Olen jo reilun vuoden kärsinyt ilmavaivoista, ennen ei siis mitään tällaista ole ollut. Olen niin lopen kyllästynyt siihen että maha alkaa yhtäkkiä kurista väärässä paikassa (poikaystävän luona, koulussa, kylässä, jne.), ja ilma pyrkii ulos peräaukon kautta, saa siis nähdä vaivaa että pystyy olemaan pieremättä, TOSI helvetillistä.. Joskus on niin kovat ilmavaivat, että pakko pysyä sisällä vaan, omassa huoneessa, ja vaikka päästelisi kaasut ulos minuutin välein kokoajan niin loppua vaan ei tunnu näkyvän, ilmaa senkun riittää.
Olen niin kyllästynyt siihen että mulle on syntynyt tällainen vaiva, joka latistaa huonoa itsetuntoani rutkasti entisestään, ja saa mut masentuneeksi, en voi olla vapaasti sosiaalisissa tilanteissa kun saa pelätä mahan puolesta heti kun alkaa ääniä suolistosta kuulua!
Maito, eikä kotimaiset viljat tunnu aiheuttavan erityisesti oireita, oireita on olin sitten syönyt maitotuotteita ja leipää tai en.
Vaiva siis ilmestyi yhtäkkiä, eli missä ihmeessä on vika? Jos kyse on esim. ärtyneestä paksusuolesta, tarkoittaako se sitä että saan kärsiä hautaan saakka mahavaivoista? En kestäisi sellaista helvettiä...
En ymmärrä miten vatsa yhtäkkiä rupeaa temppuilemaan, koko pienen ikäni se on niin hyvin toiminut.. ottaa päähän tosi paljon..
Helvetin ilmavaivat !!
116
205493
Vastaukset
- Puhurinen
saat luontaistuotekaupasta. Hae Lepicolia ja maitohappobkteereja. Esim Diarrex toimii hyvin tämmöisessä tapauksessa.
- Anonyymi
Luontaistuotteita ei pidä mennä vetelemään naamaansa ilman että lääkäri on tutkinut. Ne vaan on pahentaneet monen vaivat. Usein pohjautuu siihen että joku uskoo niihin.
Moni on saanut maksa vaivoja luontaistuotteiden käytöstä silloin asia vaan pahenee.
Joten nuori ihminen menee vaan lääkäriin että saa tietää syyn siihen miksi hänelle on tullut tämä vaiva, se kun että aletaan itse lääkitsemään , sillä ayyt vaivaan voi olla monet.
Apteekin henkilökunta on myös koulutettu vastaamaan lääke kysymyksiin, ja heiltä saa kysyä ihan vapaasti neuvoja osaavat myös auttaa tai sitten kehoittavat ottamaan yhteyttä lääkäriin
- tyttö 25
Syötkö e-pillereitä? Luulen et ne altisti mut ainaki hiivasyndroomalle ja pierua riitti. Vähä aikaa sitten jätin pillerit eikä oo pierettäny yhtää niin paljo. Jätin lisäks hiivan ja valkoset jauhot. Syötkö paljo sokeria ja hiivaa? Nämä alkaa käymään mahassa, jolloin ilmaa alkaa ilmestyä. Varmaan ootkin jo lukenu ruoka-aineista jotka aiheuttaa ilmavaivoja, joten en niistä viitti enää kirjotella.
- Jaana19
Onko muillakin kokemusta piparminttuteen ilmavaivoja helpottavasta vaikutuksesta :D ? Jos on, menen heti kun mahdollista, ostamaan.
En syö e-pillereitä, enkä ole koskaan syönytkään. Kiitos vinkistä, pitää siis kokeilla vältellä noita hiivoja ja valkoisia jauhoja. - Anonyymi
Jaana19 kirjoitti:
Onko muillakin kokemusta piparminttuteen ilmavaivoja helpottavasta vaikutuksesta :D ? Jos on, menen heti kun mahdollista, ostamaan.
En syö e-pillereitä, enkä ole koskaan syönytkään. Kiitos vinkistä, pitää siis kokeilla vältellä noita hiivoja ja valkoisia jauhoja.Mene apteekkiin kysymään mikä olisi oaras keino päästä eroon, farmaseutin koulutuksen kun ovat saaneet niin osaavat neuvoa , ennenkö kokeilet mitään muita keinoja
- Sienisokerin imeytymishäiriö?
- suoli_kaasu
saksalaisella täsmällisyydella ilmavaivoista
https://www.zentrum-der-gesundheit.de/blaehungen.html
http://www.tiede.fi/keskustelu/4000877/ketju/miten_parantaa_suolistoflooraa
http://antioksidantti.fi/fi/luettavaa ja suoliston flooran tasapainoitukseen
- jess
ei siis poikaystäväs tierä noista vaivoista??
no mä hyväksyn muijani vaikka se aika paljo piereskelee mut ei se mua haittaa..
eli jos olisin sun poikaystävä..ei haittais noi vaivat mut kyllähä jos on vaikee pidätellä nii apua on löydettävä...
mut seki jo vaikuttaa jos ei hotki ruokaa... - takana
Katso tuolta lisää :
http://www.scd-fi.info/1about/default.html - villevallaton
mulla oli ihan vastaava propleema aikoinaa. mä piereskelin yötäpäivää eikä voinut oikein missään käydä, nyt kaikki on toisin, ei oo tullut pierun pierua sen jälkeen kun sisätauti lääkäri tätä mulle suositteli. apua sain sellaisesta aineesta kuin AGIOCOUR. teelusikallinen joka kolmas aamu niin nou proplem, pitää vaan muistaa juoda vettä paljon. apteekista sitä saa ilman reseptiä, eikä oo kallistakaan.
- vadada
Eroon ilmavaivoista - http://track.healthtrader.com/track.php?c=cmlkPTc4NTMxOCZhaWQ9MjQ1ODMyNTI
- Ninni
Minulla vuosia sama vaiva, ja sitten sain Minifom- reseptin. Lääke on tarkoitettu juuri ilmavaivoihin, ja on kuulemma vanha, hyvä lääke. Lekuriin reseptiä hakemaan!
- Et ole ainoa
Mä kärsin vatsani takia koulussa luennoilla ja se vaikuttaa jo opiskeluun ja sosiaalisiin tilanteisiin. Jännittää jatkuvasti ja varsinkin aamuisin. Pakko alkaa kokeilla kans jotain lääkkeitä ja vähentää hiilihappojuomia ja jauhoja tms.
- kuvaus
mulla kanssa menee järki noiden ilmavaivojen kanssa. koulussa vielä jotenki pärjää, vaikka sillonki maha mölisee niinkun mikäkin. yöt on kaikista pahimpia, varmaan vielä menehdyn johonki kaasumyrkytykseen sielä kämpässä...
maitoa, vehnää ja tuoretta leipää oon yrittänyt välttää, joskus niinkun auttaakin, joskus taas ei. näkkärilinjaa kannattaa kokeilla, jos jaksaa:) vaikka mitäpä sitä ei kokeilisi...
tärkkelysintoleranssista oon kanssa yrittänyt etsiä tietoa(joku uusi löytö kuulemma ), mutta suomeksi löytyy aika vähän.
kyllä tähän vielä joku lääke löytyy:) pärjäile! - ilmavaivat kuin tyhjästä
siis rupesin laskemaan pisteitä ja syömään hyvin, niin nyt se sit alko. Tää on kamalaa. jätin pois ruisleivän ja kaalit, mutta jatkuu vaan... vastatkaa ihmeessä jos jollain on "avain" tähän ongelmaan
- perse
Light tuotteet pierettää lopeta niiden syöminen
- ilmavaivoihin
perse kirjoitti:
Light tuotteet pierettää lopeta niiden syöminen
Mä oon kans kärsiny ilmavaivoista niin kauan kuin muistan eikä mikään ole auttanut, vaikka syön suht terveellisesti ja säännöllisesti. Myös liikuntaa harrastan jonkun verran. Tänä keväänä kokeilin Sinaire Fortea ja se on auttanut!! Tuo Sinaire on tosi kallista, mutta ilmavaivat ovat vähentyneet huomattavasti ja voin olla paljon vapaammin ihmisten ilmoilla. Mieluummin maksan noi tabletit kuin kärsin ikuisesti piereskelystä. Koittakaapa tekin josko tepsis!
- apua

- Peppu Pörisee
perse kirjoitti:
Light tuotteet pierettää lopeta niiden syöminen
Hyvä tietää
- Mica78
Helpotusta elämään löytyy toki, ei kannata ahdistua. Itse kärsin ärtyneestä suolesta, ummetuksesta ja pukamista sekä ilmavaivoista viisi pitkää vuotta. Sosiaaliset suhteeni kuihtuivat olemattomiin kun vatsan toiminta / toimimattomuus aiheutti kiusallisia tuntemuksia. Nyt tilanne huomattavasti parempi. Suosittelen seuraavia:
1. Ruokavalion siistiminen, kuten monet ovat jo ehdottaneet. Mitään ihmedieettiä en aloittanut vaan keskityin lisäämään kasviksien kuten porkkana ja salaatit määrää sekä panostin säännöllisiin ruoka-aikoihin. Kuidun saanti on suolen toiminnan kannalta tärkeää, siksi siis ruis/nakkileipä kannattaa pitää mukana.
2. Agiocur- valmiste. Ummetus lakkasi, ilmavaivat vähenivät.
3. Sinaire-Forte valmiste. Tätä otan tarvittaessa tai ennen isompia aterioita, kun haluan ehdottomasti pitää ilmavaivat poissa.
Lisäksi tietenkin liikunta ja hyvät yöunet sekä stressin eliminointi.
Näillä eväillä oma elämäni on muuttunut täysin jo lyhyessä ajassa! Suosittelen kaikille.- mieleen
kevyttuotteista kun söin joskus kevyttoffee nimistä jäätelöä niin olihan se uskomatonta se jatkuva pörinä,ei mitään rajaa sillä kaasuttelulla :D
PS.20 paukkua päivässä sallitaan ;)
- ongelmakaasut87
mulla on kanssa paljon ilmavaivoja. voisiko joku antaa vinkkejä miten voisi olla koulussa ilman että pelkää että tulee kaasua ulos. Olen kärsinyt tästä jo jonkun aikaan. Ilmaa rupeaa kerääntymään mahaan ja sitten alkaa paukututtaa, se olisi todella noloa päästää luokassa. Ja rupeaa paukuttamaan juuri silloin ku tiedän että en voi päästellä niitä ulos. Enkä voi juosta vähän välillä vessassa paukuttelemassa. Vaikka paukuttelu on normaalia,kaikki ihmiset päästelevät joka päivä ihan varmasti.Miksi se on niin että jos mies päästää ilmoja ulos se on normaalia eikä sille naureta, mutulla.ta jos kyseessä on nainen niin johan alkaa naurua syntyä. Miksi ihmiset eivät naura jos röyhtäsee onhan sekin ilmaa josta kuuluu ääni.Mutta en tahtoisi tulla kiusatuksi paukutteluni takia. Voisiko joku auttaa ongelmaani?.
- helpottunut =)
Aloe Vera Gel-juoma, auttoi minulla samaisessa kiusallisessa ongelmassa.. Aloe Vera Gelillä on monia vaikutuksia, kuten aineenvaihdunnan nopeutuminen ja mahan ja suolen toiminnan parantaminen. Sen vaikutus tuntuu myös yleisenä jaksamisena ja kipujen parantumisena/lievittämisenä.
Huonoja puolia juomassa on se, että se on aika kallista ja sitä saa vain jälleenmyyjiltä. Muuten siinä on kyllä vain hyviä puolia! Nykyisin en tule enää toimeen ilman Aloe Veraa! :)
Jällenmyyjiä löydät osoitteesta www.foreverliving.fi - 12345678
helpottunut =) kirjoitti:
Aloe Vera Gel-juoma, auttoi minulla samaisessa kiusallisessa ongelmassa.. Aloe Vera Gelillä on monia vaikutuksia, kuten aineenvaihdunnan nopeutuminen ja mahan ja suolen toiminnan parantaminen. Sen vaikutus tuntuu myös yleisenä jaksamisena ja kipujen parantumisena/lievittämisenä.
Huonoja puolia juomassa on se, että se on aika kallista ja sitä saa vain jälleenmyyjiltä. Muuten siinä on kyllä vain hyviä puolia! Nykyisin en tule enää toimeen ilman Aloe Veraa! :)
Jällenmyyjiä löydät osoitteesta www.foreverliving.fiTuosta Aloe Vera gel juomasta..Tiedätkö että voiko sitä herkkä vatsaiset käyttää?Minulla nimittäin on todella herkkä vatsa ja se menee sekaisin millon mistäkin.Ilmavaivoista kyllä kärsin minäkin.
- ..:/
12345678 kirjoitti:
Tuosta Aloe Vera gel juomasta..Tiedätkö että voiko sitä herkkä vatsaiset käyttää?Minulla nimittäin on todella herkkä vatsa ja se menee sekaisin millon mistäkin.Ilmavaivoista kyllä kärsin minäkin.
Minulla on aivan sama ongelma ja se on todella noloa. Linkissäkin tuntuu todella kiusalliselta olla ja kuljen päivittäin. Sosiaaliset tilanteet ovat kanssa usein kiusallisia ja varsinkin koulussa. Sinoire fortea olen kokeillut, mutta ei tunnu auttavan.
- älä puhu soopaa
helpottunut =) kirjoitti:
Aloe Vera Gel-juoma, auttoi minulla samaisessa kiusallisessa ongelmassa.. Aloe Vera Gelillä on monia vaikutuksia, kuten aineenvaihdunnan nopeutuminen ja mahan ja suolen toiminnan parantaminen. Sen vaikutus tuntuu myös yleisenä jaksamisena ja kipujen parantumisena/lievittämisenä.
Huonoja puolia juomassa on se, että se on aika kallista ja sitä saa vain jälleenmyyjiltä. Muuten siinä on kyllä vain hyviä puolia! Nykyisin en tule enää toimeen ilman Aloe Veraa! :)
Jällenmyyjiä löydät osoitteesta www.foreverliving.fiSitä aloe vera gel- juomaa myydään nykyisin myös tavallisissa ruokakaupoissa kuten Prismassa. Muutaman euron maksaa sellainen pienen limupullon kokoinen juoma.
- Skeptinen, ärtyneen suolen ...
Juu elikkäs toi lääkebisnes on aikamoista. itse olen kokeillut melko montaa lääkettä ja kuitulisiä yms. mutta ei niistä ole ollut apua OLLENKAAN. sen sijaan apua on ollut siitä, että käy lenkillä ja liikkuu muutenkin. ja että vuorokausirytmi on vakio, ja että ruokailuajat on jokseenkin säännölliset eli. aamupala,lounas,päivällinen ja jotain pientä illalla. Ja sen oon huomennu että jos asiaa miettii nii sitte se ei helpota kyllä yhtään asiaa. Jos jonnekki lähtee nii ei saa sillon ajatella näitä maha asioita, vaan pitää keskittyä siihen minne on menossa ja mitä on menossa tekemään. Mää luulen, että tulevaisuudessa tähän "ärtyneeseen suoleen" keksitään joku ihan järkevä syy, esimerkiksi joku suolen muoto tms...mutta sitä odotellessa, kärsitään ja jaksetaan. Jaksamiseen auttaa se tieto, että ei olla yksin tämän kanssa.
- Liikkuja2
Entäs jos liikunta onkin jäänyt pois juuri ilmavaivojen takia? Ennen harrastin liikuntaa, joka oli luonteeltaan sellaista, että ryhmä ihmisiä hyppii pienessä tilassa. Aikani yritin pierujen kanssa liikkua, mutta sitten luovutin.
- Ilmalaiva
Hyvinkin allekirjoitan tuon väitteen, että vatsavaivojen ajatteleminen lisää ongelmaa. On kuitenkin niin, ettei kyseisestä ongelmasta kärsivä pysty aina keskittämään ajatuksiaan muualle. Korvien välistä on moni asia kiinni, mutta me ihmiset olemme erilaisia. Toinen pystyy suggeroimaan itsensä rauhalliseksi, toinen ei. Vatsaongelmat ovat kuitenkin syytä selvittää. On monia sairauksia/ allergioita, joissa löytyy kyseiset ongelmat.
Ilmavaivat, ripuli ja ummetus ovat tosi kiusallisia ja sosiaalisia tilanteita häiritseviä vaivoja. En tiennytkään, että tämä ongelma on näin yleinen. Minä yksi monista.
- Katriinaxia
Minulla ihan sama juttu.
Ahdistaa kyllä jo melkolailla. Asun mieheni kanssa yhdessä ja mielenkiintoista tässä on se että hänellä ei vaivaa ole lainkaan, vaikka täysin sama ruokavalio täysin samoihin aikoihin.
HMM :) - "sds"
Minulla on ihan sama vika...kävin siitä asiasta ihan lääkärillä mutta tuntu siltä että se lääkäri ei ottanu tosissaan tätä vaivaa...sano että pitäs maitotuotteet jättää pois mutta ei se kyllä ole auttanut yhtään. Olen yrittänyt kokeilla vaikka mitä mutta ei sitten mikään tunnu auttavan. Töissäkin aika tukalat oltavat on kun ilmaa tulis koko ajan. Olen kyllä ihan neuvoton itsekkin...ja lopen kyllästynyt, mielikin on masentunut sen vuoksi.
- Pettynyt
Mäkin olen käynyt lääkärissä samasta syystä pariinkin otteeseen. Molemmilla kerroilla on ollut kokemus siitä, ettei lääkäri tajua, kuinka tuskallisesta ja invalidisoivasta ongelmasta on kyse. Aina vaan tyrkytetään ruoka-ainelistaa, vaikka tiedän jo perusjutut.
Joskus on käynyt mielessä, että mitä tästä vielä tulee, kun ihmisten tapaaminen ottaa vaivojen pelon takia paljon voimia, ja elämä kapeutuu kaikin puolin. Aina vaan tolkutetaan, että on ihan normaalia piereskellä, mutta ei se paljon auta, kun vaiva tuntuu monesti kuin joltain kutsumattomalta hirviövieraalta, joka on päättänyt väkisin lyöttäytyä seuraan joka paikassa. Tuntuu usein siltä, ettei siihen voi aidosti vaikuttaa. Stressitöntä elämää ei ole, joten senkin vaikutuksen eliminoiminen tuntuu mahdottomalta.
Mitä pitäisi tapahtua, että lääkärit alkaisivat kuunnella? Pitäisikö tehdä dokkari jostain 50-vuotiaasta, jolta elämä on mennyt sivu suun tämän vaivan takia? - GosTr
Pettynyt kirjoitti:
Mäkin olen käynyt lääkärissä samasta syystä pariinkin otteeseen. Molemmilla kerroilla on ollut kokemus siitä, ettei lääkäri tajua, kuinka tuskallisesta ja invalidisoivasta ongelmasta on kyse. Aina vaan tyrkytetään ruoka-ainelistaa, vaikka tiedän jo perusjutut.
Joskus on käynyt mielessä, että mitä tästä vielä tulee, kun ihmisten tapaaminen ottaa vaivojen pelon takia paljon voimia, ja elämä kapeutuu kaikin puolin. Aina vaan tolkutetaan, että on ihan normaalia piereskellä, mutta ei se paljon auta, kun vaiva tuntuu monesti kuin joltain kutsumattomalta hirviövieraalta, joka on päättänyt väkisin lyöttäytyä seuraan joka paikassa. Tuntuu usein siltä, ettei siihen voi aidosti vaikuttaa. Stressitöntä elämää ei ole, joten senkin vaikutuksen eliminoiminen tuntuu mahdottomalta.
