Huuliherpes vaivaa

ja hermo menee!

Alempana olikin juttua herpeksestä, mutta ei sellaista mitäe tsin. ELi onko muilla huuliherpeksestä kärsivillä säteillyt kipu korvaan, kaulaan, poskeen ja leukaan? Itse sain pitkästä aikaa herpeksen huuleen ja nyt on neljäs päivä menossa, turvotus on alkanut laskemaan, mutta tilalle on tullut kammottava kipu. Ihan niinkuin joku antaisi sähköiskuja johokin hermoihin joita menee kasvoissa samalla puolella missä herpes on. Zoviraxia olen käyttänyt, mutta eipä paljon tunnu auttavan... :(
Alkaa olla hermot aika kireenä, kun ei pysty keskittyyn mihinkään ja kokoajan saa varoo ettei vahingossa koskettele huulta yms...
Jos jollain on hyviä vinkkejä mikä helpottas oloo niin kertokaa nyt hyvät ihmiset.

174

145072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerran tämmöinen

      En nyt tiedä toimiiko tämä kipuun tai jotain, mutta joku oli kerran laittanut nettiin tämmöisen ohjeen millä "pitäisi" saada huuliherpes aisoihin:
      Murskaa 40g valkosipulia ja sekoita 2dl vettä.
      Siivilöi seos ja sivele alueelle 2-6krt vuorokaudessa.
      Pese muutaman minuutin päästä vedellä pois.
      Liemestä saa tehokkaampaa kun se on ollut n.3vrk jääkaapissa.

      Toinen samantyyppinen ohje:
      Valkosipuli murskataan ja laitetaan lasiin, mihin lisätään vähän haaleata vettä, jonka jälkeen esim.pumpulitukolla painellaan alueelle.

      • sama juttu täällä

        minulla niin paha herpes huulessa..(jonka omasta mielestäni sain hammaslääkäristä käynnin yhdeydessä)
        herpes voi olla myös huulen yläpuolella ihossa..(etsii aina heikon kohdan minne puhkeaa)
        joskus nenän sivussa,sykkiä saattaa missä tahansa iholla jonka tunnen..ei vaan puhkea kaikkialle ,onneksi!
        sairastin pienen flunssan ja yskän, ja talvella yleensä herpes onkin.Liittyy flunssiin, tai minulla mustaherukka laukaisee..ehkä moni muukin asia tressi jne..Pyysin lääkäriltä kuurin koska apteekin voiteet ei auta.Paraneminen kestää kuitenkin parisen viikkoakin.Lääkekuurin sanottiin auttavan ettei herpes tule niin usein...tai tulee lievempänä.Kipua liittyy isoihin rakkuloihin ja turvotusta.Kutina ja verenvuoto paranemis vaiheessa.Ilkeä tauti!!!Ja kyseessä huuliherpes!!!??

      • harmillinen
        sama juttu täällä kirjoitti:

        Itse pidän vuodessa useita kertoja huuliherpestä.Herpes ilmenee jos sairastun flunssaan tai koen väsymyksen tunnetta tai stressi painaa päälle sekä kylmä viima voi aiheuttaa herpeksen.En saa apua soviraksista.Hoidan omin konstein .Herpeksen eka oireeseen kostutan sokeripalan ja sillä hankaan aluetta.Heti kun on mahdollista niin käsittelen alueen käsidesillä ja sen jälkeen laitan bacibaktia-voidetta 2-3 kertaa vrk:ssa.Kyllä nämä konstit eivät estä estä herpeksen puhkeamista mutta helpottavat oireilua ja nopeuttavat paranemista.Käsidesiä ja bacibaktia saa apteekistä.herpas on harmillinen kiusa,mutta onneksi se paranee kun antaa aikaa.....

      • ette ole yksin
        harmillinen kirjoitti:

        Tällä hetkellä huulissani on 3 herpes aluetta.Vajaa 2 viikkoa oli edellinen.Täytyy vain tilanne hyvksyä kun ei soviraksi auta.Bacimycin nopeuttaa paranemista.

      • alkup. herpeshermoilija
        ette ole yksin kirjoitti:

        Tällä hetkellä huulissani on 3 herpes aluetta.Vajaa 2 viikkoa oli edellinen.Täytyy vain tilanne hyvksyä kun ei soviraksi auta.Bacimycin nopeuttaa paranemista.

        Meinasi huulesta levitä toiselle puolelle kasvoja ruusunmuodossa. Ei muuta kun lääkäriltä kunnon kuuri, Hexal 800 mg, 5 kertaa vuorokaudessa. Melkoinen annostus.. Mutta eipähän sitten tullut kasvoihin punoitusta pahempaa. Olkaahan tarkkana noiden rupienne kanssa, jos alkaa toisella puolella kasvoja tuntumaan ns. hermosäryn tapaista ja nousee lämpöä. Ruusu kasvoissa ei ole varmastikaan mikään kiva juttu.

      • kaikenlaista kokeillut
        alkup. herpeshermoilija kirjoitti:

        Meinasi huulesta levitä toiselle puolelle kasvoja ruusunmuodossa. Ei muuta kun lääkäriltä kunnon kuuri, Hexal 800 mg, 5 kertaa vuorokaudessa. Melkoinen annostus.. Mutta eipähän sitten tullut kasvoihin punoitusta pahempaa. Olkaahan tarkkana noiden rupienne kanssa, jos alkaa toisella puolella kasvoja tuntumaan ns. hermosäryn tapaista ja nousee lämpöä. Ruusu kasvoissa ei ole varmastikaan mikään kiva juttu.

        ainoa mikä minulle on tehonnut, on hammastahna. jos onnistuu laittamaan heti kun huuleen tulee kuumotuksen tunne, runsaan kerroksen hammastahnaa, herpes ei puhkea, saattaa tulla pieni jälki muttei suurta rupea.

      • huuliherpestyttö
        sama juttu täällä kirjoitti:

        minulla niin paha herpes huulessa..(jonka omasta mielestäni sain hammaslääkäristä käynnin yhdeydessä)
        herpes voi olla myös huulen yläpuolella ihossa..(etsii aina heikon kohdan minne puhkeaa)
        joskus nenän sivussa,sykkiä saattaa missä tahansa iholla jonka tunnen..ei vaan puhkea kaikkialle ,onneksi!
        sairastin pienen flunssan ja yskän, ja talvella yleensä herpes onkin.Liittyy flunssiin, tai minulla mustaherukka laukaisee..ehkä moni muukin asia tressi jne..Pyysin lääkäriltä kuurin koska apteekin voiteet ei auta.Paraneminen kestää kuitenkin parisen viikkoakin.Lääkekuurin sanottiin auttavan ettei herpes tule niin usein...tai tulee lievempänä.Kipua liittyy isoihin rakkuloihin ja turvotusta.Kutina ja verenvuoto paranemis vaiheessa.Ilkeä tauti!!!Ja kyseessä huuliherpes!!!??

        Moi. Mulla on ollut huuliherpes jo yli kuukauden. Olen kokeillut zovirax huuliherpes voidetta ja eipä taida auttaa. Kaikki sanoo et bepantheen ( en osaa kirjottaa:D ) voide auttaa mut olin kaverilla ja sen äiti sano että ei auta. Nyt käytän herpestarraa ja en ole varma auttaakohan se , pitäisikö mun käydä lääkärissä? En halua mennä kouluun huuliherpeksen kera. Neuvoja?

      • ...
        huuliherpestyttö kirjoitti:

        Elikkäs, jos saatavilla on, niin levitä muurahaisvahaa (ajaa saman asian, kuin sinappi, mutta on puhtaampaa. Kirvelee aikas vähän sinappiin verrattuna ja auttaa nopeasti. Kahden kerran käytön(kun on imeynyt, menee tunnista puoleentoista tuntia)jälkeen herpes on jo kadonnut.

      • muurahaisvahaa
        ... kirjoitti:

        Mikäs aine muurhaisvaha on ja mistä saa kun ei googlekaan löydä? Tosin omat oireet ei ole kovin pahat ja melkein vuosi meni edellisestä tapauksesta, Acloviria syön heti ensioireista lähtien, en saa rakkulaa, mutta huuli kyllä turpoaa jonkin verran ja loppuvaiheessa tahtoo tulla rupi….treenaan paljon ja harrastan kilpaurheilua, ennen sairastelin flunssia enemmän ja herpeskin vaivasi useammin, mutta pari viime vuotta on mennyt vähäisellä sairastelulla, ehkä säännöllisesti nautitut maitohappobakteerit ja valkosipulitabletit ovat vahvistaneet immuniteettiä.

      • tahtoosenpois
        sama juttu täällä kirjoitti:

        minulla niin paha herpes huulessa..(jonka omasta mielestäni sain hammaslääkäristä käynnin yhdeydessä)
        herpes voi olla myös huulen yläpuolella ihossa..(etsii aina heikon kohdan minne puhkeaa)
        joskus nenän sivussa,sykkiä saattaa missä tahansa iholla jonka tunnen..ei vaan puhkea kaikkialle ,onneksi!
        sairastin pienen flunssan ja yskän, ja talvella yleensä herpes onkin.Liittyy flunssiin, tai minulla mustaherukka laukaisee..ehkä moni muukin asia tressi jne..Pyysin lääkäriltä kuurin koska apteekin voiteet ei auta.Paraneminen kestää kuitenkin parisen viikkoakin.Lääkekuurin sanottiin auttavan ettei herpes tule niin usein...tai tulee lievempänä.Kipua liittyy isoihin rakkuloihin ja turvotusta.Kutina ja verenvuoto paranemis vaiheessa.Ilkeä tauti!!!Ja kyseessä huuliherpes!!!??

        Mulla on puhjennut huulen yläpuolelle ihoon ;<
        KUIS SAIS POIS?

      • Anonyymi

    • kohtalotoveri

      mulla on lääkärin määräämät lääkkeet herpekseen, joka puhkeaa aina nenänpieleen.silti olen niin tarkka kasvoistani jne, että teen kaikkeni että saisin herpeksen mahd.pian pois...eli olen löytänyt sellasen superkuivattajan,että lähtee, kun jaksaa välillä aina laittaa sitä. se on kynsilakanpoistoaine.sitä pumpuliin ja painellaan rakkuloiden päällä, kuivuu silmissä...vähän ympärillä oleva ihokin, mutta ei se mitään, kunhan saa ne paiseet pois!:)yöksi sitten hammastahnaa, jos haluaa tai sinkkipastaa.

      • yksi mijoonasta

        Pitää sen verran osallistua keskusteluun, että kerron oman keinoni huuli/nenäherpeksen hoitoon. Eli paitsi hammastahna, myös puuteri on hyvä keino kuivattaa rupea, varsinkin jos se alkaa levitä laajemminkin. Puhtaus on myös tärkeää eli sormet pois, vain pumpulipuikoilla saa hoitaa. Apteekin herpeslääkkeet eivät paranna nopeammin kuin puuteri ja puhtaus (esim. Septidin-liuos ja puuteri päälle on tasan yhtä tehokas kuin asilokviirit!) Myös tulehduskipulääkkeet ja B-vitamiini auttaa jonkin verran akuutissa vaiheessa.

      • jukka
        yksi mijoonasta kirjoitti:

        yksi hyvä keino....alussa kutinavaiheessa kaada kutisevaan kohtaan 80%viinaa tai siis kostuta esim.paperi ihan märäksi viinasta ja painele kutisevaan kohtaan:)auttaa varmasti.. ainut,että yleensä jos herpeksen saa kutinavaiheessa nujerrettua niin se yrittää puhjeta kohta johonkin muualle....

    • Herppuhuuli

      Testasitko vinkkejä, mulla oli eka herppu 7 vuotiaana ja sen jälkeen laukasijana on yleensä kuukautiset ja stressi yhdessä tai flunssa tai laihtuminen, pakkanen jne niin monta tekijää. Joskus on pieni ja joskus on iso. Nyt tällä hetkellä on huulessa kahdessa kohtaa ja suun sisäpuolellakin ja sehän mua ärsyttää.

      Hammastahna on hyvä, mutta sitä on tosi ärsyttävä saada pois.

      Entäs ne uudet herppulaastarit onko kukaan kokeillu niitä, auttaaako ne vai peittääkö ne vaan

      • Kagemusha

        Perjantaina kävin hammaslääkärissä poistatuttamassa 3 viisaudenhammasta (kiva keikka muuten) ja nyt on huulessa herpes, voisivat hieman paremmin huolehtia hygeniastaan hitto vie. Meinaa pistää vihaksi moinen välinpitämättömyys.

      • turbohuuli

        juupa juu, ei toimi laastarit ei, turvotti vaan huulen kolmin kertaiseks. Monta kertaa on herpes ollu mutta ei kertaakaan ole turvonnut huulet.

        Nyt on hammastahnaa sitten nassussa.. prkl kun piti niisä laastareista maksaa niin paljon.

      • herppes?
        turbohuuli kirjoitti:

        oon ollu yli kolme viikkoo kipeenä.. ja sit huuli rohtu.. vai rohtuko se? ku se märkii ja siihen tulee sellanen valkonen kuori päälle.. ei niinku rupi mut niinkuin jotain nahkaa.. En oo malttanu olla koskematta ja likasilla sormilla menin sörkkimään. Kysyin mammalta et mikä mun huules oikee on ja se vastas heti et herppes. Joo-o kai se sit on. Nyt mua vaa huolestuttaa se et ku oon lukenu näit juttuja ja todennu et jos kuumottaa jotain aluetta ni se olis sit niinku mahdollinen puhkeamispaikka toiselle rakkulalle? Niin et jäntskättää se et koko huulet kuumottaa. Kai mul on kohta sit huulet yhtä rakkulaa vain :(

      • konna
        herppes? kirjoitti:

        Mulla puhkeaa huuliherpes tosi usein sillon ku kehon vireystaso laskee, esim. flunssa, muutama huonosti nukuttu yö, stressi jne. Nyt kuukauden sisällä jo toinen kerta ku rakkula huulessa. Sen verran kiristelee, et ajattelin kysyä onko kellään kokemuksia noista tablettikuureista? Auttaako ja minkä hintaisia ne on?
        Ite en oo kokeillu hammastahnoja sun muita kotikonsteja vaan voidetta levitelly. Ne ehkä hieman nopeuttaa paranemista, mut viikko yleensä menee.

      • ...
        konna kirjoitti:

        Ostin jotain herpes huulirasvaa ja nykkö se loppu nii tuli parin viikonpäästä herpes viimeks oli kesällä...nyt on 3 ylähuules ja 1 alahuules :/..
        tarvii varmaan koittaa tota kynsilakan poistoainetta ,nää laastarit helpottaa vähän mut kyl se herpes kestää 7-12päivää :/..mun mielestä aika turha ostos..tainno se laastari peittää kyl rakkulan..

      • peetu203
        turbohuuli kirjoitti:

        juupa juu, ei toimi laastarit ei, turvotti vaan huulen kolmin kertaiseks. Monta kertaa on herpes ollu mutta ei kertaakaan ole turvonnut huulet.

        Nyt on hammastahnaa sitten nassussa.. prkl kun piti niisä laastareista maksaa niin paljon.

        Minulla on ollut useasti elämän aikana herpes samassa kohden alahuulessa ja nyt kun se taas alkoi tuntumaan niin kipasin apteekkiin ostamaan näitä uusia laastareita. Kahden päivän käytön jälkeen heitin loput roskiin, sillä huulessani oli aina aiemminkin esiintyneen yhden rakkulan sijaan 5 RAKKULAA! Eli rakkula oli levinnyt laastarin alla. Kun sitten kävin apteekissa hakemassa voidetta (joka on aina auttanut ainakin kutinaan) totesi apteekkarikin että siellähän se rakkulan neste pääsee laastarin alla hautumaan ja leviää. Eivätkä ne kuulemma edes sisällä mitään lääkeainetta. Ei siis kannata olla mainoksen uhri ellei halua kärsiä entistä pitempään kestävästä ja laajemmalle levinneestä herpeksestä!! :(

      • jeepeli
        peetu203 kirjoitti:

        Mulla on näistä laastareista ollut se hyöty, ettei tule lainkaan rupea. Ei se siihen rakkulavaiheeseen auta ollenkaan. Heitit liian aikaisin oivat lärpättimet menemään.

      • Nimetön

        juu, sama juttu ja luulin tosiaan että , hyvä kun
        on keksitty tollanen.
        pidin 1 vrk ja samoin laastarin paikka oli täynnä rakkuloita ja pahensi tilannetta moninkertaisesti.
        voisi valmistajan haastaa oikeuteen!!

      • osterivinokas
        ... kirjoitti:

        Ostin jotain herpes huulirasvaa ja nykkö se loppu nii tuli parin viikonpäästä herpes viimeks oli kesällä...nyt on 3 ylähuules ja 1 alahuules :/..
        tarvii varmaan koittaa tota kynsilakan poistoainetta ,nää laastarit helpottaa vähän mut kyl se herpes kestää 7-12päivää :/..mun mielestä aika turha ostos..tainno se laastari peittää kyl rakkulan..

        niin kokeiltu jo 3 vuoden ajan ja toimii!
        osterivinokas sieni on mainio apu huuliherpekseen ja syyliin ja näiden kaltaisiin tauteihin!
        myydään ihan suurissa tavarataloissa (halvempi) hintaero jopa 8e paketilta,luontaistuotekaupoissa.
        itse hommaan sen isomman paketin 120 kpl:tta kapseleja n.13e tulee kilohinnaltaa paljon halvemmaksi ja päiväys yleensä n. 2v. annostus alkuvaiheessa hieman yli mitä paketissa lukee alku tärke että alkaa vaikuttamaan ripästi.ei muuta kuin kokeilemaan luonnon omaa lääkettä virusten taltuttamiseksi!!

      • pöhhöhh
        turbohuuli kirjoitti:

        juupa juu, ei toimi laastarit ei, turvotti vaan huulen kolmin kertaiseks. Monta kertaa on herpes ollu mutta ei kertaakaan ole turvonnut huulet.

        Nyt on hammastahnaa sitten nassussa.. prkl kun piti niisä laastareista maksaa niin paljon.

        Kyllä, laastarit turvottavat huulen moninkertaiseksi mutta se onkin se idea. Niiden tarkoitus on parantaa eli nopeuttaa rakkulan kehitys ja puhkeaminen, turvotus tulee niin isona koska sitä nopeutetaan. On aivan normaalia siis. Toisilla turpoaa, toisilla ei. Laastareita pitäisi käyttää koko paketti loppuun, niin se auttaa varmasti.

      • * :( *
        Kagemusha kirjoitti:

        Perjantaina kävin hammaslääkärissä poistatuttamassa 3 viisaudenhammasta (kiva keikka muuten) ja nyt on huulessa herpes, voisivat hieman paremmin huolehtia hygeniastaan hitto vie. Meinaa pistää vihaksi moinen välinpitämättömyys.

        Noh noh, ihan väärää puuta haukut! Hammaslääkärit eivät varmasti levitä herpestä, se virus sinulla piilevänä/oireettomana on jo ollut ja hampaidenpoisto on vain aktivoinut sen sieltä korvankupeesta kolmoishermosta sinne minne lie puhjennutkin. Otahan asioista ensin selvää ennen kuin syyttelet syyttömiä, teit juuri itsesi naurunalaiseksi tietämättömyydelläsi...

      • :))
        turbohuuli kirjoitti:

        juupa juu, ei toimi laastarit ei, turvotti vaan huulen kolmin kertaiseks. Monta kertaa on herpes ollu mutta ei kertaakaan ole turvonnut huulet.

        Nyt on hammastahnaa sitten nassussa.. prkl kun piti niisä laastareista maksaa niin paljon.

        Herpes jo kauan matkakumppanina olleena olen kokeillut ihan kaikki keinot saamatta päivän pelastavaa apua. Nuo uutuuslaastarit ovat vain rahastuskeino - niiden tarkoitus on suojata rakkulat koskettelulta ja lyhentää haavan paranemisaikaa estämällä sen oman ruvenmuodostuksen. Ja älkää vain uskoko sitä idioottimaista tv-mainosta, jossa pussailu on sallittu sen laatarin kanssa!!

      • ***
        pöhhöhh kirjoitti:

        Kyllä, laastarit turvottavat huulen moninkertaiseksi mutta se onkin se idea. Niiden tarkoitus on parantaa eli nopeuttaa rakkulan kehitys ja puhkeaminen, turvotus tulee niin isona koska sitä nopeutetaan. On aivan normaalia siis. Toisilla turpoaa, toisilla ei. Laastareita pitäisi käyttää koko paketti loppuun, niin se auttaa varmasti.

        Mistä lie olet tuollaiset käsityksen saanut - ei varmasti ole tarkoitus turvottaa huulta! Tomppeli...

      • autoklaavaaja
        Kagemusha kirjoitti:

        Perjantaina kävin hammaslääkärissä poistatuttamassa 3 viisaudenhammasta (kiva keikka muuten) ja nyt on huulessa herpes, voisivat hieman paremmin huolehtia hygeniastaan hitto vie. Meinaa pistää vihaksi moinen välinpitämättömyys.

        Kyllä ne leikkausinstrumentit käyvät desinfektorikäsittelyn jälkeen vielä autoklaavissa yli 130 asteessa ja yli 2 barin paineessa!

        Meinaatko, ettei herpes-virus kuole tavallisessa instrumenttien steriloinnissa?

      • tällänen vaan

        kokeilin semmosia laastareita eikä oikeen toiminu.
        eikä kauheesti peitäkään ku rupee ain lörpöttää ärsyttävästi jos vähänkin hikoilee tai on kohdassa joka liikkuu esim huuli kun puhuu yms.
        kalliitakin on.

      • ://
        pöhhöhh kirjoitti:

        Kyllä, laastarit turvottavat huulen moninkertaiseksi mutta se onkin se idea. Niiden tarkoitus on parantaa eli nopeuttaa rakkulan kehitys ja puhkeaminen, turvotus tulee niin isona koska sitä nopeutetaan. On aivan normaalia siis. Toisilla turpoaa, toisilla ei. Laastareita pitäisi käyttää koko paketti loppuun, niin se auttaa varmasti.

        Näiden laastareiden tarkoitus onkin pitää ns.pehmeänä rupi kohta. Ei sisällä lääkeaineita.

      • herpeshuuli81
        peetu203 kirjoitti:

        Minulla on ollut useasti elämän aikana herpes samassa kohden alahuulessa ja nyt kun se taas alkoi tuntumaan niin kipasin apteekkiin ostamaan näitä uusia laastareita. Kahden päivän käytön jälkeen heitin loput roskiin, sillä huulessani oli aina aiemminkin esiintyneen yhden rakkulan sijaan 5 RAKKULAA! Eli rakkula oli levinnyt laastarin alla. Kun sitten kävin apteekissa hakemassa voidetta (joka on aina auttanut ainakin kutinaan) totesi apteekkarikin että siellähän se rakkulan neste pääsee laastarin alla hautumaan ja leviää. Eivätkä ne kuulemma edes sisällä mitään lääkeainetta. Ei siis kannata olla mainoksen uhri ellei halua kärsiä entistä pitempään kestävästä ja laajemmalle levinneestä herpeksestä!! :(

        Minulla kyllä nuo laastarit auttavat, kunhan laittaa mahd.pian oireiden alkamisesta. Yleensä kun laitan laastarin heti, niin menee päivä ja ei tule edes mitään rupea. Maksaahan ne tietysti liian paljon, mutta ostan niitä silti, koska auttavat minulle ainoastaan. Nyt vaan kävi niin, että flunssassa vastustuskyky katosi ja sain kielen täyteen patteja ja silmään tulehduksen. Herpes silmässä on vaarallinen, pahimmassa tapauksessa voin viedä näön. Minulla onneksi vasta niin alkuvaiheessa, että sain voidetta silmään 5 kertaa päivässä ja tabletteja 2 x 5 kertaa päivässä, ihan älytön kuuri kyllä...

      • kata44444
        Nimetön kirjoitti:

        juu, sama juttu ja luulin tosiaan että , hyvä kun
        on keksitty tollanen.
        pidin 1 vrk ja samoin laastarin paikka oli täynnä rakkuloita ja pahensi tilannetta moninkertaisesti.
        voisi valmistajan haastaa oikeuteen!!

        Itsellä on herpes sen verran harvoin (n. kerran/3v), ettei kihelmöintiä ehdi huomata, kun ei sitä osaa odottaa. Nyt sitten iski tossa viikko sitten ja huomasin herpeksen vasta, ku paukamat alkoivat jo nousemaan. Kävin ostamassa heti laastareita. Ei se rakkuloiden kehitystä rauhoittanut. 4 vierekkäistä rakkulaa. Aina yön jälkeen laastari oli tosi härskin näköinen eikä se todellakaan peitä mitenkään esteettisesti herpestä. Ainakaan vähän isompaa. Mutta kyllä kai se laastari on jotenki auttanut, kun nyt on 6 päivää mennyt ja on parempi kuin alussa. Laastarit (15kpl) vaan loppuivat nyt kesken. Pitää ilmeisesti käydä hakemassa apteekista lisää (kallista). Veikkaan, että ylihuomenna on jo kokonaan poissa herpes. Eli 8 päivän kärsimys olisi sillon kyseessä.

      • kata44444
        kata44444 kirjoitti:

        nii joo tosiaan se oli tosi iso plussa laastarissa että kun meni nukkumaan niin ei tarvinnut stressata niin paljon että hinkkaisi herpestä tyynyyn tai peittoon tai johonkin kun laastari oli edessä. Joskin tosiaan aina yön jälkeen alkoi jo reunoilta pursuta sitä keltasta rupimönjää Ja sellainen miinus että kun sitä laastaria piti vaihtaa niin kun sen repäisi pois niin usein rakkulat puhkesi tai muuten vaan tuli nestettä. Ja kosteaan pintaanhan ei se laastari tartu. Itse tein niin että odotin about 15 min että kuivu ja vähän kovettu ja laitoin sitten. Myöskin sellanen miinus, että laastari ei ollut kovinkaan iso. Että pahimmassa vaiheessa ei oikein tahtonut mahtua koko herpes laastarin alle. Kuitenki silti helpompi jotenkin kuin rasva. En sitten tiedä miten hyvin pysyy paikoillaan jos vaikka on töissä. Itse olin sairaslomalla. Tuolla oli jossai sellasta puhetta, että herpeksen tulon voisi estää. En mitään pillereitä jaksaisi popsia mutta, huulirasvaa tulee muutenki käytettyä. Jos joku laatu pitää herpeksen samalla poissa niin oli huippu homma. Onko kokemusta tästä???

      • taitaa johtua
        Kagemusha kirjoitti:

        Perjantaina kävin hammaslääkärissä poistatuttamassa 3 viisaudenhammasta (kiva keikka muuten) ja nyt on huulessa herpes, voisivat hieman paremmin huolehtia hygeniastaan hitto vie. Meinaa pistää vihaksi moinen välinpitämättömyys.

        ennemminkin stressistä jonka hammaslääkäri aiheutti.

      • Arto V.
        jeepeli kirjoitti:

        Mulla on näistä laastareista ollut se hyöty, ettei tule lainkaan rupea. Ei se siihen rakkulavaiheeseen auta ollenkaan. Heitit liian aikaisin oivat lärpättimet menemään.

        Itse olen myös todennut laastarit (tähän mennessä) parhaaksi menetelmäksi. Tuo on kyllä totta että ei se siinä alkuvaiheessa mitään auta muttei tule rupea eikä pääse sörkkimään sitä likaisillä käsillä. Eikä tietääkseni pysty leviämään ihan niin helposti? Mutta kiusallinen tätä "tauti" kyllä on, itselläkin välillä uusiutuu kerran viikossa n. kuukauden ajan, mutta vain talvisin. En ole ikinä kesä aikaan herpestä saanut mutta heti kun ilma muuttuu "talvisemmaksi" niin se alkaa. Ja todella harvoin se jää siihen yhteen, nyttenkin oli juuri yksi ja kun se nyt parantui niin enkös n. 2 tuntia sitten huomannut että uutta tulee. -.- Suoraan sanottuna VITUTTAA!

      • SA
        taitaa johtua kirjoitti:

        ennemminkin stressistä jonka hammaslääkäri aiheutti.

        MINULLA ON AIKA USEIN HUULIHERPES .SAAN SEN AINA KUN OLEN MASENTUNUT. MINÄ PUTSAAN SITÄ MONTAKERTAA PÄIVÄSSÄ KEITETYLLÄ SUOLAVEDELLÄ JA KURLAAN MYÖS KURKUN.SITTEN LAITAN HUULUHERBESVOIDETTA. PARANEE JO 3VRK.

      • jokunenvaa
        peetu203 kirjoitti:

        Minulla on ollut useasti elämän aikana herpes samassa kohden alahuulessa ja nyt kun se taas alkoi tuntumaan niin kipasin apteekkiin ostamaan näitä uusia laastareita. Kahden päivän käytön jälkeen heitin loput roskiin, sillä huulessani oli aina aiemminkin esiintyneen yhden rakkulan sijaan 5 RAKKULAA! Eli rakkula oli levinnyt laastarin alla. Kun sitten kävin apteekissa hakemassa voidetta (joka on aina auttanut ainakin kutinaan) totesi apteekkarikin että siellähän se rakkulan neste pääsee laastarin alla hautumaan ja leviää. Eivätkä ne kuulemma edes sisällä mitään lääkeainetta. Ei siis kannata olla mainoksen uhri ellei halua kärsiä entistä pitempään kestävästä ja laajemmalle levinneestä herpeksestä!! :(

        jep, en käytä minäkään enää. Ja ah sitä kipua kun ei liuottamallakaan saa laastaria irti niin, etteikö iho lähtis mukana.

    • Rupihuuli vm. 74

      Luin tämän ohjeen toiselta palstalta:

      "Kun huulessa kutisee, koittakaapas tätä;
      Lämmittäkää esim. mukia mikrossa niin kuumaksi kuin ihonne sietää (ei niin kuumaksi että palovammoja tulee..) ja pitäkää muutama minuutti kutisevan alueen päällä.
      Tällä vältätte rakkulan ilmestymisen, Se kun ei kestä yli 37-asteen lämpöä!!!
      TOIMII AINA!!!!"

      Itse sain näin 32-vuotiaana elämäni ensimmäisen huuliherpeksen nielutulehduksen kanssa samaan aikaan = matala vastustuskyky. Koska en tiennyt ennen rakkulavaihetta, mistä on kysymys, sain lopulta sormenpään kokoisen kotin ylähuuleeni. Siinä oli nauru kaukana. Apteekin voiteesta Lipactin ei mitään hyötyä, sen sijaan puhdistin Septidinillä, ja kokeilin kynsilakkaa ja hammastahnaa palstalla annettujen ohjeiden mukaisesti. En osaa arvioida, oliko niistä todellista hyötyä.

      Nenänpieneen ilmestyneet pienenpienet leviämät sain taltutettua tällä "kuuma muki" -menetelmällä. Voin vain suositella kaikille.

      • Rupihuuli vm. 74

        Korjauksena edelliseen:
        kokeilin kynsilakan poistoainetta, en kynsilakkaa. Tekevälle sattuu...

      • IcyC885___

        Kiitos tästä ihanasta tiedosta! :D
        Toimiikohan se sitten vaikka huuliherpes on ollut käynnissä jo muutaman päivän? :O

        Pitääpä heti kokeilla, kun pääsee kotiin ;D

      • rupihuuli

        Öivoi, mulla se iskee aina yön aikana. Aamulla huuli jo ihan turvoksissa. Mä en siis huomaa ollenkaa tuota kutina/kuumotusvaihetta, jolloin vois jo heti alottaa ennaltaehkäisyn. Mutta koitampa tätä seuraavan kerran turvotukseen! Taitaa tulla pian kun se tulee joskus siitäkin kun sitä pelkästään ajatteleekin!!!

    • auttasko

      Oon joskus kuullu tälläsen jutun, että jos säännöllisesti jois vesi ruokasooda sekotuksen (siis esim parin viikon välein), ni estäs vähä herpeksen puhkeemista. En oo koskaan kokeillu, mut alan harkita kun iän myötä oireet pahenee. Nyt melkein koko ylähuuli turvoksissa ja koko pää sen takia kipeenä. Ja tää toistuu parin kuukauden välein. Tosi ärsyttävää!

      • Hepres

        Grr, tosi ärsyttävää. Aina sama juttu talvisin. Ekan ja tokan herpeshyökkäyksen saan ehkä torjuttua asikloviirilla. Mutta se ei lepää ennenkuin saa tehtyä kunnon pampulan huuleen...ja siinä se taas möllää itseensä tyytyväisenä, ylähuulen reunalla. Mokomakin pollukka, möyheenä kuin ylivuotinen kukkakaali.

      • autssss
        Hepres kirjoitti:

        Minulla on vastaava vaiva mikä ei kuitenkaan kai herpes? huuleni turpoavat kokonaan ja alkavat kauttaaltaan märkiä ja tulee keltainen rupi kaikkialle huuliin. näytän hetkessä (5h) mick jaggerilta. aivan hirvittävä vaiva, lääkärit sanoo etää herpes mutta vaihtaisin tämän koska vain yhteen rakkulaan, koska tämä on joka puolella, ja märkii lakkaamatta. onko kellään vastaavaa? help help! häviää elämänilo näitten kanssa....

      • ---
        autssss kirjoitti:

        Mulla tuli nyt myös ekan kerran flunssan aikana (ilmeisesti) herpes huuliin. Mutta en ole sitten aivan varma onko kyseessä herpes, kun ns. rakkulat ovat todella pieniä, ja niitä on huulilla joka puolella, ja se on myös levinnyt vähän poskiin. Aluksi myös alahuulet turposivat kunnolla, mutta sitten ostin apteekista zovirax-voidetta, niin turvotus on alkanut laskea. Nyt myös rakkuloiden märkiminen on alkanut hiipua. Edelleen tulee "keltainen kuori" huulten päälle, enkä malta millään olla repimättä sitä pois.. On myös kamalaa kun koko ajan kutisee hirveästi. Jos tämä on herpes, niin mielummin minäkin ottaisit yhden ison rakkulan, kuin tuhat pientä..

      • Ensikertalainen
        --- kirjoitti:

        Minulle ilmestyi ensimmäinen herpesrakkula ylähuuleen 12 päivää sitten ja nyt niitä on jo viisi!! Sairaslomalla olen ollut viikon ja tänään sain toisen lisää. Asiakaspalvelutyössä on mahdotonta olla huulet keltaruskeita paiseita täynnä. Ikinä ennen ei minulla ole herpestä ollut, mutta ensitauti on kuulemma aina pahin ja pisin.. Onneksi ne ovat jo rupeutuneet, mutta rumia ja isoja kyllä ovat! Hyvä jos kauppaan kehtaa mennä tällä naamalla.. Toivottavasti häviävät pian eivätkä tule ihan heti takaisin, mieluiten enää ikinä! Ei auta muu kuin kärsiä..=(

      • Huuli pitkällä taas
        Hepres kirjoitti:

        Grr, tosi ärsyttävää. Aina sama juttu talvisin. Ekan ja tokan herpeshyökkäyksen saan ehkä torjuttua asikloviirilla. Mutta se ei lepää ennenkuin saa tehtyä kunnon pampulan huuleen...ja siinä se taas möllää itseensä tyytyväisenä, ylähuulen reunalla. Mokomakin pollukka, möyheenä kuin ylivuotinen kukkakaali.

        On kyl taivahan tosi. Mulla käy yleensä saman lailla. Pari kertaa kun kerkiää liisteröimään heti lääkerasvoilla. Sit vähän kosteemman baari-illan jälkeen herää päivällä huuli pitkällä. Ja paise on mahtava. Ylensä annan parantua aivan itellään. Mun mielestä se pysyy siten pitempään kurissa.

      • Huuli pitkällä taas
        Ensikertalainen kirjoitti:

        Minulle ilmestyi ensimmäinen herpesrakkula ylähuuleen 12 päivää sitten ja nyt niitä on jo viisi!! Sairaslomalla olen ollut viikon ja tänään sain toisen lisää. Asiakaspalvelutyössä on mahdotonta olla huulet keltaruskeita paiseita täynnä. Ikinä ennen ei minulla ole herpestä ollut, mutta ensitauti on kuulemma aina pahin ja pisin.. Onneksi ne ovat jo rupeutuneet, mutta rumia ja isoja kyllä ovat! Hyvä jos kauppaan kehtaa mennä tällä naamalla.. Toivottavasti häviävät pian eivätkä tule ihan heti takaisin, mieluiten enää ikinä! Ei auta muu kuin kärsiä..=(

        Musta se saikku kulus kaikille. Vaikka ei asiakaspalvelussa olekaan. Mä työskentelen toimistossa missä on muutamia hemmoja töissä. Se on aivan saletti, että yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Eli saa olla ahkera rasvari, jos meinaa pystyä välttämään puhkeamisen. Jos jollakin se on aktiivisena

      • RTA

        Tiheästi toistuviin huuliherpes vaivoihin on saatavilla lääkärin reseptillä määräämiä asikloviiri tabletteja,jotka otetaan suun kautta.Tehoavat!Joten mars tohtorille,ei tarvitse alituiseen kärsiä =).

      • erkkitapio

        Älä kokeile, käytän ruokasodaa päivittäin närästykseen, silti huuliherpes vaivaa

    • Ele three hundred

      Tässä taas sitte pääs herpes yllättää, o tullu ostettua noita aclovir, zovirax, vectavir ja muita tuotteita nii maa peijuunisti kotio, niit o joka nurkalla.
      Aika viisaasti noi sa hallintaa tällä omalla aktiivisuudella se hygienian suhteen. Itte lisään jotai noista voiteista aina tunnin parin välein, siin sivussa välillä painelen kuumalla kupilla ja syön b-vitamiinia (saamarin kova tekosyy juoda olutta päivätolkulla) ja muita systeemejä. Suoisittelen kyl välillä niiden rakkuloidekin puhdistelemista jollain antiseptillä tai vastaavalla myrkyllä, vaikkapa sitte käsidesillä jos sitä löytyy. Käsidesiä nyt kannattais muutenki pitää jokaise himassa, ruokaa laittaessa esimerkiksi vois olla iha suositeltavaa huuhdella kätensä ku o raapinut siin sivussa kuitenki arsee.

      Sitte ku toi rakkula vaihe ja se pistely alkaa olla mennyttä nii toi hydrokortisooni o aika äijää kanssa, sitä vaa iholle, mukavasti polttelee, kai se siis jotai tekeekin:P

    • ärsyttää

      Juu-u, huulten ympärillä 1,5cm punoittava rakkularengas... Zoviraxia on täällä päin myös yritetty hieroa, mutta eipä se juuri taida auttaa. Varsinkin, kun huulten ympärystä kiristää ja suun avaaminen on tosi vaikeaa, on taudin järkyttävän pitkä kesto hyvin harmittava. Pakkomielle koko ajan räpeltää näitä rakkuloita, vaikka tiedän, ettei niin saisi tehdä. Kokeilin myös tuota hammastahnasysteemiä, mutta se tuntui nukkuessa ja sitä pois pestessä niin pahalta, että yhteen kertaan jäi. Sitä paitsi se taisi vain pahentaa, ainakin minulla. Yksi kamalimmista taudeista ikinä. Ruokakaan ei maistu, eikä ulos viitsi mennä. Voimia teille!

