Talvisin järjestetään ulkoilmassa joulumessuja, metsäkirkkoja ynnä muita tapahtumia. Nämä tapahtumat vetävät yleensä paljon väkeä, joten tarvetta tuollaisille tapahtumille on.
Kylä jossa asun, on hyvin viihtyisä ja täynnä erilaista toimintaa. Esim. joulun avajaiset pidetään erään talon pihassa, toisessa poltetaan laskiaiskokkoa ja tietenkin on myös kylän yhteinen ilotulitus vuoden vaihteessa.
Uusi perinne täällä on kylätoimikunnan järjestämä uudenvuoden hartaushetki tammikuun 1 päivän iltana, joka pidetään meidän pihapiirissä. Kerron siitä tapahtumasta sitten kun se on ohi.
Onko teillä kokemuksia tällaisista tilaisuuksista. Ehkäpä voisimme herättää henkiin vanhoja paikkakunnalla olleita perinteitä kertomalla niistä nuoremmille.
Kylä jossa asun, on hyvin viihtyisä ja täynnä erilaista toimintaa. Esim. joulun avajaiset pidetään erään talon pihassa, toisessa poltetaan laskiaiskokkoa ja tietenkin on myös kylän yhteinen ilotulitus vuoden vaihteessa.
Uusi perinne täällä on kylätoimikunnan järjestämä uudenvuoden hartaushetki tammikuun 1 päivän iltana, joka pidetään meidän pihapiirissä. Kerron siitä tapahtumasta sitten kun se on ohi.
Onko teillä kokemuksia tällaisista tilaisuuksista. Ehkäpä voisimme herättää henkiin vanhoja paikkakunnalla olleita perinteitä kertomalla niistä nuoremmille.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei valitettavasti ole minkäänlaisia ulkoilmatilaisuuksia.
Kesäaikaan on jotain talkoita, jolloin laitetaan naapurin ulkovaraston kattoa ja sen päälle saunotaan ja syödään ja juodaan.
Lapsena kun asuin täällä, meillä oli nk. Seurojentalo, missä tanssittiin ainakin kerran kuukaudessa. Nyt ei ole sitäkään.
Mies sanoi, että pitäjämme kirkkoherra, hänen vanha koulukaverinsa oli kysynyt, josko kevättalvella voisi pitää seurat kodissamme. Oli kuullut että se oli ollut aikoinaan tapana täällä
minun vanhempieni ja isoäitini eläessä.
Mies oli (konservatiivinä) vastannut, että sopii mainiosti.
Kesäaikaan olisikin hienoa pitää ulkotiloissa sellainen puhe ja laulutilaisuus.
Itsekin olen sitä mieltä, että vanhat perinteet arvoonsa.
Synnyinkylässäni lapset laskivat suksilla mäkeä harjupellolla talven kuutamoiltoina.
Syksyiltoina vahvalla, sileällä järvenjäällä joukko luisteli. Ne, joilla ei ollut luistimia, heiluttelivat kepin päässä tuohiroihuja.
Syksyisin tehtiin villikissa. Jäähän porattiin reikä akselia varten, johon kiinnitettiin riuku ja sen päähän tiukasti kelkka. Kelkassa istui huimapää, joka sai vinhaa vauhtia.
Muita jäällä pidettyjä, väkeä keränneitä tapahtumia olivat pilkkikilpailut ja kilpa-ajot reellä.
Nykyisin kaupunkilaiset ajavat metsästysseuran järjestämille tervastulille erämaahan. Siellä nuotiolla tarjotaan kahvit, ohjelmaa ja lauletaan yhdessä. Tuliaisena tervasten käry vaatteissa.Kaupunkilehti selostaa kuvien kera erikoisen tilaisuuden.
Kerroit vanhasta lapsuudenajan leikistä, riukukelkalla ajelemisesta. Teilläpäin sitä sanottiin kai villikissaksi meillä täällä lännessä puhuttiin linkrusta.
Aika mainiota tämä suomenkieli. Mitä kaikkia nimityksia tuolle laitteelle löytyisikään, kun alkaisi asiaa tutkia!
oli minun lapsuudessani yksi jännittävimpiä talvisia leikkejä! Jäällä sai sillä niin kovat vauhdit, että täytyi pidellä kiinni pysyäkseen kelkassa. - Ja jyrkästi kiellettyä oli pienimmiltä meno sen ympyrän sisäpuolelle! Muistan itseänikin sieltä poistetun pikavauhtia.
Tutustumiseni metsäkirkkoon tapahtui muutama vuosi sitten, kun ajeltiin kapeaa metsäautotietä pitkin pimeään korpeen.
Perillä oli oikein kaunis joulutunnelma, jota säestivät monet nuotiot ja pihatuikut. Kirkkoherra piti puheen ja valmisti luonnon helmassa kansaa jouluun.
Paikalla oli paljon väkeä ja kotiinlähtö olikin yhtä taistelua, miten saada autot irti hangesta ja kääntymään kapealla parkkipaikalla.
Silloin tuli mieleeni, että tällainen talvihartaus voitaisiin yhtä hyvin pitää "ihmisten ilmoilla" kylässämme ja kylän puuhanaiset ja miehet innostuivat asiasta.
Siitä alkoikin huomenna pidettävän uudenvuoden hartauden perinne.
Lupasin aloituksessani kertoa kyläkunnan uudenvuoden pihatilaisuudesta.
Eilen illalla oli ihanteellinen talvisää, pakkasta -1 astetta ja lunta sateli hiljalleen kauniisti. Vanha jo 1700-luvulta peräisin olevan luhtiaitan edustalle kokoontui noin 50 henkeä, joille kylän puuhanaiset tarjosivat kuumaa tyrniglögiä ja piparkakkuja.
Valoja oli vedetty aittaan ja sen edustalle ja valonheittäjä valaisi lumiset pihapuut. Lisätunnelmaa loivat lämmittävä nuotio ja monet ulkotuikut hangila.
Tilaisuus alkoi trumpettisoololla ja alkutervehdykseni jälkeen kirkkoherra otti ohjat käsiinsä.
Ensin laulettiin Kauneimmat joululaulut 2005 -vihkosesta Pieni liekki ja pappi lauloi yksinään kauniin valomessun ja piti puheen. Senjälkeen laulettiin jälleen yhdessä Hän seimessä nukkuu ja vielä lopuksi Maa on niin kaunis spontaanisti äänissä.
Ihmiset, kaikenikäiset nuorista vanhoihin, istuivat aitassa tai seisoskelivat ulkona, ja kun ilma oli niin suotuisa ja kuumaa juotavaa tarjolla, tuskin kukaan paleli. Hengen ravintokin lämmitti sisältäpäin ja samoin sopuisa yhdessäolo.
Talven ihmemaailma oli todellisuutta!
Hieno tapahtuma, ihan sieluni silmin istuin siellä joukossanne.
Meillä on täällä eri kylissä vuorotteleva metsähartaus ennen joulua. Kaiken ikäiset kokoontuvat nuotion ja jätkänkynttilöiden loisteeseen nauttimaan glöjiä ja makkaraa, laulamaan ja kuuntelemaan jonkun paikalla olevan pappimme puhetta. Seurakunta näitä ylläpitää ja kävijöitä riittää.
Pitääpä alkaa puuhamman seuraavaksi vuodenvaihteeksi tuohon naapurin isoon pihapiiriin, tulevan golf kentän muokattuun maisemaan samanlaista juhlaa...
Kiitos kuvauksesta jossa oli tunne mukana, lukijanakin.