Kaksimielisyys

Tuo on rankka ja syylistävä otsikko. Tiedän sen, mutta toivon, että tämä herättää jokaisessa jotain ajatuksia.

Olen entisenä vl-uskovaisena huomannut yhden ikävän piirteen vanhoillislestadiolaisissa. Se on julkinen ja henkilökohtainen mielipide.

Eli jos puhutaan kahden kesken luottamuksella, niin monesta asiasta ollaan toista mieltä ja monia asioita hyväksytään. Ja kun on muita vl-lestaadiolaisia kuulemassa, niin silloin mielipiteet ovat "yhteisiä uskovaisten kanssa".

Moni vl-lestaadiolainen joutuu varmasti monta kertaa tähän tilanteeseen. Oletko mahdollisesti yksi heistä?

Minulla on monta hyvää tuttavaa ja kaveria edelleen vl-piireistä ja näin sivusta seuraajana tuo vahvistaa sitä, että tein oikean ratkaisun "kieltäessäni uskoni".
424887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Yhdenmukaisuuden paine on yleisesti tutkimuksissa todettu liittyvän ryhmäkäyttäytymiseen, se on sosiologinen tosiasia. :-) Kun siihen lisätään se, että eri mieltä oleva tuomitaan ryhmän toimesta helvettiin sekä eristetään kaikesta kanssakäymisestä, ymmärtänet että emme rohkene olla eri mieltä keskenämme. Siitä syystä meillä on Päivämies, josta luemme aina millä tavoin "olemme ymmärtämässä" minkäkin asian. :-)
Päivämies ja seurapuheet vahvistavat koko ajan illusorista mielikuvaa samaa mieltä olevasta uskovien joukosta.

Ikävä kyllä, vakavasti puhuen, olet oikeassa.

Äänestä
  • "Yhdenmukaisuuden paine on yleisesti tutkimuksissa todettu liittyvän ryhmäkäyttäytymiseen, se on sosiologinen tosiasia."

    Mielestäni ryhmän koossa pysymiseen on kaksi vaihtoehtoa. Olla vain totaalisen oikeassa tai vaientaa toisinajattelijat. Mielestäni vl-lestaadiolaisuus "syylistyy" jälkimmäiseen. (Onko se oikein?)

    Tästä herääkin kysymys.

    Usko on jokaisen henkilökohtainen asia. Näin minulle opetettiin ja näin minä ajattelen. Siipä kaikille vanhoilislestadiolaisille tämä kysymys:

    Oletko vanhoillislestadiolainen siksi, että oikeasti USKOT siihen. Vaiko oletko vanhoillislestadiolainen siksi, että kuulut tähän ryhmään näyttämällä ulkoisen kuvan sellaisena, kuin se pitäisi olla?

    Sen verran omasta puolesta, että olin tätä jälkimmäistä ja omatuntoni ei kestä valehtelua. Joten katsoin parhaaksi "kieltää uskoni".

    Äänestä

  • Ihminen minäkin. kirjoitti:

    "Yhdenmukaisuuden paine on yleisesti tutkimuksissa todettu liittyvän ryhmäkäyttäytymiseen, se on sosiologinen tosiasia."

    Mielestäni ryhmän koossa pysymiseen on kaksi vaihtoehtoa. Olla vain totaalisen oikeassa tai vaientaa toisinajattelijat. Mielestäni vl-lestaadiolaisuus "syylistyy" jälkimmäiseen. (Onko se oikein?)

    Tästä herääkin kysymys.

    Usko on jokaisen henkilökohtainen asia. Näin minulle opetettiin ja näin minä ajattelen. Siipä kaikille vanhoilislestadiolaisille tämä kysymys:

    Oletko vanhoillislestadiolainen siksi, että oikeasti USKOT siihen. Vaiko oletko vanhoillislestadiolainen siksi, että kuulut tähän ryhmään näyttämällä ulkoisen kuvan sellaisena, kuin se pitäisi olla?

    Sen verran omasta puolesta, että olin tätä jälkimmäistä ja omatuntoni ei kestä valehtelua. Joten katsoin parhaaksi "kieltää uskoni".

    "Kieltämällä uskon" siis oikeastaan toimit rehellisesti ja omantuntosi vaatimuksen mukaan. Et kyennyt epärehelisyyteen etkä teeskentelyyn mitä yksimielisyys vaatii.

    Näin sanotaan jopa SRK:n nettisivulla:
    "Jumalan seurakunta on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa."

    Miten tämä yksimielisyys lopulta saavutetaan, mmillä keinoin? Miten pitkälle vietyä yksimielisyyden tulee olla?

    Äänestä

  • Benedictus kirjoitti:

    Tuo on ihan mielenkiintoinen kysymys tuo "yksimielinen opissa". Mitä se käytännössä tarkoittaa? Olettaisin sen tarkoittavan kuitenkin keskeisiä asioita kuten oppia pelastumisesta jne. EIKÄ käsittävän mitä moninaisimpia arkielämän tilanteita.

    Äänestä

  • Lisäkyselijä kirjoitti:

    Mistä syystä sitten Päivämiehessä on listattu yhä uudelleen "uskovaiselle sopimattomia" asioita? Viihde, elokuvat, televisio, teatteri, konsertit, urheilutapahtumat? Yksimielisessä ymmärryksessä kehotetaan niiden suhteen elämään... ???

    Mielestäni vanhoilislestadiolaisuuden pitäisi perustua tuohon opilliseen puoleen. Ja sen perusteella sen pitäisi näkyä arkielämässä.

    Tällä hetkellä on paljon asioita, joita ihmismieli on päättänyt, että on väärin. Asioille joilla ei ole perustaa raamatussa. Toiset kutsuvat sitä päätökseksi, jonka on Pyhä Henki antanut, mutta silti kertovat ihmisten olevan erehtyväisiä.

    "Järki ja äly ovat Jumalan lahja, joita ihmisen pitää käyttää."

    Äänestä

  • Päivämiehen kirjoitti:

    Mistä syystä sitten Päivämiehessä on listattu yhä uudelleen "uskovaiselle sopimattomia" asioita? Viihde, elokuvat, televisio, teatteri, konsertit, urheilutapahtumat? Yksimielisessä ymmärryksessä kehotetaan niiden suhteen elämään... ???

    halutaan pitää joukko koossa.

    Äänestä

  • Ikävä kyllä, vakavasti puhuen, olet oikeassa koko jutussasi niinhän ihmiset käyttäytyvät sosiaalisessa paineessa.
    Kaikkein kauheinta tosiaan on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen: ei olla huomaavinaankaan ihmistä , niinkuin hätä ei olisi olemassakaan.
    Tälläisen yhteisöllisen kohtelun seurauksena tapahtuu sitten paljon itsemurhia.

    Yhteisö, joka kohtelee jäseniään näin pitäisi joutua syytteeseen murhasta ja Jumalan edessä näin voipi käydäkin.
    Siis lopettakaa ja tehkää parannus.

    Ja pitäisikö tapahtuneista itsemurhista tehdä tutkimus ja räikeimmät tapaukset viedä syyteharkintaan!!!!!!!!!!!!
    Mitäs mieltä olette saarnamiehet, jotka olette niitä saaneet aikaan!!
    Tuomion aika lähestyy eikä murhia ole kukaan sovittanut!!! miksi, koska yhteisö kuitenkin suojelee vaikenemaalla

    Äänestä

Kun kerrot että olet "kieltänyt uskosi", niin haluaisin sanoa, että olet tehnyt ratkaisusi vilpittömän rehellisesti, omantunnossasi vaikuttavan Jumalan äänen rohkaisemana. Tärkeämpää asiaa ei olekaan kuin se että on rehellinen itselleen ja lähipiirilleen! Mikä on oikein, siihen kysymykseen on jokaisen rehellisesti vastattava.

Tulet saamaan voimaa ja kokemuksesi siitä että toimit oikein, tulee vahvistumaan. Sen varassa ja Jumalaan luottaen voit elää vapaasti ja rehellisesti. Ihminen ei voi elää toisten orjana vapaata eikä täyttä elämää. "Totuus on tekevä teidät vapaaksi." Armo kuuluu kaikille, ja totuudellisuus on armon kumppani.

Olen itse joutunut kantamaan rehellisyyteni seurauksena vanhoillislestadiolaisten sukulaisten ja tuttavien avointa pilkkaa ja julkista häpäisyä. Ne ovat raskaita kokemuksia. Toivon hartaasti että sinä et joudu epäasiallisen käyttäytymisen kohteeksi. Onneksi on olemassa myös sydämen sivistyneitä lestadiolaisia (huonosti käyttäytyvät vl-tuttuni ovat, hämmentävää kyllä, itse korkeasti koulutettuja kaiken päälle).

Äänestä

Eriseura on aina ollut ja tulee olemaan seurakunnassa sisällä saakka.

Niille, joilla on särjetty ja nöyrä sydän, paistaa evankeliumin kirkas armonaurinko, vaikka seurakunnassa olisi enää vain yksi vanhurskas seurana. Mutta niille, jotka katselevat seurakuntaa kuten Haam katseli isäänsä, löytyy toivottua katseltavaa; eripuraa, epäilystä ja synnin luvallisuutta.

Edes Jumalan seurakunnan keskeltä ei vikova mieli löydä muuta kuin vikaa ja syntiä. Vanha viisaus sanookin, että "sitä saa mitä tilaa". Jumala ei avaa sellaisen tuntoa, jolla on omasta mielestä saatavia enemmän kuin velkaa.

Toisin on sen tila, joka etsii Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan. Ja se, joka sydämestään saakka on Jumalan armolapsi, pysyy autuuteen johtavalla tiellään. Ei hän pysy sillä omasta voimasta eikä ansiosta, vaan Jeesuksen sovituksen kautta. Kun hän ahkeroi uskon kilvoituksessa ja katselee kunnian taivaan rannalle, jossa Jeesus Kristus ja ennen uskoneet vanhurskaat häntä odottavat, hän varjeltuu myös siltä synnin saastalta, joka on ehkä saanut tartuttaa montakin ennen kalliisti uskonutta, vaikka kävisivätkin yhä seuroissa ja kantaisivat uskovaisen nimeä. Eriseura ei eksytä, ellei siihen sydämessään lähde mukaan.

Varokaa te harvat vakaat Jumalan lapset näitä eriseuraisia tai toinen jalka maailmassa uskovia, joita on yhä enemmän ja enemmän seurakunnassa. Kaukana ei ole aika, jolloin jako tapahtuu, vaikka ulkoisesti kaikki näyttäisikin olevan hyvin.

Äänestä
  • Toimittiinko 70-luvulla oikein?

    Äänestä

  • olet hoitokokouskäytännöstä? kirjoitti:

    Toimittiinko 70-luvulla oikein?

    Minulla ei ole tarpeeksi ikää, jotta muistaisin niistä juuri mitään. Sitä minä kylläkin vain ihmettelen, miten jotkut silloin "väärinkin" hoidetut ovat nykyään kalliisti uskomassa ja jotkut eivät.

    Olen aiemmin kirjoittanut jotain myös kysymyksesi aiheesta, lue jos kiinnostaa. Löydät ne, kun etsit nimimerkin "Jani" (se oli käytössäni aiemmin, ennenkuin joku toinen rekisteröi sen) kirjoituksia tältä palstalta.

    Äänestä

  • Kuinka monia vl:iä ahdistaa tällainen Johanneksen käyttämä saarnakieli?

    Äänestä

  • Äes kirjoitti:

    Kuinka monia vl:iä ahdistaa tällainen Johanneksen käyttämä saarnakieli?

    ahdistaa. Mielestäni siinä ei ole mitään ahdistavaa.

    Äänestä

  • sen pitäisi kirjoitti:

    ahdistaa. Mielestäni siinä ei ole mitään ahdistavaa.

    Siinä on niin paljon uskonnollista fraseologiaa ja niin vähän rakkautta.

    Äänestä

  • "Jumala ei avaa sellaisen tuntoa, jolla on omasta mielestä saatavia enemmän kuin velkaa."

    Olenko minä muka Jumalalle jotain velkaa? En ole Häneltä mitään pyytänyt. Minä en koskaan halunnut elämää eikä minulta kukaan kysynyt haluanko lähteä kilvoittelemaan taivaspaikasta.

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Minulla ei ole tarpeeksi ikää, jotta muistaisin niistä juuri mitään. Sitä minä kylläkin vain ihmettelen, miten jotkut silloin "väärinkin" hoidetut ovat nykyään kalliisti uskomassa ja jotkut eivät.

    Olen aiemmin kirjoittanut jotain myös kysymyksesi aiheesta, lue jos kiinnostaa. Löydät ne, kun etsit nimimerkin "Jani" (se oli käytössäni aiemmin, ennenkuin joku toinen rekisteröi sen) kirjoituksia tältä palstalta.

    Minä taas olen se vanhempi nimimerkki "Johannes" joka olen elänyt aikuisena uskovaisen 70-luvun vuodetkin. :-)

    Tulee sekaannusta kun otit nimimerkkini käyttöön, Jani.

    Äänestä

  • Johannes (se alkuperäinen) kirjoitti:

    Minä taas olen se vanhempi nimimerkki "Johannes" joka olen elänyt aikuisena uskovaisen 70-luvun vuodetkin. :-)

    Tulee sekaannusta kun otit nimimerkkini käyttöön, Jani.

    Olen tästä lähtien JaniS.

    Äänestä

  • on kristikunnan eriseura.

    Äänestä

  • Äes kirjoitti:

    Siinä on niin paljon uskonnollista fraseologiaa ja niin vähän rakkautta.

    ja ymmärrettävää kieltä. Luulen että sitä fraselogiaa on aivan yhtä paljon vaikkapa ns, vapaissa suunnissa. puhumattakaan Nokialiikkeen kirjoituksissa.
    Minulle tuo Johanneksen kieli oli "kotimaan kieltä"

    Äänestä

  • ihan tuttua kirjoitti:

    ja ymmärrettävää kieltä. Luulen että sitä fraselogiaa on aivan yhtä paljon vaikkapa ns, vapaissa suunnissa. puhumattakaan Nokialiikkeen kirjoituksissa.
    Minulle tuo Johanneksen kieli oli "kotimaan kieltä"

    tämä johannes/JaniS:n kieli.
    Siitä puuttuu rakkaus.
    Ja se saattaa kertoa siitä, että on saattanut tapahtua lankeemus.
    Ei meillä ole varaa, kenelläkään, "saarnata" noin.
    Olemme päivän lapsia, vain armosta uskomassa, Kristuksen ansion tähden. Emme omasta voimastamme tai omien ansioidemme tähden.
    Pahalta tuntuu.

    Äänestä

  • vl-saarna täynnä rauhanyhdistyksen fraaseja. Pyh.

    Äänestä

  • Äes kirjoitti:

    Siinä on niin paljon uskonnollista fraseologiaa ja niin vähän rakkautta.

    Eipä tämä ollutkaan varsinaisesti rakkauden viesti. Jos luokitella pitää, sanoisnpa sitä vaikka varoitukseksi tai muistutukseksi. Aivan selkeätä ja ymmärrettävää kieltä ja "lestatiuksen oppia". Ei merkkijää ahdistuksesta. Ei sitä ahdistella tarvitse silloin kun asiat on oikein. Jos ahdistaa, pitää käydä parannuksen askelille.

    Äänestä

  • Nimimerkin "Johannes" uskonnollisen fraseologian kautta esittämästä kannasta voidaan sen lukijalle esitetty viesti avata. Siitä avautuu itse asiassa hyvin suora mutta täysin Raamattuun perustumaton kielto käydä avointa ja vapaata keskustelua SRK:n mm. Päivämiehessä julkistamasta herätysliikkeen nykyisestä opista.

    Keskustelun kielto tapahtuu siten että jokainen joka kritiikkiä esittää, rehellisesti ja omaantuntoonsa ja vaikka Raamattuun nojautuen, on automaattisesti määriteltävissä eriseuraiseksi (mitä vl-uskovainen pelkää kuin ruttoa). Tarkemmin eritellen "Johanneksen" tesktistä löytyvät seuraavat viestit:

    1.Se joka toivoo vanhoillislestadiolaisuuden nykylinjaan korjausta tai edes toivoo käytävän varovaista kriittistä keskustelua, on automaattisesti "vikovalla mielellä" koska kritiikkiä ei ole lupa esittää ollenkaan, jos aikoo käydä uskovaisesta.

