Tarina

En olisi uskonut että tässä käy näin, kun sinut ensimmäisen kerran huomasin.

Ensin katselin sinua muutamia kertoja.
Seuraavaksi huomasin katselevani sinun työskentelyäsi ja huomasin ihailevani sinua.
Päivä päivältä huomasin ihastuvani sinuun vai syvemmin.

Olin välillä jopa mustasukkainen kun juttelit toisten naisten kanssa, mutta et minun.

Nyt tuosta "ensimmäisestä" päivästä on aikaa kulunut jo kaksi vuotta ja yhä sinut nähdessäni en voi olla katselematta sinua ja ihailla.
En tiedä sinun ajatuksiasi ja tunteitasi mutta minä olen vieläkin ihastunut sinuun.

En tiedä kauanko tätä kestää mutta aika on ollut ihanaa ja välillä tietysti suloisen raastavaa.

Haluan näin toivottaa sinulle hyvää alkavaa vuotta ja toivon että en ole saanut sinun elämääsi "sekaisin", sillä tiedän että olet jollain lailla varattu.
0450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ijjvbn kirjoitti:

En olisi uskonut että tässä käy näin, kun sinut ensimmäisen kerran huomasin.

Ensin katselin sinua muutamia kertoja.
Seuraavaksi huomasin katselevani sinun työskentelyäsi ja huomasin ihailevani sinua.
Päivä päivältä huomasin ihastuvani sinuun vai syvemmin.

Olin välillä jopa mustasukkainen kun juttelit toisten naisten kanssa, mutta et minun.

Nyt tuosta "ensimmäisestä" päivästä on aikaa kulunut jo kaksi vuotta ja yhä sinut nähdessäni en voi olla katselematta sinua ja ihailla.
En tiedä sinun ajatuksiasi ja tunteitasi mutta minä olen vieläkin ihastunut sinuun.

En tiedä kauanko tätä kestää mutta aika on ollut ihanaa ja välillä tietysti suloisen raastavaa.

Haluan näin toivottaa sinulle hyvää alkavaa vuotta ja toivon että en ole saanut sinun elämääsi "sekaisin", sillä tiedän että olet jollain lailla varattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu