Poikaystävälläni on ollut kymmenisen vuotta sokeritauti! Olemme seurustelleet nyt puoli vuotta. Tiedän insuliinishokeista, verensokerin noususta ja ylipäänsä todella monesta asiasta diabetekseen liittyen, koska olemme asioista avoimesti puhuneet ja hän on minulle kertonut. Pari kuukautta sitten, kun olin hänen luonaan yötä, hän valitteli aamulla, että verensokerit taitaa olla alhaalla. Hain hänelle jaffaa keittiöstä ja menin sitten takaisin keittämään kahvia. Hetken päästä kuului kauhea kolina ja juoksin makuuhuoneeseen. Näin hänen kouristelevan lattialla ja tajusin onneksi heti, että kyse oli insuliinishokista. Soitin hänen samassa talossa asuvan kaverinsa apuun ja sillä välin kun hän tuli, hain hunajaa keittiöstä, jota sitten laitoimme poikaystäväni ikeniin.
Kaikki kääntyi parhain päin ja poikaystäväni oli ihan kunnossa loppupäivän, tosin oli hieman heikko ja huonovointinen. Pointtini nyt kuitenkin on se, että sen jälkeen, kun hän sai sen nähteni, olen pelännyt mennä sinne yöksi, koska pelkään että hän saa sen aamulla. Oli kauheaa katsella omaa rakastaan siinä tilassa ja olen muutenkin herkkä ihminen kaiken sellaisen suhteen. Muuten pärjään kuitenkin poikaystäväni taudin kanssa hyvin, eikä minua "häiritse" mikään muu asia taudissa.
Miten voisin oppia elämään sen tosiasian kanssa, että shokkeja saattaa tulla? Miten pystyn olemaan taas yhtä paljon yötä poikaystävälläni, kuin ennen? Rakastan häntä ja en usko, että tämä on ylitsepääsemätöntä.. haluaisin kuitenkin jotain neuvoja joiden avulla pystyisin suhtautumaan paremmin shokkeihin, jottei tämä pakokauhuni tuhoaisi ihanaa suhdettamme.
Kaikki kääntyi parhain päin ja poikaystäväni oli ihan kunnossa loppupäivän, tosin oli hieman heikko ja huonovointinen. Pointtini nyt kuitenkin on se, että sen jälkeen, kun hän sai sen nähteni, olen pelännyt mennä sinne yöksi, koska pelkään että hän saa sen aamulla. Oli kauheaa katsella omaa rakastaan siinä tilassa ja olen muutenkin herkkä ihminen kaiken sellaisen suhteen. Muuten pärjään kuitenkin poikaystäväni taudin kanssa hyvin, eikä minua "häiritse" mikään muu asia taudissa.
Miten voisin oppia elämään sen tosiasian kanssa, että shokkeja saattaa tulla? Miten pystyn olemaan taas yhtä paljon yötä poikaystävälläni, kuin ennen? Rakastan häntä ja en usko, että tämä on ylitsepääsemätöntä.. haluaisin kuitenkin jotain neuvoja joiden avulla pystyisin suhtautumaan paremmin shokkeihin, jottei tämä pakokauhuni tuhoaisi ihanaa suhdettamme.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Heips!
Joo onhan tuollainen kinkkinen tilanne sellaiselle joka on herkkä ihminen muutenkin ja tottumaton näihin asioihin..olen itse diabeetikko(jo toistakymmentä vuotta), ja tiedän että ei tunnu hyvälle nähdä rakas kouristelemassa. mutta ajattele asiaa siltä kantilta, että jollet olisi tänäkin kyseisenä aamuna ollut hänen tukenaan ja rinnallaan ties miten olisi voinut käydä..olit todella reipas ja rohkea kun hoksasit sen hunajan..=)ja ei niitä shokkeja tule usein.silloin vain jos sokeri vahingossa tipahtaa..kuten juuri aamulla kun yön aikana jos ei sitä itse tunne. mutta kehotan kyllä olemaan edelleen reippaana ja menemään yöksi rakkaasi luokse. jos et mene rakkaasi voi ajatella sinun "hylänneen" hänet taudin takia..voimia!
Kiitos paljon vastauksestasi!! Se antoi tukea ja voimia!! Olen kyllä ollut itsekin itsestäni "ylpeä", kun kykenin toimimaan kun tilanne oli päällä, vaikkakin olin samaan aikaan suhteellisen hysteerinen!! Ja silloin, kun hän sen viimeksi sai, hän oli itse ollut huolimaton, eikä ollut syönyt mitään melkein vuorokauteen!! Siitä hän saikin sitten kuulla kunniansa minulta ja muilta läheisiltään!!
Mutta eiköhän tässä selvitä.. ja kyllä siihen kuulemma tottuu, niin hänen exänsä on sanonut!! Kiitos todella paljon vastauksestasi!! :)
Ettet nyt vain tekisi itsestäsi hiukan liian tärkeätä tuon asian suhteen.
Naurettavaa "antaa kuulla kunniansa minulta ja läheisiltään". Sairaus on poikaystävälläsi, ei sinulla, ja hän on varmastikin 10 vuoden aikana oppinut hoitamaan itseään. Jollakin tauti on vain sellainen, että sitä on vaikea hallita, eivätkä kaikki saa etukäteen mitään tuntemuksia. Siksi siis kaikenlainen "jeesustelu" ja tautia sairastamattoman ihmisen tärkeily noiden asioiden suhteen on suorastaan hölmöilyä.
Nuorempana tulee useinkin väsymystä ja tuskastumista hoitojen suhteen, jolloin ruoka-valiot, mittaukset ym. saavat luvan unohtua, vaikka ei se viistasta olekaan.
Kyse ei ollut siitä että minuulla olisi väliä nyt ollenkaan tässä asiassa... poikaystävä ei ollut tieten tahtoen syönyt 24 tuntiin, joten hän jopa osasi odottaa sokkia... siitä syystä minä ja hänen kaverinsa sanoimme hänelle, ettei enää ikinä tekisi sellaista, jottei sokkia tapahtuisi kun hän on yksin!!!! Eiköhän hän ole kymmenessä vuodessa jo senkin oppinut, että hän ei voi olla 24 tuntia syömättä ihan muuten vaan....
Anteeksi sinulle, että kirjoitin ja kysyin neuvoa asiaan, joka minua vaivasi... asia on minulle tärkeä ja en tarvi ketään elämäänsä kyllästynyttä ja pahantuulista ihmistä pilaamaan päivääni.. KAI SITÄ NYT RAKKAIMMASTAAN SAA RAUHASSA OLLA HUOLISSAAN JA PITÄÄ HÄNESTÄ HUOLTA???
Et ehkä tajunnut pointtia ja ajatusta, josta sinulle kirjoitettiin.
Diabeteksen sairastaminen on sairastamista siinä, kuin jonkun muunkin taudin sairastaminen. Kuitenkin olen kokenut omakohtaisestikin sen, että tästä johtuen minua on lupa holhota ja kertoa minulle, että mitä saan tehdä tai syödä milloinkin. Läheiseni kertovat ja huutelevat asioitani vaikkapa kaupan kassalla tuntemattomille ihmisille..Saatikka, että menee jonnekin kahvipöytään. Väittömästi ympärille pelmahtaa kaakattava akkalauma, joka alkaa luetella ja sormella osoittaa, mitä sieltä pöydästä saa ottaa. Tuntemattomillekaan ei jää epäselväksi, että mitä tämä tyyppi sairastaa. Korkeintaan voivat ajatella, että onkohan se edes päästään terve, kun sitä näin väellä ja voimalla holhotaan.
Eikö diabetes olekaan sairaus, johon pätisi edes minimaalinen intimiteettisuoja tai vaitiolovelvollisuus?
Minusta on kauhistuttavaa ja ärsyttävää, kun yhtäkkiä jostain hypähtää tyyppi, joka on naistenlehdestä lukenut yhden artikkelin ja sillä perusteella alkaa joko paasata tai hoitaa...
Näiden kokemusten valossa en koskaan jatka seurustelua sellaisen henkilön kanssa, joka jo alkumetreiltä pyrkii holhoojaksi. Huolta voi pitääja välittämisen osoittaa muullakin tavalla!
Hei,
kyllä sinä milestäni ihan oikein toimit. Varmaan vieläkin se jaffa on mainittuna hyvänä ensiapuun. Nyt jo itse tiedän,että siitä kuitenkin saa suht vähän sokeria,siis lasillisesta, mutta auttaahan sekin vähän. Hunaja on kyllä kaikkein paras, kun siitä saa teelusikallisesta jo sokerit nousemaan.
Minäkin olen ollut avun tarpeessa ja minulle on perinteisesti juotettu maitoa, sillä kyllä lasillisella nousee sokerit,mutta tiedän, ettei sitä ole kiva juoda. Itse aina rimpuilen vastaan ja väitän,että mulla on kaikki ok.
Kyllä diabeetikon kanssa pärjää hyvin, ei ne sokerit aina heilahtele. On hyvä, kun rinnalla on sellainen, joka osaa antaa tarvittaessa myös apua.
Paljon vakavampia ja pahempia sairauksia on olemassa.
Tsemppiä, kyllä elämä on ihanaa, myös diabeetikkona ja hänen rinnallaan.
"Varmaan vieläkin se jaffa on mainittuna hyvänä ensiapuun. Nyt jo itse tiedän,että siitä kuitenkin saa suht vähän sokeria,siis lasillisesta, mutta auttaahan sekin vähän. Hunaja on kyllä kaikkein paras, kun siitä saa teelusikallisesta jo sokerit nousemaan.
Minäkin olen ollut avun tarpeessa ja minulle on perinteisesti juotettu maitoa"
Ihan paska puhetta, lasissa sokeri jaffaa on kaksi kertaa se määrä sokeria kuin samallaisessa lasissa maitoa. Light jaffa taas ei tehoa yhtään, koska siinä on hiilihydraatteja aivan olematon määrä.
Hei!
Ota yhteyttä, jos haluat, minun poikakaverillani (21v) on myös diabetes ja huolehdin siitä päivittäin, ja pelottaa itseänikin että jotain vielä sattuu.
Olen itse 20-vuotias. Olisi mukava kirjoitella, jos vain haluat.
-Anu
Niin, mun sähköposti on [email protected] jos haluat ottaa yhteyttä :)
Ja irc-galleriassa olen nimimerkillä Cressida, jos harrastat siellä kirjoittelua. Tsemppiä!! :)
hei, Nenne! Suuria kysymyksiä ja suuria haasteita on edessäsi.Olet rakentamassa tulevaisuuttasi rakkaasi kanssa. Siihen kuuluu mausteena diabetes. Olen itse diabeetikkopojan (nyt jo aikamies) äiti. Pojan elämään on kuulunut paljon epätietoisuutta, pettymyksiä, alemmuudentunteita, kaikenlaista. Esim kun ei päässyt armeijaan, oman vahvan miehenruumiin rajoittuminen, näön heikkeneminen ja tulevaisuuden pelko. Muista, että rakkaus on tunteista vahvin. Sen avulla voitetaan monet pelot ja ongelmat. Muista kuitenkin, että olette molemmat yksilöitä ja vastuussa omasta kehityksestä, omasta ruumista, omasta olosta. Saa rakkaasi tuntemaan itsensä hyväksytyksi sellaisenaan, anna hänen itsensä hiffata mikä ero on ottaa itse vastuuta verrattuna muiden antamiin käskyihin ja neuvoihin. Ne kun eivät johda muuhun kuin lapsenomaiseen en varmasti tee- reaktioon. Rakkaasi koettelee selvästi sinua heittäytymällä avuttomaksi ja tieten tahtoen tekee temppujansa, hänellä kun on siihen oiva keino. Antaisin neuvon. Mieti mielessäsi tilanteet, jollaisia on jo eteen tullutkin ja mahdollisia tulevia ja anna hänen itsensä kertoa sinulle miten hän haluaa nämä tilanteet ratkaistavan. Paikallisen diabetes-yhdistyksen leirit olisivat teille parina todella tärkeä ja helpotusta antava tapaus. Voisitteko yhdessä mennä? Pitäkää oma elämänne omananne ja vaalikaa sitä. Älkää antako exien ja muiden puuttua siihen. Rakkaasi tuntee varmasti olonsa ahdistuneeksi, jos hänen ruumiinsa asioita pohdiskellaan pitkin kyliä. Kukapa ei?
Ei diabetes rajoita eikä kiellä mitään. eikä se ole sen kummempaa kuin jokin allergia. Se pitää sovittaa mausteena jokapäiväiseen elämään. Kun rakennatte oman pesän, arki tasaantuu, ruokahetket ovat nautittavia yhteisiä hetkiänne, elätte toisianne kunnioittaen db-peikon unohtaen, rakkaasi tuntee vastuun itsestään, sinä voit olla rauhassa häneen luottaen ja hädän hetkellä tiedät kuitenkin miten toimia. Ole rauhassa ja luottavainen. Olet jo osoittanut, että toimit oikein.
Kiitos, oli todella rakentava vastaus! Siitä oli minulle apua..! Olemme onneksi poikaystäväni kanssa jo päässeet asiassa "eteenpäin", ja tällä hetkellä diabetes onkin pienimpiä murheenkryynejä suhteessamme... olen pohtinut paljon asioita ja sinultakin sain vielä paljon hyviä neuvoja, joiden avulla voimme rakentaa suhteestamme hyvän, ilman murehtimista diabeteksestä! Täytyy vaan toivoa, että saamme muut asiat kuntoon, ettei tule sitä tilannetta, että suhteen on pakko päättyä. Kiitos erittäin paljon, piristit päivääni!
Mun avomiehellä on myös ykköstyypin diabetes, ja surullista on se, että hän hoitaa sitä todella huonosti. Voi olla koko päivän syömättä ja verensokerin on mitannut viimeksi vuosia sitten...Hänellä on lieviä asenneongelmia sairauttaan kohtaan, ja ymmärrän sen kyllä, ei ole mukavaa olla parantumattomasti sairas.
Hän toisinaan hermostuu, kun muistuttelen hänelle syömisestä ja pistämisestä, mutta on kuitenkin tavallaan tyytyväinen kun teen niin. Hänelläkin on muutaman kerran laskenut verensokeri yön aikana niin matalaksi, että olen joutunut syöttämään hänelle hunajaa ja kerran jopa soittamaan ambulanssin. Useimmilla kerroilla syy on ollut se, että hän on vahingossa pistänyt liikaa. Mutta silloin, kun syy on ollut hänen välinpitämättömyydessään, olen suuttunut. Vaikka sairaus on hänen asiansa, se olen kuitenkin minä, joka joutuu huolehtimaan ja soittelemaan ambulansseja. Silloin asia kuuluu minullekin ja mulla on oikeus olla vihainen siitä, että hän "tahallaan" aiheuttaa minulle surua.
Pointtini on se, että diabetes on poikaystäväsi oma asia niin kauan, kun se ei aiheuta sinulle liikaa huolta ja murhetta. Mutta jos näin käy, sinulla on oikeus huomauttaa asiasta. Diabeteksen takia en jättäisi ikinä poikaystävääni, mutta täydellinen välinpitämättömyys omaa terveyttä ja minun huoltani kohtaan voisi olla syy siihen...
Kannattaa kertoa poikaystävälle miltä sinusta tuntui se tilanne. Hän varmasti ymmärtää. Ajattele asiaa niin, että osasit toimia ensimmäisessä kohtauksessa oikein joten osaat varmasti myös seuraavassa!
Mieti myös niin että olet todella suuri apu poikaystävällesi siinä tilanteessa kun kohtaus tulee ja osaat toimia. Ei sitä kannata pelätä vaikka hurjaahan se on tottakai kun oma läheinen saa kohtauksen!
Eivätköhän ole hoitaneet asian silloin runsaat kuusi vuotta sitten, jos ovat edes enää yhdessäkään.
hyvin toimittu! Itselläni on ollut diabetes vauvasta saakka, ja on tullut jos jonkinmoista kohtausta. Ja tulee niitä lisääkin ja tiedän sen. Olen seurustellut naiseni kanssa melkein viisivuotta ja sinäkin aikana on tullut muutami kohtauksia. Siksi pidän aina banaania ja mehua,tai jopa ihan pelkkää sokeria ja vettä vieressä. Jos haluat pitää ns. "parempaa" huolta että kohtauksia ei tule niin kerro poikaystävällesi että ottaa sokeria yöksi viereen,ja ehdota aina ennen nukkumaan menoa että sokerit mitataan. Itsellänikin välillä unohtuu ja naiseni on aina siitä muistuttanut! Sen kyllä ymmärtää että sulla on pienet pelot tuon asian suhteen,mutta kyllä se siitä ajan kanssa menee ja siihen ajatukseen tottuu että kohtaus voi tulla. Tsemppiä! Diabetes on vittumainen sairaus mutta oikeilla hoidoilla ja näin se on kuin sitä ei olisi ollenkaan.