    2. Itse Taivaan Jumala ei siedä että vl-liikkeen painotuksista käydään kriittistä keskustelua. Rangaistukseksi kritisoijalle Jumala tekee hänen omastatunnostaan tunnottoman. (Mihin perustuu Johanneksen oikeus puhua "Jumalan suulla"?)

    3. "Sydämestään saakka uskova" pysyy Jeesuksen sovituksen kautta autuuteen johtavalla tiellä kun hän vain uskoo eikä kysele mitään.

    4. Muiden Jumalan lasten tulee vakavasti varoa näitä kriittisiä lähimmäisiään sillä näillä on "toinen jalka maailmassa", mikä ilmenee siinä että he kritisoivat nykyisen vl-linjan käytäntöjä ja painotuksia. Toisin sanoen, kehotetaan eristämään kanssakäymisestä ne joilla olisi kriittisiä ajatuksia. Taitavaa.

    5. Lopuksi peitelty uhkaus: pian yhteisön sisällä tapahtuu jako jyviin ja akanoihin. Voimme vain kysyä, tarkoittaako Johannes tällä uhkausta uuden hoitokokousruljanssin käynnistämisen uhkaa.

    Äänestä

  • veeällä kirjoitti:

    Eipä tämä ollutkaan varsinaisesti rakkauden viesti. Jos luokitella pitää, sanoisnpa sitä vaikka varoitukseksi tai muistutukseksi. Aivan selkeätä ja ymmärrettävää kieltä ja "lestatiuksen oppia". Ei merkkijää ahdistuksesta. Ei sitä ahdistella tarvitse silloin kun asiat on oikein. Jos ahdistaa, pitää käydä parannuksen askelille.

    Joudutko sinä koskaan tekemään parannusta mistään, vai kehoitatko vain muita parannuksen askelille?

    Äänestä

  • Vulgata kirjoitti:

    Nimimerkin "Johannes" uskonnollisen fraseologian kautta esittämästä kannasta voidaan sen lukijalle esitetty viesti avata. Siitä avautuu itse asiassa hyvin suora mutta täysin Raamattuun perustumaton kielto käydä avointa ja vapaata keskustelua SRK:n mm. Päivämiehessä julkistamasta herätysliikkeen nykyisestä opista.

    Hoitokokouksia järjestetään taas.

    Voisi kuvitella, että oikeassa olevien junttauskovaisten keskellä omilla aivoillaan ajattelevilla yksilöillä olisi ahdistavaa elää.

    Äänestä

  • veeällä kirjoitti:

    Eipä tämä ollutkaan varsinaisesti rakkauden viesti. Jos luokitella pitää, sanoisnpa sitä vaikka varoitukseksi tai muistutukseksi. Aivan selkeätä ja ymmärrettävää kieltä ja "lestatiuksen oppia". Ei merkkijää ahdistuksesta. Ei sitä ahdistella tarvitse silloin kun asiat on oikein. Jos ahdistaa, pitää käydä parannuksen askelille.

    Ilman rakkautta varoitusviestitkin ovat vain kulkusen helinää.

    Äänestä

  • Vulgata kirjoitti:

    Nimimerkin "Johannes" uskonnollisen fraseologian kautta esittämästä kannasta voidaan sen lukijalle esitetty viesti avata. Siitä avautuu itse asiassa hyvin suora mutta täysin Raamattuun perustumaton kielto käydä avointa ja vapaata keskustelua SRK:n mm. Päivämiehessä julkistamasta herätysliikkeen nykyisestä opista.

    Keskustelun kielto tapahtuu siten että jokainen joka kritiikkiä esittää, rehellisesti ja omaantuntoonsa ja vaikka Raamattuun nojautuen, on automaattisesti määriteltävissä eriseuraiseksi (mitä vl-uskovainen pelkää kuin ruttoa). Tarkemmin eritellen "Johanneksen" tesktistä löytyvät seuraavat viestit:

    1.Se joka toivoo vanhoillislestadiolaisuuden nykylinjaan korjausta tai edes toivoo käytävän varovaista kriittistä keskustelua, on automaattisesti "vikovalla mielellä" koska kritiikkiä ei ole lupa esittää ollenkaan, jos aikoo käydä uskovaisesta.

    2. Itse Taivaan Jumala ei siedä että vl-liikkeen painotuksista käydään kriittistä keskustelua. Rangaistukseksi kritisoijalle Jumala tekee hänen omastatunnostaan tunnottoman. (Mihin perustuu Johanneksen oikeus puhua "Jumalan suulla"?)

    3. "Sydämestään saakka uskova" pysyy Jeesuksen sovituksen kautta autuuteen johtavalla tiellä kun hän vain uskoo eikä kysele mitään.

    4. Muiden Jumalan lasten tulee vakavasti varoa näitä kriittisiä lähimmäisiään sillä näillä on "toinen jalka maailmassa", mikä ilmenee siinä että he kritisoivat nykyisen vl-linjan käytäntöjä ja painotuksia. Toisin sanoen, kehotetaan eristämään kanssakäymisestä ne joilla olisi kriittisiä ajatuksia. Taitavaa.

    5. Lopuksi peitelty uhkaus: pian yhteisön sisällä tapahtuu jako jyviin ja akanoihin. Voimme vain kysyä, tarkoittaako Johannes tällä uhkausta uuden hoitokokousruljanssin käynnistämisen uhkaa.

    Keskustelukieltoko? Tässäkin me keskustelemme kuin henkemme edestä. Älä nyt aivan hulluja puhu! Sitten numeroituihin kohtiin:

    1. Johannekselle et anna kuitenkaan tuota lupaa.
    2. Hän puhuu selvästi vain omalla suullaan ja karttaa määrätietoista toisten kumoamista, toisin kuin sinä.
    3. Sydämestään uskova kyselee kaiken aikaa, mutta vain Jumalan vanhurskautta. Ei Vulgatan taikka muiden.
    4. Et osaa tehdä eroa kriittisen ja syntiä rakastavan välillä.
    5. Ei ollut mikään uhkaus. Ei ainakaan sille, jonka synnit ovat anteeksi.

    Juttusi pyörivät vain sinulle erityisen rakkaaksi ja uskosi ehdoksi tulleen käsitteen "kritiikki" ympärillä. Kritiikkiä sinne ja kritiikkiä tänne sekä sopivasti omaa tahtoa, ja niillä pitäisi pärjätä. Oman siivilän läpi suodatetulla uskolla yksikään ei kuitenkaan ole perinyt taivasta.

    Äänestä

  • sinua koskaan? kirjoitti:

    Joudutko sinä koskaan tekemään parannusta mistään, vai kehoitatko vain muita parannuksen askelille?

    Minä joudun monesti tekemään parannusta.

    Äänestä

  • veeällä kirjoitti:

    Eipä tämä ollutkaan varsinaisesti rakkauden viesti. Jos luokitella pitää, sanoisnpa sitä vaikka varoitukseksi tai muistutukseksi. Aivan selkeätä ja ymmärrettävää kieltä ja "lestatiuksen oppia". Ei merkkijää ahdistuksesta. Ei sitä ahdistella tarvitse silloin kun asiat on oikein. Jos ahdistaa, pitää käydä parannuksen askelille.

    "Ei sitä ahdistella tarvitse silloin kun asiat on oikein. Jos ahdistaa, pitää käydä parannuksen askelille."

    Millähän mahdat perustella tällaisia murjaisuja!

    Äänestä

  • Golgata kirjoitti:

    Keskustelukieltoko? Tässäkin me keskustelemme kuin henkemme edestä. Älä nyt aivan hulluja puhu! Sitten numeroituihin kohtiin:

    1. Johannekselle et anna kuitenkaan tuota lupaa.
    2. Hän puhuu selvästi vain omalla suullaan ja karttaa määrätietoista toisten kumoamista, toisin kuin sinä.
    3. Sydämestään uskova kyselee kaiken aikaa, mutta vain Jumalan vanhurskautta. Ei Vulgatan taikka muiden.
    4. Et osaa tehdä eroa kriittisen ja syntiä rakastavan välillä.
    5. Ei ollut mikään uhkaus. Ei ainakaan sille, jonka synnit ovat anteeksi.

    Juttusi pyörivät vain sinulle erityisen rakkaaksi ja uskosi ehdoksi tulleen käsitteen "kritiikki" ympärillä. Kritiikkiä sinne ja kritiikkiä tänne sekä sopivasti omaa tahtoa, ja niillä pitäisi pärjätä. Oman siivilän läpi suodatetulla uskolla yksikään ei kuitenkaan ole perinyt taivasta.

    robotti, toistellen (aikuisena ihmisenä vielä) kaikki, mitä joku puhuja puhujapöntöstä sanoo? Nieletkö sinä kaiken, siis ihan kaiken, mitä sinulle puhujapöntöstä saarnataan?

    Onko sinulla omia mielipiteitä yhtään mistään, ajatteletko ollenkaan omilla aivoillasi? Miltä se tuntuu olla noin ulkoaohjattava? Pystytkö ylipäätänsä yhtään mihinkään oma-aloitteisesti, vai kyseletkö aina puhujalta miten sinun missäkin tilanteessa täytyy toimia?

    Äänestä

  • Golgata kirjoitti:

    Keskustelukieltoko? Tässäkin me keskustelemme kuin henkemme edestä. Älä nyt aivan hulluja puhu! Sitten numeroituihin kohtiin:

    1. Johannekselle et anna kuitenkaan tuota lupaa.
    2. Hän puhuu selvästi vain omalla suullaan ja karttaa määrätietoista toisten kumoamista, toisin kuin sinä.
    3. Sydämestään uskova kyselee kaiken aikaa, mutta vain Jumalan vanhurskautta. Ei Vulgatan taikka muiden.
    4. Et osaa tehdä eroa kriittisen ja syntiä rakastavan välillä.
    5. Ei ollut mikään uhkaus. Ei ainakaan sille, jonka synnit ovat anteeksi.

    Juttusi pyörivät vain sinulle erityisen rakkaaksi ja uskosi ehdoksi tulleen käsitteen "kritiikki" ympärillä. Kritiikkiä sinne ja kritiikkiä tänne sekä sopivasti omaa tahtoa, ja niillä pitäisi pärjätä. Oman siivilän läpi suodatetulla uskolla yksikään ei kuitenkaan ole perinyt taivasta.

    Johannekselle ja Golgatalle. Paavali opettaa teitäkin näin: 1)"Kaksi tai kolme teistä voi profetoida (=saarnata), toiset arvostelkoot".

    2) Toisaalla hän sanoo: "Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää."

    3) Jeesus varoittaa "vääristä profeetoista", ja sanoo heidän olevan "susia" jotka ovat "lampaiden vaatteissa". Ovatko kriitikot lampaiden vaatteissa piilossa? Taitaa olla toisinpäin.

    4 Lisäksi hän sanoo korinttilaisille, että "Puhun teille niinkuin järkeville ihmisille. Harkitkaa mitä sanon".

    5) Maaherra Festukselle Paavali sanoo, että "Sen minkä puhun, puhun totuuden ja terveen järjen mukaisesti".

    Tässä aivan muutama esimerkki Raamatun opetuksesta ja kehoituksesta tarkkailemaan opetusta Jumalan Sanan valossa. Paavali itse kertoo hylänneensä isien perinnäissäännöt "roskana pois". Yksinkertanen usko ei tarkoita sitä, että uskotaan kaikki mitä sanotaan!

    Meillä kaikilla on oikeus ja suorastaan velvollisuus tutkia Kirjoituksia, ja "tutkistella niitä" sydämessään, kuten Jeesuksen äiti Mariakin teki.

    On halpamaista, että te yritätte tukkia fraseologialla näillä sivuilla puhjennutta vilkasta ja hyvin OIKEAA opillista keskustelua. Tällaista avoimuutta ja tällaista mahdollisuutta meillä ei ole ennen ollut. Minä näen tämän ilman muuta Jumalan antamana mahdollisuutena. Meidän keskustelijoiden velvollisuutena on luonnollisesti pyrkiä maltillisuuteen, rehellisyyteen ja totuuteen. Siinä emme toki aina onnistu.

    Vulgata on omalla toiminnallaan avannut lukuisia hedelmällisiä keskusteluja. Tekin voisitte tehdä saman rakentavalla tavalla. Analysoikaa Raamatun valossa mikä noissa kommenteissa on vikana. Nyt heitelette käsittämättömiä fraaseja ja lauselmia ja tuomisette ihmisiä perusteitta. Jos te olette niin varmoja opistanne, niin kertokaa se hyvänen aika meillekin?!

    Äänestä

  • munkki kirjoitti:

    Tuletteko?

    Kannanottosi loppuosa on yhtä epärelevantti kuin Vulgatan väite keskustelukiellosta. Kukaan ei ole tukkimassa keskustelua, minkä huomaat itsekin. Keskustelkaa aivan vapaasti, mutta älkää syyttäkö minua sen puutteesta. Mikä keskustelussa on vikana, jos yksi kirjoitus pysäyttää sen?

    Minusta on uskomatonta, että yrität edes väittää yhden ainoan kirjoituksen yrittävän uhata yleistä sananvapautta. Et kai sentään usko, että väitteesi saa yleistä kannatusta? Menetät koko kirjoituksesi, jos alitat riman noin pahasti.

    Äänestä

  • JaniS kirjoitti:

    Vai miksi aloit uhkailla? Toisaalta, mitä sinulta muutakaan voi odottaa, ihan samanlaista se on vl:ien keskellä koko kilvoitus. Jos et ajattele samalla lailla kaikista asioista, sinulle sanotaan että "et ole uskovainen".

    "Menetät koko kirjoituksesi, jos alitat riman noin pahasti"

    Äänestä

  • loppu? kirjoitti:

    Mitä tai ketä hän uhkasi ja millä tavalla?

    Äänestä

  • Golgata kirjoitti:

    Mitä tai ketä hän uhkasi ja millä tavalla?

    "Varokaa te harvat vakaat Jumalan lapset näitä eriseuraisia tai toinen jalka maailmassa uskovia, joita on yhä enemmän ja enemmän seurakunnassa. Kaukana ei ole aika, jolloin jako tapahtuu, vaikka ulkoisesti kaikki näyttäisikin olevan hyvin."

    Tässä se kierouteen puettu uhkaus. tämä ei ainakaan rakenna - ei varsinkaan sen kirjoittajaa.

    Äänestä

  • Oletan, että olet syntynyt 70-luvulla. Tekstissäsi "saarnaat" kuin vanhat jo edesmenneet puhujaveljemme.
    Voisitko ystävällisesti jatkossa mainita käyttämäsi lähteen?

    Äänestä

filmaamista ja teeskentelyä on vanhoillislestadiolaisten fraasi "uskovaiset ovat aina samaa mieltä asioista".

Tekopyhyyttä kerrassaan!

Äänestä

syntisenä, omana itsenäni vanhurskaaksi elävän Jumalan pojan Jeesuksen ansion tähden; enkä kiellä uskoani :)

Ei terveet tarvitse parantajaa; enneen eikä tänäänkään.

Äänestä
  • Terveet eivät parantajaa tarvitse, he ovat omilla ansioilla ja hyvillä töillä "lahjomassa" Jumalaa.
    Syntisairaita >Jeesus tuli etsimään ja parantamaan, minäkin saan olla yksi niistä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihminen minäkin. kirjoitti:

Tuo on rankka ja syylistävä otsikko. Tiedän sen, mutta toivon, että tämä herättää jokaisessa jotain ajatuksia.

Olen entisenä vl-uskovaisena huomannut yhden ikävän piirteen vanhoillislestadiolaisissa. Se on julkinen ja henkilökohtainen mielipide.

Eli jos puhutaan kahden kesken luottamuksella, niin monesta asiasta ollaan toista mieltä ja monia asioita hyväksytään. Ja kun on muita vl-lestaadiolaisia kuulemassa, niin silloin mielipiteet ovat "yhteisiä uskovaisten kanssa".

Moni vl-lestaadiolainen joutuu varmasti monta kertaa tähän tilanteeseen. Oletko mahdollisesti yksi heistä?

Minulla on monta hyvää tuttavaa ja kaveria edelleen vl-piireistä ja näin sivusta seuraajana tuo vahvistaa sitä, että tein oikean ratkaisun "kieltäessäni uskoni".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu