sen aijemminkin. mutta erilailla.
jotkun agentit olivat lavastaneet minut syylliseksi murhaan. ja sitten olin omassa kotonani (lapsuuden kodissa). se oli "päämaja" siellä oli ns ryhmä johon kuuluin. sitten he epäilivät ihan oikeasti minun murhanneen jonkun. sitten huusin alas agenteille. -tiedän että te lavastitte minut syllisksi. ja sain muutkin uskomaan tämän. sitten agentit tulivat oven taakse ja me olimme aseet valmiina "ryhmän kanssa". mutta sisälle he eivät tulleet. ja uni loppui. tunnelma oli huvittava/jännä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Agentit voivat kuvata omaatuntoasi, joka jollain tavalla kolkuttaa alitajuisesti. Syyllisyys tulee ehkä lapsuusajoistasi ja siitä ympäristöstä. On tärkeää vakuuttaa omalle itselleen, että emme ole syyllisiä lapsuuden tapahtumiin vaikka helposti niistä syyllistymme, kun emme ymmärrä. Jos vaikka vanhemmilla on paha olla, voimme luulla että olemme syypäitä siihen, vaikka kyseessä on vanhempien omat asiat ja vaikeudet. Ei sinun tarvitse kotiryhmällesi mitään syyttömyyttäsi vakuutetella, voit vapautua itse syyllisyydestäsi hyväksymällä menneisyytesi ja itsesi ja ymmärtämällä esim. vanhempiasi ja antamallla anteeksi=hyväksyä heidät sellaisena kuin olivat.
on kyllä kieltämättä osaksi perää:) (varmaan lapsuuden osalta). lähinnä. joulu lienee tuonut osan tuosta pintaan.