Minulla on ongelma, todellinen! Itseänikin huvittaa ja ihmetyttää välillä nii että huhuh!
Oli puoli vuotta juttua erään miehen kanssa, mitään seurustelusuhdetta ei ollut, mutta silti olimme toistemme ainoat. Välillä oli syvempää, välillä olimme pelkästään vain kavereita vaikka tunteemme olivat molemmin puoliset.
Hän on ainut josta olen todella välittänyt. Ainut jonka eteen todella halunnut tehdä kaikkeni. Mies ilmeisesti alkoi kokeilla sitten rajojani, hän käyttäytyi todella typerästi ja itsekkäästi minua kohtaan. En välittänyt hänen ketkuilustaan koska todella ajattelin että hän itse ymmärtäisi typeryytensä ja lopettaisi tuon ja yritin kaikkeni että kaikki palaisi ennalleen. En viitsinyt alkaa "kostelemaan" (vaikka ilmeisesti olisi pitänyt). Mutta kaikki menikin vain hullummaksi ja hullummaksi. Pian olin hänelle vain itsestään selvyys ja hän todellakin oletti minun tekevän kaiken hänelle ilman että hän tekisi mitään...
Kerran sain kaikesta tarpeekseni, räjähdin, totaalisesti! Haukuin, huusin, kiukkusin, syytin... Mies otti nokkiinsa ja suuttui! Tapahtuneesta alkaa olla suunnillee vuosi enkä ole missään väleissä hänen kanssaan. Itse halusin ja yritin sopia moneen kertaan, hän ei. Hänen suuttumuksensa jälkeen asiat oli kutakuin normaalisti mutta joka tapaamiselta välimme ovat menneet pahemmiksi ja pahemmiksi...
Hän on alkanut syyttämään minua ahdistelusta jne.
Hän on laittanut s-posti osoitteeni, puhelinnumeroni, messengerini, irc-galleriansa estoon... Hän luo päässään mielikuvia siitä kuinka ahdistelen, samoin hän uskottelee kavereilleen että roikun hänessä. Ainut ahdisteluni on todellisuudessa se mitä olen yrittänyt txt viesteillä joskus, saada hänet sopimaan. Koko vuoden olen vuodattanut kyyneleitä, uusia suhteita en ole saanut onnistumaan...
Minä silti jaksan toivoa (ja olen sanonut hänelle itselleenkin) että vaikka välitänkin hänestä, en voisi pakolla hänen kanssaan olla suhteessa, toivon että hän löytää jonkun josta välittää. Hänellä on nyt nainen. Naiselle kehuin tätä miestä (enkä todellakaan tiedä miksi!!!!!) ja mies otti nokkiinsa ja valitti kun en jätä rauhaan.
Monesti nyt vuoden aikaan ja silloinkin vaikeina aikoina kun meillä oli juttua, monesti monesti monesti päätin ja lupasin itselleni että en koske häneen, hän on täysi k*sipää, kohtelee minua miten sattuu, hän ei ansaitse minua ei ketään muutakaan!
Mutta aina kun hän tulee vastaan, päätökseni unohtuu. Punastelen poskeani kuumottaa, teen ihan sekoja asioita selvinkinpäin... Eikä tuo ole vain sanonta! Kaverini sanovat etteivät ole minua koskaan muulloin nähnyt punaisena kuin hänen seurassaan. Eilenkin törmäsin häneen, menin vain jotain sälää heittämään ja toivotin hyvät joulut, vaikka edellisenä yönä raivosin mielessäni hänelle. Eilen päivällä sen törmäämisen jälkeen, vanhempani ihmettelivät kun heiluin ees taas enkä kuunnellut mitään vaan elin täydellisesti "muissa maailmoissa".
Mitä ihmettä teen! Järki sanoo etten tarvitse häntä elämääni, mutta jossain sisimmässäni tunnen ettei hän ole tuollainen oikeasti. Hänen kaverinsa (jotka inhoavat ja vihaavat minua, haukkuvat rumaksi) eivät ole koskaan pitäneet minusta, heidän takiaan suhteemme ei koskaan päässytkään kehittymään.