Mitä pitäisi tapahtua, että lääkärit alkaisivat kuunnella? Pitäisikö tehdä dokkari jostain 50-vuotiaasta, jolta elämä on mennyt sivu suun tämän vaivan takia?Ihan sama tilanne. Elämäni on pilalla. En voi edes aloittaa suhdetta kenenkään kanssa. Lääkärit ei ymmärrä.
En voi syödä mitään, mitä tahansa suuhuni laitan, alkaa samantien nämä helvetin vaivat. On se noloa sosiaalisissa suhetissa... Olen ihan lopussa, ihan poikki. - aaaaaaaeee
Pettynyt kirjoitti:
Mäkin olen käynyt lääkärissä samasta syystä pariinkin otteeseen. Molemmilla kerroilla on ollut kokemus siitä, ettei lääkäri tajua, kuinka tuskallisesta ja invalidisoivasta ongelmasta on kyse. Aina vaan tyrkytetään ruoka-ainelistaa, vaikka tiedän jo perusjutut.
Joskus on käynyt mielessä, että mitä tästä vielä tulee, kun ihmisten tapaaminen ottaa vaivojen pelon takia paljon voimia, ja elämä kapeutuu kaikin puolin. Aina vaan tolkutetaan, että on ihan normaalia piereskellä, mutta ei se paljon auta, kun vaiva tuntuu monesti kuin joltain kutsumattomalta hirviövieraalta, joka on päättänyt väkisin lyöttäytyä seuraan joka paikassa. Tuntuu usein siltä, ettei siihen voi aidosti vaikuttaa. Stressitöntä elämää ei ole, joten senkin vaikutuksen eliminoiminen tuntuu mahdottomalta.
Mitä pitäisi tapahtua, että lääkärit alkaisivat kuunnella? Pitäisikö tehdä dokkari jostain 50-vuotiaasta, jolta elämä on mennyt sivu suun tämän vaivan takia?"Mitä pitäisi tapahtua, että lääkärit alkaisivat kuunnella?"
Ainoa keino olisi ymmärtää mistä Ärtyneen paksusuolen oireyhtymästä kärsivät henkilöt oikeasti kärsivät.
Tosin tiede ei ole niin pitkällä vielä ja koska vatsaongelmat ovat yksilöllisiä niin tätä ongelmaa ei oteta vakavasti.
- ebbamay
Ihan sama juttu täälläkin, ollut vuosia ja vuosia ja vielä kerran vuosia.... Olen kokeillut kaiken maailman lääkkeitä, resepteillä ja ilman, luontaistuotteita ym... ei ole ollut mistään apua, ruokavalioista puhumattakaan. Lääkäreillä on juostu ja vatsalaukku tähystetty ja "ihan oikeitakin vaivoja" on löytynyt, mutta kukaan ei ole silti vielä keksinyt miten ilman kertymisen saisi loppumaan. Lääkärien en helppo diagnosoida ärtyneen suolen oireyhtymä ja sanoa että yritä nyt vaan elää sen kanssa. Vaan mitäs sitten kun sisuskalut määrää elämää ja töissä on hankala olla ja mieli on masentunut? Helpottaa lukea että muitakin kohtalotovereita on. Helppo sitten on jonkun sanoa että älä ajattele sitä. Kun on vuosikaudet joutunut suolistonsa kanssa taistelemaan, niin ei sitä oikein voi olla enää ajattelemattakaan.
- sinkkis11
itselläni on myös ilmavaivoja ja turvotusta ollut jo jonkin aikaa. Lisäsin liikuntaa ja syön terveellisesti mutta sama homma jatkuu. Kävin lääkärissä ja minulla todettiin varmaan kaikille naisille tuttu hiiva. Hiiva aiheuttaa turvotusta, ilmavaivoja ja muutenkin voi olla vatsan kanssa ongelmia! Kannattaa käydä hiivatesteissä! Myös e-pillereillä voi olla osuutta asiaan, jos ne ei kertakaikkiaan sovi, vaikka syytä pillereistä harvoin (varsinkaan lääkärit!) etsitäänkään.
Kannattaa kokeilla Candida Forte - nimistä valmistetta, auttaa siis vatsan toimintaan; turvotuksiin, ilmavaivoihin yms. Auttaa myös hiivaan. Toinen mitä kannattaa kokeilla on Dida. Molempia saa luontaistuotekaupoista!
Toivottavasti oli apua tähän ikävään ongelmaan!! :):) - Nimetön
Mä olen kans kärsiny tästä kamalasta vaivasta. Hävettää olla koulussa ja muutenkin sosiaaliset tilanteet ovat hankalia. Tästä on syntynyt noidankehä, alan jännittää sosiaalisissa tilanteissa ja se aiheuttaa lisää ilman kertymistä mikä taas aiheuttaa pelkoa et maha kurisee jne.
Mua ei ole tähystetty mutta lääkäri joskus epäili että on ärtyneen suolen oireyhtymä. Joskus sen kans pärjäilee ihan hyvin ja joskus (kuten nytkin) on taas "aktiivinen" vaihe ja mieli on maassa, sosiaaliset suhteet minimoituja. Tää on todella kiusallista. Täytyy varmaan alkaa kokeilla taas lääkkeitä, maitohappobakteereista sain yhes välis avun mut kun jätin ne taas ottamatta ni huomaahan sen.. - miuku-mauku
Heippa!
Ite kärsin ärtyvästä paksusuolesta ja ilmavaivat on osa arkipäivää, joskus kipujen ja turvotuksen kera. Olen huomannut, että stressi ja vaivan ajatteleminen pahentaa oireita, ja siksi pyrin pitämään stressin poissa. Aina kiireelle ja elämäntilanteille ei voi mitään, mutta mulle ei ole ollut apua lääkkeistä. Ainosastaan ruokavalio, säännöllinen elämänrytmi ja liikunta, sekä rentoutuminen auttavat. Syön paljon ruisleipää, näkkäriä, leivon itse leipää johon laitan pellavansiemenrouhetta tai kokonaisia pellavansiemeniä ja käyn säännöllisesti lenkillä ja uimassa. Kannattaa myös kokeilla rentoutumisharjoituksia. Eräs ystäväni on saanut apua joogasta. Näillä eväillä pärjään ilman lääkkeitä. Aikaisemmin kokeilin erilaisia lääkkeitä ilmavaivoihin, mutta mielestäni se kokeilu ja tulosten odottaminen ja oman tilan jatkuva tarkkailukin stressasi ja aiheutti oireita. Mun mielestä liian moni turvautuu lääkkeisiin ja muihin poppakonsteihin, kannattaa aloittaa oireiden hoitaminen ihan perus asioista, muuttaa omaa elämäntapaa. Tuli vielä mieleen sellainen, että alkoholin käyttö, etenkin olut pahentaa mun vaivoja huomattavasti. Jos kuitenkin tekee mieli juopotella joskus, niin pidän huolen siitä, että syön hyvin ennen ja jälkeen juomisen, on ainakin minulla auttanut.
Tsemppiä kaikille ilmavaivoista kärsiville, kyllä apua löytyy kun vaan kuuntelee omaa kroppaa ja elää sen mukaan! :)- Disflatyl toimii
Kärsin itse aiemmin ilmavaivoista. Apteekista saa ilman reseptiä Disflatyl-nimisiä purutabletteja, jotka toimivat mulle erinomaisesti. Ei ole enää ollrnkaan ilmavaivoja. Disflatyl on apteekkarin mukaan luonnonmukainen tuote, ei juurikaan sivuvaikutuksia. Lääke poistaa vatsassa olevista kaasukuplista pintajännityksen ja vaivat loppuvat siihen. Pitää muistaa ottaa yksi purutabu joka aterian jälkeen.
- vierailija
Disflatyl toimii kirjoitti:

massuvaivainen minäkin. heti, kun alkoi lukio (=stressi) aloitti maha temppuilemisen (ripuli, ilmavaivat, kamala vatsan kurina...), vaikka olen aina syönyt terveellisesti. lääkäri diagnosoi yllätys yllätys, ärtyneen suolen ja sanoi, että syö kuituja, sillä laktoosi-intoleranssia eikä keliakiaa löytynyt. laktoosittomat tuotteet eikä maitohappobakteerit auta..jätin pois hedelmät, monet vihannekset (kaali, pavut), vaalean leivän, ruisleivän, makeutusaineet...elän melkein vain puurolla, marjoilla ja lihalla ja vaivat jatkuu. välillä voin syödä litran jäätelöä ja mitään ongelmia ei ilmene. käsittämätöntä! syön ja urheilenkin säännöllisesti. olen myös jatkuvasti flunssassa, sillä suoliston vastustuskyky ja ehkä "puutteellinenkin" ruokavalio altistaa viruksille. nämä kaikki ottavat pahastikin kaaliin aika ajoin. nuoruus menee tässä vessanpönttö kainalossa, hurjan hienoa.
ne, jotka olette kokeilleet esim. hiivatonta tai hiilaritonta ruokavaliota, millaisia aterioita ja ruokia olette syöneet? jos olette jättäneet valkoiset jauhot pois, oletteko totaalisesti lakannut syömästä sitä esim. leivissä? onko peruna tai porkkana ollut monelle ongelma? oletteko kuulleet tästä SCD-dieetistä ja onko se toiminut? - vierailija
vierailija kirjoitti:
massuvaivainen minäkin. heti, kun alkoi lukio (=stressi) aloitti maha temppuilemisen (ripuli, ilmavaivat, kamala vatsan kurina...), vaikka olen aina syönyt terveellisesti. lääkäri diagnosoi yllätys yllätys, ärtyneen suolen ja sanoi, että syö kuituja, sillä laktoosi-intoleranssia eikä keliakiaa löytynyt. laktoosittomat tuotteet eikä maitohappobakteerit auta..jätin pois hedelmät, monet vihannekset (kaali, pavut), vaalean leivän, ruisleivän, makeutusaineet...elän melkein vain puurolla, marjoilla ja lihalla ja vaivat jatkuu. välillä voin syödä litran jäätelöä ja mitään ongelmia ei ilmene. käsittämätöntä! syön ja urheilenkin säännöllisesti. olen myös jatkuvasti flunssassa, sillä suoliston vastustuskyky ja ehkä "puutteellinenkin" ruokavalio altistaa viruksille. nämä kaikki ottavat pahastikin kaaliin aika ajoin. nuoruus menee tässä vessanpönttö kainalossa, hurjan hienoa.
ne, jotka olette kokeilleet esim. hiivatonta tai hiilaritonta ruokavaliota, millaisia aterioita ja ruokia olette syöneet? jos olette jättäneet valkoiset jauhot pois, oletteko totaalisesti lakannut syömästä sitä esim. leivissä? onko peruna tai porkkana ollut monelle ongelma? oletteko kuulleet tästä SCD-dieetistä ja onko se toiminut?Kyllä kuulosti niin tutulta juuri nuo oireet, mitä luettelit.
Koko ikäni olen ollut vähän semmonen jännittäjä-luonne, mutta nyt lukiossa viime vuonna asiat alko menemään huonommin. Poissaoloja kertyi, kun olin niin usein pois koulusta erilaisten vatsavaivojen takia. Oli ripulia, ilmavaivoja, mahakipua ja tunne, että suoli ei tyhjene täysin. Kävin lääkärissä verikokeilla ja siellä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Vatsaoireisiin ei löytynyt selitystä. No, keväällä menin uudestaan lääkäriin, kun vatsavaivat vain voimistui. Siellä todettiin ärtynyt suoli, joka ei tullut lainkaan yllätyksenä. Lääkkeeksi määrättiin Libraxia.
Söin niitä sitten joka päivä, välillä olo tuntu hieman paremmalta, välillä tuntui, että sai silti juosta koko ajan vessassa.
Myöhemmin toisella lääkärillä nyt kesällä päätettiin kokeilla Questrania, joka auttaa ns. sappihapporipuliin. Tätä Questran-kuuriakaan en syönyt loppuun, kun tuntui, että oireet paheni vaan. Viimeksi kävin lääkärissä 2 päivää sitten ja siellä sanottiin, että vatsaoireeni voivat puhtaasti liittyä myös kilpirauhasen vajaatoimintaan. Huomenna on sitten aika uusille verikokeille, että nähdään, onko lääkitys kohdallaan jne. Mutta kun nykyään oon alkanut jo pelätä näitä vatsavaivoja, kun on tarkoitus mennä johonkin ihmisten ilmoille, esim. kouluun tai kavereiden luo ja oon alkanut saamaan jo ahdistuskohtauksiakin. Nyt käyn siis myös psykologilla, jossa mulla epäiltiin olevan sosiaalisten tilanteiden pelko. Tämmönen kierre noista vatsavaivoista lähti... - vierailija
vierailija kirjoitti:
Kyllä kuulosti niin tutulta juuri nuo oireet, mitä luettelit.
Koko ikäni olen ollut vähän semmonen jännittäjä-luonne, mutta nyt lukiossa viime vuonna asiat alko menemään huonommin. Poissaoloja kertyi, kun olin niin usein pois koulusta erilaisten vatsavaivojen takia. Oli ripulia, ilmavaivoja, mahakipua ja tunne, että suoli ei tyhjene täysin. Kävin lääkärissä verikokeilla ja siellä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Vatsaoireisiin ei löytynyt selitystä. No, keväällä menin uudestaan lääkäriin, kun vatsavaivat vain voimistui. Siellä todettiin ärtynyt suoli, joka ei tullut lainkaan yllätyksenä. Lääkkeeksi määrättiin Libraxia.
Söin niitä sitten joka päivä, välillä olo tuntu hieman paremmalta, välillä tuntui, että sai silti juosta koko ajan vessassa.
Myöhemmin toisella lääkärillä nyt kesällä päätettiin kokeilla Questrania, joka auttaa ns. sappihapporipuliin. Tätä Questran-kuuriakaan en syönyt loppuun, kun tuntui, että oireet paheni vaan. Viimeksi kävin lääkärissä 2 päivää sitten ja siellä sanottiin, että vatsaoireeni voivat puhtaasti liittyä myös kilpirauhasen vajaatoimintaan. Huomenna on sitten aika uusille verikokeille, että nähdään, onko lääkitys kohdallaan jne. Mutta kun nykyään oon alkanut jo pelätä näitä vatsavaivoja, kun on tarkoitus mennä johonkin ihmisten ilmoille, esim. kouluun tai kavereiden luo ja oon alkanut saamaan jo ahdistuskohtauksiakin. Nyt käyn siis myös psykologilla, jossa mulla epäiltiin olevan sosiaalisten tilanteiden pelko. Tämmönen kierre noista vatsavaivoista lähti...Jännittäminen on minullekin tuttua ja sosiaaliset tilanteet ja koulussa käynti on alkanut ahdistaa. Nämä yhdistettynä ei kyllä kohota itsetuntoa pilviin.Itselläni kilpirauhasten vajaatoiminta ei olisi mikään yllätys, sillä pituuskasvuni on ollut kituliasta aina. Kerrohan sitten, mitä ne lekurit sanoo uudesta lääkityksestä ja diagnoosista. Ei ole tosiaan ihan pikkujuttu tämä suolistosirkus.
- vierailija
vierailija kirjoitti:
Jännittäminen on minullekin tuttua ja sosiaaliset tilanteet ja koulussa käynti on alkanut ahdistaa. Nämä yhdistettynä ei kyllä kohota itsetuntoa pilviin.Itselläni kilpirauhasten vajaatoiminta ei olisi mikään yllätys, sillä pituuskasvuni on ollut kituliasta aina. Kerrohan sitten, mitä ne lekurit sanoo uudesta lääkityksestä ja diagnoosista. Ei ole tosiaan ihan pikkujuttu tämä suolistosirkus.
Tänään sain vastaukset verikokeista ja ulostenäytteistä. Molemmat puhtaita. Tässä tapauksessa olin paremminkin pettynyt kuin helpottunut. Olin jo ehtinyt toivoa, että jos kyseessä olisikin jokin tulehdus tai muu, jonka saisi lääkityksellä hoidettua pois. Koska noista kokeista ei löytynyt mitään, tulen varmasti yhä käymään lääkärin vastaanotolla. Alan vaan yhä enemmän vakuuttumaan siitä, että kyseessä on varmaan silti se ärtynyt suoli, jota jo aiemmin epäiltiin. Harmittaa vaan, kun mahaa rauhoittavista lääkkeistäkään ei ollut apua. Voisihan sitä apteekista kokeilla varmaan jotain vatsalääkettä ihan ilman reseptiäkin.
Oletko käynyt verikokeissa, vierailija, joka kärsit myös vatsavaivoista? Kannattaa käydä. Tuo pituuskasvu ei tosiaan itsellänikään ollut mitään hurjaa: mitään hurjaa kasvupyrähdystä mulle ei koskaan tullut. Nyt olen tämmönen 155cm tappi :D
Mutta noista sosiaalisista tilanteista; vältteletkö sä joitain sosiaalisia tilanteita, koska olet alkanut pelätä niitä? Mulle näin nimittäin tosiaan on käynyt. Pelkään jo mahani puolesta, että jos se tulee entistä kipeämmäksi, kun lähden johonkin. Ja niinhän se tuleekin. Koulussakaan en ole enää pystynyt käymään, kun tunnilla alkaa maha kiertää ja tuntuu, että on pakko juosta vessaan ja hermostuttaa. Kelloa vilkuilee n. 3 minuutin välein. Eli mulla on kyllä tautalla jotain psykosomaattista myös.
Hypnoosista olen myös lukenut ja kiinnostunut. Äiti ei kuitenkaan siihen oikein suostuisi, kun pitää hypnoosia lähinnä humpuukina. Äiti on sitä mieltä, että käydään nyt lääkärillä jos mulla kumminkin on joku sairaus/tulehdus. Alkaa vaan epäilyttämään koko touhu käydä lääkärissä, kun on otettu verikokeita, ulostenäytteitä ja ultaäänikuvauksissa olen ollut. Jäljellä on enää erilaiset lääkekokeilut ja tähystys. - vierailija
vierailija kirjoitti:
Tänään sain vastaukset verikokeista ja ulostenäytteistä. Molemmat puhtaita. Tässä tapauksessa olin paremminkin pettynyt kuin helpottunut. Olin jo ehtinyt toivoa, että jos kyseessä olisikin jokin tulehdus tai muu, jonka saisi lääkityksellä hoidettua pois. Koska noista kokeista ei löytynyt mitään, tulen varmasti yhä käymään lääkärin vastaanotolla. Alan vaan yhä enemmän vakuuttumaan siitä, että kyseessä on varmaan silti se ärtynyt suoli, jota jo aiemmin epäiltiin. Harmittaa vaan, kun mahaa rauhoittavista lääkkeistäkään ei ollut apua. Voisihan sitä apteekista kokeilla varmaan jotain vatsalääkettä ihan ilman reseptiäkin.
Oletko käynyt verikokeissa, vierailija, joka kärsit myös vatsavaivoista? Kannattaa käydä. Tuo pituuskasvu ei tosiaan itsellänikään ollut mitään hurjaa: mitään hurjaa kasvupyrähdystä mulle ei koskaan tullut. Nyt olen tämmönen 155cm tappi :D
Mutta noista sosiaalisista tilanteista; vältteletkö sä joitain sosiaalisia tilanteita, koska olet alkanut pelätä niitä? Mulle näin nimittäin tosiaan on käynyt. Pelkään jo mahani puolesta, että jos se tulee entistä kipeämmäksi, kun lähden johonkin. Ja niinhän se tuleekin. Koulussakaan en ole enää pystynyt käymään, kun tunnilla alkaa maha kiertää ja tuntuu, että on pakko juosta vessaan ja hermostuttaa. Kelloa vilkuilee n. 3 minuutin välein. Eli mulla on kyllä tautalla jotain psykosomaattista myös.
Hypnoosista olen myös lukenut ja kiinnostunut. Äiti ei kuitenkaan siihen oikein suostuisi, kun pitää hypnoosia lähinnä humpuukina. Äiti on sitä mieltä, että käydään nyt lääkärillä jos mulla kumminkin on joku sairaus/tulehdus. Alkaa vaan epäilyttämään koko touhu käydä lääkärissä, kun on otettu verikokeita, ulostenäytteitä ja ultaäänikuvauksissa olen ollut. Jäljellä on enää erilaiset lääkekokeilut ja tähystys.Tiedän tunteen. Olen käynyt verikokeissa ja tosiaankin toivoin, että sieltä olisi löytynyt jotain järjellistä ja hoidettavaa, mutta ei. Tähystys alakautta tehtiin noin vuosi sitten, mutta lääkäri vain totesi, että kaunis ja terve suoli, jota oli kyllä vaikea uskoa. Siis eikö sinulle ole tehty vielä tähystysä ollenkaan?
Itse olen kokeillut nyt viikon ajan ilmavaivapilleriä, Sinaire fortea. Välillä auttaa jonkin verran, välillä ei. Olin juuri englannin preleissä, joita varten popsin niitä pillereitä, mutta eiköhän vatsa aloittanut kurinkonsertin ja ilma kiersi vatsanpohjassa. Kantsii kuitenkin kokeilla. Pituuspyrähdystä odottelen minäkin nippanappa 155 cm korkeuksissa. Mamma on kyllä lyhyt, mutta minäpä olen jäänyt kaikkein lyhkäisimmäksi.
Juu, sosiaalisia tilanteita ym leffassa ja teatterissa käyntiä olen alkanut välttelemään ja koulussa samanlaista penkissä vääntelehtimistä ja kellon vilkuilua. Tosiaan, ajatus jonnekin lähtemisestä vatsavaivojen pelossa lisää stressiä ja vatsa tulee pipiksi. Älytön noidankehä. Muutenkin olen herkkä ja epäitsevarma ja tämä vaiva saa mut vain enemmän varautuneeksi. Varmaan sama ongelma sinullakin, herkemmille ihmisille tämä ongelma tuppaa helpommin tulemaan.
Luottamus lääkäreihin alkaa minullakin vähän rapista ja kaikenlaiset luontaisdietiit ja humpuukijutut on alkanut kiinnostaa. Pitäisi ehkä varata aika ravintoterepeutille, kun on itse älyttömän vaikea rueta etsimään ruoka-aineita,jotka eivät sovi, koska välillä vatsa sietää kaikenlaista ja välillä ei mitään. Onko sinulla todettu keliakiaa tai laktoosi-intoleranssia? Oletko itse huomannut joitain tiettyjä ruokia, jotka ärsyttää vatsaa? Mietin, että pitäisikö unohtaa kaikka ihmedieteetit ja alkaa syömään "normaalisti" kaikkia vihanneksia ja hedelmiä ja viljoja ja katsoa, mitä tapahtuu.Tarvitsisin vuoden lomaa, jotta voisin rauhassa testata kaikki erilaiset ruokavaliot läpi. Kauan muuten sinulla on ollut vatsan kanssa ongelmia? Alkoiko ne yhtäkkiä vai onko sinulla aina ollut herkkä vatsa? Minulla on aina ollut aavistuksen herkkä, mutta ei näin pahasti. - vierailija
vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Olen käynyt verikokeissa ja tosiaankin toivoin, että sieltä olisi löytynyt jotain järjellistä ja hoidettavaa, mutta ei. Tähystys alakautta tehtiin noin vuosi sitten, mutta lääkäri vain totesi, että kaunis ja terve suoli, jota oli kyllä vaikea uskoa. Siis eikö sinulle ole tehty vielä tähystysä ollenkaan?
Itse olen kokeillut nyt viikon ajan ilmavaivapilleriä, Sinaire fortea. Välillä auttaa jonkin verran, välillä ei. Olin juuri englannin preleissä, joita varten popsin niitä pillereitä, mutta eiköhän vatsa aloittanut kurinkonsertin ja ilma kiersi vatsanpohjassa. Kantsii kuitenkin kokeilla. Pituuspyrähdystä odottelen minäkin nippanappa 155 cm korkeuksissa. Mamma on kyllä lyhyt, mutta minäpä olen jäänyt kaikkein lyhkäisimmäksi.
Juu, sosiaalisia tilanteita ym leffassa ja teatterissa käyntiä olen alkanut välttelemään ja koulussa samanlaista penkissä vääntelehtimistä ja kellon vilkuilua. Tosiaan, ajatus jonnekin lähtemisestä vatsavaivojen pelossa lisää stressiä ja vatsa tulee pipiksi. Älytön noidankehä. Muutenkin olen herkkä ja epäitsevarma ja tämä vaiva saa mut vain enemmän varautuneeksi. Varmaan sama ongelma sinullakin, herkemmille ihmisille tämä ongelma tuppaa helpommin tulemaan.
Luottamus lääkäreihin alkaa minullakin vähän rapista ja kaikenlaiset luontaisdietiit ja humpuukijutut on alkanut kiinnostaa. Pitäisi ehkä varata aika ravintoterepeutille, kun on itse älyttömän vaikea rueta etsimään ruoka-aineita,jotka eivät sovi, koska välillä vatsa sietää kaikenlaista ja välillä ei mitään. Onko sinulla todettu keliakiaa tai laktoosi-intoleranssia? Oletko itse huomannut joitain tiettyjä ruokia, jotka ärsyttää vatsaa? Mietin, että pitäisikö unohtaa kaikka ihmedieteetit ja alkaa syömään "normaalisti" kaikkia vihanneksia ja hedelmiä ja viljoja ja katsoa, mitä tapahtuu.Tarvitsisin vuoden lomaa, jotta voisin rauhassa testata kaikki erilaiset ruokavaliot läpi. Kauan muuten sinulla on ollut vatsan kanssa ongelmia? Alkoiko ne yhtäkkiä vai onko sinulla aina ollut herkkä vatsa? Minulla on aina ollut aavistuksen herkkä, mutta ei näin pahasti.Tähystystä mulle ei ole vielä tehty ja en sitä haluaisikaan, vaikka noinhan kaikki ajattelee. Pakko kai se on jos lääkäri on sitä mieltä. Alakautta tääkin tähystys siis tapahtuisi, mikä on entistä kamalampaa. Nukutus on kuulemma kuitenkin mahdollista saada, joten edes jotain "helpotusta" siinä olisi.
Mullakin on nyt noita Sinaire Forte tabletteja, kun äidin kanssa niitä viikonloppuna haettiin. Eilen otin yhden ennen aamiaista ja tänään toisen taas ennen aamiaista. Mitään vaikutusta en oikeastaan ole vielä huomannut, kun tässä kotonurkissa olen vaan pyörinyt. Kyllä mun mahaa vieläkin vääntää ja joudun juoksemaan monta kertaa vessassa. Aamulla käyn jo 2-4 kertaa vessassa. Tälläkin hetkellä maha pitää tollasta ärsyttävää ääntä ja mahassa tuntuu sellasta "kuplintaa".
Ja sama juttu; itsekin olen melkoisen herkkä ihminen ja mietin asioita aina tuhat kertaa läpi ja murehdin kaikkea. Stressiäkin varmaan on, kun ei ruoka maistu samalla tavalla kuin ennen ja koko ajan väsyttää ja paleltaa. Aamulla, kun herätyskello soi, on niin väsynyt olo, että tuntuu ettei olis nukkunut silmänräpäystäkään.
Vatsavaivoja on ollut jo ainakin yläasteelta asti, mutta viime syyslomalla, kun olin perheen kanssa pari päivää vaeltamassa Rukalla, nää vatsavaivat, mitä nykyään kärsin, alkoi. Eli itsellänikin oireet siis paheni ja ovat nyt päivittäisiä. Mahaan sattui koko ajan ihan hirveästi, etten uskaltanut oikein edes syödä. Vessassa kävin monta kertaa.
Sen jälkeen aloin sitten käymään lääkäreillä, kun nää vatsavaivat ei menneet ohi. Mitään muuta ei löydetty, kuin tuo kilpirauhasen vajaatoiminta. Ei keliakiaa, ei laktoosi-intoleranssia, ei mitään. Olen huomannut, että omalle vatsalle ei ainakaan sovi raaka sipuli ja viinirypäleet. Muuta en oikeastaan ole havainnut, eikä oireetkaan ole helpottaneet, vaikka jättäisin noita syömättä.
Myöhemmin menen varmaan taas uudestaan lääkärille äidin tahdosta, vaikka itse olisin paremminkin varaamassa aikaa hypnootikolle. Kannattaa lukea netistä tuosta lisää. Netistä löytyi myös tutkimustulos, jonka mukaan hypnoosi auttoi 71% niillä, joilla oli ärtynyt suoli. Tää tulos sai mut ainakin kiinnostumaan aiheesta. - ilmavaivoista kärsinyt
vierailija kirjoitti:
Tähystystä mulle ei ole vielä tehty ja en sitä haluaisikaan, vaikka noinhan kaikki ajattelee. Pakko kai se on jos lääkäri on sitä mieltä. Alakautta tääkin tähystys siis tapahtuisi, mikä on entistä kamalampaa. Nukutus on kuulemma kuitenkin mahdollista saada, joten edes jotain "helpotusta" siinä olisi.
Mullakin on nyt noita Sinaire Forte tabletteja, kun äidin kanssa niitä viikonloppuna haettiin. Eilen otin yhden ennen aamiaista ja tänään toisen taas ennen aamiaista. Mitään vaikutusta en oikeastaan ole vielä huomannut, kun tässä kotonurkissa olen vaan pyörinyt. Kyllä mun mahaa vieläkin vääntää ja joudun juoksemaan monta kertaa vessassa. Aamulla käyn jo 2-4 kertaa vessassa. Tälläkin hetkellä maha pitää tollasta ärsyttävää ääntä ja mahassa tuntuu sellasta "kuplintaa".
Ja sama juttu; itsekin olen melkoisen herkkä ihminen ja mietin asioita aina tuhat kertaa läpi ja murehdin kaikkea. Stressiäkin varmaan on, kun ei ruoka maistu samalla tavalla kuin ennen ja koko ajan väsyttää ja paleltaa. Aamulla, kun herätyskello soi, on niin väsynyt olo, että tuntuu ettei olis nukkunut silmänräpäystäkään.
Vatsavaivoja on ollut jo ainakin yläasteelta asti, mutta viime syyslomalla, kun olin perheen kanssa pari päivää vaeltamassa Rukalla, nää vatsavaivat, mitä nykyään kärsin, alkoi. Eli itsellänikin oireet siis paheni ja ovat nyt päivittäisiä. Mahaan sattui koko ajan ihan hirveästi, etten uskaltanut oikein edes syödä. Vessassa kävin monta kertaa.
Sen jälkeen aloin sitten käymään lääkäreillä, kun nää vatsavaivat ei menneet ohi. Mitään muuta ei löydetty, kuin tuo kilpirauhasen vajaatoiminta. Ei keliakiaa, ei laktoosi-intoleranssia, ei mitään. Olen huomannut, että omalle vatsalle ei ainakaan sovi raaka sipuli ja viinirypäleet. Muuta en oikeastaan ole havainnut, eikä oireetkaan ole helpottaneet, vaikka jättäisin noita syömättä.
Myöhemmin menen varmaan taas uudestaan lääkärille äidin tahdosta, vaikka itse olisin paremminkin varaamassa aikaa hypnootikolle. Kannattaa lukea netistä tuosta lisää. Netistä löytyi myös tutkimustulos, jonka mukaan hypnoosi auttoi 71% niillä, joilla oli ärtynyt suoli. Tää tulos sai mut ainakin kiinnostumaan aiheesta.Minulla auttaa tuo Sinaire Forte -niminen valmiste. Joudun kyllä ottamaan 2-3 tablettia ennen ruokailua mutta tällä pidän ilmavaivani kurissa. Olen käyttänyt pian 1/2 vuotta. Sitä ennen sovittelin ruokavaliotani ja kokeilin Disflatyliä aina silloin tällöin; ei toiminut kohdallani. Varmasti toinen toimii jollekin paremmin kuin toinen. Ja liikunnalla ja riittävällä vedenjuomisella olen huomannut olevan myös vaikutusta.
- vierailija
vierailija kirjoitti:
Tähystystä mulle ei ole vielä tehty ja en sitä haluaisikaan, vaikka noinhan kaikki ajattelee. Pakko kai se on jos lääkäri on sitä mieltä. Alakautta tääkin tähystys siis tapahtuisi, mikä on entistä kamalampaa. Nukutus on kuulemma kuitenkin mahdollista saada, joten edes jotain "helpotusta" siinä olisi.
Mullakin on nyt noita Sinaire Forte tabletteja, kun äidin kanssa niitä viikonloppuna haettiin. Eilen otin yhden ennen aamiaista ja tänään toisen taas ennen aamiaista. Mitään vaikutusta en oikeastaan ole vielä huomannut, kun tässä kotonurkissa olen vaan pyörinyt. Kyllä mun mahaa vieläkin vääntää ja joudun juoksemaan monta kertaa vessassa. Aamulla käyn jo 2-4 kertaa vessassa. Tälläkin hetkellä maha pitää tollasta ärsyttävää ääntä ja mahassa tuntuu sellasta "kuplintaa".
Ja sama juttu; itsekin olen melkoisen herkkä ihminen ja mietin asioita aina tuhat kertaa läpi ja murehdin kaikkea. Stressiäkin varmaan on, kun ei ruoka maistu samalla tavalla kuin ennen ja koko ajan väsyttää ja paleltaa. Aamulla, kun herätyskello soi, on niin väsynyt olo, että tuntuu ettei olis nukkunut silmänräpäystäkään.
Vatsavaivoja on ollut jo ainakin yläasteelta asti, mutta viime syyslomalla, kun olin perheen kanssa pari päivää vaeltamassa Rukalla, nää vatsavaivat, mitä nykyään kärsin, alkoi. Eli itsellänikin oireet siis paheni ja ovat nyt päivittäisiä. Mahaan sattui koko ajan ihan hirveästi, etten uskaltanut oikein edes syödä. Vessassa kävin monta kertaa.
Sen jälkeen aloin sitten käymään lääkäreillä, kun nää vatsavaivat ei menneet ohi. Mitään muuta ei löydetty, kuin tuo kilpirauhasen vajaatoiminta. Ei keliakiaa, ei laktoosi-intoleranssia, ei mitään. Olen huomannut, että omalle vatsalle ei ainakaan sovi raaka sipuli ja viinirypäleet. Muuta en oikeastaan ole havainnut, eikä oireetkaan ole helpottaneet, vaikka jättäisin noita syömättä.
Myöhemmin menen varmaan taas uudestaan lääkärille äidin tahdosta, vaikka itse olisin paremminkin varaamassa aikaa hypnootikolle. Kannattaa lukea netistä tuosta lisää. Netistä löytyi myös tutkimustulos, jonka mukaan hypnoosi auttoi 71% niillä, joilla oli ärtynyt suoli. Tää tulos sai mut ainakin kiinnostumaan aiheesta.Tähystys kantsii kyllä hoitaa, mutta siihen tosiaan saa puudutusta ja varmaan nukutustakin, jos kovasti ahdistaa. Eihän se hupia ole, varsinkin jos on pitkä ja mutkainen suoli, ku mulla, mutta saa varmistuksen ettei ole esim divertikkeleitä. Lääkäri oli tosiaan sitä mieltä, että mun suolen malli on osasyy vaivoihin, joka ei kyllä tietona helpottanut yhtään. Podiskelin, että sinairessa on sorbitolia, joten onkohan siitä kovasti haittaa..Kokeile, jos ottaisit esim 2 sinaire fortea kerrallaan. Itse ajattelin seuraavaksi kokeilla dimeticonia.
Oletko muuten puhunut vaivasta kenellekään muulle, kuin perheen kesken? Itse vitkuttelin vaikka kuinka pitkään, kunnes kerroin parille läheiselle kaverille ja ne ymmärsi tosi hyvin, ja stressitaso laski ainakin vähän alemmas.
Tosiaan mulla näiden kahden vuoden aikana, jolloin maha on vaivannut on ollut vaikka millaisia vaiheita. Välillä täytyy juosta koko ajan vessassa, välillä on vain ilmavaivoja, joskus on ollut oireettomia kuukausia, nyt on pelkkää kurinaa. Jälkeenpäin, kun ajattelen niin ajat, jolloin maha oli parempi, stressiä oli vähemmän. Nytkin syön pelkästään riisiä, marinoimatonta vaalea lihaa ja kalaa, soseutettuja mustikoita, pellavarouhetta, lakt. voita, suolaa, keitettyjä porkkanoita, kaurapuuroa ja yosa-valmisteita ja mahaan sattuu silti, tosin vessassa tarvitsee käydä aamulla vain 2 kertaa. Jos syön vähänkin maitotuotteita tai hedelmiä niin vatsa on pian ripulilla. Nyt, kun on ylppäreitä ym niin uskon, että vaikka en tietoisesti stressaa kauheesti niin loppujen lopuksi stressitaso on aika korkea. Eli, kuten sanoit, että hypnoosi kiinnostaa niin luulen, että jos vatsan haluaa kuntoon, täytyy tosiaankin tehdä enemmän hommia psykkisellä puolella, kuin ruokavalion kanssa (tietty ruokavaliokin ja ruokailu ylipäätään olla kunnossa).
Olen kokeillut runsaskuituista ruokavaliota ( olin 3kk kasvissyöjä) ja huomasin,että apua ei kyllä liiennyt. Olin kesällä 2 viikkoa Islannissa leirillä, jossa oli tarjolla lähinnä vehnäjauho-ja proteiinipitoista ruokaa, joka vaikutti vatsaan niin, että se ei ollut ripulilla eikä löysällä, mutta ilmavaivoja oli sen sijaan runsaasti. Isäni taas, jolla on myös vatsavaivoja noudattaa samanlaista ruokavaliota. Ei vihanneksia, ei hedelmiä ja hän sanoo, että niillä eväillä pystyy elämään jotenkuten. Itseäni kauhistuttaa kyllä elämä ilman kasviksia ja hedelmiä..Millainen ruokavalio sinulla on tällä hetkellä? Kokeile jättää joitain hedelmiä, maitotuotteet ja leipä (hiiva) pois ja katsele, tapahtuuko mitään. Vai oletko jo kekeillut?
Tällä hetkellä vain liikunta ja runsas vedenjuonti auttaa vatsan kurinaan ja ilmavaivoihin. Pitäisi oikeasti ehkä rueta harkitsemaan jonkinlaisia kognitiivisia hoitomuotoja, karsia ylimääräiset stressinaiheuttajat pois ja löytää joku rauhoittava harrastus. Itselläni stressiin auttaa tanssi, musiikki ja jooga, mutta ei poista kaikkea väsymystä, stressiä ja alakuloa. Onko sinulla ollut vielä yhtään parempia kausia ja oletko huomannut, onko stressin määrä tai jonkinlainen ruokavalio vaikuttanut?
Tutkin joitain englanninkielisiä sivuja (google IBS=Irritable bowel syndroma) ja tietoa, tosin aika ristiriitaista löytyy paljon. Jossain sanotaan, että liukenemattomat hiilihydraatit ovat hyviä ärtyneelle suolelle, jossain taas, että liukenevat hiilihydraatit. Ottaa niistä nyt selvää. Jotkut kertoili siellä, että he paranivat kokonaan viljattomalla ruokavaliolla, mutta itse en ole ainakaan huomannut, että kaurapuuro esim ärsyttäisi vatsaa. - vierailija
vierailija kirjoitti:
Tähystys kantsii kyllä hoitaa, mutta siihen tosiaan saa puudutusta ja varmaan nukutustakin, jos kovasti ahdistaa. Eihän se hupia ole, varsinkin jos on pitkä ja mutkainen suoli, ku mulla, mutta saa varmistuksen ettei ole esim divertikkeleitä. Lääkäri oli tosiaan sitä mieltä, että mun suolen malli on osasyy vaivoihin, joka ei kyllä tietona helpottanut yhtään. Podiskelin, että sinairessa on sorbitolia, joten onkohan siitä kovasti haittaa..Kokeile, jos ottaisit esim 2 sinaire fortea kerrallaan. Itse ajattelin seuraavaksi kokeilla dimeticonia.
Oletko muuten puhunut vaivasta kenellekään muulle, kuin perheen kesken? Itse vitkuttelin vaikka kuinka pitkään, kunnes kerroin parille läheiselle kaverille ja ne ymmärsi tosi hyvin, ja stressitaso laski ainakin vähän alemmas.
Tosiaan mulla näiden kahden vuoden aikana, jolloin maha on vaivannut on ollut vaikka millaisia vaiheita. Välillä täytyy juosta koko ajan vessassa, välillä on vain ilmavaivoja, joskus on ollut oireettomia kuukausia, nyt on pelkkää kurinaa. Jälkeenpäin, kun ajattelen niin ajat, jolloin maha oli parempi, stressiä oli vähemmän. Nytkin syön pelkästään riisiä, marinoimatonta vaalea lihaa ja kalaa, soseutettuja mustikoita, pellavarouhetta, lakt. voita, suolaa, keitettyjä porkkanoita, kaurapuuroa ja yosa-valmisteita ja mahaan sattuu silti, tosin vessassa tarvitsee käydä aamulla vain 2 kertaa. Jos syön vähänkin maitotuotteita tai hedelmiä niin vatsa on pian ripulilla. Nyt, kun on ylppäreitä ym niin uskon, että vaikka en tietoisesti stressaa kauheesti niin loppujen lopuksi stressitaso on aika korkea. Eli, kuten sanoit, että hypnoosi kiinnostaa niin luulen, että jos vatsan haluaa kuntoon, täytyy tosiaankin tehdä enemmän hommia psykkisellä puolella, kuin ruokavalion kanssa (tietty ruokavaliokin ja ruokailu ylipäätään olla kunnossa).
Olen kokeillut runsaskuituista ruokavaliota ( olin 3kk kasvissyöjä) ja huomasin,että apua ei kyllä liiennyt. Olin kesällä 2 viikkoa Islannissa leirillä, jossa oli tarjolla lähinnä vehnäjauho-ja proteiinipitoista ruokaa, joka vaikutti vatsaan niin, että se ei ollut ripulilla eikä löysällä, mutta ilmavaivoja oli sen sijaan runsaasti. Isäni taas, jolla on myös vatsavaivoja noudattaa samanlaista ruokavaliota. Ei vihanneksia, ei hedelmiä ja hän sanoo, että niillä eväillä pystyy elämään jotenkuten. Itseäni kauhistuttaa kyllä elämä ilman kasviksia ja hedelmiä..Millainen ruokavalio sinulla on tällä hetkellä? Kokeile jättää joitain hedelmiä, maitotuotteet ja leipä (hiiva) pois ja katsele, tapahtuuko mitään. Vai oletko jo kekeillut?
Tällä hetkellä vain liikunta ja runsas vedenjuonti auttaa vatsan kurinaan ja ilmavaivoihin. Pitäisi oikeasti ehkä rueta harkitsemaan jonkinlaisia kognitiivisia hoitomuotoja, karsia ylimääräiset stressinaiheuttajat pois ja löytää joku rauhoittava harrastus. Itselläni stressiin auttaa tanssi, musiikki ja jooga, mutta ei poista kaikkea väsymystä, stressiä ja alakuloa. Onko sinulla ollut vielä yhtään parempia kausia ja oletko huomannut, onko stressin määrä tai jonkinlainen ruokavalio vaikuttanut?
Tutkin joitain englanninkielisiä sivuja (google IBS=Irritable bowel syndroma) ja tietoa, tosin aika ristiriitaista löytyy paljon. Jossain sanotaan, että liukenemattomat hiilihydraatit ovat hyviä ärtyneelle suolelle, jossain taas, että liukenevat hiilihydraatit. Ottaa niistä nyt selvää. Jotkut kertoili siellä, että he paranivat kokonaan viljattomalla ruokavaliolla, mutta itse en ole ainakaan huomannut, että kaurapuuro esim ärsyttäisi vatsaa.En ollut aiemmin muuten tajunnut että maitoallergia ja laktoosi-intoleranssi ovat eri asiat. Meinaan nyt siis olla kokonaan ilman maitotuotteita (myös hera, heraproteiini, kaseiini ym). Kannattaa myös käydä Suomen allergialiiton (tmv.) sivuilla, jossa kerrotaan kaikenlaisista allergioista, kuten kananmuna-allergiasta (josta oireina voi olla suolistovaivat).
Tässä nyt vielä mun listaa ruoista, jotka ovat ehdottomasti ei:
ruisleipä (hapankorppu menee), raaka sipuli, maito ja jäätelö (lakt. ok), palkokasvit, yli 50 g salmiakkia, suklaata, lakua tai karkkia ylipäätään kerralla syötynä, alkoholi, kahvi, pulla tms vehnämössö, rasvainen ruoka, makeutusaineet (purkka, light-tuotteet), makeat hedelmät...
Lista ruoista, joita vatsa kestää varmasti: täysjyväriisi, vaalea liha ja kala, mustikka..valitettavasti tämä sallittu-lista on paljon lyhyempi (ainakin tällä hetkellä).
Ennen kuin rupean syömään enempää lääkkeitä, haluan testata kaikki mahdolliset järkeenkäypät dieetit. Haaveena olisi oma maatila, jossa tuottaisin kaiken ruoan itse. Ihminen on terve, kun se on sopusoinnussa luonnon kanssa. Sen vuoksi minäkin rationalisti olen alkanut harkitsemaan luontaistuotteita ja-lääketiedettä. Äitiäni ainkin pelasti pahalta ruokamyrkytykseltä lymfahieronta.
Onko jollain kokemusta ravintoterapeuteista, kuten antioksidanttiklinikasta? - vatsasta...
vierailija kirjoitti:
Tähystys kantsii kyllä hoitaa, mutta siihen tosiaan saa puudutusta ja varmaan nukutustakin, jos kovasti ahdistaa. Eihän se hupia ole, varsinkin jos on pitkä ja mutkainen suoli, ku mulla, mutta saa varmistuksen ettei ole esim divertikkeleitä. Lääkäri oli tosiaan sitä mieltä, että mun suolen malli on osasyy vaivoihin, joka ei kyllä tietona helpottanut yhtään. Podiskelin, että sinairessa on sorbitolia, joten onkohan siitä kovasti haittaa..Kokeile, jos ottaisit esim 2 sinaire fortea kerrallaan. Itse ajattelin seuraavaksi kokeilla dimeticonia.
Oletko muuten puhunut vaivasta kenellekään muulle, kuin perheen kesken? Itse vitkuttelin vaikka kuinka pitkään, kunnes kerroin parille läheiselle kaverille ja ne ymmärsi tosi hyvin, ja stressitaso laski ainakin vähän alemmas.
Tosiaan mulla näiden kahden vuoden aikana, jolloin maha on vaivannut on ollut vaikka millaisia vaiheita. Välillä täytyy juosta koko ajan vessassa, välillä on vain ilmavaivoja, joskus on ollut oireettomia kuukausia, nyt on pelkkää kurinaa. Jälkeenpäin, kun ajattelen niin ajat, jolloin maha oli parempi, stressiä oli vähemmän. Nytkin syön pelkästään riisiä, marinoimatonta vaalea lihaa ja kalaa, soseutettuja mustikoita, pellavarouhetta, lakt. voita, suolaa, keitettyjä porkkanoita, kaurapuuroa ja yosa-valmisteita ja mahaan sattuu silti, tosin vessassa tarvitsee käydä aamulla vain 2 kertaa. Jos syön vähänkin maitotuotteita tai hedelmiä niin vatsa on pian ripulilla. Nyt, kun on ylppäreitä ym niin uskon, että vaikka en tietoisesti stressaa kauheesti niin loppujen lopuksi stressitaso on aika korkea. Eli, kuten sanoit, että hypnoosi kiinnostaa niin luulen, että jos vatsan haluaa kuntoon, täytyy tosiaankin tehdä enemmän hommia psykkisellä puolella, kuin ruokavalion kanssa (tietty ruokavaliokin ja ruokailu ylipäätään olla kunnossa).
Olen kokeillut runsaskuituista ruokavaliota ( olin 3kk kasvissyöjä) ja huomasin,että apua ei kyllä liiennyt. Olin kesällä 2 viikkoa Islannissa leirillä, jossa oli tarjolla lähinnä vehnäjauho-ja proteiinipitoista ruokaa, joka vaikutti vatsaan niin, että se ei ollut ripulilla eikä löysällä, mutta ilmavaivoja oli sen sijaan runsaasti. Isäni taas, jolla on myös vatsavaivoja noudattaa samanlaista ruokavaliota. Ei vihanneksia, ei hedelmiä ja hän sanoo, että niillä eväillä pystyy elämään jotenkuten. Itseäni kauhistuttaa kyllä elämä ilman kasviksia ja hedelmiä..Millainen ruokavalio sinulla on tällä hetkellä? Kokeile jättää joitain hedelmiä, maitotuotteet ja leipä (hiiva) pois ja katsele, tapahtuuko mitään. Vai oletko jo kekeillut?
Tällä hetkellä vain liikunta ja runsas vedenjuonti auttaa vatsan kurinaan ja ilmavaivoihin. Pitäisi oikeasti ehkä rueta harkitsemaan jonkinlaisia kognitiivisia hoitomuotoja, karsia ylimääräiset stressinaiheuttajat pois ja löytää joku rauhoittava harrastus. Itselläni stressiin auttaa tanssi, musiikki ja jooga, mutta ei poista kaikkea väsymystä, stressiä ja alakuloa. Onko sinulla ollut vielä yhtään parempia kausia ja oletko huomannut, onko stressin määrä tai jonkinlainen ruokavalio vaikuttanut?
Tutkin joitain englanninkielisiä sivuja (google IBS=Irritable bowel syndroma) ja tietoa, tosin aika ristiriitaista löytyy paljon. Jossain sanotaan, että liukenemattomat hiilihydraatit ovat hyviä ärtyneelle suolelle, jossain taas, että liukenevat hiilihydraatit. Ottaa niistä nyt selvää. Jotkut kertoili siellä, että he paranivat kokonaan viljattomalla ruokavaliolla, mutta itse en ole ainakaan huomannut, että kaurapuuro esim ärsyttäisi vatsaa.Niin, täytyy nyt miettiä tuota tähystystä. Tällä viikolla olen nyt ottanut ennen ruokailua yhden Sinaire Forten ja aamuisin aina maitohappobakteeri-tabletin. Kyllä välillä tuntuu, että maha olisi vähän parempi, en sitten tiedä, kumman ansiosta. Mutta esim. juuri kouluun mentäessä maha tulee tosi kipeäksi ja on pakko päästä vessaan, niin ei noistakaan "lääkkeistä" joka tilanteessa ole apua. Mutta helpottaa ainakin.
Ja olen mä kertonut näistä vatsavaivoista perheen lisäksi muutamalle läheiselle kaverille. Siltikin tuntuu, että ne ei aina ymmärrä, kuinka kipeä se todellisuudessa on, vaikka kyselevätkin vointia ja näin. Myös lukion puolelta pari opettajaa tietää, että mulla on ollut pahoja ongelmia mahan kanssa. Olihan se vähän noloa, kun äiti kertoi, että oli sanonut lehtorille voinnistani. Mutta toisaalta nekin tuntuu nyt paremmin ymmärtävän.
Kun kirjotit noista kausista, jolloin sun maha on kipeä, niin mun mielestä mun maha on nykyään koko ajan yhtä vaikea ja kipeä. Tuntuu, että missään vaiheessa ei helpota. Olen itsekin miettinyt, että myös stressi ja ahdistus vaikuttaa. En ole muutenkaan voinut kovin hyvin nyt viime viikkoina. Maha on ollut kipeänä, olen saanut itkukohtauksia ja olen jatkuvasti väsynyt. Tälläkin viikolla en aina edes herännyt kouluun, kun väsytti niin paljon, että oli pakko jatkaa unia.
Tuosta hedelmien ja kasvisten poisjättämisestä; en kyllä pysty siihen. Olen ollut semivegetaristi n. 3 vuotta ja kanaa ja kalaakin syön melko harvoin. Syön muutenkin aika yksipuolisesti, olen nyt tällä viikolla huomannut, kun on terveystiedon kurssin takia pitänyt pitää viikolla ruokapäiväkirjaa. Ruokavalioon kuuluu mm. vesi, perunat, täysjyväriisi ja -pasta, kurkku, tomaatti, maito ja leipä (Pågen kuitupalat). Syön tietysti muutakin esim. soijaa, linssikeittoa ja tuota kalaa ja kanaa, mutta harvemmin nykyään, kun tuo ruokahalukin tuntuu vähän kadonneen. Ruokapäiväkirja myös paljasti, että aika paljon herkkuja (keksejä, jäätelöä..) tulee syötyä viikossa. Niitäkin pitäisi vähentää, mutta sekin tuntuu niin vaikealta, kun kaapista löytyy aina jotain hyvää ja on tottunut syömään jotain hyvää päivittäin.
Mutta tosiaan, niin kuin sanoit, pitäisi testata erilaisia ruoka-aineita, mitkä ei sovi. Kova hommahan se on, mutta kaipa se on kaikkea kokeiltava jos haluaa, että olo paranee.
Ja mielenkiinto on yhä suuri hypnoosia kohtaan. Uusimmassa Jade-naistenlehdessä oli myös juttu hypnoosista. Aika vaikuttavaa puhetta hypnoosista, mutta muuten juttu ei ollut kovin hyvä, kun keskittyi lähinnä tupakoinnin lopettamiseen hypnoosin avulla. - vierailija
vatsasta... kirjoitti:
Niin, täytyy nyt miettiä tuota tähystystä. Tällä viikolla olen nyt ottanut ennen ruokailua yhden Sinaire Forten ja aamuisin aina maitohappobakteeri-tabletin. Kyllä välillä tuntuu, että maha olisi vähän parempi, en sitten tiedä, kumman ansiosta. Mutta esim. juuri kouluun mentäessä maha tulee tosi kipeäksi ja on pakko päästä vessaan, niin ei noistakaan "lääkkeistä" joka tilanteessa ole apua. Mutta helpottaa ainakin.
Ja olen mä kertonut näistä vatsavaivoista perheen lisäksi muutamalle läheiselle kaverille. Siltikin tuntuu, että ne ei aina ymmärrä, kuinka kipeä se todellisuudessa on, vaikka kyselevätkin vointia ja näin. Myös lukion puolelta pari opettajaa tietää, että mulla on ollut pahoja ongelmia mahan kanssa. Olihan se vähän noloa, kun äiti kertoi, että oli sanonut lehtorille voinnistani. Mutta toisaalta nekin tuntuu nyt paremmin ymmärtävän.
Kun kirjotit noista kausista, jolloin sun maha on kipeä, niin mun mielestä mun maha on nykyään koko ajan yhtä vaikea ja kipeä. Tuntuu, että missään vaiheessa ei helpota. Olen itsekin miettinyt, että myös stressi ja ahdistus vaikuttaa. En ole muutenkaan voinut kovin hyvin nyt viime viikkoina. Maha on ollut kipeänä, olen saanut itkukohtauksia ja olen jatkuvasti väsynyt. Tälläkin viikolla en aina edes herännyt kouluun, kun väsytti niin paljon, että oli pakko jatkaa unia.
Tuosta hedelmien ja kasvisten poisjättämisestä; en kyllä pysty siihen. Olen ollut semivegetaristi n. 3 vuotta ja kanaa ja kalaakin syön melko harvoin. Syön muutenkin aika yksipuolisesti, olen nyt tällä viikolla huomannut, kun on terveystiedon kurssin takia pitänyt pitää viikolla ruokapäiväkirjaa. Ruokavalioon kuuluu mm. vesi, perunat, täysjyväriisi ja -pasta, kurkku, tomaatti, maito ja leipä (Pågen kuitupalat). Syön tietysti muutakin esim. soijaa, linssikeittoa ja tuota kalaa ja kanaa, mutta harvemmin nykyään, kun tuo ruokahalukin tuntuu vähän kadonneen. Ruokapäiväkirja myös paljasti, että aika paljon herkkuja (keksejä, jäätelöä..) tulee syötyä viikossa. Niitäkin pitäisi vähentää, mutta sekin tuntuu niin vaikealta, kun kaapista löytyy aina jotain hyvää ja on tottunut syömään jotain hyvää päivittäin.
Mutta tosiaan, niin kuin sanoit, pitäisi testata erilaisia ruoka-aineita, mitkä ei sovi. Kova hommahan se on, mutta kaipa se on kaikkea kokeiltava jos haluaa, että olo paranee.
Ja mielenkiinto on yhä suuri hypnoosia kohtaan. Uusimmassa Jade-naistenlehdessä oli myös juttu hypnoosista. Aika vaikuttavaa puhetta hypnoosista, mutta muuten juttu ei ollut kovin hyvä, kun keskittyi lähinnä tupakoinnin lopettamiseen hypnoosin avulla.Haluaisin vaikka kuinka paljon jatkaa kasvissyöntiä, en ole koskaan erityisemmin tykännyt lihasta.Tekisi niin mieli kiskoa kaikenlaista linssikeittoa, siemenpatukoita ja seitania,mutta mulla meni vatsa ainakin niistä tosi huonoon kuntoon. Mullekin on sokeri kaikessa muodossa maistunut ja aika usein, mutta se kantsii jättää heti pois. Se on tosi vaikeaa, mutta auttaa. Pienempänä mulla tulehtu ruokatorvi ja vatsalaukku, kun söin niin paljon karkkia. Oletko kokeillut kuituriikkaampaa ruokaa? Esim ViSibliniä, pellavarouhetta, kaurapuuroa, monipuolisemmin vihanneksia? Itseäni ei kyllä auttanut kuitujen lisääminen, mutta tää vaiva on jokaiselle omanlainen.. Sun ruokavaliossa nimittäin on aika paljon vielä tekemistä ennen kuin kantsii vaipua epätoivoon täysin. Kokeile syödä viikon tai parin ajan normaalin suositellun ravintoympyrän mukaisesti, vaikka ei maistuisikaan.
Heti huomaa, että jos vatsa on parempi jaksaa enemmän, on iloisempi, sosiaalisempi..Joskus miettii, että kuinka erilainen ihminen ja kuinka erilainen elämä ois, jos ei ois tällasta temppumahaa. Toisaalta kaikilla on ongelmansa.. - piereskelijä
vatsasta... kirjoitti:
Niin, täytyy nyt miettiä tuota tähystystä. Tällä viikolla olen nyt ottanut ennen ruokailua yhden Sinaire Forten ja aamuisin aina maitohappobakteeri-tabletin. Kyllä välillä tuntuu, että maha olisi vähän parempi, en sitten tiedä, kumman ansiosta. Mutta esim. juuri kouluun mentäessä maha tulee tosi kipeäksi ja on pakko päästä vessaan, niin ei noistakaan "lääkkeistä" joka tilanteessa ole apua. Mutta helpottaa ainakin.
Ja olen mä kertonut näistä vatsavaivoista perheen lisäksi muutamalle läheiselle kaverille. Siltikin tuntuu, että ne ei aina ymmärrä, kuinka kipeä se todellisuudessa on, vaikka kyselevätkin vointia ja näin. Myös lukion puolelta pari opettajaa tietää, että mulla on ollut pahoja ongelmia mahan kanssa. Olihan se vähän noloa, kun äiti kertoi, että oli sanonut lehtorille voinnistani. Mutta toisaalta nekin tuntuu nyt paremmin ymmärtävän.
Kun kirjotit noista kausista, jolloin sun maha on kipeä, niin mun mielestä mun maha on nykyään koko ajan yhtä vaikea ja kipeä. Tuntuu, että missään vaiheessa ei helpota. Olen itsekin miettinyt, että myös stressi ja ahdistus vaikuttaa. En ole muutenkaan voinut kovin hyvin nyt viime viikkoina. Maha on ollut kipeänä, olen saanut itkukohtauksia ja olen jatkuvasti väsynyt. Tälläkin viikolla en aina edes herännyt kouluun, kun väsytti niin paljon, että oli pakko jatkaa unia.
Tuosta hedelmien ja kasvisten poisjättämisestä; en kyllä pysty siihen. Olen ollut semivegetaristi n. 3 vuotta ja kanaa ja kalaakin syön melko harvoin. Syön muutenkin aika yksipuolisesti, olen nyt tällä viikolla huomannut, kun on terveystiedon kurssin takia pitänyt pitää viikolla ruokapäiväkirjaa. Ruokavalioon kuuluu mm. vesi, perunat, täysjyväriisi ja -pasta, kurkku, tomaatti, maito ja leipä (Pågen kuitupalat). Syön tietysti muutakin esim. soijaa, linssikeittoa ja tuota kalaa ja kanaa, mutta harvemmin nykyään, kun tuo ruokahalukin tuntuu vähän kadonneen. Ruokapäiväkirja myös paljasti, että aika paljon herkkuja (keksejä, jäätelöä..) tulee syötyä viikossa. Niitäkin pitäisi vähentää, mutta sekin tuntuu niin vaikealta, kun kaapista löytyy aina jotain hyvää ja on tottunut syömään jotain hyvää päivittäin.
Mutta tosiaan, niin kuin sanoit, pitäisi testata erilaisia ruoka-aineita, mitkä ei sovi. Kova hommahan se on, mutta kaipa se on kaikkea kokeiltava jos haluaa, että olo paranee.
Ja mielenkiinto on yhä suuri hypnoosia kohtaan. Uusimmassa Jade-naistenlehdessä oli myös juttu hypnoosista. Aika vaikuttavaa puhetta hypnoosista, mutta muuten juttu ei ollut kovin hyvä, kun keskittyi lähinnä tupakoinnin lopettamiseen hypnoosin avulla.Mun ilmavaivat loppuivat kun otin käyttöön Sinaire -nimiset tabletit. Ei oo enää sen jälkeen pierettänyt. Mutta pierun ja vatsanturvotuksen estollakin on hintansa kun eivät ole ihan halvimpia rohtoja - mutta toimivia.
- vierailija
vierailija kirjoitti:
Haluaisin vaikka kuinka paljon jatkaa kasvissyöntiä, en ole koskaan erityisemmin tykännyt lihasta.Tekisi niin mieli kiskoa kaikenlaista linssikeittoa, siemenpatukoita ja seitania,mutta mulla meni vatsa ainakin niistä tosi huonoon kuntoon. Mullekin on sokeri kaikessa muodossa maistunut ja aika usein, mutta se kantsii jättää heti pois. Se on tosi vaikeaa, mutta auttaa. Pienempänä mulla tulehtu ruokatorvi ja vatsalaukku, kun söin niin paljon karkkia. Oletko kokeillut kuituriikkaampaa ruokaa? Esim ViSibliniä, pellavarouhetta, kaurapuuroa, monipuolisemmin vihanneksia? Itseäni ei kyllä auttanut kuitujen lisääminen, mutta tää vaiva on jokaiselle omanlainen.. Sun ruokavaliossa nimittäin on aika paljon vielä tekemistä ennen kuin kantsii vaipua epätoivoon täysin. Kokeile syödä viikon tai parin ajan normaalin suositellun ravintoympyrän mukaisesti, vaikka ei maistuisikaan.
Heti huomaa, että jos vatsa on parempi jaksaa enemmän, on iloisempi, sosiaalisempi..Joskus miettii, että kuinka erilainen ihminen ja kuinka erilainen elämä ois, jos ei ois tällasta temppumahaa. Toisaalta kaikilla on ongelmansa..Niin, kyllä sitä täytyis monipuolisemmin alkaa syödä. Sokeri tosiaan maistuu mm. karkkien ja limsan muodossa. ViSibliniä tai pellavarouhetta en ole kokeillut, mutta joka päivä syön puuroa, usein jopa 2 kertaa päivässä. Syön myös kuitupitoista leipää. Mutta enemmän kasviksia ja hedelmiä pitäis alkaa syödä. Sekin tosiaan voisi auttaa.
Itsekin mietin aika usein tuota, että millasta se silloin olikaan, kun maha oli "normaali"? Ei ollut jatkuvia vatsavaivoja ja kipuja ja pelkoa niistä. Ei sellasta enää edes muistakaan. Ja kyllähän se luonteeseen vaikuttaa, kun koko ajan joutuu suurinpiirtein olemaan hampaat irvessä ja välillä itku kurkussa, kun sattuu ja harmittaa.
Ja nyt sain lääkityksen ahdistukseen myös, josta myös osa vatsavaivoista saattaa johtua. Toivottavasti niistä olisi edes jonkin verran apua, että pystyisin käymään koulussa ja tapaamassa kavereita.
Hauska myös kuulla sunkin kokemuksista, kun tilanne tuntuu olevan niin samanlainen kuin mulla ongelmineen ja ruokavalioineen :) - vierailija
vierailija kirjoitti:
Niin, kyllä sitä täytyis monipuolisemmin alkaa syödä. Sokeri tosiaan maistuu mm. karkkien ja limsan muodossa. ViSibliniä tai pellavarouhetta en ole kokeillut, mutta joka päivä syön puuroa, usein jopa 2 kertaa päivässä. Syön myös kuitupitoista leipää. Mutta enemmän kasviksia ja hedelmiä pitäis alkaa syödä. Sekin tosiaan voisi auttaa.
Itsekin mietin aika usein tuota, että millasta se silloin olikaan, kun maha oli "normaali"? Ei ollut jatkuvia vatsavaivoja ja kipuja ja pelkoa niistä. Ei sellasta enää edes muistakaan. Ja kyllähän se luonteeseen vaikuttaa, kun koko ajan joutuu suurinpiirtein olemaan hampaat irvessä ja välillä itku kurkussa, kun sattuu ja harmittaa.
Ja nyt sain lääkityksen ahdistukseen myös, josta myös osa vatsavaivoista saattaa johtua. Toivottavasti niistä olisi edes jonkin verran apua, että pystyisin käymään koulussa ja tapaamassa kavereita.
Hauska myös kuulla sunkin kokemuksista, kun tilanne tuntuu olevan niin samanlainen kuin mulla ongelmineen ja ruokavalioineen :)Kävin taas pitkästä aikaa lääkärissä kipeän mahani kanssa ja sain lääkekuurin happomahaan. Ihan kokeilumielessä. Lääkärini sanoi, että koska erilaiset ruokavaliokokeilut auta ja kaikki näyttää tutkimuksissa terveeltä, on kyse hermoista. Mm. koko vatsan alueen elimiin vaikuttava vegus-hermo on joillain ihmisillä herkempi stressille ja voi aiheutaa ongelmia. Kohta varmaan saan siis siihen hermoon vaikuttavaa lääkettä eli jotain mielialalääkkeen tyyppistä, luulen.
On tosiaan kätevää, että voi jakaa kokemuksia ja vinkkejä, koska yksin on hankala rueta tämmösen salamyhkäisen mahariesan kanssa taistelemaan. Välillä tuntuu, että oon ainut mahavammainen, mutta ei se ehkä ihan niin ookaan. Jaksamisia siis! - vierailija
vierailija kirjoitti:
Kävin taas pitkästä aikaa lääkärissä kipeän mahani kanssa ja sain lääkekuurin happomahaan. Ihan kokeilumielessä. Lääkärini sanoi, että koska erilaiset ruokavaliokokeilut auta ja kaikki näyttää tutkimuksissa terveeltä, on kyse hermoista. Mm. koko vatsan alueen elimiin vaikuttava vegus-hermo on joillain ihmisillä herkempi stressille ja voi aiheutaa ongelmia. Kohta varmaan saan siis siihen hermoon vaikuttavaa lääkettä eli jotain mielialalääkkeen tyyppistä, luulen.
On tosiaan kätevää, että voi jakaa kokemuksia ja vinkkejä, koska yksin on hankala rueta tämmösen salamyhkäisen mahariesan kanssa taistelemaan. Välillä tuntuu, että oon ainut mahavammainen, mutta ei se ehkä ihan niin ookaan. Jaksamisia siis!Toivottavasti nyt noista lääkkeistä olisi sinulle apua. Tuli mieleen, että onko nuo lääkkeet siis sappihapporipuliin vai onko kyseessä jokin eri vaiva? Itselleni nimittäin kesällä määrättiin lääkettä sappihapporipuliin, myös kokeilumielessä. No eipä niistä kuitenkaan itselle ollut apua.
Ja kannattaa tosiaan harkita tuota mielialalääkitystä jos lääkäri näkee sen tarpeelliseksi ja itse koet niin. Niin kuin olen varmaan joskus aiemmin jo kirjoittanutkin, itse siis kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, johon sain lääkityksen puolitoista viikkoa sitten. Aluksi iski kamala ripuli ja maha oli kipeä, mutta nyt se on taas "normaali-sekaisin". Toivon, että itselleni noista olisi apua, kun kuitenkin olen huomannut, että taustalla on myös psykosomaattisia oireita ahdistuksen lomassa.
Itseänikin helpottaa, kun voi kertoa näistä omista kokemuksista ja olotiloista. On hyvä tietää, ettei ole ainoa tämän vaivan kanssa, kun tämä tuntuu muille olevan niin vaikea käsittää. - vierailija
vierailija kirjoitti:
Toivottavasti nyt noista lääkkeistä olisi sinulle apua. Tuli mieleen, että onko nuo lääkkeet siis sappihapporipuliin vai onko kyseessä jokin eri vaiva? Itselleni nimittäin kesällä määrättiin lääkettä sappihapporipuliin, myös kokeilumielessä. No eipä niistä kuitenkaan itselle ollut apua.
Ja kannattaa tosiaan harkita tuota mielialalääkitystä jos lääkäri näkee sen tarpeelliseksi ja itse koet niin. Niin kuin olen varmaan joskus aiemmin jo kirjoittanutkin, itse siis kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, johon sain lääkityksen puolitoista viikkoa sitten. Aluksi iski kamala ripuli ja maha oli kipeä, mutta nyt se on taas "normaali-sekaisin". Toivon, että itselleni noista olisi apua, kun kuitenkin olen huomannut, että taustalla on myös psykosomaattisia oireita ahdistuksen lomassa.
Itseänikin helpottaa, kun voi kertoa näistä omista kokemuksista ja olotiloista. On hyvä tietää, ettei ole ainoa tämän vaivan kanssa, kun tämä tuntuu muille olevan niin vaikea käsittää.Lääke on mm. ylävatsavaivoihin ja helikobakteerin aiheuttamaan tulehdukseen, joita kumpaakaan mulla ei kyllä pahemmin ole, mutta tässä yritetään sulkea kaikki mahdollinen pois. Kuuria on nyt jatkunut viikon, mutta vielä en ole parannusta huomannut. Tosin viikonloppuna mulla oli kaksi historiallista oireetonta päivää, jolloin uloste oli täysin normaalia eikä ilmaakaan ollut vatsassa. En kuitenkaan usko, että lääke auttoi, sillä ihanuutta kesti vain tosiaan kaksi päivää ja nyt olen taas samassa pisteessä, kuin ennenkin. En kyllä ymmärrä, mitä tein erilailla, että vatsa oli yhtäkkiä parempi. Söin jopa suklaata, sipulia ja kookosmaitoa ja vaikka mitä. Urheilin kyllä melko paljon niinä päivinä enkä stressannut mistään..Onko lääkityksesi sosiaalisten tilanteiden pelkoon auttanut? Meneekö vatsasi vain enemmän sekaisin, jos joudut sosiaalisiin tilanteisiin? Oletko voinut käydä koulussa ollenkaan?
Disflatylia en ole vieläkään kokeillut. Välillä tuntuu, että ilmaa on niin paljon joka paikassa sisälläni,että nousen lentoon ja kun vatsaa vähänkin painaa, kun se päästää valtavaa kurinaa. Onko suuremmat annokset sinairea auttanut itselläsi? Onko sinulla enemmän vaivaa ripulista vai ilmavaivaivoista? Olen itse asissa saanut vähän apua ViSiblinistä, kun soseutan sitä marjakeiton ja mustikoiden joukkoon. Tällä hetkellä otan sitä vain yhden annosmitallisen päivässä, mutta voisi kokeilla kahta. Kokeile säkin. Tulokset saattaa näkyä vasta viikon päästä. - vierailija
vierailija kirjoitti:
Lääke on mm. ylävatsavaivoihin ja helikobakteerin aiheuttamaan tulehdukseen, joita kumpaakaan mulla ei kyllä pahemmin ole, mutta tässä yritetään sulkea kaikki mahdollinen pois. Kuuria on nyt jatkunut viikon, mutta vielä en ole parannusta huomannut. Tosin viikonloppuna mulla oli kaksi historiallista oireetonta päivää, jolloin uloste oli täysin normaalia eikä ilmaakaan ollut vatsassa. En kuitenkaan usko, että lääke auttoi, sillä ihanuutta kesti vain tosiaan kaksi päivää ja nyt olen taas samassa pisteessä, kuin ennenkin. En kyllä ymmärrä, mitä tein erilailla, että vatsa oli yhtäkkiä parempi. Söin jopa suklaata, sipulia ja kookosmaitoa ja vaikka mitä. Urheilin kyllä melko paljon niinä päivinä enkä stressannut mistään..Onko lääkityksesi sosiaalisten tilanteiden pelkoon auttanut? Meneekö vatsasi vain enemmän sekaisin, jos joudut sosiaalisiin tilanteisiin? Oletko voinut käydä koulussa ollenkaan?
Disflatylia en ole vieläkään kokeillut. Välillä tuntuu, että ilmaa on niin paljon joka paikassa sisälläni,että nousen lentoon ja kun vatsaa vähänkin painaa, kun se päästää valtavaa kurinaa. Onko suuremmat annokset sinairea auttanut itselläsi? Onko sinulla enemmän vaivaa ripulista vai ilmavaivaivoista? Olen itse asissa saanut vähän apua ViSiblinistä, kun soseutan sitä marjakeiton ja mustikoiden joukkoon. Tällä hetkellä otan sitä vain yhden annosmitallisen päivässä, mutta voisi kokeilla kahta. Kokeile säkin. Tulokset saattaa näkyä vasta viikon päästä.Disflatyl ei ole auttanut yhtään eikä liion sinaire fortekaan. Eikä se happolääke. Eli lääkäriin uutta reseptiä hakemaan. Joku muuten suositteli, että ei kannata syödä proteiineja, kuten lihaa tai maitotuotteita samaan aikaan hiilihydraattien, kuten riisin tai pastan kanssa, koska niiden ruoansulatusentsyymit toimii jotenkin erilailla...Haha, pitäisiköhän syödä sanansa ja mennä ostamaan niitä hiivasyndrooma huuhaa-lääkkeitä. Ei auta, kaikkea on kokeiltava. Ai tosiaan, ViSiblin on ihan ehdoon kaveri näissä jutuissa! Vaikka mulla ei ruoka sulakaan oikein vatsassa niin ViSiblin pitää sen kiinteänä.
- vierailija
vierailija kirjoitti:
Disflatyl ei ole auttanut yhtään eikä liion sinaire fortekaan. Eikä se happolääke. Eli lääkäriin uutta reseptiä hakemaan. Joku muuten suositteli, että ei kannata syödä proteiineja, kuten lihaa tai maitotuotteita samaan aikaan hiilihydraattien, kuten riisin tai pastan kanssa, koska niiden ruoansulatusentsyymit toimii jotenkin erilailla...Haha, pitäisiköhän syödä sanansa ja mennä ostamaan niitä hiivasyndrooma huuhaa-lääkkeitä. Ei auta, kaikkea on kokeiltava. Ai tosiaan, ViSiblin on ihan ehdoon kaveri näissä jutuissa! Vaikka mulla ei ruoka sulakaan oikein vatsassa niin ViSiblin pitää sen kiinteänä.
Harmi. Toivottavasti löydät nyt jostain lääkkeestä apua. Ei tuo elämä kuitenkaan helppoa ole, jos maha temppuilee koko ajan.
Itselläni maha on taas parempi. Käyn aamulla sen muutaman kerran vessassa ja otan Sinaire Forten päivisin. Näin on maha ollut kunnossa iltapäivään asti. Illalla kuitenkin maha on ihan täynnä ilmaa, joten iltaisin ei pahemmin vieläkään uskalla mennä minnekään kavereiden luo, kun tuo maha on niin ärsyttävä. En tiedä, onko noista Sinaire Forteista ollut apua vai mistä, mutta voisi kai joku ilta kokeilla, että ottaisin myös illalla ennen ruokailua Sinairen? Jos se kumminkin auttaa noihin ilmavaivoihin. - itse vaivani kuriin saanut
vierailija kirjoitti:
Harmi. Toivottavasti löydät nyt jostain lääkkeestä apua. Ei tuo elämä kuitenkaan helppoa ole, jos maha temppuilee koko ajan.
Itselläni maha on taas parempi. Käyn aamulla sen muutaman kerran vessassa ja otan Sinaire Forten päivisin. Näin on maha ollut kunnossa iltapäivään asti. Illalla kuitenkin maha on ihan täynnä ilmaa, joten iltaisin ei pahemmin vieläkään uskalla mennä minnekään kavereiden luo, kun tuo maha on niin ärsyttävä. En tiedä, onko noista Sinaire Forteista ollut apua vai mistä, mutta voisi kai joku ilta kokeilla, että ottaisin myös illalla ennen ruokailua Sinairen? Jos se kumminkin auttaa noihin ilmavaivoihin.Kokeile ihmeessä ottaa myös iltaisin. Ja parhaan tehonhan saat, kun otat aina ennen ruokailua. Minut tuo Sinaire on pelastanut täysin. Kuulin tuotteesta ensin USA:laiselta ystävältäni. Siellä vastaava valmiste on nimellä Beano ja hyvin tunnettu ja tutkittu valmiste ilmavaivoihin ja vatsanturvotukseen. Oman vatsantoimintani olen saanut Sinairella balansoitua 99 %:sti.
- vierailija
vierailija kirjoitti:
Harmi. Toivottavasti löydät nyt jostain lääkkeestä apua. Ei tuo elämä kuitenkaan helppoa ole, jos maha temppuilee koko ajan.
Itselläni maha on taas parempi. Käyn aamulla sen muutaman kerran vessassa ja otan Sinaire Forten päivisin. Näin on maha ollut kunnossa iltapäivään asti. Illalla kuitenkin maha on ihan täynnä ilmaa, joten iltaisin ei pahemmin vieläkään uskalla mennä minnekään kavereiden luo, kun tuo maha on niin ärsyttävä. En tiedä, onko noista Sinaire Forteista ollut apua vai mistä, mutta voisi kai joku ilta kokeilla, että ottaisin myös illalla ennen ruokailua Sinairen? Jos se kumminkin auttaa noihin ilmavaivoihin.Mahtavuutta, jos sun maha on nyt parempi! Et siis ole tehnyt ruokavaliooon, vedenjuontiin, liikuntaan mitään muutosta? Onko ne psykosomaattiset lääkkeet (mitkä lie) auttaneet? Onko stressiä ollut vähemmän? Mä olen taas ymmälläni. Eilen illalla vedin salaattia, parmesanjuustoa, spelttivadelmamuffinsseja ja tummaa suklaata ja vatsa on ollut silti ihan kiltisti. Edellisviikolla söin taas tosi varovasti spelttinäkkäriä, riisiä, kypsennettyjä vihanneksia, lihaa sinairea...ja ilmaa oli kauhiasti. Onko jollain tähän teoriaa, selitystä?
- Ilmaa
apteekista Disflatyliä. Tuote poistaa mahassa olevasta kaasukuplista pintajännityksen ja siten estää ilmavaivojen synnyt. Itse kärsin samoista oireista ja tämä auttoi heti. Kokeilin aluksi Cuplatonta, mutta teho ei ole läheskään samaa luokkaa. Jos on kyse vaan ilmavaivoista ja kaasunmuodostuksesta, niin Disflatyl toimii kuin "junan vessa". Jos ei toimi, niin kannattaa käydä lääkärissä. Tätä käytetään näemmä myös pikkulapsilla koliikin hoitoon.
- komisario Peppone
Disflatyl auttaa satasen varmasti, itse tuskailin ja söin laktoosia hajottavia tabuja, no, eihän sitä ilmaa mihinkään hävitä...Eli Disflatyliä peliin ja auttoi! Ei vaivaa enää niin pahasti! Helppo ja halpa tapa.
- loppu!
komisario Peppone kirjoitti:
Disflatyl auttaa satasen varmasti, itse tuskailin ja söin laktoosia hajottavia tabuja, no, eihän sitä ilmaa mihinkään hävitä...Eli Disflatyliä peliin ja auttoi! Ei vaivaa enää niin pahasti! Helppo ja halpa tapa.
Disflatyl ei toiminut minulla. Farmaseutti selitti että se vaikuttaa jo syntyneiden kaasukuplien pintajännitykseen yrittäen rikkoa niitä. Sinaire taas estää kaasukuplien synnyn eli vaikuttaa askelta ennemmin. Hiilihydraattien käytön vähentämisellä ja tuolla Sinairen käytön oikealla ajoituksella olen saanut pakoputkeni kondikseen.
- vierailija
loppu! kirjoitti:

Juu, päätin juuri, että aloitan vähähiilihydraattisen ruokavalion. Täysjyväriisiä ja hiivatonta, paahdettua täysjyväruisleipää voisi ehkä syödä, mutta muut pois. Onhan se aika järkeenkäypää, tuo VHH, sillä aikaisemmin ihmisen ruokavalio koostui proteiineista, lihasta, rasvoista ja vihanneksista ja marjoista. Viljaa ja sokeria ja makeita hedelmiä ei ollut kivikaudella. Itse asiassa sinaire auttaakin jossain määrin, mutta ei tyydyttävästi.

En ole tehnyt mitään muutoksia elämäntapoihini ja silti olen nyt pystynyt hyvin olemaan koulussa ilman ilmavaivoja, mahakipua yms. Voi olla, että tuo pelkoni on nyt tuon lääkityksen myötä alentunut, jolloin myös reagoin mahallani vähemmän. Kun ennen aamuisin kouluun lähtiessäni olin ihan hermoromahduksen partaalla, niin nykyään en koe vastaavanlaista kauhua, jonkinasteista jännitystä kylläkin.
Voi myös olla, että stressiä ei tällä hetkellä ole niin paljoa. Olen nyt aloittanut melko pienin askelin käymään tuolla koulussa, jotten ota siitä turhia paineita, mutta välillä jään aamuisin kotiin nukkumaan, kun väsymys on niin painava. Lähden myös sillä ajatuksella kouluun, että menen oven lähelle istumaan, jolloin voin nopeasti poistua paikalta jos vatsa alkaa temppuilemaan. Tämäkin ajattelutapa on kai auttanut.
Vettä pyrin kyllä juomaan mahdollisimman paljon, mutta itselläni se taitaa jäädä silti hieman alle litran. Liikuntaa pitäisi alkaa taas harrastaa, vaikka tuntuukin, että energia ei siihen riitä. Kaipa sitä jaksaisikin paremmin jos vaan kiskoo itsensä sinne lenkille raittiiseen ilmaan.
Mutta joko sä sait sen jonkin sortin mielialalääkkeen? Oletko miettinyt alkavasi käyttää sitä? Kannattaa nimittäin miettiä sitä jos tuntuu, että siellä on kuitenkin jotain psykosomaattista taustalla.
- Nimetön
Kaurapuuron tilalle kahvia ja ruisleipää aamuisin. Ja ruokavaliosta pois kaikki kauraa sisältävät tuotteet! MOT
- penahh
Kiva löytää kohtalontovereita. Mulla on ollu yläasteesta asti aivan järkyttävät ilmavaivat. 7 vuotiaana testattiin mahakipujen vuoksi keliakia, ei ollut mitään mutta äidilläni se tuli 40 vuotiaana ja mummollani 70 .. Mitkään erityiset ruoka-aineet ei tunnu aiheuttavan ongelmia. Koulussa yhtä helvettiä, varsinkin jos 8-16 pitää istua niin hävettää viimeisellä tunnilla olla, pelkkää kiemurtelua ja pierujen pidättämistä feat. mahan ääntelyt. Liikuntaa tulee harrastettua säännöllisesti, mutta en sillä ole mitään erityistä vaikutusta olevan. Stressistä tuskin ilmavaivat johtuu, harvinaisen stressitön ihminen kun olen. Ylioppilaskirjoitukset tosin hieman pelottaa, 6 tuntia paikallaan istumista hiljaisessa salissa = täys itsensä nolaaminen mahan ruvetessa ääntelemään. Onneksi tyttöystävä ymmärtää eikä pahastu ilmavaivoistani. prkl kun pierut edes olisivat hajuttomia, mutta mitä vielä. Aivan järkyttäviä, joten välituntisin vessassa piereskelykin noloa.
Apua? - khkjk
penahh kirjoitti:

Apua?Justiinsa... Täälä monella on ilmavaivoja mutta tuntuu että olen ainoa meidän koulussa jolla olisi :S yhyy
- awie
khkjk kirjoitti:
Justiinsa... Täälä monella on ilmavaivoja mutta tuntuu että olen ainoa meidän koulussa jolla olisi :S yhyy
Todellakin, olen luullut olevani ainoa joka kärsii tästä mahan murisemisesta. Onpa "mukavaa" tietää, että on muitakin. Itsestäni vain tuntuu että tuota ilmaa ei niin kauheasti ole/tule, maha vain murisee todella kovaa, joskus ihan puhevoimakkuudella. Siinä onkin sitten kiva istua esim hiirenhiljaisessa luokassa kolme tuntia kokeessa.Se on ihan kamalaa.:/
Vaiva alkoi kun menin yläasteelle, on siis ollut pitkään. Kerran olin terveydenhoitajalla rutiinitarkastuksessa, kun murruin ja kerroin koko jutun. Terkkari otti jutun tosi hyvin ja teki selväksi että tälle tehdään jotain. Se tuntui tosi hyvältä, en ollut aiemmin kertonut kenellekään ja vaiva oli syönyt itsetuntoni nollalukemiin sen kolmen vuoden aikana. Minulla oli myös muita vaivoja, kuten mieletön liikahikoilu, ja terkkari sanoi että vaikuttaa kyllä vahvasti kilpirauhasen liikatoiminnalta. Olin todella onnellinen, vaivani oli löytynyt, saisin normaalin elämän. Hän lähetti minut verikokeeseen, jossa tämä kilpirauhasjuttu testattaisiin. Tulos: Kaikki oli ok.
Menin lääkärille. Selitin vaivani uudestaan, ja kerroin että esim. olin jo nyt todella stressaantunut ylioppilaskokeista (4v etukäteen), koska pelkäsin mahani takia. Odotin että saisin jotain lääkettä tms, mutta lääkäri sanoi että koko juttu johtuu jännittämisestä.(!!)
Kuulemma pitäisi jutella jonkun "luotettavan ja kivan opettajan" kanssa ja kertoa että koulu jännittää. Ei koulu minua jännitä vaan pelkään että mahani alkaa huutaa!
Aloin syödä Cuplatonia:Ei auttanut.
Aloin syödä Sinairea: Kallistahan se on mutta taitaa joskus auttaa.
Ahdistun heti kun saan tietää, että joudun olemaan "hiljaisessa tilanteessa" muiden ihmisten kanssa. Just kokeet, elokuvissa käynti, teatteri ym on minulle puhdasta tuskaa. Ja olen huomannut että todellakin saan sen joskus aikaan henkisesti. Pelkään jo etukäteen jotakin tilannetta ja mietin koko ajan että "voi ei,kohta se taas alkaa, kohta se taas alkaa". Ja murina alkaa. Ei ole kiva eristäytyä koulussa ja muutenkin elämässä sen takia että ei voi olla hiljaisissa tilanteissa.
Onneksi löysin nyt vihdoin kohtalotovereita ja saan täältä vinkkejä jotka toivottavasti parantavat elämääni ja itsetuntoani.:) - nw
awie kirjoitti:

Onneksi löysin nyt vihdoin kohtalotovereita ja saan täältä vinkkejä jotka toivottavasti parantavat elämääni ja itsetuntoani.:)Kuulostaapa tutuilta nuo oireet. ;) Mulla ihan sama juttu, alko joskus ysi luokan keväällä. Koulu meni mahtavasti päin mäntyä ku ei suunnilleen uskaltanu mennä sinne kun tiesi mikä siellä odottaa. Heti ku aamulla sängystä pääsi ylös niin alko maha muriseen ja kauheet ilmavaivat. Kokeilin laktoositonta ruokavaliota mutta ei mitään vaikutusta. Alkoi sitte jossain vaiheessa ihan tosissaan kyllästyttään koko homma. Kävin terkkarille selittämässä kuin hankala mun on olla mutta ei sitä tuntunu paljoa kiinnostavan. Sitte menin lääkäriin ja siellä vaan meinattiin että kaikilla se maha joskus murisee. :( Kun sitten jonkun ajan päästä menin uudestaan lääkäriin niin mut määrättiin verikokeisiin ja siinähän näytti olevan vehnäallergia ja keliakia-vastaaineet koholla. Kun on nyt ollu muutaman kuukauden gluteenittomalla ruokavaliolla, oireet hävinny lähes kokonaan, tosin harvoin enää on semmosta päivää että ois oireita. Parin viikon päästä mahan tähystykseen.
- ohje....
"Kaurapuuron tilalle kahvia ja ruisleipää aamuisin. Ja ruokavaliosta pois kaikki kauraa sisältävät tuotteet! MOT"
Tää on taas niitä ohjeita mitä ei pitäisi missään nimessä noudattaa. Kahvi & Ruisleipä on paljon pahempi yhdistelmä kuin kaurapuuro. Toisaalta kaurapuurokin saattaa joillekin olla pahaksi ja sen takia puuro ei saata olla paras ruoka aamupalaksi tms. - jos ei kokeile
penahh kirjoitti:
Kiva löytää kohtalontovereita. Mulla on ollu yläasteesta asti aivan järkyttävät ilmavaivat. 7 vuotiaana testattiin mahakipujen vuoksi keliakia, ei ollut mitään mutta äidilläni se tuli 40 vuotiaana ja mummollani 70 .. Mitkään erityiset ruoka-aineet ei tunnu aiheuttavan ongelmia. Koulussa yhtä helvettiä, varsinkin jos 8-16 pitää istua niin hävettää viimeisellä tunnilla olla, pelkkää kiemurtelua ja pierujen pidättämistä feat. mahan ääntelyt. Liikuntaa tulee harrastettua säännöllisesti, mutta en sillä ole mitään erityistä vaikutusta olevan. Stressistä tuskin ilmavaivat johtuu, harvinaisen stressitön ihminen kun olen. Ylioppilaskirjoitukset tosin hieman pelottaa, 6 tuntia paikallaan istumista hiljaisessa salissa = täys itsensä nolaaminen mahan ruvetessa ääntelemään. Onneksi tyttöystävä ymmärtää eikä pahastu ilmavaivoistani. prkl kun pierut edes olisivat hajuttomia, mutta mitä vielä. Aivan järkyttäviä, joten välituntisin vessassa piereskelykin noloa.
Apua?"Mitkään erityiset ruoka-aineet ei tunnu aiheuttavan ongelmia. "
Ongelma on yleensä siinä, että jos syöt ns. perusruokaa ja siinä on mausteita tms. maitotuotteita jne. niin et sinä voi edes tietää että mikä ruokalaji oli huono asia ja mikä hyvä.
Valtaosa ihmisistä saa kuitenkin apua ruokavaliosta mahaongelmiinsa. Kannattaa kokeilla esim. keliakia & laktoosi-intoleranssien ruokavaliota. - ei voi todeta
nw kirjoitti:
Kuulostaapa tutuilta nuo oireet. ;) Mulla ihan sama juttu, alko joskus ysi luokan keväällä. Koulu meni mahtavasti päin mäntyä ku ei suunnilleen uskaltanu mennä sinne kun tiesi mikä siellä odottaa. Heti ku aamulla sängystä pääsi ylös niin alko maha muriseen ja kauheet ilmavaivat. Kokeilin laktoositonta ruokavaliota mutta ei mitään vaikutusta. Alkoi sitte jossain vaiheessa ihan tosissaan kyllästyttään koko homma. Kävin terkkarille selittämässä kuin hankala mun on olla mutta ei sitä tuntunu paljoa kiinnostavan. Sitte menin lääkäriin ja siellä vaan meinattiin että kaikilla se maha joskus murisee. :( Kun sitten jonkun ajan päästä menin uudestaan lääkäriin niin mut määrättiin verikokeisiin ja siinähän näytti olevan vehnäallergia ja keliakia-vastaaineet koholla. Kun on nyt ollu muutaman kuukauden gluteenittomalla ruokavaliolla, oireet hävinny lähes kokonaan, tosin harvoin enää on semmosta päivää että ois oireita. Parin viikon päästä mahan tähystykseen.
"Kävin terkkarille selittämässä kuin hankala mun on olla mutta ei sitä tuntunu paljoa kiinnostavan. Sitte menin lääkäriin ja siellä vaan meinattiin että kaikilla se maha joskus murisee. :( Kun sitten jonkun ajan päästä menin uudestaan lääkäriin niin mut määrättiin verikokeisiin ja siinähän näytti olevan vehnäallergia ja keliakia-vastaaineet koholla. Kun on nyt ollu muutaman kuukauden gluteenittomalla ruokavaliolla, oireet hävinny lähes kokonaan, tosin harvoin enää on semmosta päivää että ois oireita. Parin viikon päästä mahan tähystykseen."
Tosiaan näitä ongelmia ei oteta vakavasti, koska ne ovat "yleisiä" ja koska niihin ei ole oikein mitään apukonsteja selittäviä tekijöitä tiedossa, joten niihin ei voi tarjota oikein ohjeitakaan. Yleinen suhtautuminen on myös negatiivinen, vaikka pahemmissa tapauksissa ongelma on paljon vakavampi kuin jokin ns. "oikea sairaus".
Monet sairaudetkin ovat paljon vähäpätöisempiä kuin pahimmallaan olevat vatsaongelmat.
Joillakin ruoka-aineallergioita/keliakiaa/maitolaktoosi-intoleranssia ei voida todeta, vaikka juuri vastaavien ruoka-aineden vähentäminen vähentäisi myös ongelmia merkittävästi.
- hularihei
no niin, olen tässä lueskellut tätä ketjua uusien ideoiden toivossa. itse kärsinyt ongelmista nelisen vuotta, pahenee koko ajan.
ongelma samaa settiä kun muillakin; järkyttävät ilmavaivat. ei siinä, jos sillontällön pierasis, muttakun sitä ilmaa on tuolla ihan koko ajan ja sitä tulis muutaman minsan välein ellei yrittäis ees vähän pinnistellä (tosin se on kamalaa ja siitä tulee vatsa vain kipeäksi). JA lisäksi se, että kun ei ole mistään peruspaukuista kyse, vaan ihan järkyttävästä ongelmasta. niinkun joka tossa sanoikin, että tukehtuu/kuolee vielä omiin suolistokaasuihinsa. joo, tuntuu kyllä et tää kämppä mätänee... onneksi olen asunu yksin vuoden, viime vuoden keväällä/kesänä meni siskoillaki himassa hermot ku kauhee döfis koko ajan eikä voinu tehdä mitään.
toinen asia on järkyttävä ummetus, mutta sitä saa jotenkuten hoidettua mm.duphalac, visiblin... mitä nyt jaksaakaan kokeilla. luontaistuotteitakin testannu, menestys heikkoa.
ajattelin kokeilla kanssa tuota sinairea, josko se auttais, mutta hieman skeptinen olo. palstalla aiemmin mainittu dida auttoi tasan 2pv ja se siitä, rahaa meni tolkuttomasti. samoin elimistöä muka puhdistava bio-drain, huuhaa ainakin omalla kohdalla. disflatyl mistä täällä puhuttu puolesta ja vastaan ei auttanut omalla kohdalla yhtään.
lääkärikäynnit; viime vuonna tehtiin paksusuolentähystys, tai yritettiin, mutta se oli niin tuskaa että oli pakko jättää kesken ku kuulosti varmaa koko sairaalaan siltä ku sikaa teurastettais... diapam ennen toimenpidettä ei auttanut. tohtori sanoi, että niin mutkainen suoli, ettei ainakaan ihmettele ummetusta. keliakian merkkejä ei ollut, ei myöskään verikokeissa. laktoosivammaisuus kokeiltu, ei mitään. ultrassa käyty, ei mitään.
tänä vuonna tarkotus jatkaa projektia - aion hakeutua tutkimuksiin (alustavasti kävin jo yksityisellä puhumassa ongelmasta); crohnin tauti, helico-bakteeri, hiiva, vatsalaukun tähystys... allergioista haluisin et testataan ainakin mausteet, lisäaineet, tärkkelykset... vaikka en tietääkseni ole millekkään ruualle allerginen.
lääkärit kunnallisella ja työterveydessä olleet hyvin nihkeitä asian suhteen, sanovat vaan että joo lisää kuitua ja sitä samaa... huoh olen lukenut aiheesta useita kirjoja googlettanut ja opiskellut muutenkin tässä nyt keskenäni k.o. alaa joten tiedän saletisti enemmän kuin he, tai ainakin siltä tuntuu! D:
ruuasta yleensä; kuten kaikki tiedämme, kyllä ilmoja pitelee jos on ruisleipää syönyt (varsinkin tuoretta). herneitä, sipulia en myöskään suosittele ainakaan liiaksi. sokeri on pahasta, jos vetää irttareita pussin niin johan alkaa mahassa käymään ja ei hyvä seuraa. samoin valkoiset jauhot, ja eritoten hiiva. pulla on siis kaiken pahan kombinaatio.
itse luovuin viime joulukuussa kaikesta leivästä (syön vain ryvita-näkkäreitä jos tulee tarve) ja samalla jäänyt aika tehokkaasti leivonnaiset , keksit yms. aamupuuro on kuitenkin sellanen viljatuote mitä en jätä. lisäksi olen siirtynyt hyvin pitkälti vegeilyyn (kala ja kalkkuna( kana)käyvät). punanen liha ei käy lainkaan, auta armias jos jotain kebappia vetäis... samoin mausteiset ruuat on täysi katastrofi vatsalle. liikoja E-aine -määriä on kanssa syytä välttää (ne funlight-mehut jättäkää vaan sinne kaupan hyllylle...)
kaikesta sumplimisesta huolimatta, en ole sitä mieltä vieläkään, että jokin tietty ruoka-aine aiheuttaisi vaivat.
herää kanssa kysymys, että mistä tällanenkin lähtee. teininä ja lapsena sitä söi mitä sattuu ja millon halus eikä ollu mitään ongelmia. vaikka oli stressiäkin enemmän koulun kanssa yms. nyt 3 vuotta työelämässä olleena ja ruokaremontteja tehneenä tilanne pahenee päivä päivältä. saanut monet itkut kyllä itkeä, ei ole töissäkään kamalan rentoa olla.
ja tosiaan kyllä tässä sosiaalinen elämä kuolee, saanut monia menojaan perua... milloin sen takia että mahassa murisee joku mutavyöry tai muu kuplina, ilmaa tulee jatkuvalla syötöllä tappohajusteilla höystettynä... milloin ripulin takia, milloin niin pahan ummetuksen että saa huutaa tuskasta vessassa että jotain tapahtuu.
tulee sellanen olo, että ei tahdo syödä mitään, ku kaikesta menee rikki.
kulinaristina se vaan on pirun hankalaa o_O
mulla on myös niin paha turvotus joka päivä ilmavaivojen lisäksi, että oon hävittänyt vanhat vaatteenikin... kaappiin alkanu ilmaantuna tunikoita yms. väljiä kuteita. muuten olen hoikka mutta tämän ongelman takia näytän jatkuvasti siltä kun odottaisin lasta. vatsa on todella suuri ja pinkeä, välillä tuntuu, että vatsanahka repeää kun sinne ei mahdu enää mitn (jos on jo useamman pvän ummetus ollut). varsinkin kun on syönyt niin näyttää ku ois viimesillään... (ja en edes ylensyö.). tuntuu ikävältä, kun ei tee mieli edes juhlimaan lähteä, kun on "mammalook" päällä :( ei siinä mitään pahaa jos tilanne olis oikeasti niin, mutta ymmärtänette pointin.
ihanaa jokatapauksessa tietää, että kohtalotovereita on... sai jopa vähän hymyäkin huulille. :)
ps. sori tää romaani, mutta ei pysty lyhentämään! ja asiaa ois yhä ja vain!- huutajavatsa täälläk
Tosi törkeetä että noinkin monella tapaa ilmeneviin oireisiin kuten edellisessä viestissä ei ole paneuduttu lääkärissä! Toivottavasti apua löytyy.
Itse olen aina ollut pienestä asti herkkävatsainen, reagoinut jännittämiseen vatsalla ja ruoka-aineallergioita on ilmennyt. Äidillä on keliakia, veljellä laktoosi-intoleranssi. Lukiossa omat vaivani pahenivat suunnattomasti, vatsa oli jatkuvasti löysänä ja ääntä riitti. Kävin tuolloin vatsalaukun, ohutsuolen ja paksusuolen tähystyksissä: mitään ei löytynyt.
Itse tähystykset eivät olleet mielestäni yhtään niin pahoja kuin etukäteen oli säikytelty. Vatsalaukun tähystyksessä letkun nielentä oli sama kuin krapulassa laattaaminen - kun nielaisu ja yökky oli suoritettu, senkun vain makoili paikallaan. Paksusuolen tähystys sattui, minulla oli kuulema mutkainen suoli, mutta kuukautiskipuni ovat paljon pahemmat. Tähystyksen suorittaneet lääkärit olivat osaavia ja mukavia, mutta sairaalan käytäntö tulosten suhteen melko erikoinen: soitamme, jos löytyy jotakin. Soittoa ei kuulunut, mitään ei löytynyt, homma oli siinä.
Omat oireeni helpottuivat jonkin verran paksusuolentähystyksen jälkeen, koska suolen täydellinen tyhjennys teki hyvää, ja karsin ruokavaliostani paljon keinotekoisesti makeutettuja syötäviä, kuten karkit ja limut. (Ennen söin niitä aivan älyttömästi - kun ei osta, ei tee juuri mielikään).
Omilleni muuttaessa oireet helpottivat paljon, koska itse tulee syötyä ruokaa usein samoihin aikoihin ja kaupassa voi ostaa juuri sellaista, mitä kokee hyväksi. Noudatan itse ruokavaliossani ohjetta "mahdollisimman vähän mitään ylimääräistä." Tarkoitan ylimääräisellä keinotekoista. Olen huomannut myös hoikkana rasvaisen ruoan soveltuvan minulle hyvin, tarkoitan tällä voita, kermaa ja lihaa. Leivistä valitsen ruis- ja kauraleipää, vehnä ei jostain syystä sovi. Leivissä mahd. vähän ylimääräisyyksiä, ihan vaan ne perusjutut millä leipää saadaan aikaiseksi. Jälkiuunileipä yms. kova ruisleipä soveltuu pehmeää paremmin. Mehuissa valitsen 100% täysmehua, ei siis lisättyjä makeutusjuttuja. Jogurtissa A-jogurtit soveltuvat hyvin. Herkuissa käy suklaa (mieluiten tumma, jälleen mitä "yksinkertaisempaa" sen parempi) ja sipsit kermaviilin kanssa. Lämpimässä ruoassa suosin keittoja ja selkeitä liha kasvikset peruna/jasmiiniriisi -linjaa. Kala- ja kinkkukiusaukset, joissa on kuohkea koostumus esim. kermaa, perunaa ja kalaa/lihaa sopivat tosi hyvin. Ylipäätään olen huomannut, että lämmintä ruokaa kannattaa syödä niin, että vatsa tulee todella täyteen ja koostumus on kuohkeaa, ei mitään murusia ja vähän väliä leivän mutustelua.
Tässä siis yksi esimerkki ruokavaliosta, jonka avulla elämänlaatu on parantunut huomattavasti. Ei varmasti sovi kaikille, mutta niille joilla on taipumusta laihuuteen/hoikkuuteen ja liian vilkkaaseen vatsaan suosittelen kokeilemaan tuota "perinteisten" luonnollisten rasvojen lisäämistä ja tuskin kellekään makeutusaineiden vähentämisestä on juuri haittaa.
Mitä tulee stressiin, opiskelu- ja työtilanteisiin olen ottanut itse todella tiukan linjan. Koska olen alaikäisestä saakka hakeutunut aktiivisesti lääkärien hoitoon, eikä ongelmaani ole annettu juuri mitään apua, vinkkejä tai tukea, en koe olevani yhteiskunnalle mitenkään velkaa siitä, jos en pysty vatsani takia mennä jonain päivänä kouluun (amk). Lukiolaisille voin todeta tsemppinä sen, että kun selviätte kirjoitukset ja pääsykokeet, elämä helpottuu jonkin verran - amk:ssa ja yliopistossa olennaista on opintopisteiden saaminen ja se, että tietoa on itsellä päässä - jos siis vatsa on tentissä hankala, silloin voi kärvistellä sen verran että tentti on läpi ja lähteä menemään, sillä ei kerrassaan ole enää väliä. (Usein vatsavaivat ovat tunnollisten ihmisten ongelmia, minkä itsekin koin).
Läheiset (ystävät, poika- tai tyttöystävät) ottavat asian yleensä hyvin, omalla kohdallani kaikki läheiset ovat olleet tosi ymmärtäväisiä. Kannattaa siis rohkeasti kertoa. Asian muuten ymmärtää hyvin silloin, kun tapaa samanlaisen ihmisen - se että toisella on vaikka vatsa sekaisin ja hänen täytyy käydä vessassa herättää tunteita että "toivottaavsti hänen olonsa helpottaa!" eikä että "hyi ällöttävää!". Se on eri asia itse istua siellä pöntöllä vaivaisena, muut kyllä ymmärtää. Kannattaa siis kaikin tavoin taistella sitä sosiaalista erakoitumista vastaan!
Minäkään en pari vuotta sitten viitsinyt mennä kuin läheisimmille kavereille yökylään, saatika nukkua poikien vieressä, mutta nyt asiat ovat toisin. Ja oikeasti, jos joku hylkää sen takia että vatsasi ääntelee ja on hankala, niin tarvitseeko sellaista tyyppiä elämäänsä ylipäätään. Ei saa olla itselle liian ankara, vaikka vaikeaa se välillä on, tiedän todella.
Tsemppiä kaikille ja kiitos hyvistä luontaistuote/lääke vinkeistä!
- rypäle terttunen
Anna tulla vaan pierujen kunnolla ulos. Ei kukaan ole niin hieno ettei pierrä vois. Ne ovat ihan luonnollisia asioita, kun saat kaasut ulos suolestasi niin johan helpottaa. PRÖT-PRÖÖÖÖÖT!
- GosTr
Sinulle sopii tähän hyvin: "Haista Paska".
Nämä ovat meille onglemaisille todella raskaita asioita! - Vuotaja
GosTr kirjoitti:
Sinulle sopii tähän hyvin: "Haista Paska".
Nämä ovat meille onglemaisille todella raskaita asioita!Todella helpottavaa lukea muiden kokemuksista. Itselläni vatsan toiminta on tyypillisesti vähän sellaista ja tällaista, mutta viime kuukausien aikana ilmavaivoista on muodostunut todella kiusallinen vaiva. Ongelmana on se, ettei pieruja pysty normaalisti pidättämään kuten aiemmin, vaan peräaukko tuntuu jotenkin "vuotavan". Erityisesti istuessani tunnen, kuinka ilmaa soljuu ulos vähän kerrallaan ja sitten ympärilleni leviää kamala haju. Äärimmäisen kiusallista esim. luennoilla, bussissa ja sosiaalisissa tilanteissa ylipäänsä. Onkin tehnyt mieli ruveta välttelemään ihmisten seuraa, hävettää haista paskalta.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Varsinaisia vatsa- tai suolistokipuja minulla ei ole, ja ääniäkin sieltä kuuluu aika harvoin. - ei kiva
Vuotaja kirjoitti:
Todella helpottavaa lukea muiden kokemuksista. Itselläni vatsan toiminta on tyypillisesti vähän sellaista ja tällaista, mutta viime kuukausien aikana ilmavaivoista on muodostunut todella kiusallinen vaiva. Ongelmana on se, ettei pieruja pysty normaalisti pidättämään kuten aiemmin, vaan peräaukko tuntuu jotenkin "vuotavan". Erityisesti istuessani tunnen, kuinka ilmaa soljuu ulos vähän kerrallaan ja sitten ympärilleni leviää kamala haju. Äärimmäisen kiusallista esim. luennoilla, bussissa ja sosiaalisissa tilanteissa ylipäänsä. Onkin tehnyt mieli ruveta välttelemään ihmisten seuraa, hävettää haista paskalta.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Varsinaisia vatsa- tai suolistokipuja minulla ei ole, ja ääniäkin sieltä kuuluu aika harvoin.Jo yli vuoden. Paitsi ettei ole mitään tunnetta ilman soljumisesta vaan jossain vaiheessa alkaa vaan haista. Kuulemma sitä ei tavalliselta keskusteluetäisyydeltä juuri huomaa mutta en ainakaan mitään seurustelua tai vastaavaa voisi tässä tilanteessa kuvitella. Pahinta on kaikenlainen matkustaminen ja luennoilla istuminen ahtaissa paikoissa, ei pahemmin pysty keskittymään opiskeluun tuollaisessa tilanteessa.
Ensimmäinen lääkäri väitti että menee luultavasti ohi ja että "kyseessähän ei siis ole mikään sairaus". Paskanmarjat. Tuntui että mieluummin olisi sitten ottanut jonkun "oikean" taudin. Tämän masentamana en sitten jaksanut mennä seuraavalle kuin kuukausia myöhemmin ja tämä sitten sentään otti enemmän tosissaan ja suositteli joitain lääkkeitä. Nogasin-niminen valmiste ainakin itselläni selvästi lievittää oireita, vaikkei kokonaan poista ongelmaa. Jos niin kannattaa hankkia sellaista lääkettä joka estää ilman muodostumista alkuunsa (ilmeisesti myös aiemmin mainittu Sinaire toimii näin), koska toiset lääkkeet vain pilkkovat kuplia jolloin ne tulevat ulos vielä helpommin. Aika kalliita ovat tietty, mutta perusteellisiin tutkimuksiin nyt ei ainakaan ole varaa ja ei tiedä onko niistä sitten hyötyä kuitenkaan. - vatsaongelmainen
ei kiva kirjoitti:
Jo yli vuoden. Paitsi ettei ole mitään tunnetta ilman soljumisesta vaan jossain vaiheessa alkaa vaan haista. Kuulemma sitä ei tavalliselta keskusteluetäisyydeltä juuri huomaa mutta en ainakaan mitään seurustelua tai vastaavaa voisi tässä tilanteessa kuvitella. Pahinta on kaikenlainen matkustaminen ja luennoilla istuminen ahtaissa paikoissa, ei pahemmin pysty keskittymään opiskeluun tuollaisessa tilanteessa.
Ensimmäinen lääkäri väitti että menee luultavasti ohi ja että "kyseessähän ei siis ole mikään sairaus". Paskanmarjat. Tuntui että mieluummin olisi sitten ottanut jonkun "oikean" taudin. Tämän masentamana en sitten jaksanut mennä seuraavalle kuin kuukausia myöhemmin ja tämä sitten sentään otti enemmän tosissaan ja suositteli joitain lääkkeitä. Nogasin-niminen valmiste ainakin itselläni selvästi lievittää oireita, vaikkei kokonaan poista ongelmaa. Jos niin kannattaa hankkia sellaista lääkettä joka estää ilman muodostumista alkuunsa (ilmeisesti myös aiemmin mainittu Sinaire toimii näin), koska toiset lääkkeet vain pilkkovat kuplia jolloin ne tulevat ulos vielä helpommin. Aika kalliita ovat tietty, mutta perusteellisiin tutkimuksiin nyt ei ainakaan ole varaa ja ei tiedä onko niistä sitten hyötyä kuitenkaan.Nogasin ja Sinaire toimivat samalla tavalla eli estäen kaasukuplien synnyn. Itsellä Sinaire aina mukana kun helppo napata kun on purutabletti. Helpottanut huomattavasti elämää.
- niin vain
ei kiva kirjoitti:
Jo yli vuoden. Paitsi ettei ole mitään tunnetta ilman soljumisesta vaan jossain vaiheessa alkaa vaan haista. Kuulemma sitä ei tavalliselta keskusteluetäisyydeltä juuri huomaa mutta en ainakaan mitään seurustelua tai vastaavaa voisi tässä tilanteessa kuvitella. Pahinta on kaikenlainen matkustaminen ja luennoilla istuminen ahtaissa paikoissa, ei pahemmin pysty keskittymään opiskeluun tuollaisessa tilanteessa.
Ensimmäinen lääkäri väitti että menee luultavasti ohi ja että "kyseessähän ei siis ole mikään sairaus". Paskanmarjat. Tuntui että mieluummin olisi sitten ottanut jonkun "oikean" taudin. Tämän masentamana en sitten jaksanut mennä seuraavalle kuin kuukausia myöhemmin ja tämä sitten sentään otti enemmän tosissaan ja suositteli joitain lääkkeitä. Nogasin-niminen valmiste ainakin itselläni selvästi lievittää oireita, vaikkei kokonaan poista ongelmaa. Jos niin kannattaa hankkia sellaista lääkettä joka estää ilman muodostumista alkuunsa (ilmeisesti myös aiemmin mainittu Sinaire toimii näin), koska toiset lääkkeet vain pilkkovat kuplia jolloin ne tulevat ulos vielä helpommin. Aika kalliita ovat tietty, mutta perusteellisiin tutkimuksiin nyt ei ainakaan ole varaa ja ei tiedä onko niistä sitten hyötyä kuitenkaan.En tiedä onko noista apua,mutta kommettien mukaan ehkä olisi.
http://www.myshreddies.com/flatulence-incontinence-underwear/
- bakteeri
syynä!
....jatkuu
""Mihin ovat kadonneet hyvät/tarpeelliset maitohappobakteerit:
Ennen vanhaan juotiin vasta lypsettyä lehmän maitoa, jossa oli tärkeimmät maitohappobakteerit. Eikä silloin sairasteltu niin valtavasti kuin nykyisin, ei ollut allergioita, eikä ollut vatsa, eli suolisto sekaisin, jne.
- Olette varmaankin kuulleet tämän mystisen lauseen, jonka on esittänyt laktoosi-intoleranssia tai migreeniä sairastava henkilö: "Kun käyn hakemassa suoraan maatilalta lehmän maitoa niin voin juoda sitä ongelmitta, mutta kun ostan kaupasta meijeriltä tullutta maitoa, niin laktoosi- ja migreeni-ongelmat alkavat heti".
Eli syy mm laktoosi-intoleranssi- ja migreeni-ongelmiin on maitohappobakteereiden puutteessa!
Herää kysymys:
- Mihin tarpeelliset maitohappobakteerit sitten katoaa?""
jatkuu....
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kadonneiden_mh-bakteereiden_arvoitus.html- entinen piereskelijä
piereskely vähenee radikaalista kun jätätte maidon ja viljatuotteet pois. Peruna ja riisi ovat ehkä hieman vähemmän pierettäviä.Valmiseinekset sisältävät myös noita kaikkia aineksia jotenki nekin olisi hyvä unohtaa.
www.scd-fi.info tuolla kun jaksaa syödä niin ei tule varmasti mitään vatsaongelmia. Ainut vaan että melko monimutkaista suunnittelua vaatii. - tiedän.
entinen piereskelijä kirjoitti:
piereskely vähenee radikaalista kun jätätte maidon ja viljatuotteet pois. Peruna ja riisi ovat ehkä hieman vähemmän pierettäviä.Valmiseinekset sisältävät myös noita kaikkia aineksia jotenki nekin olisi hyvä unohtaa.
www.scd-fi.info tuolla kun jaksaa syödä niin ei tule varmasti mitään vatsaongelmia. Ainut vaan että melko monimutkaista suunnittelua vaatii.syökää paljo kuituja vaikka ne aluksi aiheuttaakin vielä pahemmat oireet. tiedän kokemuksesta. se kuitenkin alkaa kuukausien päästä auttaa. ja anismus saattaa olla joittenki oireisiin vastaus, mulle ei ollut. älkää uskoko ärtyneeseen suoleen kun ei sitä oikeestaan voi etes todistaa. eikä saa liikaa miettiä mitä sinne massuun pistää. oon ite kärsiny kans yli kolme vuotta ja juossu kaikki lääkärit ja leikkaukset ja tutkimukset. ihan turhaan. syökää ja eläkää niinku ennen näitä vaivoja kyllä se helvetti tasottuu joskus! ei saa luopua toivosta! ja ennenkaikkea kertokaa läheisille ihmisille ongelmasta vaikka ette kehtaiskaa naaman eessä piereskellä. helpottaa silti.
- Kaasupallo2
tiedän. kirjoitti:
syökää paljo kuituja vaikka ne aluksi aiheuttaakin vielä pahemmat oireet. tiedän kokemuksesta. se kuitenkin alkaa kuukausien päästä auttaa. ja anismus saattaa olla joittenki oireisiin vastaus, mulle ei ollut. älkää uskoko ärtyneeseen suoleen kun ei sitä oikeestaan voi etes todistaa. eikä saa liikaa miettiä mitä sinne massuun pistää. oon ite kärsiny kans yli kolme vuotta ja juossu kaikki lääkärit ja leikkaukset ja tutkimukset. ihan turhaan. syökää ja eläkää niinku ennen näitä vaivoja kyllä se helvetti tasottuu joskus! ei saa luopua toivosta! ja ennenkaikkea kertokaa läheisille ihmisille ongelmasta vaikka ette kehtaiskaa naaman eessä piereskellä. helpottaa silti.
Olin oikea ilmapallomaha vielä pari viikkoa sitten. Kaikki ruoka aiheutti valtavat kaasupäästöt. Sitten päätin alkaa vähähiilihydraattisen ruokavalion: POIS sokeri, peruna, riisi, pasta ja viljatuotteet, TILALLE lihaa, voita, vihanneksia, kermaa, munia, vähän pähkinöitä.
Ilmavaivat ovat hävinneet! Kannattaa kokeilla, auttaa viikon sisällä, kun elimistö tottuu. Lisätietoa: karppaus.fi ja www.anttiheikkilä.com - ei auta!
tiedän. kirjoitti:
syökää paljo kuituja vaikka ne aluksi aiheuttaakin vielä pahemmat oireet. tiedän kokemuksesta. se kuitenkin alkaa kuukausien päästä auttaa. ja anismus saattaa olla joittenki oireisiin vastaus, mulle ei ollut. älkää uskoko ärtyneeseen suoleen kun ei sitä oikeestaan voi etes todistaa. eikä saa liikaa miettiä mitä sinne massuun pistää. oon ite kärsiny kans yli kolme vuotta ja juossu kaikki lääkärit ja leikkaukset ja tutkimukset. ihan turhaan. syökää ja eläkää niinku ennen näitä vaivoja kyllä se helvetti tasottuu joskus! ei saa luopua toivosta! ja ennenkaikkea kertokaa läheisille ihmisille ongelmasta vaikka ette kehtaiskaa naaman eessä piereskellä. helpottaa silti.
Ja vitut auttaa. Kehonrakennus harrastukseni takia en paljon muuta hilihydraattia kuin pitkäketjuista (hyvin kuitupitoista) syökkään. Tällä ruokavaliolla on menty 6v. ja oireita on ollu 1v.
- Keliaakikko82
Tärkeää tietoa kaikille ilmavaivoista kärsiville. Luin tämän ketjun läpi, ja ihmettelin miksei kellään teistä ole testattu keliakiaa? Tässä on monella kirjoittajalla tullut esiin kaikki keliakian tyyppioireet. Jos kärsit ripulista ,vatsan pulputuksesta ja ilmavaivoista, pyydä lääkäriltä pääsyä keliakia kokeisiin. Keliakia on vahvasti alidiagnosoitu tauti. Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä jotka kärsivät keliakiasta tietämättään. Mitkään pierulääkkeet ei siihen auta, vain täysin gluteeniton ruokavalio. Sen takia vähähiilarinen dietti auttaa. siinä kun on niin vähän gluteiinia. Joten heidänkin kannattaa epäillä keliakiaa joilla vähähiilarinen dietti on auttanut. Lääkärit tunnistavat huonosti keliakian oireet, joten eivät osaa epäillä. sitä. Apua on saatavilla.
- joo23432
Et tainnut lukea tätä ketjua läpi kun yksi ainakin kertoi lääkärin todenneen keliakian. Sitä sairastaa noin 2% väestöstä joten aika harvoin se löytyy testeissä. Ärtynyttä paksusuolta taas sairastaa 6-46% väestöstä riippuen maasta (mikä on aika outoa) eli se on yleinen vaiva. Itse olen sairastanut sitä yli 10 vuotta. Olen huomannut ettei siihen mitkään ruokavaliot auta kun vika on päässä. Mielialalääkkeet (mulla Efexor) vie mahavaivat pois kokonaan. Ne tulevat takaisin aina kun yrittää lopettaa.
Hypnoosista on tutkimusten mukaan hyviä tuloksia ja sitä kiinnostaisikin kokeilla. Ärtynyt suoli johtuu ilmeisesti mahan ja aivojen kytkennän sivuraitelle joutumisesta. Mitään suomenkielistä juttua siitä aiheesta ei tunnu löytyvän edes wikistä, englanniksi löytyy kun hakee sanoilla "brain-gut dysfunction".
- Hiljaa hyvä tulee.
Suosittelen itse vähähiilarista ruokavaliota myöskin, itellä helpotti vatsavaivat kun sillä olin. Nyt lisännyt kuituja ja alkanut taas syödä enemmän hedelmiä kun urheilen sen verran paljon niin on vatsa taas sekaisin koko ajan. Seuraavaksi kokeilen varmaankin jättää taas puuron pois, harmittaa jo valmiiksi kun siitä kovin pidän. Varmaan se banaanikaan ei sovi vatsalle, kaali ja porkkanakin taitaa jatkossa jäädä kaupan hyllyyn. Ärsyttää kun muuten se vhh ois ihan loistava mulle mutta treenitehot uupuu täysin kun ei syö hiilareita ja en haluaisi lopettaa liikuntaa.
Toinen mikä on joillakin auttanut on Warrior Diet (http://warriordiet.com/), joka on sinänsä aika erikoinen ruokavalio jossa syödään kunnon ateria vain kerran päivässä iltapainotteisesti, mutta siitä tosiaan voi olla apua vaikka itselleni ei ollutkaan, johtuen itse asiassa ihan muista jutuista kuin vatsasta, en nyt viitsi niitä muita syitä alkaa eritellä koska ne ovat jo sitten osa ihan eri ongelmaa. Mutta vaikka itsekin olin todella skeptinen warrior dietiä kohtaan niin en lyttäisi sitä vaikka se korvaan kuulostaakin jokseenkin epäterveelliseltä, ei luulisi ainakaan muutaman viikon kokeilulla olevan suurta haittaa! Muutama tuttu on löytänyt siitä pysyvän avun niin ruuansulatusvaivoihin, ylimääräisiin kiloihin kuin energiatasoonkin!
Kannattaa muuten kokeilla myös sellaista että vähentää aterioiden määrää. Jos syö useammin kuin kolme kertaa päivässä niin sekaisin olevan vatsan syy voi olla siinäkin, jatkuva välipalojen napostelu voi joidenkin lähteiden mukaan vain sekoittaa ihmisen luontaista ruoansulatusta. Siinä mielessä siis sekä Heikkilän Pellinki (vähähiilarinen ruokavalio) että Warrior Diet ovat samaa mieltä keskenään.
"Turvallisia" ruoka-aineita omalla kohdallani ovat ainakin kananmuna, liha, kala, kana, voi, oliiviöljy, avokado, kurkku, paprika, tomaatti, salaatti, siemenet ja pähkinät, ja joissain määrin omena (se tekee vatsasta löysän välillä, mutta ei aiheuta ilmavaivoja). Nämä ovat tähän mennessä todettu hyviksi mutta jatkan uusien sopivien raaka-aineiden metsästystä.
Jos jollakin on vinkkejä jostakin puurosta joka olisi vatsaystävällinen niin ehdotuksia otetaan vastaan! Itelle ei ainakaan sovi kaura tai ruispuuro... - nolooko ?!
niimpä, mulla on vähän sama juttu.ei ees uskalla penkiltä nousta! tää on tosi noloo.. auttaisko maitohappobakteerit ? :D voisin kokeilla, jos yhen ottaisin. koulussa tää vaivaa, kotona ei, joskus vaan. -.-
- Mh-bakteerien puute!
Noilla neuvoilla loppuu ilmavaivat! Noudata noita tehosessio-neuvoja.
Klikkaa linkki auki:
http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-maitohappobakteeri-jauhe-ja-jauhekapseli-tuotteet-suomioikeat-probiootti-bakteerit/
...
Mm L-i aiheuttaa ilmavaivoja turvotusta, joten paranee MUTTA juuri noilla 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteereilla!
Probiootti bakteerit ja laktoosi-intoleranssi:
Laktaasi-entsyymin puute:
Mikäli laktaasi-entsyymin tuotanto puuttuu potilaalta joka nauttii laktoosipitoista tuotetta, niin laktoosi jatkaa matkaa pilkkoutumatta ohutsuolesta-paksusuoleen, jossa alkaa runsas kaasun muodostus, joka aiheuttaa turvotusta ja kipua.
Huomioi tämä:
- Laktoosittomien tuotteiden valmistus ja myynti on valtava busines meijereille-Valiolle varsinkin! Meijereitä ei kiinnosta asiakkaiden terveys-vaan heitä kiinnostaa ainostaan tehdä businesta!
Kun ostat kalliimpia laktoosittomia tuotteita, niin silloin hoidat ainoastaan oireita-et varsinaista sairautta jonka voit parantaa kolmella tärkeimmällä probiootti-bakteerilla: L-a, L-b ja Bif.
-
Laktoosi-intoleranssin aiheuttaja on ollut tiedossa elokuu-2006 lähtien!
Aiheuttaja on kahden tärkeimmän probiootti-bakteerin puute limakalvoilla, joiden paras saantilähde on lehmän maito, jota ei ole käsitelty pastöroimalla ja homogenoimalla:
1. (1.)Lactobacillus asidophilus ja
2. (3.)Bifidobacterium.
Joiden pitempiaikainen puute*) on aiheuttanut valtavalle limakalvoalueelle (parin omakotitalon pohjapinta-ala) lievän tulehduksen, jonka parantamiseen tarvitaan kolmatta tärkeintä probiootti bakteeria: Laktobacillus bulgaricus, jolloin olet pitkällä turvallisella antibiootti-kuurilla! Jolloin muutamassa kuukaudessa laktoosia pilkkovan laktaasientsyymin tuotanto normalisoituu, jolloin sinun ei tarvitse enää välttää laktoosia!
Kun potilas nauttii laktoosipitoista tuotetta, niin laktoosi pilkkoutuu ja imeytyy verenkiertoon. Probiootti bakteerit korvaavat laktaasi-entsyymin monipuolisemmin ja halvemmalla kuin lääkinnällinen laktaasi-entsyymi.
Laktaasi-entsyymin tuotanto:
- Maitohappobakteerit(25%),
- Haima(25%) ja
- Sylkirauhaset(50%).
Laktoosi-intoleranssista paraneminen vaatii kolmen tärkeimmän Probiootti bakteerien päivittäistä syömistä keskimäärin noin 12-kuukauden ajan!
1.(1.)Lactobacillus asidophilus – jonka saantisuositus on 2 miljardia bakteeria/vrk.
2.(2.)Lactobacillus bulgaricus – jonka saantisuositus on 2 miljardia bakteeria/vrk.
3.(7.)Bifidobacterium – jonka saantisuositus on 2 miljardia bakteeria/vrk.
- Joita on yhteensä saatava limakalvoille jatkuvasti päivittäin vähintään 3×1(suositus on 3×2)-miljardia bakteeria/vrk muut Probiootit – joten tee näiden bakteereiden saannista elämäntapa. Se miksi limakalvojen parantaminen on tosi hidasta puuhaa, selviää kun suhteutat nämä kaksi asiaa:
1. Mikroskooppisen pienillä bakteereilla parannetaan;
2. Elimistön valtavaa-lievästi tulehtunutta (CRP on alle 12) limakalvo aluetta. Tulehduksen hoitoon juuri tarvitaan 2.(2.)Lactobacillus bulgaricus bakteeria, jolloin olet pitkällä-turvallisella “antibiootti-kuurilla”!
Nopein paraneminen on tapahtunut 1-kuukaudessa ja hitain(vaikein) paraneminen tapahtui vasta 24-kuukaudessa! Paraneminen edellyttää, että mhb.n syömisessä ei ole tehty virheitä**)!
*) Lue: “Kadonneiden elämää ylläpitävien Probiootti bakteerien arvoitus ja homeantibiootti”.
**) Lue: “Maitohappobakteerien käytössä tehdyt virheet”.
Alkuun- kaasuton vaihtoehto
nemado kirjoitti:
Ja mistä näitä batkeereja olisi hyvä saada? :)
Apteekista kysyt maitohappobakteereja. 1-2 tablettia päivässä veden kanssa.
Niiden lisäksi Gefilus-mehut ovat hyviä.
Lisäksi kannattaa jättää pois:
- ruisleipä ja hernekeitto
- maitotuotteet ja jäätelö, paitsi hyla-maito
- hiilihapolliset juomat (ei vichyjä, vaan lähdevettä)
- purukumin jauhaminen, josta tulee ilmaa vatsaan
- kanisaatu
aunarista.
- prätäri
Anna "anuksen " laulaa vain. Niin minäkin teen. Kärsin myös vuosikausia asiasta,mutta kärsimykset päättyivät pitkään raikuvaan pieruun.!
- 089+8+089+
sulla on laktoosi-intoleranssi. Vaihda maitotuotteet hyla-maitoihin, itselläni loppui kuin sinään mielettömät pierut. Sen koomin ei ole pierun perua tullut, kun aloitin hylamaidon juomisen.Voit vielä varmistua asiasta, kun juot vähän tavallista maitoa, ja taas ne alkaa!
- pieruttelija..
No, itsellä taitaa olla nesteen puutetta. Tällä hetkellä ei muuta kuin pierua pukkaa vähän väliä, vessassa saa päkistellä ja pierua tulee vaan sielläkin että varmaan naapurit kuulee... Kuinkahan paljon tota vettä pitäisi juoda, että suoli tyhjenisi eikä ummettaisi.
Maitoa en edes juo! Ehkä kokeilen tänään ennen hyväksi havaitsemaani konstia, pari raakaa porkkanaa ja sen jälkeen kasvisrasvajäätelöä, sillä joskus on lähtenyt rivakkaasti tyhjenemään.
Hirveintä oli kun oli tuossa joulua ennen cittarissa, ja en pystynyt pidättelemään vaan pääsi - ei ollut hirveä tungos lähettyvillä,joten ehkä kukaan ei huomannut...
- Vain14vuotias
Mulla on kans aivan sama ongelma. Pahinta täs on se et oon vasta 14 vuotias ja mua hävettää kertoo äitille mun vaivoista et saisin jotain lääkkeitä tähän vaivaan.
- PIERU666
ITSELLÄ ILMAVAIVAT ON ILTASIN PAHIMMILLAAN JA LUULISIN ET JOHTUU KOVASTA UMMETUKSESTA MIHIN MULLA ON KOVA TAIPUMUS.
- pieretin
Liittyykös teillä muilla etovaa tunnetta tähän ilman kiertämiseen...? Mulla myös ilmaa paljon ja sen vielä kestäisin mutta etova olo on tosi ilkee :(
- PieruRamses
Paita pois, faaraokoru kaulaan, muinainen sauva käteen ja se muinaisaikainen hame. ja pörömpömpömbrrrrr. Näin olet pieruramses ja kaikki ymmärtävät.
- mari 6
No mä oon 26v lääkärinainen ja annan peppuni laulaa kovaa ja kunnolla.
- ryp2
Rypsiöljyä ½ desiä tunti ennen ruokailua, kokeilkaa
- 20 pierua
Kannattaa tarkkailla hengitystä syömisen yhteydessä. Itse syödessäni nielin koko ajan ilmaa, hotkin samalla ruokaa ja hengitin suun kautta samalla. Auttoi kun rupesin syämään hiljaa harkiten ja kiinnitin huomion nenän kautta hengittämiseen aina kun laitoin lusikan suuhun syöden suu kiinni. Jos suolessa oli liikaa ruokaa eikä ilma päässyt pois suolesta maha turposi. Yleensä "pierut" oli hajuttomia ja tulivat heti syönnin jälkeen.
- Jaana19
Kristuksen Saatanan perkele. Enää en kärsi ilmavaivoista vaan pieren estotta.
- kaasujäbä19
hyvät sulle jaana19! tuutko päästelemään ilmoja kanssani ;)
- nexium
RUOKASOODA PARAS JA HALPA 1TEELUSIKALLINEN LASIIN VETTÄ JA HAPOT LÄHTEE JA HALVALLA.
- ranixal
RUOKASOODAA 1 TEELUSIKALLINEN LASIIN VETTÄ JA HAPOT LÄHTEE JA ON HALPA
- Anonyymi
Moi. Täällä olisi tietynlainen hoito ilmavaivoihin, ei ehkä poista niitä, mutta helpottaa oloa ja ihmisten ilmoilla oloa. Vähentää suolen ärsytystä johtuen ilmasta.
Jos jotakuta kiinnostaa kokeilla, niin ota yhteyttä [email protected] - Anonyymi
Minifom kapselit 3kertaa pvä. On auttaneet minulla. Turvotukseen.
- Anonyymi
Suosittelen kokeilemaan pätkäpaastoa (16/8). Saa vatsa säännöllisesti taukoa. Itse syön pääosin 13-21 välisenä aikana, viikonloppuisin voi olla välipäiviä. Vatsa ei turpoa enää melkein ollenkaan kun ennen turposi joka ilta. Kuiduista pitää kuitenkin huolehtia ja aamun keskityn juomaan nesteitä (vesi, musta kahvi ja tee).
- Anonyymi
Jos ilmavaivat kääntää positiiviseksi voimavaraksi, niin tuolloin voisi perustaa vaikka bändin :) vaikka jonkin clubi-illan piristeeksi, niin kuin tässä: https://www.liekkipieru.fi/video/parhaimmat-pierujen-aanet---osa-4
- Anonyymi
Apteekista saa tabletteja jotka rikkovat ilmakuplat vatsasta , en muista nimeä mutta sitä voi kysyä apteekista kyllä ne tietää.
Ennemmin apteekki se kun joku luontaiskaupa - Anonyymi
prööt
- Anonyymi
Olen lähes samanikäsenä saanut ilmavaivat johon minifom auttaa.Ei aina vatsakipuja on paljon ja löytyi lymfoottinen koliitti.Ei ole vain ilmaa vaan krooninen tulehdus ja kivulloinen ja on kestäny kauan.Mulla on kortisoonihoito
- Anonyymi
Onhan niitä tablettia olemassa apteekissa jotka ottavat pois ne ilmakuplat . Monella on todella vaikeaa tämän asian kanssa ja ei edes pysty pidättämään kun ilma tulee pihalle .
Ikävä vaiva sinänsä , mutta mene lääkäriin ja kerto miten paljon se vaikuttaa sinun elämääsi että saat avun siihen.todella kurja vaiva , mutta älä anna sen ottaaylitse elämääsi vaan hoida se pois - Anonyymi
Häpeä ja syö pääsi, et sitä ole tarvinnut koskaan!
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982