Kartingin lieveilmiöitä metsästämässä. Mennäänkö oikesti lapsen ehdoilla?
Olen pannut merkille, että mm. jääkiekosta tuttu ”koska isikin pelasi, niin sinähän pelaat” –mentaliteetti on pesiytynyt myös autourheiluun. Radoilla on nähty lapsia, jotka lähes joka päivä raahataan radalle, satoi tai paistoi. Kaikesta on nähtävissä, että toimintaa tehdään vanhempien -eikä siis lapsen ehdoilla.
Nuori Suomi ry määrittää 6-9 vuotiaiden lasten liikuntaharrasteiden määrää ja kestoa ja suosittaa, että tuo Cadetti ikäinen lapsi harrastaa aina kutakin lajia 1-2 kertaa viikossa harjoitteen keston ollessa n. 45 minuuttia. Siis vaikka joka päivä mutta lajia vaihdellen. Kuinka moni Cadetti ikäinen mahtui menneellä kaudella tuohon määritteeseen? Siinä huoltajille pohdintaa.
Huoltajille pieni muistutus matematiikan saloista: Lapsista 70% osallistuu jossakin vaiheessa urheiluseurojen toimintaan. Kilpaa harrastavia on n. 350.000. Heistä 1% (3.500) urheilee aikuisena SM –tasolla, 0,1% (35) kansainvälisellä tasolla ja 0,01% (3,5) kansainvälisellä huipulla. Siis koko maassa - kaikissa lajeissa. Suurimpien lajiliitojen tiedot kertovat samaa. Palloliiton 100.000 pelaajasta noin 50 pelaa ulkomailla jalkapalloa. Jääkiekossa harvempi kuin yksi tuhannesta ikäluokassaa pääsee edes yrittämään NHL:ään. Todennäköisyys että juuri sinun lapsesi on uusi Selänne, Litmanen tai Räikkönen on olematon. Seuraurheilun suuri ongelma ovat lapset, jotka lopettavat harrastuksen usein liian nuorena. Onko myös Kartingin lopettamisen taustalla oikeasti, aidosti, kuskin innon tappaminen liiallisella ajattamisella ennemmin kuin niin usein sanottu ”rahat loppui”? Vinkkinä F1 tähteä tekeville vanhemmille: Lotossa on korkeampi voittokerroin – ja sitä voit pelata vuoden ympäri.
Kun tahkomme ratoja kesän jokaisena päivänä, onko siis ensisijainen päämäärä kasvattaa sitä seuraavaa huippu-urheilijaa, yhtä sadastatuhannesta? Vai olisiko ensisijainen tavoitteemme auttaa lapsia kasvamaan tasapainoisiksi ja itseään toteuttaviksi, toisia kunnioittaviksi ihmisiksi, autourheilusta nauttiviksi oman elämänsä hallitsijoiksi?
Jos joku huoltaja ei ymmärtänyt ylläolevaa yskää, tässä konkreettisempi: kuka muistaa vielä paljonko E-junioreiden jalkapallo-ottelu Porin Karhukissat – Oulunkylän Pallo Käpylän kentällä päättyi keskikesällä 1973 ? Aivan oikein - kukaan ei muista. Eikä tuloksella todellakaan ole merkitystä. Mutta se mikä muistetaan, on se räyhäävä valmentaja...ne karjuvat vanhemmat.....ja ne vaihtopenkillä istutut ottelut...ne merkityksettämät harjoitukset kaatosateessa, sarjataulukon jumbosija, joka oli viimeisen pelin jälkeen historiaa...ei ollut hauskaa - se muistetaan.
Muistamme myös kirkkaasti, että kisamatkoilla oli tapana pysähtyä kahville Gulf-huoltamon pihaan. Markka oli rahaa. Nortti-tuhkakupeilla koristelluista pöydistä kuului Musta Hevonen -oluella juopuneiden sodan kokeneiden puheensorinaa ja Cokis tarjoiltiin sellaisesta pienen pienestä pullosta.
Nyt on lapsuus takana, markka historiaa, Gulf-asemat kadonneet, Nortti-tuhkakupit kiellettyjä, sotajutut hiljentyneet ja Musta Hevonenkin yritysfuusioiden jälkeen arkisesti Karhu. Saakohan sitä pikkuCokista enää mistään?
Olen pannut merkille, että mm. jääkiekosta tuttu ”koska isikin pelasi, niin sinähän pelaat” –mentaliteetti on pesiytynyt myös autourheiluun. Radoilla on nähty lapsia, jotka lähes joka päivä raahataan radalle, satoi tai paistoi. Kaikesta on nähtävissä, että toimintaa tehdään vanhempien -eikä siis lapsen ehdoilla.
Nuori Suomi ry määrittää 6-9 vuotiaiden lasten liikuntaharrasteiden määrää ja kestoa ja suosittaa, että tuo Cadetti ikäinen lapsi harrastaa aina kutakin lajia 1-2 kertaa viikossa harjoitteen keston ollessa n. 45 minuuttia. Siis vaikka joka päivä mutta lajia vaihdellen. Kuinka moni Cadetti ikäinen mahtui menneellä kaudella tuohon määritteeseen? Siinä huoltajille pohdintaa.
Huoltajille pieni muistutus matematiikan saloista: Lapsista 70% osallistuu jossakin vaiheessa urheiluseurojen toimintaan. Kilpaa harrastavia on n. 350.000. Heistä 1% (3.500) urheilee aikuisena SM –tasolla, 0,1% (35) kansainvälisellä tasolla ja 0,01% (3,5) kansainvälisellä huipulla. Siis koko maassa - kaikissa lajeissa. Suurimpien lajiliitojen tiedot kertovat samaa. Palloliiton 100.000 pelaajasta noin 50 pelaa ulkomailla jalkapalloa. Jääkiekossa harvempi kuin yksi tuhannesta ikäluokassaa pääsee edes yrittämään NHL:ään. Todennäköisyys että juuri sinun lapsesi on uusi Selänne, Litmanen tai Räikkönen on olematon. Seuraurheilun suuri ongelma ovat lapset, jotka lopettavat harrastuksen usein liian nuorena. Onko myös Kartingin lopettamisen taustalla oikeasti, aidosti, kuskin innon tappaminen liiallisella ajattamisella ennemmin kuin niin usein sanottu ”rahat loppui”? Vinkkinä F1 tähteä tekeville vanhemmille: Lotossa on korkeampi voittokerroin – ja sitä voit pelata vuoden ympäri.
Kun tahkomme ratoja kesän jokaisena päivänä, onko siis ensisijainen päämäärä kasvattaa sitä seuraavaa huippu-urheilijaa, yhtä sadastatuhannesta? Vai olisiko ensisijainen tavoitteemme auttaa lapsia kasvamaan tasapainoisiksi ja itseään toteuttaviksi, toisia kunnioittaviksi ihmisiksi, autourheilusta nauttiviksi oman elämänsä hallitsijoiksi?
Jos joku huoltaja ei ymmärtänyt ylläolevaa yskää, tässä konkreettisempi: kuka muistaa vielä paljonko E-junioreiden jalkapallo-ottelu Porin Karhukissat – Oulunkylän Pallo Käpylän kentällä päättyi keskikesällä 1973 ? Aivan oikein - kukaan ei muista. Eikä tuloksella todellakaan ole merkitystä. Mutta se mikä muistetaan, on se räyhäävä valmentaja...ne karjuvat vanhemmat.....ja ne vaihtopenkillä istutut ottelut...ne merkityksettämät harjoitukset kaatosateessa, sarjataulukon jumbosija, joka oli viimeisen pelin jälkeen historiaa...ei ollut hauskaa - se muistetaan.
Muistamme myös kirkkaasti, että kisamatkoilla oli tapana pysähtyä kahville Gulf-huoltamon pihaan. Markka oli rahaa. Nortti-tuhkakupeilla koristelluista pöydistä kuului Musta Hevonen -oluella juopuneiden sodan kokeneiden puheensorinaa ja Cokis tarjoiltiin sellaisesta pienen pienestä pullosta.
Nyt on lapsuus takana, markka historiaa, Gulf-asemat kadonneet, Nortti-tuhkakupit kiellettyjä, sotajutut hiljentyneet ja Musta Hevonenkin yritysfuusioiden jälkeen arkisesti Karhu. Saakohan sitä pikkuCokista enää mistään?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pasi puhuu asiaa.
ne huoltajat jotka ajattaa mini ikäisillä kuskeillaan 20-25 kilpailua kesässä , voi varmuudella sanoa että huoltaja ajaa kilpaa eikä kuski
Kaikki vanhemmat eivät ajata lapsiaan tulevaisuuden Kimi tai Mika silmissään. Näkökulma "ns" pakkoajamisesta on kysymyksiä herättävä... Meillä ei kisata tavoitteena F1 tai joku muu kiva sarja, vaan ollaan mukana oikeasti isä & poika suhdetta rakentamassa murrosiän kynnyksellä. On hienoa huomata osaamisen & nälän kasvu luokasta toiseen, itse joskus ajaneena voin vain todeta, että toki omasta historiasta on hyötyä ja se nopeuttaa lajin saloihin pääsyä, toki varmasti löytyy vanhempia jotka haluavat lapsensa tuon 0.01%-joukkoon, mutta ei tuo "mentaliteetti" koske todellakkaan edes 0.0001% harrastajien vanhemmista. Lotto on hieno laji, mutta oikeasti on kyse muutamista huoltajista jotka lyövät överiksi, nuo muutamat "väripilkut" luulevat toimivansa oikein lastensa puolesta, mutta samalla aiheuttavat lähtemättömän vaikutuksen koko lajille - Sääli.
Karting for FUN.
Mikä tahansa harrastus, joka parantaa vanhempien ja lasten keskinäistä kanssakäymistä ja "opettaa aikuisuuteen", on hyvä ja kannustettava asia. Me olemme valinneet kartingin siihen tarkoitukseen.
On ollut mukava huomata "nuoren miehen" opettelevan ja myöskin oppivan tekemään oikeaa työtä, jotta homma pystytään osaltaan rahoittamaan. Kun hän itse paiskii töitä sekä talvella, että kesällä, on motivaatiokin kohdallaan, eikä pikkuasioista ole tarve narista puolin eikä toisin. Huvittaakin varikoilla palloilevat muutamat pikkudiivat, jotka eivät viitsi rasvata näppejään oman autonsa kanssa.
Tietenkin "kasvukipuja" on meilläkin ollut ja varmaankin on tulevaisuudessakin. Näyttää kumminkin siltä, että harrastus on tehnyt tehtävänsä, kun on pitänyt pojan poissa "mummonpotkinnasta" ja kulmilla notkuvista kaljateineistä.
F-ykkösiin emme ole ikinä haaveilleet, karting riittää. SM-sarjaa on kierretty, menestys on ollut vaihtelevaa. Opettavaista hommaa koko perheelle siinäkin suhteessa. Budjetti on aina ollu niukka, emmekä ole valinneet vaihtoehtoa, jossa koko perhe syö riisivelliä koko vuoden, jotta pojalle on varaa palkata mekaanikko kesäksi...
Opetellaan ja tehdään sitten mitä osataan, tulokset on sitten sen mukaisia...Huippumekatsu tai rahan tuhlaaminen muutenkaan ei takaa välttämättä sen kummempaa menestystä.
Varsinkin velkaantuminen pelkästään harrastuksen takia ei ole mielestäni kovinkaan viisasta.
Kannattaakin muistaa se, että karting on koko perheen harrastus, ja nimen omaan harrastus...
Suomessa kartingista ammatin tekeminen ei ole onnistunut kovinkaan monelle.
Helsingin Sanomat: Lauantaina 24.12.2004 Sanasta sanaan
URHEILUELÄMÄ palsta
Aatos Erkko: Viihteellisyys tappaa urheilun arvoja
Ministeri Aatos Erkko arvostelee urheiluelämän tilaa urheilulehden haastattelussa.
Hänen mukaansa urheilu on vakavassa kriisissä.
Harrasteurheilun ja ammattilaistumisen tavoitteiden ja periaatteiden ristiriita on Erkon mielestä pääsyy tilanteeseen.
YKsi Perusongelmista on urheilun viihteellistymisessä.
"Viihteellisyys on tullut jäädäkseen. Ja se tappaa paljon niitä arvoja joita olemme urheilussa aiemmin kasvattaneet", Erkko sanoi haastattelussa.
Lasten ja nuorten toiminta on Erkolle urheilun ydintä. Hän ei kuitenkaan hyväksy, että tämä olisi pelkästään huippu-urheilun kasvuualustaa. Erkko pitää lasten omaa tahtoa lähtökohtana.
"Liian usein toiminnan suurin moottori on isän vinoutunut asenne", Erkko toteaa.
Erkolle nuorisourheilulla on tärkeä itseisarvo.
"Meillä on sellaista ajatusta, että jos joku lopettaa 16-vuotiaana, on hän epäonnistunut. Miten niin? VOihan olla että hän on saanut silloin urheilusta sen mitä elämää tasapainoisesti jatkaakseen tarvitsee", Erkko sanoi.
Urheilun suurtapahtumien järjestämisestä Erkko ei paljon perusta. Hänen mielestään on paljon tärkeämpää ratkaista se, miten urheilukentille saadaan takaisin ilo ja riemu.
-----------------------------------------
Kuka on Aatos Erkko: Suomen varakkain mies, Sanoma WSOY:n pääomista ja ministeri.
-----------------------
Kimin ajatuksia.
Karting on laji jossa elitismi ja harrastusajattelu on aina samalla viivalla ja niitä ei voi erottaa toisistaan. Pitkillä tavoitteilla kilpaileville on annettava rauha hoitaa hommansa omalla tavalla. Tämän päivän rahapussivanhemmat ovat ne joiden lapset mahdollisesti tulevat olemaan 10-15 vuoden päästä uudet Räikköset ja Häkkiset ja uusille naperoille esikuvina. Näitä tulee ja menee. Toivoittavasti he jotka sinne haluavat myös pääsevät, voipi siten oma lapsi kertoa ajanneensa kilpaa näiden kanssa. Ne jotka eivät maksimaalisen panostuksen avullakaan pääse huipulle ja oma "lapsi on pettymys", heille tämä urheilu ei ole tuottanut muuta kuin katkeruutta ja ison särön kasvatukseen. Koulukin on joillakin jätetty sivuun, koska ei autokuski tarvitse %-laskuja, oli sitten pizzataxi tai F1-kuljettaja.
Tämä minua kismittää eniten, pilataan lapsen tulevaisuus ja mahdollisuus menestyä kouluttamalla itselleen kunnon ammatin. Lapsi on aivan sekaisin kun pappa lupaa kouluttaa siitä huippukuskin, et sinä kouluja tarvitse.
Jokaisen johon tämä näyttää kolahtavan on mentävä peilin eteen ja miettitävä millaisen tulevaisuuden on lapselleen rakentamassa.
Kuten joku on sanonut "Ammattina autourheilu ja kartingradalle töihin".
No niin, pääs taas mopo karkaan. Mutta tämä ylimääräinen vapaa vapauttaa olemattomia aivosoluja
Onhan sitten toistapäinkin, lapselle hommataan kaikki vehkeet ja varusteet, ja kay parikertaa kaukalolla sitten se jää siihen...
virhe arviointeja puolin ja toisin..
Nykyään käytetään rahaa uskomattoman paljon impulsiivisiin ostoksiin.
Toi oli ihan kymppi teksti suurimmalta osaltaan. Myönnän, että meilläkin joskus treenataan liikaa ja aika useinkin liikaa jos noita normistoja katsotaan. Lapsissa on kuitenkin yksilöllisiä eroja ja se pitää aina ottaa huomioon.
Ei meillä kuitenkaan kukaan väkisin pelaa tai aja.
Eikä edes puoliväkisin.
Pitää muistaa myös, että samat aikarajat harrastuksiin ei voi päteä samoina 6 vuotiaisiin ja 9 vuotiaisiin.
Vaikeampaa voi vanhemmille olla se, miten huomata seikka ajaako lapsi omaksi ilokseen vai vanhempien iloksi. Siinä varmasti monelle pohtimista.
"Todennäköisyys että juuri sinun lapsesi on uusi Selänne, Litmanen tai Räikkönen on olematon"
Tuo oli aika kohtuutonta.
Itse vähän jo vanhempana kuskina olisin tyytyväisempi jos se isi olisi jaksanut enemmän ruoskia siloin eteenpäin niin ehkä nyt kun lajia osan enemmän arvostaa olisin pidemmällä ja saisin siitä enemmän irti.
Eli siis kun lapsena tulee kaikille jossain vaiheessa se vaihe kun ei kiinnosta eikä jaksa.
Mutta kun siinä vaiheessa isi jaksaa kannustaa ja ruoskia niin kyllä se sitten palkitaan islle lapselle itselle myöhemmässä vaiheessa.
kommentti kerroppa tästä lisää, eli mielestäsikö on joskus myös hyväksi jos huoltaja on "yliaktiivinen"?
ei nyt ihan näinkään , en voi huoltajana lähtee
poikaa "ruoskiin" , kyllä sen täytyy olla kumminkin OMA TAHTO , ne vakavat isukit tuolla
radan varrella on hirveää katsottavaa, kyllä se kumminkin on se kuski josta se lähtee , se minkä me huoltajat asialla voidaan tehdä on antaa KAIKKI MAHDOLLINEN TUKI minkä kukin pystyy antaan, se mihin se johtaa , jää nähtäväksi