Toisaalta en edes tunne että olisin kiinnostunut, mitä tämä on... Miksi sekoan hänestä vieläkin?!?!?!?
Oli puoli vuotta juttua erään miehen kanssa, mitään seurustelusuhdetta ei ollut, mutta silti olimme toistemme ainoat. Välillä oli syvempää, välillä olimme pelkästään vain kavereita vaikka tunteemme olivat molemmin puoliset.
Hän on ainut josta olen todella välittänyt. Ainut jonka eteen todella halunnut tehdä kaikkeni. Mies ilmeisesti alkoi kokeilla sitten rajojani, hän käyttäytyi todella typerästi ja itsekkäästi minua kohtaan. En välittänyt hänen ketkuilustaan koska todella ajattelin että hän itse ymmärtäisi typeryytensä ja lopettaisi tuon ja yritin kaikkeni että kaikki palaisi ennalleen. En viitsinyt alkaa "kostelemaan" (vaikka ilmeisesti olisi pitänyt). Mutta kaikki menikin vain hullummaksi ja hullummaksi. Pian olin hänelle vain itsestään selvyys ja hän todellakin oletti minun tekevän kaiken hänelle ilman että hän tekisi mitään...
Kerran sain kaikesta tarpeekseni, räjähdin, totaalisesti! Haukuin, huusin, kiukkusin, syytin... Mies otti nokkiinsa ja suuttui! Tapahtuneesta alkaa olla suunnillee vuosi enkä ole missään väleissä hänen kanssaan. Itse halusin ja yritin sopia moneen kertaan, hän ei. Hänen suuttumuksensa jälkeen asiat oli kutakuin normaalisti mutta joka tapaamiselta välimme ovat menneet pahemmiksi ja pahemmiksi...
Hän on alkanut syyttämään minua ahdistelusta jne.
Hän on laittanut s-posti osoitteeni, puhelinnumeroni, messengerini, irc-galleriansa estoon... Hän luo päässään mielikuvia siitä kuinka ahdistelen, samoin hän uskottelee kavereilleen että roikun hänessä. Ainut ahdisteluni on todellisuudessa se mitä olen yrittänyt txt viesteillä joskus, saada hänet sopimaan. Koko vuoden olen vuodattanut kyyneleitä, uusia suhteita en ole saanut onnistumaan...
Minä silti jaksan toivoa (ja olen sanonut hänelle itselleenkin) että vaikka välitänkin hänestä, en voisi pakolla hänen kanssaan olla suhteessa, toivon että hän löytää jonkun josta välittää. Hänellä on nyt nainen. Naiselle kehuin tätä miestä (enkä todellakaan tiedä miksi!!!!!) ja mies otti nokkiinsa ja valitti kun en jätä rauhaan.
Monesti nyt vuoden aikaan ja silloinkin vaikeina aikoina kun meillä oli juttua, monesti monesti monesti päätin ja lupasin itselleni että en koske häneen, hän on täysi k*sipää, kohtelee minua miten sattuu, hän ei ansaitse minua ei ketään muutakaan!
Mutta aina kun hän tulee vastaan, päätökseni unohtuu. Punastelen poskeani kuumottaa, teen ihan sekoja asioita selvinkinpäin... Eikä tuo ole vain sanonta! Kaverini sanovat etteivät ole minua koskaan muulloin nähnyt punaisena kuin hänen seurassaan. Eilenkin törmäsin häneen, menin vain jotain sälää heittämään ja toivotin hyvät joulut, vaikka edellisenä yönä raivosin mielessäni hänelle. Eilen päivällä sen törmäämisen jälkeen, vanhempani ihmettelivät kun heiluin ees taas enkä kuunnellut mitään vaan elin täydellisesti "muissa maailmoissa".
Mitä ihmettä teen! Järki sanoo etten tarvitse häntä elämääni, mutta jossain sisimmässäni tunnen ettei hän ole tuollainen oikeasti. Hänen kaverinsa (jotka inhoavat ja vihaavat minua, haukkuvat rumaksi) eivät ole koskaan pitäneet minusta, heidän takiaan suhteemme ei koskaan päässytkään kehittymään.
Toisaalta en edes tunne että olisin kiinnostunut, mitä tämä on... Miksi sekoan hänestä vieläkin?!?!?!?
Vastaukset 13
Vanhimmat
miten asia on. Tuo mies ei välitä sinusta yhtään, ei sitten tippaakaan! Ymmärrä se. Sillä ei kukaan kohtele tuolla tavoin ihmistä, josta todella välittäisi. Välttelet totuutta, koska et halua satuttaa itseäsi. Mutta mieti: vain kerran se kirpaisee. Paljon parempi on itkeä vaikka kuukausi kokonaan putkeen ja antaa sitten asian LOPULLISESTI olla, kuin säästää itsestänsä kaikelta murheelta mutta sitten jäädä vain paikalleen samaan tilanteeseen. Ihmiselämä on lyhyt. Vuosi on LIIKAA johonkin tuollaiseen! Typerä olet ollut kun olet nöyrtynyt tuollaiselle tunteettomalle paska-aivolle... Ihan kuin et ymmärtäisi, että ansaitset parempaa? Se ei ole täysin asian ymmärtämistä jos vain myöntää itselleen "joo, kyllä mä ansaitsisin parempaa", mutta sitten jatkaa samasta pisteestä. Paina tämä kalloosi, haluan että toden totta teet niin: TUO MIES EI OLE SINUA VARTEN. Ethän sinä oikeasti tuollaista miestä edes halua?? Siksi valitatkin tänne... Joten lopeta tuo itsesi huijaaminen "kyllä meistä vielä joskus jotain tulee", vaan kohtaa asiat sellaisenaan kuin ne ovat. Tuo mies ei ole sinua varten. Jos et usko, niin kyllähän sä mun puolesta voit antaa hänen raiskata sun omanarvontuntoasi käytöksellään aina vain entistä enemmän!! Eihän siinä mulle mitään tapahdu, sähän siinä vain kärsit ja IHAN HELVETISTI! Joten ymmärrä lopettaa ajoissa... Kohtaa totuus. Se satuttaa, mutta kun sä olet sen kerran kohdannut, sä olet vapaa :)
Hyvät Joulut
...
Vuosi on liikaa, tiedän! En vain pysty hillitsemään tunteitani!
"Ihan kuin et ymmärtäisi, että ansaitset parempaa?"
Tiedän etten häntä ansaitse hänen tekojensa tähden. Olen hänet monesti manannut ylimpään h*lvettiin ja päättänyt etten enää koskaa anele häneltä sopua tai sano hänelle mitään. Ja olen nyttemmin saattanut kierrellä paikkoja missä hän on ja on ollutkin monta viikkoa jolloin en ole nähnyt häntä. Mutta kun häneen törmään (pidemmänki ajan kuluttua), olen aivan kuin jossain transsissa, en edes tajua miten sekaisin menen hänestä ja miten sekaisesti käyttäydyn, poskia kuumottaa ja kävelen miten sattuu... Sitte vasta ku tilanne rauhoittuu tuntien päästä, tajuan vasta mitä taas tein!
tosissasi tätä miestä. Kuule hommaa uusi mies. Tai jotain joka auttaa unohtamaan. Ajatuksesi pitää saada muuttumaan. Käy vaikka hypnoosissa jos ei muuta.
Pitää vain myöntää, että kaikki on ohi. Vasta sitten pystyy jatkamaan elämäänsä. Jos tosissaan yrittää myös pystyykin siihen!
