Kirjoittelin täällä taannoin joulunvietosta ex-mieheni ja tyttäreni kanssa, pohdin sen vaikeutta ja vaihtoehtoa sille, kun vaihtoehtoja ei tosiasiassa ole siksi, ettei sukulaisia ole.
Olen usesti miettinyt tätä "kummallisuuttani" muutoinkin ja sitä, miksi se pitää salata muilta erityisesti työssä. Kun kaikilla on kummit ja mummit ja jouluna kymmeniä vieraita tai kymmeniä kyläpaikkoja ja niiden runsautta valitetaa suureen ääneen. Tämä ei tietenkään liity ain jouluun, vaan elämään yleisestikin.
Monesti olen miettinyt, entä jos avaan suuren suuni ja totean: älä valita joulu- tai muiden askareiden ja sukulaisten runsautta. Vaihtaisitko tilanteeseen, että sinulla ei ainoatakaan paikkaa olisi, jonne mennä tai josta joku tulisi käymään? Ei olisi oikeastaan koskaan ollut. Vaihtaisitko?
Kaiken tämän sisällä pitäminen tekee kiukkuiseksi, mutta parempi vaieta kuin katua jotain, mitä sanoo kiukuspäissään.
Olen usesti miettinyt tätä "kummallisuuttani" muutoinkin ja sitä, miksi se pitää salata muilta erityisesti työssä. Kun kaikilla on kummit ja mummit ja jouluna kymmeniä vieraita tai kymmeniä kyläpaikkoja ja niiden runsautta valitetaa suureen ääneen. Tämä ei tietenkään liity ain jouluun, vaan elämään yleisestikin.
Monesti olen miettinyt, entä jos avaan suuren suuni ja totean: älä valita joulu- tai muiden askareiden ja sukulaisten runsautta. Vaihtaisitko tilanteeseen, että sinulla ei ainoatakaan paikkaa olisi, jonne mennä tai josta joku tulisi käymään? Ei olisi oikeastaan koskaan ollut. Vaihtaisitko?
Kaiken tämän sisällä pitäminen tekee kiukkuiseksi, mutta parempi vaieta kuin katua jotain, mitä sanoo kiukuspäissään.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ne sukulaisilla leuhkijat yrittävät vain sillälailla tuua esille sen.
Kissan hännän nostamista.
Ei sukulaiset ovat parempia ystävinä kun sukulaiset, ainakin yhtä hyviä.
Sukulaiset tietävät vain juorut ja muut kiusalliset asiat.Ystäviä sinä saat kun vain haluat.
...vaikka kuinka paljon. Minun saamani vaikutelman mukaan osa eronneista säilyttää hyvät suhteet entiseen aviopuolisoonsa.
Normaalitilannehan sen pitäisikin olla. Jos avioliitto ei toiminut, niin eihän sen tarvitse merkitä kaiken loppua. Minulla on kaksi työtoveria, jotka ovat tasaisesti yhteydessä entiseen puolisoonsa, eikä ainakaan puheistä voi päätellä, että välit olisivat huonot.
Toisessa näistä perheistä todella vieteään joulu yhdessä, koska ymmärretään, että se on lapsille tärkeää.
olen kokenut järkyttävänä kun läheisen erossa,että perheet erotettiin ja lapsi ei saa edes nimeä mainita.
Ensimäisen sellaisen malliperheen luin kirjailija Mannisesta,he tekivät entisen miehensä kanssa talot samalle tontille.Ja hyvin elivät.Kisti M. oli itse kokenut vanhempien eron ja tiesi mikä on lapselle parasta.
Meillä on ystävä myös jolla ei ole yhtään perheenjäsentä elossa,vain eronnut vaimo ja hänellä lapset.
On aina tervetullut meille kun kotiinsa.Kaikki murheet jutellaan ja ilot myös.
Vietimme kaksin koko Joulun. Muistelin lapsuutta ja laajaa sukuani. Totesin: kerran on käynyt yksi setä ja täti vierailulla luonamme koko 40v avioliiton aikana. Sitten nämä läheisemmät eli sisarukseni ja heidän lapset. Osa ei koskaan aikuisena ja muutama ei ikinä. Äitini sukua ei ketään. Se siitä sukulaisista. Et ole jäänyt paljosta paitsi. Sain vara "pikkusiskon" muutettuani 1966 tammikuussa Raaheen. Asuntomme oli talossa jossa oli vain yksi tyttö. Minä ison perheen nuorin,eikä mennyt kauan,kun olimme hyvät ystävät ja olemme sitä edelleen. Nyt olen hänen lasten varatätinä ollut reilun 35vuotta. Omia sukulaisia ei asu kuin 80km päässä. Ystäviä on paljon.
onkin osa juoppoja ja juuri nämä juopot pitää muka yhteyttä kun ovat sukurakkaita,todellisuudessa oman edun tavottelijoita että heitä joku hyysäis koko ajan!
Et todellakaan ole ainoa, jolla ei ole sukulaisia. Ei todellakaan ole yksinäisen ihmisen vika ettei hänellä ole sukulaisia. Opettele elämään yksin ja solmi ystävyyssuhteita, huomaat kuinka paljon on muitakin joilla ei ole yhtäkään sukulaista.
Tuttavat voi valita, mutta sukulaiset on mitä on.
Mukava kun eivät asu lähellä .
Vielä mukavampi kun eivät käy koskaan.
Minulla on joitakin keski-ikäisiä tuttavia, joilla ei ole lapsia, vaikka ovat olleet vuosia aviossa. Tarkoituksella lapsettomia. Sanovat, etteivät niitä kaipaakaan.
Eräskin sukulaispoika, perheensä ainoa, on naimisissa perheensä ainoan tyttären kanssa. Kun heidän vanhempansa kuolevat, ovat he kahdestaan maailmassa.
En voi olla ajattelematta, millainen on heidän elonsa eläkkeellä, ehkä sairaalloisena, ja vailla sukua.Elämä nyt kulkee vaan niin, että toinen kuolee ensin, ja toinen jatkaa elämäänsä ehkä kauankin. Ei sukulaisia, ei lapsia.
Minä en suosittelisi sellaista elämää kenellekään. Itsekin nyt eläkeikäisena olen hyvin tyytyväinen siihen pieneen sukuun, johon kuulun. Kun koko suku on kutsuttu paikalle, meitä on 10 henkeä. Tämä lapseton pari mukaanlukien.
Kun vahimmat putoavat pois laskuista porukka pienenee. Lapsenlapsia ei ole monta. Toivottavasti heille kuitenkin muodostuu aikanaan perheet ja suku jatkuu.
Mikä sen normaalin oikein määrittää?Nekö ihmiset joiden elämä on mennyt määrättyjen kaavojen mukaan,samoin joulut sun muut juhlat?
Meillä kaikilla joulu tuli ja meni.Ihailen suhdettasi entiseen mieheen ja mitä lapseesi tulee eiköhän sekin suhde ole suht.koht. normaali.Minne lapset muualle tulevat kuin kotiinsa kun eivät ole vielä sitoutuneet muualle.Kyllähän heitä potkisi kauemmas mutta siinä pysyvät kuin takiaiset.Kummasti aikuisetkin lapset taantuvat murrosikäisen tasolle kun kotiin tulevat.Muuten tuolle toisten ihmisten seurassa ovat hyvinkin aikavia.Ja kaipa se äiti ja isä ovat lähimpiä joille kiukuttelevat.Vaikea siinä on itsekkäästi lähteä muualle joulua viettämään.Tsemppiä sinulle!
Jättäisin omaan arvoonsa nuo työpaikalla omista asioistaan puhuvat. Osoittaa jonkinmoista sivistymättömyyttä varsinkin, jos se on sellaista kehuvaa ja omaa erinomaisuutta korostavaa. Antaa mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Arvostan enemmän ihmistä, joka osaa pitää omat asiansa ominaan. Tämä on hyvä foorumi nimettömänä pohtia ja tuoda esiin vaikeitakin henkilökohtaisia asioitaan.
Sanon kuten joku toinenkin, että hyvä olla joku ystävä tai vaikkapa tuttava, jonka kanssa voi ajatuksia vaihtaa. Jonkun harrastuksen, vaikkapa jumpan, piirissä voi ihmisiin tutustua.
Kyllä minusta työpaikan ihmissuhteet ovat merkityksellisiä siksi, että niiden samojen ihmisten kanssa on hoidettava työasiat. Työ on minulle erittäin tärkeä osa elämää. Ei se onnistu, elleivät he tai osa heistä saa välillä puhu yksityisasioita työpaikalla. Joillakuilla työ sujuu siten paremmin, vaikken itse moisesta välitä.
Ei meidän työpaikan ihmiset ole ollenkaan sivistymättömiä, pääosin he ovat fiksuja ihmisiä. "Vikana" on vain se, että monet ovat keskenään kovin samantyyppisiä ja olettavat, että muutkin ovat.
Joskus on raskasta pitää naama kiinni ja salata omat ajatukset. Olisi mukavaa, kun itsekin saisi olla pääosin semmoinen kuin on, mutta ei se onnistu, jos on muista naisista kovin poikkeava.
Sitähän se on kun vähänkin erilaista ja eri mielipidettä olevaa joukolla teilataan.Sitä tapahtuu joka puolella.Siispä on parempi pitää suu kiinni.Jännä juttu muuten että ollaan kun pahaiset lapset.Joku on aina sen jengin pomo jota joukko myötäilee.Siitä on empatia kaukana.Sitten ihmetellään:Kuis sä nyt leikistä suutuit.Sinä olet ihan kummallinen jne.
Nyt ei ole vähimmässäkään määrin kyse kiusaamisesta. Vaan ja ainoastaan siitä, että olen kovin erilainen kuin muut ja sitä ei ole viisasta sanoa ääneen. Joskus vain tuo mielipiteitten sisällä pitäminen suututtaa, kun muut voivat niitä esittää. Mutta eihän kukaan kypsä ihminen sano esim. että "naama kiinni yksityisasioista, nyt puhutaan pelkkää työasiaa".
Olen arvostettu työntekijä ja työasioissa kyllä kommunikoin muiden kanssa. Mihinkään klikkeihin en ikinä le mennyt mukan eikä työpaikkojen ihmissuhteet minua kiinnostakaan, ainoastaan työnteko siellä. En ole koskaan kokenut mitään työpaikkakiusaamiseen viittaavaa millään työpaikalla - johtuu varmaan juuri tuosta työsuuntautuneisuudesta.
voi vain poistua jos keskustellaan asioista jotka eivät kiinnosta? Tai suljet korvasi, syvenny vaikka lehteen.
Minäkään en keskustele yksityisasioistani työpaikalla, mutta ei haittaa jos joku niin haluaa tehdä.
Olet oikeassa, voin kyllä poistua ruoka- tai kahvipöydästä tai olla menemättä joukkoon lainkaan. Ja sitten on niitä, joiden täytyy aamulla saada puhua tovi yksityisasioitaan ennen kuin he "käynnistyvät" työntekoon, heitä on pakko kuunnella, kun yhteistyötä tehdään.
Eikä se varsinaisesti haittaa se muitten yksityisasioista keskustelu, mutta tunnen itseni joskus idiootiksi, kun saatan istua puolikin tuntia joukossa sanomatta sanaakaan.
Älä sinä ole itsellesi vihainen. Ainahan työyhteisössä on puheliaampia ja hiljaisempia ihmisiä. Kuuntelijan osa on tärkeä, mutta ei ole ihme, että tuollaisia ajatuksia kun sinulla tulee mieleen siinä osassasi.
Jos avaat suusi sen puolen tunnin jälkeen, niin takaan että korvat höröllään kuunnellaan mitä sinulla on sanottavaa.
Oikein, tällaiset ihmiset ovat työpaikalla niitä hyviä työihmisiä, joilla on kunnia-asianaan hoitaa työnsä hyvin siitä meteliä pitämättä. Ja toivon, että se sallitaan sinulle työkavereittesi taholta.
Usein herätän kahvihuoneessa hilpeyttä, kun esim. luen lehteä. Pystyn sulkemaan korvani niin, etten kuule mitään. Havahdun vasta, kun joku sanoo nimeni. En edes tiedä, mistä puhutaan. Saan usein kuulla, ettei kukaan muu pysty sulkemaan korviaan yhtä täydellisesti kuin minä. (Ehkä jo lapsena opin siihen nalkuttavan äitini ansiosta.)
Olen paljon vanhempi kuin muut, joten en väkisin tuppaa nuorten seuraan, mutta onhan se mukavaa jutella. Hauskaa kahvihuoneessa yleensä on.