koskien niitä sähköjuttuja ja mihin 307 malliin?
onkos jo tullut
kutsu tarkastukseen
10885
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tullut kutsua.Liike hoiti tarkistuksen normaalin huollon yhteydessä marraskuussa. Tämä oli siis ABS-pumpun johtosarjan tarkistus. Siihen uusittiin maadoitusjohto.
Tuo ohjaustehostimen johtosarjasta tuli kutsu syyskuussa, vaikka autoni oli tarkistettu jo kesäkuussa.
Pösössä hoidettiin huollon yhteydessä. Toyotasta olen huolissani. Olen kuullut huhuja että joissain mallissa on vikaan ohjausakselissa. Olettekö muut kuulleet ja onko asiassa perää.Kysyn ihan sen vuoksi tällä palstalla koska Toyotien palstalla viesti poistettaisiin.Ja Tojo miehethän tämänkin alkuperäisen viestin lähettivät.
kyllä omistan 307 HDI Wagon -05, siksi kysyinkin kutsusta. Ei paljon Tojomiesten romut meikäläistä kiinnosta.
että takaisinkutsu ei koske noin uutta vuosimallia kuin sinulla. Eli olepa huoletta.
Aiemmin on ollut juttua täälläkin, että avensiksista on irronnut vauhtipyöriä. Helvetin vaarallista, kun kone kiertää ja raskas vauhtipyörä tulee kansista läpi.
Onhan näitä ollut, taas tuli kutsu johonkin abs-tarkistukseen. Prkl - onhan 307sw:llä hyvä ajaa, tai siis pirun hyvä ajaa...muttamutta hiukan tuntuu liikaa olevan kaikenmaailman tarkistuksia. Pikkuvikojakin ollut hiukan liikaa - ja vähän isompiakin muutama! Kaikesta huolimatta ennemmin vaikka kävelen kuin tojoon syyllistyn, mutta kyllä tämä jo hieman mietityttää!
muillakin automerkeillä takaisinkutsuja, jopa vakavista ohjaus-ja jarruvioista. Niistä vain ei tule lehteen koko sivun juttuja! Katso vaikka AKE:n
sivuilta. Peugeotin maahantuoja tiedoittaa näistä asioista, kun taas muiden autojen maahantuojat ovat ihan hiljaa, ettei tule media kohua.
No on varmasti, mutta kun itsellä on Peugeot. Jos nyt vaikka sattuisin paskomaan housuuni, niin ei se auta jos naapurikin paskoo omaansa - harmittaa se silti. Mutta kuten jo aiemminkin sanoin, niin kyllä tämä ensimmäinen Pösökokemus siltikin on plussan puolella. Olen nimittäin Toyotallakin ajanut...
että koulut taas alkaa ennenkuin yrittääkään kysyä mitään asiallista. Pennuille Jaffaa tai pikaset limpsat.
Kysyin samaa huollosta suoraan. Sanoivat ettei koske minun SW:tä. Kun minulla on ESP.
Eli ei kaikkia malleja.