Olen viiskytneljä. Tänään väsynyt, mutta en halua näyttää sitä. Kilpailen kaikkien kanssa ja luulen jaksavani mutta nyt huomasin että en jaksa. Onko oikein myöntää väsymyksensä, tunnustaa ikänsä ja sen mahdolliset rajoitukset. En jaksa kahdentoista tunnin yövuoroja, en jaksa jokaviikonloppuisia ylitöitä. Mutta sitten minun ei ilmeisesti enää tarvi jaksaa mitään. Tulen hulluksi.
Hyppään pois ja katson vain lumisadetta.
Hyppään pois ja katson vain lumisadetta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sapattia vaan viettämään,,,,Parivuotta iisisti
kyllä tekee kivaa ja gutaa......virtaa riittää sen jälkeen taas kummasti.Niin minä tein ja nytkin olis kysyntää vaikka kuinka en vaan tee kuitenkaan liikaa
duunia. Osaan kieltäytyä jo ja näin mennään hosumatta
kuoppaan asti.Toivotan vilpittömästi onnea ,ja menestystä elämä on "Laiffii" usko pois
Yritä vähän ehtiä elää ennen kuolemaa.
Joku täällä lupasi uutena vuonna lopettavansa kiireen ja keskittyvänsä hetkeen.
Ei hullumpi idea.
Sano pomolle, että flunssa iski, painu kotiin, ryömi peiton alle ja ota torkut. Kyllä se siitä.
Jos et ala vähentää työtaakkaasi jollakin tavalla, niin 56-58-vuotiaana olet burn-out, kuten minä. Sen jäkeen työssä käydäänkin lääkkeiden voimin.
Lääkkeistä on oma vaivansa. Yksi niistä voi olla silmärapäyksessä tapahtuva seksihalujen häviäminen (lääkkeestä riippuen). Tai pahoinvointi, jos unohtaa ottaa lääkkeensä aamulla. Hyvä puoli on se, että tunnollisuus työssä vähenee.
Minäkin tein kolmivuorotyötä lääkkeitten voimin 20 viimeistä työvuottani. Ei tunnettu stressilomia kuten jossakin muussa työssä.
Jollakin alalla saavat stressilomaa, kun menevät työterveyslääkärille puhumaan. Minä olisin saanut potkut, joten valitsin lääkkeet. Nelikymppisenä jo tuntui, etten jaksa, mutta meni se 20 lisääkin...
Nyt eläkkeellä olisi aikaa elääkin, mutta en osaa. Kaikki meni työhön. Käteen jäi riittävästi rahaa ja kohtuuhyvä eläke, ihmissuhteita ei ole ollenkaan. En tunne ketään, kukaan ei tunne minua. Tässä koneen ääressä päivät nyhrään. Onko tämä elämää...?
Minä tein vuosien ajan ylitöitä ja viikonlopputöitä. Sitten tuli burn-out. (Burn-out on hienompi nimi masennukselle.)
Suosittelen kyllä vieläkin, että työt pitää mitoittaa oikein. 54-vuotias saa ajatella, ettei jaksa tehdä töitä viikonloppuna. Ei oikein kenekään pitäisi tehdä ymäripyöreitä päiviä ja viikkoja.
Meidän on tarkoitus elää eikä toimia koneena.
Toivotan aloittajalle jaksamista ja sitä, että pitää muistaa elää eikä uhrata elämäänsä pelkälle työlle.
olet siitä että jatkuvasti joutuu tekemään kesät töitä. Talvella on sitten vähän aikaa huilia mutta eihän se korvaa kesää. Talvella ollaan vain neljän seinän sisällä. Siis se tarkoittaa sitä että ympäri vuoden neljän seinän sisällä kun kesälläkin menee viikonloput unirästien nukkumiseen ja viikollakin vasta illalla tulee pistäydyttyä ulkona. Johan tässä jo luutkin rapistuu kun ei saa auringonvaloa ja tuota D-vitamiinia. Eikös nyt 15 kesän jälkeen olisi jo aika ottaa yksi kuukausi ensi kesänä lomaa? (Silläkin uhalla että ei anneta töitä sen jälkeen enää lainkaan siinä paikassa). Jotkut esinaiset käyttää kiristämistä aseena ja sanoo että jos et tee sitä ja sitä pätkää niin ei tarvitse enää tulla ollenkaan.
omalla kohdallani loppuun palamisen ja kyllästymisen vaihtamalla työni täysin erilaiseksi.
Ryhdyin lastenlasteni perhepäivähoitajaksi.
Nykyinen työni ei stressaa, sillä lasten vanhemmat luottavat mummiin täydellisesti, eivät valita mistään ja minä rakastan pikkuisia kuin omiani.
Olen ollut pitkään käsi kipsissä ja huomenna kipsi poistetaan.
Aloitan työt vuoden vaihteen jälkeen ja en ole ollenkaan sillä tavoin jännittynyt kuin joskus aikaisemmin lomien jälkeen, että mitenköhän taas alkaa mennä.
En usko, että sinä Miiapiia tulet hulluksi.
Joskus vaan tuntuu vaikealta.
itsestäsi kukaan muu ei sitä tee, terveys on yksi tärkeimpiä asioita.
Ota lomaa tai käy hakemassa sairaslomaa, tarvitset nyt taukoa. Lepää ja lepää.
Mieti mikä on elämässäsi tärkeää. Mikä tuo sinulle iloa.
Ja toimi sen mukaisesti.
Itse teen vakituista yötyötä vielä näin 55,sena.
Jaksan vain koska pidän itsestäni hyvää huolta. Käyn lenkillä päivittäin, uimassa ja muutenkin liikun monipuolisesti. Pidän yhteyttä ystäviini, vaikka joskus tuntuu ettei jaksa tai aika riita. Kuitenkin yhteiset kahvihetket tai viinilasillisen auttavat taas jaksamaan eteenpäin.
Kun tulee tiukka paikka, kuten läheiseni kuolema. Menin työterveyshuoltoon ja kerroin etten nyt jaksa tehdä työtä olen loppu,olin viikkoja sairaslomalla ja palasin työhöni. Remppasairauksia tulee varmasti, mutta emme ole ikiliikkujia ja jaksajia. Kun hyväksymme sen, on kaikki hyvin. Tsemppiä elämääsi, älä jätä avun hakemista liian myöhäiseksi.
sellaista, mutta tuosta tuli mieleeni vain se että kuinkahan oli noin 20-40 vuotta sitten? Saiko sitä hakea sairaslomaa vain sen takia ettei yksinkertaisesti "jaksanut" tehdä töitä?
Ajattelen useinkin tällein, että kuinkahan mahtoi olla ennen muinoin? Olen itse vielä aika nuori tietääkseni ihan kaikkea minäkään.
Työtahti oli 70-luvulla aivan toinen kuin nykyään. Olin kolmen eri työnantaja palveluksessa 70-luvulla (toimistotöissä). Yhdessäkään paikassa ei tarvinnut tehdä ylityötunteja, vaan kaikissa noudatettiin normaalityöaikaa. Ensimmäisessä työpaikassani oli paljon henkilöstöetuja, mm. viikottainen keilailu, työaika oli kesällä tunnin lyhyempi, oli lounassetelit, joulukuussa saatiin ns. 13. kk:n palkka, pikkujoulut juhlittiin Kalastajatorpalla. Toisessa työpaikassani ei myöskään koskaan tehty ylitöitä, tultiin töihin kello 8:30 ja pois päästiin 16:00. Siellä oli myös lounassetelit ja joululahjaksi sai toimarin vaimon valitseman herkkukorin. Kolmannessa työpaikassani saatiin kaikki kultakellot kun firma täytti vuosia. Joka joulunalus sai pitää puoli päivää ostosvapaata. Kesällä työaika oli puoli tuntia lyhyempi. Kaikki pikkujoulut vietettiin joko Kalastajatorpalla tai Savoyssa firman piikkiin koko show kello 02:00 saakka.
Koskaan en muista, että ihmiset olisivat valitelleet ylirasitusta tai uupumisen tunnetta. Itse olin silloin nuori, mutta vanhemmat työntekijät olivat mielestäni sangen reippaita ja huumorintajuisia. Silloin vielä teititeltiin ja muistanpa tehneeni aika monet sinunkaupat juuri pikkujoulujuhlissa.
Ennen oli kivaa.
Muistan teitittelyt, ja mielestäni niin pitäisi olla vieläkin.
Työtodistuksiani selailin ja huomasin että olen ollut muutaman kuukauden ajan 80-luvulla jopa neljässä työpaikassa yhtäaikaa. Ihme kuin sitä on jaksanut. No ne eivät olleet ilmeisesti kokopäiväisiä töitä, vaan ekstrausta siel sun täällä, kunnes sain vakinaisen työpaikan taas.
Eli silloin tuli käytettyä joutenolokin tarkkaan töitä tehden kuitenkin, tai sitten olin rahan ahne? :)
heissan MiiaPiia -kunhan muistat että vain Sinä tiedät miltä sinusta tuntuu. kukaan ei tee päätöksiä puolestasi.Sinun ei tarvitse esittää mitään mitä et ole, saat olla tasan tarkkaan juur sellainen kun olet. jos et jaksa niin et jaksa se on ihan luonnollista, eikä kiinni iästä nuoremmatkin uupuvat.älä suotta polta kynttilää molemmista päistä, jää katselemaan välillä lumisadetta ja luonnon ihmeellisyyttä ja nauti elämän rikkaudesta.halaa nyt itseäsi kunnolla ja sano ääneen itsellesi"kiltti tyttö, ai että minä tykkään sinusta"