Ollaankohan me...

Alfistit herkkänahkaista porukkaa.
- Keskusteluissa ei saa tuoda julki että Alfoissa olisi myös vikoja varsinkaan sen enempää kuin muissa autoissa.
- Alfaa ei saa kutsua tavalliseksi autoksi eikä verrata muihin merkkeihin, varsinkaan japanilaisiin
- Muiden automerkkien perinteikkyydestä ei pidä puhua korostamatta samalla Alfan perinteikkyyttä

Tulisiko muuta "Älä sano" katogoriaan kuuluvaa mieleen.
151252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No ei tuo tuollainen alfistien kuvaus nyt oikein tutulta tuntunut vaikka tällaistakin tietysti esiintyy. Mitä vikoihin tulee niin vanhojen "kunnon" Alfojen kyseessä ollen tiettyjen vikojen esiintyminen ja niistä puhuminen on varsin luonnollinen osa Alfan omistamista. Nykyiset Alfat ovat enemmän tavallisia autoja ja niissä soisi olevan myös "tavallisen" määrän vikoja. Ja näinhän se käsittääkseni onkin. Mitä perinteisiin tulee niin Alfan historia merkkinä jonka tunnusmerkkeinä ovat urheilullisuus, ajonautinto ja (useimmiten) elegantti muotoilu lienee vaikeasti lyötävissä. Keneltä löytyis vastaava mallisarja niin pitkältä ajalta.
Kuten tiedämme on Alfan omistaminen loppujen lopuksi sydämen asia (Cuore Sportivo) eikä nuo eri juttuihin perustuvat väittelyt eri merkkien paremmuudesta ole kovinkaan kiinnostavia.

Äänestä

muiden merkkien halveeraaminen ja mollaaminen ei todellakaan saa kuulua Alfistien luonteenpiirteeseen. Kuunnellaan vaan iisisti "Alfa asiantuntijoiden" haukut ja kysäistään sitten kuin ohimennen, että montaako Alfaa olet ajanut...tänään viimeksi jouduin tahtomattani kuuntelemaan sataneljäseiskan vikaluettelon (sermin takana ollut kaverin asiakas) ja kun vuodatus oli loppunut en malttanut olla menemättä sanomaan, että itselläni on 147, enkä ole kyseisiä juttuja ainakaan vielä siinä huomannut, niin vastaus oli: "...sulla varmaan on uudehko, puhuin vuosimallista -97..."
....että se haukkujien asintuntemuksesta !
Alfa on Alfa kaikkine vikoineenkin ja ainakin minä suorastaan olen ihastunut omaani 147/2.0.
Kaikille iloisia kilometrejä, kaikilla Alfoilla!!

Äänestä

En ainakaan itseäni tuosta tunnista.

Viat saa tuoda julki, ja se on jopa toivottavaa, koska se lisää tietämystä omasta ajopelistä. Tätä palstaa seuraillessa on minullekin selvinnyt mm. mistä johtuu 155/156:n kaksilitraisen "diesel-ääni" ja miten se korjataan.

Alfaa saa sanoa tavalliseksi autoksi se joka pitää Alfaa tavallisena autona. Minun silmissäni se on kuitenkin epätavallinen ja persoonallinen auto.

Muiden automerkkien perinteitä saa tuoda esille, olen jopa kiinnostunut kuulemaan niistä, koska tunnen vain muutaman merkin perinnettä ja historiaa. Olisihan se kiva tietää onko muilla jotakin vastaavaa.

Yksi tuli mieleen vielä tuosta "Alä sano" luettelosta: Älä koskaan sano ei koskaan!

Olisikohan se asia niin, että ne joille auto on jatke, vetävät helpoimmin herneen nenäänsä, kun heidän kykynsä kyseenalaistetaan? ;o)

Äänestä
  • Olen vain saanut sellaisen vaikutelman että ennen laatu ei ollut aivan sitä mitä nykyään. Pikkuviat kuitenkin hyväksyttiin tavallaan asiaankuuluvana "luonteenpiirteenä" asenteella pikkuviat on pikkuvikoja, pääasia että saa ajaa Alfalla.

    Nyt kun laatu on parantunut, mikä on muuten erinomainen asia merkin tulevaisuuden kannalta, tuntuu olevan niin että varsikin henkilöiden jotka eivät Alfoja tunne esittämät vikalistat saa alfistin heposti vetämään herneen nenäänsä. Ymmärrettävää kyllä kysehän on tavallaan siitä että haukutaan vanhasta muistista väärää puuta.

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    Olen vain saanut sellaisen vaikutelman että ennen laatu ei ollut aivan sitä mitä nykyään. Pikkuviat kuitenkin hyväksyttiin tavallaan asiaankuuluvana "luonteenpiirteenä" asenteella pikkuviat on pikkuvikoja, pääasia että saa ajaa Alfalla.

    Nyt kun laatu on parantunut, mikä on muuten erinomainen asia merkin tulevaisuuden kannalta, tuntuu olevan niin että varsikin henkilöiden jotka eivät Alfoja tunne esittämät vikalistat saa alfistin heposti vetämään herneen nenäänsä. Ymmärrettävää kyllä kysehän on tavallaan siitä että haukutaan vanhasta muistista väärää puuta.

    Ei pidä myöskään unohtaa sitä lapsellista ja yhä todella yleistä ilmiötä, että kielletään etuvetoiset ja varsinkin bokserimoottoriset mallit "oikeiden Alfa Romeoiden" ulkopuolelle. Johtuu varmasti siitä, että täällä taitaa vaikuttaa aika monta 33-omistajaa? Sääli siksi, kuinka moni GTV:täkin upeammista (teho-painosuhde!)sprinteistä on "arvottomana" tuhottu...

    Äänestä

  • Antti Korhonen kirjoitti:

    Totta sprintit käy harvinaisiksi. Tuolla jaottelulla oikeisiin ja vähemmän oikeisiin Alfoihin taitaa olla pitkät perinteet ja milloin mistäkin syystä.

    Tuosta Alfan tavallisuudesta vielä sen verran, että itsellä eräs piirre mistä Alfoissa nimenomaan pitää, on se ettei ole lähdetty tekemään pelkästään puhtaita urheiluautoja, vaan nelioviset sedanit ovat ollet vahvasti mukana, kuitenkin siten että urheilullisuus on merkittävä osa autoa. Kai tämä on sitten osa sitä Cuore Sporttivoa.

    Muuten toivottavasti se 147 sprintti on esikuvansa mukainen. Voi olla oikei hinnoiteltuna houkutteleva auto.

    Äänestä

  • Antti Korhonen kirjoitti:

    Ei pidä myöskään unohtaa sitä lapsellista ja yhä todella yleistä ilmiötä, että kielletään etuvetoiset ja varsinkin bokserimoottoriset mallit "oikeiden Alfa Romeoiden" ulkopuolelle. Johtuu varmasti siitä, että täällä taitaa vaikuttaa aika monta 33-omistajaa? Sääli siksi, kuinka moni GTV:täkin upeammista (teho-painosuhde!)sprinteistä on "arvottomana" tuhottu...

    ymmärrä väärin? :)Siis 33:sten omistajatko kieltää etuvetoiset ja boxer-moottoriset mallit muitten Alfojen ulkopuolelle??? Siis sääli mitä? Saattaa olla että on helteen vaikutusta tai lukihiriö, mutta kolmekolmonenhan on etuvetoinen ja boxeri joten tuskinpa me (minä yksi niistä 'monista') aliarvostamme muitakaan etuvetoisia tai boxereita?

    Äänestä

  • Antti Korhonen kirjoitti:

    Ei pidä myöskään unohtaa sitä lapsellista ja yhä todella yleistä ilmiötä, että kielletään etuvetoiset ja varsinkin bokserimoottoriset mallit "oikeiden Alfa Romeoiden" ulkopuolelle. Johtuu varmasti siitä, että täällä taitaa vaikuttaa aika monta 33-omistajaa? Sääli siksi, kuinka moni GTV:täkin upeammista (teho-painosuhde!)sprinteistä on "arvottomana" tuhottu...

    siinä, että boxerit ovat varsin onnettomia laitteita. Teho/painosuhde ei paljon auta, kun muistelen uutena ostamaani Sprintiä. En silloin ymmärtänyt, että kyseessä on lelu eikä käyttöpeli, mutta aika nopeasti sen opin. Itse asiassa leluja oli kaksi... kieltämättä sopivalla tiellä kesäkelillä ne tarjosivat jopa ajonautintoja, mutta viettivät kyllä pajalla liian paljon aikaa. Enkä missään autossa ole palellut niin paljon kuin uudessa Sprintissä.
    Kyllähän Alfoissa vikoja on, mutta niissä on myös oma tunnelmansa ja sielunsa. En kuitenkaan löytänyt näitä Sprinteistä, ulkonäköä ehkä lukuunottamatta.
    Ja Sprintien tuhoutuminen on kyllä tehtaalta lähtöisin, olivat todella ruosteherkkiä.

    Äänestä

Älä sano että aiot vaihtaa Alfasi Japanilaiseen. Nähtiin threadeissa missä 6-pyttyinen on vaihtamassa Subaru Imprezaan ja meikäläinen Toyota Supraan

-Krister-

Äänestä
  • No kysehän on tietenkin vain siitä että kanssaveljet yrittävät saada pois hairahtaneen toverinsa takaisin järkiinsä. Tai tarkemmin ajatellen ei kai tässä pitäisi järjestä puhua.

    Tavallaan ymmärrän 6-pyttyisen Subaru innostuksen, onhan Subaru urheilullinen ja persoonallinen auto, kuten Alfakin. Sen sijaan epäilen että kerran Alfan omistaneena voi Supran ratin takana tulla Alfaa ikävä. Näin siksi että 155 rekisterin keskustelupalstalla oli eräs 55:sen omistaja jolla oli aiemmin ollut supra ja hänen vaikutelmansa oli että Supra on suorituskykyisempi, muttei sitä voi ajettavuudessa verrata Alfaan. Voi tietenkin olla että ainakin lainaamastasi artikkelista päätellen Supra voisi olla sittemin kehittynyt parempaan suuntaan.

    Äänestä

  • Krisu hei tutkituta pääsi.....
    supe esim sellaisella pikkutiellä(joita suomessa on paljon ja radat myös) jäisi jalkoihin häpemään kun innostuin eilen kokeileman miten 75 turboni nyt pelittää kun on Zagaton levyt ja nelimäntäsatulat edessä sekä uudet kunnon jarrupalat joka nurkassa.
    Kun vielä säädin casterin minimiin niin alkoi taipuakkin....vielä vähän lisää camberia ja haritusta niin menee kuin mikroauto :-)
    Niin ja konin säädettävät on jäykällä sekä kumipuslat on poistettu ja ei kolise yhtään enempää kuin ennenkään.....

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    No kysehän on tietenkin vain siitä että kanssaveljet yrittävät saada pois hairahtaneen toverinsa takaisin järkiinsä. Tai tarkemmin ajatellen ei kai tässä pitäisi järjestä puhua.

    Tavallaan ymmärrän 6-pyttyisen Subaru innostuksen, onhan Subaru urheilullinen ja persoonallinen auto, kuten Alfakin. Sen sijaan epäilen että kerran Alfan omistaneena voi Supran ratin takana tulla Alfaa ikävä. Näin siksi että 155 rekisterin keskustelupalstalla oli eräs 55:sen omistaja jolla oli aiemmin ollut supra ja hänen vaikutelmansa oli että Supra on suorituskykyisempi, muttei sitä voi ajettavuudessa verrata Alfaan. Voi tietenkin olla että ainakin lainaamastasi artikkelista päätellen Supra voisi olla sittemin kehittynyt parempaan suuntaan.

    Tämä nyt saattaa kuulostaa vähän ilkeälle, mutta minusta tuntuu että jos pitää japanilaista massatuotetta (tojota, nissan jne...) varteenotettavana vaihtoehtona Alfalle, niin silloin ei ole tavoittanut Alfasta sitä jotain joka monia meistä harrastajista puhuttelee. Varmaan joku Celica-Supra-NipponDenso on järkevämpi vaihtoehto ja toki ihmisillä on oikeus olla järkevä ja objektiivinen. Minä en edes halua :)

    Äänestä

  • Jakke kirjoitti:

    Kyllä Alfaa saa mielestäni verrata vaikka japanilaisiin merkkeihin, jos niin haluaa. Ei kain ne sentään kaikki ole kasvottomia massatuotantoautoja. Tosin en kyllä itsekkään ole edes vaivautunut koeajamaan japanilaista autoa, lähinnä ennakkoluulojeni tähden. Tiedä sitten onko nuo ennakkoluulot paikkaansapitäviä vai ei.

    Äänestä

ainakaan kovin herkkänahkaista? 'Pitkällisen' itsetutkiskelun jälkeen en ainakaan itestäni tunnistanut noista ominaisuuksista omakseni kuin yhden: tuo tavallinen auto-juttu. Alfathan ON kaikkea muuta paitsi tavallisia :)
No, meillä duunissa löytyy joka lähtöön: on Mitsu-mies, Opel-mies, Nissan-mies, Volvo-mies ja Toyota-mies; ja kaikki verisesti puolustavat omaansa ;) Eiköhän se ole niin että oma se on aina paras, oli merkki mikä hyvänsä?

Äänestä

Kai meitä on moneen lähtöön, kuten muitakin. Kyllä Alfoissa laatuongelmia on ollut pitkään, sitä on turha kieltää. Minulla on kokemusta useammalta vuodelta sekä Alfoista että nimeltä mainitsemattomasta saksalaismerkistä. Laadussa on eroa, mutta niin on fiiliksessäkin. Saksalaisesta ei putoile verhoilunkappaleet itsestään, kuten nykyisestä 156 SWstä, jolla on jo 30 tkm ajettu. Materiaalien laadussa on myös selvä ero. Toki myös hinnassa... mutta ei Alfakaan halpa ole.
Olen alfisti henkeen ja vereen, mutta kyllä tosiasiat ovat tosiasioita. Alfa ei ole koskaan keskivertokansalaisen ajopeli, mutta uskoakseni myös keskivertokansalaiset omistavat Alfoja jostain syystä. Alfisti pystyy nauttimaan Alfansa erikoisominaisuuksista, joita keskivertokansalainen ei koskaan havaitse. Alfojen ajo-ominaisuudet on tehty ihmisille, jotka kykenevät ne aistimaan. Ne, jotka eivät näistä kykene nauttimaan, eivät koskaan osta Alfaa - toivottavasti. Tosin suomalaisista kuljettajista on 80% keskitasoa parempia kuljettajia - omasta mielestään. Uskonkin tämän selittävän Alfan ympärillä käytävää keskustelua. Muistan kun ajoin Markku Alenin kanssa 156:sta radalla ja hänen kommenttinsa oli " onhan tää makee hei"
Toisille auto on välinen liikkua paikasta A paikkaan B. Suotakoon heille vapaus tehdä se vaikkapa toimintavarmalla japanilaisautolla, eikä edes yritetä tyrkyttää omia ajatuksia ja mielipiteitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HR kirjoitti:

Alfistit herkkänahkaista porukkaa.
- Keskusteluissa ei saa tuoda julki että Alfoissa olisi myös vikoja varsinkaan sen enempää kuin muissa autoissa.
- Alfaa ei saa kutsua tavalliseksi autoksi eikä verrata muihin merkkeihin, varsinkaan japanilaisiin
- Muiden automerkkien perinteikkyydestä ei pidä puhua korostamatta samalla Alfan perinteikkyyttä

Tulisiko muuta "Älä sano" katogoriaan kuuluvaa mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu