Järeän luokan ammattilaistyötä!

Äsken loppunut Kotikatsomo Varpuset.

Liisa Maija Laaksosen kirjoittaman käsikirjoituksen ja Heidi Köngäksen ohjaama
kuvaus on mielestäni maailmanluokan teos.

Kuka vielä sanoo, ettei suomalaiset osaa.

Sara Paavolaisen Ellana on huipputyötä

Esko Salminen "alanmiehenä" näytti taiteilijan muuntautuskykyään.

Tuon katsoo vielä uusintanakin.

11

610

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mummeliini.

      paljon saman kaltaisia tarinoita ja "puliukkoja" ihan keskellä kaupunkeja. Koruton mutta kaunis kertomus elävästä elämästä. Tuo elokuva on todella puhutteleva. Lienee otettu aihe aivan nykypäivistä.
      Muistan lapsuudestani,kun naapurissa oli Keminseudun suuri lankuista tehty roskalaatikko jossa asusti näitä asunottomia miehiä. Lapsilauma ,kun sakilla aukas sen raskaan kannen kuului ääniä ja pyyntöjä:Älkää ajoko meitä pois,ei saa ilimottaa poliisille,että me ollaan täällä. Kauppa meni kiinni klo:17.00 ja loput vanhat makkaran ja lihojen palat heitettiin kiireesti roskiin. Ei taineet myyjät tietää kuka söi ne huonot appelsiinit ja omenat. Hiljaista porukkaa olivat ei kiusanneet meitä lapsia. Joskus vietiin limukkapullolla vettä juotavaksi heille. Eikä uskallettu kotona kertoo mitään. Tuosta ajasta on jo yli 50vuotta.

      • capt.cöpenick evp

        Parasta töllää aikoihin!

        Meillä kotona alkoholin käyttö oli tabu.

        Siksi kai meistä pojista tuli "ottomiehiä"


      • Sanna

        Realismi on kaukana tuosta teoksesta, saati maailmanluokka, eikä olisi ikinä päässyt esille, jos ei Liisa-Maijalla olisi nimeä. Täysin yliammuttu ja absurdi juttu. Pultsarit eivät ole lainkaan tuollaisia. He ovat vetäytyviä ja hiljaisia, nöyriä, alistettuja. Nuohan olivat kauheita huutavia öykkkäreitä, kiroilevia typeryksiä. Ei se että juo viinaa, heti tyhmäksi tee, mutta nuo olivat tyhmiä Salmista lukuunottamatta.
        Ohjauskin ontui kovasti. Ainoa hyvä Salmisen lisäksi oli murtaen puhuva poika.
        Nykyisin on muotia kirjoittaa pultsareista,huomaan.


      • hänet silloin ennen

        tämän kuuluisan iskelmätähden, joka asusteli viimeisiä vuosiaan asuntovaunussaan. Sai onneksi sitten taiteilijaeläkkeen ja oikeankin kodin, mutta sittenkin liian myöhään.


      • capt.cöpenick evp
        Sanna kirjoitti:

        Realismi on kaukana tuosta teoksesta, saati maailmanluokka, eikä olisi ikinä päässyt esille, jos ei Liisa-Maijalla olisi nimeä. Täysin yliammuttu ja absurdi juttu. Pultsarit eivät ole lainkaan tuollaisia. He ovat vetäytyviä ja hiljaisia, nöyriä, alistettuja. Nuohan olivat kauheita huutavia öykkkäreitä, kiroilevia typeryksiä. Ei se että juo viinaa, heti tyhmäksi tee, mutta nuo olivat tyhmiä Salmista lukuunottamatta.
        Ohjauskin ontui kovasti. Ainoa hyvä Salmisen lisäksi oli murtaen puhuva poika.
        Nykyisin on muotia kirjoittaa pultsareista,huomaan.

        Laaksosen aikaisempi työ "Liian paksu prhoseksi" on vaikuttava teos.

        Vaikka alkoholisoituneiden osalta nähtiin ylinäyttelemistä, syrjäytyneisyys
        on lisääntyvää todellisuutta.

        Laaksosen aikaisempi työ "Liian paksu perhoseksi" menestyy ulkomaita myöten.

        Nyt pyhinä paljon mainostettu uusinta "Tanssii susien kanssa" oli
        enemmän 10v.kehitystasoisten mieleen.

        Nykypäivän lisääntyvät fattanluukkuhäiriöt esim. kertovat; todellisuus tuolla kentällä...


      • Klara*
        capt.cöpenick evp kirjoitti:

        Laaksosen aikaisempi työ "Liian paksu prhoseksi" on vaikuttava teos.

        Vaikka alkoholisoituneiden osalta nähtiin ylinäyttelemistä, syrjäytyneisyys
        on lisääntyvää todellisuutta.

        Laaksosen aikaisempi työ "Liian paksu perhoseksi" menestyy ulkomaita myöten.

        Nyt pyhinä paljon mainostettu uusinta "Tanssii susien kanssa" oli
        enemmän 10v.kehitystasoisten mieleen.

        Nykypäivän lisääntyvät fattanluukkuhäiriöt esim. kertovat; todellisuus tuolla kentällä...

        on Sisko Istanmäen kirjoittama ja Heidi Köngäksen ohjaama.
        Liisa-Maija Laaksosella ei kyseisessä näytelmässä ollut muuta osuutta kuin rooli kyläkauppias-Ernin äitinä.


      • Tyynentyttö
        Klara* kirjoitti:

        on Sisko Istanmäen kirjoittama ja Heidi Köngäksen ohjaama.
        Liisa-Maija Laaksosella ei kyseisessä näytelmässä ollut muuta osuutta kuin rooli kyläkauppias-Ernin äitinä.

        Jotenkin tuo perhosjuttu tuntui vieraalta.Mutta eikös Liisa-Maijalta ollut se juttu naistentautien osastolta vuosia sitten?


    • eíkä enää edes tarvitse menestyä ensin ulkomailla, että suomalainenkin yleisö osaa ja uskaltaa arvostaa. Näköjään muukin jo kelpaa kuin Hollywood-hömppä. Varpuset varauduin minäkin katsomaan, heti kun siitä ensimmäisen kerran luin.

      Meillä on hämmästyttävän paljon tosi upeita näyttelijöitä ja elokuvan tekijöitä.
      Minusta Liisa Maija Laaksosta turhaan aliarvostetaan käsikirjoittajana näyttelijäroolinsa vuoksi. Hän osaa käsitellä vaikeitakin aiheita ampumatta yli ja hän osaa kantaa tarinaa alleviivamatta ja selittelemättä asioita puhki.

      Varpusia katsoessamme tuli mieleen ajatus, että toivottavasti elokuva auttaisi entistä useampia tajuamaan, että laitapuolen eläjätkin ovat ihan oikeita ihmisiä.

      • Tyynentyttö

        Ei ihmisen pahuus saa itkemään mutta jos näytetään hyvyyttä ja hellyyttä tulee kyynel silmäkulmaan.Se koskettaa sisintä.Tämä näytelmä kosketti.


      • pentu
        Tyynentyttö kirjoitti:

        Ei ihmisen pahuus saa itkemään mutta jos näytetään hyvyyttä ja hellyyttä tulee kyynel silmäkulmaan.Se koskettaa sisintä.Tämä näytelmä kosketti.

        osaa räyhätä kadulla iltaisin ja kerjätä senttejä Vinettopulloon. Kolmesti elämäni aikana olen asunu "Pitkäripasen" naapurissa ja tietoa on. Pienet rahat oli noina aikoina markkoja. Nakkikioskeista ja grilleiltä kerjäsivät yötämyöten ruokaa. Osa näistä vanhemmista puliukoista oli entisiä sotilaita. Vasta
        viime vuosikymmeninä on VETERAANEISTA PUHUTTU. Silloin viiskytluvulla oli heidän joukoissa monta oppinutta miestä ja naistakin heitä haukuttiin sakemmannien sutturoiksi. Sodan jälkeen oli vaikeeta... Onneksi nyt on toisin. Siksi on hyvä näyttää elämän varjo puoltakin nyky ihmisille. Kiitos YLE:lle!


      • capt.cöpenick evp

        "Aliarvostetaan". Tähän ei kellään vakavasti otettavalla ammattilaisella ole katetta.

        Liisa Maija L ei ole sanonut vielä viimeistä sanaansa.
        Hänestä kuullaan vielä. Isoilla kirjaimilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe