jotka lukevat kirjoja,olen myös minä..Kun on löytänyt joskus,lapsena jo,kirjojen maailman,siitä ei vieroita mikään muu viihde.Kirjassa näkee,kuulee,haistaa ja maistaa persoonansa mukaan sisällön.Lapsena,luettuani kirjan loppuun koin tyhjää oloa jonkin aikaa..niin vahvasti siihen eläydyin,melkein se on sitä samaa nyt.Harvoin mikään elokuva voi koskettaa niinkuin kirja.Suren sitä,että kirjat ovat monille nuorille vieraita,mutta iloitsen siitä,että heitäkin on,jotka lukevat.Luen nyt dokumenttia juutalaisten kauhun ajasta Martin Gray:"Kaikkien rakkaitteni puolesta",merkinnyt muistiin Max Gallo.Kirja ei ole uusi,mutta taatusti tutustumisen arvoinen.Elämänarvot tulevat esiin..riippuu tietysti lukijasta,mutta ihmettelen jos ei tämä kosketa.En kyllä tiedä jos kirjaa tässä muodossa voi viihteeksi kokea.
eräs niistä ihmisistä
TaikaröNsy
4657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Viihde on jotakin joka huvittaa. Kirjallisuus on toki paljon enemmän. Henkisen ylösrakentamisen tarvepuu, maailmankuvan muodostamisen apuneuvo ja peili joka näyttää sen mikä meissä jo on. Samalla ikkuna jonnekin, minne emme pääse fyysilliskonkreettisen kehomme kanssa, mutta voimme matkata hengen vapain siivin.
Ja lukeminen kannattaa aina. Ompahan pois pahanteosta. Tai siivoomasta.
Voisitko tarkentaa hiukan mitä sinulle merkitsee ilmaisu "kirjallisuus on peili, joka näyttää meille sen mikä meissä jo on"?
Tarkoitatko, että meissä on valmiina jonkinlainen atavistinen tietoisuus asioista, vai tarkoitatko meissä jokaisessa olevia vaistoja, tietoisuutta hyvästä ja pahasta, vihasta, rakkaydesta jne?
Kirjallisuus tavallaan toimisi elokuvaohjaajana, joka kuvittaisi meissä jo valmiina olevan aiheen.
Äärimmäisen sekava kysymys, ehkä kuitenkin ymmärrät tarkoitukseni.
Tätipä kyselee vaikeita. Ihan pitää miettiä mitä tarkoittaa kun heittelee sanoja bittiavaruuteen. Ajatellaanpa vaikka näin: Jos pää eli sielu on tyhjä ei peilistäkään mitään heikastu, pelkkää onttoutta.
Elikkä suomeksi: Pöljä ei kirjaa ymmärrä, ei hyvää eikä huonoo.
Muotoillaanpa uudelleen. Kirja heijastaa lukijan tietoisuutta, kokemuksia, muistoja, arvoja niin että ihan saman kirjan jokainen lukija kokee eri lailla oman tietoisuutensa valaiseman peilikuvan mukaan. Niinpä kirjakin saattaa tuntua aivan erilaiselta jos sen lukee viistoistavuotiaana tai viiskymppisenä.
Tuo tädin elokuvaohjaaja-vertaus onkin monimutkaisempi. Ohjaajana on sekä kirja että lukija, toisinaan. Hyvän kirjan lukeminen saattaa jäsentää lukijan tajunnan epämääräisiä asiaosasia ja kokemussirpaleita uuteen, käsitettävään muotoon ja kokonaisuudeksi. Tai toisinpäin, lukijan tajunta oman kokemusmääränsä ja mielikuvituksensa ohjaamana ja rajoissa muokkaa luettavaa teosta samantien elokuvaksi. Tämmöstäkin joskus tapahtuu.
Toki tämä peilihomma on vain yksi määritystapa. Palataan ikkuna-asioihin seuraavana vapaapäivänä.
Vastaus on vähintään yhtä sekava kuin tädin kysymys. Hyvää illan jatkoa.
Minut valtaa samanlainen tyhjä tunne, kun ole lopettanut hyvän kirjan. Tunne, että joko se loppui, eikö tätä ole lisää. joskus alan aivan surra sitä että kirja loppui. Kirjat ovat olleet minulle pakopaikka. Olin koulukiusattu vielä viime vuonnakin, ja aina kun minulla oli ollut paha päiäv kirja pystyi parantamaan oloani. Olin ja olen ujo, joten en aluksi edes osannut puolustaa itseäni. Kirjat kuitenkin auttoivat minua, ja nykyään en edes osaa nukahtaa ilman kirjaa.