yksinäisyys

Moi
Yksinäisyys on todella vaikea juttu ja mulle tämä joulu ja uuden vuoden lähestyminen elämäni kovin koitos, eikä ensimmäinen sellainen. Tuntuu että olen ollut koko elämäni yksin, vaikka aina halunnut läheisyyttä ja rakkautta. Kärsinyt masennuksesta ja ollut elämäni aikana muutaman kerran hoitolääkityksessä, mutta en ole jaksanut uskoa mihinkään. Minun vaikeea tämän masennuksen takia, mikä alentanut itsetunnon lähes itseinhoon, lähestyä ketään vaikka minussa on rakkautta ja haluaisin sitä. Ei yhtäkään ystävää tai kaveria! Täytän helmikuussa 37v, vaikka todella näytän ulkonäöltäni jotain parikymppiseltä laiheliinipojulta. Ehkä sekin on vaikuttanut että vaikea samaistua ja löytää itseään "ikäistensä" joukosta, ihastunkin aina itseäni varmaan jotain 15-10 vuotta nuorempiin tyttöihin tai ylipäänsä nuorilta näyttäviin naisiin...mutta he taas pitää varmaan minua ikäloppuna, ja varsinkin jos sanon että olen eronnut yli kymmenen vuotta sitten ja elänyt erakkona, ja että vielä kohta 12v lapsi, jota en ahdistuksen takia ole uskaltanut nähdäkään kohta kolmeen viikkoon! Kurja olo sillä tiedän että hän kaipaa minua, mutta en voi ololleni mitään. Työelämässä olin aina syrjitty, viimeksikin sain kenkää ja olen nytkin täysin rahatta tämän joulun ja koko uuden vuoden ja saan rahaa milloin lie...sossut ja diakonitkin on koluttu, ei auta , byrokratia kun katsoo että velat sun muut on ihan omaa syytä ja kärsiä saa. Loppusyksystä tietoisesti join itseni melkein hengiltä ja heräsin poliisin sleviytymisaseman putkasta, mikä oli sellainen paskaa seinällä oleva natsinaikainen koppero, vain kylmä lattia. Sain siitä hirveän trauman!
En saa nukuttua. Mitään lääkitysapua en kuitenkaan enää halua. Asun yksin ihan kivassa kaksiossa H:gissä, mutta pelkään että pahinta on vielä pelko jos ylivelkaantumisen takia menetän tämänkin, viimeistään silloin kai murrun lopulta kokonaan, vaikka olenkin romahtanut jo aika pahasti ja elämänhallintaa ei juuri enää ole, ainakaan toivoa, vai onko sitä? Koetan vaan nähdä mielessäni kivan naisen, jonka silmistä näkisin lämpöä ja rakkautta, ymmärrystä ja halua olla ystävä ja ehkä enemmänkin, sillä en "tähän ikään" enää jaksa edes yrittää esittää pinnallisesti sosiaalista ulkona taikka turhaan lukea deittisivustoja, niistä nyt viimeksi ketään löytää. Olen kai jo niin "tunnevammainen" (lue: liian rakkaudenkipeän herkkä), että harva sitä tajuaa. Okei, halusin kai vain kirjoittaa että ymmärrän kaikkia yksinäisiä, joilla elämä on enemmän tai vähemmän toivottoman oloista. Laitan tähän meiliosoitteen, jos joku haluaa kirjoittaa privaatisti: [email protected]. Huumorilla keksitty nimike, mutta arvoitukseksi jää, onko se vihjaus..., just: yksinäinen "kaunis mieli" pörrää kummia juttuja. Mutta ihan totta; kunpa ei tarvitsisi elää lopun elämäänsä tällaisessa ahdingossa.
2436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olen kai tyhmä mut en käsitä mitä toi sun nimmaris tarkoittaa(huumorilla keksitty??)

Äänestä

Elämä potkii joskus todella pahasti päähän. Ja mikä pahinta, elämän kolhut vaikuttavat itseluottamukseen. Tämä on ihan hassua, sillä eihän se todellakaan ole kiusatun vika että ihmiset ovat typeriä. Kun saisi elettyä siten ettei tulisi katkeruutta ja itsesyytöksiä toisten ihmisten typerästä käyttäytymisestä. Noh.. nämä ovat näitä minun pohdintojani. Mutta kyllä yksinäisyys varmaan kamalaa on. Toisaalta joskus on aivan ihanaa olla yksin. Ei tarvitse esittää mitään. Tsemppiä sinulle, löydät varmasti jonkun kivan naisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mk69 kirjoitti:

Moi
Yksinäisyys on todella vaikea juttu ja mulle tämä joulu ja uuden vuoden lähestyminen elämäni kovin koitos, eikä ensimmäinen sellainen. Tuntuu että olen ollut koko elämäni yksin, vaikka aina halunnut läheisyyttä ja rakkautta. Kärsinyt masennuksesta ja ollut elämäni aikana muutaman kerran hoitolääkityksessä, mutta en ole jaksanut uskoa mihinkään. Minun vaikeea tämän masennuksen takia, mikä alentanut itsetunnon lähes itseinhoon, lähestyä ketään vaikka minussa on rakkautta ja haluaisin sitä. Ei yhtäkään ystävää tai kaveria! Täytän helmikuussa 37v, vaikka todella näytän ulkonäöltäni jotain parikymppiseltä laiheliinipojulta. Ehkä sekin on vaikuttanut että vaikea samaistua ja löytää itseään "ikäistensä" joukosta, ihastunkin aina itseäni varmaan jotain 15-10 vuotta nuorempiin tyttöihin tai ylipäänsä nuorilta näyttäviin naisiin...mutta he taas pitää varmaan minua ikäloppuna, ja varsinkin jos sanon että olen eronnut yli kymmenen vuotta sitten ja elänyt erakkona, ja että vielä kohta 12v lapsi, jota en ahdistuksen takia ole uskaltanut nähdäkään kohta kolmeen viikkoon! Kurja olo sillä tiedän että hän kaipaa minua, mutta en voi ololleni mitään. Työelämässä olin aina syrjitty, viimeksikin sain kenkää ja olen nytkin täysin rahatta tämän joulun ja koko uuden vuoden ja saan rahaa milloin lie...sossut ja diakonitkin on koluttu, ei auta , byrokratia kun katsoo että velat sun muut on ihan omaa syytä ja kärsiä saa. Loppusyksystä tietoisesti join itseni melkein hengiltä ja heräsin poliisin sleviytymisaseman putkasta, mikä oli sellainen paskaa seinällä oleva natsinaikainen koppero, vain kylmä lattia. Sain siitä hirveän trauman!
En saa nukuttua. Mitään lääkitysapua en kuitenkaan enää halua. Asun yksin ihan kivassa kaksiossa H:gissä, mutta pelkään että pahinta on vielä pelko jos ylivelkaantumisen takia menetän tämänkin, viimeistään silloin kai murrun lopulta kokonaan, vaikka olenkin romahtanut jo aika pahasti ja elämänhallintaa ei juuri enää ole, ainakaan toivoa, vai onko sitä? Koetan vaan nähdä mielessäni kivan naisen, jonka silmistä näkisin lämpöä ja rakkautta, ymmärrystä ja halua olla ystävä ja ehkä enemmänkin, sillä en "tähän ikään" enää jaksa edes yrittää esittää pinnallisesti sosiaalista ulkona taikka turhaan lukea deittisivustoja, niistä nyt viimeksi ketään löytää. Olen kai jo niin "tunnevammainen" (lue: liian rakkaudenkipeän herkkä), että harva sitä tajuaa. Okei, halusin kai vain kirjoittaa että ymmärrän kaikkia yksinäisiä, joilla elämä on enemmän tai vähemmän toivottoman oloista. Laitan tähän meiliosoitteen, jos joku haluaa kirjoittaa privaatisti: [email protected]. Huumorilla keksitty nimike, mutta arvoitukseksi jää, onko se vihjaus..., just: yksinäinen "kaunis mieli" pörrää kummia juttuja. Mutta ihan totta; kunpa ei tarvitsisi elää lopun elämäänsä tällaisessa ahdingossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu