Huurrekukkia #5

Oikeastaan se ei näyttänyt miltään. Tai...kukalta? Ei, tästä suunnasta se oli selvästi lammas. Vaiko sittenkin sydän? Ginny luovutti, ja tutki sensijaan riipuksen materiaalia. Se oli jotain vihreää, varmaan jotain kiveä. Ginny kohautti olkiaan, ja laittoin riipuksen yöpöydälleen. Sitten hän nousi seisomaan mennäkseen Suureen Saliin aamiaiselle, mutta lattialla oleva valkoinen lappu kiinnitti hänen huomionsa. Tämä on varmasti tippunut jostain lahjasta, se ei ollut tässä kun heräsin, Ginny ajatteli. Hen nosti lapun maasta, ja alkoi lukea.

Ginny,
Varmaan ihmettelet lahjaani.
Minäkin tekisin niin, jos saisin
tuollaisen ja vielä nimettömänä.
Mutta minusta ei kai ole siihen,
että tunnustaisin tunteeni sinulle
kasvotusten. Siksi sanon sen tässä,
Ginny, minä rakastan sinua. Vain
sinä autat minut tietämättäsi raskaiden
koulupäivien ja muiden menneisyyden
muistojen yli. vaikka tämä tekee
minut vain epätoivoisemmaksi, en
varmaan koskaan voi paljastaa
oikeaa nimeäni. Siksi kätkin
lahjaan vihjeen, joka toivon mukaan
auttaa sinua hekilöllisyyteni
selvittämisessä.

Ginny tuijotti lappua suu auki. Kuka ihme minulle jotain tällaista lähetti? Hän ajatteli tuskastuneena. Sitten hän otti käteensä yöpöydällään lojuvan riipuksen, ja katseli sitä aian uusin silmin. Tässä ei kyllä ole mitään vihjeitä, hän mietti.