kertokaapa millaisia olette?
26.2.
syntyneet
41152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä usko horoskooppeihin, ettei elämä mene ohi, ennenkuin olet selvittänyt salaisuudet.
Eniten vaikuttaa kotikasvatus ja ympäristötekijät.
Eipä ole elämä luiskahtanut ohitseni.Todella paljon olen saanut ja lisää tulee.Sitä vaan mietin että kun itse olen elämässäni saanut kaiken haluamani niin onko muut samana päivänä syntyneet kokeneet samaa. Olen sitä mieltä ettei ihminen saa kaikkea haluamaansa, vaan saa juuri sen minkä tarvitsee tullakseen juuri siksi miksi on tarkoitettu.En stressaa oikeasti mistään vaan ajattelen vastamäen tullen että kyllä luoja luomastaan huolen pitää ja aina on ratkaisu löytynyt kun odottaa. Ehkä olen liian huoleton kun ajattelen että kaikella on tarkoituksensa.
minuun tuo elämän filosofia sopi täydellisesti, vaik ei ihan sama syntyäpäivä, kalan merkeis kuitenki. noin sen pitääki mennä. saat kaiken sitten kun sen aika on.
Sosiaalinen,puhelias.Kuulema jalat liian usein 10cm maan pinnan yläpuolella;) Liikaa nenuun ottanut,kun uskoo ihmisistä liikaa hyvää.Luottaa.Herkkä kaikissa tunnepuolen asioissa ja "haistaa" jos jokin "mättää",muttei usko vaistoaan ennen kuin on liian myöhäistä...Siis tiettyä tyhmää sinisilmäisyyttä.Viljelen ironista ja sarkastista huumoria,mutta osaan nauraa itsellenikin.Siinäpä jotain...