Olen tavannut tämän vuoden aikana kaksi samantapaista rapumiestä.
En ole heihin aiemmin tutustunut mutta tänä vuonna osui sitten 2 perän jälkeen.
Olen itse härkänainen.
Tarkoitus oli tutustua ja seurustelun aloittelu jos kaikki menee hyvin. Mutta, mutta....
Molemmat miehet :
- hyvä ammatti (hoitavat työnsä tunnollisesti)
- kaunis ja siisti koti
- molemmat koti-ihmisiä
- molemmat järjestyksen ihmisiä
- molemmilla oli lapsi/ lapsia (viikonloppuisiä)
- molemmille lapsi/lapset olivat yli kaiken
- molemmat eronneita
- molemmat rauhallisia
- molemmat harrastivat samoja asioita kuin minä
- molemmat halusivat ihmisen vähäksi aikaa viereensä
- molemmat halusivat hellyyttä ja lähellä oloa
- molemmat näyttivät julkisesti pitävänsä minusta pusuin ja halauksin
- molemmat osoittuivat loppupeleissä "erakoiksi" eli eivät pystyneet arjen rumban pyörityksessä /työpaineiden keskellä pyörittämään uutta tuttavuutta ja siksi lopettivat yhteyden pidon aivan yllättäin. Eli vetäytyivät itsekseen kotiinsa rauhaan ja eivät vastanneet esim. puheluihin jos heille soitti. Toinen sainoikin että hänellä on tällainen huono tapa olla välinpitämätön kun arki ottaa oikein kovaa.
Ihania ihmisiä molemmat mutta suuri ihmetykseni on näiden rapumiesten käytös.
Kun tapasin rapumiestä niin kaikki tuntui olevan kohdallaan mutta loppupeleissä en tainnutkaan vastata heidän ihanteitaan naisena tai sitten jokin muu ei mennyt putkeen.
Hassuinta että havaitsin tämän 2 X samalaista rapumiestä 1 vuoden aikana tässä joulun välipäivinä kun muistelin/mietin mikä heissä minua viehätti ja miksi molemmat menivät mönkään.
Voiko joku kommentoida ? Onko kokemusta ?
Sitoutumisenpelokoko tuli vai mikä ?
Itse annan miehelle oman ajan ja tilan koska omakin elämä pyörii kotona lasten ja arkirumban pyörteissä.
Itse jään ihmettelemään että jokos kolmannella kerralla onnistaisi.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Minä olen ollut tämän vuoden rapumiehen pyörityksessä ja ulalla olen. Nyt alan kyllästyä tähän ulalla oloon.
Mutta minulle tämä rapumies kerran sanoi, että hän on kova ihastumaan, mutta hänen mielenkiinto saattaa loppua lyhyeen. Oisko käynyt noin?
Tuo ulalla olo.Nimittäin minäkin olen aivan ulalla ravun kanssa.Jotakin vetovoimaa rapumiehessä on...paljonkin.Tämä on oikeastaan helpottavaa huomata,että ehkä minussa ei ole mitään suurempaa vikaa,vaan rapu on vaan sellainen mörkö.Vaikea hänestä on erota,mutta jotta pysyisi jotenkin selväjärkisenä,on ehkä parempi.Yritän aina ymmärtää toista,mutta tämä ei vaan sovi minun aivojärjestelmääni.Petyn melkein joka kerta,kun sitä yritän.Hauska ja hyvä lapsille,huumoria hänellä riittää,mutta kun tulee ongelmia...tulee hiljaisuus,syvä ja piinaava.
ovat aivan omituisia, ei niitä kukaan voi ymärtää.
Tuossa tutustuin yhteen muijaan niin ei sitä yhteyksiä ole tullut pidettyä muutakuin tuota silloin kuin törmätään kaupungilla. Aika perseestä kyllä on olla rapu. En vaan mahda luonteelle mitään, ja itekseni tahdon olla joskus. ja me ravuthan ollaan UJOJA.
Rapumiehet taitavat tosiaan olla vähän sitoutumispelkoisia. Minulle luvattiin, että kun tätä hiiltä vielä jaksetaan ruveta lämmittämään, niin joskus sitoudutaan silleen ihan aikuisten oikeesti. Tuskinpa sellaista päivää ikinä näkee, jätkä on naimisissa autovelkansa kanssa, hoitaa työt siihen tahtiin hyvin, että voi pian vaihtaa uuden auton, missä välissä sitä ehtii suhdetta huoltamaan (ja mitäpä tässä sitä yksinään hoitamaan kun toinen ei avaudu ei sitten millään). Ei missään! Olen todella pettynyt, enpähän vain taas uskalla lähteäkään tästä suhteesta. Pirun miehet!
Me ravut ollaan takertujia! Ei me haluta että meihin takerrutaan, vaan että ME voidaan takertua johonkin.
Lisäksi me RAKASTETAAN omaa tilaa ja omaa aikaa. Sitä on pakko olla, muuten tulee vieläkin hullummaksi kuin mitä oikeasti on ;-)
Olen huomannut, että skorpionin kanssa on kivointa ensin takertua ja sitten erkaantua. Skorpioni on sellainen merkki, joka antaa ravun olla omissa oloissaan ja pystyy olla itsekseenkin. Ravun kanssa tulee toimeen hyvin itsenäinen tyyppi, ei siis takertuja. Naisille se on hieman hankalaa, jos omaa roikkuvan luonteen ja haluaisi että mies on "miehekäs". Rapumiehet eivät ole miehekkäitä sanan perinteisessä merkityksessä´.
Kaikille ravut eivät sovi. Kannattaa miettiä mitä itse haluaa ja valita joku toinen, jos osapuolen (omalaatuiset) piirteet eivät käy yksiin.
Miten sitten rapu saa toteuttaa hoivaamisen tarvetta, jos nainen on liian itsenäinen? Eikös
tämä ole vähän ristiriitaista, kuten myös ravutkin?
Kiitos kommenteista.
Lisäisin vähän kommentteja näihin vastauksiin.
2*rapumiestä:
- molemmat olivat aluksi innokkaita mutta sitten yhteydenpito hiipui hiljalleen. Saattoi olla viikonkin hiljaisuutta. Itsestäni tämä tuntui ihmeelliseltä välipitämättömyydeltä. Jos rapumies olisi esim. kertonut että haluaa olla hieman omissa oloissaan eikä tämä hiljaisuus tarkoita mitään pahaa meidän suhteen kannalta niin olisin ehkä ymmärtänyt antaa vielä enemmän tilaa näin aluksi. Itselläni arkirumba vie suurimman osan ajastani joten tilaa olen antanut molemmille.
- molemmat olivat puheliaita ja nauravia mutta vain arkisissa asioissa. Kun olisi pitänyt puhua tunteista tai meidän välisestä suhteesta niin se oli vaikeaa. Kuitattiin naurulla ja juttu käännettiin usein muihin asioihin.
- molemmat olivat siis ehkä ujoja tunneasioissa mutta työoloissa molemmilla oli alaisia ja vastuuta eli työelämässä taisivat pärjätä alaisten kanssa.
- molemmilla oli kova hoivavietti omien lastensa kanssa ja elivät "lapsen ehdoilla" -elämää ja halusivat kuulua lastensa elämään. Tämä on minusta ihan hyvä piirre.
Tämä vuosi on ollut ihmeellinen näiden rapumiesten pyörityksessä. En ole aiemmin horoskooppeihin pahemmin uskonut. Liekö näidenkin rapumiesten "samallaisuus" (luonteenpiirteissä) sattumaa vai onko luonnehoroskoopeissa todellakin jotain perää ?
Tuli tässä mieleeni vielä yksi rapumies viime juhannukselta. Hän tuntui olevan kiinnostunut minusta mutta juttu jäi juhannusjuhlissa vain kiinnostavien keskusteluiden ja kiinnostavien katseiden tasolle.
Voi mikä rapuvuosi minulla on ollutkaan !
Kaikki rapumiehet ovat olleet ihania mutta olisikohan syytä vaihtaa merkkiä.
Mikähän olisi härälle hyvä merkki ?
rapu olisi.
Vaikka olen itse feminiini rapu, niin luulen, että pystyn samaistumaan noihin rapumiehiin. Ehkä olet yrittänyt ohjata suhdetta johonkin ennalta määrättyyn muottiin jämerästi ja liian nopeasti, etkä antanut tunteen kypsyä. Ravut ovat aikas originelleja tavallaan "uranusmaisia" itsenäisyyttään ja vapauttaan vaalivia. Heti kun joku yrittää asemoida heitä painokkaasti johonkin valmiiseen rooliin, niin he kävelevät usein ulos. Voin kuvitella härkämäisen otteen pelottavan juuri itsevarmuudella ja päämäärätietoisuudella. Yllätyksellisyyttä ja tilaa tarvitaan. Luovaa hulluutta peliin - aloitemahdollisuus ravullekin (Itse en pidä siitä, jos minua lähestytään suoraan fyysisesti, haluan itse olla aloitteentekijä - olisiko tämä joku rapumainen piirre - mene ja tiedä).
Vaihtelu virkistää, sanotaan. Toisaalta vastakohtien vetovoima on olemassa, ja jos rapuja työntyy elämääsi, niin voisivatko ne ravut hakea sinusta jotain äiti-hahmoa tms.?
Olen tosiaan sitä mieltä että me ravut ollaan hyvin feminiinisiä siitä varsinaisesta sukupuolestamme huolimatta. Voisiko olla jopa niin, että miesravut saavat naiskumppaneissaan ne ei-niin-toivotut naiselliset piirteet esille? En tiedä, koska en ole koskaan ollut rapumiehen kanssa, enkä tunne houkutusta heihin. Liikaa samankaltaisuutta ehkäpä?
Jos haluatte maskuliinisempaa miestä, niin suunnatkaa loppusyksyyn: skorpioni, jousimies, kauris ovat miehekkäitä. Tunteellisia ovat mielestäni juuri rapu, kalat ja härkä.
Niin, hoivaamisen tarvetta silloin kun RAPU niin haluaa. Se on ristiriitaista, myönnetään. Mutta jos haluat ravun kanssa elää, niin ota tai jätä. Niin se on aina ihmissuhteissa, joustoa tarvitaan puolin ja toisin.
Kun opitte rapua tuntemaan, niin huomaatte, että rapu ei pidä siitä että sitä hallitaan. Rapu lähtee äkkiä pois. Itse en ainakaan tykkää ollenkaan siitä, että minuun yritetään vaikuttaa tai painostaa. Monasti ihmiset luulee, että "toi on kiltti, komennellaanpas hieman". Rapu ei (eikä moni muukaan) pidä siitä.