9v on olttu naimisissa ja 19kk on yritettu aina tulos on sama.
3kk sitten selvisi että minulla on myoma??!!
kävin leikkauksessa olin helpottunut kun luulin syy selvisi, mutta tänään taas alkoi kuukautiset niin soitin lääkärille ja menen uudestään tutkimuksiin.
ei ole kiva kun tuntu että en saa oma vauva. tunnen olevani tosi yksinäiseksi kun miehellä on lapsia.
onko kellään kokemuksia???
3kk sitten selvisi että minulla on myoma??!!
kävin leikkauksessa olin helpottunut kun luulin syy selvisi, mutta tänään taas alkoi kuukautiset niin soitin lääkärille ja menen uudestään tutkimuksiin.
ei ole kiva kun tuntu että en saa oma vauva. tunnen olevani tosi yksinäiseksi kun miehellä on lapsia.
onko kellään kokemuksia???
Vastaukset 3
Vanhimmat
miehelläni myös ennestään lapsia ja yhteistä ei ole vielä siunaantunut. Toivotaan että pian ennenkuin sekoan, siis välillä todella tuntuu ettei jaksa enää mitään.Minun on vaikea kertoa todellisista tunteista ihmiselle jolla on lapsia tuntuu ettei hän ymmärrä eihän ne hänen lapset ole minun omiaan vaikka hyvin toimeen tulemme.En osaa oikein selittää kai ymmärrät...
Ei varmasti toinen voi ymmärtää niitä jatkuvia pettymyksiä sillä tavalla kun itsellä jo on lapsia.Itsellä menossa juuri kierron loppu että jännitän joko olisi tärpännyt.Vaikka enpä juuri usko en ole nyt ihme kyllä aatellut koko asiaa ollut muita murheita.Vasta tänään hoksasinkin että pitäisi niiden taas alkaa.Tällä hetkellä olo että millään ei ole väliä en jaksa välittää mistään mitään kaipa tämä suru ja murhe tästä aikanaan iloksi muuttuu.
Miehelläni on lapsia, aikuisia jo, ja isoisäksikin hän on ehtinyt 4-kymppisenä... Entinen teini-isä ollut siis aikoinaan. Yhteiselle lapselle on annettu mahdollisuus nyt vuoden verran ilman mitään hysteeristä yritystä, mutta kaipa tässä kohta täytyy vaihtaa isommalle vaihteelle siinä asiassa.
Joulun aikaan tuntui ensimmäisen kerran vaikealta iloita toisten onnesta - pienestä "lapsenlapsipuolesta" (huvittaa kun olen vasta vähän yli 3-kymmpinen itse) ja siskon vauvasta, joka syntyy ihan parin kuukauden päästä. Meidän lapsihaaveistamme ei kummankaan suku tai kaverit tiedäkään, ehkä kuvittelevat ettei tällainen "kypsinä ja aikuisina" toisensa tavannut pariskunta enää lapsia suunnittelekaan. Varsinkin kun mies on jo elänyt perhe-elämää aikoinaan omalla tahollaan.
Mieheni kanssa ollaan kyllä puhuttu asiasta jonkin verran, ja alunperin lapsijuttu olikin oikeastaan hänen aloitteensa. Itse olin jo tavallaan tyytynyt siihen ettei omia lapsia varmaan kaikille tule, vaikka ehkä olisi halunnutkin. Mutta sen jälkeen kun sai oikein luvan kanssa toivoa, niin yhtäkkiä siitä onkin tullut tosi tärkeä juttu elämässä. Mutta aika vaikeaa siitä on kyllä kenellekään puhua... Mutta kovasti tsemppiä teille samantyyppisessä tilanteessa oleville, eiköhän se päivä meillekin joskus paista! Niin on ainakin uskottava!
minäkin olen 31 ja mies 45 ja hänen lapset on 19 ja 17, aihesta tule tärkeäksi siksi koska toivottu lapsi hankitaan silloin kun ollaan totuttu ajatuksiin, ja pettymys on suuri kun huoma että en pysty siihen mihin entinen nainen on pystynyt antamaan(lapsi).
jotenkin alemmuuden tunne on hiton suuri ja äsyttävä..........