Olen yli kaksikymppinen mies. Ongelmani ovat finnit kasvojen alueella, joita on ollut noin 9 - 10 vuoden ajan. Finnit ovat yleensä normaaleja (ei ihonalaisia), jotka tulehduttavat ihon punaiseksi suurelta alueelta. Yhden parantuminen kestää yleensä pariviikkoa, jonka aikana on tullut lisää. Olen kokeillut kotikonsteja ilman tulosta: vitamiineja ja pillereitä, sinkki voidetta, hammastahnaa, rasvaisen ihon tuotteita, tavallisia saippuoita, kosteusvoiteita, kaupanhoito tuotteita ja apteekin reseptivapaita tuotteita. Pesemisellä tai pesemättä jättämisellä ei näytä olevan suurta vaikutusta. Kerran kävin myös lääkärissä, josta sain Dalacinia. Se ei kuitenkaan näyttänyt tehoavan.
Ihoni ei ole rasvoittuva, joten epäilen että ongelma on hormoonitoiminnassa. Ikään kuin murrosikä ei olisi loppunut ajallaan! Epäilystä vahvistaa myös se että parran kasvu ei ole koskaan kunnolla alkanut. Häpeän itseäni ja ulkonäkoäni, jonka vuoksi olen vältellyt lääkäriin menoa. Nyt en enää jaksa piileskellä ihmisiltä, joten otan itseäni vihdoin niskasta ja pakotan itseni ihotautilääkärille. En halua finnien hoito lääkettä, haluan lääkkeet jotka estävät finnien syntymisen. Olisi hyvä kuitenkin ennen lääkäriä tietää vähän mistä ongelmani voisi johtua? Uskoisin että antibiootit auttavat tulehtuneisiin finneihin, mutta vain kuurin ajan. Jos ongelma on hormooneissa niin löytyykö apua mistään?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko koskaan kuullut lääkkeestä nimeltä Roaccutan tai Isotretinoin Ratiopharm?
Lääkettä käytetään yleensä sellaisen aknen hoitoon, joka ei ole reagoinut aiempiin hoitoihin, esim. antibiootteihin. Antibiooteilla ei yleensä saavuteta pysyviä tuloksia, mutta isotretinoiilla pysyvien tulosten saavuttaminen on mahdollista.
Roaccutan on sen verran "vahva" lääke, että sen määräys on rajoitettu ainoastaan ihotautilääkäreille. Vaikuttavana aineena siis isotretinoiini, joka on A-vitamiinijohdannainen. Lääke vähentää talirauhasten toimintaa ja sitä kautta parantaa aknen.
Haittavaikutuksia on aika paljon, mutta ne eivät toki kaikki ilmene samalla käyttäjällä. Ihon, huulten ja nenän limakalvon kuivuminen on yleistä, mutta sen saa pidettyä kurissa ahkeralla rasvaamisella.
Kuurin kesto määräytyy aknen vaikeusasteen mukaan ja on keskimäärin 3-5 kuukauden pituinen. Jotkut pääsevät aknesta lopullisesti eroon ensimmäisellä kuurilla, mutta akne voi myös uusiutua jolloin joutuu syömään useamman kuurin.
Lääke saattaa vaikuttaa maksan toimintaan, joten maksa-arvoja ja veren rasva-arvoja seurataan kuurin aikana verikokeilla. Alkoholin käyttö ei ole kiellettyä, mutta sitä kannattaa välttää.
Jos haluat etsiä lisää tietoa isotretinoiinista niin Googlen kautta löytyy, samoin kuin tältä palstalta.
olen kuullut huhuja että (neitsyt)kookosöljy sisäisesti auttaa aknen hoidossa...käy myös ulkoisesti voiteena. :)