Sitruspuu,

tai appelssiini -siemenestä kasvatettu, monihaarainen n. 1,2 metrinen on pudottanut viikossa melkein kaikki lehtensä!

Kesän oli ulkona ja viihtyi, teki paljon uusia lehtiä; en ole huomannut kirvoja, kuivuudesta ei ole kärsinyt eikä tuskin liiasta vedestäkään.

Mikä mahtaa olla syynä?
Mitä voisin tehdä pelastaakseni 10 vuotta vanhan perintöpuun??
Kasvi asuu puutalossa ja melko viileässä paikassa, jossa aina ollut talvet eikä ennen ole näyttänyt kärsivän.
51949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yksi mahdollinen syy saattaisi olla valon puute.
Sitruksilla on oikeasti tosi vaikeaa selvitä talvemme pimeästä ajasta.
Huolimatta siitä, että kyseinen talvehtimispaikka on aikaisemmin ollut hyvä sitruksellesi, saattaisi joko paikan muutos tai lisävalo olla harkitsemisen arvoinen.
Suihkuttelu ihan suihkepullolla saattaisi helpottaa sen elämää.
Pidä kuitenkin vielä myös kirppusyyni. Myös mullassa.

Äänestä
  • Minulla pomelo niminen sitrus on viihtynyt talven tavallisella ikkuna laudalla kesät ja talvet ja se on kohta jo metrin pituinen:)

    Äänestä

  • tuloksettomana. Nyt ei ole ainuttakaan lehteä jäljellä =(

    Lisävalo tuskin tässä vaiheessa enää auttaa, mutta uskon kyllä sen -siis valon vähyyden- olleen suurin syy tragediaan!

    Odotelen nyt vaan kevättä apuun ja pidän juuret kosteina... tiedä vaikka elpyisi. En ainakaan sahaa puuta poikki ja heitä ulos.

    Äänestä

  • pidetty kirjoitti:

    tuloksettomana. Nyt ei ole ainuttakaan lehteä jäljellä =(

    Lisävalo tuskin tässä vaiheessa enää auttaa, mutta uskon kyllä sen -siis valon vähyyden- olleen suurin syy tragediaan!

    Odotelen nyt vaan kevättä apuun ja pidän juuret kosteina... tiedä vaikka elpyisi. En ainakaan sahaa puuta poikki ja heitä ulos.

    Mullakin on kohta liki 2m korkea sitruspuu, siemenestä kasvatettu. Kesällä tekee paljon lehtiä, mutta talvella taas tiputtaa melkoisesti pois.
    Jos hiukankin multa pääsee kuivumaan liikaa, tiputtaa lehtiä enemmän. Iso kasvi on melkoisen juoppo, useamman litran kerralla saa antaa.
    kannattaisko sun kuitenkin kastella sitä hiukan enemmän, ja katsoa ettei ole vedossa, siitä ei tykkää ollenkaan. Jos keväällä raskit leikata latvoja, haaroo taas elinvoimaisemmin.

    Äänestä

  • miiloboy kirjoitti:

    ..elelen!

    Ainuttakaan lehteä ei ole, mutta tyhjät varret ovat ihan vihreät ja notkeat vielä, joten kastelen ja odottelen kevään ihmettä!

    Leikattu puuta onkin runsaasti pari vuotta sitten, kun meinas kasvaa katosta ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

klementiini kirjoitti:

tai appelssiini -siemenestä kasvatettu, monihaarainen n. 1,2 metrinen on pudottanut viikossa melkein kaikki lehtensä!

Kesän oli ulkona ja viihtyi, teki paljon uusia lehtiä; en ole huomannut kirvoja, kuivuudesta ei ole kärsinyt eikä tuskin liiasta vedestäkään.

Mikä mahtaa olla syynä?
Mitä voisin tehdä pelastaakseni 10 vuotta vanhan perintöpuun??
Kasvi asuu puutalossa ja melko viileässä paikassa, jossa aina ollut talvet eikä ennen ole näyttänyt kärsivän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu