Astrologiaa vaihtelevalla mielenkiinnolla harrastelevana olen suhtautunut hieman yliolkaisesti asteroideihin. Tuntuu päättömältä että joka hemmetin murikka siellä avaruudessa osallistuisi tähän astrologiseen piirileikkiin...
Kuitenkin tässä vuosia sitten kun valittelin eräälle astrologille iho-ongelmiani (naama kukki kuin viimeistä päivää, vanhalla akalla!) hän sanoi että minulla on Kheiron (Chiron) tullut juuri askendantilleni, joka minulla on Vaa'assa. Vaakahan käsittääkseni liittyy munuaisten ohella myös ihoon. Ja Kheiron jollain tavalla parantamiseen ja sen sellaiseen. Ehkäpä kehoni paranteli itseään työntämällä myrkyt ulos.
Nyt kun kiinnostuin tuosta Pholuksesta (huh mikä nimi), arvelin että kun se astro.comin mukaan liittyy johonkin alueeseen missä ihmisellä on erityislahjoja tai hän kokee yllätyksiä, niin hirnuin itsekseni että varmaan Pholukseni on tekemisissä Merkuriukseni kanssa. Olenhan sellainen lörpöttelijä että ei pahemmasta väliä, ja olen joutunut myös yllättymään eli käytännössä kärsimään lörpästä suustani! Ja katso: Pholus on 2 asteen päässä Merkuriuksestani!
Tällaiset pikku nyanssit astrologiassa tekevät siitä tavallaan hieman epäilyttävän ja naurettavan pseudotieteen, mutta toisaalta jos on totta että kaikki maailmankaikkeudessa liittyy jollain mystisellä tavalla kaikkeen muuhun, niin tämähän olisi silloin vain yksi esimerkki synkroniteetista.
Asteroidien merkitys
12
912
Vastaukset
- keskusteluun
Hei! Onko sulla tietoa asteroideja käsittelevistä kirjoista?Olen kyllä kysynyt kirjastoista mutta ei ole löytynyt. Noiden tulkinnat ovat kuitenkin melko tuoreita ja niitä vasta "testataan" vai mitä? S. Tanhua kyllä käyttää niitä sujuvasti. Olis kyllä mukava virittää keskustelu tästä aiheesta. Joten mukaan vaan!
- Triton
Juuri sen takia kun en niistä ole niin tohkeissani tavannut olla, ei sen kummempaa tietoakaan ole. Mutta varmaan joillain astro-sivuilla löytyy selvitystä näistäkin. Tavanomaisimmin karttaan merkittävät taitavat olla Ceres, Vesta, Pallas Athene ja Juno, sekä tietysti se Kheiron. Olen kuullut jostain että nuo 4 ensimmäistä liittyvät lähinnä perhesuhteisiin, olisiko ollut sillä tavalla että Ceres hedelmällisyyteen ja Juno vaimouteen vai miten lie.
Se miksi aikoinani suhtauduin melko tympeästi juuri noihin 4 asteroidiin johtui pitkälti siitä että erinäiset tahot vouhottivat siitä miten ne ovat nimenomaan feminiisiä tekijöitä kartalla. Minua ei huvittanut ajatus siitä että feminiinisyydelle koko kartalla (tai aurinkokunnassa) olisi osoitettu vai jotain hemmetin hiekanmurenia... Olisivatko sitten isot planeetat muka maskuliinisia?
Eiköhän joka murikka ja murena joka suinkin johonkin jotain vaikuttaa (tai ei) ole tarpeen tullen maskuliininen, feminiininen tai neutraali ilmenemistyyliltään... :P
Jos sattuu hollille jotain tiedontynkää lähiaikoina niin laitan tänne! - keskusteluun
Triton kirjoitti:

Jos sattuu hollille jotain tiedontynkää lähiaikoina niin laitan tänne!Luin eräästä kirjasta että näillä asteroideilla olisi välittäjän rooli. Esim. jupiterin ja saturnuksen välissä oleva asteroidi. Nyt en muista mikä, toimisi välittäjänä näiden välillä. Se on mielenkiintoinen asia, jos näin on. Tuohon feminisyyteen olen itsekin törmännyt teksteissä. Täytyy ilmeisesti etsiä jotain amerikkalaista kirjallisuutta.
- Triton
keskusteluun kirjoitti:
Luin eräästä kirjasta että näillä asteroideilla olisi välittäjän rooli. Esim. jupiterin ja saturnuksen välissä oleva asteroidi. Nyt en muista mikä, toimisi välittäjänä näiden välillä. Se on mielenkiintoinen asia, jos näin on. Tuohon feminisyyteen olen itsekin törmännyt teksteissä. Täytyy ilmeisesti etsiä jotain amerikkalaista kirjallisuutta.
Nykyastrologit taitavat määritellä jonkun asteroidin mahdollista merkitystä sen perusteella minkä planeettojen välissä se sijaitsee. Esim. Kheironin luonnetta on tarkasteltu Saturnuksen ja Uranuksen "välittäjänä" jollen väärin muista... Mutta minkähänmoinen mahtaisikaan olla mahtipontisen ja joviaalin Jupiterin ja kuivettavan kälppeän muistapa kuolemasi -Saturnuksen välissä kitkuttava hättiäinen...
- Fogerty
Nämä pikku nyanssit ja ehkä vähän isommatkin ovat tosiaan ongelmia ja pseudotiedettä parhaimmillaan.
Asteroidit ovat kiveä, siis kiveä ja jäätä yms. rojua. Niitä on universumissa varmasti miljardeja miljardeja .... Ne ovat 100% elottomia.
Jos kaikki vaikuttaakin kaikkeen niin, huh huh, aika soppa tulee jos näiden möykkyjen vaikutukset vaikkapa iho- tai ruoansulatusvaivoihin, syöpään, hikkaan, nuhaan jne. selvitellään yksilötasolla. Mitäköhän Jung itse siihen sanoisi.
Luonnollista on toki olettaa että vain TUNNETUT ja NIMETYT asteroidit ovat vaikuttajia tai jotain välittäjiä, mystisellä tavalla. Tai sitten kyse onkin vain valikoivasta havainnoinnista ja muistamisesta sekä puhtaasta sattumasta
Jokin tässä ajattelumallissa näiden lentävien kivien suhteen ei oikein toimi. Mystiikkaa ja mielikuvitusta tosiaan tarvitaan ja paljon- Triton
...meinaan mistäs me tiedetään jos ne nimeämättömätkin vaikuttavat, ei vaan ole osattu vielä yksilöidä niitä...
En lähde varsinaisesti rummuttamaan asteroidien puolesta, mutta tällä palstalla saatan toki huomioida jos joku (näennäinenkin) yhteys löytyy. Jätän astrologian harrastajien päätettäväksi kiinnostaako heitä tutkia asiaa.
- kappale täällä
Juuri tämän takia en oikein uskokaan asteroideihin ja sitä kautta myös planeetat menettävät omaa uskottavuuttaan vaikutusmekanismina.
Sanoit kärsiväsi iho-ongelmista ja hait siihen selitystä Chironista. Mielestäni on paradoksaalista, että jos sinulla olisi mennyt erittäin hyvin elämässä ja vieläpä sairauksitta, olisi selitystä haettu jonkin muun kappaleen sijainnista.
Luonnekuvaukset osuvat hyvin yksiin, mutta reaaliaikainen kappaleiden seuraaminen tuntuu utopistiselta.- Triton
Korostettakoon että en minä mitään selityksiä hakenut, kunhan astrologi-tuttuni sattui mainitsemaan tällaisen yhteyden mahdollisuuden... (Kunnia sille jolle se kuuluu.)
On tässä ollut paljon vakavampiakin sairauksia, mutta en ole niihin jaksanut jokaiseen syytä selvittää esoteeriselta puolelta. Menisi koko aika, on nimittäin sen verran paljon ollut tänäkin vuonna sairauksia... - erossa toisistaan
Triton kirjoitti:
Korostettakoon että en minä mitään selityksiä hakenut, kunhan astrologi-tuttuni sattui mainitsemaan tällaisen yhteyden mahdollisuuden... (Kunnia sille jolle se kuuluu.)
On tässä ollut paljon vakavampiakin sairauksia, mutta en ole niihin jaksanut jokaiseen syytä selvittää esoteeriselta puolelta. Menisi koko aika, on nimittäin sen verran paljon ollut tänäkin vuonna sairauksia...Astrologiaa seuraavana en ole kuitenkaan ikinä ymmärtänyt niitä, ketkä etsivät astrologiasta syitä sairauksiinsa.
Monet astrologit maailmalla eivät edes usko fyysisten seikkojen, kuten sairauksien, olevan astrologialla selitettävissä, vaan he pitäytyvät henkisten asioiden tulkinnoissa.
Johonkin mielestäni se raja on vedettävä ja sairauksien ollessa kysymyksessä turvautuisin lääketieteeseen ja biologiaan ja kaikkein vähiten astrologiaan. erossa toisistaan kirjoitti:
Astrologiaa seuraavana en ole kuitenkaan ikinä ymmärtänyt niitä, ketkä etsivät astrologiasta syitä sairauksiinsa.
Monet astrologit maailmalla eivät edes usko fyysisten seikkojen, kuten sairauksien, olevan astrologialla selitettävissä, vaan he pitäytyvät henkisten asioiden tulkinnoissa.
Johonkin mielestäni se raja on vedettävä ja sairauksien ollessa kysymyksessä turvautuisin lääketieteeseen ja biologiaan ja kaikkein vähiten astrologiaan."Astrologiaa seuraavana en ole kuitenkaan ikinä ymmärtänyt niitä, ketkä etsivät astrologiasta syitä sairauksiinsa.
Monet astrologit maailmalla eivät edes usko fyysisten seikkojen, kuten sairauksien, olevan astrologialla selitettävissä, vaan he pitäytyvät henkisten asioiden tulkinnoissa.
Johonkin mielestäni se raja on vedettävä ja sairauksien ollessa kysymyksessä turvautuisin lääketieteeseen ja biologiaan ja kaikkein vähiten astrologiaan."
No eihän Triton nyt sitä tarkoittanut,että parantaisi sairauttaan astrologialla!Ei astrologialla pysty parantamaan mitään eikä ole tarkoituskaan.Tuolla astro.fi keskustelupalstalla tästä oli joku laittanut oikein juttuakin ja kaippa samasta aiheesta on kirjallisuuttakin olemassa(en vaan hitto soikoon muista sen opuksen nimeä).
Itse olen vielä niin aloittelija näissä jutuissa,että en ole oikein vielä päässyt noiden pikkujärkäleiden tutkimiseen kunnolla käsiksi.Mielenkiintoista tämä silti on...- Triton
erossa toisistaan kirjoitti:
Astrologiaa seuraavana en ole kuitenkaan ikinä ymmärtänyt niitä, ketkä etsivät astrologiasta syitä sairauksiinsa.
Monet astrologit maailmalla eivät edes usko fyysisten seikkojen, kuten sairauksien, olevan astrologialla selitettävissä, vaan he pitäytyvät henkisten asioiden tulkinnoissa.
Johonkin mielestäni se raja on vedettävä ja sairauksien ollessa kysymyksessä turvautuisin lääketieteeseen ja biologiaan ja kaikkein vähiten astrologiaan.Sairauksien ensisijaiset syyt löytyvät mielestäni ihmisen fyysisestä perimästä. Tietynlainen keho altistaa tietynlaisille sairauksille. Ympäristökin tulee ottaa huomioon. Ääritapauksessa jos ihminen oleskelee esim. tubipotilaiden parissa jatkuvasti, on hänellä tietenkin suurempi mahdollisuus saada tuberkuloosi itsekin!
Astrologia ei ole mikään "lääkärikirja" josta katsotaan miten sairauksia voi hoitaa, tällöinhän olisi kyse puoskaroinnista.
Luonnollisesti astrologiasta kiinnostunut ihminen voi tehdä sellaisiakin päätelmiä että jos tietty asetelma hänen kartallaan korreloi hänen tiettyjen luonteenpiirteidensä kanssa, niin korreloiko se hänen ulkonäkönsäkin kanssa? Ja jos syntymäkartta kuvastaa myös kehoa, niin silloin se saattaa kertoa myös niistä itselle ominaisille sairauksille altistavista tekijöistä jotka ovat tälle yksilölle ominaisia. Mutta koska sairauksia on niin helvetisti, niin mielestäni astrologi sairauksia tutkiessaan on todennäköisimmin hyvin nopeasti joron jäljillä.
Ihminen voi toki vapaasti tutkia ja ajatella mitä hyvänsä, mutta täytyisi kuitenkin erottaa päteviksi havaitut hoitokeinot kaikenlaisesta teoretisoinnista. Ts. jos jollakulla tauti on, hän taudin hoidattakoon lääketieteen keinoin, eikä jääköön kyyläämään nataalikarttansa virityksiä tai pelkäämään transiitteja... - keskusteluun
Leena kirjoitti:
"Astrologiaa seuraavana en ole kuitenkaan ikinä ymmärtänyt niitä, ketkä etsivät astrologiasta syitä sairauksiinsa.
Monet astrologit maailmalla eivät edes usko fyysisten seikkojen, kuten sairauksien, olevan astrologialla selitettävissä, vaan he pitäytyvät henkisten asioiden tulkinnoissa.
Johonkin mielestäni se raja on vedettävä ja sairauksien ollessa kysymyksessä turvautuisin lääketieteeseen ja biologiaan ja kaikkein vähiten astrologiaan."
No eihän Triton nyt sitä tarkoittanut,että parantaisi sairauttaan astrologialla!Ei astrologialla pysty parantamaan mitään eikä ole tarkoituskaan.Tuolla astro.fi keskustelupalstalla tästä oli joku laittanut oikein juttuakin ja kaippa samasta aiheesta on kirjallisuuttakin olemassa(en vaan hitto soikoon muista sen opuksen nimeä).
Itse olen vielä niin aloittelija näissä jutuissa,että en ole oikein vielä päässyt noiden pikkujärkäleiden tutkimiseen kunnolla käsiksi.Mielenkiintoista tämä silti on...Olen kyllä törmännyt tähän transiittiin aiemmin mainitsemassani amer. lähteessä. Taitaa vaan olla arka aihe. Astrologia on pysytellyt erossa ainakin julkisesti ko. aiheesta. S. Tanhua on kertonut kyllä oman kokemuksensa avoimesti.
ja jos yleensä ajatellaan astrologiaa henkisenä asiana niin miksi ei fyysisenä.
Olen siis törmännyt tuohon transiittiin kirjallisuudessa ja etsin sen kun palaan lomalta. Se on mulle ollut tänä syksynä henkilökohtainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.855422Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.453608Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612975Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462191Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611956Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2941793- 471606
- 961461
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91333