Nostaako Joulu ajatukset Luojan luo?

Joulukirkko kiehtoo. Siksikö, että "se vähän niinkuin kuuluu perinteisiin, samoin kuin haudoilla käynti". Vai menettekö sinne hakemaan jotain muuta?

Mietin heitä, jotka ovat menettäneet vanhempansa, lapsensa, tai muun läheisensä vuoden aikana ja kuinka joulu heitä voi jopa satuttaa.. Surullista. Mutta eihän ihmistäkään monta kertaa huomaa, ennenkuin hän on poissa...Onko joku teistä vastaavassa tilanteessa juuri tämän joulun aikaan? Miten olette jaksaneet?

Mihin ihminen voi nykypäivänä turvata? Jumalaan, omaan itseen, toisiin ihmisiin vai muuhun? Mikä on teidän juttunne?
4254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi sanoo ensimmäinen käsky. Miksi ihminen on sen unohtanut? Ei ole mitään muuta, parempaa mihin ihminen voisi luottaa ja turvata

Äänestä

läheisten kesken. Olen menettänyt sisarukseni riidan takia ja äitini on alkanut kaiken lisäksi dementoitua.

Isä kuoli parikyt vuotta sitten. Se oli pahimpia aikoja elämässäni. Kuitenkin tämä riita muiden läheisteni kanssa on vielä pahempaa, koska se vain jatkuu. Puhuminen ei ole auttanut vaikka olen yrittänyt sopia niin että voisimme olla tekemisissä edes hiukan.

Äänestä

Joulu on minulle todella joulu siksi että, ilman Jouluevankeliumia meillä olis aivan toisenlainen joulu traditio.

Minusta meidän joulu on hieno juhla, "vain siat menettävät henkensä" ;))
Kyllä siis joulu on parhjaimilaan sillon kun on 24 tuntia vuorokaudessa luovaa laiskottelua, ehkä vänhän ulkoilua rakkaimpien ihmisten kanssa.

Minä olen aika ailahtelevainen siinä kun etsin turvaa elämään. Usein huomaan etsiväni toista ihmistä tuekseni, mutta samaan aikaan luotan että korkeampi Jumala, Suojelee minua joutumasta "pahojen ihmisten" käsiin.

Aina ei voi tietenkään onnistua, mutta sitten siitä oppii jonkinlaista varovaisuutta / nöyryyttä, elämän mysteeriä kohtaan.

Äänestä
  • Ei heitäkään kukaan tunnu suojelevan. Mitä he oppivat esimerkiksi joutuessaan hukkumaan kylmään jokeen? Tai jonkun namusedän käsiin?

    Missä ovat kaikki suojelusenkelit silloin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nelli neljäkuus kirjoitti:

Joulukirkko kiehtoo. Siksikö, että "se vähän niinkuin kuuluu perinteisiin, samoin kuin haudoilla käynti". Vai menettekö sinne hakemaan jotain muuta?

Mietin heitä, jotka ovat menettäneet vanhempansa, lapsensa, tai muun läheisensä vuoden aikana ja kuinka joulu heitä voi jopa satuttaa.. Surullista. Mutta eihän ihmistäkään monta kertaa huomaa, ennenkuin hän on poissa...Onko joku teistä vastaavassa tilanteessa juuri tämän joulun aikaan? Miten olette jaksaneet?

Mihin ihminen voi nykypäivänä turvata? Jumalaan, omaan itseen, toisiin ihmisiin vai muuhun? Mikä on teidän juttunne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu