Näin vuoden viimeisinä päivinä nousee esille kysymys:Onko tuleva vuosi elämässäni yhtä katastrofaalinen,kuin tämä vuosi?Taustoja sen verran,alkuvuodesta jouduin rikoksen uhriksi,josta selviäminen vei useamman kuukauden,pelkotiloineen,ahdistuksineen.Kesällä oli hetken iloisiakin asioita,sukulaisen häät ym.Loppukesällä äitini nukkui pois,taas oli suuri suru,josta olen pikkuhiljaa toipumassa.Olen horoskoopiltani skorpioni.Kohtaanko sielunkumppanin,elämäni kanssakulkijan,toivunko ennalleen edellisestä vaikeasta ajasta?KIITOS,jos ennätät vastata.
Taralle
tuleeko kauniita päiviä..
2185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet kokenyt kovia ja herkkä kohtasi yleensäkin, ilman noita huonoja kokemuksiasikin, on juuri mielenterveys. Tietysti tuo kaikki kokemasi tulee jättämään jälkensä sinuun ja aina silloin tällöin nousta pinnalle. Onneksi olet kokenut myös joitain iloisiakin asioita kuluvan vuoden aikana.
Lähdet kulkemaan uusia, tuntemattomia polkuja tulevana vuonna ja näen että pärjäät, kaikesta huolimatta. Helppoa sinulla ei tule olemaan, sen voin sanoa, mutta olet kuitenkin selvinnyt kokemastasi ja jaksat yrittää eteenpän. Älä menetä toivoa, ajattele optimistisesti. Sinulle ei olisi tullut murheita, ellet olisi niitä pystynyt kantamaan !
Äidin menetys on jokaiselle kova paikka. Olet surrut ja nyt toipumassa. Elämässäsi vuorottelevat kielteiset ja myönteiset voimat, näen kuitenkin että olet myönteinen ja sinussa on tietynlaista toivoa, uskoa parempaan, kaikesta huolimatta. Pidä siitä kiinni ! Voitat ongelmat.
Tuleva vuosi ei tule olemaan rakkaudetonta, mutta en ole varma onko hän, johon ihastut/rakastut sielunkumppanisi. Loppuvuonna saattaa jälleen tapahtua suuria muutoksia, näen ne kuitenkin positiivisina.
Tartu uuteen vuoteen ja tee siitä hyvä itsellesi !
Odotuksesi palkitaan, muista kuitenkin että seuraat omia näkemyksiä ja sydäntäsi, älä anna kenenkään painostaa sinua. Tunnet jo helpotusta, eikö totta ?! Elämä voittaa.
Onnistumisia ja elämänmyönteisyyttä Sinulle vuodelle 2006 !
Kiitos vielä kerran,vastauksestasi:)