Syynä on se, että olen niin kuiva että kukaan ei jaksa minua kuunnella. Niinpä täytyy olla rautaiset hermot, jotta jaksaisi rehellisesti kuulla sanottavani. Olen yksinäinen, koska ketään ei kiinnosta... Olen huomannut jopa sen, että välillä täällä palstoillakin minua pidetään kuivana. Olen saanut osakseni yhden kommentinkin: "Onpa kuivia vastauksia" ja lisäksi välillä on niin, ettei kukaan noteeraa juttujani mitenkään (täällä netissä siis).
Väsyttää, ettei kukaan hyväksy minua... Miksi pitäisi olla aina niin mielenkiintoinen, varsinkaan kun ei voi vaikuttaa itse asiaan?
Lisäksi olen isokokoinen; pitkä ja lievästi pyöreä. Koen itseni myös äärimmäisen epänaiselliseksi, koska olen niin vahvarakenteinen.
Miksi täytyy kummatkin olla: sekä huononnäköinen että henkisesti kuiva?? Miksei voi olla vain jompikumpi... En tiedä surkuttelisinko kuivuuttani, jos olisin oikeasti maailman kaunein nainen. Kyllähän se välillä voisi silti hiukan ottaa päähän, mutta ei se pistäisi itkemään kuitenkaan. Ja toisaalta, jos olisin muiden ihmisten silmissä hyvin mielenkiintoinen ihminen, en silloin todellakaan surkuttelisi sitä, että olen tämän kokoinen....
Kunpa olisi jossain joku sellainen ihminen, joka arvostaisi yli kaiken isokokoisia naisia ja kuivia sellaisia. En tietenkään halua, että tuo ihminen olisi mikään läski-fetitisti (hyi olkoon!), vaan sellainen joka pitäisi nimenomaan pitkistä naisista. Ja tuo ihminen olisi myös sellainen, että hänellä olisi uskomaton kuuntelukyky. Jaksaisi kuunnella varsin tylsää ihmistä.... Ja koskaan tuon ihmisen seurassa minun ei tarvitsisi murehtia, olenko nyt tarpeeksi mielenkiintoinen. Kelpaisin sellaisena kuin olisin. Minun ei tarvitsisi yhtään muuttua tästä.
Ja tiedän, että tähänkään viestiin ei tule yhtäkään vastausta. Tai ehkä korkeintaan sellaisia vastauksia kuten "Luin puoleen väliin, mutta sitten en enää jaksanut.." tai että "mene hoitoon, sen sulle sanon". En tarvitse hoitoa enkä yhtikäs mitään muuta kuin ainoastaan sen hyvän ystävän, jonka seurassa ei tarvi päteä. Jonkun, joka sanoo minulle "Olet maailman ihanin nainen. Muista en tiedä, mutta minä ainakin pidän sinusta". Hohhoijaa... aivan kuin ketään nykyaikana kiinnostaisi tuollainen epäedustava ihminen. Juttuni ovat kuivia, eivätkä todellakaan mitään edustavia. Ulkonäköni ei ole edustava. En ole hoikassa kunnossa, enkä edes meikkaa (Ei sen puoleen, että näkisin meikkaamattomuuteni ongelmaksi: oikeastaan en edes halua meikata). Ja sitten olen keskimääräisen miehen kokoinen. Senttimetreissä siis. Olen 178 senttiä, joka on keskimääräisen suomalaismiehen mitta. Arvatkaa vain, tuntooko kivalta kun on vastakkaisen sukupuolen kokoinen. Ei edes se asia voisi olla hvyin, että olisi ulkonäöltään kuin tavallinen nainen (168?). Moni muu sen sijaan saa olla... mutta minä en. Väsyttää olla miehekäs, kuiva ja rasittava. Mitä hyötyä minusta on tälle maailmalle, mitä?? Tietenkin saan elää vaikka olisin täysnolla, mutta kuitenkin... Haluaisin kokea itseni ainutlaatuiseksi! Ei niin, että pituuttani harmiteltaisiin tai juttujeni kuuntelemisesta kärsittäisiin. Haluaisin, että jollekin ihmiselle kelpaisin JUURI SELLAISENA KUIN OLEN. Haluaisin jonkun ihmisen, jonka luokse voisi mennä kuin omaan kotiinsa. Koskaan ei tarvitsisi päteä, ei koskaan!!
Väsyttää, ettei kukaan hyväksy minua... Miksi pitäisi olla aina niin mielenkiintoinen, varsinkaan kun ei voi vaikuttaa itse asiaan?
Lisäksi olen isokokoinen; pitkä ja lievästi pyöreä. Koen itseni myös äärimmäisen epänaiselliseksi, koska olen niin vahvarakenteinen.
Miksi täytyy kummatkin olla: sekä huononnäköinen että henkisesti kuiva?? Miksei voi olla vain jompikumpi... En tiedä surkuttelisinko kuivuuttani, jos olisin oikeasti maailman kaunein nainen. Kyllähän se välillä voisi silti hiukan ottaa päähän, mutta ei se pistäisi itkemään kuitenkaan. Ja toisaalta, jos olisin muiden ihmisten silmissä hyvin mielenkiintoinen ihminen, en silloin todellakaan surkuttelisi sitä, että olen tämän kokoinen....
Kunpa olisi jossain joku sellainen ihminen, joka arvostaisi yli kaiken isokokoisia naisia ja kuivia sellaisia. En tietenkään halua, että tuo ihminen olisi mikään läski-fetitisti (hyi olkoon!), vaan sellainen joka pitäisi nimenomaan pitkistä naisista. Ja tuo ihminen olisi myös sellainen, että hänellä olisi uskomaton kuuntelukyky. Jaksaisi kuunnella varsin tylsää ihmistä.... Ja koskaan tuon ihmisen seurassa minun ei tarvitsisi murehtia, olenko nyt tarpeeksi mielenkiintoinen. Kelpaisin sellaisena kuin olisin. Minun ei tarvitsisi yhtään muuttua tästä.
Ja tiedän, että tähänkään viestiin ei tule yhtäkään vastausta. Tai ehkä korkeintaan sellaisia vastauksia kuten "Luin puoleen väliin, mutta sitten en enää jaksanut.." tai että "mene hoitoon, sen sulle sanon". En tarvitse hoitoa enkä yhtikäs mitään muuta kuin ainoastaan sen hyvän ystävän, jonka seurassa ei tarvi päteä. Jonkun, joka sanoo minulle "Olet maailman ihanin nainen. Muista en tiedä, mutta minä ainakin pidän sinusta". Hohhoijaa... aivan kuin ketään nykyaikana kiinnostaisi tuollainen epäedustava ihminen. Juttuni ovat kuivia, eivätkä todellakaan mitään edustavia. Ulkonäköni ei ole edustava. En ole hoikassa kunnossa, enkä edes meikkaa (Ei sen puoleen, että näkisin meikkaamattomuuteni ongelmaksi: oikeastaan en edes halua meikata). Ja sitten olen keskimääräisen miehen kokoinen. Senttimetreissä siis. Olen 178 senttiä, joka on keskimääräisen suomalaismiehen mitta. Arvatkaa vain, tuntooko kivalta kun on vastakkaisen sukupuolen kokoinen. Ei edes se asia voisi olla hvyin, että olisi ulkonäöltään kuin tavallinen nainen (168?). Moni muu sen sijaan saa olla... mutta minä en. Väsyttää olla miehekäs, kuiva ja rasittava. Mitä hyötyä minusta on tälle maailmalle, mitä?? Tietenkin saan elää vaikka olisin täysnolla, mutta kuitenkin... Haluaisin kokea itseni ainutlaatuiseksi! Ei niin, että pituuttani harmiteltaisiin tai juttujeni kuuntelemisesta kärsittäisiin. Haluaisin, että jollekin ihmiselle kelpaisin JUURI SELLAISENA KUIN OLEN. Haluaisin jonkun ihmisen, jonka luokse voisi mennä kuin omaan kotiinsa. Koskaan ei tarvitsisi päteä, ei koskaan!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
kukaan yleensä vastaa kommentteihini. Muille kirjoittelijoille tarjotaan heti meiliosoitteita jne.
Kiitos myötätunnosta. Se on vain ikävää, että oikein missään ei vastata "minun kommentteihini". Ei netissä, eikä arkielämässä...
Tuli surullinen olo tuota tekstiä lukiessa, koska itse olen kokenut saman. Tai siis osittain koen edelleen. Harmittaa erityisesti että minusta ei ikinä olisi auttamaan ketään tuollaisessa tilanteessa, vaikka kuinka haluaisin. Olen äärimmäisen äkkipikainen, mutta haluaisin kovasti auttaa muita ns. tylsiä ja kuivia ihmisiä. Itselle on monesti sanottu että olen kuiva ja tylsä ja hölmö ja muutenkin mielenkiinnoton.
Minulla perhe pelasti - äitini keskusteli kanssani todella paljon, siskoni tutustutti minut hyvin kärsivällisiin ihmisiin ja aloin ehkä muuttua myönteisemmäksi omaa "huonoa" ainutlaatuisuuttani kohtaan. Tekstistäsi huomaa kuitenkin ettet tunnu haluavan muuttua? Sitten ehkä kannattaisi aloittaa asenteen tutkailusta. Jos asenne on se että kukaan ei kiinnostu minusta ja niin edespäin niin se ei ainakaan varmaan auta tilanteessa. Mutta toivottavasti tilanne muuttuisi mahdollisimman pienillä oman itsensä muuttamisilla.
Asenteeni pitäisi muuttua, totta!
Mutta se on vaikeaa, kun tilanne toisensa jälkeen vahvistaa asennettani...
Ja tuolla lauseella "En halua muuttua" tarkoitin ainoastaan sitä, että haluan pysyä OMANA ITSENÄNI koko loppuelämän. En siis omata tuota epävarmaa asennettani.
Mikä muka toisista ihmisistä tekee tylsempiä kuin toiset? Vähän epäilyttää... Ehkä jos olisi kavereita, niin tapahtuisi enemmän eikä tuntuisi niin tylsältä. Ja jos kyselet muilta kaikkea ja kuuntelet myös, kukaan ei pidä sinua tylsänä.
Mä olen muuten 178 cm pitkä, meikitön ja kaunis. Ei se musta miehekästä tee. Enkä haluaisikaan minkään hippiäisurosten seuraa, et sama siinä mielessäkin.
"Ja jos kyselet muilta kaikkea ja kuuntelet myös, kukaan ei pidä sinua tylsänä"
ei pidä paikkaansa. Ei ainakaan toisten ihmisten palautteen perusteella!
Olen nimittäin sellainen, joka kuuntelee ja puhuu. Teen molempia. Ehkä jonkun ihmisen mielestä puheenaiheeni ovat vain niin tylsiä, ettei niitä jaksa kuunnella. Heidän mukaansa ei siis riitä, että kuuntelee ja puhuu, vaan pitää olla myös "mielenkiintoiset aiheet". Ja itseäni en ala muuttamaan! Niinpä olen muiden silmissä kuiva ja mielenkiinnoton... Ainakin siihen asti kunnes tapaan toisen samankaltaisen.. ;) Siis, mikäli tapaan...
"Mikä muka toisista ihmisistä tekee tylsempiä kuin toiset?"
Ei ole yleistä standardia sille, minkälainen ihminen on mielenkiintoinen ja minkälainen taas ei. Se riippuu täysin ihmisestä, minkälaisia ominaisuuksia/luonteenpiirteitä kyseinen henkilö juuri sattuu arvostamaan.
Ei millään pahalla, mutta huomasin tuosta lauseesta, ettet tajua ironiaa p*skaakaan. En minä tietenkään kaikille ihmisille voi olla tylsä, en sitä tarkoittanut.. :D Joudun vain kärsimään siitä, että minut leimataan tylsäksi. Koko aika odotankin sitä, milloin tapaan itseni kanssa samankaltaisen ihmisen, joka ei heitä huonon itsetunnon roskia toisen päälle (Kai olet kuullut ns. silmätikku-teorian? Valitset jonkun yksittäisen ihmisen, jota voisit pitää itseäsi huonompana. Joka kerta kun lasket tuon ihmisen itsetuntoa alaspäin, siinä samalla omasi nousee).
"Vähän epäilyttää... "
Joo, muakin epäilyttää toi sun väitteesi. Ehkä jotain vähä-älyistä, yksinkertaista ihmistä ei epäilyttäisi! Sellainen luulisi heti, että kaikilla ihmisillä on yhteiset intressit ja on yleinen mittapuu, jonka mukaan ihmiset voidaan kiinnostavuuden kannalta luokitella. Heko heko...
"Ehkä jos olisi kavereita, niin tapahtuisi enemmän eikä tuntuisi niin tylsältä"
Kuules nyt, kavereiden (huonojen sellaisten) seurassa mun itsetunnolle on vasta tapahtunutkin jotain: SE ON LASKENUT!!
Kun ihminen ei hyväksy itsessään kaikkia ominaisuuksia, se ei johdu mistään hiton ajanvietteen puutteesta, vaan siitä että hänelle on sanottu suoraan: "Sä et saa olla tuollainen".
Voi helvetti soikoon "kaunis saso", sähän puhut mulle kuin jollekin lapselle!
Sun perustelut ovat epärelevatteja... Vai mikä se sana nyt olikaan? Siis sellaisia, että johdat päätelmäsi virheellisesti, "asian vierestä". Mä en ole niin tyhmä kuin sä luulet... Vai onko se vain niin, että sä et pysty perustelemaan asioita tuon paremmin??
Sä et kyllä mitään tajua psykologiasta, et sitten paskaakaan!
"Voi helvetti soikoon "kaunis saso", sähän puhut mulle kuin jollekin lapselle!
Sun perustelut ovat epärelevatteja... Vai mikä se sana nyt olikaan? Siis sellaisia, että johdat päätelmäsi virheellisesti, "asian vierestä". Mä en ole niin tyhmä kuin sä luulet... Vai onko se vain niin, että sä et pysty perustelemaan asioita tuon paremmin??
Sä et kyllä mitään tajua psykologiasta, et sitten paskaakaan!"
Tylsä saa olla mutta sen lisäksi vielä ylimielinenkin... Hakeudu hoitoon.Psykologi varmaankin ymmärtää riittävästi psykologiasta. ;-)
Huvittavaahan tämä on, kun kaikesta väännetään niin suuri numero.
Minun kuuluisi mennä kuulemma hoitoon, kun olen kuiva ja ylimielinen :D Onneksi ei sentään tarvi ;)
"Kuivaksi" sanoisin tosikkomaisuutta, huumorintajuttomuutta ja itsensä alia-arvioimista. Sopiiko tuntomerkit?
Kuvittelen itseni kyllä kohtalaisen huumorintajuiseksi, voin heittää jotain nauskoja, tilanteeseen sopivia kommentteja jne. Silti minullakin on ongelmia kuulluksi tulemisessa. Väärää seuraa kenties? Mistähän mahtaisi samoinajattelijoita löytyä...? Oikea seurahan on tietysti sellainen, jossa voi olla oma itsensä, vaikka vähän tylsäkin. Aivan mahdollista... aina ei tarvitse olla äänessä. Voisi olla jopa mukavampaakin niin. Pidän hiljaisuudesta...
Henkilökohtaisesti isokokoinen nainen kelpaisi kyllä siinä missä pienempikin, kunhan muuten tuntuisi "omalta". En kai sentään ihan ainutlaatuinen siinä suhteessa ole. :)
Luulisin, että se hyväksytyksi tuleminen vaatii ensin itsensä hyväksymistä, edes jonkin verran. Puutteitahan meissä kaikissa on ja aina tuntuu löytyvän asioita, joille ei yksinkertaisesti osaa tehdä mitään. Ne pitää vain hyväksyä ja sopeutua niihin. Jotkut asiat rajoittavat elämää enemmän kuin toiset ja lisäksi kannattaa muistaa, että kokoajan oppii jotain uutta. Ehkä ne huonot puoletkin jäävät joskus toissijaiseksi. "Elämä on..." (ei pitäisi olla) sen mainoksen mukaan toisten kadehtimista ja miettiessä, mitä toisilla on, unohtaa elää omaa elämäänsä.
Kyllä niitä ystäviäkin löytyy kun jaksaa ja uskaltaa elää omaa elämäänsä. Aivan varmasti useimmat haluaisivat todellista ystävyyttä. Mutta monesti ystävyys näyttää olevan kauppatavaraa: kun petän entisen ystän, saan paremman tilalle. Sellainen tuntuu ainakin nuorilla (käsittääkseni vielä enemmän koskee naisia) olevan hyvinkin yleinen ajattelutapa, puhumalla paskaa toisesta, voi osoittaa kuinka paljon parempi se uusi ystävä onkaan... No, enpä tietystikään pystyisi sellaiseen ihmiseen luottamaan. Mutta ehkä ihmissuhteista haetaan jotain sellaista, mitä en ymmärrä...
Taisi mennä kauas alkuperäisestä aiheesta :). Ja varmasti ihan kuivaa tekstiä tämäkin...
Hyvää uutta vuotta kaikille yksinäisille!
...niin todistaisin, että TUO EI OLLUT kuivaa tekstiä. Olen ihan tosissani.
Vai oliko se niin että sanoit tuon vitsilläsi, ikäänkuin yrittäen miellyttää minua? Syytä en tiedä, mutta ainakaan se ei ollut kuivaa. Kuiva teksti on minun mielestäni sellaista, joka on epäselvää ja huonosti perusteltua, vähän kuin kirjoittaja itsekin ajattelisi tyyliin "ei voi vähempää kiinnostaa". Sinun tekstistäsi sen sijaan löytyi selkeä ajatuskulku, jota oli mukava seurata :)
Olen kanssasi eri mieltä siitä, että "kuiva" teksti olisi tosikkomaista ja itsensä aliarvioimista. Mielestäni tosikkomaiset aiheet ovat hyvin mielenkiintoisia! Se ei tarkoita sitä, että jaksaisin sellaisia (syvällisiä) aiheita 24 tuntia vuorokaudessa pohtia, vaan että vain välillä minulla on selvä tarve niitä ajatella. Silloin eivät kelpaa mitkään pinnalliset aiheet verukkeiksi. Ja sitten tuo itsensä aliarvioiminen. Taidan ehkä ymmärtää väärin mitä tarkoitat, mutta minun ymmärtääkseni se on mielenkiintoista kun joku itseään aliarvioi. Minua kiinnostaa kovasti kuulla muiden ihmisten heikkouksista.. ei sadistisessa mielessä, vaan ihan vain siksi koska silloin pääsee "lähemmäs" tuota ihmistä (yleensä heikkoudet salataan).
Vaikea arvioida omaa tekstiä. Korkeintaan myöhemmin luettuna... Yllättävän paljon löysin tekstistäni kirjoitusvirheitä ja näköjään jotain jäikin tarkistusten jälkeen - oli siis syytä olettaa etten aivan täysillä käynyt tuolloin :). Niin, ehkä vähän yritin mielistellä, en sitä kirjoitusta kuivana pitänyt mutta toisaalta en mitenkään erityisenäkään. Yritys vähän piristää. Oikeastikin: et sinä niin toivoton tapaus ole kuin annat ymmärtää.
Tottahan toki tosikkomaiset aiheet voivat olla kiinnostavia. Kuivaksi tekee aiheen käsittely, ei itse aihe. Tärkeältä tuntuvaan aiheeseenkin voi suhtautua hieman leikkimielisesti, "vapaasti assosioiden". Vaikkapa: mitä tuleekaan mieleen kuivasta? Kuiva -> mauton -> vesi = ei oikeasti sittenkään kuivaa, useimmille vain niin arkipäiväinen, ettei sitä mieti.
Itse pelkään jonkin verran jämähtämistä joihinkin asenteisiin ja toistavan itseäni. Se jos mikä on kuivaa (siis saman asian toistaminen). Taidan vähän aliarvioida itseäni - pelkään, että kun löydän sen oikean mielipiteen, en enää halua siitä luopua vaikka vääräksi todistettaisiin. Niinpä pakenen järkevistä keskusteluista hyvissä ajoin... Millä nimellä tuota pitäisi kutsua? Epäsosiaalisuutta, ujoutta vaiko heikkoa itseluottamusta vai peräti tyhmyyttä? Jossain vaiheessa olin varma tuosta viimeksi mainitusta, vaikka jostain syystä minua pidetään "viisaana". Pitäisi kai luottaa toisten mielipiteeseen :). Toimin kuitenkin monesti hyvinkin typerästi...
Ystävällinen ja hienotunteinen voi olla, mutta ei kuitenkaan mikään lipevä! No, ei se mitään vaikka olitkin... ihan hyvä kun myönsit asian. Ja hyväähän siinä tarkoitit: nostaa itsetuntoani.
Haluaisin sanoa tähän loppuun jotain, ettei tuo viesti jää tuollaiseksi (nipottamiseksi ;) ;)), mutta ikävä kyllä en keksi mitään
Noh... enhän minä sinua mielistellyt ihan itsetarkoituksellisesti. Kuten sanoin, en ihan helpolla usko tilanteen niin paha olevan kuin annat ymmärtää. Ehkäpä asennoidut vähän väärin, aliarvioit tai yliarvioit toiset ihmiset. Minua et mitenkään voi aliarvioida :). Liian hyvältä kuulostava ei ehkä olekaan totta... kupla puhkeaa ennemmin tai myöhemmin, ellei se minun kohdallani ole jo puhjennutkin. En siis minäkään mitään myötätuntoa kaipaa, olen pelkkä paskaa puhuva nolla.