Tapoin naapurini koiran

Kaduttaa

Ostin kesällä laittoman sähkölamauttimen Viipurista. Kokeilin sitä sitten naapurin koiraan, kun se kuseskeli meidän pihassa jatkuvasti. En olisi ikinä uskonut, että se kuolisi, mutta niin vain kävi. No, kannoin hurtan takaisi naapuriin ja kerroin sen löytyneen meidän pihalta kuolleena. Ukko ei epäillyt mitään. Tästä on nyt lähes puoli vuotta ja asia vaivaa yhä mieltäni. Kannaisiko tunnustaa vai onko seuraukset liian kovat.

9

3694

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jones238

      mitä sitä turhia enää toisen mieltä pahotta eläköön siinä uskossa että kuoli johonkin muuhun se koira.paskat on jo housussa!

    • Sääliksi käy koiran omistajaa

      Kannattaisi ainakin miettiä kaks kertaa ennenkuin ostaa laittomia aseita!!Ja kokeilee niitä viattomiin eläimiin!!Vaikuttaa siltä että sulla on omatuntoa jonkin verran tallella joten tunnustamaan vaan ja kärsimään seuraukset!!Sakkoja taitaa tulla yhdestä jos toisestakin teosta!!Valtiolle menetät "tappohärvelisi"!!Herää vain kysymys mihin tarkoitukseen sen hankit?

    • Hyvä.

      Teit oikein. Koirat on pidettävä lain mukaan liekassa eikä kusemassa pitkin naapureiden pihoja.

    • jaska

      Se on tyhmä ja turha eläin.
      Punaisen unelmani(Alfa Romeo)konepellin otti istumapaikakseen naapurin kolli ja mokoma piru teki yhden pienen juuri ja juuri silmällähavaittavan naarmun punaisen petoni ylvääseen konehuoneenpeittoon!!!P.....e otin kyynelkaasupullon ja ruiskautin kissan tyhmälle naamalle???Heko,Heko,eipä ole sen jälkeen inhottavaa karvakasaa näkynyt??Se juoksi suoraan ohiajavan auton alle.Ja henki pois kertarusauksella.

      • omaan naamaasi

        tollasille joilla ei h***** ole mitään rajaa miten noita sumutteita käyttää,niin pitäisi ottaa lupa pois.Jos edes sellaista omistat..epäilen koska ei tollanen ****** voi olla ammatissa jossa sitä laillisesti tarvitaan.
        Toivottavasti kissan omistaja näkisi tämän viestisi ja osaisi yhdistää palaset paikalleen.
        Saattaisi oma naamasi näyttää tyhmältä muidenkin silmissä,kun kärsisit lain vaatimat rangaistukset!!!!!

      • Natalie
        omaan naamaasi kirjoitti:

        Sekä koiran, että kissan saa tappaa, mikäli sellainen pihaan tulee. Turha siitä on hermostua, pitäkää elukkanne omalla alueellanne tai älkää ottako sellaisia.
        Ainoastaan kodittomien (eli omistajia ei etsinnöistä huolimatta löydy ja kissan tiedetään olevan villikissa) kissojen surmaaminen on laissa sallittua, mutta kuka pihaan kuseksivia, haukkuvia rakkeja omassa kotipihassaan haluaa katsella. Tai keväisin hiekkalaatikoihin ja kukkapenkkeihin kusevia kissoja. Kissan saa kyllä koulutettua säikyksi, ja välttämään pihaa, (vaatii hieman raadollista toimintaa, niskasta puristelua, kastelua tms. )koirien kanssa tämä ei toimi.

      • höpö
        Natalie kirjoitti:

        Kissan tai koiran tappamisesta seurannee lähinnä se riski, että ko. eläimen omistaja voi nostaa vahingonkorvauskanteen paikallisessa alioikeudessa.

        Eläinsuojelulain määräyksistä voi seurata sitten viranomaisten puoleltakin jotain, sikäli kun eläimen tappaminen on tapahtunut raa'asti tai kipua tuottaen.

        Tämä on ensisijaisesti ihmisten yhteiskunta. Lemmikkieläimet on syytä pitää kytkettynä, kun ne liikkuvat oman asunnon/pihan ulkopuolella.

        Niin, en muuten vihaa eläimiä. Minulla on itselläni ollut useita lemmikkieläimiä.

    • nähdä vain

      unta.vai ?

    • Anonyymi

      Tunnusta toi saat rangaistuksen

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      88
      8043
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4708
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4351
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      44
      2556
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      93
      1402
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1266
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      40
      1207
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1140
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      63
      1100
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      166
      1070
    Aihe