anorektikoille

menkää lapset ja aikuisetkin oikeasti hoitoon. te ette tajua että anoreksia on sairaus. suurin osa teistä on teinejä joilla on huono itsetunto ja loppu osa aikuisia joille on jäänyt se huono itsetunto lapsuudesta ja teinivuosista. olin ennen duunissa suuressa vaateketjussa rikkaalla asuinalueella ja siellä pyöri näitä luurankoja ja keskitysleirivankien näköisiä tyttöjä joka päivä, ei voinut muuta kun tuijottaa kauhistuneena miten joku voi saattaa itsensä siihen kuntoon näkemättä sitä totuutta. ja jos ne vanhemmatkaan ei nähnyt niin huhhuh. en ikinä voisi kuvitella että sellaisessa haituvakarvapeittoisessa ruipelossa on mitään ihanan tai kauniin tai TERVEEN näköistä. anoreksia on sairaus, ei harrastus.
toivottavasti paranette ja saatte ihmissuhteet ja itsetunnon kohdalleen
51224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sepähän siinä onkin että siihen sairastunut ei näe tilannettaan oikein, mieli vääristää oman kuvan niin että luulee olevansa jotain muuta kun todellisuudessa on.Tuttava on anorektikko ollut, todella pahassa jamassa ja sairaalassakin.Mutta hän parani ja on tänäpäivänä aivan normaalipainoinen aikuinen.En usko että kovinkaan moni anorektikko haluaa oikeasti olla sellainen nälkäkurki.

Äänestä
  • Kertokaapa te anorektikot sitten viisaammin.
    pohjimmiltaan kyse on siitä että erinäsiten asioiden seurauksena mieli sairastuu ja kehonkuva vääristyy niin että teette itsellenne vahinkoa.Tässä asiassa laihdutte vaarallisesti.
    En ole väittänytkään että kyse on vaan laihtumisesta.Vaan kokonaisvaltaisesta vääristymästä ja elämän itsensä kontrolloimisesta.Ja se on totta että sairas ei itse ymmärrä mitä on tekemässä vaan uskoo että todella on lihava, huono jne....

    Äänestä

näitä viestejä ei vaan jaksa...
kumpa vaan asiasta mitään muuta kuin laihtumispuolen tietävät oppisivat pitämään suunsa kiinni ,niin jo olisi syömishäiriöistenkin elämä paljon helpompaa =)
kun eihän se ilman näitä "fiksuja" viestejä ilmankaan niin kovin ruusuista ole... :'(

Äänestä
  • en mä sanonut että tiedän vain sen laihdutuspuolen. se on sairaus ja yksi niistä aiheuttajista on juuri se vääränlainen omakuva. jos sun elämä on vaikeaa ilmankin näitä viestejä niin mene tyttö hyvä sairaalaan. tunnen useamman bulimiasta tai anoreksiasta parantuneen ihmisen ja terveinä kauhean ihania ihmisiä, tarvitsivat vaan apua.

    en väittänyt että laihdutuspuoli on se ainoa puoli!

Kommentoi aloitusta

mies26 kirjoitti:

menkää lapset ja aikuisetkin oikeasti hoitoon. te ette tajua että anoreksia on sairaus. suurin osa teistä on teinejä joilla on huono itsetunto ja loppu osa aikuisia joille on jäänyt se huono itsetunto lapsuudesta ja teinivuosista. olin ennen duunissa suuressa vaateketjussa rikkaalla asuinalueella ja siellä pyöri näitä luurankoja ja keskitysleirivankien näköisiä tyttöjä joka päivä, ei voinut muuta kun tuijottaa kauhistuneena miten joku voi saattaa itsensä siihen kuntoon näkemättä sitä totuutta. ja jos ne vanhemmatkaan ei nähnyt niin huhhuh. en ikinä voisi kuvitella että sellaisessa haituvakarvapeittoisessa ruipelossa on mitään ihanan tai kauniin tai TERVEEN näköistä. anoreksia on sairaus, ei harrastus.
toivottavasti paranette ja saatte ihmissuhteet ja itsetunnon kohdalleen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu