aika usein

puhutaan siitä että kun jonkun kaloilla on liian pieni akvaario... eikö oikeanlainen hoito ja hyvä vesi ole tärkeintä? en tarkoita sitä että lehtikalan saisi tunkea satalitraseen mutta mielestäni 150 litraa riittää, sama koskee myös leväbarbeja ym. voivat kalat olla onnellisia myös melko pienessä akvaariossa. jos nyt joku ajattelee että mistä muka tiedät että kalat ovat onnellisia niin, mistä hän itse tietää että ovatko kalat onnellisia isossa akvaariossa. en nyt tarkoita että esim kultakaloja saisi ottaa 200 litraiseen, 500 on hyvä
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..., suuri kala vaatii suuren akvaarion, yli 30cm korkeaksi kasvavalla Lehtikalalla olisi syytä olla yli 50 cm korkea akvaario sillä kalan liikkeet perustuvat enimmiltään pysty liikkeisiin kuin pitkittäis suuntaiseen liikkumiseen.

Leväbarbi tasen kuuluu kaloihin joille liike on erittäin tärkeää ja nopeina kaloina niille olisi niin ikään parven koko sekä akvaarion pituus niitä tärkeimpiä seikkoja joita omistajan tulisi ottaa huomioon kalaa hankittaessa siksi niille tulisikin olla akvaarion pituutta vähintään puolitoista metriä. Mitä pidempi akvaario, sitä parempi.

Ja Kultakalasta taasen, oletko katsonut tuolla kultis osastolla tuota linkkiä suuresta kultakalasta?

Nämä ovat vain tosi asioita jotka luovat kalalle sen minimaalisen hyvin voinnin "tunteen" jonka akvaristi voi hoidokeilleen antaa, toivottavasti!

Äänestä

Siirsin levisparven 560 litraisesta 350 litraiseen (akvojen pituusero 35 cm) ja voin sanoa että viihtyvät pienessä huonommin, eivät enää "spurttaile" vaan olla möllöttävät. Virtaus on myös tärkeää niille.

Jos näkee eron käytöksessa niin tietää kyllä missä kala viihtyy ja missä ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täällä kirjoitti:

puhutaan siitä että kun jonkun kaloilla on liian pieni akvaario... eikö oikeanlainen hoito ja hyvä vesi ole tärkeintä? en tarkoita sitä että lehtikalan saisi tunkea satalitraseen mutta mielestäni 150 litraa riittää, sama koskee myös leväbarbeja ym. voivat kalat olla onnellisia myös melko pienessä akvaariossa. jos nyt joku ajattelee että mistä muka tiedät että kalat ovat onnellisia niin, mistä hän itse tietää että ovatko kalat onnellisia isossa akvaariossa. en nyt tarkoita että esim kultakaloja saisi ottaa 200 litraiseen, 500 on hyvä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu