Seija Simola

Seijan musiikkia on alkanut taas ilmestyä vaikkakin vanhaa tuttua tavaraa. En pitänyt Seijasta henkilönä silloin kun hän esiintyi. Mutta nyt kun hänen tulkintojaan kuuntelee ovat ne aivan fantastisia tunteella ladattuja esityksiä. TV:stä YLE Teemalta tuli joku vanha Tapaninpäivän juttu jossa Seijakin lauloi. Live esitykset olivat erinomaisia niin musiikillisesti kuin artikuloinniltaankin.

Mihin Seija on kadonnut kun en ole kuullut hänestä mitään vuosikymmeniin? Olisi mukava tietää miten hänellä nykyisin menee!

12

5665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seijan ystävä

      Seijan ystävänä voin hänen puolestaan kertoa, että hän nauttii nykyään ansaituista eläkepäivistä (sai valtion taiteilijaeläkkeen viime syksynä).

      Seijahan vetäytyi julkisuudesta jo syksyllä 1992 eikä ole enää sen koommin esiintynyt, vaikka pyyntöjä sateleekin edelleen. Hän elää onnellista perhe-elämää. Hän ei kaipaa minkäänlaista julkisuutta ja vaikka häneltä pyydetään usein myös lehtihaastatteluita, niin hän ei anna niitä, sillä se, minkä Seija on päättänyt, pitää.

      On tosiaan hienoa, että Seijan musiikki on tullut uudelleen suosioon ja että häneltä julkaistiin tuo uusi upea "Sydämeni ääni" kokoelma Warnerin hienossa Musiikin mestareita sarjassa.

      • Nimetön

        on ollut seijan laulut aina, mutta olenko ihan hirveen väärässä, kun muistelen hänen ikäänsä. Mielestäni hän on kuudenkympin paikkeilla, sillä olin itse vähän lähes kaksikymmentä, kun kuuntelin häntä ja kyllä kuuntelen edelleen. Olen samaa mieltä. että hän sai ansaitun eläkkeen.

      • Saapas
        Nimetön kirjoitti:

        Olin silloin vasta pikkulapsi, kun Seija S lauleli radiossa ja TV:ssä. Tuntui jo silloin vanhalta, että on hänellä jo ikää ainakin tuo kuusikymmentä v. Mutta kun hyvin laulaa, niin eihän ikä ole mikään seste laulamiselle!

      • Saapas kirjoitti:

        Seija Simola on syntynyt 25.9. 1944. Eli 61-vuotias on nyt.

      • Vaahteroiden kaupungista

        Eikös Seija isä kuollut hiljattain? Heillä oli kuulemma aika läheiset suhteet.
        Seijan päätöstä pysyä pois julkisuudesta. Nykyään valtaosa viihdelukemistoista on c-luokan törkyjulkaisuja, joilla kuluttavat naamaansa Paula Koivuniemen kaltaisen linssiluteet.
        Jossain laatulehdessä sen sijaan mielellään olisi Seija voinut joskus vähän päivittää nykytilannettaan. Kukaties saatu palaute olisi johtanut uusiin esiintymisiin ja levytyksiin.

      • dst10300

        Löysin Seijan taas vuosikymmenten jälkeen ja nyt ikääntyneempänä vasta todella osaan arvostaa hänen erinomaista, tunteella esitettyä tulkintaa. Soittelen netistä päivittäin hänen vanhoja kappaleitaan. Seija forever!

    • Tatjaana

      Mielestäni Seija Simola on aivan omaa luokkaansa laulajana, ylitse muiden. Jumalainen ääni. Kuunnelkaapa vaikka Debussyn "Kuutamo" tai Romeo ja Julia -musikaalin sävelmä "Kun aika on". Ei mikään pelkkä iskelmälaulaja todellakaan jonka laulut olisivat mitään päivän iskelmiä. Jostain Mattilan sisaruksista ei voi samana päivänä edes puhua. Seijan laulut elävät ikuisesti.

      • blackmagictiger

        seija simola on meikäpoikaa 40v vanhempi mutta olen itsekkin kuullut seijaa poltetulta cdeeltä ja kokoelmalevyiltä...

      • Pinksa1
        blackmagictiger kirjoitti:

        seija simola on meikäpoikaa 40v vanhempi mutta olen itsekkin kuullut seijaa poltetulta cdeeltä ja kokoelmalevyiltä...

        Sitä samaa täälläkin olen kaivannut jotain tietoa Seijasta kun on ollut niin hiljaa jo kauan, upeita kappaleita, aivan omaa luokkaansa.

        Nyt tänään googletin ja yllätys, yllätys löysin hänestä haastattelun tämän taiteilijaeläkkeen tiimoilta joka on julkaistu Muusikko 5/2005 lehdessä. Lukekaa niin ymärrätte Seijaa, hän sanoo olevansa ujo ja arka ja vieläpä likinäköinenkin, niin että yleisö näytti harmaalta massalta. Hän ei sanojensa mukaan saanut näinollen yleisöön kontaktia. Mielenkiitoinen haastattelu, hyvä kun löysin sen, kiitos vielä kerran Seija Simola rakastan lauluja joita olet laulanut, äänesi on jotain aivan mhtavaa, osaat tulkita syviä/aitoja tunteita.

      • S-Fan.
        Pinksa1 kirjoitti:

        Samaa mieltä,olen tykännyt ikäni Seijan loistavasta äänestä ja siitä ammattitaidosta laulajana ja esiintyjänä,lisäksi hänellä on lukuisia hienoja kappaleita.Ehdottomasti yksi upeimpia,parhaita nais laulajiamme kautta aikojen.Hienoa katsella Ylen elävästä-arkistosta Seijaa vuosikymmenten takaa.Kaikkee hyvää Seijalle.

    • Seijan musiikin ystävä

      Kuutamo on aivan uskomattoman hieno tulkinta.

      • pienenä lapsena

        radiota kuunnellessa Seijan laulut jäivät pienen lapsen muistiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      245
      7607
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      244
      4643
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1805
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      74
      1690
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      71
      1184
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      134
      1142
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1087
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      128
      976
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      207
      951
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      925
    Aihe