Minulla on todettu kolme vuotta sitten eteisvärinä,on verenpainetauti,hankalat vaihdevuodet,napsin pillereitä kaikkiin näihin vaivoihin(hormonit lopetin)-olen ollut monenlaisissa tutkimuksissa sydämeni takia,on yritetty tahdistaa,ei onnistuttu joten syön nyt Marevania loppuelämäni.Voin suht koht "hyvin"jos muistan etten rasita itseäni liikaa,mutta:Mistä johtuu välillä sydämessä tuntuvä -kuin aasinpotku..!?Kuin joku täräyttäisi potkun rintaan,kipeä iso muljahdus,joskus useitakin.Kannoin raskasta matkalaukkua ja pam mikä jysäys!
En ole muistanut kysyä lääkäriltä ja tuttavaltani kuulin et hänen miehelleen oli sanottu että ei saa kantaa mitään raskasta kun on tällainen flimmeri.
Ja aika usein on myös erilaisia kipuja ja tuntemuksia joita en osaa tulkita mitenkään.En kuitenkaan stressaa itseäni näillä vaikka joudunkin elämään hieman varoen.Yritän kävellä ja liikkua,yleensä aluksi hengästyn ja pitää hiljentää tahtia.
Mut osaisko joku sanoa noista "potkuista"?
En ole muistanut kysyä lääkäriltä ja tuttavaltani kuulin et hänen miehelleen oli sanottu että ei saa kantaa mitään raskasta kun on tällainen flimmeri.
Ja aika usein on myös erilaisia kipuja ja tuntemuksia joita en osaa tulkita mitenkään.En kuitenkaan stressaa itseäni näillä vaikka joudunkin elämään hieman varoen.Yritän kävellä ja liikkua,yleensä aluksi hengästyn ja pitää hiljentää tahtia.
Mut osaisko joku sanoa noista "potkuista"?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselläni on flimmeri, tosin muita vaivoja ei ollenkaan. Minulle lääkäri sanoi että voi tehdä mitä haluaa kunhan ei lähde sukeltamaan tai vuorille kiipeilemään eli normaalia kuntoilua jaksamisen mukaan, ei kieltänyt kevyttä urheiluakaan. Kylläkin jos nopeasti nousen ylös niin huimaa aika tavalla. Vastaavanlaista tuntemusta "aasin potkua" oli aluksi kun Flimmeri oli kohtauksittaista silloin kun sydämen syke palautui normaaliksi. Lääkäri puhui että johtuisi siitä että sydämen kammiota ja eteiset "muljahtavat" oikeaan rytmiin. Nykyään on myös voimakkaita sydämen potkuja mutta rytmi pysyy flimmerissä. Mutta kannattaa kysyä lääkäriltä tarkemmin koska itselleni jäi vähän sellainen olo että lääkäri ei välttämättä tiennyt mistä puhui aasin potkun kohdalla.
Hyviä vointeja ja uusia vuosia.
Lääkäri sanoi viimeksi että rytmi on säännöllisesti epäsäännöllinen,mutta"taloudellinen"-mitähän sekin tarkoittaa??
Ja tuosta vuorille kiipeilystä,viimeviikolla vähän kiipeilin,olin 1400 m kork merenpinnasta,eli etelän reissulla kapusin ylös ja ylös,kylläkin hitaasti mutta varmasti.Ja sain valtavan päänsäryn,liekö tullut siitä ja lentokoneessakin tuntuu aina että ilma loppuu ja tulee paha olo..
Ja tänään kun raahasin ale ostoksia ja pakkasessa kävelin rivakanpuoleisesti,jumps taas ja tuntui tosi ilkeeltä.Muutaman kerran näin.
Muuten en kyllä paljon huomaa enkä kyttää miten se toimii,hyvä kun toimii näinkin..
Jatkoja ja parempaa vuotta 2006!
Taloudellisella tarkoitetaan sitä, että vaikka rytminä olisi koko ajankin eteisvärinä, niin sydän toimii ja pumppaa silti suhteellisen hyvin.
Eteisvärinässä eteinen lyö tavallisesti kaksi tai kolme kertaa nopeammin kuin kammio (pulssi, jonka tunnemme). Kun eteisten tahti on näin kiivas, ei eteinen ehdi täyttyä kunnolla ennen kuin se jo taas tyhjenee. Sen pumppausvoima laskee huomattavasti.
Onni on kuitenkin se, että eteisvärinässä kammiot toimivat hitaammalla sykkeellä. Siksi ne ehtivät täyttyä ja tyhjetä joka lyönnillä suht normaalisti pumpaten verta terveen sydämen tavoin.
Taloudellisessa eteisvärinässä kammion taajuudeksi jää alle 100 lyöntiä minuutissa. Syke saattaa olla hyvinkin epäsäännöllinen, sillä eteisestä tulevista lyöntikomennoista pääsee kammioon asti vaihteleva määrä signaaleja (välillä joka toinen, sitten joka kolmas tai joka neljäs). Tämä ei rasita sydäntä ja lisäksi alle 100 pulssilla veri vielä kiertää normaalisti. Tätä siis tarkoittaa lääkärin mainitsema "taloudellinen".
Epätaloudellisessa eteisvärinässä syke olisi 100-170 lyöntiä minuutissa, joka yleensä aiheuttaa heikotusta, huimausta ja jopa hetkittäistä pyörtyilyä. Tällöin veri ei enää kierrä kunnolla aivoihin ja muualle elimistöön.