Prologi
Oli jo ilta, kun Zu Jin Law Faon, Japanin nykyisen shogunin linnakkeen edessä liikkui muutamia hahmoja. Hahmot olivat pukeutuneet kaapuihin ja huput varjostivat heidän kasvonsa. Linnakkeen itäisellä kulmalla näkyi äkkiä liikettä, jolloin hahmot piiloutui-vat holvikaarien varjoihin. Tulija oli vartija, joka piteli kädessään noin viiden kyynä-rän pituista keihästä. Kun vartija oli ohittanut holvikaaret, yksi hahmoista hiipi hänen peräänsä ja kiskaisi vyöltään veitsen esille. Päästyään aivan vartijan taakse hän loikka-si tätä kohti, kiskaisi tältä pään takakenoon ja iski veitsen hänen kurkkuunsa. Vartija oli vaimennettu, joten nyt heillä oli suora pääsy linnakkeeseen. Mies, joka oli surman-nut vartijan, käätyi puhumaan tovereilleen:
"Jin on luultavasti omassa salissaan. Menen edeltä, tulkaa te jonkin ajan kuluttua pe-rässä."
Hän kääntyi lähteäkseen. Yksi hänen tovereistaan kuitenkin tarttui häntä käsivarresta ja veti hänet syrjemmälle.
"Lee... Et pärjää hänelle yksin. Isäsi koulutti hänet, hän on liian taitava", hän sanoi melkein hysteerisesti.
Leeksi kutsuttu mies hymyili hieman ja laski kätensä ystävänsä olkapäälle.
"Lei Fao... Tiedän kyllä mikä minua odottaa heti päästyäni sisään. Ja älä huoli, kyllä minäkin osaan taistella."
"Sinä et ole koskaan taistellut häntä vastaan. Hän tappoi isäsi, sillä miehellä ei ole tun-teita. Hän on hirviö!" Lei Fao sanoi vihoissaan. "Minä tulen mukaasi."
"Ei", Lee sanoi käskevästi. "Et saa puuttua tähän. Sitä paitsi, Yao tarvitsee vielä ai-kuista tuekseen. Muistat kai lupauksesi?" hän jatkoi ja katsoi tummilla silmillään Lei Faota.
"Muistan minä...", Lei Fao mumisi. "Siis jos sinä epäonnistut."
"Epäonnistun kuitenkin", Lee sanoi. "En voi selvitä hengissä takaisin. Viimeistään pääovella parveilevat samurait tappavat minut."
"No mene sitten", Lei Fao sanoi.
Lee nyökkäsi ja loikkasi muiden toveriensa avustuksella neljän kyynärän korkeudella sijaitsevaan, avoimeen ikkunaan. Hän kiipesi ikkunasta sisään linnakkeeseen ja jätti ystävänsä ulos, pimenevään iltaan. Leen kadottua näkyvistä, Lei Fao pyyhki poskel-taan kyyneleen. Hänen ystävänsä oli nyt poissa. Lei Fao käski tovereitaan piiloutu-maan holvikaarten taakse.
Sillä välin Lee kulki pimeillä käytävillä ja etsi portaita, jotka veisivät linnakkeen pää-saliin. Siitä oli jo vuosia, kun hän oli viimeksi ollut täällä. Hän ei enää muistanut, mitä kautta tulisi portaille. Jonkin aikaa harhailtuaan hän löysi kierreportaat, jotka nousivat noin neljä syltä ylöspäin. Lee kapusi portaat ylös ja tarttui miekkaansa. Valkoinen Tuli hohti hieman pimeässäkin. Hitain askelin Lee alkoi lähestyä suurta puuovea käytävän päässä. Tultuaan ovelle hän koputti kolme kertaa. Ovi avattiin raolleen. Silloin Lee survaisi miekkansa silmään, jonka hän näki ovenraosta. Kuului karmea huuto ja Lee vetäisi miekkansa takaisin. Terän pää oli nyt punainen ja siitä tippui veripisaroita latti-alle. Lee potkaisi oven auki ja syöksyi saliin. Hän oli tullut oikeaan paikkaan, noin seitsemänkymmentä kyynärää pitkään ja puolet kapeampaan saliin. Salin perällä seisoi pitkä mies mustaan kaapuun pukeutuneena. Hän kääntyi ja lähti Leetä kohti, joka puo-lestaan lähestyi häntä. Kun heidän välillään oli enää kymmenisen kyynärää, mies py-sähtyi ja puhui syvällä äänellä, joka uhkui voimaa:
"Tervetuloa, Wang. Oletan, ettet tullut vain tervehtimään minua."
"Tulin puhumaan, Zu", Lee sanoi ja työnsi miekkansa takaisin huotraan. "Tulin solmi-maan rauhaa", hän jatkoi, mutta ajatteli samalla: 'Hän ei usko.'
Mies puhkesi ivalliseen nauruun.
"Tulit solmimaan rauhaa?" hän toisti ja nauroi taas. "Vuosien ajan veritekoja ja yhtäk-kiä tulet solmimaan rauhaa?! Ei uppoa minuun!"
Kaavun varjoista paljastui helähtäen miekka. Äkkiä Leen ympärille ilmestyi kymme-nittäin samuraita. Lee raivostui. Zu Jin oli huijannut häntä. Hän veti Valkoisen Tulen esiin ja otti pari askelta shogunia kohti. Useita samuraita kuitenkin tuli hänen eteensä. Lee ei välittänyt hän tahtoi vain päästä Zu Jiniin käsiksi.
"Turha edes yrittää, Lee! Et mahda heille mitään!"
Lee pysähtyi ja puristi miekankahvaa. Zu Jin puhui totta. Hän ei mahtaisi mitään mo-nelle kymmenelle samuraille. Täytyi turvautua erilaiseen taktiikkaan.
"Luuletko, että minä tulin yksin?" Lee sanoi melkein kuiskaten. "Olisinko minä niin tyhmä?"
"Mitä?!" Zu Jin huudahti.
"Kuulit oikein", Lee sanoi rauhallisesti. "Kymmenet roninit odottavat linnakkeesi ul-puolella."
Zu Jin oli hetken kahden vaiheilla. Jättääkö vihollisensa samuraidensa vangiksi vai hoitaa tämä itse. Hän teki päätöksensä:
"Menkää varmistamaan sisäänkäynnit! NYT!" hän karjui raivoissaan ja heitti kaapun-sa maahan. Lee teki samoin ja alkoi hitaasti kiertää kehää Zu Jinin ympärillä. Tämä puolestaan odotti hyökkäystä.
"Olen odottanut tätä", Lee sanoi hiljaa. "Viimeinkin kohtaan sinut."
"Ilo on minun puolellani. Sinun kuolemasi lannistaa viimeinkin roskajoukkonne..."
Sillä hetkellä Lee ei voinut enää hallita vihaansa. Hän hyökkäsi salamannopeasti Zu Jiniä kohti ja iski miekallaan. Zu Jin väisti ja yritti vastata iskuun, mutta Lee ehti estää iskun miekallaan. Alkoi taistelu, jonka varjo peittäisi Japanin vielä kymmenien vuo-sien kuluttua.
Zu Jin tunsi oman linnakkeensa hyvin ja pääsi taistelussa niskan päälle. Lee, joka oli muukalainen, ei kyennyt antamaan Zu Jinille kunnon vastusta. Hiljalleen hän alkoi tajuta, mitä Lei Fao oli tarkoittanut sanalla hirviö. Hänen vastusjansa ei hellittänyt het-keksikään. Oli ilmeistä, että hän yrittäisi lannistaa Leen jatkuvilla hyökkäyksillään. Lee oli kerran nuoruudessaan langennut samaan ansaan ja ollut vähällä menettää toi-sen kätensä. Äkkiä Lee muisti tuon päivän kuin eilisen.
Hän, 15-vuotias nuori samurai, seisoi kapealla hiekkatiellä vastassaan kolme maantie-rosvoa. Rosvot olivat tainnuttaneet hänen kolme muuta toveriaan yrittäessään ryöstää Leen ja hänen ystäviensä vaunuja. Rosvot hyökkäsivät hänen kimppuunsa miekoin ja puukepein aseistautuneina. Lee tappoi ensin yhden rosvon tarkalla miekaniskulla ja toisen silvottuaan ensin tämän puukepin. Viimeinen hänen vastustajistaan osasi käyt-tää miekkaa taidokkaasti ja hyökkäsi Leetä kohti jatkuvasti niin, ettei hän ehtinyt teh-dä vastahyökkäystä. Rosvo iski Leen miekkaan alta päin niin voimakkaasti, että hän menetti tasapainonsa ja kaatui puuta päin. Leen käsi iskeytyi oksanhaaraan ja oli vä-hällä, että hän olisi menettänyt oikean kätensä. Lee ehti hädin tuskin väistää vastusta-jansa iskun ja ottaa miekkansa. Kun rosvo sitten oli jälleen hyökännyt, Lee oli heittä-nyt miekkansa tätä kohti kuolettavasti.
Äkkiä Lee palasi todellisuuteen. Hän tiesi, että tilanne oli nyt samanlainen, kuin kym-menen vuotta aiemmin. Hän oli haastaja, vastassaan armoton vastustaja. Äkkiä Lee tunsi kaatuvansa seinää päin. Zu Jin iski miekallaan yläviistosta täysin voimin. Lee kohotti miekkansa kaksin käsin suojakseen vain hetkeä ennen kuin hän tunsi iskun valtavan voiman. Se oli musertaa hänet alleen. Vaikka Lee olikin vahva, hän ei pysty-nyt panemaan Zu Jinille vastaan. Zu Jinille, joka työnsi molempia miekkoja hitaasti Leen kaulaa kohti. Lee irrotti hitaasti toisen kätensä miekasta, tarttui Zu Jinin miekka-käteen ja alkoi hitaasti taivuttaa sitä poispäin. Äkkiä Zu Jinin kasvoille ilmestyi kau-histunut ja tuskainen ilme Leen noustessa jälleen jaloilleen. Lee tiesi, että nyt hänen täytyisi hyökätä. Hän kiskaisi oman kätensä irti Zu Jinin otteesta ja iski miekallaan. Zu Jin pystyi hädin tuskin väistämään Leen miekan syöksyen leveälle käytävälle. Nyt Lee pääsi viimeinkin näyttämään Zu Jinille, miksi hänen miehensä kunnioittivat ja sa-murait pelkäsivät häntä. Hän oli sekä taitava että agressiivinen taistelija. Tarpeen vaa-tiessa hän myös pystyi lannistamaan vastustajansa voimakkailla sanoilla.
Lee Wang. Tuota miestä hän oli vihannut jo kahdeksan vuoden ajan. Hän oli etsinyt roninien johtajaa vuosien ajan, tuloksetta. Nyt mies oli kävellyt hänen eteensä. Hän oli ollut kuin tarjottimella ja vaikka Zu Jin olisi voinut antaa samurailleen tappokäskyn, hän tahtoi hoitaa Wangin itse. Se oli ollut hänen elämänsä suurin virhe. Hän oli aliar-vioinut Wangin taidot ja luullut itseään tätä taitavammaksi. Tällä hetkellä Zu Jin oli pahasti alakynnessä taistelussa Lee Wangia, hänen vanhan mestarinsa poikaa vastaan. Zu Jin tiesi, miksi Wang oli hyökännyt häntä vastaan jo vuosia sitten. Ronin tahtoi kostaa hänelle isänsä ja vaimonsa kuolemat. Wangin isän Zu Jin oli itse tappanut, vai-mon oli puolestaan murhannut samuraiden alipäällikkö, Wu Lei Shang.
Lee iski kätensä kiinni Zu Jinin ranteeseen tämän tehdessä samoin, tismalleen samaan aikaan. Molempien kädet kohosivat ylös. Lee työnsi Zu Jinin hitaasti linnakkeen toi-seksi ylimmälle tasanteelle, josta johtivat portaat ylätasanteelle. Äkkiä Lee puski voi-miensa takaa ja sai iskettyä Zu Jiniä miekkansa ponnella tätä kasvoihin. Isku oli niin voimakas, että shogun lennähti parin kyynärän korkuista kivikaidetta kohti. Ronin te-hosti iskua potkaisemalla Zu Jiniä kaikin voimin rintaan.
Zu Jinin silmissä sumentui ponnen osuessa hänen hiusrajaansa, vasemmalle puolelle otsaa. Äkkiä hän tunsi iskeytyvänsä jämerään kivikaiteeseen. Samalla hetkellä hän tunsi miekkakättään viiltävän terävän kivun, ja miekka kirposi hänen otteestaan.
'Käsivarsi murtui', hän sanoi itselleen ajatuksissaan.
Verta valui norona Zu Jinin silmiin ja sitä purskahti myös suusta syljen mukana. Hän näki vain hämärästi, kuinka tumma hahmo lähestyi häntä, mutta askeleet hän kuuli selvääkin selvemmin. Wang pysähtyi arviolta noin kolmen kyynärän päähän hänestä. Zu Jin tavoitteli miekkaansa ja saikin sen käteensä, mutta Wang huitaisi omalla mie-kallaan sen kaiteen yli, linnakkeen pihalle.
"Olen odottanut tätä hetkeä ja kahdeksan vuotta", kuului Wangin ääni. "Olen odotta-nut siitä lähtien, kun sinä nousit Japanin shoguniksi."
"Näinkö on?" Zu Jin heitti vastaan. Hän pyyhkäisi verta pois silmistään ja näki Wan-gin jo melko selvästi. "Ikävä sanoa, mutta minä olen odottanut vain hetkeä, jolloin si-nä roikut hirressä."
Lee raivostui ja heilautti miekkansa päänsä yläpuolelle. Hän lopettaisi tämän nyt. Zu Jin kuolisi hetken päästä. Shogun sulki silmänsä ja nosti kätensä vaistomaisesti suo-jakseen. Hän odotti iskua, muttasitä ei tullut. Sen sijaan kuului tuttu ääni:
"Pudota se"
Ääni oli Wu Lei Shangin. Zu Jin avasi silmänsä ja näki edessään Wangin, jonka kur-kulla oli Wu Lei Shangin miekka. Tämä oli yllättänyt Wangin takaapäin. Mukanaan hänellä oli viisi samuraita. Wang katsoi Zu Jiniä ja puristi miekankahvaansa. Hetken näytti siltä, kuin hän olisi jo ollut hyökkäämässä. Äkkiä Valkoinen Tuli kuitenkin pu-tosi kivitasanteelle. Wang katsoi shogunia raivoisasti. Zu Jin nousi äkkiä jaloilleen ja käski kapteeniaan:
"Viekää hänet tyrmään ja pankaa kahleisiin. Tulen itse kuulustelemaan häntä pian"
"Kyllä, herra", vastasi kapteeni Shang.
Keskiyön jälkeen Zu Jin käveli kosteilla käytävillä kohti Wangin selliä. Tyrmät sijait-sivat maan alla ja ilma siellä oli hiostava ja tunkkainen. Joka selliä vartioi haarniskoi-tu samurai. Heidät oli valikoitu sotilaskoulujen parhaista ja he saivat lähes kaksinker-taista palkkaa muihin samuraihin verrattuna. Vähän ajan kuluttua Zu Jin saapui Wan-gin sellille, jota vartioi kolme samuraita, sotilasarvoiltaan komentajia. Hän viittasi miehiä avaamaan suuren teräsoven.
"Jääkää vartioon", hän sanoi vartijoille astuessaan sisään selliin.
Wangin selli oli noin neljä kyynärää korkea ja kaksi kertaa leveämpi ja pidempi. Wang oli kahlehdittu seinälle hänen eteensä. Roninin molemmat kädet ja jalat olivat kiinni lähes kahden tuuman paksuisissa rautarenkaissa, jotka oli kiinnitetty seinään paksuilla rautaketjuilla. Ketjun lenkit olivat kolmannestuuman paksuista rautaa. Wang roikkui seinällä velttona. Zu Jin huomasi, että häntä oli piesty äskettäin, sillä hänen kasvoistaan vuosi verta. Toinen silmä oli melkein kokonaan punainen. Zu Jin meni hyvin lähelle Wangia tarkistaakseen, oliko tämä edes elossa. Hän kuuli hiljaisen hen-gityksen.
(ei oo lopullinen versio ja on muutenkii vähä hutasemalla tehty =D)
Oli jo ilta, kun Zu Jin Law Faon, Japanin nykyisen shogunin linnakkeen edessä liikkui muutamia hahmoja. Hahmot olivat pukeutuneet kaapuihin ja huput varjostivat heidän kasvonsa. Linnakkeen itäisellä kulmalla näkyi äkkiä liikettä, jolloin hahmot piiloutui-vat holvikaarien varjoihin. Tulija oli vartija, joka piteli kädessään noin viiden kyynä-rän pituista keihästä. Kun vartija oli ohittanut holvikaaret, yksi hahmoista hiipi hänen peräänsä ja kiskaisi vyöltään veitsen esille. Päästyään aivan vartijan taakse hän loikka-si tätä kohti, kiskaisi tältä pään takakenoon ja iski veitsen hänen kurkkuunsa. Vartija oli vaimennettu, joten nyt heillä oli suora pääsy linnakkeeseen. Mies, joka oli surman-nut vartijan, käätyi puhumaan tovereilleen:
"Jin on luultavasti omassa salissaan. Menen edeltä, tulkaa te jonkin ajan kuluttua pe-rässä."
Hän kääntyi lähteäkseen. Yksi hänen tovereistaan kuitenkin tarttui häntä käsivarresta ja veti hänet syrjemmälle.
"Lee... Et pärjää hänelle yksin. Isäsi koulutti hänet, hän on liian taitava", hän sanoi melkein hysteerisesti.
Leeksi kutsuttu mies hymyili hieman ja laski kätensä ystävänsä olkapäälle.
"Lei Fao... Tiedän kyllä mikä minua odottaa heti päästyäni sisään. Ja älä huoli, kyllä minäkin osaan taistella."
"Sinä et ole koskaan taistellut häntä vastaan. Hän tappoi isäsi, sillä miehellä ei ole tun-teita. Hän on hirviö!" Lei Fao sanoi vihoissaan. "Minä tulen mukaasi."
"Ei", Lee sanoi käskevästi. "Et saa puuttua tähän. Sitä paitsi, Yao tarvitsee vielä ai-kuista tuekseen. Muistat kai lupauksesi?" hän jatkoi ja katsoi tummilla silmillään Lei Faota.
"Muistan minä...", Lei Fao mumisi. "Siis jos sinä epäonnistut."
"Epäonnistun kuitenkin", Lee sanoi. "En voi selvitä hengissä takaisin. Viimeistään pääovella parveilevat samurait tappavat minut."
"No mene sitten", Lei Fao sanoi.
Lee nyökkäsi ja loikkasi muiden toveriensa avustuksella neljän kyynärän korkeudella sijaitsevaan, avoimeen ikkunaan. Hän kiipesi ikkunasta sisään linnakkeeseen ja jätti ystävänsä ulos, pimenevään iltaan. Leen kadottua näkyvistä, Lei Fao pyyhki poskel-taan kyyneleen. Hänen ystävänsä oli nyt poissa. Lei Fao käski tovereitaan piiloutu-maan holvikaarten taakse.
Sillä välin Lee kulki pimeillä käytävillä ja etsi portaita, jotka veisivät linnakkeen pää-saliin. Siitä oli jo vuosia, kun hän oli viimeksi ollut täällä. Hän ei enää muistanut, mitä kautta tulisi portaille. Jonkin aikaa harhailtuaan hän löysi kierreportaat, jotka nousivat noin neljä syltä ylöspäin. Lee kapusi portaat ylös ja tarttui miekkaansa. Valkoinen Tuli hohti hieman pimeässäkin. Hitain askelin Lee alkoi lähestyä suurta puuovea käytävän päässä. Tultuaan ovelle hän koputti kolme kertaa. Ovi avattiin raolleen. Silloin Lee survaisi miekkansa silmään, jonka hän näki ovenraosta. Kuului karmea huuto ja Lee vetäisi miekkansa takaisin. Terän pää oli nyt punainen ja siitä tippui veripisaroita latti-alle. Lee potkaisi oven auki ja syöksyi saliin. Hän oli tullut oikeaan paikkaan, noin seitsemänkymmentä kyynärää pitkään ja puolet kapeampaan saliin. Salin perällä seisoi pitkä mies mustaan kaapuun pukeutuneena. Hän kääntyi ja lähti Leetä kohti, joka puo-lestaan lähestyi häntä. Kun heidän välillään oli enää kymmenisen kyynärää, mies py-sähtyi ja puhui syvällä äänellä, joka uhkui voimaa:
"Tervetuloa, Wang. Oletan, ettet tullut vain tervehtimään minua."
"Tulin puhumaan, Zu", Lee sanoi ja työnsi miekkansa takaisin huotraan. "Tulin solmi-maan rauhaa", hän jatkoi, mutta ajatteli samalla: 'Hän ei usko.'
Mies puhkesi ivalliseen nauruun.
"Tulit solmimaan rauhaa?" hän toisti ja nauroi taas. "Vuosien ajan veritekoja ja yhtäk-kiä tulet solmimaan rauhaa?! Ei uppoa minuun!"
Kaavun varjoista paljastui helähtäen miekka. Äkkiä Leen ympärille ilmestyi kymme-nittäin samuraita. Lee raivostui. Zu Jin oli huijannut häntä. Hän veti Valkoisen Tulen esiin ja otti pari askelta shogunia kohti. Useita samuraita kuitenkin tuli hänen eteensä. Lee ei välittänyt hän tahtoi vain päästä Zu Jiniin käsiksi.
"Turha edes yrittää, Lee! Et mahda heille mitään!"
Lee pysähtyi ja puristi miekankahvaa. Zu Jin puhui totta. Hän ei mahtaisi mitään mo-nelle kymmenelle samuraille. Täytyi turvautua erilaiseen taktiikkaan.
"Luuletko, että minä tulin yksin?" Lee sanoi melkein kuiskaten. "Olisinko minä niin tyhmä?"
"Mitä?!" Zu Jin huudahti.
"Kuulit oikein", Lee sanoi rauhallisesti. "Kymmenet roninit odottavat linnakkeesi ul-puolella."
Zu Jin oli hetken kahden vaiheilla. Jättääkö vihollisensa samuraidensa vangiksi vai hoitaa tämä itse. Hän teki päätöksensä:
"Menkää varmistamaan sisäänkäynnit! NYT!" hän karjui raivoissaan ja heitti kaapun-sa maahan. Lee teki samoin ja alkoi hitaasti kiertää kehää Zu Jinin ympärillä. Tämä puolestaan odotti hyökkäystä.
"Olen odottanut tätä", Lee sanoi hiljaa. "Viimeinkin kohtaan sinut."
"Ilo on minun puolellani. Sinun kuolemasi lannistaa viimeinkin roskajoukkonne..."
Sillä hetkellä Lee ei voinut enää hallita vihaansa. Hän hyökkäsi salamannopeasti Zu Jiniä kohti ja iski miekallaan. Zu Jin väisti ja yritti vastata iskuun, mutta Lee ehti estää iskun miekallaan. Alkoi taistelu, jonka varjo peittäisi Japanin vielä kymmenien vuo-sien kuluttua.
Zu Jin tunsi oman linnakkeensa hyvin ja pääsi taistelussa niskan päälle. Lee, joka oli muukalainen, ei kyennyt antamaan Zu Jinille kunnon vastusta. Hiljalleen hän alkoi tajuta, mitä Lei Fao oli tarkoittanut sanalla hirviö. Hänen vastusjansa ei hellittänyt het-keksikään. Oli ilmeistä, että hän yrittäisi lannistaa Leen jatkuvilla hyökkäyksillään. Lee oli kerran nuoruudessaan langennut samaan ansaan ja ollut vähällä menettää toi-sen kätensä. Äkkiä Lee muisti tuon päivän kuin eilisen.
Hän, 15-vuotias nuori samurai, seisoi kapealla hiekkatiellä vastassaan kolme maantie-rosvoa. Rosvot olivat tainnuttaneet hänen kolme muuta toveriaan yrittäessään ryöstää Leen ja hänen ystäviensä vaunuja. Rosvot hyökkäsivät hänen kimppuunsa miekoin ja puukepein aseistautuneina. Lee tappoi ensin yhden rosvon tarkalla miekaniskulla ja toisen silvottuaan ensin tämän puukepin. Viimeinen hänen vastustajistaan osasi käyt-tää miekkaa taidokkaasti ja hyökkäsi Leetä kohti jatkuvasti niin, ettei hän ehtinyt teh-dä vastahyökkäystä. Rosvo iski Leen miekkaan alta päin niin voimakkaasti, että hän menetti tasapainonsa ja kaatui puuta päin. Leen käsi iskeytyi oksanhaaraan ja oli vä-hällä, että hän olisi menettänyt oikean kätensä. Lee ehti hädin tuskin väistää vastusta-jansa iskun ja ottaa miekkansa. Kun rosvo sitten oli jälleen hyökännyt, Lee oli heittä-nyt miekkansa tätä kohti kuolettavasti.
Äkkiä Lee palasi todellisuuteen. Hän tiesi, että tilanne oli nyt samanlainen, kuin kym-menen vuotta aiemmin. Hän oli haastaja, vastassaan armoton vastustaja. Äkkiä Lee tunsi kaatuvansa seinää päin. Zu Jin iski miekallaan yläviistosta täysin voimin. Lee kohotti miekkansa kaksin käsin suojakseen vain hetkeä ennen kuin hän tunsi iskun valtavan voiman. Se oli musertaa hänet alleen. Vaikka Lee olikin vahva, hän ei pysty-nyt panemaan Zu Jinille vastaan. Zu Jinille, joka työnsi molempia miekkoja hitaasti Leen kaulaa kohti. Lee irrotti hitaasti toisen kätensä miekasta, tarttui Zu Jinin miekka-käteen ja alkoi hitaasti taivuttaa sitä poispäin. Äkkiä Zu Jinin kasvoille ilmestyi kau-histunut ja tuskainen ilme Leen noustessa jälleen jaloilleen. Lee tiesi, että nyt hänen täytyisi hyökätä. Hän kiskaisi oman kätensä irti Zu Jinin otteesta ja iski miekallaan. Zu Jin pystyi hädin tuskin väistämään Leen miekan syöksyen leveälle käytävälle. Nyt Lee pääsi viimeinkin näyttämään Zu Jinille, miksi hänen miehensä kunnioittivat ja sa-murait pelkäsivät häntä. Hän oli sekä taitava että agressiivinen taistelija. Tarpeen vaa-tiessa hän myös pystyi lannistamaan vastustajansa voimakkailla sanoilla.
Lee Wang. Tuota miestä hän oli vihannut jo kahdeksan vuoden ajan. Hän oli etsinyt roninien johtajaa vuosien ajan, tuloksetta. Nyt mies oli kävellyt hänen eteensä. Hän oli ollut kuin tarjottimella ja vaikka Zu Jin olisi voinut antaa samurailleen tappokäskyn, hän tahtoi hoitaa Wangin itse. Se oli ollut hänen elämänsä suurin virhe. Hän oli aliar-vioinut Wangin taidot ja luullut itseään tätä taitavammaksi. Tällä hetkellä Zu Jin oli pahasti alakynnessä taistelussa Lee Wangia, hänen vanhan mestarinsa poikaa vastaan. Zu Jin tiesi, miksi Wang oli hyökännyt häntä vastaan jo vuosia sitten. Ronin tahtoi kostaa hänelle isänsä ja vaimonsa kuolemat. Wangin isän Zu Jin oli itse tappanut, vai-mon oli puolestaan murhannut samuraiden alipäällikkö, Wu Lei Shang.
Lee iski kätensä kiinni Zu Jinin ranteeseen tämän tehdessä samoin, tismalleen samaan aikaan. Molempien kädet kohosivat ylös. Lee työnsi Zu Jinin hitaasti linnakkeen toi-seksi ylimmälle tasanteelle, josta johtivat portaat ylätasanteelle. Äkkiä Lee puski voi-miensa takaa ja sai iskettyä Zu Jiniä miekkansa ponnella tätä kasvoihin. Isku oli niin voimakas, että shogun lennähti parin kyynärän korkuista kivikaidetta kohti. Ronin te-hosti iskua potkaisemalla Zu Jiniä kaikin voimin rintaan.
Zu Jinin silmissä sumentui ponnen osuessa hänen hiusrajaansa, vasemmalle puolelle otsaa. Äkkiä hän tunsi iskeytyvänsä jämerään kivikaiteeseen. Samalla hetkellä hän tunsi miekkakättään viiltävän terävän kivun, ja miekka kirposi hänen otteestaan.
'Käsivarsi murtui', hän sanoi itselleen ajatuksissaan.
Verta valui norona Zu Jinin silmiin ja sitä purskahti myös suusta syljen mukana. Hän näki vain hämärästi, kuinka tumma hahmo lähestyi häntä, mutta askeleet hän kuuli selvääkin selvemmin. Wang pysähtyi arviolta noin kolmen kyynärän päähän hänestä. Zu Jin tavoitteli miekkaansa ja saikin sen käteensä, mutta Wang huitaisi omalla mie-kallaan sen kaiteen yli, linnakkeen pihalle.
"Olen odottanut tätä hetkeä ja kahdeksan vuotta", kuului Wangin ääni. "Olen odotta-nut siitä lähtien, kun sinä nousit Japanin shoguniksi."
"Näinkö on?" Zu Jin heitti vastaan. Hän pyyhkäisi verta pois silmistään ja näki Wan-gin jo melko selvästi. "Ikävä sanoa, mutta minä olen odottanut vain hetkeä, jolloin si-nä roikut hirressä."
Lee raivostui ja heilautti miekkansa päänsä yläpuolelle. Hän lopettaisi tämän nyt. Zu Jin kuolisi hetken päästä. Shogun sulki silmänsä ja nosti kätensä vaistomaisesti suo-jakseen. Hän odotti iskua, muttasitä ei tullut. Sen sijaan kuului tuttu ääni:
"Pudota se"
Ääni oli Wu Lei Shangin. Zu Jin avasi silmänsä ja näki edessään Wangin, jonka kur-kulla oli Wu Lei Shangin miekka. Tämä oli yllättänyt Wangin takaapäin. Mukanaan hänellä oli viisi samuraita. Wang katsoi Zu Jiniä ja puristi miekankahvaansa. Hetken näytti siltä, kuin hän olisi jo ollut hyökkäämässä. Äkkiä Valkoinen Tuli kuitenkin pu-tosi kivitasanteelle. Wang katsoi shogunia raivoisasti. Zu Jin nousi äkkiä jaloilleen ja käski kapteeniaan:
"Viekää hänet tyrmään ja pankaa kahleisiin. Tulen itse kuulustelemaan häntä pian"
"Kyllä, herra", vastasi kapteeni Shang.
Keskiyön jälkeen Zu Jin käveli kosteilla käytävillä kohti Wangin selliä. Tyrmät sijait-sivat maan alla ja ilma siellä oli hiostava ja tunkkainen. Joka selliä vartioi haarniskoi-tu samurai. Heidät oli valikoitu sotilaskoulujen parhaista ja he saivat lähes kaksinker-taista palkkaa muihin samuraihin verrattuna. Vähän ajan kuluttua Zu Jin saapui Wan-gin sellille, jota vartioi kolme samuraita, sotilasarvoiltaan komentajia. Hän viittasi miehiä avaamaan suuren teräsoven.
"Jääkää vartioon", hän sanoi vartijoille astuessaan sisään selliin.
Wangin selli oli noin neljä kyynärää korkea ja kaksi kertaa leveämpi ja pidempi. Wang oli kahlehdittu seinälle hänen eteensä. Roninin molemmat kädet ja jalat olivat kiinni lähes kahden tuuman paksuisissa rautarenkaissa, jotka oli kiinnitetty seinään paksuilla rautaketjuilla. Ketjun lenkit olivat kolmannestuuman paksuista rautaa. Wang roikkui seinällä velttona. Zu Jin huomasi, että häntä oli piesty äskettäin, sillä hänen kasvoistaan vuosi verta. Toinen silmä oli melkein kokonaan punainen. Zu Jin meni hyvin lähelle Wangia tarkistaakseen, oliko tämä edes elossa. Hän kuuli hiljaisen hen-gityksen.
(ei oo lopullinen versio ja on muutenkii vähä hutasemalla tehty =D)
Vastaukset 7
Vanhimmat
edes täällä, pliis..
"Zu Jin Law Faon... " Kiinnostus lukea lopahtaa jo tässä alussa, kun nuo nimet eivät ole vähääkään japanilaisia.
Perusasiat pitäisi hallita. Sitten katsotaan muu.
ihan kuule löysin nuo nimet netistä joltain helvetin japanilaiselta sivulta...
mutta silti ne eivät ole japania.
Siis toistettakoon: perusasiat kuntoon.
Viitaten edellisiin kommentteihin: Sain pakotettua itseni lukemaan jutun läpi, ja totean seuraavaa:
- feodaaliajan japanilaiissa "linnakkeissa" ei ollut holvikaaria eikä kierreportaita, eikä puuovia
- vankeja tai rikolllisia ei hirtetty
- henkilöiden nimet ovat periaatteessa eteläkiinalaisia, eivät japanilaisia.
Juonesta ja sen uskottavuudesta en sano mitään. Edellä mainitut seikat kertovat olennaisen.
kiitti kommenteista. mut noista nimistä sen verran, et ne kyl selitetään kirjan yhessä vaiheessa....
Ei siinä muuta kun hanaa vaan! Kun perusjutut on kunnossa niin voi keskittyä juoneen. Onnea matkaan!
Nimet ym. ei häiritse,mutta mistä v...sta noi tavuviivat?