Minua on vaivannut vuosia oma puhumattomuuteni ja keskustelun vaikeus. Suusta tulee harvakseltaan pari sanaa jotka eivät yleensä mitenkään jää toisten ihmisten mieliin. En osaa puhua putkeen jotain asiaa (tai oikeestaan en voi) koska toiset ei joko kuuntele tai puhun liian epäselvästi tai hiljaa.
Erikoista on se, että minusta ääneni on kovempi mitä se oikeasti on (eli hiljainen). Kuvittelen, että muut kuulee koska minäkin kuulen oman ääneni.
Ja sekoilen useasti sanoissani, jos puhun niin itse asiani perussisältö ei tule kenellekään niin varmasti perille. Yritän keksiä kiertosanoja niiden sanojen tilalle mitä en muista. Keskustellessa tulee katkoksia kun en muista jotain sanaa ja saatan hyppiä asiasta toiseen. Tämän takia keskustelutoverini ei oikein tahdo pysyä mukana.
Hälinä takana tai toisten ihmisten puhe häiritsee puhumistani. Silloin sekoilen entistä enemmän.
Minulle on tehty pienenä kielenkehityksen erityisvaikeus- diagnoosi. Olen tuntenut itseni aina hyvin yksinäiseksi, masentuneeksi ja omaan huonon omantunnon. Tästä on seurannut, etten puhu kenellekään paljoa mitään (eli olen mutistinen). Pidän itseäni vaikeasti vammaisena, vaikka asia ei ole niin.
Sosiaaliset taidot ovat niin tärkeitä selviytymisen kannalta. Sanokaa jotain lohduttavaa!
(huokaus)

Vastaukset 3
Vanhimmat
vaikka mutismi on tuttu vain kirjoista. Kirjallisissa taidoissa Sinulla ei ainakaan ole puutteita, tekstistäsi päätellen.
Sosiaaliset taidot on nykyään mielestäni yliarvostettuja. Joskus tuntuu, että muut puutteet korvautuu hyvällä supliikilla. Kelpo ihmiset jäävät helposti taustalle esim. työhaastattelussa.
Itse olen hiljainen, syrjäänvetäytyvä ja pelokas.
Puhumatonkin siksi, kun en keksi mitään sanottavaa ja sanat sekoaa, unohtuu. Käytän kiertoteitä unohdusten salaamiseksi. Ajatus laukkaa niin nopeaan ettei kieli kerkiä taipua ja tulee ihan hassuja sanayhdistelmiäkin joskus. Puheessani on myös toistoa. Usein olen ihan lukossa.
Helposti jää tuppisuuksi ja syrjään, sitten välttelee tilanteita ja on yksin.
Et kerro elämäntilanteestasi, käytkö työssä, opiskeletko? Voiko hoitaa puhe- tai psykoterapialla? Olisiko mahdollista harrastaa jotain, joka tuottaisi iloa ja onnistumisen elämyksiä? Olisi hyvä jos välillä voisi unohtaa ikävät asiat.
Meitä erilaisten vaivojen ja vammojen kanssa eläviä on paljon, itse olen syntymästäni asti liikuntavammainen.
Eipä tässä tainnut lohduttavaa olla, halusin osoittaa Sinulle, että et ole ihan yksin.
Täällä jossain olen minä, joka tätä kirjoittaessani lähetän Sinulle kauniita ajatuksia.
Jossain ulkoilma tilanteessa puheeni kulkee, mutta esim. puhelimen käyttö
on ajoittain vaikeaan.
On kai jotai julkisuusfobiaa.
Dg;ni selittää enimmän sosiaalisten taitojeni puutteista.
Yritän laistaa kaikkia julkisia tilaisuuksia.
Erakkoutuminen on jo pitkällä. Kirjoittamalla kommunikoin mieluummin.
Huonoa itsetuntoani on kiusaajat osanneet hyödyntää.
Olen kostanut monelle heistä. Väkivaltaisesti.
älä hyvä ihminen sorru väkivallan tielle.
Tiedän kokemuksesta miten paljon pahaa se saa aikaan.
Maailmassa on paljon hyvää ja kaunista. Varmasti löydät siitä osan itsellesikin. Hyvyys palaa tekijänsä luokse.
Uskon että jokainen hyvä teko, vaikka kuinka pienikin - vaikka vain ystävällinen hymy - on siunaukseksi tekijälleen.
Hyvää jatkoa teille kirjoittajille!