Miten ketään voi rakastaa tosissaan, jos ei saa lainkaan vastarakkautta? Voi tietenkin "rakastaa" itseluomaansa mielikuvaa toisesta (esim. tässä tapauksessa kuvitella että tuo mies kuitenkin rakastaisi ja sitten rakastaa sitä luotua mielikuvaa hänestä), mutta se on itsensä huijaamista! Ja siitä on ihminen viime kädessä itse vastuussa... Itse olin vielä vuosi sitten todella ihastunut (ellen jopa rakastunut) yhteen mieheen, mutta en enää ole. Hän ei osannut osoittaa kiinnostustaan minuun, joten niinpä tajusin tilanteen (hän ei ole yhtä tosissaan). Mitään seurustelleet emme olleet, mutta olin silti aika lailla kiintynyt häneen... korjaus: kiintynyt siihen mielikuvaan, mikä minulla hänestä oli (en tuntenut häntä). Niinpä sitten surin neljä kuukautta ja lopulta sain mielenrauhan. Neljä kuukautta on aikamoinen aika jollekin tuollaiselle asialle, mutta pääasia että se nyt on ohi (se sureminen siis). Ja joitain pieniä ihastuksia on tullut sen jälkeen, mutta ei mitään suurempaa... Mutta sen vain sanon, että ei tuo ketjun aloittaja voi oikeasti rakastaa tuollaista SIKAA! Tuolla naisella taitaa olla vain huono itsekuri, joten siksi hän ajattelee asiat hänelle mieluisellaan tavalla. Mutta ei tuo mitään rakkautta ole. Eihän rakkaus ole sitä, että kiintyy ulkokuoreen, vaan sitä että kiityy LUONTEESEEN. Ja oliko tuolla miehellä hyvä luonne???
Välittäminen oli molemmin puoleista, toiselta puolelta se kuihtui, minulle se jäi...
"Eihän rakkaus ole sitä, että kiintyy ulkokuoreen, vaan sitä että kiityy LUONTEESEEN. Ja oliko tuolla miehellä hyvä luonne???"
En todellakaan kiintynyt ulkokuoreen, jos suoraan sanotaan, kaikki exäni ovat olleet paremman näköisiä kuin hän. En sen "jutun" alussa oikein ollut kiinnostunut edes, mutta kiinnostukseni kasvoi ja kasvoi tapailujemme ja yhteydenpidon myötä...
Myöntäminen ehkä juuri siksi onkin vaikeaa, koska tunnen häntä sen verran että tiedän ettei ole kyse pelkästään siitä ettei hän ole kiinnostunut. Tuntuu että jotain on vialla. Senkin tiedän että hän on paljon kavereiden vietävänä ja tiedän että hänen kaverinsa ajoivat koko ajan suhdettamme loppuun päin, hänen oli vaikea olla kavereidensa nähden kanssani.
En vain osaa vihata häntä. Hänen tekojaansa kyllä!
Eihän ollut alusta asti tuollainen... puoli vuotta ehti kulua ennen kuin hän alkoi käyttäytyä "päälle käyvällä asenteella", silloinkin yleensä vain kun hänen kaverinsa olivat seurassa... näköjään häneltä vain lipsahti käytös todellakin syvälle!
Mutta tiedän kyllä että kuka tahansa olisi suuttunut tuollaiseen jo aiemmin...
Sinnittele... tee TOSISSASI päätös, että jätät hänet taakseen! Et ole aikaisemmin tehnyt tuota päätöstä tosissasi, vaan olet antanut lopulta periksi.
Tuo ulkokuoreen vetoaminen oli aika lapsellinen kommentti minulta, mutta sitä vain yritin siinä painottaa, että mikään muu ei merkitse ihmisessä kuin luonne. Tässä tapauksessa sinulle taitaa merkitä ulkokuoren sijasta se aika, jonka hänen kanssaan vietit? Mutta sehän ei vielä kerro luonnetta. Kuten sanoit, puoli vuotta olitte yhdessä, sitten hänen käytöksensä muuttui. Taisi nousta todellinen luonne sieltä pintaan? Ja nyt olet vihainen tälle "todelliselle luonteelle" ja muistelet vain hyviä aikoja. Älä tee niin! Se on itsesi huijaamista... Hyväksy se, että heitit aikaa hukkaan puolenvuoden verran hänen takiaan. Ja ajattele heti perään, että kuinka hyvin on nyt, kun et enää tee niin (miehen luonne on sinulle vihdoin selvinnyt).
Pystyt unohtamaan hänet. Vaikka sitten itkien ja hampaita purren, MUTTA SIIHEN PYSTYT. Rohkeutta uudelle elämällesi!
