Paljon on puhuittu siitä, mihin on menossa perus koulujemme opetus taso. Huonompaan, muttaa miksi?
"Pakko" ruotsi oli joidenkin mielestä huono ja toisiten melestä hyvä asja. Joitenkin mieli pide taas on että luonnontieteiden opetusken määrää ei saa vähentää.
Yksi huolen aihe tuntuu olevann myös äidin kielemme suomen kelen opetuksen vähyys. Väitetäänettä texti viesteiden kirjottaminen huonontaa äitin kielen osaamista. Inter netissäkin surfaatessa voi huomata että,ainakin yhdys sanojen kanssa on nuorilla nykyään pajlon onkelmia. Onkohan näin??
Mikä on sinun mieli piteesi aisasta, ja häritseekö sinua oikeen kirjotuskeen huono osaaminen?
"Pakko" ruotsi oli joidenkin mielestä huono ja toisiten melestä hyvä asja. Joitenkin mieli pide taas on että luonnontieteiden opetusken määrää ei saa vähentää.
Yksi huolen aihe tuntuu olevann myös äidin kielemme suomen kelen opetuksen vähyys. Väitetäänettä texti viesteiden kirjottaminen huonontaa äitin kielen osaamista. Inter netissäkin surfaatessa voi huomata että,ainakin yhdys sanojen kanssa on nuorilla nykyään pajlon onkelmia. Onkohan näin??
Mikä on sinun mieli piteesi aisasta, ja häritseekö sinua oikeen kirjotuskeen huono osaaminen?
Vastaukset 28
Vanhimmat
...minua ei häiritse muuta kuin sellaiset jotka tahallaan kirjoittavat väärin.
Osaamisesi paistaa kirkkaasti vielä läpi. Rakenteiden pitää mättää kans yhtä pahasti kuin ordokrafian. ;)
Kyllä se on ihan lapsesti kii. Toiset kirjottelee todella hyviä ja pitkiä aineita, toiset saa väkisin raapustettua paperille pari hassua lausetta. Yleisesti ottaen tytöillä syntyy paremmin tekstiä kuin pojilla, on tietty poikkeuksiakin.
on Niin kuiN Yhdys sanA !"!"!"
ovat yhtä tärkeitä kuin mate matiikka.
Triono metria se vasta onkin tärkeää.
IHANKO TOTTA???????
Voisi yhtä hyvin kysyä, että osaavatko aikuiset enää kirjoittaa. Yhdyssanavirheet ovat yleistymässä kovasti, mutta kyse ei todellakaan ole vain lasten kirjoituksissa esiintyvistä virheistä.
Merkille pantavaa on se, että yleisesti ottaen sellaiset aikuiset, jotka eivät osaa kirjoittaa, vähättelevät oikeinkirjoituksen merkitystä.
Minä olen sitä mieltä, että kirjoitustaidolla on väliä. Pidän kirjoittajaa auttamattomasti moukkana, jos kirjoitusvirheitä on paljon. Kirjoitus on kuin käyntikortti, johon ei tosin saa näytille enempää kuin on antaa.
Yhdyssanojen oikeinkirjoitukseen vaikuttaa ajattelun kyky enemmän kuin muihin kirjoitukseen liittyviin sopimuksiin (kielenhuoltohan toimii pitkälti sopimusten varassa; ei ole mitään luonnonlakia, miksi kirjoitetaan härät eikä härjät, vaan taustalla on sopimus siitä, että kirjoitettuun kieleen otetaan tasapuolisesti eri murteiden edustuksia). Yhdyssanojen oikeinkirjoituksessa on osattava erottaa kuvaannollinen ja konkreettinen merkitys toisistaan. Kaikki eivät saavuta tarvittavaa ajattelun tasoa koskaan; kyse ei siis ole pelkästään oikeinkirjoituksesta vaan myös käsitteellisen ajattelun taidosta. Ihan pieniä lapsia ei voi myöskään syyttää yhdyssanojen väärin kirjoittamisesta, sillä ei voi vaatia enempää kuin kullakin kehitystasolla on mahdollista. Mutta kuten sanoin, kaikki aikuisetkaan eivät saavuta vaadittavaa tasoa koskaan. Se näkyy muuten muillakin elämänalueilla, ei vain oikeinkirjoituksessa.
Suomen kieltä eli meidän useimpien äidinkieltä opetetaan tosiaan liian vähän. Eikä ongelma ole vain perusopetuksen tuntimäärissä vaan ennen kaikkea ammatillisen opetuksen opinto-ohjelmassa. Katsokaahan, minkä verran ammatilliseen opetukseen on kirjattu suomen kielen opetusta ja ihmetelkää. Yhden opintoviikon laajuisella kurssilla on pärjättävä, ja kaikkialla on nähtävissä, että useimmat eivät pärjää. Mitenkähän sitä asiantuntemusta muuten voisi tuoda esille kuin kirjallisesti tai suullisesti?
Kirjoitustaito on sellainen taito, johon ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota, jos taidon osaa. Jos taas ei osaa, niin sitä saa selitellä. Itse en jaksa selitellä; kirjoitan hyvin. Eikä minulla ole yleensä varaa jättää itsestäni moukkamaista kuvaakaan, joten jätän kirjoituksellani jäljen, joka vastaa taitoani, yleissivistystäni ja koulutustasoani. Näin.
Ne, jotka eivät osaa kirjoittaa, vähättelevät taidon merkitystä. "V**** eikse oo tarpeeks että ymmärtää" ja "Eix ketään muka saa kirjottaa murretta" ovat ne tavallisimmat vastaväitteet. Mitäpä niihin vastailemaan - turha vaiva.
Vanhemmiltahan nuo asenteet peritään.
En syytä lapsia missään nimessä, syytän nykyistä opetuksen tasoa ja resurssipulaa opetustoimessa, kuten tekstistäni varmasti ilmenee!
Kyllä niin totta puhut. Jos kaikki ajattelisivat noin "eiks se muka riitä että ymmärtää?" niin eihän meillä kohta olisi mitään äidinkieltä ollenkaan. Ope vaan koulussa sanois että "kirjottakaa ny jotain, sama se mitä ja miten, tai piirtäkää vaikka sarjakuva jollette osaa kirjottaa..."
Ítse len ollut opiskeluaikoina suht hyvä äikässä, mutta nykyinen tekstareden ja muiden lyhyiden viestin kirjoittelu kieltämättä vaikuttaa kieleen. Itse sen huomaa siitä että töissä joutuu yhä useammin miettimään yhdyssanoja ja pilkun paikkoja.
"Pidän kirjoittajaa auttamattomasti moukkana, jos kirjoitusvirheitä on paljon. Kirjoitus on kuin käyntikortti, johon ei tosin saa näytille enempää kuin on antaa."
Olen siis kaikesta päätellen se MOUKKA.
Jokaisen meistä täytyisi tietysti saada ja voida opiskella oma äidinkielentaito mahdollisimman hyvin. Ei riitä, että on virheetön teksti. Täytyy olla myös sisältö ymmärrettävää ja selkeä kaunis käsiala - eikö niin?
On varsin ikävää jos henkilö ei yltä tähän syystä tsi toisesta. Vielä ikävämpää on, kun tai jos, kirjoitustaito paljastaa lukijalle sisällöstä vain moukkamaisuutta.
Aloitin koulun 1960, siis vielä siihen aikaan äidinkieli esitti kouluissa suurta roolia ja huonosta käsialasta saattoi joutua nurkkaan.
Kaksikielisillä alueilla oli myös lapsia paljon joiden kotona ja ympäristössä puhuttiin kahta kieltä. Joten kielet saattoivat sekoittua ja vaikeuttaa esim. suomenkielen opiskelua.
Itse kuuluin kaksikieliseen perheeseen. Kävin koulua suomeksi, mutta koti opetusta olisin saanut vain ruotsiksi.
Kaksikielisyydessä on etunsa. Käytöstavat opetettiin hyvin ja ne olivat samanlaisia molemmilla kielillä. Ketään ei haukuttu taitojen mukaan, ei edes moukaksi.
Tietokone on avannut paljon mahdollisuuksia monelle terveelle, mutta myös monille vammaisille tai sairastuneille. Netti antaa näille henkilöille uskomattoman paljon apua ja helpotusta elämään.
Aina silloin tällöin törmää arvosteluihin ihmisten kirjoitustaidosta ja virheistä. Aina joku saa herneen nenäänsä. Eikö todella riitä, että tulee ymmärretyksi.
Itse kuulun tähän sairastuneiden ryhmään. Ajatuksen juoksussani ei ole tietääkseni mitään vikaa, mutta fyysisen tekstin tuottamisessa kyllä, sekä käsin että näppäimistöllä toteuttaen.
Näiden "täydellisten" ihmisten joukossa on aina joku joka on ymmärtämisen tasolla ja suvaitsevaisuudesaan jälkeenjäänyt.
On hyvä muistaa, että terveys ei ole itsestään selvyys. Vammautuminen tai sairastuminen voi kohdata ketä tahansa meistä.
Missäs kohdassa se moukkuus sinulla näkyy? Sujuvaa kieltä kaikin puolin, jos ei ihan niuhoteta tai pidetä yo-kokeen standardeja perusteluina.
Luulen, että kirjoittaja tarkoitti ihan toisenlaisia tekstejä: niitä, joissa näkyy sekä osaamattomuus että täydellinen välinpitämättömyys. Kirjoituksissa on eroja...
No, se mouikkuus näkuu fyysisessä kirjoittanmisessa. joudun aina korjaamaan luäntivirheet jotta tekstini keloaa useammalle lukijalle. Mitä pidemp kirjoitus sen hankalampi on kirjoittaa. Kirjoitaminen on niin hidasta että tekstin sisältöä saattaa häiritä koska ajatuksei on kuitenin sujuva.
olen monasti korjannut vain vähän tekstiäni ja sein joku kommentoi suunnilleen apukoululaisekai. Tässä se moukkuus nyt korjaamatttomana näkyy.
kolua käymätön en ole ja opiskellutkin olen melko pitkälle aikanaan.
Juu, nyt ymmärrän, mitä tarkoitit. Mutta moukkuus sinusta on kaukana; teksti on sujuvaa, viitsit vielä korjaillakin ja OSAAT korjailla kaiken muun lisäksi. 10 pistettä kaikin puolin. :)
Kiitos Sinulle.
Ihminen ei saa kiitosta koskaan liikaa.
Hyvää Uutta Vuotta 2006.
Anteeksi, että tulin sinua loukanneeksi.
Mielipiteeni takana on kokemukseni kirjoituksista, joiden kirjoittajilla ei ole fyysisiä esteitä kirjoittaa lähes virheetöntä tekstiä. Esteet ovat siis enemmänkin asenteissa.
Sanoma ja sisältö ovat hyvin tärkeä osa tekstiä. Oikeinkirjoittamisen tärkein pointti onkin siinä, että saa sen sisällön näkymään sellaisena kuin on tarkoittanut. Runsaat kirjoitusvirheet vaikeuttavat lukemista ja samalla myös sen sisällön tavoittaminen vaikeutuu. Itse en pidä tärkeänä vain sitä, että lukija ymmärtää tekstini, vaan myös sitä, että lukija saa mahdollisimman helposti ja vaivattomasti selville, miten minä olen halunnut hänen ymmärtävän tekstini. Oikeinkirjoitus on tärkeää ennen kaikkea siksi, että lukija huomaisi tekstin sisällön, eikä kiinnittäisi huomiota kirjoitukseen. Oikeinkirjoituksen merkitys on lisäksi siinä, että tekninen lukeminen helpottuu (tämänkin kappaleen olisi lukemisen helpottamiseksi voinut jakaa kahteen eri kappaleeseen).
Ajattelehan, että katsot ikkunasta (kirjoitustapa) kaunista maisemaa (asiasisältö). Kun ikkuna on puhdas, näet maiseman sellaisena kuin se onkin. Jos ikkunaan on tarttunut linnunkakka, saatat maiseman sijaan kiinnittääkin huomiosi siihen ikkunassa olevaan likaan - halusit tai et.
Ilmeisesti loukkaannuit viestistäni huomaamatta, että monin paikoin olet samaa mieltä kanssani. Kahden viestisi perusteella käsitin, että korjaat kirjoitustasi ennen kuin lähetät sen palstalle. Juuri tästähän on kyse. Moukat eivät korjaa, eivätkä välitä siitä, saako lukija selville asian vai ei. Hyvä teksti harvoin syntyykään kertakirjoittamalla, joten kriteerinä hyvälle kirjoitustaidolle ei ole se, saako virheetöntä tekstiä kerralla aikaiseksi, vaan se, saako (tai välittääkö saada) lainkaan. Siksipä sinunkin kirjoituksistasi jää halukkaiden arvioitavaksi vain ensimmäinen, ei toinen, jonka kirjoitit vain havainnollistaaksesi ensimmäisen sisältöä.
Toinen viittauksesi koski mainitsemiasi käytöstapoja. Minulla on oikeus muodostaa ihmisistä mielipiteitä kirjoitusten perusteella ihan niin kuin sinullakin on omat käsityksesi siitä, mikä on hyvää käyttäytymistä ja mikä ei.
Kirjoitustaidossa ja käytöstapojen hallinnassa on sitä paitsi yllättävän paljon yhteistä. Käsitykseni perusteella molempien taustalla on sama itsekäs pyrkimys: saada helpommin haluamansa, päästä helpommin tavoitteeseena. On harhaluuloa ajatella, että ihminen toimisi epäitsekkäästi.
Niin muuten, kolmas tekstiin ja sen tulkintaan vaikuttava seikka on kirjoituksen asiayhteys. Anteeksi vielä, mutta jostain syystä kirjoitan tänne usein pieni provosoiva pilke silmäkulmassa. Jos tuota pilkettä ei olisi, ei kukaan vaivautuisi vastaamaan. Tyylilaji tämäkin.
Minusta tänne foorumiin pitäsi laittaa kirjoituksen maksimipituudeksi 10 riviä...
10 rivin jälkeen jos on vaikeuksia lukea.
No, nyt laitoin jo nimim. sitaatteihin.
Kiitos vastauksesta.
Minäkin voisin vajavaisuuttani kuvailla.
Meissä ihmisissä on musikaalisuutta enemmän ja vähemmän. Musikaalisuuttakin on tietysti monenlaista.
Mutta oletetaan, että musiikkikorvaa on kohtuudella. Rytmikästä musiikkia on kuulolla ja käsi alkaa hakatan tahtia tai tekisi mieli tanssia. Tanssin askeleet osataan, hyvä.
Mutta, motoriikka puuttuu tai on huono. Aivojen sopukoissa tiedetään miten rytmi menee ja laulaen myös. Vartalon liikkeet ei vain tottele. Itse sen tuntee heti ja tanssipari heti kohta. Ympäristö huomaa hetkenpäästä ja miettii, ompa huono musiikkikorva tai miksi ei opettele tanssimaan jne... itseä harmittaa.
Minulla on periaate, kun kirjoitan, tuotan niin paljon tekstiä, että asia tulisi selväksi vieraammallekkin ja vielä kymmenenvuoden päästäkin saa jotain tolkkua asian sisällöstä.
Iloista vuoden vaihtumista ja onnea vuodelle 2006.
meillä ainakin on eri vuosina kiinnitetty eri asioihin huomiota. Yhdyssanat on yhtenä ja muu oikein kirjoitus jne.
Enemmän olisin huolissani käsialalla kirjoittamisesta nykykirjaimilla. Lapsille ei tule edes niin persoonallista käsialaa että nimmarit eroaa tulevaisuudessa toisistaan ja jo nyt on nuoria jotka ei osaa käsialaa ollenkaan vaan tekstaavat tai sekoittavt nuo kaksi tyyliä keskenään..
Ainekirjoitus on oltava jokavuotinen harjoitus ja jos se lapsesi opinnoista puuttuu niin äkkiä opelle juttelemaan! Tarinaa oppii kirjoittamaan vain harjoittelemalla.
Tietsikkaa oppii käyttämään kyllä vaikka sitä ei kaikkkina vuosina koulussa harjoiteltaisikaan..
Luokallani on joitakin lapsia, jotka ovat todella lahjakkaita kirjoittajia. Osaavat yhdyssanat, lauserakenteet ym. suomen kielen hienoudet jo pienestä pitäen. Tottakai heillä on myös luontaisia lahjoja kirjoittamiseen. Luokallani on myös lapsia (3.lk), joille viiden lauseen tarinat järkevine parin sanan lauseineen ovat täyttä tuskaa.
Toiset heistä lukevat paljon ja omaehtoisesti. Toiset heistä lukevat vain "pakotettuina", istuvat mieluummin telkkarin tai pleikkarin ääressä. Pitääkö kertoa, kumpi yhdistyy kumpaankiin kirjoittajatyyppiin? Toki poikkeuksia on, mutta hyvin harvassa!
En ota sulkaa hattuuni hyvistä kirjoittajista. Kunnia kuuluu heille itselleen ja/tai heidän vanhemmilleen, jotka ovat osanneet ohjata lastaan oikeaan suuntaan. En myöskään koe, että opettaja olisi kovin suuressa vastuussa näistä huonoista kirjoittajista niin kauan, kun hän ei pysty heidän vapaa-ajan touhujaan säätelemään. Tosi asia on myös se, että kaikki eivät voi oppia kaikkea!
Asioiden oppiminen ei ole sitä, että ope kaataa tietoa päähän, vaan vastuuta oppimisesta on oltava myös oppilaalla. Muuten kaikki valuu kuin "vesi hanhen selästä". Opettajan osuus oppimisprosessissa on hyvin minimaalinen; oppilaan oma motivaatio ja lahjakkuustekijät ratkaisevat. Niiden eteen ope ei kovasti voi työtä tehdä!
Uskallan yleistää: ne lapset, jotka lukevat paljon ja ottavat vastuuta koulutyöstään, ovat lähes poikkeuksetta myös hyviä kirjoittajia. Niillä lapsilla on suuria vaikeuksia hallita kielioppiasiat, jotka eivät lue omaehtoisesti, eivätkä myöskään kanna vastuuta omasta oppimisestaan.
Meidän viidesluokkalaisella on äikkä kymppi ja hän myös pelaa pleikkaria, istuu tietokoneella, ja katsoo telkkaa. Lukee kyllä vuoden mitaan myös melkoisen pinon kirjoja.
Siitä olen samaa miltä että opettajan vaikutus on siinä mielessä pieni, että jos lasta ei kouluaineet kiinnosta, niin opettaja on hänen suhteen lähes voimaton.
Vahemmat voivat sen sijaan vaikuttaa koulumotivaatioon todella paljon. Jos lapsi on kolusta kiinnostunut niin opettajatkin panostavat luonnollisesti opetuksen heihin, jotka tykkäävät opiskella.
Omien kokemusten ja tutkimustenkin mukaan matalasti koulutetuilla vanhemmilla on kolutusta vähtättevä asenne. Valitettavaa, koska heidän lapsensa ovat ihan yhtä lahjakkaita, kuin paremminn kolutettujen.
Aivan totta: useimpien lasten kohdalla tärkein menestystekijä on perhe! Perheen asenteella on valtavan suuri merkitys lapsen kouluviihtyvyyteen tai -viihtymättömyyteen!
Uteliaisuuttani kysyn, onko lapsesi tyttö vai poika? On nimittäin TODELLA harvinaista, että poika saa ala-asteikäisenä äidinkielestä 10. No, oli kyse tytöstä tai pojasta, tuo menestys kertoo, että työnteko ja viihde on sopivasssa suhteessa keskenään!
Tytöiltä näiden kahden asian yhdistäminen sujuu jotenkin helpommin. Pelien lumoihin päässeet pojat ovat lähes järjestetään alisuoriutujia taitoihinsa nähden.
Hei,
Olen samaa mieltä kanssasi. Lapset, joille on luettu ja joiden kanssa on keskusteltu, osaavat kirjoittaa ja kertoa kokemuksistaan. Tarinat ovat eloisia eivätkä kieliopilliset asiat tuota vaikeuksia. Entäpä nämä, jotka ovat istuneet pelikonsolin kanssa vailla kunnon ihmissuhteita, ei onnistu ei. Välillä mietin, mihin maailma on menossa kun luokalla on vain muutama lapsi, jonka silmistä näkee, että häneen "on ladattu henkistä pääomaa". Valitettavan monella on kaikki tavarat, mitä lelukaupasta löytyy, mutta ei läsnäolevia aikuisia, ei kokemuksia. Kirjoitustaito onb heikentynyt ja medialla on tähän suuri negatiivinen vaikutus. Tietosanakirjat pölyttyvät tietokoneiden takana, eikä niitä osata edes käyttää
"Asioiden oppiminen ei ole sitä, että ope kaataa tietoa päähän, vaan vastuuta oppimisesta on oltava myös oppilaalla. Muuten kaikki valuu kuin "vesi hanhen selästä". Opettajan osuus oppimisprosessissa on hyvin minimaalinen; oppilaan oma motivaatio ja lahjakkuustekijät ratkaisevat. Niiden eteen ope ei kovasti voi työtä tehdä! "
Opettaja ei voi kaataa kauhalla tietoa oppilaan päähän, mutta motivaatiota opettaja voi lisätä ja todella paljon. Esimerkki omasta elämästäni. Suhtauduin todella negatiivisesti ruotsin kielen opiskeluun. Vanhempani antoivat selvästi ymmärtää, ettei ruotsi nyt niin kauhean tärkeää ole. En taatusti olisi opiskellut, ellei opettajani olisi ollut todella mahtava ammatissaan. Hän onnistui herättämään kiinnostukseni kieltä, ruotsalaista kulttuuria, historiaa ym. kohtaan ja kuinka ollakaan, ruotsista tuli yksi lempiaineistani.
Kyllä minun motivaationi syntyminen on täysin opettajani ansiota. Kiitos siitä hänelle, sillä nykyisin tarvitsen työssäni ruotsia usein. :)
Ahaa, perseeseen voi työntää diviininoloisen porkkanan. Se purifioi ruumiin..
Paljon alueellisia eroja.... Meille kun tulee tietyiltä alueilta oppilaita, niin alkaa melkoinen petraaminen, kirjoituksessa ja monessa muussakin aineessa. Hyvät vanhemmat! Huomatkaa, kuinka kullanarvoisia ovatkaan pätevät ja taitavat opettajat!