...7. joulu kummina - lahjat kyllä otetaan vastaan, mutta kiitosta ei kuulu, taaskaan. Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää...Miten tämän asian voisi esittää sillain suht fiksusti kummitytön äidille, että kummius on ok homma, mutta ei silloin kun homma on yksipuolista. Koko 7 vuoden aikana ei ainuttakaan joulukorttia tms. muistamista - toisin päin toimii kyllä aina ja ajoissa, niin jouluna kuin syntymäpäivinäkin.
Hohhoijaa
Päivi
6745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
täällä. Vanhin kummilapsista osaa jo itse kiittää(mistä lie oppinut, ei ainakaan omilta vanhemmiltaan!), mutta muille tunnutaan ukon kans toimivan lähinnä lahjakoneena.
Toisiksi nuorimman kummilapsen äiti muistaa kyllä kiittää ja pitää yhteyttä myös heidän puolelta.
Nyt kun itselläkin on lapsia ja heillä kummeja, niin pidän kyllä yhteyttä ja kylässä käydään myös täältä päästä, kaikki ei ole kummien harteilla. Aina kyllä kiittää muistetaan, minusta se kuuluu hyviin tapoihin ja kaikki muistaminen on ihanaa. Jokainen tavallaan, joku kyläilyllä, joku kortilla joku isolla paketilla. En vaadi kummeilta pakollisia joka viikkoisia tapaamisia, lasten hoitoa, saati kalliita lahjoja. Tärkeintä, että kummi haluaa olla kummi ja tykkää lapsesta!....ja näyttää sen lapselle...
Ensi vuonna ostan lahjat varalle, mutta jos ei lapsen vanhemmista mitään kuulu, niin en ala paketteja postittamaan. Kun koskaan ei tule edes viestiä onko lahja tullut perillekkään. ja syyllisyyttä en aijo enää kantaa, että kummilapsia hatvoin näkee, koska en pysty pienten lasteni kanssa aina niin helposti lähtemään...yritän kyllä käydä ja pitää yhtetyttä, mutta nyt en enää jaksa.
Yhden kummipojan synttäreillä en ole käynyt kertaakaan, kun aina kun kyselen synttäreiden aikoihin milloin voisi käydä kylässä (ja tuoda paketin), niin ei sovi ja aina juhlivat synttärit parinsadan km päässä mummolassa.
Niin, että uuden vuoden lupaukseni on, että lahjoja ei tipu kiittämättömille!
samantyylisistä kokemuksista.niin, se on kummaa kuinka kummilapsen äiti jaksaa syyllistää ja suuttua kun avunanto minun puoleltani on vähentynyt.muita kummeja ei tunnu syyllistävän-minä olen kuitenkin se joka ehkä eniten on apuaan antanut.kummallista..joten yhteydenpito on kyllä vähentynyt,tuntuu ettei arvosteta ja sitten suututaan jne.jokaisella on oma elämä ja tulisi ymmärtää ettei voi välttämättä rientää apuun kun käsketään tai pyydetään.tuntuu että minua on pidetty itsestäänselvyytenä.kummilapsi on rakas.ilolla olen auttanut,mutta äiti itse voi pilata kummisuhteen.eikä hän varmaan osaa edes ajatella että näin on melkein käynyt.joten kaikki jotka syyllistätte jostakin kummeja-itse olette valinneet heidät-hekin ovat ihmisiä joilla kaikilla on oma elämä.miksi jokaista ei voi hyväksyä sellaisena kuin on.kummiuden merkitystä on jokaisen hyvä pohtia mielessään..
itselläni 3 kummilasta, kaikki jo koululaisia 1-8 luokalla. Ainostaan keskimmäinen on opetettu muistamaan myös meitä kummejaan, kaksi muuta odottavat vain lahjojansa. En itse odota kummilapsiltani lahjoja, vaan esim. kortti tai vaikka se tekstari riittäisi ja kiittäminen silloin kun on saanut jotain.
Omat lapseni laitan soittamaan kummeilleen aina synttärionnittelut yms. koska eihän lapsi sellaisia itse muista. Vika on siis kummilasten vanhemmissa, ei niissä lapsissa. Jos heitä ei ole opetettu huomioimaan kummejaan, niin miten he voisivatkaan sen osata tehdä?
Olisi kiva saada joskus vaikka lapsen piirtämä kuva tms. jouluna, mutta kun ei. Ei tule korttia, ei liioin valokuvia. Lahjoja odotetaan kyllä mutta siinä se! Taidan miettiä tarkkaan jos vielä kummiksi pyydetään!
Ja että lahjalista tulee oikeen lokakuussa jo, et mitä pitää ostaa. Ei riitä et pelkästään kummilapselle, vaan kaikille kolmelle lapselle...
Meillä taas on toisinpäin. Kummi ei muista kummilastaan. Lapselta kyllä lähtee joulukortti kummille, ja kyselee usein milloin kummi tulee kylään. Viimeksi lapsi nähnyt kummiaan yli puoli vuotta sitten, ja samassa kaupungissa asutaan.
Olen asiasta maininnut, useaan otteeseen oikein nätisti ja sanonut ettei kyse ole materiaalista, vaan ihan pelkkä vaikka soitto riittäisi. Eikä edes vain siksi että se kuuluu asiaan, mutta siksikin että lapsi jo sen ikäinen että ymmärtää ja kyselee. Olen jopa kysynyt kummilta(joka siis hyvä ystäväni)että jos hänestä tuntuu siltä, kummius voidaan "purkaa"..
Kyseisen lapsen veljen kummit taas ovat toista maata, ja siksi kai lapsi kyseleekin, miksei hänen kummi ole yhteydessä tai käy. On hirvittävää katsella kuinka lapsi miettii ja ihmettelee asiaa, ja miten selität lapselle asian, ettei kummia vaan nyt satu kiinnostamaan..
Että mitenkäs tässä tapauksessa?