      • Onneton pähkäilijä

        Moikka,

        mulla puhkes pari vuotta sitten ruoka-aineallergia, jota diagnosoitiin väärin tosi monella eri lääkärillä - vedin antibioottia ja läträsin jos jonkinlaisella rasvalla, ja kaikki ihan turhaan. Ihotautilääkäri sit viimein osas yhdistää suun ympärillä olevat ihottumat/rakkulat siitepölyallergiaan, eli kyseessä on ristikkäisallergia. Jos on mitään epäilystä siitä, että kyseessä ei välttämättä oo herpes, suosittelen lääkärillä käyntiä. Osaavalla. Ei mitään arvauskeskuksia!

    • Piltudi

      Mulla taas kamala paise ylähuulessa... Onneks ei kuitenkaan koskaan oo levinny huulista minnekään. Tuota kuuma-kuppi- hommaa aion kyllä koittaa. Kaikki mikä sattuu tohon paiseeseen, on vaan hyväks.
      Käsiä pitää pestä koko ajan, koska näperrän huomaamattani huulta.
      Mua ei haittais tuo herpes yhtään, jos se ei ois noin näkyvillä. Prkl.

      • Kohtalotoveri

        Minua sekä laastari, että suun kautta otettavat lääkkeet ovat auttaneet todella paljon. Laastari kannattaa laittaa heti kun huomaa herpeksen tulon. Silloin rakkula ei pääse kasvamaan isoksi, eikä leviä. Laastari tekee herpeksestä huomaamattomamman ja vähentää kipua selvästi.

        Jos huuliherpes on toistuva vaiva, suosittelen myös reseptillä saatavia pillereitä. Ne lieventävät oireita ja nopeuttavat paranemista ja niitä voi käyttää myös estolääkityksenä jos vaikka tietää että etelänmatkalla tyypillisesti herpes puhkeaa tai on joku stressaava juttu tulossa.

        Pillereitä ja laastaria voi käyttää yhdessä, toisin kuin voidetta ja laastaria (laastari ei kiinnity). Itse en ole koskaan saanut mainittavaa apua käsikauppavoiteista, mutta elämänlaatu on parantunut huomattavasti etenkin laastarin ja suun kautta otettavan lääkkeen ansiosta.

      • rakkulat
        Kohtalotoveri kirjoitti:

        Mulla alko kutina ja pistely 4 päivää sitte ja nyt ylähuules pari kauhiaa rakkulaa.Laastarin laitoon heti ku oireet alakas,mutta ei mitää apua!!!
        Hermot meinaa mennä ja hulluksi tuun kohta.Kipiä on ku mikäki!

        Ikinä ei herpes oo mulla ollu näin kauhia,muutamia pieniä rakkuloota on kyllä ollu,mutta nämä tämän kertaaset on kyllä aivan omaa luokkaansa.

        Tänään yks rakkuloosta (tuola laastarin alla) sitte puhkes ja ai SAAT...A ku on kipiä.Varppina jää aivan kauhia arpi tuohon kohtahan ja siitä mä sekoan lopullisesti!

        Pitää vissiin itte kehittää joku lääke tähän sellaanen,joka varppina auttaa!

        Tsemppiä kohtalotovereille!

      • vanha rouva
        rakkulat kirjoitti:

        Apteekin luontaistuotepuolelta saa Aloe Vera geeliä, joka minulla auttaa paremmin kuin pienet erikoislääkkeet. Muutaman kerran päivässä paksu kerros herpekseen niin kirpeä kutina loppuu melkein alkuunsa. Samaa geeliä voi käyttää muihinkin iho-ongelmiin kuten palovammoihin. Uskokaa tai älkää! Ainakin lapsiperheen kannattaa pitää sitä aina kotona.

      • Herpeksen uhri -.-
        vanha rouva kirjoitti:

        Huuliherpes on lievästi sanottuna perseestä. Itelle iski ensimmäistä kertaa kun olin kovassa kuumeessa melkein 5pv putkeen. Ensin ilmeystyi jotain outoja näppylöitä huulen kulmaan ja nyt sitä on huulessakin .Inhottavasti turvonnut. Ihmettelen vain,kun itselleni ei ole tullut noita oireita. En edes muista,että alueet olisivat kutisseet,mutta selvä herpes tämä on. Onko muilla ollut oireetonta?

      • Rakkula tällä hetkel
        Kohtalotoveri kirjoitti:

        Minua sekä laastari, että suun kautta otettavat lääkkeet ovat auttaneet todella paljon. Laastari kannattaa laittaa heti kun huomaa herpeksen tulon. Silloin rakkula ei pääse kasvamaan isoksi, eikä leviä. Laastari tekee herpeksestä huomaamattomamman ja vähentää kipua selvästi.

        Jos huuliherpes on toistuva vaiva, suosittelen myös reseptillä saatavia pillereitä. Ne lieventävät oireita ja nopeuttavat paranemista ja niitä voi käyttää myös estolääkityksenä jos vaikka tietää että etelänmatkalla tyypillisesti herpes puhkeaa tai on joku stressaava juttu tulossa.

        Pillereitä ja laastaria voi käyttää yhdessä, toisin kuin voidetta ja laastaria (laastari ei kiinnity). Itse en ole koskaan saanut mainittavaa apua käsikauppavoiteista, mutta elämänlaatu on parantunut huomattavasti etenkin laastarin ja suun kautta otettavan lääkkeen ansiosta.

        Itselläni on välillä useitakin rakkuloita huulissa ja huulet todella kipeet. Välillä ei tule nukkumisesta saati sitten syömisestäkään mitään kun suu on kipeä ja turvoksissa. Kerran sitten menin lääkäriin vaivasta kun suu oli täys rakkuloita niin sain kuuriksi Zovirax 200 mg tabletteina ja kehoitettiin käyttämään voidetta myös edelleen. Kipu hellitti melkein samantien ja rakkulatkin alkoi paranemaan suht nopeasti. Tästä lähtien olenkin pyytänyt reseptin kun rakkulat on alkaneet kiusaa enemmänkin. Toivoisin vain että tabutkin olis reseptivapaita. Vaiva on kuitenkin aikas monella ihmisistä.

      • Aloe3
        vanha rouva kirjoitti:

        Apteekin luontaistuotepuolelta saa Aloe Vera geeliä, joka minulla auttaa paremmin kuin pienet erikoislääkkeet. Muutaman kerran päivässä paksu kerros herpekseen niin kirpeä kutina loppuu melkein alkuunsa. Samaa geeliä voi käyttää muihinkin iho-ongelmiin kuten palovammoihin. Uskokaa tai älkää! Ainakin lapsiperheen kannattaa pitää sitä aina kotona.

        Samaa mieltä ja aloe vera tekee myös kalvon päälle estää tarttumis vaaraa, ainakin se mikä mulla on 100% aloe vera life kaupan, voi estää puhkeamisen ja loppuvaiheessa, ihan rakkulavaiheessa ehkä kuitenkin lääkevoide vaikka ei se oikein taida auttaa.

      • löö
        Herpeksen uhri -.- kirjoitti:

        Huuliherpes on lievästi sanottuna perseestä. Itelle iski ensimmäistä kertaa kun olin kovassa kuumeessa melkein 5pv putkeen. Ensin ilmeystyi jotain outoja näppylöitä huulen kulmaan ja nyt sitä on huulessakin .Inhottavasti turvonnut. Ihmettelen vain,kun itselleni ei ole tullut noita oireita. En edes muista,että alueet olisivat kutisseet,mutta selvä herpes tämä on. Onko muilla ollut oireetonta?

        mulla on siis niin hirvee ylähuuli nyt..ja laastarii on ostettu ja voidetta..kuolen

      • Anonyymi
        vanha rouva kirjoitti:

        Apteekin luontaistuotepuolelta saa Aloe Vera geeliä, joka minulla auttaa paremmin kuin pienet erikoislääkkeet. Muutaman kerran päivässä paksu kerros herpekseen niin kirpeä kutina loppuu melkein alkuunsa. Samaa geeliä voi käyttää muihinkin iho-ongelmiin kuten palovammoihin. Uskokaa tai älkää! Ainakin lapsiperheen kannattaa pitää sitä aina kotona.

        Kokeikaapa pihkaa, se ainakin minulle tehos jo 4jässäpäivässä, pihkaa saa apteekista, mutta aika tyyristä kamaa, ädilläni oli säärihaavoja, pihka auttoi niihin, ajattelin että voisin kokeilla sitä huuliherpekseen, kuinka ollakkaan se tehosi minun herpekseen, luonnontuote, kokeilkaa, ei siinä mitään häviä, tyyristä kyllä.

    • IcyC885___

      itsellänikin on nyt käynnissä huuuuuuliherpes. onneksi minulla on niin suuri alahuuli, ettei sitä huomaisi, vaikka se olisikin turvonnut ;D
      Se taisi tuossa toissapäivänä alata ja oli niin ristuksen kipeä, joten otin ihan vain buranan. ja se auttoi.. onneksi.

      Huuliherpes, ei todellakaan ole kiva.. kun ei sitten voi pusuutellakaan poikakaverinsa kanssa, kun en sitä halua tartuttaa :(

      Itse käytän Vectavir- voidetta. se on ainakin ennemmin mua auttanut. nyt tässä sitten vain odotellaan, että koska se rupi ilmestyisi :P

      Mutta toivottavasti nyt saat näistä kaikkien kirjoottamista jutuusta jotain apua!!! :)

      • herppes

        miten saatte herpeksenne peitettyä kun se on rupivaiheessa. huulessani on tosi iso tumma rupi ja meikkivoide ja puuteri teki siitä vielä isomman näköisen.. auttakaa?

      • ottaapavähän
        herppes kirjoitti:

        miten saatte herpeksenne peitettyä kun se on rupivaiheessa. huulessani on tosi iso tumma rupi ja meikkivoide ja puuteri teki siitä vielä isomman näköisen.. auttakaa?

        pikkasen ottaa pattiin, kun tänään huomasin aamulla että on tulossa finni huuleen. No sitten myöhemmin päivällä ihmettelin että ei koskaan ole olleet finnit kipeitä, eiku peilailemaan ja tutkimaan. eiköhän se sitten näytä herpekseltä. Pikkasen vit...taa. Koko elämäni olen onnistunut välttämään huuliherpeksen ja sitten saan sen jollain ihmeelle, vaikka en kolmeen vuoteen ole pussannut ketään. On se niin väärin. Nyt sitten kaamee panikki päällä koko ajan. Olen asiakaspalvelu työssä ja en todellakaan voi mennä töihin jos naama turpoo. Toivottavasti aamulla herään mojava finni alahuulessa!

      • Herpesuhri
        ottaapavähän kirjoitti:

        Kyllä vit..aa, kun puhkesi pitkästä aikaa herpes...Minulla kun vielä herpes turvottaa huulen niin pahasti, että en kehtaa mennä kouluun. Muilla turvotusta? Herpes puhkesi 4 päivää sitten. Eilen illalla kokeilin tuota "suola konstia" Eli sivellään pumpulipuikolla suolaa suoraan rupeen. Ei paljon auttanut, pahensi vain. TURPOSI 3 kertaa isommaksi! En kehtaa mennä kouluun vasta kun herpes on ohi, eli noin kuukauden päästä:D
        Hyvä jos kehtaa edes kauppaan mennä, kun naama on ihan turvoksissa... Onko vinkkejä,millä saisi parantumaaan nopeammin? (Herpes tosiaan vie elämänilon, jos niitä on usein!) Koittakaahan jaksaa, elämä jatkuu vaikka joskus herpes onkin :D

      • H3RPES
        Herpesuhri kirjoitti:

        ihan paras konsti huuliherpeksen poistoon: sivele illalla sinappia herpeksen päälle, odota 3-5 tuntia, mielellään koko yö.kannattaa kokeilla, minulla tepsinyt aina ja muutkin ovat kehuneet. herpes on hävinnyt seuraavaan aamuun mennessä. SUOSITTELEN!!!!

      • minä vaan
        H3RPES kirjoitti:

        Hei! Tietääkö joku, voiko huuliherpes olla vaarallinen vastasyntyneelle vauvalle?! Tai siis se, jos lähipiirissä on henkilö jolla on huuliherpes. Entä, jos vastasyntyneelle tarttuu? Voiko tarttua?

      • eeemmppu

        minulle on tullut herpes alkuviikosta ja se oli jo lähtenyt kohtalaiset hyvin pois, aamulla herättyäni oli rakkuloita tullut lisää. :s onko mitään nopeaa keinoa saada näitä pois ? tai edes siihen rupivaiheeseen. viikonloppuna olisi tärkeää menoa eikä ole kiva mennä huuli turvonneena.

      • lääkäri5
        minä vaan kirjoitti:

        Hei! Tietääkö joku, voiko huuliherpes olla vaarallinen vastasyntyneelle vauvalle?! Tai siis se, jos lähipiirissä on henkilö jolla on huuliherpes. Entä, jos vastasyntyneelle tarttuu? Voiko tarttua?

        Ihmiset saavat huuliherpeksen useimmiten vanhemmilta lapsuudessaan. se pysyttelee elimistössä oireettomana (luullaan, ettei sitä itsellä ole) kunnes se stressin ym sivutuotteena puhkeaa. ei siis sen vaarallisempi vauvalla kuin aikuisellakaan.

      • -Chibi
        H3RPES kirjoitti:

        ihan paras konsti huuliherpeksen poistoon: sivele illalla sinappia herpeksen päälle, odota 3-5 tuntia, mielellään koko yö.kannattaa kokeilla, minulla tepsinyt aina ja muutkin ovat kehuneet. herpes on hävinnyt seuraavaan aamuun mennessä. SUOSITTELEN!!!!

        Toimiiko oikeesti? Joku väitti, että tällaisista konsteista on levinnyt vielä enemmän ja pitäis saada herpes äkkiä pois. (perjantaina juhlat ja juuri herpes puhjennut) Jos sais pikaista apuu (Ei laastareita, kokeiltu on eivät tehoa), niin olisin kiitollinen.

    • herpeshuuli

      nyt tuli herpes .ja kaikkea on kokeiltu; kuumaa kuppia,hammastahnaa,kynsilakan poistoainetta ja sinappia. eikä mikään tunnu auttavan! herpes ei minulla kovin usein ole mutta ah ihanuutta kun se tulee niin se pysyy ja kauan! ja huuli aivan järkyttävän näköinen. ei siis mikään auta tähän :(

      • - Huuliherpesuhri92-

        Inhoon huuliherpestä. Tää tulee mulle aina noin kolme kertaa vuodessa. Kestää jotain 7 päivää, yhden kerran kesti kuukauden. Inhottavan tuntuinen. Pistelee ja polttaa ja suu on ihan turvoksissa. Kaikista kamalinta on se kun aamulla herää, patti on turvonnut enemmän ja suu on ihan hirveän tuntunen :/ Oon kokeillut kaikenlaista hammastahnasta puuteriin mutta ei ne paljoo auta. Hammastahna autto vähän, poltto lakkasi ja vähän helpotti, mutta ei se sitä pattia ainakaan mulla helposti paranna. Lääkkeet ja laastari vaan pahentaa kipua ja ne alkaa poltteleen hirveästi! Niinpä vain odottelen että pääsen taas kouluun, koska kouluhun en suu tulessa ja rupisena mene! Muut varmaan pelkäisi että tartutan sen niihin! Huuliherpes on inhottava, inhottavampi kuin vatsatautikin, mun mielestä.

    • Josssuuu

      Lueskelin tässä näitä muita viestejä ja tuli mieleeni jakaa tätä lääkkeen ilosanomaa muillekin. :) Sain tänään pikästä aikaa taas herpeksen, joten aihe on taas itsellekin ajankohtainen. Aikaisemmin omat herpekseni äityivät todella hurjiksi, rakkuloita oli välillä yli 20 yhdellä kertaa, jotka vähitelleen sulautuivat toisiinsa isoiksi möllyköiksi, joita saattoi olla kuudessakin eri kohdassa ympäri suuta. Nyt tuntuu, että lääkekuureilla on ollut vaikusta, herpes tulee harvemmin ja lievempänä, mutta tottakai aina mahdollisimman hankalaan aikaan!

      Mutta asiaan. Pari vuotta sitten pyysin lääkäriltä lääkehoitoa ja sain reseptin Aciclovir ranbaxy nimisiin pillereihin. Näistä ei vielä ollut mitään apua, mutta seuraava lääkäri-setä oli kuullut jostakin uudesta valmisteesta, jota päätettiin kokeilla. Nyt aloin jo huomata eroa, sillä vaikka nuo 20 möllykkää kävivät taistoon ne hävisivät joka kerta Valavir nimiselle valmisteelle. Nyt olen iloisena jo kohta kaksi vuotta turvautunut näihin kyseisiin pillereihin ja teho tuntuu suurinpiirtein saman tien kun ensimmäisen pillerin saa kurkusta alas. Näissä on myös se hyvä puoli, että pilleriä ei tarvitse nielaista kuin kaksi kertaa päivässä, aiempi valmiste piti ottaa 5 kertaa päivässä. Voi sitä kelloon tuijottamista! Päivä-annostukset näissä molemmissa on suunnilleen samaa tasoa, mutta itselle on ainakin helpompaa muistaa herätessä ja nukkumaan mennessä otettava pilleri.

      Jos herpes on ollut TOSI pahana olen ensimmäisten päivien aikana laittanut vielä samanaikaisesti näitä Zoviraxin rinnakkaisvalmiteita rakkuloille ja nyt löysin apteekista myös oikeasti tehokkaan voidevalmisteenkin. Healip 10 % ei sisällä asikloviiria, vaan vaikuttavana aineena on dokosanoli. Suosittelen!!

      Täytyy tässä nyt vielä mainita, että vaikka syön tätä Valavir valmistetta, se ei valitettavasti tarkoita sitä että en saa rakkuloita, mutta tällä ne ovat kuivuneet alle neljässä päivässä. Ruven kanssa on kuitenkin paljon helpompi elää kuin elävän ja sykkivän vastapuhjenneen rakkulan kanssa, jolla tuntuu melkein olevan oma tahto. Ainakin kun seuraa sen etenemistä ja liittoutumista muiden rakkuloiden kanssa.

      Suosittelen siis kaikkia, jotka suunnittelevat lääkevalmisteen hankkimista herpeksen hoitoon ainakin kysymään eri vaihtoehdoista ja pitämään tätä ainakin yhtenä niistä. Itse en vaihtaisi mistään hinnasta takaisin Aciclovir Ranbaxyyn, mutta pääasiahan on, että jokainen saisi kunnon apua tähän järkyttävään vaivaan..

      • Turbohuuli

        Kiitos vinkistä.Viikko sitten oli lievempi oireilu, meni ohi zoviraksilla ja herpolipsillä.Viime yönä sitten kutina ja jomotus aamullakin.Ei voiteet auttanut,mut muistin sitten laittaa hunajaa siihen kohtaan.Auttanut nyt ihan hyvin eikä kutise eikä tykytä.Meinas tuo voide loppua,niin muistin jonkun antaman neuvon.Outoa että ei oirelle jatkuvasti,mut sitten kaks kertaa peräkkäin.

    • Kokemusta on

      Meillä on auttanut Vademecum classic väkevä suuvesi ,sitä alkavaan kutinaan 2-3tunnin välein kutiavaan kohtaan myös ruven päälle laimentamatta. Usein jää herpes tulematta,tai tulee pienempänä. Paranee yleensä viikossa.Kurlaa laimennetulla Vademecumilla myös suu.

      • hahahahaha

        Kirveleekö ihanasti?

    • herppo

      Olen kärsinyt herpeksestä kouluiäst lähtien. Vasta sitten kun sain lääkäriltä aclovir lääkekuurin tuli pidempi tauko kukkimiseen (jopa 6kk) Selvästi herpes tulee nyt harvemmin. Nyt herpeksen tullessa aloitan tablettikuurin ja jos mahdollista painelen alkavaa rakkulaa valkosipulin kynnestä leikatulla palalla. Nyt eilen alkoi taas herpes kukkimaan huulessa mutta aktiinen painelu valkosipulin palalla ja pari acloviiriä sai rakkulan pakenemaan... Kunnes se keksi nyt alkaa kutittaa nenään ja sisäpuolelle..

      Lääkettä pidän lääkekaapissa varastossa ainapaketin että vastaisku alkaa heti kun oireetkin.

      Toivon todella että valkosipuli vois tappaa herpeksen lopullisesti niinkun jotkut väittävät käyneen.

    • herpes on pop..

      olen lueskellut näitä foorumeita, herppes kantajista, ja törmännyt niin huvittaviin juttuihin että menee kyllä suomenmaassa yli hilseen.

      kuka idiootti jättää kumppanin jos hänellä on herpes... tämä kumppani ei varmasti ymmärrä että hänkin voi kantaa herppestä, vaikka hän väittäisi että ei oo koskaan ollut, mutta voi olla että hän kantaa herpes viirusta, eikä herpes ole aktiivisena ollut!

      ihmisillä on paljon luuloja, että nyt kun suutelen "tota" saan varmasti herpeksen.. herpes tarttuu vain rakkula vaiheessa, eli aktiivisena.

      suomalaisista lähes joka kolmas kantaa viirusta..

      nyt tiedoksi niille jotka ovat kummppaninsa jättäneet.. muuttakaa RUOTSIIN!! saatte HIV:in, eikä tarvitse maksaa kuin matka ruotsiin..

      • hermot menee

        Itellä puhkes herpes eilen... taas vaihteeksi prkl. Joudun kärsimään herpeksestä useita kertoja vuodessa, joskus jopa kuukausittain. Käytän tällähetkellä laastareita välttääkseni rupivaiheen, muuta apua en ole laastareista huomannut olevan. Herpes on v-ttumaisin tauti minkä tiedän, ja vielä kun sen pitää tulla jatkuvasti ja aina tilanteissa missä sitä vähiten kaipaisi. Lukiessani näitä muiden vinkkejä, ajattelin kokeilla tablettihoitoa.... josko siitä olisi apua, eikä herpes tulisi niin useasti.

        Tällähetkellä herpes on erittäin kipeä (kirvelee ihan sairaasti koko ajan) ja koko alahuuli on paisunut hirveästi. Suuta ei mahda saada edes auki! Ja aina herpeksen aikana koko suu tuntuu vaurioituvan... huulet turpoo ja kuivaa, ikenet tulehtuu ja tuon turvotuksen takia on vaikea hoitaa hampaitakin normaaliin tapaan.

        V-ituttaa ihan sairaasti!! Toivottavasti löytyy vielä toimiva apukeino, eikä tästä tarvis enää kärsiä jatkuvasti! Herpes PILAA ELÄMÄN! Tää on pahin vitsaus mitä mulla on.... ainaki tällähetkellä.

      • monenlaista kokeiltu
        hermot menee kirjoitti:

        Aluksi huulivoiteet auttoivat, myöhemmin rakkulat vain tunkivat ulos toisesta kohdasta huulta tai nousivat sieraimeen tai ikeniin. Tablettikuuri tehosi aikansa, 7 kk päästä tuli raivopäärakkula. Jääpalat lievittävät hetken, hammastahna - jossa EI ole SLS-ää eli sodium lauryl sulfatae-nimistä ainetta (esim. Pepsodent pahentaa minulla tilannetta) - vaikkapa X-tra-merkkinen auttaa huulta pysymään "siistimpänä".
        Rakkulan aikana on takimmainen ylähammas kipeä ja leuan alla kova kipeä kyhmy.
        Toisinaan laitan herpesvoidetta rakkulan reunoille ja annan sen "toteuttaa itseään" keskeltä, jolloin se ainakaan tähän mennessä ei ole pongahtanut ilmoille toisesta kohdasta. Välillä tarvii vain kuulla sana "herpes" kun se jo innoissaan vilkuttelee huulenreunalta. Tai erehtyä ottamaan pala tuoretta ruisleipää ja tai tumma olut. Ja varjele jos yhdistät siihen yhden huonosti nukutun yön!

      • gjklbnd
        hermot menee kirjoitti:

        Itellä puhkes herpes eilen... taas vaihteeksi prkl. Joudun kärsimään herpeksestä useita kertoja vuodessa, joskus jopa kuukausittain. Käytän tällähetkellä laastareita välttääkseni rupivaiheen, muuta apua en ole laastareista huomannut olevan. Herpes on v-ttumaisin tauti minkä tiedän, ja vielä kun sen pitää tulla jatkuvasti ja aina tilanteissa missä sitä vähiten kaipaisi. Lukiessani näitä muiden vinkkejä, ajattelin kokeilla tablettihoitoa.... josko siitä olisi apua, eikä herpes tulisi niin useasti.

        Tällähetkellä herpes on erittäin kipeä (kirvelee ihan sairaasti koko ajan) ja koko alahuuli on paisunut hirveästi. Suuta ei mahda saada edes auki! Ja aina herpeksen aikana koko suu tuntuu vaurioituvan... huulet turpoo ja kuivaa, ikenet tulehtuu ja tuon turvotuksen takia on vaikea hoitaa hampaitakin normaaliin tapaan.

        V-ituttaa ihan sairaasti!! Toivottavasti löytyy vielä toimiva apukeino, eikä tästä tarvis enää kärsiä jatkuvasti! Herpes PILAA ELÄMÄN! Tää on pahin vitsaus mitä mulla on.... ainaki tällähetkellä.

        muodostua tuo herpesvyöruusu?Mitä olette kokeilleet tuohon poltteeseen ja kirvelyyn mikö tulee.Kuivattaako eli pahentaako nuo tablettilääkitykset ihon poltetta ja kuivuuden ja tunnottomuuden tunnetta?Minä en henkisesti enää jaksa.On kuin vetyperoksidia olisi kaadettu naamalle ja välillä siis polttelee on tunnoton ja välillä särkee.Pistää silmiin ja sinne tänne ja kurkkua sitten ja kudoksia turvottelee ja kaunaalkin ja kieltä ja nivelet ovat kipeänä.

    • Radion kuuntelija
      • Fcking shit

        Huuleeni on jäänyt kynnen kokoinen arpi ja taas alkoi tuntua, että uusi taas tulossa :( Ärsyttävää kun kaikki vastaan tulijat kysyy "Mikä sul on tos" ja osottaa. Pitää jäädä ÄNGSTÄÄ kotii viikoks nii on e´hkä sitte hävinny pois! :D

      • kerpelee
        Fcking shit kirjoitti:

        Huuleeni on jäänyt kynnen kokoinen arpi ja taas alkoi tuntua, että uusi taas tulossa :( Ärsyttävää kun kaikki vastaan tulijat kysyy "Mikä sul on tos" ja osottaa. Pitää jäädä ÄNGSTÄÄ kotii viikoks nii on e´hkä sitte hävinny pois! :D

        kynsilakanpoistoaine auttaa kuivattamaan,jos sitä sutii monta kertaa päivässä huuleen.. ja yöksi hammastahnaa tai sinappia..
        mutta itsellä huuli nyt tosi ruma, ei ollut kunnon rupea,mutta repesi silti,ja nyt verinen huuli.en tiedä mitä sille keksisi.

      • herpe
        kerpelee kirjoitti:

        kynsilakanpoistoaine auttaa kuivattamaan,jos sitä sutii monta kertaa päivässä huuleen.. ja yöksi hammastahnaa tai sinappia..
        mutta itsellä huuli nyt tosi ruma, ei ollut kunnon rupea,mutta repesi silti,ja nyt verinen huuli.en tiedä mitä sille keksisi.

        Itse sairastin herpeksen viimeksi joskus alkuvuodesta, jolloin rakkula vaihtoi paikkaa. Aina kun ensimmäinen oli paranemassa,puhkesi se vähän matkan päähän uudelleen.
        Silloin menetin hermoni ja painelin lääkärin puheille. Lääkäri antoi zovirax lääkekuurin, ja sillä pysyi tuo pirulainen melkein puoli vuotta kurissa täysin. Nyt tottakait muutama viikko sitten puhkesi ensimmäinen,sain voiteilla pois. Nyt taas vaihteeksi eilen puhkesi taas ja tänä aamuna oli toinen mollukka perkl huulessa!! Olen vahvasti miettinyt etsiväni reseptin tälle kuurille jostain laatikkoni uumenista jotta saan olla rauhassa tältä elämää pilaavalta pirulaiselta!
        Todella vaikeaa liikkua missään kun kaikki tuijottaa huulia ihmetellen mitä siinä on,kotona oltava paranemiseen saakka!
        Elämänilo on kyllä hukassa,kiitos tämän ihanan mollukan.

      • justiisa
        herpe kirjoitti:

        Mulla kävi samalla tavalla. Reilu 6kk sitten, sain tablettikuuriin herpekseen joka oli ilmestynyt ennen sitä kuukauden välein n puol vuotta. Nyt sit 6kk:n jälkeen ilmesty yks huuliherpes, joka meni melko nopeesti ohi, ja kuukauden päästä tästä eli nyt onki sitte ylähuuli ihan turvoksissa. Eikä tunnu mikään auttavan. Pitänee yrittää saada taas reseptilääkitys, josko helpottais.

      • voi surkeus
        justiisa kirjoitti:

        Näin muutama yö sitten unta, että huulesssa oli 2 rakkulaa ja niihin kokeiltiin jotain uutta laastarihoitoa (ei siis sitä laastaria mikä on jo olemassa vaan joku paksu lääkettä sisältävä versio). No aamulla herätessä oli sitten mollukka jo huulessa ja myöhemmin (eilen) ilmaantui myös toinen viereen, vaikka yleensä lotraan voidetta reilusti rakkulakohdan ympärillekin.

        Miksi sen on pakko alkaa yöllä, nukkuessa mahdoton havaita ensioireita ja alkaa lääkitsemään ennen rakkulan ilmestymistä, nyt siitä saa taas kärsiä. Toisaalta olen onnekas, kun yleensä tulee vain 1 tai 2 rakkulaa, ja melko harvoin.

        Itse "luotan" Vectaviriin, se näyttää minulla tehoavan parhaiten, joskus jopa estää, jos laittaa heti kun alkaa kutisemaan. Ainakin se hillitsee kutinaa. Laastari ei mielestäni auttanut, mutta olihan se vähän esteettisemmän näköistä kun peittää kellertävän rakkulan tai loppuvaiheen ruven. Pitäisi ostaa niitä lisää, laittaa silloin kun menee ihmisten ilmoille.

        Olen muuten miettinut tuota huuliherpeksen tarttumista rakkulavaiheessa, suutelemalla. Minulla rakkula tuntuu niin inhottavalta ja kipeältä, että sen ollessa aktiivinen ei tekis itse lainkaan mieli suudella. En tietenkään nyt muutenkaan halua tartuttaa muita tieten tahtoen. Mut ihmettelen jos joku nauttii pusuttelusta, kun itsellä on rakkula. Confessions, anyone? :P

      • Höttis
        voi surkeus kirjoitti:

        Heips vaan kaikki herpeksestä kärsivät,
        Tässäpä kirjoittelen tätä viestiä mukava mollukka huulessa. Huvikseni haeskelin keskusteluja netistä tuohon laastariin liittyen. Kun meinasin, että jos hakisi apteekista....mutta tätäpä en olisi uskonut ollenkaan, että kaikenlaisia aineita toklataan siihen huuleen; kynslakanpoistoainetta, hunajaa, sinappia...mahtanevatko kaikki edes olla tosissaan kirjoitettuja. Ei se ole ihme, jos huuli pahenee vain, jos sitä revitään ja siihen toklataan kaikenmaailman aineita.

        Minä sanoisin, että jos vaan pystyisi turhan hermoilun välttämään, niin se jo auttaisi. Tuo herpes kun tosiaan puhkeaa stressistä, niin eikö tuo sitten pahenekin jos sitä äityy hermoilemaan. Itse hoidan herpeksen AINA topsypuikoilla, en ikinä koske siihen sormilla. Huulten terveisiin kohtiin sivelen reilusti bepanthenia, ja sykkivään kohtaan esimerkiksi hydrocortisonia / herpesvoidetta. Hyvällä hygienialla ja voitelulla se paranee minulla parissa päivässä. Ja unohtaakseni koko kipuilevan ja sykkivän herpeksen, otan särkylääkettä...

        Herpes huulessa pikkujouluiltaa kohti, yeah!

      • herpes pois
        Höttis kirjoitti:

        ^Aikalailla samat ajatukset tuli mieleeni, et vaikka mitä petroolia sitä tungetaan huuliherpekseen :D .

        Itse kärsin penskana ja teininä usein herpeksestä. Penskana ei muuta apuja ollut kuin kamferitippojen tai vademeicumin tuputtamista näppylään. Teininä oli jo jonkunsortin herpes-voide.
        Varmaan vuosikymmen meni lähes ilman huuliherpestä. Nyt sit olen kärsinytkin taajaan vaivasta. Stressihän se siellä taustalla on kaiketi osaltaan, mut sitä ei voi välttää valitettavasti. Stressi ilmeisesti aiheuttanut pitkästä aikaa flunssa yms. kierteet joista sitten kylkiäisinä huuliherpes.
        (koputan puuta sanomalla, että onneksi stressi ei ole sentään tuonut vyöruusua esille, sekin ollut aikoinaan...).
        Mietin tässä, että B-vitamiinikuurin lisäksi ei pahitteeksi olisi nautiskella myös D-vitamiinilisää näin vähän auringon aikaan (d-vitamiinia sisältävän ravinnon lisäksi toki). Voi olla, että talvella ravintopuoli on monillakin ehkä vitamiiniköyhempää kuin muina vuodenaikoina, joka myös vaikuttaa elimistön tautiennujerruskykyyn tai aisoissapitoon.

        Talvella näppy tuntuu kestävän kauemmin myös kylmän ilman vuoksi, sillä näppy on talvella alttiina usein kylmälle. Kylmä ei edistä paranemista.

        Mut toisaalta olen kevätauringossa saanut pahimmat huuliherpesnäpyt ilman, että olen ollut sairaana/stressissä tms. Nimittäin voimakas aurigonvalo (uv-säteily ilmeisesti erityisesti) saa näpyn aktivoitumaan, kun iho kärisee. Eli keväällä pitäis muistaa käyttää suojavoidekerroinhuulirasvaa.

        Mutta mutta...en aijo kokeilla kuumaa kahvikuppia tai kynsilakanpoistoainetta,vaikka näppy on tälläkertaa entistä irstaampana... Valkosipulikikka menee kokeiluun. Olin jo unohtanut hunajan :D , joten palaan sen pariin illalla :D .
        Töissä on pakko olla, mutta laastari auttaa etten levitä näppynesteitä ympäristööni. Tulehduskipulääkekuuri on myös oivallinen lisä, etenkin kun samaan aikaan sattui alkamaan menkat :D .
        Halaamista ei kannata vähentää herpeksen kanssa, päinvastoin :D . Halailu tuotaa mielihyvänhormooneita ja ken tietää edesauttaa stressiäkin hehee :D .
        Tää herpeskeskustelu on niin älytöntä, että tähän varmasti vois heittää vaikka mitä legendaa lisäksi :D .

    • Nopeaa

      kuivattaa nopeasti rakkulan pois. Monta kertaa kokeillu. Paljon mainostetut; zovirax,herpolips,aciclovir ei paranna lainkaan

    • jo neljä päivää ;&lt;

      Mullekki on tullu tohon alahuuleen kaks pientä rakkulaa, ja en todellakaa pidä niistä!
      Oon tässä lukenu nyt näitä keinoja ja aijon itse ainakin kokeilla näitä:

      Valkosipulinkynttä(painaa siihen)
      Kynsilakanpoistoainetta (^)
      Hunajaa(levittää)
      Valavir-tabletteja(saa apteekista)
      Väkevää sinappia(levittää)
      Hydrokortisoonia(^)
      Zovirax-voidetta(^)
      Hammastahnaa(^)

      Haluun to herpeksen tosi nopeesti pois!
      Tai ainaki ettei se näy nii paljoo,
      noi rakkulat on kyllä aika pieniä, mut mua vaivaa!
      Tulin juuri osastolta, kun minulla oli ollut epilepsia-kohtaus,niin 2päivää sen jälkeen tuli pieniä näppyjä...
      Nyt jo 4päivä menossa,
      VIHAAN HERPESTÄ!!!

      ps. oon käyttäny hammastahnaa pia jo koko tuubin ,ja kyllä se pikkasen auttaa, pienentää sillee kivasti

      • nysli

        Olen hyvällä menestyksellä hoitanut huuluherpestäni luontaistuotekaupan Herstat-nimisellä propolissalvalla. Ongelmani on, että tämä tuote on poistettu valikoimista! Propolissalva on ainoa, joka miellyttävästi vähitellen tappaa rakkulan, ekä se koskaan puhkea pahaksi. Mutta mistä nyt saa??!!

      • Malossi CDC

        Itte kannatan semmosta ettei kielellä koko ajan nuole sitä herpestä kun joskus tulee niin tehtyä, koitan vaan pitää sen mahollosimman kuivana ja sit laitan siihen vähän hammastahnaa niin ei ainakaan niin paha..

        KAikista pahin kun saa huuliherpeksen just tohon ihan suun reunaan, että sattuu kun suuta aukoo :(

        Nyt juuri sain siihen paikkaan, n. 1cm korkee ja levee. Ei oikeen naurata, jotenki pääsi leviämään. Pepsodent euttaa :)

      • propolis auttaa
        nysli kirjoitti:

        Olen hyvällä menestyksellä hoitanut huuluherpestäni luontaistuotekaupan Herstat-nimisellä propolissalvalla. Ongelmani on, että tämä tuote on poistettu valikoimista! Propolissalva on ainoa, joka miellyttävästi vähitellen tappaa rakkulan, ekä se koskaan puhkea pahaksi. Mutta mistä nyt saa??!!

        Meillä on käytetty tytön suun aftojen hoitoon hunaja-propolis valmistetta (hengitysteille).Sen jälkeen kun alkoi ottamaan päivittäin aftat pysynyt poissa.Ja yleensäkin aina kun aftoja tuli ,tämä oli ainut millä sai suun paranemaan.
        Lisäksi siinä on timjamia joka uuden astma ja allergian lehden mukaan estää herpesviruksen lisääntymistä.

        Tämäkin tuli nyt testattua,nimittäin rakot tuli piiiiitkästä aikaa minulle toissayönä.Eilen aloin ottamaan 3 lusikallista päivässä.Tänään herpesrakot aivan kuivuneet eli ei tullut märkivää vaihetta ollenkaan vaan heti kuivui.TOIMII.

        Suosittelen kaikille .Meinaan ottaa sitä nyt muutaman viikon vahvistamaan immuunia.

      • propolis auttaa
        propolis auttaa kirjoitti:

        että iisoppi -inkivääri-j timjamiöljyt ovat estäneet herpesviruksen lisääntymistä koeolosuhteissa.Timjamiöljyn vaikutusta voi kokeilla yskänrokon voimakkuuteen tai uusiutumiseen.
        Näin sanotaan lehdessä.

    • jenni_ka86

      L-LYSINE 1000 mg 50 kaps
      L-Lysiinin käyttäminen nopeuttaa herpesinfektiosta toipumista ja estää sen uusiutumista.
      L-Lysiini suojaa sydäntä ja verisuonistoa sekä sitoo ja poistaa lyijyä.

      Luontaistuote kaupasta! n.10e/100kpl

      • herpes(kö)?

        Mä sain herpeksen toissa päivänä. ensin pientä kutinaa, päivällä tullu vesikellukat n. 2cm alue ylähuuleen ja eilen turposi ylähuuli 3kertaa paksummaksi. Kävin illalla lääkärissä ja anto lääkekuurin ja illaksi tabletin 800g, et turvotus lakkais. mitä vielä. Aamulla oli kahta kauheampi turvotus! Tuntuu, et tää turvotus ois joku allerginen reaktio ku ei ole ihan normaalia kuitenkaa, vaikka herpes on aikasemmin ollukki. nyt syön pari päivää lääkettä ja jos ei turvotus lakkaa niin sitte lääkäriin uudestaan.. Kokemuksia? Kaikki ois hyvin jos ei ois tätä turvotusta mutta näytän niinku oisin turpiin saanu!!

      • kyllästynyt herpekseen
        herpes(kö)? kirjoitti:

        itte oon koko pienen elämäni kärsiny herpeksestä ja pari kertaa ollu sekä ylä ja alahuuli samaa aikaa ihan turvoksissa (niin paljon etten oo ulos kehdannu mennä missään muodossa) mutta eilen alko oikee kunnolla v*tuttaa. En huomannu tätä kutinavaihetta mikä mulla yleensä on tosi selvä ja pussailin sekä otin poskeen poikaystävältäni. Yöllä kun menin sitten kotiin ni eiköhä oo mukava, turvonnut rakkula ylähuulessa. Eikös se kuitenkin ole niin, että huuliherpes voi tarttua myös tuonne intiimialueille ja aiheuttaa siellä rakkulan? Hävettää ihan hemmetisti. Nyt syön aclovir kuuria, en tiiä auttaako hirveesti, mut ainaki lyhentää aktiivivaihetta vähäsen. Laastareitakin oon kokeillu ja ne kyllä peittävät rakkulan mutta turvottavat huulta vielä tuhat kertaa pahemman näköiseksi. Pitää kokeilla noita sinappi, kuuma muki yms. apukeinoja. Jospa niistä ois jotain apua. Mitään yhtä hermoja kiristävää tautia en kyllä tiiä. Stna.

      • toimiva koktail

        Ensioireet tuli toissapäivänä ja nyt vain pieni jälki jäljellä, ei rakkulaa, eikä isoa turvotusta missään vaiheessa, ensimmäinen kerta kun paranee näin helposti, paitsi joskus 10v sitten kun ensimmäisen kerran sain Aclovir tabletteja, viime vuosina niistä on ollut vain pieni apu.

        Tässä mun koktail/vrk: Valavir 2 x 500mg, Aclovir 200mg, 5h välein, L-Lysine 2 x 1000mg, osterinvanukaskapseli (Remsan) 3 x 2x 900mg. Edellisellä kerralla n. 6kk sitten muuten sama hoito, mutta silloin ei ollut vielä Valviriä, paraneminen oli silloinkin selvästi nopeampaa kuin pelkällä Aclovirillä.

        L-Lysinen ja osterinvanukkaan löysin tämän palstan kautta, kiitos siitä. Valavir oli siis nyt ensikertaa käytössä ja saattaa olla, että sen vaikutus jatkossa heikkenee, kuten kävi Aclovirin kanssa, mutta aika näyttää sen, nyt joka tapauksessa asia hoitui nopeasti.

      • L-Lysiini

        L-Lysine on ainut mikä minullakin auttaa huuliherpekseen, mitkään voiteet tai laastarit eivät ole koskaan tehonneet.

    • j

      hei!

      joku kirjoitti hydrocorrtisonista... ainakaan aktiivivaiheessa sitä ei saisi missään nimessä laittaa herpesnäppylän päälle, koska se aktivoittaa virusta. Kuulemma myös hydrocortisonin käyttö altistaa herpekselle.

      T: herpes- atoopikko

    • Paisenaama

      Ihanaa. :))))) Saatana.
      Kun tämä möhkäle joskus lähtee huulestani, olen niin kiitollinen, että --- HALKEAN.
      Huuliherpes ei luojan kiitos ole ollut minulla usein toistuva vaiva, mutta jo pienestä pitäen olen mollukan saanut kerran, pari vuodessa. Muistan ne häpeän hetket ekaluokalta lähtien, kun kaikki kyselivät ja tuijottivat. Viimeiset kahdeksan päivää olen jälleen elänyt näyttäen ainoastaan vasempaa puolta naamastani ihmisille, sillä oikeassa suupielessä on niin ruma ilmestys että itkettää.
      Tämän kanssa olen pärjännyt tähän saakka kuitenkin keskivertoa paremmin, sillä yskänrokko ei ole päässyt ärhäköitymään missään vaiheessa; viime vuonna repäisin ruven vahingossa herpeslaastarilla irti, minkä jälkeen pirulainen oli kaksi kertaa pahempi kuin ennen laastaria. Vectavir kulkee mukana kaikkialle, minne kuljenkin.

      • oireita on, mikä aut

        toista kertaa tää huuliherpes. nyt osaan ainakin oireet kertoa helposti. miten hoidetaa ??

        oireita:

        oireet ovat pahimmat yöllä. jokapaikka kutiaa, jos raavit, siihen voi tulla herpesnäppylä. Jos tuijotat jotakin paikkaa kasvoillasi peilin kanssa, näet kuinka pieni näppylä tulee esiin ja suurenee sekunneissa! näet kuinka se suurenee pelkällä peiliin katsomisella. häkähdyt ja syke nousee. Unta ei voi saada, kun jokapaikka kutiaa. Kokeilet särkylääkettä, huomaat ettei mitään vaikutusta, ei edes kipeyden tunnetta poista. Alat tutkia peilin kanssa kehoasi, huomaat että jalassasi on juuri samanlainen näppylä kuin on esimerkkikuvana herpeksessä. pelkäät että naamaasi tulee samanlainen ja tiedät että se on vain ajankysymys.

        mietit mikä auttaa.
        - herpeslaastarit, kun näppylöitä löydät noin 10 pientä kasvoiltasi, et tiedä enää mihin sen laitat.
        - auttavat voiteet, joita voi ostaa 2 gramman putkiloina, maksaa noin 10€. mietit että eihän se 2 grammaa mihkään riitä.
        - mietit mitäs sitä tekis...................

        ei en tiedä..... miten hoitaa.

    • kokeiltu on

      itse olen käyttänyt tea tree öljyä ja sitä herbalifen aloe vera öljyä. Tea tree öljy ainakin toimii jo rakkula vaiheessa ei vaan voi sitä käyttää kun julkisille paikoille menee.. (hajukun ei ole mikään miellyttävä) kokeilkaa! toimii myös finneihin :D

      • pattihuuli

        Ei vaikuta mitkään sinappi hammastahna voiteet sun muut ei apteekista ostetut edes. Illalla tunsin kun ylähuuli oli kuiva ja laitoin huulirasvaa. Aamulla herätessäni koko ylähuuli taas turvoksissa, rakkuloita täynnä, nostaa kuumeen ja kaula rauhaset turpoavat. Huuli turpoaa noin 3 kertaiseksi joka helkkarin kerta. Onko pakko mennä aina hakeen antibiootti kuuri jotta se laskee pois? ja mikä on estolääkitys? lääkäri sanoi sellaisen olevan mutta se on kuulemma niin kallis. Miten kallis onko jollakulla kokemusta?

      • niinpä niin
        pattihuuli kirjoitti:

        Itsellä on ollut huuliherpes lapsesta asti, ajoittain useammin ja joskus on tainnut parhaillaan mennä yli vuosi ettei ole puhjennut. Viime yönä ilmestyneen rakkulan inspiroimana ajattelin jakaa kokemuksiani sen verran, että itsellä on ollut ihan sama mitä voidetta laittaa, vähintään reilu viikko kestää paranemisessa aina. Tämä saattaa johtua osin siitä, että kuulun näihin onnekkaisiin joille rakkula ilmestyy aina yöllä ja on aamulla jo suuri ja kipeä, eli en saa koskaan mahdollisuutta taltuttaa sitä ennen tätä vaihetta. Koska tuota paranemista ei tunnu oikeasti nopeuttavan mikään, olen todennut että voin välillä ihan hyvin käyttää laastareita. Ymmärrän kyllä että kaikki eivät tykkää jos tulee tuollaisia negatiivisia vaikutuksia kuten turvotus tai rakkulan leviäminen. Itsellä ei ole kuitenkaan laastari aiheuttanut koskaan mitään ongelmia, ja tykkään käyttää sitä mahdollisuuksien mukaan sen takia että se helpottaa syömistä/juomista/hampaiden pesua yms toimintoja kun ei tarvitse varoa herpestä samalla tavalla. Lisäksi mielestäni ehdoton bonus on se, että laastari estää rupeutumisen. Sopivan ajan tämä kyllä aina valitsee, esimerkiksi nyt olisi kerrankin viikonloppuna kivaa menoa tiedossa ja olisi ollut mukava näyttää nätiltä mutta eipä tarvitse haaveilla siitä enää.

      • abiiiiiiiiiiii
        pattihuuli kirjoitti:

        Ei vaikuta mitkään sinappi hammastahna voiteet sun muut ei apteekista ostetut edes. Illalla tunsin kun ylähuuli oli kuiva ja laitoin huulirasvaa. Aamulla herätessäni koko ylähuuli taas turvoksissa, rakkuloita täynnä, nostaa kuumeen ja kaula rauhaset turpoavat. Huuli turpoaa noin 3 kertaiseksi joka helkkarin kerta. Onko pakko mennä aina hakeen antibiootti kuuri jotta se laskee pois? ja mikä on estolääkitys? lääkäri sanoi sellaisen olevan mutta se on kuulemma niin kallis. Miten kallis onko jollakulla kokemusta?

        Koitin hammastahnaa ekan kerran ja alahuuli aivan turvoksissa...
        Miten näitä poppakonsteja tulisi käyttää, itse annoin olla illalla parisen tuntia ja pesin ennen nukkumaan menoa...aamulla huuli oli mahtavan kokoinen.
        Elämäni toinen herpes, eka oli tossa syksyllä just kun koulu alkoi. Nyt tulin kipeeks ja menkatki alko ja tadaa, patti huulessa. Oon niin nuhassa ettei kykene apteekkiin ees lähtee, seuraavaks googletankin varmaan ton possutaudin =D Ei oo ees huulirasvaa, täytyy laittaa viesti äitille et kävis apoteekissa mun puolesta...
        Niin sitä tässä mietin että oletko, pattihuuli, syönyt antibiootteja herpkseen? Eikö antibiootit nimeomaan tehoa bakteereihin ja huuliherpes on virustauti...nooo tk-lääkärithän määrää sitä kaikkeen hehheh=) Estolääkitystäkin on, mutta sen saa kai vasta kun on tosi kiusallinen haitta (kellepä ei olisi), uusii usein tai leviää kasvoihin jne.

      • Laastarihuuli
        pattihuuli kirjoitti:

        Ei vaikuta mitkään sinappi hammastahna voiteet sun muut ei apteekista ostetut edes. Illalla tunsin kun ylähuuli oli kuiva ja laitoin huulirasvaa. Aamulla herätessäni koko ylähuuli taas turvoksissa, rakkuloita täynnä, nostaa kuumeen ja kaula rauhaset turpoavat. Huuli turpoaa noin 3 kertaiseksi joka helkkarin kerta. Onko pakko mennä aina hakeen antibiootti kuuri jotta se laskee pois? ja mikä on estolääkitys? lääkäri sanoi sellaisen olevan mutta se on kuulemma niin kallis. Miten kallis onko jollakulla kokemusta?

        Taas sitä ollaan laastari huulessa vaikka lääkitys on. Itselläni on n. 2 vuoden ajan huuliherpes uusinut niin että kun n. viikon on ollut terve uusi on taas puhjennut. Ja koskaan se ei ole tullut lievänä vaan huuli on todella jopa 3 kertaa isompi kuin normaalisti.. Menetin hermoni ja menin lääkäriin. Ensin lääkäri määräsi suun kautta otettavia tabletteja joiden tarkoitus oli lievittää herpestä sen jälkeen kun se oli puhjennut. Ja samalla lääkkeitä pystyi käyttämään lyhytaikaisena estohoitona. Lääkkeet taisivat maksaa vajaa 10e ja yksi paketti riitti suurinpiirtein yhteen herpekseen. Lääkkeet olivat hyvät jonkin aikaa kunnes huomasin että mikäli tahdon pitää herpeksen poissa joudun syömään lääkkeitä koko ajan. Ja tabletteja tuli ottaa muistaakseni 5 kertaa vuorokaudessa. Menin lääkäriin uudestaan jolloin hän antoi reseptin tähän ns. estohoitoon. Lääkkeitä otetaan 2 vuorokaudessa 6 KUUKAUDEN AJAN. Ja kuukauden lääkkeille tulee hintaa 45 euroa (ilman kelakorvausta jotain 60-70e). Lääkkeet ovat auttaneet, mutta olen huomannut että jos unohdan edes yhden kerran ottaa lääkkeen, herpeksen alkuoireet tulevat. Pari päivää sitten aamun lääke jäi ottamatta ja nyt herpes puhjennut.. Ei auta kun seurailla tuleeko yhtä pahana kun ennen lääkitystä ja kestääkö yhtä pitkään. Kaikille joita asia häiritsee ja ovat valmiita maksamaan "kauneudesta ja hyvästä olosta" suosittelen lääkärinvastaanotolla käyntiä. Tsemppiä!

    • apuuva !

      Miten on :

      Jääkö huuli "helläksi" ikuisiksi ajoiksi kun herpes on parantunut ???

      Nyt on kulunut viikkoja herpeksen "parantumisesta" ja kohta jossa oli rakkuloita on edelleenkin arka..

      Ikuisestiko huuli hellänä ?

      • Xovirax

        Huuliherpekseen auttaa xovirax -saa apteekista. Siitä on apua vain mikäli heti ensi oireiden tultua sitä käyttää. Mieluiten 3-4 kertaa päivässä. Kun herpes jomottaa kunnolla on jo myöhäistä.

      • Yöunet meni
        Xovirax kirjoitti:

        Huuliherpekseen auttaa xovirax -saa apteekista. Siitä on apua vain mikäli heti ensi oireiden tultua sitä käyttää. Mieluiten 3-4 kertaa päivässä. Kun herpes jomottaa kunnolla on jo myöhäistä.

        Täällä kanssa piru irti. Huulessa ollut herpes jo monta päivää ja ei merkkiäkään parantumisesta. Sykkii, tykyttelee, polttaa ja huuli on kaksi kertaa normaalin paksuinen. Näytän todella hirveältä.

        Zoviraxit, vectavirit, herpeslaastarit...ei ne auta kyllä yhtään mitään. Ihan yhtä tyhjän kanssa, en ikinä enää osta niitä.

        Järki lähti kun heräsin taas yöllä siihen, että olin kädellä painanut/koskenut huultani. Kai sitä unissaan hermostuu siihen kihelmöintiin. Voi prkl kun heräsin uskomattomaan kipuun, sattui niin tajuttomasti, että veet valui silmistä. Hermostuin niin valtavasti ja desifioin patin huulessa, otin pinsetit ja pinseteillä yritin puristaa herpespattia kasaan. Voin sanoa, että VIHON VIIMEINEN ASIA MITÄ VOI TEHDÄ!

        Kyllä siinä ei itku ollut kaukana, sattui niin että pyörytti! No siinä vaiheessa vitutus oli sanoinkuvailematonta ja jossain horkassa otin neulan ja desifioin sen ja yritin tökkiä neulalla sitä pattia rikki, no vielä isompi virhe kuin pinsetit. En pystynyt työntämään neulaa sisälle, vaan pinnalta tökin...

        Lopputuloksena patti on aivan järkyttävän näköinen. Siinä näkyy sen sata pientä päätä, huuli on kahta enemmän turvoksissa, kipu ja tykytys on sanoinkuvailematon. Siinä meni yöunet loppuyöltä. Eihän kello ookkaan ku puoli kolme. Voi jumaliste.

        Ekaa kertaa levitin nyt hunajaa tähän huuleen, olen kuullut sen auttavan. Saa nähdä mitä tapahtuu, jos ei tämä auta niin seuraavaksi kokeilen valkosipulia.

        Minulla on herpes ollut nenässäkin. Se se, vasta kamalaa onkin. Vaikka se paska on nenän sisällä jossain, niin nenä muuttuu toiselta puolelta kiiltäväksi ja punaiseksi, sekä turpoaa. Tykyttely on niin järkyttävää, että tekisi mieli raastaa juustoraastimella koko nenä maantasalle.

      • hun<
        Yöunet meni kirjoitti:

        Näin joulun alla puhkesi mulle, ihme kauhea joululahja stressi on ollut päällä. Ja siinä itämistykytys vaiheessa menin rämpläämään sitä ja piru tuli pahempana kuin koskaan. :\ Alahuulessa ihan reunassa on (sekä siellä alla ihossakin) oli aluksi yksi iso ja noin 18 pientä näppyä. Nyt olen hoitanut sitä ahkerasti koko eilisen päivän ja voin nyt aamulla sanoa että on tämä paljon parempi jo! Voin kyllä allekirjoittaa sen mitä monet on täällä jo sanonut, eli apteekin lääkkeet ei ainakaan yksinään auta paljon paskaakaan. Itse laitan ensin reilusti juoksevaa hunajaa ja sitten päälle vähän herpolipsia. Välillä otan oman aloe veran oksasta sitä "mömmöä" ja hieron huuliin. Eli jos kotoa löytyy aloe vera niin käyttäkää sitä. :)

      • Meikkunainen
        hun< kirjoitti:

        hun, täällä kohtalotoveri. Eikös se huuli kihelmöinyt jo paria päivää ennen, mutta ajattelin sen johtuvan vain kuivasta ilmasta kun nyt tuli nuo pakkasetkin. Mutta eilenaamulla (eli joulupäivänä) näkyi selkeästi kaksi tykyttävää pientä pattia heti nenän alapuolella, ylähuulessa. Ei muuta kuin päivystävään apteekkiin ja ostin sekä Zoviraxia että sitten näitä Compeed-laastareita, mitkä olivat ihan extempore-kokeilu.

        Nyt voin laastareista sanoa, että enpä taida kokeilla tulevaisuudessa. Kahden herpesrakkulan vuoksi jouduin käyttämään myös kahta laastaria, kun ei yksi riittänyt. Annoin olla yön yli, ja aamulla haistoin heti sellaisen ällöttävän mädänneen hajun. Se rupineste oli tunkeutunut laastarin alta esiin ja muhinut vielä oikein mukavaksi. Jeejee. Enpä ottanut tästä vielä opikseni, vaan laitoin heti perään uudet laastarit. Muutaman tunnin jälkeen aloin ihmetellä jatkuvaa kutinaa laastarin alla, ja kävin katsomaan peilistä. Ei jukoleuta, rakkulat olivat laastareiden alla ruvenneet oikein urakalla tekeytymään ja sitä rakkolimaa oli huuli täynnä. Että vielä isompi jeejee.