Niin arvaa vaan kuinka monesti olen tehnyt tuon päätöksen! Kun nään hänet en vaan yksinkertaisesti muista mitä olin luvannut itselleni aiemmin.
Se tapahtuu samalla tavalla kuin esim paniikkihäiröiselle ihmiselle paniikkihäiriö. Hän itse ei tajua siitä mitään eikä voi sille mitään...
Tämä mun käytös on se suurin kysymykseni, koska järjellä tiedän etten ole kiinnostunut tuollaisesta, ja suurimmaksi osaksi kiroankin hänen käytöstään. Mutta silti usein löydän itseni haaveilemasta hänestä. Tämä vain on jotain mitä en voi hallita...
Eihän rakkaus ole sitä, että kiintyy ulkokuoreen'
No kyllä se joskus voi olla noin.ainakin sitä luulee. sitten unohtaa vaikka miehen luonne olisi vaikka minkälainen sika .
kuten sinäkin, kirjaimellisesti. Tuli kuitenkin sekin päivä, jolloin tajusin, että on otettava järki käteen ennen kuin sekoan lopullisesti. Tein radikaalin muutoksen elämässäni ja jätin vuodeksi ystäväni, jotka olivat minun ja tän exäni yhteisiä ystäviä. Oli pakko toimia niin ja olla vain näkemättä ja tapaamatta miestä, joka teki minusta täyden skitson. Nyt kun kaikesta on jo pari vuotta mä olen kuivilla hänestä ja olemme hyviä ystäviä kaikesta huolimatta. On raskasta olla kun joku aiheuttaa tuollaisia tuntemuksia, mitä sinäkin läpi käyt, mutta ole vahvana ja vaikka vetäydy syrjään äläkä kulje paikoissa, joissa tiedät miehen näkeväsi. Usko pois, tahdon voimalla saa ihmeitä aikaan. Tsemppiä sulle :))
kuulostat juuri sellaiselta roikkuvalta naiselta, kun itse kuvailit. Jakeluusi ei mene, että mies ei halua sinua: HÄN ON UUDESSA SUHTEESSA; MUTTA EI SINUN KANSSASI! Teidän suhdetta ei estänyt "kaverit", teillä ei olisi voinut olla ihanaa suhdetta etkä tiedä millainen mies on oikeasti. Elät fantasia-maailmassa ja kuvittelet, että teillä on vielä jotain. On muutenkin järkyttävää lukea, että ihminen roikkuu jossain mitä ei ole. On vain tämä hetki ja tuo mies ei kuulu siihen eikä elämääsi. Capisci?
Tarkennatko?
"Minä silti jaksan toivoa (ja olen sanonut hänelle itselleenkin) että vaikka välitänkin hänestä, en voisi pakolla hänen kanssaan olla suhteessa, toivon että hän löytää jonkun josta välittää. Hänellä on nyt nainen. Naiselle kehuin tätä miestä (enkä todellakaan tiedä miksi!!!!!) ja mies otti nokkiinsa ja valitti kun en jätä rauhaan." (lainaus alkuper. tekstistäni)
Onko tuo itsekästä roikkumista?
Kyllä ne kaverit vaan sen pilasi... ei täysin mutta he muuttivat tuon miehen suhtautumisen. Kaverini jo suhteemme alussa kauhistelivat hänen kavereidensa käytöstä, itse en silloin välittänyt vielä... Jos hänen kaverinsa eivät olisi tehneet ja niin ja näin asiat olisivat toisin.
"...teillä ei olisi voinut olla ihanaa suhdetta etkä tiedä millainen mies on oikeasti."
En todellakaan tiedä millainen suhde olisi ollut jos se olisi kehittynyt vakavemmalle tasolle. Ja mistä sinä tiedät miten hyvin hänen käytöstään osaan lukea? Hänestä huomaa sen että jotain on vialla, en tiedä mikä... Hän ennenkin käyttäytyi aina omituisesti (ja löydän samoja piirteitä nytkin) kun joku asia oli pielessä...