Ideointia melonnan tiimoilta

Tämä on talvisen ikävän (siis vesille kajakin kanssa) synnyttämää unelmointia ja kerron sen vain saadakseni repivää kritiikkiä.

Melominen on kivaa, mutta joskus haluaisi tehdä pidempiä päivämatkoja. Kunto ja vuorokauden lyhyys vain rajoittavat. Apupurjeen käyttöä olen jo kauan harkinnut, hieman kokeillutkin, mutta todennut ongelmia. Nyt mieleen on tullut uusi ratkaisumalli:

1. Väliaikaisesti, kevyesti, kiinnitetään kaksi kajakkia toisiinsa katamaraaniksi esim. Exelin lasikuituputkia käyttäen. Väli jätetään sellaiseksi, että yksi mela mahtuu siinä toimimaan.
2. Kiinnitykset tapahtuvat istuinaukkojen takaa ja hyvin läheltä keulaa, heti vesirajan etupään tuntumassa, jotta melanvetoa ei häiritä.
3. Etummaiseen putkirakenteeseen, kajakkien väliin, viritetään nostoköli ja siipipurje, tai esim. surffilautatyyppinen, mutta pieni purje.

Melominen ja purjeenkäyttö olisi yhtäaikaa mahdollista. Purjeessa panostetaan ennemmin aerodynaamiseen laatuun kuin kokoon. Putkiviritelmä, köli ja purje voidaan tarvittaessa purkaa kajakkien kannella kuljetettavaksi silloin kun edetään pitkään esim tyynessä säässä.

Olisi kiva saada kritiikkiä.
111975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos kerran haluat päästä pitkiä päivämatkoja etkä haluaisi tai jaksaisi koko matkaa meloa ja purjehdus kiinnostaa, niin miksi et hankkisi purjevenettä.

Toinen vaihtoehto on purjekanootit, eli normaalit kanadalaiset joihin lisätään purje.

Kolmas vaihtoehtoehto on ruotsalsiten purjekanootit jotka on etupäässä purjehdukseen, mutta kai niillä voi meloakin.

Tuo oma ideasi voi olla ihan hyväkin, mutta pelkäänpä että sen rakentamiseen tarvitaan niin paljon tavaraa että se tavaramäärä ei aivan heti mahdukaan kajakin kannelle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minulla on tuntumaa varsinaisiin purjekanootteihin. Olin mukana Lahden ekoissa kisoissa 3v sitten Purjekanoottien perusajatus: "Purjehdi aina kun pystyt, melo sitten kun on pakko", ei vain ole minun ideologiani. Minun ajatukseni olisi: "Melo aina kun pystyt ja jaksat, hyödynnä joskus välillä tuultakin". Lisäksi olen kajakkimeloja en inkkarimeloja. Olen meloja, en purjehtija, haluan pysyä kajakissa.

    ">rakentamiseen tarvitaan niin paljon tavaraa että se tavaramäärä ei aivan heti mahdukaan kajakin kannelle."

    Tuo homma on selvitettävä. Putket eivät kannelle kiinnitettynä vie paljon tilaa. Siipipurje, pieni, voisi kulkea takakannella, samoin kuin nostokölikin. "Adapteri", johon nämä molemmat kiinnitetään saattaa olla hankalin tapaus, mutta kajakkejahan olisi kaksi.

    Äänestä

Vielä 30-luvulla purjevarustus retkikajakissa oli ihan normaali juttu, lukaise vaikka Kalarin kanoottikirja, jossa on myös piirustuksia erilaisten melonta/purjekanoottien rakentamiseksi. Muotokaarten mitat on ihan validia kamaa nykyäänkin vaikka rakentaisit moderneista materiaaleista. Tai sitten voi ottaa lähtökohdaksi jonkun leveähkön retkijakakin ja tehdä siihen mastonkengän. Maston ja purjerikin voi tehdä kokoon taittuvista palasista, jolloin sen saa kannen alle silloin kun sitä ei käytetä. Jos tasapainon kanssa tulee ongelmia lisää kanoottiin ama niin sulla on sitten proa.

Äänestä

Satuin juuri eilen tekemään aihetta sivuavia hakuja netistä. Tässä yksi linkki:

http://www.smallsailboats.co.uk/dinghy/dinghy_files/guestp.htm

Erityisesti tuo Swamp Thing oli mielenkiintoinen. Airotkin siinä tulevat kyljestä ulos ja airon lapahan voisi toimia kölinä. (Harrastan soutua)

Katamaraanirakenne tietysti ottaisi kallistavat voimat mukavasti vastaan. Tosin kajakin kantavuudessa pitäisi varatua tuplakuormaan ettei suojanpuoleinen sukella. Myös keulan kautta pyörädykseen pitää varautua. Muutenkin kateissa esiintyy suuria voimia ja takila on tietysti mitoitettava varovaisesti. Pelkästään aallokko nitkuttaa kahta toisiinsa liitettyä kajakkia ilkeästi eivätkä ne yhdessä olekaan niin merikelpoisia lastuja laineilla.

Linkin kuvissa näkyvät latinalaistyyliset takilat ovat matalina tarkoitukseen sopivia ja silti tehokkaita. Myös tarvittavat salot ovat niin lyhyitä, että jopa kannen alla voisi niitä ehkä kuljetella.

Yksi kiinnostava takilaratkaisu olisi myös leija. Sillä kallistavat voimat jäisivät pieniksi ja tehoa riittäisi. Kokoa ei tarvittaisi läheskään lautapurjehduksessa käytettävien mallien verran, eihän ole tarkoitus plaanata eikä tehdä pitkiä hyppyjä.... Puhallettavilla reunuksilla varustetut leijat saa lentoon vedestäkin.

Onhan tässä talvi aikaa suunnitella...

Äänestä
  • Aloittaja

    > "Katamaraanirakenne tietysti ottaisi kallistavat voimat mukavasti vastaan. Tosin kajakin kantavuudessa pitäisi varatua tuplakuormaan ettei suojanpuoleinen sukella. Myös keulan kautta pyörädykseen pitää varautua. Muutenkin kateissa esiintyy suuria voimia ja takila on tietysti mitoitettava varovaisesti. Pelkästään aallokko nitkuttaa kahta toisiinsa liitettyä kajakkia ilkeästi eivätkä ne yhdessä olekaan niin merikelpoisia lastuja laineilla. "

    Oikein hyviä pointteja, jotka jo olen tiedostanutkin: rakenteen on oltava joustava ja purjeelta on turha yrittää ahnehtia liikaa tehoa. Kovalla kelillä on vain melottava ilman purjeita.

    Ensi kesänä ei ole vielä kahta omaa yksikköä käytettävissäkään, joten ehkä kokeilen vain ihan pienellä siipipurjeella (noin 2-3x melan lapa) kajakin kannelle kiinnitettynä.

    Leijaa olen jo kokeillut ja harkitsen uuden, paremmin soveltuvan hankkimista. Leijan ylös saaminen vesillä on todella hankalaa. Noista puhallettavista olisi kiva saada lisää tietoa.

    Äänestä

  • UPDATE_6997029 kirjoitti:

    Tässä oli vielä sellaisen päälläistuttavan kajakin harrastajien purjehdusvinkkejä:

    http://www.sit-on-topkayaking.com/Articles/SurfSail/KiteSailing.html

    Onhan siellä tuo yhdessä viestissä mainittu sateenvarjokin!

    Puhallettavalla etureunalla varustetut leijat ovat tietenkin noille kiteboard-harrastajille tärkeitä. Niitähän vesillä enimmäkseen käytetäänkin:

    http://www.powerkiteshop.com/kites/waterrelaunchable.htm

    Niissä on siis etureunassa puhallettava "makkara" ja yleensä vielä muutama puhallettava lattakin. Tässä erään itserakentajan kuva "makkarasta":

    http://www.redhot.freeuk.com/bladders.htm

    Kannattaa myös katsella noiden kiteboard-leijailijoiden hallintalaitteet tarkkaan, tapponaruineen ja puomeineen... ettei kajakki joutuisi rantakalliolle ja leija puuhun...

    Tuo filosofia melomisesta pääasiallisena liikkumismuotona ja purjeesta pienenä apulaitteena viehättää minuakin. Tosin soutu on minun "moottorini". Purjelaudoilla, kevyt- ja köliveneillä purjehtineena vain joskus olisi mukava nauttia eväät tuulen kuljettaessa venettä vaikka hiljaakin. Ettei hyvä tuuli menisi aivan hukkaan!

    Äänestä

Terve,
Oletteko kokeilleet sateen/päivänvarjoa?
Kerran tuli vastaan pari kajakkia n.6 m/s tuulessa aika vauhtia sivumyötäisessä. Molemmilla oli isohkot sateenvarjot purjeena.

Toimivat kuulemma myös soutuveneessä ja sateellakin ovat käytännölliset.

Toivoopi: Kauko J

Äänestä

Suosittelen tarkoitukseen sähköperämoottoria, akkua ja aurinkopanelia.
Kanotti pysyy vakaana ja saat pienelläkin teholla mukavasti lisävauhtia. Moottori on lisäksi äänetön.

Äänestä

Kajakki on kajakki osta purjevene

Äänestä
  • Aloittaja

    Jospa lukisit, mitä yllä kirjoitin purjekanooteista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6997029 kirjoitti:

Tämä on talvisen ikävän (siis vesille kajakin kanssa) synnyttämää unelmointia ja kerron sen vain saadakseni repivää kritiikkiä.

Melominen on kivaa, mutta joskus haluaisi tehdä pidempiä päivämatkoja. Kunto ja vuorokauden lyhyys vain rajoittavat. Apupurjeen käyttöä olen jo kauan harkinnut, hieman kokeillutkin, mutta todennut ongelmia. Nyt mieleen on tullut uusi ratkaisumalli:

1. Väliaikaisesti, kevyesti, kiinnitetään kaksi kajakkia toisiinsa katamaraaniksi esim. Exelin lasikuituputkia käyttäen. Väli jätetään sellaiseksi, että yksi mela mahtuu siinä toimimaan.
2. Kiinnitykset tapahtuvat istuinaukkojen takaa ja hyvin läheltä keulaa, heti vesirajan etupään tuntumassa, jotta melanvetoa ei häiritä.
3. Etummaiseen putkirakenteeseen, kajakkien väliin, viritetään nostoköli ja siipipurje, tai esim. surffilautatyyppinen, mutta pieni purje.

Melominen ja purjeenkäyttö olisi yhtäaikaa mahdollista. Purjeessa panostetaan ennemmin aerodynaamiseen laatuun kuin kokoon. Putkiviritelmä, köli ja purje voidaan tarvittaessa purkaa kajakkien kannella kuljetettavaksi silloin kun edetään pitkään esim tyynessä säässä.

Olisi kiva saada kritiikkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu