumalanpalveluksesta. Ja tämä rinnastetaan seuraavassa lauseessa, joten mitä ilmeisimmin tässä on kysymys Jumalanpalveluksesta.

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Olen koko sydämestäni uskomassa raamattuun ja kehoitan meitä jokaista rukoilemaan itselleen ja meille kaikille sitä uskoa.
    Jos raamattu ei ole ehdoton uskon auktoriteetti,
    on enää hyvin lyhyt matka siihen, että oppi lahkolaistuu ja ei ole enää kristinuskoa. Kristus
    sovittajana lakkaa olemasta.
    On kuitenkin tärkätä se, että ottaessamme raamatusta
    jakeen, jakeita, tai paikan ja alkaessamme sillä selittämään ja vahvistamaan jotain käsitystä, on ehdottomasti tarkistettava asiasisältö.
    Luther muuten puhuu KONTEKSTUAALISESTA raamatun
    selityksestä e. tekstiuskollisesta ja asiasisällöllisestä raamatun tulkinnasta.
    Muutoihan raamatun "rivien väliin" voidaan selittää vaikka Väinämöinen maailman luojaksi.
    Myös siinä on suuri vaara, jos epäraamatulliset
    julistustraditiot alkavat auktorisoida raamattua
    e. raamattua "sovitetaan väkisin" vastoin asia- ja
    tekstisisältöä julistustraditioon sopivaksi.

    Onpa viisaita sanoja.

    Äänestä

Mikä se on tämä teidän Jällivaara-kouhotus? Taitaa olla vielä pahempi kuin meidän SRK?

Mitä sääntöjä teillä on? Luin tuosta ketjusta että ainakin solmio, joulukuusi, kuusenvalot, hame, kukat. Olenko oikeassa? Onko muita.

Meilläkin on aika liuta, mutta ei niitä kovin vakavasti oteta, ymmärretään että kyseessä on "perinnäissäännöt".

Täytyy sanoa, että aika hassulta tuo teidän touhu vaikuttaa. Jos joskus meidänkin, mutta teillä se taitaa omma olla vielä pahemmin metsässä.

Äänestä
  • Hauska, että huomasit. Luen tuota vl-palstaa ja huomaan monia yhtäläisyyksiä ja toisaalta olen oppinut ymmärtämään meidän tuota tiukempaa laitaa vl-palstan kautta. Meillä ei aina ymmärretä, että kyseessä on perinnäissäännöt. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että kyseessä on uskon hedelmät...

    Äänestä

  • Me olemme ainoa oikea kristillisyys maailmassa tällä hetkellä.
    Syntiä ovat erinäiset asiat.
    Kirkosta hyvää puhuminen on väärää työtä.

    Äänestä

  • kalikka. kirjoitti:

    Hauska, että huomasit. Luen tuota vl-palstaa ja huomaan monia yhtäläisyyksiä ja toisaalta olen oppinut ymmärtämään meidän tuota tiukempaa laitaa vl-palstan kautta. Meillä ei aina ymmärretä, että kyseessä on perinnäissäännöt. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että kyseessä on uskon hedelmät...

    Niin ne meilläkin tuppaavat selittämään, perinnäissääntöjen noudattamisella osoittaa uskomisen hedelmiä.

    Hohhoijaa...

    Äänestä

  • Hau Hau kirjoitti:

    Me olemme ainoa oikea kristillisyys maailmassa tällä hetkellä.
    Syntiä ovat erinäiset asiat.
    Kirkosta hyvää puhuminen on väärää työtä.

    Näyttää Odd M:n keskiviikkoillan "pienempien" pahentaminen osuneen ja upottaneen ainakin Hau Hau:n.

    Äänestä

  • Realisti kirjoitti:

    Näyttää Odd M:n keskiviikkoillan "pienempien" pahentaminen osuneen ja upottaneen ainakin Hau Hau:n.

    Uponnut?
    Toistelin tuossa vaan saarnoissa kuultua

    Äänestä

  • Hau Hau kirjoitti:

    Me olemme ainoa oikea kristillisyys maailmassa tällä hetkellä.
    Syntiä ovat erinäiset asiat.
    Kirkosta hyvää puhuminen on väärää työtä.

    toistele vaan jos ei raamattu kelpaa

    Äänestä

  • Hau Hau kirjoitti:

    Uponnut?
    Toistelin tuossa vaan saarnoissa kuultua

    Oletin, että todellakin uskot noin, kuin kirjoitit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joosua kirjoitti:

millainen on jeltsun joulu?
tuleeko uusia ohjeita ja määräyksiä vai pysytäänkö raamatun totuuksissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu