Ajatuksia.
Uskomatonta, että mullekin kävi näin ja jouduin tekemään abortin. On tosi vaikea kuvitella, että minä, jolla periaatteessa menee hyvin jouduin tällaiseen tilanteeseen. Täytyy myöntää, että abortti oli tosi kaukainen asia mulle ennen tätä, en tiennyt ketään jolle se olisi tehty ja luulin että se on joidenkin vähän "kevytkenkäisten" (poikkeukset mukaan lukien!!) ja ennen kaikkea tietämättömien kohtaama asia. Enkä todellakaan voi syyttää tästä ketään muuta kuin itseäni, kotona kaikki asiat on hyvin, ehkäisystä ja sen tärkeydestä olen tiennyt jo esikoulusta saakka, vaki-poikakaverikin on..mutta silti pitää leikkiä terveydellään ja harrastaa suojaamatonta seksiä, vaikkakin vain kerran(sillä nyt ei kylläkään ole mitään väliä..), mutta kuitenkin! En olis uskonut että voin olla niin tyhmä, jotenkin sitä kuitenkin vaan ajatteli että eihän mulle nyt niin voi käydä, ei nyt, tässä..! Mutta tosiasia on että niin voi käydä kelle tahansa, ja kondomi voi myös mennä rikki!
Abortti on nyt kuitenkin onnellisesti takanapäin ja elämä edessä. On niin hienoa, kun nyt uskaltaa ja voi ajatella jo elämää eteenkin päin, päätös abortista oli itsestään selvä koko ajan, mutta se ei tarkoita sitä että se olisi helppoa silti! ei missään nimessä. Pahalta tuntuu ja kivuista saa kärsiä, mutta tiedän että ansaitsen kaiken tämän. Pahimmalta tuntuu, että itse on saanut hyvän elämän, terveyden ja kaiken, niin sitten sillä kaikkein kalleimmalla pitää mennä leikkimään! helvetti että hävettää. En osaa antaa itelle anteeksi. Huono ihminen. En ole kehdannut kertoa asiasta lähes kenellekään. Haluan ja tiedän, että pystynkin ehkä selviämään tästä yksin ja sitä paitsi ansaitsen sen joka tapauksessa.
Loppujen lopuksi, mua ei kiinnosta yhtään se "uusi elämä" ja sen kohtalo, en ole surullinen siitä. En pidä itseäni sen takia huonona ihmisenä, vaan sen takia mitä tämä kaikki aiheuttaa minun omalta äidiltäni lahjaksi saamalle keholle ja terveydelle. Se parin sentin alkio, mikä sisälläni oli, ei ollut vielä tunteva/tiedostava/ajatteleva olento, vaan eri ominaisuuksiltaan vastasi kenties jopa muurahaista, enkä sääli tai sure niidenkään kohtaloita, paitsi jos oikein alkaa miettimään ja keksii muurahaiselle jonkun söpön elämäntarinan, mutta onneksi tieteestä kiinnostuneena ja teoreettisena henkilönä tiedän asioista, niin muurahaisista kuin ihmisen alkioistakin, yhtä sun toista. Taidan olla kylmä ja tunteeton, tai siltä ainakin tuntuu, mutta en vaan ole surullinen asiasta ja en nyt viitsi väkisillä pusertaa kyyneltä!
Toisaalta, on mahdollista että tämä asia on vaan mulle niin traumaattinen ja tuore edelleen, etten uskalla ottaa sitä käsittelyyn, joten hylkään sen. Mutta senhän varmaan näkee sitten myöhemmin.
Mua kiinnostais onko kellään muulla vastaavia tuntemuksia? Tai millaisia tunteita ylipäänsä on abortin jälkeen?
Mulle kuitenkin tää on tavallaan riemukasta aikaa, kun voin unohtaa tän nyt ja kääntää puhtaan sivun. Ja vielä tiedoksi, parisuhde meni asian vuoksi vähän mönkään ja tiedoooks että lapsia todellakin haluan tulevaisuudessa, mutta vasta sitten kun niille voin tarjota hyvän ja rakastavan ympäristön.
Tein lääkkeellisen keskeytyksen 2vk sitten jaah heti testituloksen jälkeisen paniikin kanssa eksyin tänne foorumille ja tästä on ollut matkan varrella kamalasti apua :) -K
Uskomatonta, että mullekin kävi näin ja jouduin tekemään abortin. On tosi vaikea kuvitella, että minä, jolla periaatteessa menee hyvin jouduin tällaiseen tilanteeseen. Täytyy myöntää, että abortti oli tosi kaukainen asia mulle ennen tätä, en tiennyt ketään jolle se olisi tehty ja luulin että se on joidenkin vähän "kevytkenkäisten" (poikkeukset mukaan lukien!!) ja ennen kaikkea tietämättömien kohtaama asia. Enkä todellakaan voi syyttää tästä ketään muuta kuin itseäni, kotona kaikki asiat on hyvin, ehkäisystä ja sen tärkeydestä olen tiennyt jo esikoulusta saakka, vaki-poikakaverikin on..mutta silti pitää leikkiä terveydellään ja harrastaa suojaamatonta seksiä, vaikkakin vain kerran(sillä nyt ei kylläkään ole mitään väliä..), mutta kuitenkin! En olis uskonut että voin olla niin tyhmä, jotenkin sitä kuitenkin vaan ajatteli että eihän mulle nyt niin voi käydä, ei nyt, tässä..! Mutta tosiasia on että niin voi käydä kelle tahansa, ja kondomi voi myös mennä rikki!
Abortti on nyt kuitenkin onnellisesti takanapäin ja elämä edessä. On niin hienoa, kun nyt uskaltaa ja voi ajatella jo elämää eteenkin päin, päätös abortista oli itsestään selvä koko ajan, mutta se ei tarkoita sitä että se olisi helppoa silti! ei missään nimessä. Pahalta tuntuu ja kivuista saa kärsiä, mutta tiedän että ansaitsen kaiken tämän. Pahimmalta tuntuu, että itse on saanut hyvän elämän, terveyden ja kaiken, niin sitten sillä kaikkein kalleimmalla pitää mennä leikkimään! helvetti että hävettää. En osaa antaa itelle anteeksi. Huono ihminen. En ole kehdannut kertoa asiasta lähes kenellekään. Haluan ja tiedän, että pystynkin ehkä selviämään tästä yksin ja sitä paitsi ansaitsen sen joka tapauksessa.
Loppujen lopuksi, mua ei kiinnosta yhtään se "uusi elämä" ja sen kohtalo, en ole surullinen siitä. En pidä itseäni sen takia huonona ihmisenä, vaan sen takia mitä tämä kaikki aiheuttaa minun omalta äidiltäni lahjaksi saamalle keholle ja terveydelle. Se parin sentin alkio, mikä sisälläni oli, ei ollut vielä tunteva/tiedostava/ajatteleva olento, vaan eri ominaisuuksiltaan vastasi kenties jopa muurahaista, enkä sääli tai sure niidenkään kohtaloita, paitsi jos oikein alkaa miettimään ja keksii muurahaiselle jonkun söpön elämäntarinan, mutta onneksi tieteestä kiinnostuneena ja teoreettisena henkilönä tiedän asioista, niin muurahaisista kuin ihmisen alkioistakin, yhtä sun toista. Taidan olla kylmä ja tunteeton, tai siltä ainakin tuntuu, mutta en vaan ole surullinen asiasta ja en nyt viitsi väkisillä pusertaa kyyneltä!
Toisaalta, on mahdollista että tämä asia on vaan mulle niin traumaattinen ja tuore edelleen, etten uskalla ottaa sitä käsittelyyn, joten hylkään sen. Mutta senhän varmaan näkee sitten myöhemmin.
Mua kiinnostais onko kellään muulla vastaavia tuntemuksia? Tai millaisia tunteita ylipäänsä on abortin jälkeen?
Mulle kuitenkin tää on tavallaan riemukasta aikaa, kun voin unohtaa tän nyt ja kääntää puhtaan sivun. Ja vielä tiedoksi, parisuhde meni asian vuoksi vähän mönkään ja tiedoooks että lapsia todellakin haluan tulevaisuudessa, mutta vasta sitten kun niille voin tarjota hyvän ja rakastavan ympäristön.
Tein lääkkeellisen keskeytyksen 2vk sitten jaah heti testituloksen jälkeisen paniikin kanssa eksyin tänne foorumille ja tästä on ollut matkan varrella kamalasti apua :) -K
Vastaukset 3
Vanhimmat
elämä on sellaista. Minäkin aikoina ajattelin, että enhän minä voi tulla raskaaksi ei-toivotulla tavalla, mutta kuinkas kävinkään. Se tuntui alussa aivan uskomattomalle, mutta olen niin kiitollinen, että abortti on keksitty. Olisin ollut tasan 18-vuotias, kun lapsi olisi syntynyt. Koulut kesken ja kaikkee. Olen tyytyväinen päätökseeni ja en ole katunut päivääkään. Olen edelleen saman miehen kanssa ( on myös ensimmäinen peti kaverinikin) ja aikaa on kulunut kohta 4-vuotta. Voimia kaikille, ei se ole maailman loppu!
Et ole ainoa, hyvin paljon samoja ajatuksia mietin silloin. Olen nuorisoohjaaja, eli tiedän kaiken ehkäisystä, silti tulin vahingossa raskaaksi 27-vuotiaana! Minä, aivan älytön ajatus, niin kuitenkin kävi... Itse onneksi kuitenkin työnkin kautta tiesin keskeytyksestä jotain ja olin jo valmiiksi sitä mieltä, että kaikki ei-toivotut raskaudet on hyväkin hoitaa näin pois, joten oli aivan itsestään selvä ratkaisu.
Ikä olisi ollut hyvä, parisuhde vakaa, taloudellisesti kaikki ok, mutta lasta emme vielä halunneet. Tavotteita, päämääriä ja unelmia olisi lapsi pilannut kahdelta ihmiseltä aivan liikaa.
Paska homma jokatapauksessa, kun osu omalle kohdalle.
Itse myös 27-vuotiaana aborttiin. Kauheaa, mutta ratkaisu koko ajan selvä. Mulla pinnallinen suhde oli hajonnut ja muutoksia elämässä, mutta muuten olin ihan täysijärkinen ja työssäkäyvä ihminen. En voinut kuvitellakaan lasta, vaikka niitä noin yleisesti rakastankin. Se on todellakin paska juttu, mutta oli myös välttämätön mulle.