        Pitäytynen pelkästään Zoviraxissa -onneksi rakkulat ovat edes sen verran ylempänä huulessa etten niitä kovin helposti tule vahingossa kielellä nuoleksimaan. Saavat ainakin kuivua rauhassa sen puoleen. Mutta onpa tästä jo yli 8 vuotta aikaa kun viimeeksi oli enemmän kuin yksi rakkula... ketuttaa, ja kun olen vielä asiakaspalveluhommissa ja ylihuomenna työvuoro, niin ei kyllä paljoa naurata :/

      • Meikkunainen
        Meikkunainen kirjoitti:

        Korjaus: käytän siis Vectaviriä, en Xoviraxiamitälie.

        Kolmas päivä on meneillään ja huuli edelleen turvonnut. Särkylääke silloin tällöin auttaa ainakin ilkeään tykytykseen -suosittelen käyttämään.

        Huomasin tässä muuten, että tuo herpes näyttää aina menevän vähän kerrallaan parempaan suuntaan, kun siihen suihkuttaa (tai kostuttaa nenäliinaan ja töpöttelee sillä) desinfiointiainetta. Desinfiointiaine puhdistaa herpesrakkulan ja sen ympäristön ja samalla kuivattaa rakkulaa.

        Minä teen niin, että mikäli sitä kellestävää mönjää alkaa kertyä rakkulalle, niin töpöttelen sen varovasti joko topsy-puikolla tai nenäliinalla pois -tämän kai pitäisi hiukan avittaa sitä, ettei ihan kamalaa rupea syntyisi. Tämän jälkeen suihkutan puhdistusainetta siihen ja taputtelen kuivaksi. Sitten annan sen vielä hetken kuivua, ennen kuin levitän hiukan Vectaviria. Annan tuon aineen oleilla rakkulalla tunnista kahteen, ennen kuin taas tarkistan tilanteen ja puhdistan rakkulan
        ->kaikki alusta.

      • ällötys

        Niin iso patti huulessa että se pieni laastari ei sitä peitä. Ja minulla on ollut ihan pikkulapsesta lähtien säännöllisin väliajoin tämä.
        En kyllä tiedä noista itsehoito konsteista, kynsilakanpoistoaineista sun muista.. itsellä on huuli/ nenä/ poski aina rakkulan puhjettua/ puhkeamis vaiheessa niin kipeä, että ei kyllä tulisi mieleenikään siihen alkaa mitään hankaamaan. Buranaa vaan ja jotain apteekin voidetta.. Hain kerran lääkäriltä jonkin reseptin kun oli niin pahana, mutta paraneminen vei melkein kuukauden, enpä ole sen jälkeen lääkkeitä herppekseen hakenut.
        On kyllä kiusallinen vaiva :/

      • ilman patteja
        ällötys kirjoitti:

        minulla on herpesrakkulat vaivanneet koko ajan syksystä lähtien-kunnes aloin käyttää l-lysiiniä sisäisesti ja rutsintippoja ulkoisesti ja parissa päivässä häipyivät patit ja märkivät rakkulat-
        lopetin suolapähkinöiden syönnin,koska niiden arginiini laukaisee herpeksen ja lysiini sammuttaa sen

      • turbohuuli
        ilman patteja kirjoitti:

        minulla on herpesrakkulat vaivanneet koko ajan syksystä lähtien-kunnes aloin käyttää l-lysiiniä sisäisesti ja rutsintippoja ulkoisesti ja parissa päivässä häipyivät patit ja märkivät rakkulat-
        lopetin suolapähkinöiden syönnin,koska niiden arginiini laukaisee herpeksen ja lysiini sammuttaa sen

        Mulla sattui just mukavasti tämä herpes puhkeamaan opetusharjoittelua edeltävänä iltana. Siinä sitten kasiluokkalaisten eteen hemmetinmoinen rakkularypäs huulessa.
        olis vielä esiintyminen parin päivän päästä ja tiiän, että ei tää mihinkään häviä siihen mennessä. Vaikka tästä on jo jonku 15 vuotta kärsiny, niin ei se kyllä koskaan näytä helpottavan.
        En oo kyllä koskaan edes käyny lääkärissä tän kanssa, vaikka ehkä olis pitäny. Oon aina vaan pistäny zoviraxia ja nyt niitä uusia laastareita. Kyllä ne mun mielestä on ihan hyvin toiminu.
        Tepsiikö nuo pillerit vaikka sitä herpestä ei tuliskaan aivan jatkuvasti? Mulla tulee se noin 4-5 kertaa vuodessa ja aina kaikista huonoimpaan aikaan...

      • tabletit rules

        Mäkin kärsin parhaillaan huuliherpeksestä. Ostan nykyään ulkomailta apteekista acicloviriq sisältäviä tabletteja. Esim Zoviraxia saa monesta maasta ilman reseptiä tabletteina. Suomessa tuntuu ettei lekurit kovin helposti kirjoita reseptiä. Tableteilla herpes menee muutamassa päivässä ohi. Tällä kertaa en vaan malttais odottaa yhtään päivää paranemista, kun olis tärkeät juhlat huomenna, mutta elän toivossa, että tää menis huomiseen mennessä ohi. (Herpes puhkesi eilen.)

      • Herppari
        tabletit rules kirjoitti:

        Itsellä ensimmäinen herpes tuli jo vauvana korvaan. Siitä lähtien vaivannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti eletyt 23 vuotta. Hoitokeinona ehdottomasti parhaaksi olen kokenut Compeed-huuliherpeslaastarin vuosien voiteiden kanssa temppuilun jälkeen. Laastari on erittäin hyvä kihelmöinnin ja kutinan lievittäjä. En edes kuvittele käyttäväni muuta. Ainut miinus on se, ettei laastari todellakaan estä ruven muodostumista. Loppuvaiheessa kun on järkevintä lopettaa laastarin käyttö ja kuivata rakkuloista poistuva neste paperilla ja antaa herpeksen kuivua. Loppuun voisin mainostaa etten ole tavannut toista kaltaistani, yhtä pahoista herpesvaivoista kärsivää. Yleisin setti on vähintään kaksi herpestä peräjälkeen tai yhtäaikaisesti. Tällä hetkellä kolmas leuassa viikon sisään. Todettakoon että nyt neljä vuotta käytössä ollut laastari hoitomuotona on parantanut elämänlaatuani huomattavasti.

      • hahahahahah
        Yöunet meni kirjoitti:

        Täällä kanssa piru irti. Huulessa ollut herpes jo monta päivää ja ei merkkiäkään parantumisesta. Sykkii, tykyttelee, polttaa ja huuli on kaksi kertaa normaalin paksuinen. Näytän todella hirveältä.

        Zoviraxit, vectavirit, herpeslaastarit...ei ne auta kyllä yhtään mitään. Ihan yhtä tyhjän kanssa, en ikinä enää osta niitä.

        Järki lähti kun heräsin taas yöllä siihen, että olin kädellä painanut/koskenut huultani. Kai sitä unissaan hermostuu siihen kihelmöintiin. Voi prkl kun heräsin uskomattomaan kipuun, sattui niin tajuttomasti, että veet valui silmistä. Hermostuin niin valtavasti ja desifioin patin huulessa, otin pinsetit ja pinseteillä yritin puristaa herpespattia kasaan. Voin sanoa, että VIHON VIIMEINEN ASIA MITÄ VOI TEHDÄ!

        Kyllä siinä ei itku ollut kaukana, sattui niin että pyörytti! No siinä vaiheessa vitutus oli sanoinkuvailematonta ja jossain horkassa otin neulan ja desifioin sen ja yritin tökkiä neulalla sitä pattia rikki, no vielä isompi virhe kuin pinsetit. En pystynyt työntämään neulaa sisälle, vaan pinnalta tökin...

        Lopputuloksena patti on aivan järkyttävän näköinen. Siinä näkyy sen sata pientä päätä, huuli on kahta enemmän turvoksissa, kipu ja tykytys on sanoinkuvailematon. Siinä meni yöunet loppuyöltä. Eihän kello ookkaan ku puoli kolme. Voi jumaliste.

        Ekaa kertaa levitin nyt hunajaa tähän huuleen, olen kuullut sen auttavan. Saa nähdä mitä tapahtuu, jos ei tämä auta niin seuraavaksi kokeilen valkosipulia.

        Minulla on herpes ollut nenässäkin. Se se, vasta kamalaa onkin. Vaikka se paska on nenän sisällä jossain, niin nenä muuttuu toiselta puolelta kiiltäväksi ja punaiseksi, sekä turpoaa. Tykyttely on niin järkyttävää, että tekisi mieli raastaa juustoraastimella koko nenä maantasalle.

        Anteeks kauheesti mut kiitti, tää oli ensimmäinen vuodatus jolle nauroin vedet slimissä :D jotain hyvää herpksessäkin! En sun herpekselle nauranut, mut sana sul on hallussa..... :DDDDD

      • hahahahhah

        nimimerkille yöunet meni siis

    • herpesrobotti

      Voi kerpeleen perkele sentään. Perjantaina ois ekat treffit pitkään aikaan ja JOO tottakai tänä aamuna nii mahottoman hervoton rakko huules et ei mitään rajaa. Laastareita en enää käytä koska ne vaan ainaki omast mielestä pitkitti parantumista. Ja jäi silti kiva arpi, PYSYVÄSTI PUNANEN LÄNTTI, ylähuuleen, nii et kaikki varmasti kyselee. Tästä insidentistä aikaa siis 3v ja vieläki näkyvil.
      No nii siis toissapäivänä ilmesty finni ton arven yläpuolelle ja menin sit puristamaan sen. Heti tuli mieleen et joku pieles mut en osannu ajatella et herpesperkele iskee. No eilen kyl kutisi mut en jotenki vaan ajatellu ja sit tänä aamuna tottakai rakkuloita. heti vaan rasvat kehiin, kuuma muki kynsilakanpoistoaine kombo ja nyt odotellaan parasta. Onneks huomenna on pyhä ettei tarvii ihmisten ilmoille ängetä. Tänään pitäs viel kauppaanki kehdata mennä. Kiroon herpeksen keksijän alimpaan maanrakoon!
      p.s raportoin jos näistä mun keinoista on ollu apuva.

      • Rakkularaapustaja

        Rakkulavaiheessa kastan paperia mahdollisimman kuumaan veteen ja hankaan rakkulakohtaa puhkaisten kaikki mädät pois ja raaputan karhealla vessapaperilla. Kyllä vain! jo vaikka ensimmäisenä päivänä kun rakkulat komeilee milloin missäkin! Nestettä vuotaa jonkin aikaa mutta sitä voi töpötellä paperilla pois. kohtapa lissää raaputamalla alkaa tulla verta hieman ja se on hyvä merkki--------->kaikki paskat on poissa ja tilalle kasvaa normaali rakkula!

    • sairaanhoitaja!

      Kärsit jostakin puutostilasta. Siirry roskaruoasta kokojyvätuotteisiin. Kaikki sokeroidut tuotteet ja valkoiset viljat pois. Paljon kasviksia, vihanneksia, hedelmiä. Tuoreravintolisä nopea ratkaisu (googlaa ohjeita)
      D-vitamiinia päivittäin.

    • colt205
    • Tirppa33

      Itselläni herpes vaivannut vuosia ja apua olen saanut lääkärin määräämästä pillerikuurista. Se on taltuttanut herpeksen moneksi kuukaudeksi. Nyt olen ekaa kertaa kokeillut hydrocortison voidetta ja on auttanut aikas hyvin. Rakkula ei puhkea niin pahana ja paraneekin paljon nopeammin.

      • Tosi tarkka

        Huuliherpes (herpes simplex) on vaivanut minua jo yli 50 vuotta. Olen huomannut että aina kun on jokin erikoinen tapahtuma, ehkä pikkasen jännittää, niin silloin se iskee. Sain vihjeen sokeripalasta, ja se tosiaan toimii. Silloin kun kutina alkaa, niin sokeripalan kastelen kielellä ja sitten levitän paksun kerroksen huuleen. Se herpes on siinä, mutta sitä ei näe. Ei rakkoloidu eikä veristä. Ja sokeriahan löytyy kaikkialta.

    • kippo9

      Minä olen pienestä pitäen kärsinyt herpeksestä. Tasaisin väliajoin se puhkesi huuleen, nenänviereen tai silmien väliin. Aiemmin zoviraxit ja muut voiteet tehosivat. Mutta viimeisen viiden vuoden aikana ei ole tehonnut mitkään voiteet eikä laastarit. Vuosi sitten tuli viisi herpestä yhteen putkeen, kun yksi lähti, seuraava tuli samantien. Mainitsin asiasta lääkärille, joka ihmetteli kuinka en aiemmin olllut maininnut asiasta. Sain sitten lääkereseptin. Lääke oli pillereinä ja nimi taisi olla Acyrax. Ja halvempi versio oli Aciclovir Hexal. Söin kuurin ja herpekset väheni kertaheitolla.
      Minulla vaikutti flunssa ja hormonit herpekseen. Flunssan ja menkkojen jälkeen usein sain herpeksen riesakseni.

      • luulotautihanse

        herpeksesi arvauskeskuksessa jos ei ole rakkuloita missään ei kummempaa punoitusta vaan turvotuksen tunne nielussa ja polte naamassa niin että kasvoja kuorittais irti elävältä.
        Arvatkaahan montako diagnoosia olen saanut joista suosituimmat ovat korvien väli ongelmat ja seuraavana allergia!

        Vituttaa luonnollisesti eikä oireisto ole mikään mukava särkyineen tunnottomuuksineen ja turvotuksineen ja päänsärkyineen voimakkaine kuvotuksineen ja väsymyksenä.Oireet aaltoilevat ja kas kas kuumettakaan ei ollut
        Huono kliinikko tukeutuu psykiatriaan aina vaikka tosin sekin puoli on tutkittu ja terveeksi todettu...

    • Herpes-Lilli 50vee

      Hei,
      mulla auttaa parhaiten apteekin Herpolips-voide,jos huomaa heti alkuoireisiin laittaa, olen saanut sillä jopa muutaman kerran lähes kokonaan pysähtymään(paremmin kun zoviraxilla), sitten jos kuitenkin pompahtaa pintaan, laitan Compeed-laastarin, se tekee kivuttoman olon,eikä se herpes juuriukaan näy (ellei ole kovin iso).
      Kaikkia minäkin olen kokeillut ja lähes joka kuukausi taistelen tämän vaivan kanssa. Nyt tosiaan olen iloinnut tästä Herpolips-voiteesta,kun sillä olen saanut muutaman kerran totaalisesti pysähtymään.

    • Kikiii

      Kokeilkaa ihmeessä valkosipulia!

      Itselläni tulee aina herpeksiä kerrallaan ympäri huulia jopa 6-8 ja joskus leviää jopa nenään saakka. Viimeksi sitten puolitin valkosipulin ja hankasin sitä herpeksiin, annoin olla muutaman minuutin ja pesin pois. Toistin tätä 2-3 kertaan päivässä ja lopuksi annoin olla yön yli. Herpekset hävisi parissa päivässä, kun normaalisti saattoivat olla yli kuukauden.

      Valkosipuli kirvelsi kyllä tosi paljon, mutta tuntui ainakin, että tehoaa :D

    • :/

      Hulluja neuvoja täällä.
      Eilen tuli taas nenän varteen hirveä herpes, tämä on nyt toinen kerta. Hain äkkiä lääkäristä aclovir-lääkkeet ja nyt odottelemaan. Näyttää kyllä että patti on kasvanut lääkkeistä huolimatta ja huomenna olisi tärkeä työhaastattelu. kyllä ottaa päähän. :(

    • rentoutuminen

      Minulla auttoi jooga. Kärsin usein herpeksestä, kesti aina n. 1-2 viikkoa päästä siitä eroon. Menin joogaleirille, jossa tehtiin jooga- ja rentoutumisharjoituksia n. 1,5h aamuin illoin. Herpes katosi n. kahdessa päivässä. Ymmärsin, että ainakin itselläni stressi lietsoo tällaisia tauteja, ja niihin auttaa myös kehon rentouttaminen ja syvähengityksen opetteleminen. Aloin harrastaa säännöllisesti astangajoogaa viikottain, enkä kärsinyt herpeksestä kuin enää erittäin harvoin ja lievemmin.

      Joogan lisäksi myös ostervinokaskapselit, luotaistuotekaupasta saatavat L-Lysine-kapselit joista on täälläkin ollut puhetta, lääkärin määräämä Aclovir-kuuri, apteekin voiteet ja erityisesti b-vitamiinitabletit auttavat.

    • magggggie

      Itsekin olen pienestä pitäen kärsinyt herpeksestä ja aina on äippä sipaissut zoviraxia huuleen. Se ei tosin paranna rakkulaa neljässä päivässä, niin kuin lupaavat, vaikka aloittaisi kutinavaiheessa sen käytön. Lapsena herpes ei häirinnyt niin paljon, koska muutamalla muullakin koulukaverilla oli herpes silloin tällöin, tosin kyllähän kaverit tuijottivat ihmeissään.

      En ole ennen kokeillut mitään poppaskonsteja tai pillereitä herpekseen, koska paranemiseen meni aina viikko eikä rakkuloitakaan tullut kuin se yksi, joka oli vieläpä melko helppo peittää. Mutta nyt herpes pitäisi saada kahdessa päivässä madollisimman näkymättömäksi, sillä juhlissa ei ole kiva näky, jos huuli on toispuoleisesti turvoksissa. Itselläni herpeksen varmaankin laukaisi stressi kuukautiset, mutta en ole ennen kiinnittänyt huomiota, että herpes tulisi jonkin sivutuotteena. Ajattelin aina, että tulee jos on tullakseen, vähän niin kuin flunssakin.

      Tätä ennen en ole saanut herpestä pitkään aikaan, koska kerran kokeilin puhkaista herpesrakkulan, kun se oli vasta kutinavaiheessa siinä toivossa, että se olisi finni, ja se auttoi! Minulla on niin usein lapsena ollut herpes, että erotan sen finnistä. Tokihan se sattui ihan h*lvetisti ja vedetkin tuli silmistä, mutta eipä noussut siihen rakkulaa. Tällä konstilla olen muutaman kerran saanut estettyä herpeksen puhkeamisen, mutta tällä kertaa rakkuloita tuli useampi enkä luultavasti huomannutkaan niitä riittävän aikaisin, joten nyt on sitten hammastahnaa huulessa. Ja illalla ajattelin laittaa vielä sinappia. Toivottavasti auttaa!

    • Sencej

      No hei! Löysin tehokkaan keinon hoittaa sen pois melkein päivässä!
      Eilen oli pikkuinen kohta alahuulessa, punotti ja ärsytti ihoa. Heräsin tänään aamulla, niin melkein tuli itku, siinähän se oli, iso, ruma ja ärsyttävä. Kuitenkin nyt tajusin mikä auttaa tehokkaasti.

      Tee näin !

      1. Pese kädet todella hyvin.
      2. Pese naama jollakin hoito aineella tai saippualla (Hyvin..).
      3.Kuivaa iho varovaisesti puhtaalla pyyhkeelä.
      4.Laita partavettä haavan päälle, tai hiero sitä hellästi.
      5. Älä koske ollenkaan enää siihen.
      6. Välillä laita huulirasvaa.

      Todella tehokasta!
      Puoli päivää mennyt ja huuliherppes on melkein näkymätön. Ei satu, vähän polttelee kun laitat sitä partavettä.
      Kokeilkaa ihmeessä, mulla ainakin tomii todella tehokaasti. Laitoin kahesti partavettä ja about 7 kertaa huulirasvaa tässä päivän aikana.
      Melkein näkymätön jo nyt!
      En osaa selittää miksi, mutta kai se partavesi tappaa bakteerit ja puhistaa ihon.

      Toivottavasti toimii teilläkin!

      T: Sencej

    • Rebbendale

      Huuliherpes vaivaa meikäläistä, etenkin talvella. Viime vuonna ennen joulua todella usein. Uudenvuoden aikoihin alotin D-vitamiinin nauttimisen, eikä sen jälkeen ole huuliherpes kertaakaan iskenyt. Kannatta kokeilla

    • Riikku_

      Minulla on ollut huuliherpes niin kauan kun pystyn muistamaan, eli lapsesta saakka. Mitkään huuliherpesvoiteet sun muut eivät ole auttaneet, suun kautta otettavat lääkkeet ovat herpeksen taltuttaneet muutamassa päivässä.

      Minulla herpes äityi aina todella suureksi ja paraneminen kesti kauan. Herpes ilmestyi huuleen aina tasaisin väliajoin, noin kerran kuussa.

      Nyt olen kuitenkin ollut puolitoista vuotta täysin ilman tätä vaivaa! En tiedä varmasti miksi, mutta ainoat asiat mitä olen muuttanut ovat D-vitamiinin syönti ja maitohappobakteerit. Luulen että nuo yhdessä ovat parantaneet immuniteettiani niin, ettei herpes pääse enää puhkeamaan. Olen ollut näihin maitohappobakteereihin TODELLA tyytyväinen, samalla kun huuliherpes katosi jäivät myös vatsavaivat ja kovat flunssat.

    • eklfhjlzdkgh

      voiko olla huuli herpes? alahuuli auki, leukaa särkee/hampaita , korva hieman kipeä, sylkirauhaset turvonnu ja pieniä aftan tapaisia suussa? leuka kipu on niin suurta että itku tullee..

    • bryhjzeth

      mula samat oireet... kokeilin myös noita maitohappoja olen syönyt 4 kapselia per päivä jo 2v ajan herpes ei pois ole mennyt mutta mh kapselit.. parsakaali bulgarian yugurtti ja vehnänalkiot lisättynä vaikka valion vadelmakeittoon lisäävät solun hyviä rakennusaineita itse söin mrsa takia noita vatsa toimii kyllä hyvin ja kiloja putosi lisäsin plusmaitoa ja luulisin että d-vitamiinissä on jutu.. koska oireet hieman helpottivat plussmaidolla johon on lisätt d vitamiinia.Olen pitänyt tuota ruokavaliota jo yli 2 vuotta koin hyväksi lisäksi on allergioita..Muuten tavallinen vähärasvainen jauhelihä ja rypsiöljy että tumma makaroni torinon.

    • ikuinen riesa ollut

      mulla on zovirax tabletteja aina kassissa, kun tuntuu että on herpes tulossa, nappaan heti yhen, on pysyny ainaki vuoden nyt pois, oisko 2v aikana ollut kerran. ja välillä mulla oli viikon välein :(

    • Rakkuloitsija

      En nyt suoraan sanottuna kerkeä lukea kaikkia aiheesta tulleita viestejä, mutta laitan tähän nyt itse keräämäni vinkit yskänrokon ehkäisystä ja puhjettua sen hoidosta myös. Vinkit on kaikki sellaisia, että toisilla auttaa ja toisilla ei, ja ainoastaan kokeilemalla selviää mikä sopii itselle.

      Ennaltaehkäisy, ettei herpes koskaan puhkeakaan:
      - Terveellinen ruokavalio, vitamiinipuutosten ehkäiseminen.
      - Beroccan säännöllinen nauttiminen
      - Ukonhattu-uute
      - Auringinhattu-uute
      - Nokkonen (tuoreena tai tabletteina)
      - Sinkki
      - Kookosöljy
      - Monivitamiinit
      - C-vitamiini
      - Valkosipuli
      - L-lysiini (luontaistuote)
      - Ihon puhdistuksesta huolehtiminen (=finnien ym. välttäminen, koska toisille puhkeaa herpes helposti pelkästä ihon huulen/vanhan herpeskohdan rikkoutumisesta ja ärsytyksestä)
      - Muiden henkilöiden pulloista/laseista juominen (tässä ei ole mitään järkeä, mutta toislla herpes iskee kostoksi tämäntyyppisestä epähygienisyydestä)
      - Stressin välttäminen (Ja mitenköhän tämä on käytännössä mahdollista..? :))

      Ehkäisy, kun on vasta tunne, että on tulossa, tai vasta ihan pieni alku:
      - Lääkevoiteet (toisilla pahentaa tilannetta)
      - Vitamiiniyliannostus (tätä ei varmasti kukaan lääkäri suosittele, mutta tupla-annos jotakin vitamiinitablettia voi auttaa. Eri ihmillä siis auttaa eri vitamiini, a-, b-, c- tai d-vitamiini)
      - Bepanthen-voide
      - Vaseliinikäsittely
      - Valkosipuli, sekä nautittuna että valkosipulin kynnellä kohdan painaminen muutaman kerran päivässä
      - Kuumakäsittely (lämmittää esim.mukin mikrossa ja painaa sillä. Itse vähän epäilen siksi, että eikös tällöin saunomisenkin pitäisi auttaa? :))
      - Choraphor (pitää ilmeisesti tilata jenkeistä ja on kallista)
      - desifiointiaineella käsittely
      - hammastahnalla käsittely
      - palasaippualla käsittely
      - Vahvalla alkoholilla käsittely

      Hoito, kun kerkeää jo puhkeamaan:
      - Kaikki edeltävät
      - Jostain luin, ettei jo ihan rikkoneeseen rakkulaan pitäisi enää käyttää voiteita, en sitten tiedä tämän väitteen todenperäisyydestä
      - Uudemmat voiteet: dokosanolia sisältävä Healip ja hepariinia ja sinkkisulfaattia sisältävä Lipactin.
      - Compeed ym. laastarit (Toisilla pahentaa tilannetta. Toiset sanovat, että mikä tahansa hydrokolloidilevy-tyyppinen, läpinäkyvä haavateippi auttaa ihan samalla tavalla, esim.Duoderm, ja on kymmeniä kertoja halvempaa kuin herpeslaastarit. Siitä saa myös leikattua sopivankokoisen palan, jos herpes sattuu olemaan laajemmalla alueella kuin semmoisella pikkuriikkisen laastarin kokoisella)
      - Hunajalla käsittely
      - Hunajan nauttiminen sisäisesti
      - Mehiläisvaha
      - Sinkkivoide
      - Hydrokortisoni
      - Takrolimuusivoide
      - Haavakohdan vuoronperäinen kuivattaminen (esim. puuterilla, muista huolehtia hygieniasta, älä käytä normaaleja meikkausvälineitä!) ja kostuttaminen (vaseliini tms.rasva) muutaman tunnin välein

      Muihin ihmisiin tartuttamista olen pyrkinyt ehkäisemään sillä, etten itsekään ikinä sormella koskettele haavakohtaa. Käytän voiteiden ja kaiken muun levittämiseen _aina_ vanulappuja tai wc-paperia, ei ole mitään tarvetta levittää aineita sormin. Papereiden käytön lisäksi käytän tuolloin aina myös käsidesiä.

      Jos tulee vielä jotakin muita vinkkejä, niin kertokaa ihmeessä :)

      • Pus Pus

        Olin kärsinyt lähestulkoon koko ikäni kroonisesta huuliherpeksestä kunnes eräs apteekkari suositteli kokeilemaan foolihappotabletteja. Söin ensin pari-kolme kk yhden tabletin/pvä ja nykyään silloin kun satun muistamaan. Jos kihelmöintiä alkaa tuntumaan, otan heti kaksi tablettia. Olen ollut ilman rakkuloita jo kohta kolme vuotta.

        Ei tämä varmaan kaikkia auta, mutta ei varmaan haittaa jos kokeilee (tabletitkin ovat puoli-ilmaisia ja jos kärsii foolihapon puutteesta, käytöllä voi olla muitakin hyödyllisiä vaikutuksia). Suosittelen etsimään tietoa foolihapon saantisuosituksista ennen käyttöä.

    • simppelisti herpes

      Zovirax tabletteina piti herpeksen poissa melkein vuoden. Nyt tuli viikonloppuna , ja ihan järkyt rakkulat kaikkialle huulliin. Äskön laitoin TeaTRee-öljyä ja JUMALEISSON että kirvelee!!!! toivottavasti myös auttaa.
      illalla pikkujouluihin, ja arvaan jo että aina kun nauran niin veri valuu. huokaus.

    • simppelisti herpes

      Hei laitoin tuon edellisen viestin (14.41) ja tsiisus kun parani rakkulat samontein, eikä satu enää ees ikenet. Tea tree siis tästä ees päin. vau.

    • KipeäKaroliina

      4 viikkoa sitten puhkesi ensimmäinen rakkula jota kuumotti ja kihelmöi sitte niin pirusti. Parin päivän päästä totesin, että vectavir ja zovirax-voiteet ei auta. Hain apteekista paljon mainostetun laastarin ja laitoin päiväksi ja seuraavaksi yöksi. Auta armias kun aamulla heräsin ja ylähuuli oli turvonnut Martina Aitolehti-tyypiseksi huuleksi ja itkuhan siinä tuli kun revin laastarin pois. Ja eikun lääkäriin. 3 päivää saikkua ja voidetta vaan levittelemään. Patteja tuli 2 lisää ja kuume nousi. Ja taas lääkäriin. Diagnoosina olikin poskiontelotulehdus ja herpekset olivat mukamas märkärupeja. 5 päivän saikun jälkeen kuumetta yhä ja herpekset koristivat yhä huulia. Ja eikun aika ihotautilääkärille. 3 kuuria vedin putkeen tabletteja (5xpvässä) ja kuume alkoi laskemaan vasta viime sunnuntaina. Huulissa vieläkin patit, mutta kuume poissa.
      NYT lauantaina. Uusi herpespatti 3 vanhan puoliksi kuihtuneen lisäksi ja kuume nousi taas. Nyt ei enää psyyke kestä. Miten helvetissä tämän kanssa voi elää??

    • KipeäKaroliina

      Ainiin, fucidin-voide ollut ihan jees, mutta selkeesti parempi on ollut sibicort! Suosittelen!

    • ???

      Minä olen huomannut että minulle ei tule rakkulaa vaan pelkkä rupi.

      • lääkäriopiskelija

        silloin ei ole herpes vaan märkärupi. nämä menevät usein sekaisin.
        lääkkeeksi antibakteerista voidetta, tai pahentuessa reseptilääkettä.

    • herpeshuuli

      Täällä myös yksi herpeshuuli. Mojova pläjäys tuli ylähuuleen, ja nyt kun se oli jo paremmalla puolella, ilmestyi uusi pallero kivasti alahuuleen... :) Nyt sitten kärvistellään. Itsella nämä ihanaiset ilmestyvät stressin sivutuotteena. Etenkin silloin, kun stressi laukeaa, tadaa, on huuliherpes seuranasi. :D Myös kylmä ilma ja talvi (tod.näk. D-vitaaminin puutos) ovat myös minulla vaikuttavia tekijöitä.

      Itse en enää jaksa uskoa apteekista saatavien herpesvoiteiden toimintakykyyyn. Tuntuu että niitä saa olla koko ajan läträämässä, eikä teho ole sen suurempi kun normaalia rasvaa laittasit. :D

      Kokemuksen kautta en myöskään pidä henkilökohtaisesti Compeedin laastareista. Ne eivät kestä paikallaan, saat koko ajan olla vaihtamassa, sekä ovat kovin kalliita. EIVÄTKÄ todellakaan tee herpestä näkymättömäksi!!! Repsottava laastari se vasta mukavan näkönen onki... :D

      Käsidesi ja kortisoni voiteet olen todennut parhaiksi. Kuivattavat hyvin. Mitä nopeammin rakkulat muuttuvat ruveksi, sitä nopeammin ne todennäköisesti hävivät kokonaan ;) Eli aivan toinen periaate ´kuin laastareissa, ei rupea ollenkaan...

    • marjaana5555

      MOIKKAMOI!!
      herpesnaama täälläkin. mulla ei vaan tule oikeastaan koskaan huuliin herpes, vaan enimmäkseen ihoon huulien lähellä. nyt on leuassa 2 erillistä rakkulasikermää (toisessa 8 rakkulaa, toisessa 21!!!!!!). ja on todella kipeitä. nyt pakkasten tultua on taas tullut enemmän aktiivisia vaiheita ja viimeisen 2kk aikana yli 10 kertaa! olen menossa lääkäriin hakemaan estolääkityksen kunhan suinkin kerkeän.

      olen pitänyt päiväkirjaa pidemmän aikaa ja herpes on tullut keskiarvolla 2,5kk välein, mutta tullessaan on kukkinut koko naama. yleensä minulla on rakkulakeskittymiä ainakin 2 kerrallaan. pahimmillaan jopa 8 (nenän molemmin puolin yhdet, ylähuulen keskellä, toisella laidalla yksi, toisella kolme ja alalaidalla yksi). ja nämä tuloajat eivät pitkälläkään aikavälillä korreloi kuukautisteni kanssa. eli siitä ei voi olla kyse.

      mutta! en ole yleensä käyttänyt pumpulipuikkoa, vaan olen levittänyt kädellä ja ennen ja jälkeen pessyt kädet todella huolellisesti. voiko silti olla että pahennan pöpöjä kun en puikolla levitä?

    • Rakkuloitsija

      Minäpä kokeilin ensin sitä L-lysiiniä. Koko purkin söin, mutta ei kyllä auttanut, silti pyrki rakkulat tulemaan.

      Nyt olen syönyt pari kuukautta foolihappo-tabletteja. Nämä tuntuisi ihan oikeesti auttavan!!! Ja vitsi miten halpojakin ovat vielä! :D

      Molempien lisäksi olen nyt ihan rutiininomasesti joka aamu ottanut monivitamiiniporeen ja d-vitamiinin, en tiedä onko vaikuttanut, mutta mainitsen nyt, jos joku kokeilee samaa.

      Mutta nyt ei siis stressit ja muut huulta enää saa moksiskaan, jippii! Ainut mikä edelleen saa rakkulat innostumaan on ylähuuleen tulevat finnit ja muut ihon rikkoumat, esim.nyt flunssaisena kun on joutunut niistämään nenän ja huulen ruvelle.. Onneksi on noita estolääkkeitä varalla, niin voi nappailla tällasiin poikkeustilanteisiin. Eli vaikka ne estolääkkeet on tosi kalliita, niin nyt kun olen ilmeisesti tuolla foolihapolla ja vitamiineilla saanut tämän muuten kuriin, niin ei tarvitse kuin pari kertaa kuussa ottaa noita euron tabuja :D

    • Suvi76

      Muistan huuliherpeksen ensimmäisen kerran ala-asteelta, yläasteikäsenä sain sen kerran kuussa silloin kun menkatkin. Lukion jälkeen herpes on ilmestynyt huuleen noin kerran vuodessa, yleensä flunssan yhteydessä. Mulle ei tule mitään pientä herpestä vaan koko huuli turpoaa vähintään kaksinkertaseksi ja herpespallukka on peukalonpäänkokoinen, neljännes huulesta ja todella kipeä. Oon hoitanut Zoviraksilla, joka toimii jos alan käyttään sitä heti kun ensimmäiset kutinaoireet tuntuu. Silloin ei tule mitään rakkulavaihettakaan. Yleensä illalla ei ole mitään, ja aamulla huomaa et jahas. Alan rasvaan heti ja herpes paranee sillon nopeammin mutta vie yli viikon silloinkin. Herpeslaastareita oon kokeillu, laitan sellaisen yöksi. Sehän perustuu ihan siihen että rakkula ei saa happea ja sen PITÄISI kuivua nopeammin. Ennen kuin laitan laastarin pyyhin desinfiointiainetta palluraan, oon myös kokeillut kynsilakanpoistoainetta ja jopa hiuslakkaa, kaikki on kuivattanu. Sitten laastari päälle, tai jokin muu kalvo joka tekee pallurasta ilmatiiviin, esim. pala talouskelmua. Olen myös reissulla laittanu väritöntä kynsilakkaa, se on toiminut samoin. Muita konsteja en tiedä. Vihaan huuliherpestä yli kaiken ja mulla on aina päivä pilalla kun sen kanssa joutuu elämään. Toki se on vaaraton ja lievä sairaus moneen muuhun verrattuna mutta kyllä se pirun kiusallinen ja kipeä on, ja sosiaalisen elämän tappava, mä en halua mennä kotoa minnekään. Ärsyttää nuo telkkarin herpesmainokset missä on pieni punainen pilkku huulessa ja elämä hymyilee kun laastarin laittaa päälle, totuus on hiukan eri. Mulla turpoo niin että huuli ottaa nenään kiinni :( Onneksi en enää saa sitä niin usein mutta useamman viikon sen poteminen on vuosistani vienyt. Toivotaan että jokin konsti sen nujertamiseen löytyy ! Jotenkin oli lohdullista lukea tätä palstaa, että kohtalotovereita ja saman asian kanssa painiskelevia löytyy.

    • bionia

      Olen kärsinyt huuliherpeksestä niin kauan kuin muistan. Englannissa tutustuin 100% luonnolliseen balsamiin nimeltä Móa the Green Balm. Voide on hoitava ja parantava, sillä se sisältää parantavista ominaisuuksistaan tunnettuja yrttejä, kuten siankärsämöä ja teepuuöljyä. Voiteella on monia muitakin käyttötarkoituksia, mutta niin minä kuin monet muutkin ovat saaneet siitä avun huuliherpekseen. Ainakaan minulle ei ole pitkään aikaan puhjennut herpestä, kun olen aina siltä tuntuessa laittanut huuliini Móaa. Käytän tosin Móaa myös huulirasvana, mikä saattaa ennaltaehkäistä herpeksen ilmestymistä. Móasta voi lukea lisää ja nykyään sitä voi näemmä ostaa myös suomalaisesta verkkokaupasta, OrganicYousta: http://www.organicyou.fi/the-green-balm-m-6.html.

    • ratkaisu vaivaan?

      Minulla oli herpeksiä suussa ja huulissa aina lapsesta asti.Tutkiskelin aktiivisesti,mikä saa herpeksen puhkeamaan.Huomasin vanhempana,että etikka laukaisee(ainakin minulla)herpekset.Yksi suola kurkku(likoaa etikkavedessä),niin parin päivän sisään tulee herpes.Kerran kokeilin ottaa lusikallisen valkoviini-etikkaa päivässä ,(kun se on niin terveellistä),niin suu oli täynnä herpeksiä!Nyt kun olen jättänyt kaikki etikkaa sisältävät ruoka-aineet pois,minulla ei ole ollut herpeksiä vuosiin!Tätä ennen kärsin herpeksistä vuosikymmeniä.Herpeshän lymyää elimistössä.Tarvitaan vain laukaiseva tekijä,joka saa vaivan puhkeamaan.Toivottavasti tämä hyväksi koettu vinkki auttaa muitakin.

    • apuasaanutpelle

      en lukenu ketjua, mutta kerron oman tarinani. mulla herpes tuli eka vuosikausia tasan puolen vuoden välein ja nyt viimeset 2vuotta kahden kuukauden välein. ei se oo ollu koskaa mikää pieni, vaan iso ja kipee ja turvonnut. compeedin laastari auttoi kohtalaaisesti mutta ei pysynyt paikallaan jos vähäkin yritti puhua.
      sitten sattumalta ostin bebanthen-voidetta jotain haavaa varten ja aloin käyttämään sitä myös huulirasvana (ennen käytin vaseliinia huulirasvana, tykkään rasvasista huulirasvoista),
      ja kas vain, seuraava herpes tulikin vasta 3 kuukauden päästä ja oli tosi pieni. meni nopeesti compeedin laastarilla ohi.
      no nyt viikonloppuna aamulla tunsin että nyt mulla on herpes. ja tottakai juuri sinä amauna olin uuden miesystäväni luona yötä eikä mulla ollut mitään laastareita mukana enkä sellaista olisi kehdannut laittaakkaan. no, kävin vessassa aamulla ja totesin että huuli on turvonnut ja siinä on 2 rykelmää tulossa.
      laitoin herpeskohtaan bebanthenia jota kannan aina mukanani.. ja kihelmöivä tunne hävisi ja puolen tunnin päästä peilasin uudestaan huultani ja.. turvotus oli laskenut kokonaan ja toinen rakkula oli pienentymässä. tunnin kuluttua toinen rykelmä oli kokonaan poissa ja toinenkin pienentynyt jo melkien olemattomiin.

      netistä tutkittuai tulin tulokseen että bebanthenissa on niin paljon b-vitamiinia että se antaa hyvän vastustuskyvyn.
      ei varmasti tehoa kaikilla, mutta mulla otimii ennaltaehkäisevästi ja rakkulan puhjetesa. :)

    • VIHDOIN APU!

      Itse olen koko elämäni kärsinyt huuliherpeksestä, ja kaikkea on tullut kokeiltua: niin voiteita, laastareita kuin jopa luontoäidin konsteja, kuten valkosipulia. Mikään ei koskaan ole auttanut kunnolla, vaikka Copeedia tulin käyttäneeksi vuosi tolkulla. Nyt kuitenkin löysin itselleni edes jonkinlaisen ratkaisun: VIRUSOR-niminen valmiste, jota myydään lähinnä genitaaliherpestä varten, mutta jota voidaan käyttää myös huuliherpeksen hoitoon. Liuos on kaiken lisäksi läpinäkyvää huuleen levitettäessä!

      Levitän sitä aina jo heti kihelmöinnin/kutinan alkaessa kohtaan, johon rakkula alkaa muodostua. Muilla konsteilla herpesrakkulasta tuli aina mielettömän iso, huuli turposi ja oli todella kipeä. Nyt on ollut herpes huulessa jo parin päivän ajan, ei minkäänlaista kipua! Rakkulakin on niin olematon, ettei sitä edes huomaa, ellei läheltä katso! Eikä minkäänlaista turvotusta.

      Kokeilen tätä nyt kuuria tosiaan toista kertaa, joten vaikuttaisi tosiaan siltä, että tämä tepsii ja hyvin. Viime kerralla oli nimittäin täysin sama juttu. Rakkula pysyi todella pienenä ja meni aika nopeasti sitten rupi vaiheeseen, eikä minkäänlaista turvotus- /märkimisvaihetta ollut!

      Toivon kovasti, että tästä olisi apua monille muille. Herpes on niin ärsyttävä vaiva!

      • Apuko

        Eipä löydy tuon nimistä valmistetta. Taitaa olla pelkkä huuli.... kyllä "Virus or" näkyy löytyvän.

    • joku vaan

      Pyydä apteekkiasi tilaamaan sitä, jos ei ole hyllyssä.

    • karietta

      Kolme aivan ylittämäntöntä keinoa tuhota herpes (ihan juurineen, jos niillä nyt niitä on).

      1. (tämä vain kertaluonteiseen poistoon - ulkoisesti)
      Kun herpes tulee, ota teelusikallinen kanelia, teelusikallinen suolaa, teelusikallinen kirvelimaustetta. Näillä on vanha kansa häätänyt kaikenlaista. Nämä sekoitetaan juomalasiin haaleeaan veteen ja juodaan. Vahvistaa immuniteettia. Herpes alkaa parantua päivän sisällä, takuu!

      2. (myös vain kertaluonteiseen, erittäin tehokas mutta ei sovi jos on allerginen pähkinöille tietenkään)
      Laita pähkinöitä murskaksi ja sotke sitten oliiveja joukkoon, ehkä 4 kappaletta. Sitten tulee pahin. Tarvitaan tippa aamuvirtsaa, saa olla muutakin mutta aamu on paras ja tehokkain. Sotke kupissa ja pumpulipuikolla sitten lisäilet yhdistelmää rakon päälle. LÄhtee päivässä, jopa alle. Nämä ainesosat yhdistettynä sisältävät vähän samaa kuin lääkevalmisteissa on, asikloviirissa siis.

      3. Poistuu "juurineen" tällä. Tosin ei sovi jos ei kestä vähän kipua.
      Laitetaan rakon päälle pumpulitikulla parin tunnin välein etikkaa, jossa on pippuria ja suolaa lisättynä. Rakko "palaa pois" eikä tule takaisin.

    • 0414558777

      Huuliherpes. Saan parisen kertaa vuodessa huuliherpeksen, joko huuleen tai nenän seudulle. Käytän pihkavoidetta! Pitää koko herpesalueen kosteana, pihka ja siihen sekoitettu mehiläisvaha tai rypsiöljy voitelevat kohtaa niin, ettei pääse muodostumaan kovaa rupea ja sehän sitten osaa olla kipeä ja halkeileva. Samalla pihka antiseptisenä hoitaa bakteerit ja sienet pinnalta pois.
      Luonnon omaa ainetta ilman lisä-väri-säilytysaineita.

    • yleinenvaikeavitutus

      Mulla, kuten muutamalla muullakin tässä ketjussa tuli huuliherpes hammaslääkärikäynnin jälkeen. Lekurin jälkeen oli huuli turvoksissa ja seuraavana päivänä oli rakkula suussa. :(

    • Mielenhallintaa

      Minulla on jo vuosikymmenien kokemus tästä vaivasta, joka tosin esiintyy minulla näköjään onneksi selvästi lievempänä kuin monella muulla (otan osaa... ei ole kiva vaiva).
      Olennaisin asia kohdallani näyttää olevan tuo henkinen puoli eli pidän vectavir-tuubia aina mukanani. Jo se, että tiedän avun olevan lähellä, rauhoittaa ja vähentää stressiä. Voiteen levityksessä on kyse minuuteista. Kun tykytys alkaa, voidetta on saatava siihen kohtaan muutamassa minuutissa. Useinmiten oireet loppuvat tunnin kuluessa. Jos voide ei ole mukana, tunnin päästä on myöhäistä estää rakkulan syntyminen, mutta silloinkin voide lievittää sitä ja nopeuttaa paranemista kuivattamalla rakkulaa.
      Jos rakkula pääsee kuitenkin syntymään esim. yöllä ja huomaan pienen rakkulan herätessä, puhkaisen sen varovasti neulalla mahdollisimman pian, jotta se ei irrottaisi ihoa suuremmalta alalta. Tämän jälkeen puhkon sen aina tarvittaessa samasta kohdasta, jolloin kupla jää pienemmäksi kuin jos olisin antanut sen kasvaa vapaasti. Voide kuivattaa loput ja rupea ei usein edes muodostu, koska oma iho säilyy ko. kohdassa.
      Kärsin rakkuloista useita kertoja vuodessa ennen kuin opin hallitsemaan tuota vaivaa ja viime vuodet ovat menneet tasolla kerran tai pari vuodessa pari pikkurakkulaa huulessa ( joskus nenän sisällä). Oireita on muutama kerta vuodessa, mutta tuo nopea toiminta estää yleensä puhkeamisen. Nykyisin tuo 2g tuubi vanhenee ennenkuin loppuu eli voidetta tarvitaan ja sitä kuluu todella vähän. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei ota pulttia siitä, että rakkula pääsi syntymään. Ottakaa siis rauhallisesti, se helpottaa.

    • Pisara

      Heipä hei, minä olen yksi niistä jotka ovat kärsineet huuliherpeksestä mukulasta saakka. Tuo iskee aina kun saan vetoa tai kylmää ja kroonisena vilukissana kammoan kylmää ja viluntunnettakin. Yllätyin, kun aloitin säännöllisen liikunnan. Kun liikuin pitkän ajan säännöllisesti 3 kertaa viikossa, pysyi huuliherpes pari vuotta kokonaan poissa. Tai... mikäli se oli tuloillaan niin osasin iskeä siihen heti. Nyt on liikkuminen kesän jälkeen jäänyt ja tässä sitä murjotetaan sitä, että kuukauden sisään 3. herpes vaivaa naamatauluani.

      Pitäisi aloittaa taas tuo 3 kertaa viikossa liikkuminen. Joku juttu siinä on että peruskunto pysyy tavallisen kuntotason yläpuolella. En voi silti vältää aina tuulta ja viimaa, mutta yritän silloin maastoutua naamani kanssa takin alle. Itse olen viime aikoina repinyt koko helkkarin rakkulan pois, kerran purin huuleni verille ja huulessa oli aikamoinen verinen kolo, jota sitten taputtelin paperin kanssa. Märkä neste on saatava naamasta pois ja olen ne puristanut ulos puhtain sormin ja paperilla. Avohaavaan laitan sitten suuvettä. Hammastahaankin olen kokeillut ja yön aikana hammastahnakerros kuivattaa märän kohdan. Laastarin alla herpes ei kuivu ja siksi sen paraneminen näyttää kestävän kamalan kauan. Laastari peittää kuitenkin työpäivän ajan sellaisen pienemmän herpeksen, joka ei ole äitynyt aivan jalkapallon kokoiseksi.

      Minulla olisi ylihuomenna aika hammaslääkärille, joten yritän nyt nujertaa tuon pirulaisen jotta voin sinne mennä. Herpervirus elää 4 tuntia ja sen jälkeen se on tehoton. En tiedä miksi jotkut saavat hepeksen hammaslääkärikäynnin jälkeen, mutta uskon toki että se on mahdollista puhdistetuista välineistä huolimatta. Eikös hepatittiasiakkaatkin oteta mielellään päivän päätteeksi? Silloin henkilökunta osaa tehokäsitellä nuo välineet. Mutta jos eivät tajuakaan tehokäsitellä niitä tarpeesi vaikkapa herpestyypin jälkeen. Herpeshän voi olla jollain puhkeamassa eikä se ole näkyvänä hampaita hoidettaessa.

      Eipä ole vähään aikaan ollut zoviraxia kotonani, kun siirryin noihin laastareihin. Mutta silti huomaan välttäväni laastaria ja taidan taas laittaa suuvettä ja yöksi hiukan kuivattavaa hammastahnaa. Olisi kyllä mukava suksia suohon näinä tautisina päivinä.

    • lääkkeistä apu

      Itselläni oli huuliherpes jatkuvasti toistuvasti, muutaman kuukauden välein. Tietenkin aina silloin, kun oli juhlat, treffit, työpaikkahaastattelu...
      Jossain vaiheessa onnistuin saamaan herpestartunnan pakaraani. Se oli sietämättömän kipeä, hermosärky säteili jalkaa pitkin ja oli todella sairas olo. Sehän sitten uusi joka kuukautiskierron yhteydessä.
      Estolääkitys asiclovirillä ei auttanut, joten luovutin. Ei olisi kannattanut.
      Lopulta virus onnistui aiheuttamaan hermovaurion ja selvisi, että immuniteettini ei ollut kunnossa. Siitä asti olen syönyt valacicloviriä isolla annoksella ja hyvin on mennyt.
      Pirullinen virus. Ei sitä poppakonsteilla tainnuteta.

    • Suurenmoinen vitutus

      Itselläni tuli ensimmäinen herpes noin 4kk sitten ja nyt tuli seuraava! Aikasempi poistu iha hammastahanalla ja sillä et anto sen kuivata rauhassa nyt sit tärähti 3 möykkyy sama aikaa ylä huuleen ja suhtlähelle toisiaan! Voiko tuosta just tulla se vyö muodostelma vai mikä nyt olikaan ? Vittu et vihaan herpestä! PS. kouluunkaan ei voi mennä huomenna....

    • Kohtalotoveriiih

      Vaikka onkin vanha ketju, niin vastailen silti! Eli olen ensimmäisen huuliherpekseni kärsinyt joskus 10 vuotta sitten ja sen jälkeen pysynyt poissa. Tähän päivään saakka.

      Pirullinen ja kiusaus ja ruma kun mikä, mutta kyllä tän kestää. Mitenkuten. Itelläni ei onneksi ole, kuin pikkurillinpäänkokoinen tihkuttava, puhjennut rakkula. Ilmeisesti ressistä aktivoitunut..

      Olin aluksi ihan paniikissa, että mitä sille teen, kunnes tajusin rauhoittua. Ensimmäiset pari päivää sivelin siihen hunajaa aina kolme kertaa päivässä (ei näy muutakuin kiiltona ja maistuu hyvältä). Ja laitoin aina yöksi paksun kerroksen hammastahnaa, jonka annoin kuivua niin, ettei tartu tyynyyn.

      Sitten kävin (mainoksen uhrina) apteekissa ostamassa jotain uusia laastareita. Ihan pirun kalliita, hankalia laittaa, mutta ajavat asiansa. Koska niitä laastareita en tarvitse kuin työpäivän ajaksi pitämään kaikki bakteerit sun muut loitolla sieltä. Vaihdan sen laastarin kaksi kertaa työpäivän aikana ja siinä välissä neo-amiseptilla kuivatan sitä ja laitan uuden laastarin.

      Tämä on ainakin minulla toiminut kohtalaisen hyvin, eikä herpes enää kiusaakaan niin pahasti kuin aluksi, jolloin huuli oli ihan turvonnut. Kotona ollessa minulla on aina hammastahna, tai hunajakerros siinä päällä.

      Koittakaa nyt olla ressaamatta herpeksienne kanssa!

    • Kahden äiti

      Itse olen pian 35v ja kärsinyt herpeksestä myöskin lähes koko elämäni, ehkä murrosiästä lähtien. On tullut TODELLA pahana joskus, nykyään onneksi ei ihan niin hirveenä enään, mutta nytkin on kaksi eri kohtaa huulessa missä on herpes. Olen todennut että nopeiten herpes häipyy näin:

      Heti kun huomaan herpeksen (eli vasta kun on jo rakkulat) tyhjennän rakkulat samantien. Aloitan mahd.pian sivelemään jjoko käsidesiä tai/ja kynsilakanpoistoainetta herpekseen. Estää viruksen leviämisen ja kuivattaa. Kun nämä aineet ovat kuivuneet hetken herpeksen päällä laitan joko bebanthenia tai bacimycin-voidetta. Myös hunajaa käytän ja joskus hammastahnaa jos pahasti märkii. Monta kertaa päivässä, aina kun mahdollista töpötän tuota kynsilakanpoistoainetta tai käsidesiä herpekseen. Olen kokeillut joskus myös valkosipulin sivelyä suoraan herpekseen, en tiedä onko ollut apua vai ei.

      Mitään apteekin voiteita en ole ikinä käyttänyt, kokeillut ehkä mutta turhia ovat. Tärkeintä on saada herpes kuivumaan mahd. tehokkaasti. Ja sitten sen jälkeen hoitaa sitä sopivilla voiteilla.

      • herpeshuuli

        Minulla myös vaivannut huuliherpes silloin tällöin pienestä pitäen. Yleensä selviän yhdellä ruvella. Nyt sitten flunssan yhteydessä ylähuulesta nenään saakka täynnä pieniä kirveleviä rakkuloita. Kaivoin sitten Tallinnasta ostamani Urgo-geelin ja sivelin pumpulipuikolla rakkuloiden pinnan. Jättää suojaavan läpinäkyvän kalvon ja vie pahimman kirvelyn pois. Pitäisi seuraavan kerran kokeilla tätä geeliä heti kun tuntee kuumotusta huulessa.

    • 1810

      mulla myös samanlaisia oireita kun aloittajalla.
      tosi kipee huuliherpes ja kipu säteilee pitkin kasvojen sitä puolta jossa herpes on.kävin lääkärillä pyytmäs jotain lääkettä siihen,mutta lääkärin mielestä oli nii hyvän näkönen herpes ettei tarvinnu mitää.sanoin että ku se kipu on nii pirullinen no käski ottaa buranaa.

    • Herpes_Simplex_1

      Melkein kymmenen vuotta vanha tää ketju, ja edelleen joku tänne ajoittain kirjottelee. Hyvä niin - ei kaikki häviä interwebsin ihmemaahan.

      Mulla on kanssa ollu huuliherpes niin kauan kuin jaksan muistaa. Aina välillä on ollut vuosienkin taukoja välissä, mutta sitten taas monen vuoden aikana tulee ainakin 2-3 kertaa vuodessa. Ei tule hirveän usein ja aika näkymättömällä hepellä selviän, joten mun tilanne ei taida olla ollenkaan paha verrattuna sitten joidenkin tarinoihin. :/

      Aika hurjia konsteja tosiaan - mulle ei tulis mieleenkään laittaa mitään kynsilakanpoistoainetta herpesrakkulaan, jotenkin tuntuu, että se vaan ärsyttää huulten herkkää ihoa, ja siitäkös herpes simlex ykkönen tykkää. Hyvä tietysti, jos se jollain on auttanut. Tossa reilu kuukausi sitten kävin apteekissa tarkoituksenani ostaa Zovirax- tai Vectavir-voidetta, koska huuliherpes yllätti, enkä tietenkään ollut ottanut voidetta kotoa mukaan. Herpesrasvahyllyssä näin sitten ihan uuden tuotteen nimeltään Sorefix. Sorefix eroaa perinteisistä huuliherpesvoiteista siten, että sitä levitetään koko huulille, eikä vain paikallisesti herpeskohtaan. Kun muistaa levittää voidetta tarpeeksi usein (joka toinen tunti), huuliherpes paranee ainakin itselläni muutamassa päivässä, eikä rakkula tunnu niin kipeältä ja sykkivältä kuin jos käytän esim. Zoviraxia siihen paikallisesti. Olen myös huulirasva-addikti, joten Sorefix toimii senkin puolesta mulle oikein hyvin.

      Jännä myös toi, ettei lääkärit ole suostuneet kirjottamaan estolääkitysreseptiä. Onko kukaan kuullut perusteluja, että miksi ei suostu? Vaikka oliskin tk-lääkäri, niin asiakashan sen estolääkkeensä (kela-korvausta lukuun ottamatta, mutta siksihän niitä veroja maksetaan) maksaa, eikä julkinen terveydenhuolto, lääkäristä itsestään puhumattakaan. Miksei siis voi kirjottaa huuliherpeksen estolääkitystä, jos potilas sitä pyytää? Miksi pitää puoli naamaa ja dekoltee olla märkiviä, sykkiviä kukkakaalia väärällään, ennen kuin voi antaa potilaalle helpotusta? Ite kävin lääkärillä ihan muista syistä, eikä mulla silloin edes ollut huuliherpes aktiivisessa vaiheessa, ja valittelin, että on vähän ärhäkkää hepeä ollut nyt viime aikoina (vaikka ihan normaali herpes oli ollut just, ja olin senkin saanut jo hoidettua vastaanotolle mennessäni), niin heti tuli resepti. Lääkäri vielä kyseli multa, että mitä lääkettä sais olla ja että onko hinnalla väliä. Nykyään kun voidaan vielä kirjottaa ne e-reseptitkin, niin eihän siihen kulu edes paperia! Itelläki siis julkisen th:n lekuri ton reseptin kirjotti.

    • terve Rouva

      Sinulla näyttäisi olevan vyöruusu, oireet alkaa herpeksestä ja leviää noin koko
      elimistöön.Nyt lääkäriin ja lääkkeille, näin toimin itsekkin, nyt olen tervegtymässä onneksi, sairastin yli kuukauden ja olin asiankanssa melkeen toivoton.
      Ihotautilääkärille yksityiselle ja homma alkoi hoitua.Terveyskeskuksessa vain arvailtiin asiaa ja söin mitäänsanomattomia lääkkeitä joista ei mitään apua ollut.

      Kallista oli mutta paranin ja siitä olen kiitollinen.

      Terve Ruiva.

    • anonyymi_sz0

      miksi herpes vasemmas kankus aina uusii syöny monta lääke kuuria etken pois vuosia ollu tuli ennen harvemmin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe