Ensimmäinen askel
Alex Oakman, 15-vuotias poika käveli yksin koulunpihan poikki. Kello oli jo yli kolme, ja huonolla tuurilla hän saattaisi jopa myöhästyä linja-autosta. Hän tuijotti maahan ja tunsi äkkiä jonkin tömähtävän hänen vasempaan käteensä. Alex vilkaisi vasemmalle ja näki rinnakkaisluokkansa tytön, jonka nimi oli Julia Ladder. Hän oli ilmeisesti törmännyt Alexiin.
"Sori", Alex sanoi ja veti Julian ylös maasta. "En nähny sua."
"Ei se mitään", Julia vastasi. "Mä en kattonu eteeni", hän jatkoi ja hymyili.
Alex vastasi jollain hymyntapaiselle, joka kyllä muistutti pikemminkin ilmettä, joka hänen naamalleen tuli aina, kun hän söi kaalikääryleitä. Kun Alex kääntyi lähtiäkseen, kuului Julian ääni:
"Meinasitko tulla huomenna Klubin diskoon?"
Alex pysähtyi.
"Se vähä riippuu", hän vastasi. "Miten nii?"
"Eiku muuten vaan kysyin", sanoi Julia luonnottoman vikkelästi.
"Jaa", Alex mumisi ja lähti kävelemään kohti linja-autopysäkkiä. Matka kuitenkin tyssäsi heti, sillä hän näki linja-auton kaartavan pois pysäkiltä. "Ei saatana", hän melkein huusi. Kaiken lisäksi hänen vanhempansa olivat matkoilla ja hänen toisella siskollaan ei ollut ajokorttia tai autoa, toinen sisko oli Keygroundissa yli sadan kilometrin päässä ja hänen vanhempi veljensä oli kavereidensa kanssa käymässä Heldorissa. Ja pikkuveli oli vasta 12-vuotias. Niinpä hän päätti kääntyä takaisin ja kävellä kotiin, jonne oli kylläkin yli 6 kilometriä. Julia näki tapahtuneen.
"Jättikö linja-auto?" tyttö kysyi hymyillen.
"Kas kun huomasit...", Alex sanoi hiljaa. "Näköjään joku kävelee tänään kotiin."
Juuri silloin hänen hiuksiinsa tippui sadepisara. Muutaman sekunnin kuluttua vettä tuli jo taivaan täydeltä. Alex ei voinut olla huomaamatta, että sateessa Julia näytti erittäin kauniilta. "Korjaus: joku kävelee kotiin kaatosateessa", Alex jatkoi, jolloin Julia alkoi nauraa. Alex meni hämilleen.
"Ei millään pahalla...", Julia aloitti. "...mutta sun itseironias menee välillä vähä yli."
"Aha", Alex sanoi. "Kerro se joulupukille", hän totesi, veti hupun päähänsä ja lähti kä-velemään kotiaan päin. Muutaman metrin käveltyään hän oli jo kylmissään ja liko-märkä.
"Klubi on nyt auki, jos et tienny...", kuului Julian ääni hänen takaansa. Alex kääntyi.
"Onko?" hän kysyi.
"Kyllä pitäs olla..."
Alex oli vähän aikaa paikallaan, ennen kuin lähti Klubin etuovea kohti. Kävellessään Julian ohi hän kysyi tältä:
"Miks et sä mene kotiis?"
Julia seisoi vähän aikaa hiljaa paikoillaan, kunnes vastasi:
"Ei siellä oo ketään, kuka ymmärtäs... Kaikki on ihan kauheita."
"Miten niin kauheita?" Alex kysyi ja lähestyi Juliaa, jonka huuli väpätti.
"Isä ja äiti ryyppää joka ilta... Äiti löi mua viikko sitten...", Julia sanoi kyynelten valu-essa hänen kauniista silmistään. "Mä en haluu mennä kotiin enää koskaan!" hän huusi itkun keskeltä. Yhtäkkiä Alex sääli Juliaa. Hän olisi tahtonut lohduttaa Juliaa, muttei tiennyt miten. Se ongelma ratkesi äkkiä, kun Julia melkein kaatui Alexia päin ja nyyh-kytti hänen olkapäätään vasten. Alex seisoi vähän aikaa kuin patsas, mutta kiersi sitten kätensä Julian ympäri ja yritti lohduttaa häntä.
"Älä itke, Julia. Kaikki järjestyy vielä... Mä lupaan...", hän sanoi melkein kuiskaten ja irrotti otteensa Juliasta. "Mutta nyt mennään heti sisälle ettet sä vilustu", hän jatkoi ja joutui melkein taluttamaan Julian Klubille.
Klubi oli eräänlainen Landgrawonin nuorisotalo, jossa sai viettää aikaa iltaisin ja jos-kus päivälläkin. Nyt Klubi oli tyhjä. Alex ja Julia astuivat sisään. Alex otti Julian ta-kin ja vei sen naulakkoon. Hän meni Julian perästä TV-huoneeseen, jossa tyttö näkö-jään valikoi leffoja.
"Kauhua vai draamaa?" Julia kysyi häneltä je heilutti käsissään kahta DVD:tä.
"Ihan sama. Kauhua" Alex vastasi ja virnisti.
"Ton teit kyllä tahallas..." Julia sanoi.
"Ai minkä?" Alex kysyi.
"Valitsit kauhuelokuvan", tyttö vastasi ja työnsi levyn soittimeen. "Mä inhoon kauhu-elokuvii..."
Alex oli jälleen vähän hämillään. Hän tuskin oli tuntenut Juliaa puoli tuntia sitten ja nyt tämä puhui hänelle kuin sukulaiselle tai ystävälle. Alex istui sohvalle ja Julia tuli pian hänen viereensä. Alex otti lokoisan asennon ja yritti keskittyä katsomaan eloku-vaa. Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä hän ei voinut olla vilkuilematta Juliaan päin vähän väliä. Julia oli hurjan kaunis, vaikkakin hän näytti vielä hieman surulliselta. Alex huo-masi myös, miten hyvältä Julia tuoksuikaan. Äkkiä ruudulla näkyi tyttö, joka kulki pitkin pimeitä käytäviä ja äkkiä tytön eteen pomppasi lättänaamainen hirviö. Alex vain hätkähti hieman, mutta Julia kiljaisi ääneen ja tarrasi Alexin käteen. Alex katsoi Juliaan päin. Tyttö käänsi katseensa hitaasti Alexiin ja hymyili hieman. Alex koetti hymyillä, mutta hymy juuttui jonnekin poskionteloihin. Julia lähestyi hitaasti Alexia. Sekunnin murto-osan mietinnän jälkeen Alex avasi hieman huuliaan ja painoi hellän suudelman Julian huulille. Suudelma tuntui kestävän ikuisuuden. Kun he lopulta e-tääntyivät toisistaan, Alex oli harvinaisen tyytyväinen itseensä.
Vartin kuluttua Alex kuitenkin jo nousi, sillä hänen täytyi ehtiä kello neljän linja-au-toon.
"Joko sä lähet?" Julia kysyi hiljaa.
"Joo", Alex vastasi ja lähti kohti ovea. Kun hän tarttui ovenkahvaan, kuului sohvalta Julian ääni:
"Haluut sä olla vielä mun kanssa?"
Alexilta ei tarvinnut kahta kertaa kysyä.
"Julia, sä oot ihanin ja kaunein tyttö, jonka mä tiedän. Mä haluun olla sun kanssa ikui-sesti."
Julia hymyili. Alex hymyili takaisin ja lähti pois TV-huoneesta.
Illalla, kun Alex istui tietokoneen ääreen, hän huomasi, että joku oli näköjään ottanut selvää hänen meseosoitteestaan. Kyseinen henkilö oli näköjään onlinessä, joten hän päätti kysyä henkilöltä kuka tämä oli.
(mesekeskustelu)
-kuka oot, Alex kirjoitti. Hetken päästä tuli vastaus:
-arvaa.
-no vaikkapa joulupukki.
-ei ihan......
-eli.....siis kuka?
-eräs jonka kanssa sä päätit ruveta seurustelemaan....
-elisa?mä jo aattelin et joku tyyliin jammusetä on hankkinu mun osotteen!!!!
-hehe
-no ei ny sentään. huijasin
-onko sulla huomenna mitään menoo?
Alex mietti vähän aikaa.
-...ei vissiin. miten nii?
-eiku aattelin vaan jos lähtisit mun kanssa laivalaiturille...
-mitäs hienoo siellä on?
-ei oikeestaan mitään. ois vaan ihan kiva istuu rauhassa ja vilvotella varpaita vedessä
-enköhän mä löydä jostain vähä aikaa. heti aamusta vai miten?
-juu. aamu käy hyvin.
Alex ei vähään aikaan koskenut näppäimistöönsä. Sitten hän kirjoitti:
-nyt mun pitää mennä. mut mä tuun sit aamulla. moi
-moi
Vain muutama kaveri...
Aamulla syötyään pikaisesti aamiaisen Alex sanoi vanhemmilleen lähtevänsä kaverei-den kanssa ajelemaan mopolla. Sen jälkeen hän kävi kypäränsä omasta huoneestaan ja työnsi kännykkänsä ja lompakkonsa taskuunsa. Hän meni talliin, polkaisi mopon käyntiin ja lähti suorinta tietä Julian kotia kohti. Alex asui melkein kunnan rajalla ja kylälle oli matkaa useita kilometrejä. Matkalla Alexia vastaan ajoi hänen kaverinsa, Kim Matthew Skyder. Alex pysähtyi juttelemaan "vähäksi aikaa" hänen kanssaan. Kymmenen minuutin kuluttua Alex huomasi, että hänen täytyi ehtiä vielä Julian luok-se.
"Voi perse", hän ärähti. "Nyt tuli kiire"
"Kiire mihin?" Kim Matthew kysyi. "Jos mä oisin sä, mä oisin tehny Veikkauksen jo pari päivää sitten. Lauantaina in aina paskimmat kohteet."
"Kuules Matt", Alex aloitti ja istui moponsa penkille. "Elämässä on jotain muutakin kuin Veikkaus ja Ärrän pelikoneet."
"Mihin sä meet? Ei sulla ennen oo ollu kiire mihinkään", Kim Matthew sanoi epäluu-loisena.
Alex yritti keksiä vähän aikaa järkevää vastausta, kunnes tajusi, ettei sellaista ollut. A-lex nähtiin vain harvoin ajamassa kylää päin aamulla puoli yhdentoista aikaan.
"Oot sit hiljaa...", hän mumisi. "Se liittyy Juliaan."
Matti oli vähän aikaa hiljaa, kunnes hänen suupielensä nykivät ja vääntyivät hitaasti hymyyn.
"Jaahas, jaahas...", hän sanoi. "Älä pelkää, en kerro kellekään."
"Kiitti", Alex sanoi, käynnisti moponsa ja lähti jatkamaan matkaansa.
Onneksi Kim Matthewiin pystyi luottamaan. Jos Alex olisi kertonut vaikkapa John Justunderille, seuraavana päivänä koko kylä olisi tiennyt.
Muutaman minuutin päästä Alex kaartoi mopollaan sen kerrostalon pihaan, jossa Julia asui. Hän oli juuri lähdössä hakemaan tyttöä, kun tämä pelmahti ulos talosta.
"Moi!" hän sanoi iloisesti.
"Moi", Alex sanoi vähän vaisummin, hän kun ei ollut niitä ilopilleri-ihmisiä. "Hyppää kyytiin nii lähetään", hän jatkoi ja käynnisti moponsa. Julia istui hänen taakseen ja kiersi kätensä tiukasti hänen ympärilleen.
(aika keskeneränen tääkin....mut pistäkää "arvosteluita")
Alex Oakman, 15-vuotias poika käveli yksin koulunpihan poikki. Kello oli jo yli kolme, ja huonolla tuurilla hän saattaisi jopa myöhästyä linja-autosta. Hän tuijotti maahan ja tunsi äkkiä jonkin tömähtävän hänen vasempaan käteensä. Alex vilkaisi vasemmalle ja näki rinnakkaisluokkansa tytön, jonka nimi oli Julia Ladder. Hän oli ilmeisesti törmännyt Alexiin.
"Sori", Alex sanoi ja veti Julian ylös maasta. "En nähny sua."
"Ei se mitään", Julia vastasi. "Mä en kattonu eteeni", hän jatkoi ja hymyili.
Alex vastasi jollain hymyntapaiselle, joka kyllä muistutti pikemminkin ilmettä, joka hänen naamalleen tuli aina, kun hän söi kaalikääryleitä. Kun Alex kääntyi lähtiäkseen, kuului Julian ääni:
"Meinasitko tulla huomenna Klubin diskoon?"
Alex pysähtyi.
"Se vähä riippuu", hän vastasi. "Miten nii?"
"Eiku muuten vaan kysyin", sanoi Julia luonnottoman vikkelästi.
"Jaa", Alex mumisi ja lähti kävelemään kohti linja-autopysäkkiä. Matka kuitenkin tyssäsi heti, sillä hän näki linja-auton kaartavan pois pysäkiltä. "Ei saatana", hän melkein huusi. Kaiken lisäksi hänen vanhempansa olivat matkoilla ja hänen toisella siskollaan ei ollut ajokorttia tai autoa, toinen sisko oli Keygroundissa yli sadan kilometrin päässä ja hänen vanhempi veljensä oli kavereidensa kanssa käymässä Heldorissa. Ja pikkuveli oli vasta 12-vuotias. Niinpä hän päätti kääntyä takaisin ja kävellä kotiin, jonne oli kylläkin yli 6 kilometriä. Julia näki tapahtuneen.
"Jättikö linja-auto?" tyttö kysyi hymyillen.
"Kas kun huomasit...", Alex sanoi hiljaa. "Näköjään joku kävelee tänään kotiin."
Juuri silloin hänen hiuksiinsa tippui sadepisara. Muutaman sekunnin kuluttua vettä tuli jo taivaan täydeltä. Alex ei voinut olla huomaamatta, että sateessa Julia näytti erittäin kauniilta. "Korjaus: joku kävelee kotiin kaatosateessa", Alex jatkoi, jolloin Julia alkoi nauraa. Alex meni hämilleen.
"Ei millään pahalla...", Julia aloitti. "...mutta sun itseironias menee välillä vähä yli."
"Aha", Alex sanoi. "Kerro se joulupukille", hän totesi, veti hupun päähänsä ja lähti kä-velemään kotiaan päin. Muutaman metrin käveltyään hän oli jo kylmissään ja liko-märkä.
"Klubi on nyt auki, jos et tienny...", kuului Julian ääni hänen takaansa. Alex kääntyi.
"Onko?" hän kysyi.
"Kyllä pitäs olla..."
Alex oli vähän aikaa paikallaan, ennen kuin lähti Klubin etuovea kohti. Kävellessään Julian ohi hän kysyi tältä:
"Miks et sä mene kotiis?"
Julia seisoi vähän aikaa hiljaa paikoillaan, kunnes vastasi:
"Ei siellä oo ketään, kuka ymmärtäs... Kaikki on ihan kauheita."
"Miten niin kauheita?" Alex kysyi ja lähestyi Juliaa, jonka huuli väpätti.
"Isä ja äiti ryyppää joka ilta... Äiti löi mua viikko sitten...", Julia sanoi kyynelten valu-essa hänen kauniista silmistään. "Mä en haluu mennä kotiin enää koskaan!" hän huusi itkun keskeltä. Yhtäkkiä Alex sääli Juliaa. Hän olisi tahtonut lohduttaa Juliaa, muttei tiennyt miten. Se ongelma ratkesi äkkiä, kun Julia melkein kaatui Alexia päin ja nyyh-kytti hänen olkapäätään vasten. Alex seisoi vähän aikaa kuin patsas, mutta kiersi sitten kätensä Julian ympäri ja yritti lohduttaa häntä.
"Älä itke, Julia. Kaikki järjestyy vielä... Mä lupaan...", hän sanoi melkein kuiskaten ja irrotti otteensa Juliasta. "Mutta nyt mennään heti sisälle ettet sä vilustu", hän jatkoi ja joutui melkein taluttamaan Julian Klubille.
Klubi oli eräänlainen Landgrawonin nuorisotalo, jossa sai viettää aikaa iltaisin ja jos-kus päivälläkin. Nyt Klubi oli tyhjä. Alex ja Julia astuivat sisään. Alex otti Julian ta-kin ja vei sen naulakkoon. Hän meni Julian perästä TV-huoneeseen, jossa tyttö näkö-jään valikoi leffoja.
"Kauhua vai draamaa?" Julia kysyi häneltä je heilutti käsissään kahta DVD:tä.
"Ihan sama. Kauhua" Alex vastasi ja virnisti.
"Ton teit kyllä tahallas..." Julia sanoi.
"Ai minkä?" Alex kysyi.
"Valitsit kauhuelokuvan", tyttö vastasi ja työnsi levyn soittimeen. "Mä inhoon kauhu-elokuvii..."
Alex oli jälleen vähän hämillään. Hän tuskin oli tuntenut Juliaa puoli tuntia sitten ja nyt tämä puhui hänelle kuin sukulaiselle tai ystävälle. Alex istui sohvalle ja Julia tuli pian hänen viereensä. Alex otti lokoisan asennon ja yritti keskittyä katsomaan eloku-vaa. Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä hän ei voinut olla vilkuilematta Juliaan päin vähän väliä. Julia oli hurjan kaunis, vaikkakin hän näytti vielä hieman surulliselta. Alex huo-masi myös, miten hyvältä Julia tuoksuikaan. Äkkiä ruudulla näkyi tyttö, joka kulki pitkin pimeitä käytäviä ja äkkiä tytön eteen pomppasi lättänaamainen hirviö. Alex vain hätkähti hieman, mutta Julia kiljaisi ääneen ja tarrasi Alexin käteen. Alex katsoi Juliaan päin. Tyttö käänsi katseensa hitaasti Alexiin ja hymyili hieman. Alex koetti hymyillä, mutta hymy juuttui jonnekin poskionteloihin. Julia lähestyi hitaasti Alexia. Sekunnin murto-osan mietinnän jälkeen Alex avasi hieman huuliaan ja painoi hellän suudelman Julian huulille. Suudelma tuntui kestävän ikuisuuden. Kun he lopulta e-tääntyivät toisistaan, Alex oli harvinaisen tyytyväinen itseensä.
Vartin kuluttua Alex kuitenkin jo nousi, sillä hänen täytyi ehtiä kello neljän linja-au-toon.
"Joko sä lähet?" Julia kysyi hiljaa.
"Joo", Alex vastasi ja lähti kohti ovea. Kun hän tarttui ovenkahvaan, kuului sohvalta Julian ääni:
"Haluut sä olla vielä mun kanssa?"
Alexilta ei tarvinnut kahta kertaa kysyä.
"Julia, sä oot ihanin ja kaunein tyttö, jonka mä tiedän. Mä haluun olla sun kanssa ikui-sesti."
Julia hymyili. Alex hymyili takaisin ja lähti pois TV-huoneesta.
Illalla, kun Alex istui tietokoneen ääreen, hän huomasi, että joku oli näköjään ottanut selvää hänen meseosoitteestaan. Kyseinen henkilö oli näköjään onlinessä, joten hän päätti kysyä henkilöltä kuka tämä oli.
(mesekeskustelu)
-kuka oot, Alex kirjoitti. Hetken päästä tuli vastaus:
-arvaa.
-no vaikkapa joulupukki.
-ei ihan......
-eli.....siis kuka?
-eräs jonka kanssa sä päätit ruveta seurustelemaan....
-elisa?mä jo aattelin et joku tyyliin jammusetä on hankkinu mun osotteen!!!!
-hehe
-no ei ny sentään. huijasin
-onko sulla huomenna mitään menoo?
Alex mietti vähän aikaa.
-...ei vissiin. miten nii?
-eiku aattelin vaan jos lähtisit mun kanssa laivalaiturille...
-mitäs hienoo siellä on?
-ei oikeestaan mitään. ois vaan ihan kiva istuu rauhassa ja vilvotella varpaita vedessä
-enköhän mä löydä jostain vähä aikaa. heti aamusta vai miten?
-juu. aamu käy hyvin.
Alex ei vähään aikaan koskenut näppäimistöönsä. Sitten hän kirjoitti:
-nyt mun pitää mennä. mut mä tuun sit aamulla. moi
-moi
Vain muutama kaveri...
Aamulla syötyään pikaisesti aamiaisen Alex sanoi vanhemmilleen lähtevänsä kaverei-den kanssa ajelemaan mopolla. Sen jälkeen hän kävi kypäränsä omasta huoneestaan ja työnsi kännykkänsä ja lompakkonsa taskuunsa. Hän meni talliin, polkaisi mopon käyntiin ja lähti suorinta tietä Julian kotia kohti. Alex asui melkein kunnan rajalla ja kylälle oli matkaa useita kilometrejä. Matkalla Alexia vastaan ajoi hänen kaverinsa, Kim Matthew Skyder. Alex pysähtyi juttelemaan "vähäksi aikaa" hänen kanssaan. Kymmenen minuutin kuluttua Alex huomasi, että hänen täytyi ehtiä vielä Julian luok-se.
"Voi perse", hän ärähti. "Nyt tuli kiire"
"Kiire mihin?" Kim Matthew kysyi. "Jos mä oisin sä, mä oisin tehny Veikkauksen jo pari päivää sitten. Lauantaina in aina paskimmat kohteet."
"Kuules Matt", Alex aloitti ja istui moponsa penkille. "Elämässä on jotain muutakin kuin Veikkaus ja Ärrän pelikoneet."
"Mihin sä meet? Ei sulla ennen oo ollu kiire mihinkään", Kim Matthew sanoi epäluu-loisena.
Alex yritti keksiä vähän aikaa järkevää vastausta, kunnes tajusi, ettei sellaista ollut. A-lex nähtiin vain harvoin ajamassa kylää päin aamulla puoli yhdentoista aikaan.
"Oot sit hiljaa...", hän mumisi. "Se liittyy Juliaan."
Matti oli vähän aikaa hiljaa, kunnes hänen suupielensä nykivät ja vääntyivät hitaasti hymyyn.
"Jaahas, jaahas...", hän sanoi. "Älä pelkää, en kerro kellekään."
"Kiitti", Alex sanoi, käynnisti moponsa ja lähti jatkamaan matkaansa.
Onneksi Kim Matthewiin pystyi luottamaan. Jos Alex olisi kertonut vaikkapa John Justunderille, seuraavana päivänä koko kylä olisi tiennyt.
Muutaman minuutin päästä Alex kaartoi mopollaan sen kerrostalon pihaan, jossa Julia asui. Hän oli juuri lähdössä hakemaan tyttöä, kun tämä pelmahti ulos talosta.
"Moi!" hän sanoi iloisesti.
"Moi", Alex sanoi vähän vaisummin, hän kun ei ollut niitä ilopilleri-ihmisiä. "Hyppää kyytiin nii lähetään", hän jatkoi ja käynnisti moponsa. Julia istui hänen taakseen ja kiersi kätensä tiukasti hänen ympärilleen.
(aika keskeneränen tääkin....mut pistäkää "arvosteluita")
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.