Heips. Elikkä mul on 1v 3kk poika ja toinen muksu syntyy loppu kevääst. Lasteni isän kans tuli ero joku aika takaperin. Niin miten teil on arjen pyörittäminen ynm sujunu?
2 lapsen yh äidit?
cwl
7940
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mitä se sulle kuuluu?
Kertosiko joku mulle näiden tarinoiden taustaa missä odotusaikana erotaan..? Ymmärrän, että "poikkeustapauksia" löytyy, mutta näistä kuulee niin usein, että ihmettelen mikä on ajatuksen kulku. Oma lisääntymisprojektimme meni kuta kuinkin näin:
Seurustelimme monta vuotta, menimme naimisiin. Ikää oli n. 25v kun aloimme haaveilla perheenlisästä. Keskustelimme, mietimme ja vaihdoimme ajatuksia siitä mitä vanhemmuus voisi olla, mitä haluamme sen olevan ja mikä on lapsen etu. Pohdimme myös parisuhdettamme, kuinka se joutuu koetukselle ja kestämmekö sen. Totesimme liittomme vahvaksi. Naiiveja emme olleet, tiesimme, että kaikkea ei voi etukäteen tietää ja suunnitella. Halusimme kuitenkin varustautua tulevaan niin hyvin kuin mahdollista. Lapsi syntyi vuosi häiden jälkeen, toinen 3 vuotta myöhemmin, kolmas kasvaa kohdussa. Esikoisen syntymä oli suuri muutos, tietenkin. Parisuhde oli kovilla kaikesta väsymyksestä (lapsella koliikki, minulla synnytyksen jälkeinen masennus), mutta kaiken aikaa oli selvää, että yhdessä tästä selvitään. Toisen lapsen syntymä oli erilainen. "Tilastoista" poiketen masennukseni ei uusinut ja lapsikin ns. helppo. Oli helpompi nauttia perheestä, arjesta, puolisosta, elämästä..
Kovasti on työtä tehty, jotta kaikilla olisi hyvä olla tässä perheessä. Ja työ on kannattanut! Onneksi on ollut asiat puhuttuna ja mietittynä jo etukäteen.. Jos olisimme hommaan ryhtyneet vain "vauvakuumeen" perusteella ilman pohdintoja ja ajatustenvaihtoa (jatkuvasti), tuskin olisimme jaksaneet pysyä yhdessä, ainakaan onnellisina.
joo elikkä tilanne on tää. Lapsteni isän kans tuli ero, koska ilmeni että hänellä on ongelmia huumeitten kans. Hän alkoi mm käyttämään henkistä kuin myös fyysistä väkivaltaa. Joten tollasessa tilanteessa, etkö sinäkin olis lähteny?
Tottakai,vikansa kaikissa. Olisin itsekin voinu siin suhtees tehä asioita myös toisin.
Mut ei ollu kyse siitä ettenkö olis ihmistä tuntenu. Päinvastoin. Olen tuntenu tän ihmisen mont vuotta. Ollut mun paras ystävä ja rakastettu. Asioita voi suunnitella vaik kuin paljo, mut ei ne ain ihan niin mee kun haluais. Toki oon onnellinen sun ja muiden samanlaises perhees elävien puolesta. Kaikkee hyvää sinne :)
Ja kiitos parille viimeks kirjottaneelle kannustavista kommenteista :)
vaikkapa miehen vaimo synnytti ne 2 poikaa, ei mies silti pysy hänen kanssaan.
Niin, kukapa kaipailisi moraalisaarnoja.. Niitä tosin en ole kirjoitellutkaan. Joskus totuus voi satuttaa niin, että ei halua siitä puhua. Niin ei maailma kuitenkaan pyöri. Se pärjää joka uskaltaa puhua asioista, avoimesti.
Ja jos luet viestini paremmin, huomaat etten viestissäni ihmetellyt miksi eroja ylipäänsä tulee (niiden määrää kylläkin..), vaan niitä eroja, jotka on tapahtuneet kun lapsi on kohdussa!! Jos lasta aletaan suunnitellusti odottamaan, eikö silloin pitäisi tuntea puolisonsakin mahdollisimman hyvin ja puhua, keskustella, miettiä, pohtia kaikkea uuteen elämän tilanteeseen liittyvää? Niin kuin minäkin kirjoitin, asiat ei aina mene suunnitelmien mukaan, niin naiivi en ole, että tälläistä väittäisin. MUTTA kaikella ajatustyöllä voi minimoida PALJON riskejä! Ei siis ole yhdentekevää miettiikö asioita lainkaan tai perusteellisesti..
Aika erikoista, että miehesi alkoi raskausaikanasi yhtäkkiä narkkariksi ja väkivaltaiseksi, ilman, että sinulla oli mitään aavistusta asioista. Kuinkahan hyvin loppujen lopuksi tunsitkaan häntä?
Toivon myös sinulle jaksamista ja voimia suuren kasvatus- ja hoitotyön kanssa!
olin aikoinaan kahden lapsen yh toinen oli 4v kun toinen syntyi..
se arki menee vallan mainiosti,jos siihen asennoituu vaan oikein,eli jos ei jaksa siivota,voi sen imurin jättää odottamaan seuraavaa päivää ja leikkiä senkin ajan lapsien kanssa,jos ei jaksa laittaa ruokaa,voi ostaa valmistakin ruokaa välillä..
rankkaa se on,mut kun pitää mielessä mitkä asiat on ne tärkeimmät (siis ne lapset) ja jättää muut asiat toiselle sijalle,ni kyllä sitä jaksaa.. = )
toisaalta se on helpompaakin olla yksin,jos toinen ei ole ollut apuna lapsien kanssa,tai jos sille on ollut oma napa aina tärkein,muista iloita pienistäkin asioista,ja kun ahdistaa,puhu jollekkin..
ystävät on tärkeitä,ja sukulaiset,ota apu vastaan jos sitä tarjotaan..
älä erakoidu kuitenkaan neljän seinän sisälle,mut muista et kotonakin on hyvä viihtyä,jatkuva reissaaminen ja kokoajan muiden seurassakaan olo ei ole hyväksi,opettele viihtymään yksin lapsien kanssa,ni sit jos jokupäivä sulle ei olekkaan seuraa,ni ei tule orpo-olo..
ja tärkeintä on,et päätät pärjätä,jos vaan kierit itsesäälissä ja valitat jatkuvasti kuinka rankkaa on,alat siihen pian itsekkin uskomaan.
...yh-äidin perhe voi just niin hyvin kun se äiti voi. Eli vaikka elät lasten ehdoilla, varmista oma hyvinvointi, se on tärkeää! Yksi mainio keino on säilyttää/aloittaa oma harrastus tai muu henkireikä. Lähde vaikka avoimeen yliopistoon opiskelemaan jotain mielenkiintoista ja kehittävää, luennot monessa aineessa kerran viikossa iltaisin. Käytä surutta lastenvahteja silloin tällöin, perusta tukiverkosto, etsi vertaistukea ja pidä päiväkirjaa.
Muodosta rutiineja. Ne on ehdoton yh-äipän pelastus. Samat jutut samaan aikaan, elämä on ennakoitavissa, helpottaa arkea.
RAnkkaahan se oli, mutta myös ihanaa aikaa!!